50+ nainen kotimaan lennolla

Anonyymi-ap

Olen 40v massaan hukkuva perusinsinööri. Lennän usein maakuntakentältä Helsinkiin ja lähes jokaiselle lennolle osuu 1-2 lievästi ylipäinoista 50+ ikäistä naista, jotka käyttäytyvät kuin aateliset. Nämä ovat siis aina eri henkilöitä. Nenä pystyssä, hapan ilme naamalla ja valitetaan kanssamatkustajille milloin mistäkin. ”ole hyvä ja siirry omalle paikallesi, tämä on minun paikka”. Olin omalla paikallani ja kun näytin lippuani sanomatta sanaakaan rouva siirtyi rivin verran eteenpäin omalle paikalleen. Siirryttäessä bussilla koneelta terminaaliin ko. rouva osoitteli minua matkakumppanilleen ja naureskelivat keskenään.
Eräällä kertaa tällainen samanlainen rouva alkoi töykeästi vaatia että minun pitää siirtää laukkuni ylähyllyltä pois jalkoihini, että hän saa laukkunsa hyllylle. En oikein ehtinyt reagoida mitenkään, kun lentoemäntä ohjeisti rouvaa laittamaan oman laukkunsa edessä olevan istuimen alle. Rouvalle ei kelvannut ja tilanne rauhoittui vasta kun annoin periksi ja otin oman laukkuni alas noin tunnin lennon ajaksi.
Näitä tarinoita riittäisi. Mutta aina osuu lennolle pari näitä hapannaamoja 50+ lievästi ylipainoisia rouvia joille mikään ei ole hyvin. Enkä minä siis ole aina tuon tylyn käytöksen uhri vaan olen monesti todistanut muiden joutuvan töykeilyn uhriksi.
Onko muut törmänneet ilmiöön ja osaatteko sanoa mistä johtuu?

8

958

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmaan siitä, että noi valaat ei saa kuin Gambiassa.

    • Anonyymi

      Et olisi alistunut ottamaan laukkuasi pois jos se oli joko maksettu tai muuten säännösten mukainen.

      Tuosta "matkustusseurasta" joitakin kokemuksia. Kerran lähes viiden tunnin lennon ajan vieressäni istui nainen - ehkä 60 v - joka lähes koko ajan kehui minulle sukunsa menestyksistä. Lapset ja lastenlapset tuskin saivat 9 pienempiä numeroita, kirjoitukset menivät huippuunsa, palkat töissään suuria ja ties mitä erinomaista hän kertoi. Olin välillä muka nukkuvinani mutta puhe jatkui heti kun arveli minun olevan valveilla. Hän paljasti yhden salaisuutensa. Kertoi ettei hänen miehensä koskaan suostu istumaan vaimonsa vierssä vaan ottaa koneesta eri tuolin. Olin jo sanomaisillani etten ihmettele yhtään.

      • Anonyymi

        Menisit joskus ihan oikeasti koneeseen niin huomaisit ettei siellä ole tuoleja, on vain istuimia...


    • Anonyymi00006

      Oletko oikeasti insinööri vai vale insinööri

    • Anonyymi00007

      Vai että "lievästi" !!

    • Anonyymi00009

      Toinen ikävä ilmiö on selkänojan yhtäkkiä kaatavat junttimiehet. Abt nelikymppinen, kalju ja kaataa selkänojan varoittamatta. Yks tällanen tyyppi oli jokunen vuosi sitten Gran Canarian lennolla Oulusta. Mulkun näköinen äijä, kalju ja kämmenestä puuttui sormia, jonka näki vähän väliä hiveli kaljua palloaan. Sai sitten tuta kunnon selkänojan tönäisyt kun eihän herran takana olevalta istuimelta pääse pois rytkyttelemättä edessä olevaa selkänojaa. Mulkoili vain ja meikäläistä toisaalta nauratti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe