Tein jo rikosilmoituksen nettisolvaamisesta. Sama henkilö kuin ennenkin.
rikosilmoitus?
Anonyymi-ap
4122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä päätös nuita vajakki 24/7 seuraajia on nykyään liikaa joka tuutissa.
Vanha viisaus kertoo, että kenenkään kunnian ei tiedetä käräjillä parantuneen.
Kaksintaistelu on kielletty rikoslaissa. Ennen piti herjaajan osoittaa väitteensä todeksi, nykyään ovat osaamattomat oikeuselitistit päättäneet että syyttömyys olettama koskee myös herjaamista, samalla he ovat ymmärtämättömyytensä ja loogisen ajattelun kyvyttömyytensä myötä antaneet yksittäisille kansalaisille oikeuden syyttää syyttömiä samalla itse nauttien syyttömyyden olettamuksesta ja valheelle oikeutuksen.
Ei näin. Jos joku syyttää jotakuta syylliseksi, on hänen näytettävä syytteensä toteen, sama koskee oikeudenkäyntiä. Herjaus on kansanoikeutta ja herjaajan on näytettävä syytteensä toteen. Nyt tässä maassa juoruakat ja ukot pääsevät tuomitsemaan ihmisiä ilman mitään näyttöä, kyseessä silloin katutason oikeudenkäynti ilman näyttöä.
Ajatellaan tilannetta jossa henkilö A väittää henkilö B:n -askantaneen tämän postilaatikkoon.
Henkilö B ei ole sellaista tehnyt, eikä sellaista itse asiassa ole tehnyt kukaan, vaan kyseessä henkilön A mustamaalaus ja herjaustoiminta.
Nykyisen lain mukaan henkilön B pitäisi todistaa syyttömyytensä; "En ole -askannut henkilön A postilaatikkoon, enkä mihinkään muuhunkaan postilaatikkoon. -askannan aina wc-pyttyyn". Mutta kenelläkään eikä henkilöllä B ei ole 24/7 videotallennusta elämästään.
Jos henkilö A vie postilaatikkoon -askantamisensa käräjille, hänen täytyy todistaa asia.
Mutta jos hän julkaisee asian turuilla ja toreilla, hänen ei tarvitse todistaa asiaa, eikä henkilö B pysty puolustautumaan asiassa.
Näin henkilö A voi julistaa oman mustamaalaamistuomionsa, joka on vähintään yhtä raskauttava kuin oikeuden tuomio.
Jos henkilö B vie henkilön A mustamaalaamistuomion ja herjaamisen eli kunnianloukkauksen käräjille, hänen pitää pystyä todistamaan syyttömyytensä, joka ei onnistu ilman 24/7 todistusaineistoa henkilön B elämästä.
Tämän johdosta ei voi kuin todeta, että Suomen lainsäädäntö on uskomatonta -askaa.