Olen 34v yh äiti adoptio pojalle 14v hänellä oli punaista pippelissä. Huomasin saunassa. Ei valittanut.
Luin netistä ja kuulun luonnonkasvi juttuihin, teen itse myös lääkkeitä.
Sekoitin pihkaa vie tulehdusta ja lisäsin siihen chiliä noin puolet määrästä.
Pesin ensin pippelin, poika ei tykännyt mutta hän on minun niin kyllä päätän mitä tehdään. Sitten levitin chli pihka tahnaa pojan pippeliin, poika jopa kirosin mutta sanoin että pesen suun jäniksenpapana saippualla jos sanoo vielä. Kiersin pippelin ympärille tiukan rullan harsoa ja istutin hänet sohvalle, hain ämpärin marjoja ja sanoin pojalle että nyt perkkaa ne. Sen aikaan seuraan.
Siinä meni 2 tuntia, poika välillä käpristeli kun tahna hoiti. No sitten vetäsin harson irti mutta se pihka se ei lähtenyt vedellä ja sitä oli mennyt poppeli reikään. Puristin kiveksistä, että tulee kusi sillai aika lujaa. Pikkutippa tuli ja vanupuikoilla saatiin reikäauki. Mutta pippeli pihkassa. Komensin pojan saunanlauteilla mahalleen pippeli jäi kiinni lauteisiib, luulin että poika pitää sitä siinä ja nostin korvista poikaa.
Millä pesen pippelin, valopetroolillako?
Hyvä neuvo tarpeen
Anonyymi-ap
1
273
Vastaukset 1
- Anonyymi
Poika on nyt koulussa. Osta litra öljyn ja rasvaan poistaan tarkoitettua liuotinta litran pullo. Pojan tultua koulusta tarkistat heti pippelin. Kaada liuotinta astiaan ja käske Pojan laittaa pippeli astiaan vähintään puoleksi tunniksi. Vahdi vieressä koko ajan. Poika itkee kun pippeliä kirvelee. Puolentunnin päästä huuhtele pippeli mahdollisimman kuumalla vedellä. Näin pihka liuottuu pois. Pippeli on varmasti punainen ja arka. Huuhtele pippeliä illan aikana vielä kylmällä vedellä useita kertoja välillä kuivaten.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran98906Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150839- 63708
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29552Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee417492- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29451- 30446
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432- 38416
En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414