Minulla olisi sellaínen pupillin kokoon liittyvä kysymys. Oikeassa silmässä pupillin koko on suurempikuin vasemmassa. Johtuuko se huonontuneesta näöstä. Tällä oikealla silmällä en näe läheskään yhtä tarkasti kuin vasemmalla ja olen pupillin kokoa seurannut. optikolla kuitenkin sanottiin, että oikean silmän näkö ei ole huonontunut kuin 0,25. Kyseessä on kaukonäkö. Vai onko tämä jotain muuta silmiin liittyvää vaivaa?
Pupillin koko
Teve
2794
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kannattaa käydä lääkärillä. Minulla huomattiin sama homma joitakin vuosia sitten, ja lääkäri määräsi minut magneettikuvaan kaiken varalta, vaikka sanoikin, ettei se välttämättä tarkoita mitään. Mitään ei löytynyt ja kaikki on ok. Välillä huomaan jotain pientä kokoeroa pupilleissa, mutta enää en hermostu asiasta.
Monilla on kokoeroa pupillien välillä ja joskus se voi olla merkki vakavammastakin sairaudesta (varsinkin jos kokoeroa ei aiemmin ole ollut). Usein ei kuitenkaan mitään erityistä kokoeroa selittävää löydy eivätkä jatkotutkimuksetkaan (silmälääkärin tutkimuksen lisäksi) ole aina tarpeellisia.
Taittovirheeseen kokoero ei liity. Huonontunut näkö voi liittyä pupillien kokoeroon, mikäli taustalla on jotakin muuta kuin taittovirheen muuttuminen (esim. kasvain tms., mutta tämä on hyvin harvinaista).