Kiusaaja pääsee helpolla. Ehkä kiusaaja tietääkin sen ja siksi kiusaa. Ei kiusaamisesta seuraa mitään. Eikö niitä hävetä. Eikö ne kadu tekoja. Yksikään ei ole kertonut minulle miten he katuvat minun kiusaamista. Jos jotain se vain jatkuisi jos näkisin jonkun heistä. Tässä on mennyt onneksi jo pitkä aika etten ole nähnyt yhtäkään. Yksi näytti eräältä entiseltä kiusajalta mutta luultavasti ei ollut, oli vain samannäköinen. Jotkut jotka ovat kerran kiusanneet, ovat ikuisia kiusaajia. Ei ne muutu.
Kiusaaja pääsee kuin koira veräjästä
Anonyymi-ap
6414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kiusaajan vanhemmat pitää olla vastuussa kiusaajan tekemisissä! kysymyksessä kun on alaikäiset.
Turhaan tästä kiusaamisesta puhutaan jos ei tehdä mitään asian kanssa. Työelämässä esihenkilö on vastuussa kiusaamisesta. Tehkää jo jotain että asia menee eteenpäin.
Kiusaajat on kateellisia ja häiriintyneitä henkilöitä jotka eivät pidä omasta elämästään.
Koulussa kun kiusattu puolustautuu, niin silloin kiusattua rangaistaan ja kiusaaja saa jatkaa. Kukaan ei puolusta kiusattua. Usein kiusattu sitten joutuu puolustautumaan fyysisesti, kun opettajatkaan eivät "näe" kiusaamista.
Viidakon lait.
Juu