Suomen Olympiakomitea

Olympiakomitean pj:n Jan Vapaavuoren olisi tullut ottaa oma-aloitteisesti lähtöpassit,koska epäonnistui johdossa. Mutta lähdöt sai kuten oletettiinkin Matti Heikkinen.
Olisit tunnustanut Vapaavuori rohkeasti ,että et ollut tehtäviesi tasalla.
OK:n puheenjohtajuus tuntuu olevan kokoomuslaisille kunniapaikka.
15595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eihän kokoomuslaiset tee koskaan virheitä.

Äänestä
  • Eikä urheilijat halua tehdä töitä poliittisten johtajien kanssa.
    "Valentin Kononen, onko sinulla halukkuutta kyseiseen pestiin?

    – Ei oikeastaan ole. Mitä enemmän olen asiaa tutkinut, niin sitä selvemmäksi on käynyt, ettei nykyinen toimintarakenne palvele huippu-urheilua. Minua ei kiinnosta mennä Matti Heikkisen saappaisiin, koska ne saappaat ovat ihan väärät. Siellä joutuisi tavallaan tekemään töitä poliitikkojen kanssa, jotka eivät tiedä asioista. Se on tosi ikävää."

    Äänestä

Ammattilaiset asialle,eikä mitään vanhojen kunniavirkoja (palkkiovirkoja).

Äänestä

Menestyshän se ratkaisee ja viime vuosien hallituksien johdolla huippu-urheilu ei ole saavuttanut menestystä kesäkisoissa. Olihan niitä ennen komiteassa pitkän linjan urheilujohtajia Uunila, Homen, Ilkka ja Talermo.

Näiden jälkeen on jotakin tapahtunut. Onko se tätä organisaatioiden muokkausta ja strategian viilausta ollut tekeminen. Se oli jotenkin selkis homma kun Uunila, Homen ja Ilkka antoivat lausuntoja olympiaadeista, miten on menny, mitä tehty ja mitä seuraavaksi. Paatilla oli suunnat ja kipparit. Viime vuosina ei varmasti edes suurelle yleisölle ole tiedossa kuka on johdossa ja mitä kuuluu.

Kaikki ei tietenkään tykkää, mutta hallitukseen ehkä saatava myös pääomapiirien intohimoisia urheiluvaikuttajia jotka jelppisivät potentiaalisia talentteja ja menestyjiä. Poliitikkoja voi olla mutta ehkä siinä on menty liian pitkälle. On jälkiviisastelua vapaavuorelta jos itse organisaatio ei tiedä, että parikymppinen naisnyrkkeilijä ottelee viidenneksi ja valmentaja huonosti resurssoitu. Eikä suuri yleisö tai media edes isommasti tiedä moisesta tapauksesta. Kertooko se sen, että urheilujournalismin tietotaso suomessa on aika huono, mikäli ei tiedetä kenellä on mahdollisuuksia. Lehtien palstalla saattaa paistatella pikajuoksijoita, joilla ei sitten arto bryggaren aikojen oikeasti ole mitään mahdollisuutta olympiafinaaliin.

Äänestä

Tuntuu että mediassa on näitä valitun johdon hännystelijöitä aika paljon,eivätkä he uskalla kritisoida edes tarvittaessa tehtyjä päätöksiä.
Ammatti-ihmisiä lisää johtopaikoille ja pihalle nämä "hyvä veli" systeemillä valitut hännystelijät.

Äänestä

Ensimmäisen kerran Vapaavuori tekee oikean päätöksen.
Koko olympiakomitean pj oli turha harharetki.

Äänestä

Nyt OK:n johtoon urheilua tunteva henkilö,jolla on alalta näyttöjä.

Äänestä

Urheilu-uutiset keskittyvät joukkuelajeihin, harvinaisempien yksilölajien menestyjät jäävät pimentoon.

Äänestä

No Esa kerro. Kun täälläkin kirjoittelet! Miksi Niemen värit ei käy liiton toiminnassa.?

Missä viipyy 100K Sponssituet, mitkä lupasit Pariisiin? Ne firmat ainakin takoo huippu tuloksia ja kirjanpidon mukaan et ollut yksin Pariisissa!!!

Sekä muut valheet mitä syllät jäsenistölle.

Äänestä

Älkää hyvät ihmiset valitko Suomen judoliiton Esa Niemeä olympiakomitean johtoon. Se on saanut kohta jo Judoliiton selvitystilaan ja hänen lupaamat 100K oli kusetusta, ei ole euroja näkynyt.

Miehellä tarve ja halu vain matkustella jonkun piikkiin, kunhan ei itse tarvitse maksaa. Nuoli itsensä linnanjuhliin muiden kustannuksella.

Äänestä

Kokoomuslaiset alkaneet jo valmistella median johdolla omaa miestään pj:ksi.
Samaa peliä,kuin muissakin liitoissa.

Äänestä

Missä kokoomus siellä sekaannus. Mikään muu ei paina ansioina,kuin kakon jäsenkirja,

Äänestä

Tapani Korjusta ei valittu, tosi harmillinen juttu, osaava kaveri pestiin.

Äänestä

Jos urheilulliset ansiot ja tietämys olisivat olleet ykköskriteeri olisi Korjus ollut ehdoton ykkönen.
Mutta valittiin jälleen kerran "sopiwin

Äänestä

Joo näin siinä kävi valinnassa.
Kun raha menee olympia-aatteen ja urheilun edelle.
Silloin kokoomus on hyvä-veli verkostoineen asialla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olympiakomitean pj:n Jan Vapaavuoren olisi tullut ottaa oma-aloitteisesti lähtöpassit,koska epäonnistui johdossa. Mutta lähdöt sai kuten oletettiinkin Matti Heikkinen.
Olisit tunnustanut Vapaavuori rohkeasti ,että et ollut tehtäviesi tasalla.
OK:n puheenjohtajuus tuntuu olevan kokoomuslaisille kunniapaikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu