kuten ent. pääministeri Sanna Marin rohkeasti nosti kissan pöydälle ja lausui ääneen "julkisen salaisuuden":
"Perussuomalaiset on avoimesti rasistinen puolue".
Sen jälkeen Perussuomalaisten rasismi ei ole ollut enää tabu,
josta ei saa puhua eikä kirjoittaa.
Perussuomalaiset ovat Suomen suurin rasistinen puolue
116
781
Vastaukset
- Anonyymi
Marinilta oli melko ajattelematon teko nostaa kissa pöydälle, kun Näkkäläjärvi oli lähistöllä.
- Anonyymi
Ei ollut ajattelematonta mitenkään , sen vaikutuksen ovat muutkin saaneet kohun ivat lukeneet heidän kommettejaan ja aikaisempia kirjoituksia jätesäkeistä jotka eivät ole ihmisystävällisiä. Jotkut vierasmaalaiset kyllä pukeutuvat kaapuihin , ja kenenkään mielestä ne eivät ole dåedes käytännöllisiä vaan se on hyväksyttävä ettei ihmisen niin äkkiä voi muuttaa tapojensa ja unohtaa kulttuuriinsa. Ja jos se vaan on vaatteista kiinni ja siitä ivataan niin se ei ole muuta kun rasismia . Tehdä juttua Tomista lapsista ei myöskään ole relevanttia sellaiselta joka pyrkii maan johtoon ja uhoiluaan ampumisella siia se on rasistisen ihmisen mielipiteitä . Suolaiset matkustelevat ja pitävät omaa tyyliään päällä vieraissa maissa joka ei seillä ole suvaitsevaista mitenkään . Niin kauna kun ihmiset eivät tee rikoksia niin kulkekoot vaatteissaan , kunhan opettelevat maan kielen että pätårjäävät yhteiskunnassa ilman tulkkia , se on sentään edellytys kun muuttaa maata.
toiset opettelevat heti joku ei osaa vielä 10 vuoden päästäkään , aiihen tarvitaan apua. Äei nämä suomalaiset ns miehetkään osaa taimaan kieltä vaikka sinne änkevät erinäisissä tarkoituksissa joista itse ovat kertoneet netissä, samatmiehet vaativat toisilta asioita mitä itse eivät osaisi edes.
Kivun ihmiset olisivat edes ystävällisiä toisiaan kohtaan niin sekin olisi jo askel siihen viihtyvyyteen toisten kanssa, kostamulkomaalaistantyövoimaa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa..mutta jostain syystä näillä huutajilla on aikaa istua netissä arkipäivänä kun muut ovat töissä , mistähän sekin johtuu,
Yhteiskuntaa on aina rakennettu kaikkien kanssa nyt vaan on jossain mennyt pieleen kun aikuiset ihmiset eivät ole töissä mutta jaksetaan olla kalassa kuten itse kertovat netissä
- Anonyymi
Näkkäläjärvi kuka ?
- Anonyymi
Mikkel.
- Anonyymi
Se sadisti ja kiduttaja.
- Anonyymi
Kohta kai kok ja PS yhdistyvät ? Kokoomus näyttää eheytyneen
perussuomalaiseksi - Anonyymi
suomen hyväpalkkaiset herrat matkustaa töihin ja kaikenlaisia ulkomaanreissuja verovaroja käyttäen , näitä ilmenee jatkuvasti eli suomessa voi laillisesti varastaa suomen valtion varoja oman hyvän eduksi ja vaikka kuinka näitä tulee tietoon ei kukaan ole edesvastuussa ja kulkee tekemässä näitä törkeyksiä samaan aikaan kun vedetään etuja pois köyhiltä,sairailta vammaisiltaja vanhuksilta.
KUINKA KEHTAA WALLINHEIMO, ,KAIKKI VUOSIA SOPEUTUMISRAHOJA SAANEET , kaikki eduskunnan ja hallituksen jäsenet, TYTTI YLIVIIKARI,
Tarkastusvaliokunnan ylitarkastajat ja muu henkilökunta ei tee työtään
törkeää oman mahansa kasvattajia suomi täynnä
taas kun tulee toreille ja turuille näitä vaaliehdokkaita niin älkää tavikset siellä pokkailko näitä vaan pistääkä kunnolla kovia kysymyksiä miksi suomessa on mahdollista tämä lisääntyvä törkeä väärinkäyttö- Anonyymi
Persut kuriin.
- Anonyymi
Joulukin on tulossa. Millaisia jouljukortteja Rantanen lähettää tänä jouluna ?
Ketkä saavat tänä joulunan joulukortin Rantaselta ?
Rantanen lähetteli oppositiossa ollessaan 2022 Marinin hallituksen
p u o l e s t a kortteja.
https://twitter.com/anttiyr/status/1675186634868785152- Anonyymi
Hirveää. Ja tuo henkilö on nyt MINISTERI. SUOMESSA. Mikä häpeä.
Suomelle. - Anonyymi
Tooodella mautonta. Vielä aikuinen ihminen !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tooodella mautonta. Vielä aikuinen ihminen !!!
Iältään aikuinen.
- Anonyymi
Ainoa rasistinen puolue Arkadianmäellä.
- Anonyymi
Avoimesti rasistinen.
- Anonyymi
Entä sen äänestäjät ?
- Anonyymi
Samaa aatetta kannattavia tietenkin, miksi he muuten persuja äänestäisivät ?
- Anonyymi
Suomen häpeä on PS ja persu- eli kauhukabinettihallitus.
- Anonyymi
"Orpo väläyttää perussuomalaisempaa maahanmuuttopolitiikkaa – ”Vaalituloksen pitää näkyä”
Onko Orpo "persuuntunut" ?
Siksikö se sietää nöyränä, kun Purran ja Mäkelä nolaavat sen mennen tullen ?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cef4e4d2-2d27-4479-95f0-48fbb6c81ec4- Anonyymi
Kyllä kai kokkareet ja persut kohta yhdistyvät Suomen ylivoimaisesti suurimmaksi
rasistiseksi ja kansan rahojen ryövääjäpuolueeksi ... ?
- Anonyymi
Käytännössä ne on jo sama puolue.
- Anonyymi
...... ja sitä johtaa nm. "riikka", joka kirjoitti satoja väkivaltaisia ja rasistisia kirjoituksia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...... ja sitä johtaa nm. "riikka", joka kirjoitti satoja väkivaltaisia ja rasistisia kirjoituksia
Taustapiru on Adolf Halla-aho.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taustapiru on Adolf Halla-aho.
Ne kirjoitukset olivat todella karmeita , ei uskoisi että ihminen jolla niin kiero näkemys toisiatanihmisistö. On ministerinä . Kaikilla ihmisillä on ihmisarvo oli ihonväri mikä tahansa .
Ketään ei tarvitse ivata siitä että ovat halunneet saada elämän missä voivatistaa oman tåruokansa itse tienaamilla tårahoillaa. Ja Mattikin on päänpäällä .äkukaan ei tiedä mitä kauheuksia ovat kokeneet elämäsaöön
- Anonyymi
"Rasismista on tullut salonkikelpoista."
- Anonyymi
Orpo yritti "kouluttaa" persuista "salonkikelpoisia rasisteja".
Pieleen meni. Pian alkaa uudelleenkoulutus ja vaikka Orpo itse
lakkautti aikuiskoulutusrahat, tähän tarkoitukseen rahaa riittää
miljoonia.
Onko kouluttaja kokoomuksen oma "ajatuspaja" ja tarkoitus on
siitäkin vetää rahat "kotiin" ? - Anonyymi
Rasistipersut todistivat taas itse asian, että PS on Suomen suurin
rasistinen puolue. He luulevat, että vain heillä on ihmisoikeudet
Suomessa, muut he haluavat talloa nzisaappaittensa korkojen alle.
Suomessa ei saisi persujen mielestä olla kuin heidän nzimediansa. - Anonyymi
Hallitus on likainen, rasismin saastuttama.
- Anonyymi
On likainen ja ruma.
- Anonyymi
Ent. pääministeri Marin sanoi totuuden.
- Anonyymi
Puhuko verovapaista osingon nostosta mitään?
On on kova köyhien ystävä!
Missäs se MÄRIN nyt puolustaa köyhiä?äänet kyllä kelpasi ,ja kunei saanut PM paikkaa ,pilalle passattu akan tapainen nosti kytkintä!
- Anonyymi
Yht'äkkiä rasistiset fasistit yrittävät määrätä kaiken Suomessa.
Miten tämä näin on kääntymässä ? Demokratia heikkenee koko ajan. - Anonyymi
Yksi kovaääninen riitaa koko ajan provosoiva poliitikko tai puolue haastava puolue
yrittää murentaa demokratian.
Se on provosoinut mm. puukotusaallon. Äärioikeistolaiset puukottavat
etnistaustaisia lapsia. Purra tänään Hesarissa syyllistää u h r i t !!!
Eikö ole kieroa ajattelua ? - Anonyymi
RKP on pahin rasistipuolue Suomessa, nimittäin kielirasistinen.
- Anonyymi
Persu ei pysty oppimaan mitään kieltä sanaakaan, siksi se vihaa RPK:tä.
- Anonyymi
Sinun pitää polvistua.
- Anonyymi
Vasemmisto väkivalta on sitä parempaa väkivaltaa. Li Andersson.
V1918- Anonyymi
Ei näistä nykyaikaisista politiikoista oe ollut kukaan edes ayntyny 1918 joten uudet ideat ja uudet asiat tulevaisuutta kohti. Joten ei kukaan voi sille mitään että asioita on tapahtunut ennen, nykyään. ei ole samanlaisia aatteita enään ainakaan vasemmalla mutta äärioikeiston jutuista ei taas tiedä mitä niillä on takataskussa kun ensin luvataan asioita ja niitä lupauksia ei sitten toteuteta edes leikkaukset kertovat mistä päästä he ovat alkaneet
- Anonyymi
Äärioikeistolaiset puukottavat etnistaustaisten lapsia.
- Anonyymi
Miksi puhut monikossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi puhut monikossa
Siksi koska on ollut monta äärioikeistolaisten alaikäisiin kohdistuvaa väkivaltatekoa
ja äärioikeistolaisia on syytteessä myös terroristitekojen suunnittelusta,
joitten kohteena on ollut muun muassa muitten puolueitten poliitikkoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi koska on ollut monta äärioikeistolaisten alaikäisiin kohdistuvaa väkivaltatekoa
ja äärioikeistolaisia on syytteessä myös terroristitekojen suunnittelusta,
joitten kohteena on ollut muun muassa muitten puolueitten poliitikkoja.Höpö höpö
- Anonyymi
Se on Paras puolue, tekee suomelle hyvää.
- Anonyymi
PS:n kannattajille se on tabu edelleen, heidän mielestään siitä ei saisi
mainita missään. Ei totuutta voi kätkeä eikä se pala tulessakaan. - Anonyymi
Näyttääkö se videon itsestään kakkimassa housuun suorassa BB-talo
TV-lähetyksessä ? - Anonyymi
Ei voi kieltää.
- Anonyymi
https://yle.fi/a/74-20110668
Hauska miten aiempien vuosien "työ on parasta integraatiota" on muuttunut muotoon "helpompi pakottaa suomalaiset kommunikoimaan englanniksi omassa maassaan".
Seuraavaksi suvakit varmaan kertovat ettei suomen kieltä ole todellisuudessa olemassa. - Anonyymi
Vajakkisuomalaiset eivät opi edes yhtä sanaa ruotsia. Siksi he vaativat
ruotsinkielenpoistoa kouluistakin ja vihaavat ruotsia puhuvia suomalaisia.- Anonyymi
Suomijuntit ovat vuosisatoja sortaneet ruotsinkielisiä, juutalalaisia, romaneja ja afrosuomalaisia.
- Anonyymi
Tuo on rasistista. Rasismi on pahuutta. Pahuus pitää tappaa pois
- Anonyymi
Espoossa osavuosikatsauksen mukaan työttömiä 17 577 (joista noin kolmannes ulkomaalaisia) ja avoimia työpaikkoja 836.
Silti huudolle "työvoimapulasta" ja "ulkomaisen työvoiman tarpeesta" ei näy loppua.
Eikä loppua näy myöskään Espoon maahanmuuttoon perustuvalle nopealle kasvulle, joka velkaannuttaa kaupunkia jatkuvasti enemmän.
Turha valittaa valtuustossa huonoista talouden luvuista ja vähäisistä resursseista, jos kannattaa tätä hullua väestönkasvua - jos tätä väestökehitystä ei saada pysäytettyä, niin Espoo on yksi suuri maahanmuuttoghetto ennen kuin huomataankaan.- Anonyymi
Katukuva paranee, se on tärkeintä
Finland on kansojen sulatusuuni
- Anonyymi
Aiemmin vauras Espoo köyhtyy kovaa vauhtia.
- Anonyymi
Espoolla menee hyvin. Täällä Espoossa on ahkeria ja paljon korkeasti
koulutettujakin maahanmuuttajia. Naapurinkin perhe ahkeroi.
Heillä on varaa jopa työllistää suomalaisia, he tekevät remontteja asuntoihinsa, taloihinsa ja pihoihinsa.
Kaivinkone päivällä möyri naapurin pihassa ja laattojenlaitto ja istutukset
on alullaan, kaksi sähköautoa näkyy olevan pihassa.
Persu ei halua tätä. Persulle ahkera työväki on vastenmielistä.- Anonyymi
Ei huolta, kun kokoomuslaisesta tulee uusi kaupunginjohtaja kyllä Espoollakin
alkaa mene huonosti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei huolta, kun kokoomuslaisesta tulee uusi kaupunginjohtaja kyllä Espoollakin
alkaa mene huonosti.Mykkä järjestää.
- Anonyymi
Kaikki ne on, jotka kieltää Perussuomalaisia arvostelemasta ?
- Anonyymi
Upeeta, mahtavaa ! Suomea johtavat rasistit.
- Anonyymi
Hianoo.
- Anonyymi
Kylläpä persuja korpeaa puolueensa ansaitun huono kannatus ja maine.
Häpeäisivät puolueensa aiheuttamaa haittaa. - Anonyymi
Äärioikeisto tuomiolle
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010705527.html - Anonyymi
Orpo on alkanut puhua "persua" ja sai naurut päin naamaa.
"Orpo kiivastui Lindtmanille - Kaikkonen lohkaisi osuvasti
Lindtman suosittelee hallitukselle Punakallion lähiopetusta kuntatalouden tilanteesta.
- Jos katsotaan, mikä on suurin syy taustalla, meillä on tässä menetetty vuosi takana.
Hänen mukaansa hallitus on seurannut vierestä rakentamisen kriisiä. Hänen mielestään kuntien veropohjaa on vahvistettava.
Orpo vastaa Lindtmanille, että sitä ennen oli neljän vuoden todelliset hukatut vuodet.
- Syytättekö tällä kertaa edellistä hallitusta, Kaikkonen lohkaisee ja nauraa makeasti päälle.
- Sanna Marinin vika, Lindtman komppaa."
IS - Anonyymi
On siinä jollain elämäntehtävä nostella näitä ketjuja päivittäin ylös. Kuinka lapsellinen 70 vuotias pystyy olemaan?....
- Anonyymi
Orpo alkaa hikeentyä etenkin Jani "tyhmä persuksikin" Mäkelään,
mutta ei pääse hänestä eikä PS:sä eroon. Orpo viritti itselleen ansan. - Anonyymi
Diili rasistien kanssa on kuin pistäisi päänsä giljotiiniin.
- Anonyymi
Orpo on sanonut että hän ei tiedä onko Perussuomalaiset mukana hallituksen
rasismin vastaisessa ohjelmassa.
Toisaalta Orpon mielestä hallituksessa on hyvä henki.
Uskomatonta, mutta totta !!!
Tämän hallituksen toiminta on ihan sekopäistä, ei mitään uskottavuutta tai järkeä
koko toiminnassa.
Mutta mahtavan hyvä palkka juoksee täysillä ja "hyvä henki "vallitsee 🤣
Sehän se onkin tärkeintä. Viis työn tuloksista ! - Anonyymi
Orpolle on tärkeää, että rasistit viihtyvät hallituksessa, että he voivat
yhdessä nylkeä kansan yhteisiä varoja rikkaille ja heikentää vähäosaisten
asemaa entisestään. - Anonyymi
Persuhallituksen tarkoitus on eliminoida vähäväkiset pois yhteiskunnasta.
Persuhallitus kuvittelee kuvittelee tekevänsä Suomesta Monacon,
jossa he ovat ruhtinaita. - Anonyymi
Kuunnelkaa Filttiketjua! T. Vaasa.
- Anonyymi
Teemu Lahtinen on yksi uusnatsistisen Suomen Sisun perustajista.
"Perussuomalaiset valikoitui Suomen Sisun pääasialliseksi puolueeksi, mutta meillä on jäseniä käytännössä kaikissa puolueissa. Eduskuntaryhmissäkin oli taannoin vielä sisulaisia. Ollaan haluttu pitää poliittinen spektri mahdollisimman leveällä", Lahtinen sanoo.
Tunnetuimpia Suomen Sisun jäseniä ovat nykyisistä perussuomalaisista muun muassa Jussi Halla-aho ja järjestön entinen puheenjohtaja Olli Immonen.
MTV3 uutiset - Anonyymi
Tämä kerrottiin jo 27.8.2018. PS:n kannattajat eivät ole kuulleet
vieläkään - tai tietenkin ovat, mutta kieltävät totuuden. - Anonyymi
Sosiaalidemokraatit on Suomen suurin Venäjää LIPOVA puolue !
Oksettaa.- Anonyymi
Kunhan spyttaamiselta ehdit, lue ja hämmästy.....
https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-mepit-aanestivat-venajan-propagandan-tuomitsemista-vastaan/#c71953d6
Jopa svenskit hämmästeli.....
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006099122.html - Anonyymi
Äärieoikeisto se on joka on Venäjän puolella, PS mukaanlukien,
PS puoluehan on äärioikeiston Esikunta. Eli Suomen Sisun Esikunta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan spyttaamiselta ehdit, lue ja hämmästy.....
https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-mepit-aanestivat-venajan-propagandan-tuomitsemista-vastaan/#c71953d6
Jopa svenskit hämmästeli.....
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006099122.htmlEikö olekin vastenmielistä, että PS on kaiken lisäksi venäjämielinen.
Se on Brysselissä ryhmässä, joka äänesti Venäjän, ei Ukrainan puolesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö olekin vastenmielistä, että PS on kaiken lisäksi venäjämielinen.
Se on Brysselissä ryhmässä, joka äänesti Venäjän, ei Ukrainan puolesta.Samalla PS äänesti isänmaataan Suomea vastaan.
- Anonyymi
JA TYHMIN.
- Anonyymi
Onko Perussuomalaisten isänmaa Venäjä ?
- Anonyymi
Putinin mielestä EU:n äärioikeistolaisia on helppo k*settaa. Ps on jo
mennyt lankaan. - Anonyymi
Ilmetty Purra
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/540b3117-0486-4a15-afe8-6b028eb8583e - Anonyymi
Hesarin "Päivän Ranta" olis myös erittän osuva". Sitä ei löydy netistä.
Siinä oli PS:n mölymystöjohto: Tampio, Maukka ja Hikinaama. - Anonyymi
Kreml taputtaa Venäjän ystäville eli persuille. Venäjän mediassa ilahduttiin
Ville Tavion päätöksestä.- Anonyymi
Niinkö Mikkelissä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö Mikkelissä?
Onko ne Kremlistä tulleet Mikkeliin käymään ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko ne Kremlistä tulleet Mikkeliin käymään ?
On, persuja tapaamaan.
- Anonyymi
Persuksi kelpaa vaikka Mansikki jos se olisi rasisti.
- Anonyymi
Adlercreutz analysoi osuvasti PS:n taktiikkaa lyhyesti Kauppalehdessä.
- Anonyymi
Avoimesti rasistinen PS-puolue nostaa aina hässäkän tai riidan,
jos sillä on tilaisuus yrittää nostaa omaa hiipuvaa kannatusta.
Kannatuksesta on PS-pösilöitten leipä kiinni.- Anonyymi
Rasistien kannatuksesta. Rasismi ja rasistit elättävät PS:ää,
mutta me kaikki joudumme siihen elatukseen osallistumaan,
vaikka emme haluaisi.
- Anonyymi
Orpon on yritettävä pitää tämä rasistinen hallitus koossa, koska hänellä
on ainutlaatuinen tilaisuus ajaa läpi EK:n haluamia asioita EK:n etujen ajajana.
Ei häntä saa haitata, vaikka hän joutuu nöyrtymään PS:n nälvimisen takia.- Anonyymi
Orpo tietää, että missään muussa hallituskokoonpanossa hän ei saisi tavoitteitaan
läpi.
- Anonyymi
Orpolle on aivan sama mitä PS sössii. Tämä on hänen elämänsä tilaisuus ja
viimeinen sellainen. - Anonyymi
Nyt tulee pieneläkeläisille turpiin persuhallitukselta. Asumistukea saava pieneläkeläinen on köyhä, jos hänellä ei ole kuin arkkurahansa. Nyt tullaan
viemään arkkurahoistakin siivu joka kuukausi. Purra valtionvarainministerinä
päättää.- Anonyymi
Koko perusporukka on katkeraa ja muille kateellista elämässäänepäonnistunutta
joukkoa, jonka henkinen kehitys jäi kesken tai ei alkanutkaan
ja joka kostaa niille, jotka ovat puolustuskyvyttömiä.
Alkeellisen ihmisen tuntee siitä miten hän kohtelee heikompiaan.
- Anonyymi
Kansan luottamus hallitukseen romahti, kun Marinin hallitus vaihtui Orpon
hallitukseen.- Anonyymi
Marinin hallitus menetti kannatuksensa ja Orpn hallitus valittiin tilalle.
- Anonyymi
Ei menettänyt, vaan SDP ei olisi mennyt rasistipersujen kanssa samaan
hallitukseen.
Ei kokoomus SDP:tä olisi halunnutkaan hallitukseen , koska Orpo tiesi,
ettei SDP:n kanssa ole mahdollista kyykyttää tällä tavalla kansaa
kuin Purran kanssa voi kansaa potkia päähän.- Anonyymi
Kansalaisiin kohdistuvan sadistisuuden viimeistelee äärioikeisto eli PS ja KD:n
voinee laskea samaan joukkoon.
Purra on todennut, että PS:llä ja KD:llä on sama linja.
- Anonyymi
Rasistisin ja tyhmin.
- Anonyymi
Haitanneeko tuo mittään.
- Anonyymi
Paljonkin !
- Anonyymi
Noh, mitenkä?
- Anonyymi
Toisille ei tarvitse selittää
ja toisille ei kannata.
- Anonyymi
On tämä pirullinen työmaa, sanoo Purra, jolla ei juuri kokemusta työmaista olekaan.
Khihihihihihiii- Anonyymi
Maahanmuuttajavihan levittäminenkö on "työmaa" ?
- Anonyymi
Persut ovat jatkuvasti pyrkineet asettamaan hallituksen kokoomuslaisen pääministerin naurun ja ivan alaiseksi.
Nyt persuille ei riitä enää Orpon pilkkaaminen. Wilhelm Junnila ja Jani Mäkelä laajensivat kritiikin nyt myös ulkoministeri Elina Valtoseen ja presidentti Stubbiin.
Kauanko EK pakottaa kokoomuksen sietämään idioottipersujen
sekoilua ? - Anonyymi
Demu hörhöilé
- Anonyymi
Pertikki päästetty lataamosta vapaalle niin voi taas persuja nimitellä sydämensä kyllyydellä.
- Anonyymi
Se kyörä vastailee ja väittelee itselleen. Oikea lurjus ja pahinta lajia. Sillä on aikaa, kun veivät ketkun kolmipyörän. Varmaan Pieksämäelle ellei Warkauteen, luulisin.
- Anonyymi
Rasistipuolue on haittapuolue.
- AnonyymiUUSI
Yhä.
- AnonyymiUUSI
Edelleen.
- AnonyymiUUSI
Vanhaa renkutusta, muuta et osaa!
- AnonyymiUUSI
Rasistipuoluetta kannatti 6000000 henkilöä. Mitään muuta syytä kuin rasismin kannatus ei ole PS:ää äänestää kuten olemme tulleet huomaamaan viimeistään
viime vuoden kesäkuun jälkeen.- AnonyymiUUSI
600000, kuusisataatuhatta suomalaista äänesti PS:ää.
- AnonyymiUUSI
Jos ne 600000 äänesti Perussuomalaisia ihan vain sen takia,
että saataisiin uusi taksilaki ??? 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
🤣🤣🤣🤣🤣
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729