Oi nuoruus

Anonyymi-ap

Tunsin teinikikkelini paisuvan ja vääntäytyvän pystymmäksi boksereissani.... Katsoimme kotibileiden jälkeisenä aamuna pornoa kaverini kanssa ja molemmilla peitot alapäiden suojana. Ajattelin, että tästä pitäisi päästä piakkoin vessaan tai kylppäriin runkkaamaan. Videolla kolme ukkoa nussi nuorta tyttöä niin, että tyttöraukka tuskin kävelisi hetkeen tuon session jälkeen. Pian kaverini sanoi menevänsä suihkuun ja tajusin heti, että runkkaamaanhan hän oli menossa.

Kuulin kylppärin oven menevän lukkoon ja ajattelin nyt olevan minun hetkeni. Kaivoin kivikovan heppini esiin ja aloin runkkaamaan ja samalla tuijotin videon rytmikästä panemista ja haaveilin olevani yksi noista miehistä. Vaihdoin äänilähteen kuulokkeisiini ettei videon äänet kuuluisi huoneen ulkopuolelle. Lähes hikeä valuen runkkasin vehjettäni ja huokailin äänekkäästi ja aloin päästä nopeasti kohti h-hetkeä. Juuri kun tunsin kullini alkavan saavuttaa tavoitettani, kuulin kolahduksen ja käänsin päätäni huoneen ovelle.

Ei, se ei ollut kaverini vaan hänen pikkusiskonsa, joka oli astunut huoneeseen ties kuinka kauan sitten ja kuvasi minun runkkaustani. Säikähdin niin, että lopetin välittömästi mutta vehkeeni sojotti aivan kohti kattoa. Pikkusiskonsa osoitti minua hymyillen ja irrotin kuulokkeeni korvaltani ja kuulin hänen sanovan: Jatka ihmeessä loppuun saakka. Mulla on koko setti tallennettuna ja luulen, että me voidaan käydä jonkinlaista kauppaa tästä videosta.....

11

4726

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt on taas luettu niitä isojen poikien lehtiä vähän liikaa!

      • Anonyymi

        Ihme vinkujia täällä. Kai se pikkusiskotkin kiinnostelee, jos veljen huoneesta pornoa kuuluu ja kaikenhan teinit kuvaa nykyään aivan automaattisesti ja jakavat eteenpäin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihme vinkujia täällä. Kai se pikkusiskotkin kiinnostelee, jos veljen huoneesta pornoa kuuluu ja kaikenhan teinit kuvaa nykyään aivan automaattisesti ja jakavat eteenpäin.

        Yksinkertainen Uuno et edes sitä tajunnut että tossa sadussa se oli sen runkkarin kaverin pikkusisko. Teillä päin varmaan koko perhe kuvaa toistensa paskallakäynnitkin ja laittaa ne nettiin jos selitystäs soveltaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksinkertainen Uuno et edes sitä tajunnut että tossa sadussa se oli sen runkkarin kaverin pikkusisko. Teillä päin varmaan koko perhe kuvaa toistensa paskallakäynnitkin ja laittaa ne nettiin jos selitystäs soveltaa.

        Sinähän se oikea älyn jättiläinen olet. Kai se sisko on tiennyt, että veljellä on kaveri kylässä ja nähnytkin oman veljen menevän kylpyhuoneeseen. Et taida tietääkään miten himoissaan nuo tietyssä iässä olevat nuoret tytöt on ja hinkuttavat itseään, vaikka miten puhumattakaan jos veljen kaveri on ollut tytön ihastuksen kohde..


    • Anonyymi00006

      Mehän katseltiin junnuna aina pornoa kotibileissä, mutta housut pysyi jalassa. Yhden kaverin pikkusisko ja sen frendit aina paikalla ja katsomassa kenellä bokserit eniten pullollaan.

      Yhdellä frendillä oli sitten todella massiivinen leka ja siinä paksu suoni pystysuunnassa koko matkalla. Muutaman kerran hankittiin sille baarista joku vanhempi daami, jota se sitten paukutti menemään. Yhden kerran muistan kun mimmi soitti miehensä hakemaan. Sanoi vaan puhelimessa, että kävelee johonkin risteykseen vastaan. Ja puoli tuntia sitten oli huutanut kuin mikäkin kaverin vedellessä parit aamusessiot.

      Yhden kerran oltiin kylpylässä ja sama frendi bongasi jonkun mutsin touhuihin sellaiseen unisex-vaatteidenvaihtokoppiin. Nopeet varvit ja rouva oli taas valmis miehen ja lasten kanssa pulikoimaan. Kyllä on monenlaista touhua nähty matkan varrella..

    • Anonyymi00007
      UUSI

      Tää juttu ei oo montakaan vuotta vanha ja tässä on mukana vähän tyhmiäkin juttuja. Oltiin kaveriporukalla yhdessä kylpylässä missä oli yhteissauna miehille ja naisille. Mun kaveri on tosi isokokoinen, tummaihoinen ja sillä on löysänäkin ihan tajuttoman iso mela. No mehän väijyttiin siinä suihkujen luona mistä näki kun joku pariskunta meni sinne saunaan ja tää tumma kundi hieroi pikku stondiksen ja asetteli sen tiukkoihin uimahousuihin, että se oikein näkyi kunnon pullotuksena ja sit menivät toisen kamun kanssa sinne samaan saunaan ja yrittivät aina päästä vastapäätä tätä pariskuntaa.

      Pari kertaa tuli varovaista tuijottelua pariskunnan suunnasta, mutta kukaan ei kehdannut sanoa tietenkään mitään. Sit oli sellainen nelikymppinen pari ja daamilla todella isot rinnat ja hiton paljastava yläosa. Se mun frendi kun oli muutaman kerran hakenut sitä melkein stondista, niin ton parin kanssa sillä alkoikin väkisin hakemaan kunnon stondista ja sen molon pää heilahti näkyville sieltä uikkarit lahkeesta :)

      Siinä oli ollut vähän kaikilla olemista kun kauhee parru sojottaa osin ulkona housuista. Oli vaan kaikki poistuneet aika nopeesti sieltä saunasta...

    • Anonyymi00008
      UUSI

      Oon ollu Flamingossa poikakaverin kaa, kun kolme pitkää tummaa kundia tuli meidän kanssa samaan saunaan. Ei ollu mitään epäasiallista niiltä, mutta yhellä oli keltaset bokseriuikkarit ja sielt näkyi kyllä ääriviivat vähän turhankin selvästi. Poikkiskin sanoi, että oli vähän painostava tunnelma, vaikka ne ei tosiaan sanoneet yhtään mitään. Oli sit tietenkin osunu viel pukkarissa niiden lähelle ja sano, et yhdellä ainakin oli ollut ihan pornoleffaan kelpoinen eli kai niillä sit on keskimäärin isompia.

      • Anonyymi00010
        UUSI

        Eli poikakaverilla on aika pikkuinen vai menikö sillä jännityksestä rusinaksi vai miksi se koki sen painostavaksi? Onhan noita salilla näkynyt ja on niissä useammin niitä isompia kuin meillä vaaleeihoisilla.


      • Anonyymi00011
        UUSI
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Eli poikakaverilla on aika pikkuinen vai menikö sillä jännityksestä rusinaksi vai miksi se koki sen painostavaksi? Onhan noita salilla näkynyt ja on niissä useammin niitä isompia kuin meillä vaaleeihoisilla.

        Mun eksä oli seurustellut aiemmin tumman kundin kanssa ja koitin aina kysellä että oliko sillä tuhdimpi paketti, mutta niin hyvin piti salaisuuden, ettei koskaan paljastanut sanallakaan mitään. Ei kyllä katsottu koskaan mitään bbc-matskua pornossa.


    • Anonyymi00009
      UUSI

      Kerran laivalla olin kusella siinä rännillä ja mun viereen tuli vanhempi tumma jäbä ja kaivoi sellasen pampun sieltä housuista, että meni oma kuseminen ihan jännittämiseks. Sit se ravisteli sitä siinä lopuks ja kysyi enkuks multa, että mahtaisko vaimos tykätä tai haluta tällaista. Vedin siinä äkkiä napit kiinni ja lähdin ulos ja kuselle toiseen vessaan.

    • Anonyymi00012
      UUSI

      Luonnon päällehän se ottaa meillä pienempimunaisilla, mutta on niitä isoja parruja muillakin kuin tummilla pojilla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      165
      1424
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      667
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      558
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      516
    6. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      506
    7. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      480
    8. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      112
      473
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      463
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      46
      450
    Aihe