Hei kaikille!
Olen parikymppinen ja odotan esikoistani. Laskettuaika syksyllä, ja lähenee uhkaavasti. Synnytystä en "pelkää" enkä kammoksu, ainoastaan tuleva elämä pelottaa. Entä jos en pärjää yksin lapsen kanssa? Lapsen isä ei halua olla missään tekemisissä kanssamme, mikä on todella surullista lapsen kannalta. Tein päätöksen pitkän harkinnan pohjalta, mutta nyt mietin onko päätökseni oikea. Kertooko se minusta ihmisenä että ei minusta äidiksi ole, vai miksi pohdin yöt ja päivät tulevaisuutta? Millainen lapsesta tulee ilman isää? Kenen kanssa jaan ilot ja surut lapsesta? Tuntuu niin pirun yksinäiseltä vaikka ystäviä onkin... Onko normaalia ajatella näin?
Olen parikymppinen ja odotan esikoistani. Laskettuaika syksyllä, ja lähenee uhkaavasti. Synnytystä en "pelkää" enkä kammoksu, ainoastaan tuleva elämä pelottaa. Entä jos en pärjää yksin lapsen kanssa? Lapsen isä ei halua olla missään tekemisissä kanssamme, mikä on todella surullista lapsen kannalta. Tein päätöksen pitkän harkinnan pohjalta, mutta nyt mietin onko päätökseni oikea. Kertooko se minusta ihmisenä että ei minusta äidiksi ole, vai miksi pohdin yöt ja päivät tulevaisuutta? Millainen lapsesta tulee ilman isää? Kenen kanssa jaan ilot ja surut lapsesta? Tuntuu niin pirun yksinäiseltä vaikka ystäviä onkin... Onko normaalia ajatella näin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lapset tekevät lapsia. Tottahan toki tuleva peloittaa, se on elämää, mutta toisaalta oletko valmis ottamaan vastuuta? Odottavan aika on pitkä, varsinkin, jos olkapäätä johon nojata ei ole. Oliko raskaus viimeisen päälle harkittua, vai jokin päähäpisto tai yritys saada mies pysymään rinnalla. Tulevien vuosien ns. "nuorten menot" ovat elettyä aikaa, mutta älä pura tyytymättömyyttäsi siitä tulevaisuudessa lapseen. On vain pelattava niillä korteilla, mitkä on täällähetkellä kädessä ja mitä tuleva tuo tullessaan.
Se että pohdit asioita paljon kertoo sinusta että olet vastuullinen nainen.
Lapsen isä ei halua olla tekemisissä,se on hänen menetyksensä.Toisaalta,hän voi myös muuttaa mielensä tulevaisuudessa ja haluta osallistua lapsensa elämään.
Kyllä sä tulet pärjäämään,itse aikoinani pärjäsin yksinhuoltajana ihan hyvin kun lapsen isä häipyi maisemista ja olin 24 kun lapsi syntyi.
Lapsista kasvaa silti tasapainoisia ja onnellisia vaikkei isäänsä näkisi koskaan ja joskus se on hyväkin ettei kaikki isiään tapaa.Ei ole paljon hyötyä päihdeongelmaisesta vankilakundista jos halutaan ajatella huonoimpia vaihtoehtoja.
Ilot ja surut lapsesta jaat ystäviesi ja muiden äitien kanssa,sukulaisten ja läheisten.
Rinnallesi tulee vielä mies joka haluaa olla jakamassa iloa vaikkei lapsen oma biologinen isä olisikaan.
Kaikki asiat järjestyvät kyllä ajallaan,ole rohkealla,positiivisella ja luottavaisella mielellä.
Turvallista odotusaikaa ja lämpöisiä kesäpäiviä =)
itse olen kolmen lapsen äiti ja enempi tai vähempi on mennyt elämä niin, että olen itse ja yksin ollut lapsistani vastuussa. Pidät vain huolen itsestäsi ja ystävyyssuhteistasi ja lähisuvun kanssa yhteydet kunnossa niin kaikki menee ok. Sinulla on ystävissäsi aikuista seuraa ja vauvan kanssa aika hujahtaa aikaste sukkelaan. Onnea odotukseen!
ei kannata pelätä tulevaa.kyllä kaikki aina jotenki järjestyy ja kyllä sinä pärjäät ja sinusta tulee hyvä äiti varmasti. itse olen 19 ja laskettu aika on syyskuussa ja yksin kasvatan lapsen.lapsen isä kumminki näkee lastaan jos haluaa mutta muuten yksin. itellä oli aivan samanlaisia ajatuksia ja on vieläkin mutta se vain kuuluu et miettii asioita.eli ihan normaalia ajatella noin.varsinki raskausaikanahan on mielenvaihteluja joten kuuluu asiaan. mut hyvää loppuraskautta sinulle. :)