Mitä se sanoo työttömänä työssäkäynnistä?
Vastaukset 11
- Anonyymi
Saman mitä järki sanoo, ettei voi olla työtön töissä.
- Anonyymi
Hän työskentelee. Työskentelevä tekee töitä muuten vaan. Hän puuhastelee eikä katkaise napanuoraansa Kelaan ja TE-palveluun, koska on taas kohta työtön.
Tunteeko Suomen Laki käsitteen työtön? Luulenpa, ettei sellaista lakia ole, jossa sanaa käytettäisi! Jos on, olisi kiva kun laittaisitte sen pykälän tänne. - Anonyymi
Työttömän työnhakijan taloudelliset mahdollisuudet hakea työtä ja parantaa edellytyksiään päästä tai palata työmarkkinoille turvataan korvaamalla työttömyydestä aiheutuvia taloudellisia menetyksiä tämän lain mukaisesti.
Työttömänä pidetään henkilöä, joka ei ole työsuhteessa eikä työllisty yhdenjaksoisesti päätoimisesti yli kahta viikkoa yrittäjänä tai omassa työssä. Työttömänä pidetään lisäksi sitä, jolla on oikeus työttömyysetuuteen 2 luvun 5 a §:n perusteella yritystoiminnan tai oman työn estämättä, kokoaikaisesti lomautettua ja 4 luvun 1 ja 1 a §:ssä tarkoitettua sekä sitä, jolla on lomautukseen rinnastettava syy työnteon ja palkanmaksun keskeytymiseen.
Loput voit lukea laista.- Anonyymi
No, onko työttömyyden peruste työnhaku vain TE-toimiston kautta? Jos en ole työnhakijana TE-toimistossa ja en ole töissä, olenko työtön vai jotakin muuta? TE-toimistoilla on nykyään tapana itse katkaista asiakkaan työnhaku. Onko asiakas sen jälkeen yhä työtön? Työnhakija hän ei voi olla. Mikä hän on?
Työttömyys on siis etuoikeus, koska statukseen vaaditaan oikeus työttömyysturvaan, johon kaikilla ei ole oikeutta, vaikka työsuhdetta ei ole. Ovatko kotirouvat työttömiä, entä koroillaan elävät työikäiset? Ketkä tilastoidaan työttömiksi? Ovatko kaikki tilastoidut työttömät asiakassuhteessa Kelaan? Kelako määrittelee työttömän vai TE-toimisto ja Kela yhdessä?
Onko olemassa osa-aikatyötön? TE-toimisto vaatii joskus hyvin tarkasti selvityksen siitä, onko asiakas hakemassa kokoaikaista työtä. Pelkästään harrastustoiminta voidaan katsoa esteeksi kokoaikaistyönhaulle, eikä oikeutta työttömyysturvaan ole.
Työttömyysturvan katkaiseminen, alentaminen tai ehdollistaminen ei toteuta lain tarkoitusta parantaa asiakkaan edellytyksiä työllistyä. Päinvastoin, se vaikeuttaa työnhakua ja vähentää työttömyyttä työttömän määritelmän kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, onko työttömyyden peruste työnhaku vain TE-toimiston kautta? Jos en ole työnhakijana TE-toimistossa ja en ole töissä, olenko työtön vai jotakin muuta? TE-toimistoilla on nykyään tapana itse katkaista asiakkaan työnhaku. Onko asiakas sen jälkeen yhä työtön? Työnhakija hän ei voi olla. Mikä hän on?
Työttömyys on siis etuoikeus, koska statukseen vaaditaan oikeus työttömyysturvaan, johon kaikilla ei ole oikeutta, vaikka työsuhdetta ei ole. Ovatko kotirouvat työttömiä, entä koroillaan elävät työikäiset? Ketkä tilastoidaan työttömiksi? Ovatko kaikki tilastoidut työttömät asiakassuhteessa Kelaan? Kelako määrittelee työttömän vai TE-toimisto ja Kela yhdessä?
Onko olemassa osa-aikatyötön? TE-toimisto vaatii joskus hyvin tarkasti selvityksen siitä, onko asiakas hakemassa kokoaikaista työtä. Pelkästään harrastustoiminta voidaan katsoa esteeksi kokoaikaistyönhaulle, eikä oikeutta työttömyysturvaan ole.
Työttömyysturvan katkaiseminen, alentaminen tai ehdollistaminen ei toteuta lain tarkoitusta parantaa asiakkaan edellytyksiä työllistyä. Päinvastoin, se vaikeuttaa työnhakua ja vähentää työttömyyttä työttömän määritelmän kautta.Paljon kysymyksiä käsitteistä. Tässä osviittaa:
kotirouva ei ole työtön, vaan tekee kotityötä. Koroilla elävät ovat rikkaita, joiden ei tarvitse tehdä mitään työtä.
Työtön työnhakija on oikea termi "työttömälle". Kimi Räikkönen ei ole tässä mielessä työtön. Hän on monimiljonääri.
Osa putoaa pois luokasta työtön työnhakija, kun TE-toimisto katkaisee oikeuden työttömyyskorvaukseen. Asiakas hakee silloin tarvittaessa toimeentulotukea.
- Anonyymi
Jos työtön käy työssä, hänen pitää lain mukaan ilmoittaa siitä työttömyyskorvausta maksavalle. Sen jälkeen maksaja päättää, mitä siitä seuraa korvauksiin.
Jos työtön ei ilmoita edellä mainittua, hän syyllistyy petokseen. Ks. tark. rikoslaki.- Anonyymi
Väärin. Ei missään laissa määrätä, että työttömän on ilmoittauduttava johonkin, jos hän ei hae mistään korvauksia, tai avustuksia. Suomessa on esim. tuhansia kotirouvia, ei heidän tarvitse ilmoittautua mihinkään, vaikka eivät ole töissä, eivätkä syyllisty mihinkään rikokseen.

Onko laki sinulla ainoa asia? Onko asetukset, viranomaismääräykset tai sääntely sinulle mitään vai tyhjää vain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko laki sinulla ainoa asia? Onko asetukset, viranomaismääräykset tai sääntely sinulle mitään vai tyhjää vain?
Laki on se joka lopulta määrää. Viranomaisten ohjeistukset tulee perustua lakeihin. Lain vastaisia ohjeistuksia ei pitäisi olla ja jos on, niin niitä ei tule noudattaa.
- Anonyymi
Tuo väite pitää paikkansa vain niissä tilanteissa, jossa työtön nauttii työttömyyskorvausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. Ei missään laissa määrätä, että työttömän on ilmoittauduttava johonkin, jos hän ei hae mistään korvauksia, tai avustuksia. Suomessa on esim. tuhansia kotirouvia, ei heidän tarvitse ilmoittautua mihinkään, vaikka eivät ole töissä, eivätkä syyllisty mihinkään rikokseen.
VÄÄRIN. Kotirouva ei ole työtön, vaan hän yleensä hoitaa kotia täyspäiväisesti, joten ei olisi työmarkkinoiden käytettävissäkään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881461
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä381135Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23910Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita164751Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13720- 46679
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja197675Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33580
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39568