Mikä nuoria vaivaa?

pönttö

Mikähän näitä nuoria töihinpyrkijöitä vaivaa?

Tänään kuulin eräältä kuljetusyrittäjältä, että heillä oli käynyt eräs 'poika' työhönottohaastattelussa. Oli heti paistanut päälle ettei kaverista ole alalle, joten työsopimusta ei sitten kirjoitettu. 'Poika' oli alkanut kyselemään päivän palkkaa, kun piti tulla ihan kaikki 25-30 kilometriä työhaastatteluun...

Aiemmin samassa paikassa oli joku (ei ihan nuorikaan) kaveri kysellyt töitä, oli osannut hirveesti ja tiennyt lähes kaiken. Oli sitten sovittu että kaveri tulee seuraavan viikon alussa katsomaan päiväksi että työ on sitä mitä on ollut puhetta. Päivän kaveri oli ollut ja soittanut seuraavana aamuna ja kertonut olevansa sairas. Sitä sairautta oli piisannut seuraavan viikon perjantaihin asti, jolloin kaveri oli ilmestynyt kyselemään että mihin tuntilappu jätetään. Työnantaja oli kysellyt että minkäslainen työsopimus sulla on ja mitäs olet meillä tehnyt? Kaveri oli vastannut että olin päivän kattelemassa ja sitten sairaana, työsopimusta en oo nähny. Ei ollut toinenkaan osapuoli...

Tuntuu että nämä 'sankarit' ovat vain työpaikkaa vailla. Varsinainen työ onkin sitten ihan vierasta. Jos jo työhaastatteluun tulemisesta pitäisi muka maksaa, niin mitä tuollainen sitten keksiikään, jos oikein pääsee töihin?
Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että ei ole koskaan tarvinnut käydä varsinaisessa työhaastattelussa, töitä on piisannut ilmankin. Mutta kaikissa kouluissa on opetettu, että haastattelussa pitäisi antaa mahdollisimman positiivinen kuva itsestä. Noilla esimerkkihenkilöillä moinen opetus ei ainakaan ole mennyt perille, jos sitä joskus on saatu.

21

5333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sasas

      niin empä tiedä vaivaako nuoria yhtään mitään ainakaan pääkaupunkiseudun jakelu ajossa, nuoret painaa 12-15 tuntisia päiviä ilman ylityökorvauksia.

    • aika tyhmä?

      Kun uskot tommosia kaupungilengendoja...tommosia on kiva vedättää....hohohohohohohoho...:)

      • sasas

        ite ajan tällasessä firmassa...

      • rahtijuippi
        sasas kirjoitti:

        ite ajan tällasessä firmassa...

        ihan omaa TYHMYYTTÄ, jos ajelet 15 h päiviä ilman ylityökorvauksia. Ei kukaan pakota... Alalle pitäisi saada yhtenäinen rintama jo kuskeista lähtien, ennen ei olot parane.

      • stadikuski
        rahtijuippi kirjoitti:

        Joo mä ajan pitkää päivää omasta tahdostani ja tietty ilman varsinaista ylityökorvausta. Ei mun olis pakko mutta kun rahaa tulee kivasti niin en valita, monella muulla on asiat ja palkka huonommat samanlaisilla vuoroilla.

        Mut just nuorista kuskeista; olen itsekin suhteellisen nuori niin voin jotain sanoakin. Jokin aikaa sitten firmaan haettiin uutta kuskia. Pari vanhempaa kaveria kävi kääntymässä ja toteamassa ettei ole oikea homma. Kävi vähän sääliksi pomoa kun se joutuu ottamaan kauhean paljon vastuuta jokapäiväisten ajojen suhteen. Päivä alkaa aina sillä että pitää ottaa selvää onko kaikki tulossa töihin. Viikonloppujen jälkeen joku on aina niin pahassa darrassa ettei pysty tulemaan, tavarat on myöhässä ja ajoja joutuu sumplimaan suunnilleen ihmekeinoilla. Kuskit valittavat että on liian vähän ajoa tai sitten liikaa. Jos taas on koko ajan samanlaista niin kyllästyy...

        Homma kuitenkin lähtee siitä että kaikki tavara on ajettava ja semmoiset kuskit jotka eivat ymmärrä käsitettä joustaminen työssä karsiutuvat ajan kanssa. Puhutaankin että tämä ei ole työtä vaan elämäntapa...

      • en ihmettele
        stadikuski kirjoitti:

        Minä olin kymmenen auton yrityksessä ja työntekijät jousti aika hyvin työajoissa ja jopa lomissa. Työnantaja puolestaan jousti palkoissa kusettamalla oikein reippaasti. Meitä otti neljä yhtä aikaa lopputilin ja työnantaja vielä ihmetteli meidän ratkaisua. Joopa Joo

      • sasas
        en ihmettele kirjoitti:

        Minä olin kymmenen auton yrityksessä ja työntekijät jousti aika hyvin työajoissa ja jopa lomissa. Työnantaja puolestaan jousti palkoissa kusettamalla oikein reippaasti. Meitä otti neljä yhtä aikaa lopputilin ja työnantaja vielä ihmetteli meidän ratkaisua. Joopa Joo

        oon samaa mieltä, että monet vanhemmat kuskit on paljon nirsompia lemppailemaan ja joustamaan ku nuoret...vituttaa ku nuoria arvostellaan vaikka työnantajat suorastaan käyttää hyväks nuoria!!!Jos jotain tahoa pitäis arvostella ni TYÖNANTAJIA kuljetusalan työnantajista alle puolet maksaa tessin mukasta palkkaa, vaikka alalla on yleissitovuus!!!

      • pakko

        ...tehdä töitä meinaan. Ihme valittamista, mitäs meet sinne töihin, jos se on noin vastenmielistä. Ei se työnantaja tule kotoa hakemaan, että nyt töihin. Jokainen on oman onnensa seppä.

      • Nääs
        rahtijuippi kirjoitti:

        ihan omaa TYHMYYTTÄ, jos ajelet 15 h päiviä ilman ylityökorvauksia. Ei kukaan pakota... Alalle pitäisi saada yhtenäinen rintama jo kuskeista lähtien, ennen ei olot parane.

        Ota asioista selvää ennenkuin rupeat ketään mollaamaan. Kuljetusalalla kun ei tunneta päiväkohtaista ylityötä, vaan ylityöt tasataan ja maksetaan kaksiviikko-jaksoissa.

      • rahtijuippi-77
        Nääs kirjoitti:

        tiedän kyllä systeemin. Täällä kun porukka vinkuu siihen tapaan, ettei niitä ylitöitä makseta ollenkaan. SE ON OMAA TYHMYYTTÄ, jos sellaseen alistuu...Ja sitäpaitsi, kuljetusalalla maksetaan kyllä päiväkohtaisiakin ylitöitä, ota selvää..

      • Rahtari
        Nääs kirjoitti:

        Ota asioista selvää ennenkuin rupeat ketään mollaamaan. Kuljetusalalla kun ei tunneta päiväkohtaista ylityötä, vaan ylityöt tasataan ja maksetaan kaksiviikko-jaksoissa.

        Ota itse asoista sevää tollo.Sattuu nääs olemaan
        katto päivänpituudelle ja sitä seuraavalle.

      • OSHKOSH
        stadikuski kirjoitti:

        Joo mä ajan pitkää päivää omasta tahdostani ja tietty ilman varsinaista ylityökorvausta. Ei mun olis pakko mutta kun rahaa tulee kivasti niin en valita, monella muulla on asiat ja palkka huonommat samanlaisilla vuoroilla.

        Mut just nuorista kuskeista; olen itsekin suhteellisen nuori niin voin jotain sanoakin. Jokin aikaa sitten firmaan haettiin uutta kuskia. Pari vanhempaa kaveria kävi kääntymässä ja toteamassa ettei ole oikea homma. Kävi vähän sääliksi pomoa kun se joutuu ottamaan kauhean paljon vastuuta jokapäiväisten ajojen suhteen. Päivä alkaa aina sillä että pitää ottaa selvää onko kaikki tulossa töihin. Viikonloppujen jälkeen joku on aina niin pahassa darrassa ettei pysty tulemaan, tavarat on myöhässä ja ajoja joutuu sumplimaan suunnilleen ihmekeinoilla. Kuskit valittavat että on liian vähän ajoa tai sitten liikaa. Jos taas on koko ajan samanlaista niin kyllästyy...

        Homma kuitenkin lähtee siitä että kaikki tavara on ajettava ja semmoiset kuskit jotka eivat ymmärrä käsitettä joustaminen työssä karsiutuvat ajan kanssa. Puhutaankin että tämä ei ole työtä vaan elämäntapa...

        HEH,HEH.Ei sun olis tarvinut sanoa,että olet nuori,ELÄMÄNTAPAKUSKI.oletko jo vuoden ajanut jotain jako-mopoa?Ja VOI,VOI sitä sun pomo parkaa onneksi löytyy myös sinunlaisiasi TYÖNSANKAREITA,eli AHKERA-LIISOJA.Ja tulee löytymäänkin sit kun sullakin alkaa älli pelaamaan,sen toisen ajovuoden jälkeen.

      • stadikuski kirjoitti:

        Joo mä ajan pitkää päivää omasta tahdostani ja tietty ilman varsinaista ylityökorvausta. Ei mun olis pakko mutta kun rahaa tulee kivasti niin en valita, monella muulla on asiat ja palkka huonommat samanlaisilla vuoroilla.

        Mut just nuorista kuskeista; olen itsekin suhteellisen nuori niin voin jotain sanoakin. Jokin aikaa sitten firmaan haettiin uutta kuskia. Pari vanhempaa kaveria kävi kääntymässä ja toteamassa ettei ole oikea homma. Kävi vähän sääliksi pomoa kun se joutuu ottamaan kauhean paljon vastuuta jokapäiväisten ajojen suhteen. Päivä alkaa aina sillä että pitää ottaa selvää onko kaikki tulossa töihin. Viikonloppujen jälkeen joku on aina niin pahassa darrassa ettei pysty tulemaan, tavarat on myöhässä ja ajoja joutuu sumplimaan suunnilleen ihmekeinoilla. Kuskit valittavat että on liian vähän ajoa tai sitten liikaa. Jos taas on koko ajan samanlaista niin kyllästyy...

        Homma kuitenkin lähtee siitä että kaikki tavara on ajettava ja semmoiset kuskit jotka eivat ymmärrä käsitettä joustaminen työssä karsiutuvat ajan kanssa. Puhutaankin että tämä ei ole työtä vaan elämäntapa...

        "kuskit valittavat että on liian vähän ajoa tai sitten liikaa"

        Ehkä joku haluaa tehdä NORMAALIN määrän töitä, ei siis 50 tuntia viikossa tai 10 tuntia viikossa

      • 5677ttyuuui
        Bussissa kirjoitti:

        "kuskit valittavat että on liian vähän ajoa tai sitten liikaa"

        Ehkä joku haluaa tehdä NORMAALIN määrän töitä, ei siis 50 tuntia viikossa tai 10 tuntia viikossa

        Yksinäistä 2005 vuodelta. Poika parka.

      • 5677ttyuuui kirjoitti:

        Yksinäistä 2005 vuodelta. Poika parka.

        Oho! Oota sä nokkela kun huomasit että ylläpito nosti kommentin ekaksi 11 vuoden takaa... Miksi ei anna olla aloitusjärjesyksesäs

        Miksi kirjoiti äsken nimellä ValluValioinen, etkä uskalla rekisteröityä?

      • 5677ttyuuui

        Lukihäiriöinen öykkäri.Mikä ValluValiolainen.Kas kun ei KalleTampio.5677 on kansainvälinen rahtaritunnukseni sillä kuulun ITA:järjestöön ja se löytyy
        Johtotähteni tuulilasista ja Nissanin takalasista.Taisit kyllä olla aika yksinäinen poika silloin vuonna 2005. Enpä kyllä ihmettele.ITA=International Truck Association loput kirjaimet ovat henkilökohtainen viesti sinulle.

    • Työnantajat

      Aika monen työnantajan kannattaisi katsoa peiliin. Sieltä sen syyn löytää. Miksi ei nää työpaikanhakijat sais kusettaa kun jos on rehellinenkin työntekijä, niin työnantaja kusee varmaan oikein kumpaankin silmään. Mutta omaa oksaannehan sahaatte. Alkaa olla ammattimiehistä pula. Siinäpä sítten itkette päin helvettiä laskettujen tarjoustenne kans kun ette saa ketään kunnon miestä tai naista talkoisiin prosentti tai jollain ihmeellisellä kilsaliksalla joka mielestänne sisältää kaiken.

      • Ja pukamat myös

        http://www.mol.fi/Tyovoimapalvelut/Paikat/5/4/1/Ajoneuvoyhdistelmxnkuljettaja$$$!06209822.html

        Tässä taas näitä reiluja maksajia. Onkohan renkipoika Wendelinin kanssa urakkaneuvotteluissa toimeksiantajan kanssa et tietää mihin suostuu? Näihin miinoihin niitä nuoria sitten sopimus/prosenttipalkalla sitten astuu mutta ei ammattimiehiä. Jokainenhan tietää että kun hatusta vedetään palkat, niin ei elä. Turhaan isännät itkette että kun ei löydy työmiehiä, kun näitä yrittäjiä on maa pullollaan.

    • Mitä nyt itse ajoin saloon 60km suuntaansta työhaastatteluun (työpaikka turussa)

      Haastattelussa luvattiin maat ja taivaat

      Työaika 2-4h enemmän päivässä mitä luvattu

      Ei ylityöitä

      Ei palkkaa harjoittelupäiviltä

      Ei päivärahoja

      Ei ikälisiä/korotuksia

      30 min palkaton tauko päivässä pakolline

      Töitä lauantaisinkin välillä (kyllä netistä lauantaikuskeja löytäisi)

      Ja mikä pahinta! Jätin menemättä toiseen helvetin hyvään paikkaan (joskin pitkän työmatkan päässä) näiden perättömien lupausten vuoksi

      Noh jotain hyvää firmasta löytyy! Eläkkeet oli sentään maksanut kuten pitääkin :)

      • Hoitoonmarsmars

        Vuodelta 2005 oleva ketju. Suuressa yksinäisyydesäsi sitten kaivoit sen esiin ja kommentoit tuttuun tyyliisi. hanki poika elämä. Ketään ei kiinnosta sun valehtelu työpaikoistasi ja työajoistasi. Mene nyt ensin töihin vaikka ähkömieheksi koska olethan ollut myös ko alan vanhankansan rehellinen työmies. Sä olet sekaisin.

      • Hoitoonmarsmars kirjoitti:

        Oho! ootpa sä nokkela! Huomasit että ylläåpito nosti koko ketjun ekaksi yhden kommentin ansiosta :)

        JA kyllä, se mitä kerron työpaikoista on totta!! Usein kerron myös nimen kera... Olisipa tostakin paikasta löytynyt juttua niin olisin jo ennen haastattelua todennut "ei olekaan mun homma"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1233
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe