Hoiva- ja kotitöitten vähennys pienenee puolella ja omavastuuosuus nousee
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010684401.html
Kotitalousvähennyksen pienentäminen iskee vanhuksiin
28
206
Vastaukset
- Anonyymi
Moni ikä-ihminen on hoiva- ja kotitalouspalveluitten ansiosta pystynyt
selviämään kotona. On vaikea tajuta, miksi hallitus tuhoaa kaiken hyvän,
mitä tavallisella ihmisellä on ollut apunaan. Tästäkään kiristyksestä ei seuraa
hyvää millekään osapuolelle. - Anonyymi
Ne aivan pienituloisimmat eivät ole vähennyksestä hyötyneet täysimääräisenä tähänkään asti.
Minä ainakaan en edes ole maksanut veroa 3600 euroa, jotta sen voisi hyödyntää..- Anonyymi
Vaikka maksaisit 2000 euroa veroa saat vähennyksen.
- Anonyymi
Verovähennystä saa tietenkin siihen summan asti, kun on veroja maksanut.
Jos olet vuoden aikana ostanut hoiva- tai kotitalouspalveuja 1000 eurolla,
esimerkiksi muutaman siivouskerran,
sinulle palautetaan 500 euroa. Jos ei olisi 100 euron omavastuuta,
palautettaisiin 600 euroa.
Parin tunnin siivous maksaa vaihtelevasti 100 euron paikkeilla,
vähennyksen jälkeen se maksaa sinulle 40 euroa.
Ensi vuonna vähennys siis pienenee, "kiitos" persuhallituksen.
- Anonyymi
Täytyy olla aika varakas, jos pystyy sitä käyttämään.
- Anonyymi
Ei tarvitse.
Eläkkeeni on brutto alle 20000 vuodessa. Olen saanut takaisin 60 %
maksamistani hoiva- ja siivouspalvelulaskuista. En pysty itse kaikkeen enää
terveyteni takia. Omavastuu on 100 euroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse.
Eläkkeeni on brutto alle 20000 vuodessa. Olen saanut takaisin 60 %
maksamistani hoiva- ja siivouspalvelulaskuista. En pysty itse kaikkeen enää
terveyteni takia. Omavastuu on 100 euroa.Etkö nyt kuitenkin vähän suurentele tuota prosenttilukua...
- Anonyymi
Kokoomuslaisellekin kelpasi sossutuki: Kokoomuslaiset tekivät koronan aikana kotitalousvähennyksillä artiumpihoja ym. "koti uusiksi"- remontteja,
mutta huonokuntoiset eläkeläiset eivät saa saada mitään apua persuhallituksen mielestä. - Anonyymi
Miten me saisimme tämän hallituksen hajoamaan? Mieluummin heti.
- Anonyymi
Miksi, seuraava hallitus kun olisi käytännössä ihan sama?
Hyvin paljon mahdollista että seuraavien eduskuntavaalinkin jälkeinen hallitus kasataan ihan samoista puolueista kuin nykyinen...on sinulla toiveet vaan ei realistista ajattelua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi, seuraava hallitus kun olisi käytännössä ihan sama?
Hyvin paljon mahdollista että seuraavien eduskuntavaalinkin jälkeinen hallitus kasataan ihan samoista puolueista kuin nykyinen...on sinulla toiveet vaan ei realistista ajattelua!Kokkareet ei voita seuraavia vaaleja. Vai mitä meinaat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi, seuraava hallitus kun olisi käytännössä ihan sama?
Hyvin paljon mahdollista että seuraavien eduskuntavaalinkin jälkeinen hallitus kasataan ihan samoista puolueista kuin nykyinen...on sinulla toiveet vaan ei realistista ajattelua!Se olisi hirveää jos tämä h*lvetti jatkuisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olisi hirveää jos tämä h*lvetti jatkuisi.
H_lvetti asunee pääsi sisällä vai onko hallitus kohdellut sinua huonosti...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
H_lvetti asunee pääsi sisällä vai onko hallitus kohdellut sinua huonosti...
En ole hän, mutta kyllä hallitus leikkaa juuri sieltä, mihin ei pitäisi koskea ollenkaan. Leikkaisivat mieluummin varakkailta ja itseltään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokkareet ei voita seuraavia vaaleja. Vai mitä meinaat?
Vaikea uskoa että voittaa , ensinnäkin PS äänestäjistä, niin moni on katunut että äänestivät heitä , ja kiroavat omas tyhmyyttään.
Sitten vaikuttaa että Orpo ei oikein ole yksin päätösten kanssa . Sius pitää ottaa vähän huomioon eräitä . Joten en usko että tämä hallitus tulee uudestaan . Olisi kokoomus hieman laskenut asioita ennen kun aloittivat hallituksessa , moni luuli että valitsee toisin . Joten saa nähdä moni työläinen on valistunut viime aikoina - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olisi hirveää jos tämä h*lvetti jatkuisi.
Pakkotoimenpiteillä ei kauas potkita. Maassa ollut hyvä,yhteistoiminta aikaisemmin
Ja keltään viety ihmisarvoa .
Oli terveyskeskuksia ja hoito pelasi , niitä on nyt rarvennettu että vanhat ihmiset joutuvat lähtemään koko päiväksi jonkun sairauden vuoksi 100 km päähän lääkäriin . Myytit maksaa lääkäri maksaa ja taas kyyti takaisin kaksaa. Pieni eläke ja ei voi mitään että on sairas . No tälläisiä asioita on paljon kukin voi kertoa miten heidän elämänsä on muuttunut. Kun hallitus vaihtui.
Jantietävät ettei vanhukset jaksa edes protestoida
- Anonyymi
Miksi persuhallitus vihaa eläkeläisiäkin
Sinimustan hallituksen rahasalkku on PS:llä
Eläkeläisten kuritus kovenee.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010684401.html- Anonyymi
Paljonko oma taloutesi on huonontunut?
- Anonyymi
No kuka se äänesti esille tämän hallituksen .
Siis ne jotka vielä uskovat satuihin , eikö helke yritetty selittää heti ennen vaaleja miten PS lupaukset ovat huuhaata eikä mitään muuta.
Mutta kun eivät uskoneet. Eläke mummot niitä pahimpia olivat , joten kitä mörisevät nyt kun ennustukset on menneet ihan kun nappiin . Luaoukset annetaan siksinettä ne voi rikkoa, ja hullu uskoo.
Joten huutelivat tarpeellisesta velan otosta kurkku suorana entisen hallituksen aikana . Nyt ei mitään vaikka se paljon puhuttu laiva on ankkuroitu nyt ilman mitään kääntymis mahdollisuutta pitkän ajan parkkiin eikä liikahda minnekkään siitä . Työläiset joilla ei ole oma hostoriantiesossa käänsivät haalasinsa äärioikeistoa kohti, kas kun maahanmuuttaja vihanheijastuo PS puheista , sehän oli mannaa ihmisvihaajille . Joten sääliksi käy nöitä vatipäitä, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kuka se äänesti esille tämän hallituksen .
Siis ne jotka vielä uskovat satuihin , eikö helke yritetty selittää heti ennen vaaleja miten PS lupaukset ovat huuhaata eikä mitään muuta.
Mutta kun eivät uskoneet. Eläke mummot niitä pahimpia olivat , joten kitä mörisevät nyt kun ennustukset on menneet ihan kun nappiin . Luaoukset annetaan siksinettä ne voi rikkoa, ja hullu uskoo.
Joten huutelivat tarpeellisesta velan otosta kurkku suorana entisen hallituksen aikana . Nyt ei mitään vaikka se paljon puhuttu laiva on ankkuroitu nyt ilman mitään kääntymis mahdollisuutta pitkän ajan parkkiin eikä liikahda minnekkään siitä . Työläiset joilla ei ole oma hostoriantiesossa käänsivät haalasinsa äärioikeistoa kohti, kas kun maahanmuuttaja vihanheijastuo PS puheista , sehän oli mannaa ihmisvihaajille . Joten sääliksi käy nöitä vatipäitä,Käyt niin kuumana ettei tahdo oikeinkirjoituskaan onnistua, vai etkö vain osaa?
Onko Kela- korvauksiasi pienennetty kun noin vihainen olet? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko oma taloutesi on huonontunut?
Jonkun verran persuhallituksen päätösten takia eikä varaa olisi yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kuka se äänesti esille tämän hallituksen .
Siis ne jotka vielä uskovat satuihin , eikö helke yritetty selittää heti ennen vaaleja miten PS lupaukset ovat huuhaata eikä mitään muuta.
Mutta kun eivät uskoneet. Eläke mummot niitä pahimpia olivat , joten kitä mörisevät nyt kun ennustukset on menneet ihan kun nappiin . Luaoukset annetaan siksinettä ne voi rikkoa, ja hullu uskoo.
Joten huutelivat tarpeellisesta velan otosta kurkku suorana entisen hallituksen aikana . Nyt ei mitään vaikka se paljon puhuttu laiva on ankkuroitu nyt ilman mitään kääntymis mahdollisuutta pitkän ajan parkkiin eikä liikahda minnekkään siitä . Työläiset joilla ei ole oma hostoriantiesossa käänsivät haalasinsa äärioikeistoa kohti, kas kun maahanmuuttaja vihanheijastuo PS puheista , sehän oli mannaa ihmisvihaajille . Joten sääliksi käy nöitä vatipäitä,2024-09-17 13:31:33
Kyllä olet niin oikeassa. Ketkä vatipäät PS:ää äänestävät ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kuka se äänesti esille tämän hallituksen .
Siis ne jotka vielä uskovat satuihin , eikö helke yritetty selittää heti ennen vaaleja miten PS lupaukset ovat huuhaata eikä mitään muuta.
Mutta kun eivät uskoneet. Eläke mummot niitä pahimpia olivat , joten kitä mörisevät nyt kun ennustukset on menneet ihan kun nappiin . Luaoukset annetaan siksinettä ne voi rikkoa, ja hullu uskoo.
Joten huutelivat tarpeellisesta velan otosta kurkku suorana entisen hallituksen aikana . Nyt ei mitään vaikka se paljon puhuttu laiva on ankkuroitu nyt ilman mitään kääntymis mahdollisuutta pitkän ajan parkkiin eikä liikahda minnekkään siitä . Työläiset joilla ei ole oma hostoriantiesossa käänsivät haalasinsa äärioikeistoa kohti, kas kun maahanmuuttaja vihanheijastuo PS puheista , sehän oli mannaa ihmisvihaajille . Joten sääliksi käy nöitä vatipäitä,Eläkemummot on pahimpia, ne kun ei ymmärrä politiikasta mitään.
Puolet persujen äänistä tulee niiltä.
Luuleekohan ne, että Jussi H on Veikko Vennamon poika ??????? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkemummot on pahimpia, ne kun ei ymmärrä politiikasta mitään.
Puolet persujen äänistä tulee niiltä.
Luuleekohan ne, että Jussi H on Veikko Vennamon poika ???????Se on kyllä hlvt:nmoinen vales. Mummot eivät äänestä rasisteja.
- Anonyymi
Vahvaa osanottoa persujen taholta kunnallisvaaleissa, joukolla äänestämään persut kunnanvaltuustoihin, saadaan kunnissa asiat reilaan.
- Anonyymi
Meinaatko, että yhtä 'hyvään' "reilaan" kuin tämän valtionkin asiat ovat saaneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaatko, että yhtä 'hyvään' "reilaan" kuin tämän valtionkin asiat ovat saaneet.
Eipä mitään valittamisen aihetta minulla.
T: pieneläkeläinen
- Anonyymi
Sitä van mietin että jos meillä olisi edelleen Marinin hallitus niin...siis sitä vaan että mikä olisi valtionvelkamiljardien määrä juuri nyt..?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729