”Ootko missä”, kilahti puhelimeeni viesti. Viesti oli vaimoni siskolta Miralta, joka tiedusteli pystyisinkö heittää hänen poikansa kotiin kaupungilta, kun hän itse oli ottanut pari lasia viiniä. Katselin juuri telkkaa sohvalla, joten pystyin kyllä lähteä heittämään Joonan kotiinsa. Puin päälleni ja hain Joonan kaupungilta. Hän oli ollut kavereiden kanssa kaupungilla ja myöhästynyt viimeisestä linja-autosta. Saavuimme Heille ja jätin Joonan pihaan, kun samalla Mira tuli vähän paremmin pukeutuneena ulos. He juttelivat hetken ja pian Mira avasi auton oven.
”Heitätkö mut samalla kaupunkiin”, hän hymyili hieman humalassa kauniisti ruskeilla silmillään. Sinnehän olin menossa, joten ilman muuta suostuin, Miran istuessa viereeni. Ajelimme pois omakotitalo alueelta, kun Mira kääntyi suuntaani ja tarrasi kiinni nivusiini. ”En mä mihinkään baariin oo menossa”, hän sanoi ja tunsin kuinka lämpimät sormet tunkeutuivat sepaluksestani sisälle, alkaen puristella velttoa varttani ja pallejani. ”Okei….just”, sanoin ja korjasin hieman asentoani. Käännyin vanhan ja hylätyn, osittain puretun ostoskeskus pihaan. Pysäytin auton ja seurasin, kuinka Mira kaivoi miehuuteni esille housuistani, avaten sepaluksen kokonaan ja laskien housujani reisiini. Hän siirsi hiuksensa taakse ja kumartui haaroihini, ottaen velton kaluni suuhunsa. Voimakkain imuin hän helli terskaani. Hän imeskeli ja suukotteli kovaa vauhtia kovenevaa kaluani ja hieroi pallejani. Varren jäykistyessä Miran pää alkoi tehdä tahdikkaampaa liikettä ylös alas. Märkien imu äänien lomassa kuului vaimeaa nautinnollista muminaa.
Hengästyneenä Mira runkkasi kuolaista, suonikasta ja jykevää 17 senttistä varttani. Kumartui taas ja suuteli paksua terskaani märillä huulillaan. ”Tuu ulos”, hän sanoi ja nousi autosta. Seurasin perässä riisuen samalla housuni maahan. Astelin auton eteen Miran luokse, kalu ylväästi seisten yön hämärässä. Mira laittoi nahkatakkinsa maahan ja polvistui sen päälle. Hymyillen hän tarttui taas varteeni ja alkoi imeskellä terskaa. Imu tuntui taivaalliselta. Kostea kieli nuoli osaavasti varttani ja kävi välillä nuolemassa paljaita kiveksiäni. Laskin kämmen Miran hiuksille. ”Miten sä ootkin noin himokas”, kuiskasin ja sivelin hiuksia. Hitaasi laitoin molemmat kädet Miran poskille. Mira avasi suutaan enemmän. ”Tätäkö sä haluat”, sanoin kiimaisena ja aloin naida hänen suutaan. Mira nyökkäsi ja vähän kakoen piti suutaan auki. Kuolaa tirskahti suusta samalla kun kyrpäni upposi syvemmälle kauniisiin kasvoihin.
”Ai jumalauta sä taidat olla munan tarpeessa”, huokailin naurahtaen, kun kaikki lihaskullistani painui lämpimään suuhun ja nieluun. Pidin Miran päätä paikoillaan ja nain kovemmin niin, että pallit hakkasivat välillä vasten leukaa. Mira kakoi ja koitti laittaa vastaan naintiani työntäen reisistäni. Jatkoin rivakkaa naimista ”En tiennyt et sä oot tämmöinen nainen” puuskutin ja nain hetken kovaa, kunnes vedin kuolaisen kyrvän Miran suusta. Mira nojasi polviinsa ja huohotti kuuluvasti. Katsoi silmiini ja pyyhki suupieliään. Kyrpä seisoi ja nyki halukkaasti Miran kasvojen edessä. Mira nousi ja riisui farkkunsa ja pikkarinsa maahan. Hän kääntyi ja nojautui konepeltiin, tuoden pyöreää peppuaan taaksepäin, pitäen selkäänsä notkollaan. Siirryin hänen taakseen, tartuin pakaraan ja aloin puristella niitä. Miran lyhyen tumman karvoituksen alla olevat huulet olivat jo märkinä kiimasta. Isot huulet olivat turvonneina ja pienet odottivat kiimaisen avonaisina jo lihaa sisäänsä. Läpsin kalullani pakaroihin ja hieron terskalla märkiä huulia. ”laita se…pane jo”, Mira pyysi kiimassa ja laski päänsä alas. Asetin terskan lihalle ja yhdellä pitkällä työnnöllä työnsin kaiken sisälle. Mira puhkui ja ulisi äänekkäästi, kun aloin naida tuota herkkupersettä takaapäin...
Vaimon eronnut sisko yllätti
1
4251
Vastaukset
- Anonyymi
..Pidin kaksin käsin kiinne kapeasta vyötäröstä. Pauke kuului, kun ihomme osuivat yhteen, pitkän elimeni liukuessa helposti pohjaan asti kiimaiseen pilluun. Naidessa levitin Miran kiimanesteitä pienelle pinkille peräaukolle, jonne aloin hitaasti ujuttamaan peukaloa. ”EEiiihh”, kuului vaimeaa ulinaa, sormeni pyöriessä jo syvällä Miran anuksessa. Tahdikkaasti nain ja samalla sormeilin tiukkaa peräukkoa nyt jo yön pimeydessä. Mira ulisi, vinkui ja kiljahteli kiimaisena pyörittäen peppuaan sormeni tahtiin. Kumarruin Miran päälle ja kuiskaten kysyin, että haluaako että panen perseeseen. Hiljaa huokaisten hän antoi hyväksynnän. Jatkoin vielä hetken hänen rajua paukuttamista, availlen samalla hänen tiukkaa peräaukkoaan sormilla. Vedin kalun ulos ja painoin terskan surutta vasten punertavaa peräaukkoa. Puhisten aloin työntyä. Varvastin hieman, jotta pääsin työntymään paremmin, Miran painautuessa vasten konepeltiä. Tiukka peräaukko tuntui mahtavalta. Mira huusi ja koitti saada otetta konepellistä. Työnnyin syvemmälle. Olin Miran päällä ja nostelin lantiota ylös alas. Kaluni liukui syvälle Miran suoleen. Huokailin matalasti Miran korvaan ja rytkäytin kunnolla pohjaan joka työnnöllä. Mira vinkui ja ulisi nautinnosta ja itkusta. ”Hitto sun perse on kireä” puhisin ääneen, kun tunsin jo miten laukeamin alkoi lähestyä. Nain raivolla kiimaista, ihanaa persettä. Työnnyin pohjaan asti ja pysyin tapissa, syvällä Mirassa. Kalu nytkähti pari kertaa ja tunsin, miten spermaa alkoi pulputa sisälle Miran suoleen.
Miran hengitys tasaantui hieman ja hengitys katkesi sitä mukaan, kun kaluni nytkähti sulkijalihasten välissä. Liikuin pienesti sisällä ja hengitin raskaasti Miran korvaan. ”aah…olin niin tän tarpeessa”, Mira puuskutti ja nousi kyynärpäiden varaan. Vetäydyin hitaasi hänen pepustaan. Kaluni pullahti ulos ja katselin, miten irstaasti Miran peräaukko jäi ammolleen auki ja sperma tihkui tulipunaisesta sulkeutuvasta aukosta ulos. Tasasimme hengitystä ja puimme yön pimeydessä päälle. Kysyin, heitänkö Miran vielä kaupungille, jonne perse kipeänä ja spermaa tihkuen Hän ei kuulemma enää viitsinyt mennä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1023571Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3141922Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471727- 971592
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4151548Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21470Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4291443Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431200MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar431077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3581030