allekirjoittaisittteko adressi ? Minä allekirjoitin äsken.
Jos olisi kansalaisadressi, joka vastustaa hoiva- ja kotitaloustyön vähennyksen pienentämistä
31
246
Vastaukset
- Anonyymi
Ikääntyneet ovat vuosikausia voineet ostaa hoivapalveluja yhteiskunnan tuella.
Se on ollut varmasti suuri apu monille.
Kukapa ei tätä mahdollisuutta käyttäisi.
Minäkin.
Ihan tavallisella vanhuuseläkkeellä eläen olen hoitanut talouteni ja maksanut tilapäisestä avusta. Veropalautuksia on sitten tullut vuosittain satoja euroja. Totta kai olen ollut palautuksiin tyytyväinen.
Jotenkin ne kuitenkin tuntuvat ansiottomalta tulolta. Palautuksia aiotaan leikata.
Lahjahevosta ei pidä suuhun katsoa, joten pitää olla kiitollinen tulevinakin vuosina, vaikka kotitalousvähennystä karsitaan. Verorahoistahan ne palautukset maksetaan. Olen valmis tässä asiassa tinkimään. - Anonyymi
EN kirjottais,
siitä ei ole kenellekkää lopulta hyötyä
päivastoin vahinkoa taplasti,- Anonyymi
Häh ?! Mitä vahinkoa siitä olisi ?
- Anonyymi
globalisaatiossa vähennykset pitää anoa EU:lta
Suomi ei voi delvalvoida kuten kansallisvaltion aikana
devavaatio on tehtävä SISÄISEStI
eli
ulosmitattava ylisuuret korvaukset
tuloveroa ei voi korottaa koska se ei osu köyhiin eikä matuihin
vaan estää osaajien saamisen, lääkärit muuttavat Norjaan
ja keksijät menevät USAhan Afrujasta ja Suomeen tulisi vain veroa'maksamattomia'
eli SISÄINEN DEVALVAAtIO ON MODERNI tapa hoitaa talous kuntoon
enää ei olle kekkosajan kansallisvaltiossa ei paluuta'- Anonyymi
Allekirjoittaisin! Saimme molemmat yli tonnin palautusta ok- talon maalausurakasta ja paljon muustakin on saatu.
- Anonyymi
Missä sellainen adressi on ? Allekirjoittaisin välittömästi.
Tarvitsen kotitalousapua, käytän sitä ja jos korvaus pienenee
ei ole sitten varaa enää kuin harvoin apua ostaa.
Kotitalousavulla on myös työllistävä vaikutus. - Anonyymi
En allekirjoittaisi, koska vähennys ei suosi yksineläjää samalla lailla, kuin pariskuntia.
Kotitalousvähennys pitäisi olla asuntokohtainen.- Anonyymi
Voi luoja !!! Siis jos olet vaikka yksineläjä niin vastustat omaa etuasi ?!?
- Anonyymi
Ja taas joku hourii. Yksineläjä saa veroedun kokonaan itse, ei tarvitse jakaa. Vai mitä hittoa meinaat.
- Anonyymi
Hoivasta saa palautusta vain se ihminen, joka hoivaa tarvitsee.
Jos molemmat puolisot tarvitsevat niin onhan se oikeudenmukaista,
että kumpikin saa. Ei se ole toiselta pois eikä yksineläjältä. - Anonyymi
Kotitalousvähennys hoiva- ja hoitopalveluista on ollut monille suomalaisille elintärkeä tuki, joka on mahdollistanut ikäihmisille ja omaishoitajille tarvittavan avun saannin kotiin kohtuullisin kustannuksin. Nyt on kuitenkin suunniteltu, että tätä vähennystä pienennettäisiin jopa 30 prosenttiin, mikä vaikeuttaisi merkittävästi monien ikäihmisten ja heidän omaistensa elämää.
- Anonyymi
Vähennys on nyt 60 prosenttia.
Vähennyksen pienentäminen 30 prosenttiin tarkoittaisi hoiva- ja hoitopalveluiden kustannusten huomattavaa nousua, mikä tekisi näiden tärkeiden palveluiden hankkimisesta monille liian kallista. Tämä voisi johtaa siihen, että ikäihmiset joutuisivat luopumaan tarvitsemastaan avusta, kuten kotona tapahtuvasta henkilökohtaisesta hoivasta ja kotihoidosta, mikä heikentäisi heidän mahdollisuuksiaan asua turvallisesti ja itsenäisesti kotonaan. - Anonyymi
Jos hoiva- ja hoitopalveluiden kustannuksia ei enää voi vähentää verotuksessa merkittävästi, voi tämä myös lisätä harmaan talouden riskiä, kun ihmiset pyrkivät hankkimaan palveluita epävirallisesti välttääkseen korkeat kustannukset. Tämän lisäksi vähennyksen pienentäminen kuormittaisi entisestään julkista terveydenhuoltoa, kun yhä useampi ikäihminen ja heidän omaisensa joutuvat kääntymään julkisten palveluiden puoleen saadakseen tarvitsemansa avun.
- Anonyymi
Ennen muinoin oli ihan asiallista maksaa käteisellä siivoojan ja muun apuihmisen palkkio, eikä siitä mitään verottajalle jäänyt. Moni pienituloinen yksihuoltaja hankki sivutuloja siivouksella tms. työllä. Jos kotitalousvähnnystä nyt ruvetaan karsimaan, palataan vanhaan käytäntöön ja siivousfirmat joutuvat karsimaan työntekijöitään.
Onkohan tämä järjestelmä loppuun ajateltu?
- Anonyymi
Hallitus tekee taas virheen. "Säästää" väärästä paikasta ja lykkää kuitenkin
nekin rahat yksityisille terveysjäteille tai joka tapauksessa yksityissektorille.- Anonyymi
Onko se tehnyt jotain muutakin kuin virheitä? Kerro ihmeessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se tehnyt jotain muutakin kuin virheitä? Kerro ihmeessä.
Ei ole. Ei ole mitään hyvää kerrottavaa Orpon persuhallituksesta.
- Anonyymi
NYT ne EU:ssa on vaatimassa taas YHTEISTÄ VELKAA kauhistus,
NYT jos koskaan JYRKKÄ EI yhteiselle satojen tuhansien miljaardien yhteiselle velalle,
ei ei ei ei ei ei ei ei ei ei eiiiiiiiiiiiiii,,, kuuluuko ? EI !- Anonyymi
Me olemme se EU.
- Anonyymi
tuloveroa ei voi korottaa koska se ei osu köyhiin eikä matuihin
kun niillä ei ole taivain vähän
vero myös estää osaajien saamisen, lääkärit muuttavat Norjaan
ja Af rikasta miestä keksijät tulevat menevät USAhan ja Suomeen tulisi vain veroa maksamattomia sosiaalitapauksia
eli SISÄINEN DEVALVAAtIO ON MODERNI tapa hoitaa talous kuntoon
enää ei olla kekkosajan kansallisvaltiossa ei paluuta
globalisaatio jyllää ja EU hoitaa jos on valittamista - Anonyymi
En allekijoita mitään adresseja netissä.
- Anonyymi
Miksi viestini on poistettu tästä? Mitä sääntöjen vastaista siinä oli? En minäkään täytä adresseja netissä, vaikka olisin kuinka paljon hengessä mukana ja samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi viestini on poistettu tästä? Mitä sääntöjen vastaista siinä oli? En minäkään täytä adresseja netissä, vaikka olisin kuinka paljon hengessä mukana ja samaa mieltä.
Mikset täytä ? Hyvä asian puolesta kannattaa aina taistella.
Kansalaisadressi on siihen hyvä ja kätevä keino.
Jos nimiä tulee tarvittavat 5000 asian voi esittää eduskunnalle,
joka voi ottaa asian käsittelyyn.
Joskus joku kansalaisadressi on edennyt eduskunnassa ja vaikuttanut päätökseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikset täytä ? Hyvä asian puolesta kannattaa aina taistella.
Kansalaisadressi on siihen hyvä ja kätevä keino.
Jos nimiä tulee tarvittavat 5000 asian voi esittää eduskunnalle,
joka voi ottaa asian käsittelyyn.
Joskus joku kansalaisadressi on edennyt eduskunnassa ja vaikuttanut päätökseen.Korjaus: 500000 nimeä riittää kansalaisadressin esittämiseen eduskunnalle.
Esimerkiksi kansanedustaja Kimmo Kiljunen on ahkerasti yrittänyt parantaa
eläkeläisten asiaa kansalaisadressilla:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000004998117.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus: 500000 nimeä riittää kansalaisadressin esittämiseen eduskunnalle.
Esimerkiksi kansanedustaja Kimmo Kiljunen on ahkerasti yrittänyt parantaa
eläkeläisten asiaa kansalaisadressilla:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000004998117.htmlAdressin mainontaa ei tarvitse tukea.
Tässä kotitalousvähennystä puolustava adressi on
https://www.adressit.com/pidetaan_hoiva-_ja_hoitopalveluista_saatava_kotitalousvahennys_vahintaan_50_prosentissa_allekirjoita_adressi_ikaihmisten_ja_perheiden_tukemiseksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adressin mainontaa ei tarvitse tukea.
Tässä kotitalousvähennystä puolustava adressi on
https://www.adressit.com/pidetaan_hoiva-_ja_hoitopalveluista_saatava_kotitalousvahennys_vahintaan_50_prosentissa_allekirjoita_adressi_ikaihmisten_ja_perheiden_tukemiseksiTottakai jokainen ikäihminen haluaa tukea ikäihmisiä ja perheitä.
Miksi ei haluaisi ? Adressilla voi tukea.
- Anonyymi
"Jos olisi ... " ! No sehän on, jos jo allekirjoitit. Skrivaa mun puolesta myös.
- Anonyymi
Minä allekirjoitin ilman muuta.
- Anonyymi
Iäkkäät ovat usein todella epäluuloisia. Kun he eivät luota enää muistiinsa
ja arviointikykyynsä he epäilevät varmuuden vuoksi kaikkea.
Itse he eivät tiedosta tai eivät halua myöntää, että epäluuloisuus
johtuu heikentyneestä muistista ja arviointikyvyn heikkenemisestä
eivätkä myöskään tiedosta edes tulleensa epäluuloisiksi.
Toisaalta iäkkäät ovat juuri samoista syistä usein huijausten kohteina,
että on hyväkin olla varovainen, mutta ei kannata hyvää vastustaa
oman epäluuloisuutensa takia.- Anonyymi
Muistini kanssa epäluuloisuudellani ei ole mitään tekemistä. Olen katsellut tyyppien toimintaa niiin kauan aikaa ja monelta kantilta kaikenlaista, että ihan ihmisten epäluotettavuus on tehnyt tehtävänsä. Ikävää, mutta todellista arjen realismia.
- Anonyymi
Kiitos adressilinkistä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5823856Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483308- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662739Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121957- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739