Tommin pyörä

Noniin tässä on taas yks novelli, joka tuli kirjotettua näinä tylsinä kesäpäivinä. Kirjotin tossa aijemmin novellin " Yksin." Kiitän kaikkia, jotka vaivautu lukemaan ja arvostelemaan sen. Tässä olis taas yksi paljon erilaisempi novelli. Omasta mielestä ehkä parempi, kun toi Yksin. Olkaa hyvät!


Tommi ei ollut uskoa silmiään. Hän oli hetki sitten tullut ulos kaupasta ja ruvennut avaamaan äitinsä pyörän lukkoa, kunnes oli huomannut sen. Se oli kahdeksansadan euron arvoinen maastopyörä. Väriltään pyörä oli harmaa. Siinä oli kaksikymmentäyksi vaihdetta ja levyjarrut. Hiton hyvät jouset ja se painoi vähemmän, kuin muut telineellä olevat pyörät. Tässä pyörässä Tommia veti puoleensa jokin muukin, kuin sen ainutlaatuiset ominaisuudet. Hän oli nähnyt pyörän ennenkin. Tommilta oli kaksi vuotta sitten varastettu aivan samanlainen pyörä ja oli nyt aivan varma, että tämä oli hänen pyöränsä. Hän oli saanut pyörän isältään ja sedältään 15- vuotis syntymäpäivälahjaksi. Hän meni lähemmäs tarkastelemaan sitä. Se oli lukossa. Siihen oli tehty pieniä muutoksia, kuten uusi satula ja sarvet, joista Tommi ei erityisemmin pitänyt.

Tommi päätti jäädä odottamaan henkilöä, joka poistuisi pyörän kanssa. Hän ihmetteli miksi ei ollut ennen nähnyt tätä henkilöä pyörän kanssa. Ehkä varastettuaan pyörän, tyyppi ajatteli olevan parasta olla käyttämättä pyörää niin kauan kun omistaja sitä etsisi. Tommi tyytyi tähän selitykseen. Hetken kuluttua kaupasta astui ulos noin kaksikymmentä vuotta vanha mies. Hän oli melko vankkarakenteinen. Miehellä oli kädessä muovikassi, jonka sisällä oli pieniä ostoksia. Hän rupesi avaamaan lukkoa ja oli melkein heti vauhdissa. Tommi rupesi seuraamaan miestä, äitinsä pyörällä. Mies pyöräili melko hiljaisella vauhdilla. Tommi pysytteli koko ajan noin viidenkymmenen metrin päässä. Mies pyöräili pitkin kävelytietä. Kävelytien vasemmalla puolella oli moottoritie, jolla vilisi autoja. Edessäpäin oli silta, joka ylitti moottoritien. Mies ylitti sillan ja Tommi seurasi tätä. Moottoritie jäi taakse ja hetken kuluttua mies tuli pururadalle. Autojen äänet kuuluivat nyt hiljaisina moottoritieltä. Lintujen laulu kantautui puista, jotka kohosivat kymmeniin metreihin. Aurinko paistoi ja taivas oli pilvetön. Heinäsirkkojen viserrys sekoittui lintujen lauluun. Tommi yritti olla nyt entistä varovaisempi, ettei paljastuisi. Vaikka eihän sillä nyt paljoa ollutkaan väliä, jos mies näkisi Tommin. Tommista oli jännää leikkiä salapoliisia. Hetken kuluttua mies tuli pururadalta eräälle asuinalueelle. Alueella oli kymmenestä kahteentoista kerrokseen korkeita kerrostaloja. Tommi ei ennen ollut käynyt täällä. Taloja ympäröi metsä, josta Tommi oli juuri tullut. Pihat ja kadut olivat tyhjiä. Tämä paikka vaikutti aavekaupungilta, vaikkei se kaupunki ollutkaan. Mies pysähtyi erään kerrostalon eteen. Tommi pysähtyi kauemmas vakoilemaan. Mies asetti pyörän telineelle, lukitsi sen ja meni sisälle. Tommi ajatteli varastaa pyörän. Homma olisi kuitenkin vaatinut rautasahan. Olisi myös vaatinut hyvää kanttia viedä pyörä päivänvalossa. Hän painoi paikan mieleensä ja päätti palata yöllä rautasahan kanssa.

Tultuaan taas moottoritien ylittävälle sillalle, suunnitteli Tommi ensi yön keikkaa. Hän tulisi tarvitsemaan rautasahan, joka löytyisi varastosta. Tummat vaatteet olisi myös hyvä pukea. Operaation hän tulisi aloittamaan klo. 00.00. Tultuaan kotipihalleen, avasi hän oitis varaston oven. Varasto oli täynnä vanhaa ja tarpeetonta roinaa, jota oli kerääntynyt vuosien varrella. Hetken tonkimisen jälkeen hän löysi isänsä vanhan ja melko tylsän rautasahan. Kun hän oli lukitsemassa varaston ovea, tuli hänen setänsä Juhani pihalle. Juuri Juhanin kanssa Tommin isä oli kaksi vuotta sitten ostanut maastopyörän, jota Tommi oli nyt varastamassa takaisin.
” Mitäs Tommi?” Kysyi Juhani.
Tommi huomasi vasta nyt setänsä.
” Ai moi… No mitäs tässä. Ei kummempia.” Sanoi Tommi lukiten varaston ovea.
” Eero ja Kaarina on vielä mökillä..?” Eero ja Kaarina olivat Tommin vanhempien nimet.
” Juu, tulee vasta ens Perjantaina.”
Juhani oli hetken hiljaa ja sanoi: ” Ajattelin jos sulla ei oo mitään tekemistä, ni lähe illalla kuhaan.”
Juhani ja Tommi olivat käyneet joka kesä kuhassa, aina siitä lähtien kun Tommi oli viisi.
Tommi oli jo sanomassa kyllä, mutta muisti ensi yön keikan.
” En mä taida tänään keretä.. On vähän muuta tekemistä.. Ehkä huomenna.”
” Jaa, no huomenna sitten... No mä tästä lähen taas. Mä vaikka soittelen huomenna siinä viiden maissa.” Juhani oli taas lähdössä.
” Juhani!” Tommi huusi Juhanin perään. Juhani pysähtyi ja kääntyi. Tommi jatkoi:
” Kai sä muistat sen pyörän, jonka sä ja isä ostitte mulle synttärilahjaks pari vuotta sitte?”
” Joo, totta kai.. Kallis pyörä. Sääli, et se varastettiin.”
” Nii… Must tuntuu, et mä oon löytäny sen.”
Juhani yllättyi kuulemastaan. ” Älä! No missä se on?”
” Ku mä tulin eilen kaupasta, ni mä näin sen yhellä tyypillä. Mä seurasin sitä tyyppii yksille pihoille.”
Juhani katsoi Tommia miettien.” No ootsä sit varma, et se on just se sun pyörä.”
” Kyllä se on mun pyörä. Siihen oli tehty pieniä muutoksia, kuten uus satula ja ihan helvetin rumat sarvet.”
” No mitäs sä aijot tehä?”
” Hommaan sen takas tietenki. Tällä” Tommi näytti rautasahaa.
” Aijotsä varastaa sen?”
” En… Mä aijon ottaa takas sen mikä mulle kuuluu.”
Juhani katsoi Tommia isällisesti. ” Onkohan toi nyt ihan viisasta.. Se ei pakosti edes ole se pyörä.”
” Kyl se on se pyörä. Mä oon ihan varma siitä.”
Juhani katsoi Tommia ilmeettömästi. ” No, jos sä oot nyt ihan varma… Mä lähen nyt” Juhani poistui.

Kello oli 23.45, kun Tommi alkoi valmistautua operaatioon. Hän pukeutui tummaan tuulitakkiin ja tuulihousuihin. Päähän hän laittoi mustan pipon, syytä pipoon hän ei tiennyt. Ehkä pipo toi vaikutelman jostain kommandosta, joita hän oli nähnyt amerikkalaisissa elokuvissa. Pipoon hän ajatteli leikata silmäaukot, mutta ajatteli sen olevan jo liian paksua. Rautasahan hän laittoi tummansiniseen reppuun. Alkuvalmistelut oli suoritettu ja operaatio oli aika aloittaa. Hän meni ulos, lukitsi oven ja lähti kävelemään pimeyteen.

Kesäyö oli nyt pimeimmillään, kun hän tuli tutulle aavemaiselle pihalle. Pyörä oli siinä paikassa mihin mies oli sen aikaisemmin jättänyt. Telineellä oli muitakin huomattavasti arvottomampia pyöriä. Tommi tähysti läheltä pusikosta. Reitti oli selvä. Operaatio voisi alkaa. Päättäväisenä hän alkoi kaivaa rautasahaa repusta. Kun hän oli saanut sahan esille, katsoi hän vielä ympärille. Kadulla ei ollut ketään. Ikkunatkin olivat kaikki pimeinä. Hän veti syvään henkeä ja meni pyörän luo.
” Terve kamu.”, kuiskasi hän pyörälle.
Hän tutki lukkoa. Se oli vahvaa tekoa. Tommi arvio, että sahaamiseen menisi ainakin tunti. Sahakin
oli tylsä. Kaikesta huolimatta Tommi aloitti urakkansa. Muutaman kerran joutui hän keskeyttämään sahaamisen, ohi menevien ihmisten takia. Sahaaminen oli rankkaa hommaa ja Tommi ajatteli muutaman kerran keskeyttää operaation, mutta kun kerran oli näin pitkälle päässyt, jatkoi hän aina loppuun saakka. Hän oli arvioinut sahaamiseen menevän ajan oikein, hommaan meni viisikymmentäneljä minuuttia. Kun lukko viimein irtosi, tuntui Tommista kuin hän olisi saavuttanut jotain ennenkuulumatonta. Tyytyväisenä hän tunki rautasahan takaisin reppuun ja lähti siltä seisomalta polkemaan takaisin kotiin. Tommin sydän pomppi jännityksestä ja lakkasi vasta kun hän oli kotipihallaan. Hän laittoi pyörän varastoon ja päätti käyttää sitä vasta kuukauden päästä. Aamulla heti ensitöikseen hän irrottaisi rumat sarvet ja tekisi muitakin muutoksia pyöräänsä.

Aamulla Tommi ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta, vaan lähti kokeilemaan pyörää. Hän ei kuitenkaan uskaltautunut kotipihojaan kauemmas. Tuntui taas hyvältä ajaa kunnon pyörällä. Hän oli joutunut näiden kahden vuoden aikana polkemaan hänen äitinsä pyörällä, josta irtosi aina ketjut ja istuin oli epämukava. Vaihteitakaan ei ollut kuin kuusi. Tommi tarvitsi vähintään kahdeksantoista.
Äkkiä kulman takaa tuli mies, joka oli varastanut pyörän. Mies tönäisi Tommin pyörän päältä. Tommi lensi asfaltille ja pyörä kaatui hänen vierelleen.
” Katos katos.. Luulit pääseväs helpolla.” Sanoi mies nostaen pyörän maasta ja jatkoi: ” Ei kannattais pölliä ihan keneltä vaan.. Saattaa käydä hassusti.”
Tommi nousi hitaasti pitäen kyynärpäätään. ”Mä tiedän, et sä oot varstanu ton pyörän kauan sitte.”
Sanoi Tommi rohkeasti. Mies yllättyi kuulemastaan. ” Vai niin.. Vai olen minä varstanut tämän pyörän. Sulta vai?”
” Niin.. Multa ja nyt sä jäit kiinni.”
Mies nousi satulalle välittämättä Tommista. ” Just.” Hän sanoi ja lähti polkemaan.
” Mä soitan poliiseille!” Tommi huusi miehen perään.
” Joo, soita. Saadaan selvitettyä tää asia kerta heitolla.” Huusi mies, kääntäen päätään vasemmalle ja katsoen ylös.

Mutta ei Tommi poliiseja soittanut hätiin, vaan Juhani- setänsä. He istuivat Tommin kodin takapihalla, puhuen tapahtuneesta. Tommi oli puhdistanut kyynärpäänsä ja laittanut siihen ison laastarin.
” Vai niin pääs käymään.” Sanoi Juhani. Tommi ei sanonut mitään. Hän tiesi Juhanin olevan sitä mieltä, että mies oli ostanut pyörän ja nyt Tommi luuli sitä omakseen.
” No missäs se tyyppi sit asuu?” Jatkoi Juhani.
” Miten nii? Aijotsä vai mennä hakee sen pyörän.” Kysyi Tommi toiveikkaana.
” Voi olla… Tiedätsä se osotteen?”
” No kyllä mä sinne osaan.”
” Niin, mut se on parempi, että mä meen ihan yksin.”
” No ihan sama. En mä sitä osotetta tiedä, mut mä voin näyttää sen kartalta.”
Tommi painui sisään ja tuli hetken päästä takaisin kunnan kartan kanssa. Hän avasi sen ja etsi oikean sivun. Hetken päästä hän tunki sormen kartalle kohtaan jossa pihat olivat. ” Tossa.”
Juhani katsoi karttaa hetken painaen paikan mieleen.
” Okei.. No voi olla, että mä käyn siellä.”

Seuraavana aamuna Tommi istui odottaen kuulevansa jotain Juhanista. Sitten ovikello soi. Tommi juoksi viivana ovelle. Se oli Juhani, niin kuin Tommi oli odottanut. Hetken he tuijottivat toisiaan kuin odottaen toisen sanovan jotain.
” No?” Sanoi Tommi, kuin odottaen jotain urheilu tuloksia.
” Mitä no?”
” No haitsä sen pyörän?”
” Niin, en mä sitä vielä. Mä tulin eka hakemaan sut.”
” Sähän sanoit, et sä meet hakemaan sen yksin.”
” Joo, mut mä ajattelin, et olis kuitenki parempi jos sä tulisit mukaan.”
Tommi katsoi setäänsä kummalisesti.
” No ihan sama.” Tommi katsoi taakseen etsien kenkiään. Hetken päästä he olivat Juhanin autossa matkalla pyörän luo.

Mies istui iltapäivällä pyörän edessä pumpaten ilmaa takarenkaaseen. Hän oli ostanut uuden lukon, jonka väitettiin olevat vahvempi ja varmempi kuin mikään muu lukko. Edellisyönä hän oli uskaltanut jättää pyörän telineille. Hän oli kuitenkin valvonut aamukolmeen vahtien sitä. Siinä pumpatessaan kumia, pihalle ajoi punainen Audi. Audi pysähtyi vähän matkan päähän miehestä. Hän ei kiinnittänyt Autoon minkäänlaista huomiota. Hän kuitenkin katsoi kuka autosta nousi. Se oli tuttu henkilö, Tommi.
” Voi jumalauta.” Sanoi hän itselleen.
Tommi ja Juhani tulivat miehen luo. Mies katsoi Tommia sillä ilmeellä millä ihmiset yleensä katsovat jotakin henkilö, jota he syvästi vihaavat.
” Niin?” Sanoi mies vihaiseen sävyyn.
” Me tultiin, nyt hakee mun pyörä.” Sanoi Tommi varmana.
Mies nousi seisomaan.
” Luulettekste, et mä annan teijän viedä mun pyörän? En helvetissä, ennenku te pystytte todistamaan, et se on teijän.”
Juhani ei sanonut mitään. Tommi ja mies tuijottivat nyt molemmat häntä. Juhani Kierteli ja tarkasteli pyörää. Hetken päästä hän pysähtyi samaan paikkaan Tommin vierelle ja sanoi: ” Me siis voidaan ottaa se jos me pystytään todistamaan sen olevan meijän?”
Mies nyökkäsi hitaasti. Juhani rupesi taas kiertelemään pyörää. Hetken päästä hän tarttui tappiin, jota kääntämällä saatiin satula irti. Hän irrotti satulan ja heitti sen maahan.
” Mitä hittoa sä teet?” Kysyi mies.
Tommi oli yhtä hämillään, kuin mies. Juhani nosti pyörän ylösalaisin ja rupesi heiluttamaan sitä. Aukosta, jossa satula oli, tippui lappu. Juhani laski pyörän maahan ja nosti lapun. Hän luki sen.
” Juu, kyllä tää on Tommin pyörä.” Juhani näytti lapun miehelle. Lapussa luki: ” Tommi Haapala, Metsätorpantie 5b, 20.3.2002.”
” Mä laitoin ton lapun tonne satulan alle, kun me ostettiin toi pyörä.” Juhani sanoi virnuillen. Hän näytti lapun Tommillekin, jonka naamalle tuli voittajan ilme. Mies oli hämillään.
” Jos sä nyt myönnät varastnees ton pyörän, ni mä lupaan etten mä kerro poliiseille.” Sanoi Juhani
Mies oli neuvoton. Hän katsoi vuoroin Tommia ja Juhania. Hän päästi ison henkäyksen ja sanoi hiljaisella äänellä: ” Okei, mä varastin sen.”

Tommi ja Juhani istuivat jälleen Tommin kodin takapihalla naureskellen ja kehuen Juhanin oveluutta.
” Täytyypä sanoo, et mulla on maailman neroin setä.” Sanoi Tommi nauraen ja jatkoi :” Sä siis tosiaan pistit sen lapun sinne silloin, ku te ostitte ton pyörän. Etkä kertonu mitään”
Juhani nauroi ja sanoi: ” Nojaa… Itse asiassa mä vein sen lapun sinne tänä aamuna.”
3356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tyyli vähän kömpelöä. Ym. Mutta lahjoja kirjoittajana.

Äänestä

Omakohtasesti koettuna tunne on häjy, kun on ostanu käytetyn pyörän, joka on sattunut olemaan varastettu ja oikea omistaja löytää sinisen langanpätkän vaivatta pinnoista.

Tarina oli aiheeltaan asiallinen, hiukan vaisu kokonaisuudessaan. Luultavasti tarinan voisi tiivistää liki puolella jolloin turha selittely jäisi pois.

Kirjoittaessa ei ole tärkeintä kertoa miltä kivi näyttää, vaan saada lukija näkemään aiemmin näkemänsä kivi. Noin sanoja tarvitaan vähemmän, ja lukija tuntee olonsa varmemmaksi omien muistojensa varassa kulkiessaan.

Sama pätee henkilöihin, jos kuvaa liian tarkasti ihmisen, jättää lukijan tyhjän päälle keksityn kaverin kanssa. Jos antaa vain vihiä miltä tyyppi näyttää, lukija laittaa kuvaan aiemmin tapaamansa henkilön jolloin tarina alkaa vahvistua ja elää ihan omaa elämäänsä.

Tuossa kohtaa käy joskus niin että kirjoittajan ja lukijan tarinat ovat tyystin erilaisia, ei se ole vika tai haitta, se saa tarinan elämään. tarinasta tulee jokaiselle lukijalle henkilökohtainen kokemus.

tai jottain :)

kunhan taas viisastelen aikani kuluksi.

Äänestä

Ihan näpsäkkä juttu, hupasa jopa. Musta on aina hauskaa, kun ihmiset onnistuu löytämään aiheensa jostain melko arkipäiväisestä ja luoda sitten niihin jonkun jännän näkökulman. Tästä jäi sellainen olo, että hmm, mitenköhän se nyt olikaan oikeasti sen pyörän kanssa... oliko mies oikeasti varas vai jospa Tommi ja Juhani kuitenkin vain tuli ahdistelleeksi viattoman käytetyn pyörän ostaneen miesparan turhautuneena tunnustamaan varkauden, koska ei halunnut poliiseja ovelleen...

Ehkä tätä olisi tosiaan voinut jotenkin tehdä ytimekkäämmäksi. Yksi kielellinen huomio: kirjoittaja laittaa usein predikaatin (siis verbin) ennen subjektia (siis tekijää), mikä kalskahtaa korvaani oudolta, aika ei-suomalaiselta sanajärjestykseltä.

Laitapa lisää tekstejä tulemaan, niitä on kiva lukea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Author kirjoitti:

Noniin tässä on taas yks novelli, joka tuli kirjotettua näinä tylsinä kesäpäivinä. Kirjotin tossa aijemmin novellin " Yksin." Kiitän kaikkia, jotka vaivautu lukemaan ja arvostelemaan sen. Tässä olis taas yksi paljon erilaisempi novelli. Omasta mielestä ehkä parempi, kun toi Yksin. Olkaa hyvät!


Tommi ei ollut uskoa silmiään. Hän oli hetki sitten tullut ulos kaupasta ja ruvennut avaamaan äitinsä pyörän lukkoa, kunnes oli huomannut sen. Se oli kahdeksansadan euron arvoinen maastopyörä. Väriltään pyörä oli harmaa. Siinä oli kaksikymmentäyksi vaihdetta ja levyjarrut. Hiton hyvät jouset ja se painoi vähemmän, kuin muut telineellä olevat pyörät. Tässä pyörässä Tommia veti puoleensa jokin muukin, kuin sen ainutlaatuiset ominaisuudet. Hän oli nähnyt pyörän ennenkin. Tommilta oli kaksi vuotta sitten varastettu aivan samanlainen pyörä ja oli nyt aivan varma, että tämä oli hänen pyöränsä. Hän oli saanut pyörän isältään ja sedältään 15- vuotis syntymäpäivälahjaksi. Hän meni lähemmäs tarkastelemaan sitä. Se oli lukossa. Siihen oli tehty pieniä muutoksia, kuten uusi satula ja sarvet, joista Tommi ei erityisemmin pitänyt.

Tommi päätti jäädä odottamaan henkilöä, joka poistuisi pyörän kanssa. Hän ihmetteli miksi ei ollut ennen nähnyt tätä henkilöä pyörän kanssa. Ehkä varastettuaan pyörän, tyyppi ajatteli olevan parasta olla käyttämättä pyörää niin kauan kun omistaja sitä etsisi. Tommi tyytyi tähän selitykseen. Hetken kuluttua kaupasta astui ulos noin kaksikymmentä vuotta vanha mies. Hän oli melko vankkarakenteinen. Miehellä oli kädessä muovikassi, jonka sisällä oli pieniä ostoksia. Hän rupesi avaamaan lukkoa ja oli melkein heti vauhdissa. Tommi rupesi seuraamaan miestä, äitinsä pyörällä. Mies pyöräili melko hiljaisella vauhdilla. Tommi pysytteli koko ajan noin viidenkymmenen metrin päässä. Mies pyöräili pitkin kävelytietä. Kävelytien vasemmalla puolella oli moottoritie, jolla vilisi autoja. Edessäpäin oli silta, joka ylitti moottoritien. Mies ylitti sillan ja Tommi seurasi tätä. Moottoritie jäi taakse ja hetken kuluttua mies tuli pururadalle. Autojen äänet kuuluivat nyt hiljaisina moottoritieltä. Lintujen laulu kantautui puista, jotka kohosivat kymmeniin metreihin. Aurinko paistoi ja taivas oli pilvetön. Heinäsirkkojen viserrys sekoittui lintujen lauluun. Tommi yritti olla nyt entistä varovaisempi, ettei paljastuisi. Vaikka eihän sillä nyt paljoa ollutkaan väliä, jos mies näkisi Tommin. Tommista oli jännää leikkiä salapoliisia. Hetken kuluttua mies tuli pururadalta eräälle asuinalueelle. Alueella oli kymmenestä kahteentoista kerrokseen korkeita kerrostaloja. Tommi ei ennen ollut käynyt täällä. Taloja ympäröi metsä, josta Tommi oli juuri tullut. Pihat ja kadut olivat tyhjiä. Tämä paikka vaikutti aavekaupungilta, vaikkei se kaupunki ollutkaan. Mies pysähtyi erään kerrostalon eteen. Tommi pysähtyi kauemmas vakoilemaan. Mies asetti pyörän telineelle, lukitsi sen ja meni sisälle. Tommi ajatteli varastaa pyörän. Homma olisi kuitenkin vaatinut rautasahan. Olisi myös vaatinut hyvää kanttia viedä pyörä päivänvalossa. Hän painoi paikan mieleensä ja päätti palata yöllä rautasahan kanssa.

Tultuaan taas moottoritien ylittävälle sillalle, suunnitteli Tommi ensi yön keikkaa. Hän tulisi tarvitsemaan rautasahan, joka löytyisi varastosta. Tummat vaatteet olisi myös hyvä pukea. Operaation hän tulisi aloittamaan klo. 00.00. Tultuaan kotipihalleen, avasi hän oitis varaston oven. Varasto oli täynnä vanhaa ja tarpeetonta roinaa, jota oli kerääntynyt vuosien varrella. Hetken tonkimisen jälkeen hän löysi isänsä vanhan ja melko tylsän rautasahan. Kun hän oli lukitsemassa varaston ovea, tuli hänen setänsä Juhani pihalle. Juuri Juhanin kanssa Tommin isä oli kaksi vuotta sitten ostanut maastopyörän, jota Tommi oli nyt varastamassa takaisin.
” Mitäs Tommi?” Kysyi Juhani.
Tommi huomasi vasta nyt setänsä.
” Ai moi… No mitäs tässä. Ei kummempia.” Sanoi Tommi lukiten varaston ovea.
” Eero ja Kaarina on vielä mökillä..?” Eero ja Kaarina olivat Tommin vanhempien nimet.
” Juu, tulee vasta ens Perjantaina.”
Juhani oli hetken hiljaa ja sanoi: ” Ajattelin jos sulla ei oo mitään tekemistä, ni lähe illalla kuhaan.”
Juhani ja Tommi olivat käyneet joka kesä kuhassa, aina siitä lähtien kun Tommi oli viisi.
Tommi oli jo sanomassa kyllä, mutta muisti ensi yön keikan.
” En mä taida tänään keretä.. On vähän muuta tekemistä.. Ehkä huomenna.”
” Jaa, no huomenna sitten... No mä tästä lähen taas. Mä vaikka soittelen huomenna siinä viiden maissa.” Juhani oli taas lähdössä.
” Juhani!” Tommi huusi Juhanin perään. Juhani pysähtyi ja kääntyi. Tommi jatkoi:
” Kai sä muistat sen pyörän, jonka sä ja isä ostitte mulle synttärilahjaks pari vuotta sitte?”
” Joo, totta kai.. Kallis pyörä. Sääli, et se varastettiin.”
” Nii… Must tuntuu, et mä oon löytäny sen.”
Juhani yllättyi kuulemastaan. ” Älä! No missä se on?”
” Ku mä tulin eilen kaupasta, ni mä näin sen yhellä tyypillä. Mä seurasin sitä tyyppii yksille pihoille.”
Juhani katsoi Tommia miettien.” No ootsä sit varma, et se on just se sun pyörä.”
” Kyllä se on mun pyörä. Siihen oli tehty pieniä muutoksia, kuten uus satula ja ihan helvetin rumat sarvet.”
” No mitäs sä aijot tehä?”
” Hommaan sen takas tietenki. Tällä” Tommi näytti rautasahaa.
” Aijotsä varastaa sen?”
” En… Mä aijon ottaa takas sen mikä mulle kuuluu.”
Juhani katsoi Tommia isällisesti. ” Onkohan toi nyt ihan viisasta.. Se ei pakosti edes ole se pyörä.”
” Kyl se on se pyörä. Mä oon ihan varma siitä.”
Juhani katsoi Tommia ilmeettömästi. ” No, jos sä oot nyt ihan varma… Mä lähen nyt” Juhani poistui.

Kello oli 23.45, kun Tommi alkoi valmistautua operaatioon. Hän pukeutui tummaan tuulitakkiin ja tuulihousuihin. Päähän hän laittoi mustan pipon, syytä pipoon hän ei tiennyt. Ehkä pipo toi vaikutelman jostain kommandosta, joita hän oli nähnyt amerikkalaisissa elokuvissa. Pipoon hän ajatteli leikata silmäaukot, mutta ajatteli sen olevan jo liian paksua. Rautasahan hän laittoi tummansiniseen reppuun. Alkuvalmistelut oli suoritettu ja operaatio oli aika aloittaa. Hän meni ulos, lukitsi oven ja lähti kävelemään pimeyteen.

Kesäyö oli nyt pimeimmillään, kun hän tuli tutulle aavemaiselle pihalle. Pyörä oli siinä paikassa mihin mies oli sen aikaisemmin jättänyt. Telineellä oli muitakin huomattavasti arvottomampia pyöriä. Tommi tähysti läheltä pusikosta. Reitti oli selvä. Operaatio voisi alkaa. Päättäväisenä hän alkoi kaivaa rautasahaa repusta. Kun hän oli saanut sahan esille, katsoi hän vielä ympärille. Kadulla ei ollut ketään. Ikkunatkin olivat kaikki pimeinä. Hän veti syvään henkeä ja meni pyörän luo.
” Terve kamu.”, kuiskasi hän pyörälle.
Hän tutki lukkoa. Se oli vahvaa tekoa. Tommi arvio, että sahaamiseen menisi ainakin tunti. Sahakin
oli tylsä. Kaikesta huolimatta Tommi aloitti urakkansa. Muutaman kerran joutui hän keskeyttämään sahaamisen, ohi menevien ihmisten takia. Sahaaminen oli rankkaa hommaa ja Tommi ajatteli muutaman kerran keskeyttää operaation, mutta kun kerran oli näin pitkälle päässyt, jatkoi hän aina loppuun saakka. Hän oli arvioinut sahaamiseen menevän ajan oikein, hommaan meni viisikymmentäneljä minuuttia. Kun lukko viimein irtosi, tuntui Tommista kuin hän olisi saavuttanut jotain ennenkuulumatonta. Tyytyväisenä hän tunki rautasahan takaisin reppuun ja lähti siltä seisomalta polkemaan takaisin kotiin. Tommin sydän pomppi jännityksestä ja lakkasi vasta kun hän oli kotipihallaan. Hän laittoi pyörän varastoon ja päätti käyttää sitä vasta kuukauden päästä. Aamulla heti ensitöikseen hän irrottaisi rumat sarvet ja tekisi muitakin muutoksia pyöräänsä.

Aamulla Tommi ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta, vaan lähti kokeilemaan pyörää. Hän ei kuitenkaan uskaltautunut kotipihojaan kauemmas. Tuntui taas hyvältä ajaa kunnon pyörällä. Hän oli joutunut näiden kahden vuoden aikana polkemaan hänen äitinsä pyörällä, josta irtosi aina ketjut ja istuin oli epämukava. Vaihteitakaan ei ollut kuin kuusi. Tommi tarvitsi vähintään kahdeksantoista.
Äkkiä kulman takaa tuli mies, joka oli varastanut pyörän. Mies tönäisi Tommin pyörän päältä. Tommi lensi asfaltille ja pyörä kaatui hänen vierelleen.
” Katos katos.. Luulit pääseväs helpolla.” Sanoi mies nostaen pyörän maasta ja jatkoi: ” Ei kannattais pölliä ihan keneltä vaan.. Saattaa käydä hassusti.”
Tommi nousi hitaasti pitäen kyynärpäätään. ”Mä tiedän, et sä oot varstanu ton pyörän kauan sitte.”
Sanoi Tommi rohkeasti. Mies yllättyi kuulemastaan. ” Vai niin.. Vai olen minä varstanut tämän pyörän. Sulta vai?”
” Niin.. Multa ja nyt sä jäit kiinni.”
Mies nousi satulalle välittämättä Tommista. ” Just.” Hän sanoi ja lähti polkemaan.
” Mä soitan poliiseille!” Tommi huusi miehen perään.
” Joo, soita. Saadaan selvitettyä tää asia kerta heitolla.” Huusi mies, kääntäen päätään vasemmalle ja katsoen ylös.

Mutta ei Tommi poliiseja soittanut hätiin, vaan Juhani- setänsä. He istuivat Tommin kodin takapihalla, puhuen tapahtuneesta. Tommi oli puhdistanut kyynärpäänsä ja laittanut siihen ison laastarin.
” Vai niin pääs käymään.” Sanoi Juhani. Tommi ei sanonut mitään. Hän tiesi Juhanin olevan sitä mieltä, että mies oli ostanut pyörän ja nyt Tommi luuli sitä omakseen.
” No missäs se tyyppi sit asuu?” Jatkoi Juhani.
” Miten nii? Aijotsä vai mennä hakee sen pyörän.” Kysyi Tommi toiveikkaana.
” Voi olla… Tiedätsä se osotteen?”
” No kyllä mä sinne osaan.”
” Niin, mut se on parempi, että mä meen ihan yksin.”
” No ihan sama. En mä sitä osotetta tiedä, mut mä voin näyttää sen kartalta.”
Tommi painui sisään ja tuli hetken päästä takaisin kunnan kartan kanssa. Hän avasi sen ja etsi oikean sivun. Hetken päästä hän tunki sormen kartalle kohtaan jossa pihat olivat. ” Tossa.”
Juhani katsoi karttaa hetken painaen paikan mieleen.
” Okei.. No voi olla, että mä käyn siellä.”

Seuraavana aamuna Tommi istui odottaen kuulevansa jotain Juhanista. Sitten ovikello soi. Tommi juoksi viivana ovelle. Se oli Juhani, niin kuin Tommi oli odottanut. Hetken he tuijottivat toisiaan kuin odottaen toisen sanovan jotain.
” No?” Sanoi Tommi, kuin odottaen jotain urheilu tuloksia.
” Mitä no?”
” No haitsä sen pyörän?”
” Niin, en mä sitä vielä. Mä tulin eka hakemaan sut.”
” Sähän sanoit, et sä meet hakemaan sen yksin.”
” Joo, mut mä ajattelin, et olis kuitenki parempi jos sä tulisit mukaan.”
Tommi katsoi setäänsä kummalisesti.
” No ihan sama.” Tommi katsoi taakseen etsien kenkiään. Hetken päästä he olivat Juhanin autossa matkalla pyörän luo.

Mies istui iltapäivällä pyörän edessä pumpaten ilmaa takarenkaaseen. Hän oli ostanut uuden lukon, jonka väitettiin olevat vahvempi ja varmempi kuin mikään muu lukko. Edellisyönä hän oli uskaltanut jättää pyörän telineille. Hän oli kuitenkin valvonut aamukolmeen vahtien sitä. Siinä pumpatessaan kumia, pihalle ajoi punainen Audi. Audi pysähtyi vähän matkan päähän miehestä. Hän ei kiinnittänyt Autoon minkäänlaista huomiota. Hän kuitenkin katsoi kuka autosta nousi. Se oli tuttu henkilö, Tommi.
” Voi jumalauta.” Sanoi hän itselleen.
Tommi ja Juhani tulivat miehen luo. Mies katsoi Tommia sillä ilmeellä millä ihmiset yleensä katsovat jotakin henkilö, jota he syvästi vihaavat.
” Niin?” Sanoi mies vihaiseen sävyyn.
” Me tultiin, nyt hakee mun pyörä.” Sanoi Tommi varmana.
Mies nousi seisomaan.
” Luulettekste, et mä annan teijän viedä mun pyörän? En helvetissä, ennenku te pystytte todistamaan, et se on teijän.”
Juhani ei sanonut mitään. Tommi ja mies tuijottivat nyt molemmat häntä. Juhani Kierteli ja tarkasteli pyörää. Hetken päästä hän pysähtyi samaan paikkaan Tommin vierelle ja sanoi: ” Me siis voidaan ottaa se jos me pystytään todistamaan sen olevan meijän?”
Mies nyökkäsi hitaasti. Juhani rupesi taas kiertelemään pyörää. Hetken päästä hän tarttui tappiin, jota kääntämällä saatiin satula irti. Hän irrotti satulan ja heitti sen maahan.
” Mitä hittoa sä teet?” Kysyi mies.
Tommi oli yhtä hämillään, kuin mies. Juhani nosti pyörän ylösalaisin ja rupesi heiluttamaan sitä. Aukosta, jossa satula oli, tippui lappu. Juhani laski pyörän maahan ja nosti lapun. Hän luki sen.
” Juu, kyllä tää on Tommin pyörä.” Juhani näytti lapun miehelle. Lapussa luki: ” Tommi Haapala, Metsätorpantie 5b, 20.3.2002.”
” Mä laitoin ton lapun tonne satulan alle, kun me ostettiin toi pyörä.” Juhani sanoi virnuillen. Hän näytti lapun Tommillekin, jonka naamalle tuli voittajan ilme. Mies oli hämillään.
” Jos sä nyt myönnät varastnees ton pyörän, ni mä lupaan etten mä kerro poliiseille.” Sanoi Juhani
Mies oli neuvoton. Hän katsoi vuoroin Tommia ja Juhania. Hän päästi ison henkäyksen ja sanoi hiljaisella äänellä: ” Okei, mä varastin sen.”

Tommi ja Juhani istuivat jälleen Tommin kodin takapihalla naureskellen ja kehuen Juhanin oveluutta.
” Täytyypä sanoo, et mulla on maailman neroin setä.” Sanoi Tommi nauraen ja jatkoi :” Sä siis tosiaan pistit sen lapun sinne silloin, ku te ostitte ton pyörän. Etkä kertonu mitään”
Juhani nauroi ja sanoi: ” Nojaa… Itse asiassa mä vein sen lapun sinne tänä aamuna.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu