Televisosta katselin eilen, kun ukrainalaiset sotilaat kehuivat suomalaisia ammuksia ja järjestelmiä luotettaviksi ja tarkoiksi.
Niistä vain sanottiin olevan puutetta - lisätoimituksia pyydettiin.
Erityisesti kiihkeimmillä taistelupaikoilla itä-rintamalla niiden tarve on nyt erittäin suuri.
Pika-pikaa sinne nyt vain. Suomen ei saa vitkastella niin kuin näyttää monella muulla länsimaalla olevan.
Niistä vain sanottiin olevan puutetta - lisätoimituksia pyydettiin.
Erityisesti kiihkeimmillä taistelupaikoilla itä-rintamalla niiden tarve on nyt erittäin suuri.
Pika-pikaa sinne nyt vain. Suomen ei saa vitkastella niin kuin näyttää monella muulla länsimaalla olevan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Paskat siitä mitään tulee - samanlaisia vellihousuja ollaan kuin muutkin.
Kovasti vaan uhotaan.
Eivät taida Euroopan valtiot muistaa mitä Putin puhui vuoden 2021 lopulla.
Hän oli erittäin uhmakas koko Eurooppaa kohtaan.
Natoakin hän määräili niin kuin hänellä olisi ollut siihen valtuudet.
Hän sanoi, että Noto ei saa ottaa uusia jäseniä.
Ei näitä puheita voi antaa mennä noin vaan.
Kyllä se on nähty millainen sopimusten rikkoja Putin on.
Aivan. kyllä Euroopassa on paljon valtioita, joilla ei ole mitään hätää missään vaiheessa, mutta heillä on kuitenkin suuret ammus ja asevarastot.
Nyt on se aika, että Ukrainaa on autettava oikein todella.
Tänään voi jo tulla lupa Ukrainalle Yhdysvaltojen ja Britanian pitkänkantaman ohjuksien käytölle sotatoimissa.
Kerrotaan, että Venäjä jo käyttää Iranissa valmistettuja ballistisia ohjuksia.
Tämä on vastaveto sille.
on palstalla keskustelut
Neste antoi tulosvaroituksen ja pahan
se ei kiinnostaa kekkoskauden porukkaa lainkaan
Kekkonen olisi antanut paljon enemmän aseita ja Väykkä myös.
Jos kiinnostaisi, siitä keskusteltaisiin.
Kuten huomaat, kiinnostuneita ei ole, joten älä vaivaudu.....
milläper usteella kielitaidoton porukka jauhaa sotaa
ette osaa englantia ettekä venäjää eli luette päivien vanhoja toimittajien
muokkaamia ulkomaan uuisia ja jauhattepskaa
sen sijaan suomen talousuutiset ovat tuoreempia
ja useiin suomeksi
ette edes huomanneet mitä trump sanoi ukrainan sodasta
kun toimittajat eivät ehkä sitä kertoneet'
heräsin yöllä vahingossa seuraamaan trump-väittelyä
se tuli joka kanavalta ranska englanti .... ja tietty usa
trump sanoi ukrainasta idean, että ...
''...heräsin yöllä vahingossa...''
Miksi et jatkaisi untenmailla ??
Onhan autettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta.