Seksiä se on runkkaaminenkin.

Anonyymi-ap

Kun miehelle tulee ikää, ei kyrpä enää samalla tavoin seiso kuin nuorempana. Naista kuitenkin samalla tavoin tekee mieli kuin ennenkin.
Vaimoa kun ei enää ole niin yksinäistä on elämä muutenkin.
Seksiä myyviin naisiinkaan kun ei ole varaa niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsetyydytys.
"Huoria" kunnioitan, sillä he tekevät tärkeää ja arvokasta työtä, enkä ymmärrä miksi heitä halveksitaan.
Enkä ymmärrä sitäkään että miksi seksipalvelun ostamisesta on tehty rangaistava teko.
Valtion tukemat ilotalot vähentäisivät rikollisuutta, raiskauksia ja muutakin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Ja tämä on totuus.
Samalla tavoin, yhtä helposti ja samoin kustannuksin kuin pääsee terveyskeskuksien palveluista nauttimaan, pitäisi miesten ja naisten päästä valtion tukemista seksipalveluistakin nauttimaan.
Terveyden hoitoa se on sekin eikä ihmisten seksihalujen rangaistavaksi ja lailla kiellettäväksi tekemisessä ole yhtään mitään järkeä.
Seksihalut ovat ja pysyvät ihmisellä, samoin kuin ruoka-aika ja muutkin halut.
Miksei ruokahalua tehdä rangaistavaksi ja tuomittaisi ravintoloiden pitämistä sekä niissä kävijöitä?
Sen ja sen lakipykälän mukaan olet rikollinen jos vähänkin tunnet seksihaluja on aivan naurettavaa.
Varsinkin kun niitä lakeja rustaaville päättäjille valtio maksaa omat ilotyttönsä ja ilotalomatkansa ulkomaille.
On eroa ihmisten ja ihmisten välillä. Piilolaillistettua on politiikkojen oma huoraaminen mutta tavallisten kansalaisten ei.
Kansalaistensa aivopesuun ja näiden näiden seksihalujen pois pyyhkimiseen ei valtio kuitenkaan ainakaan vielä ole ruvennut.
Mutta mistäs siitäkään tulevaisuudessa on takeita.
Ihmisten seksihalut seksikohteineen ovat erittäin poikkeavat.
Itse en hyväksy minkäänlaista toisen ihmisen alistamista, väkivaltaa, enkä ilman toisen omaa tahtoa minkäänlaista mihinkään pakoittamista.
Sellaiseen pakoittamiseen lasken kuuluvaksi myöskin selipaatissa elämiseen pakoituksen, kun ei sallita ilotaloja.
En sitten pienintäkään mielenkiintoa muihin miehiin ole koskaan tuntenut, enkä siis homoilua harrastanut mutta ymmärrän ja hyväksyn kyllä heidät sillä minkäs he mielenkiinnoilleen ja haluilleen mahtavat.
Olen tuntenut muutamia sekä miehiin että naisiin meneviä naisia ja joutunut tuntemaan petetyksi tulemisen tunteita mutta olen heitäkin ymmärtänyt.
Vain väliaikaisista suhteista kiinnostuneita tyttöjänaisiakin olen ymmärtänyt vaikka heihin joskus kovastikin rakastuin.
Itsekin tahtomattani pahoitin monen tytön mielen kun vaihtelunhaluisena oikeastaan tykkään kaikista tytöistä ja naisista.
Mutta nyt puoli-impotenttina ilman naista olen yksin kovine seksinhaluineni.
Haluttaisi naida ja panna mutta kun ei ole naista eikä kyrpä enää seiso niinkuin ennen.
Vaimoni ymmärsi ja jaksoi minua runkata kunnes se hetken aikaa kivikovana sen siemenheiton ajan seisoi mutta heti sen jälkeen myös heti lerpahti.
Minä myöskin päivittäin tuntikausia runkkailin hänelle orkkuja samalla kun hän sitä minulle.
Mutta häntä ei enää ole ja minä kaipaan häntä. Hän oli ihmisenä hyvä ja ymmärtäväinen. Ihminen kaipaa seksin lisäksi myöskin molemmanpuoleista ymmärtämystä, läheisyyttä ja rakkautta. Niin se vain on.
Kun olen jo tällainen yli seitsemänkymppinen vanha ukko, eivät nuoret tytöt ja naiset edes usko minulla enää mitään ymmärtämystä naiskauneudesta tai edes vähäisempiäkään seksihaluja olevan.
Mutta se on hyvä vaan.
Eivät läheisyydessäni välitä samalla tavoin, kuten minua nuorempien miesten seurassa peitellä sulojaan silmiltäni.
Kaikki näkemäni visusti painan mieleeni ja niitä sitten kotonani sohvalla maatessani muistelen, velttoa kaluani niille vetkutellessani.
Ja vaikka ei kalu seisokkaan niin hyvältä se silti tuntuu ja jossain vaiheessa ne orkutkin sitten tulevat.
Yleensä pehmeästä ja veltosta kalustani spermat enää vain valuvat mutta joskus se orkkujen aikana jopa vielä seisookin ja sperma aivan paineella siitä ulos lennähtää. Olen pistänyt merkille että sekin vaihtelee aivan sen mukaan, että mistä ja kenestä milloinkin olen runkkaillessani ajatuksissani haaveillut, eikä niistä minun haaveiluistani niille haaveilun kohteilleni synny vähäisintäkään haittaa.
Mutta silloin olenkin yleensä aina muistellut yhteiskoulu aikaisia tyttöystäviäni ja yhteisiä touhuilujamme sängyssäni, omassa huoneessani.
Olen usein miettinyt että ovatkohan ne edes lakikirjan hyväksymiä nuo tuollaiset noin vanhat koulupojan seksimuisteluni, silloin ikäisistäni tytöistä kun ensimmäiset muistoni sain jo kaksitoista vuotiaana. Vaikka silloin se vielä oli vain sellaista pussailua, käsin hyväilyä, suuseksiä ja toistemme runkkailua. Mutta seksiä kuitenkin, ja ehkäpä vielä paljon parempaakin seksiä, kuin mitä sitten sain vanhempana miehenä ikäisiltäni naisilta.
Jotkut kun pysyvät iänikuisina koulupoikina.
Ja jotkut ainaisina koulutyttöinä.

28

1596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan ensimmäisen seksikokemukseni sain jo lähes neljäkymmentä vuotiaan naisen kanssa ja sille muistolle runkkaan vieläkin usein.
      Olin itse silloin juuri kaksitoista vuotta täyttänyt.
      Tapanani oli päivittäin käydä koulun lähellä olevassa kioskissa karkkiostoksilla.
      Sen omistaja oli ystävällinen ja miellyttävä nainen, joka aina kyseli minulta että miten kokeissa on mennyt ja että onko jo tyttöystävää ja sellaista kaikenlaista.
      Meistä tuli hyviä ystäviä ja luotettuja toisillemme. Molemmat iloitsimme aina toisemme nähdessämme. Eikä se minusta mitenkään kummalliselta tuntunut, päinvastoin, tuntui kuin olisin aina hänet tuntenut, tämän uuden ystäväni Annen.
      Kuule Matti, sinä joka olet niin hyvä ruotsissa, etkö voisi koulun jälkeen tulla kääntämään minulle erään tekstin, jota en ymmärrä?
      Enhän minä ruotsia vielä ole lukenut kuin vasta toista vuotta.
      Mutta osaat sitä kuitenkin paremmin kuin minä. Ota sanakirja mukaan, niin yritetään yhdessä, joohan?
      Kävin koulun jälkeen viemässä koululaukkuni kotiin, söin ja odottelin iltaa jolloin Anne sulkisi kioskinsa.
      Kävelin kioskille ja sieltä yhdessä kävelimme hänen kotiinsa.
      Sohvalle istahdettuamme valitti hän kipeää selkäänsä ja kysyi jos voisin hieroa hänen selkäänsä ja minähän voin.
      Anne riisui leninkinsä, jonka alta paljastuivat rintaliivittömät kiinteät, puolikookkaat ja aivan ihan vain pikkuisen riippuvat kauniit rinnat.
      Tunsin kikkelini jäykistyvän ja henkeni salpautuvan jonka Anne heti huomasin.
      Järkytinkö minä nyt sinua?
      Eet kun olen minä ison siskon ja äidin kanssa saunassa ollut ja niillä on samanlaiset.
      Kuinka vanha sinun siskosi on?
      Neljätoista.
      Onko hän antanut sinun koskettaa niitä?
      Ei kun en ole kehdannut pyytää.
      Mutta haluaisit pyytää, niihin koskea ja niitä puristella?
      Joo.
      No sitten siskoltasi pyydät, kyllä se noin kivalle pikkuveljelleen siihen luvan antaa.
      Antaako?
      Joo antaa, usko pois.
      Kummalla heistä on kauniimmat rinnat ja eivätkö he todellakaan ole pyytäneet sinua edes pesemään niitä?
      Eivät ole ja kummallakin ne ovat kauniit.
      Oletko sitten saunan jälkeen nukkumaan mennessäsi runkannut niitä ajatellessasi?
      Olen!
      Pidätkö minun rinnoistani?
      Pidän.
      Haluaisitko koskea ja kokeilla että miltä ne käsissäsi tuntuvat?
      Haluaisin.
      Saat Matti tehdä niin kun minäkin sitä haluaisin.
      Silittelin ja puristelin niitä ja se tuntui hyvältä niin tehdä.
      Saanko minä nyt nähdä ja koskea kädelläni tätä, kysyi hän housujeni vetoketjua hitaasti auki vetäessään.
      Saat.
      Anne työnsi minut hellävaroen selälleni sohvalle, samalla asettaen tyynyn pääni alle.
      Veti housut nilkkoihini ja alkoi henkeään pidätellen hyväilemään suurena jököttävää kikkeliäni.
      Ihana pikku kikkeli, ei vaan jo noin suuri noin pienellä pojalla.
      Anne otti sen suuhunsa ja imi sitä mutta ennenkuin sain orkut, riisui hän alushousut jalastaan, istahti hajareisin päälleni ja otti sen sisälle pilluunsa ja silloin heti tulin.
      Anne nousi pois päältäni, otti minut syliinsä, kantoi minut makuuhuoneeseensa, laski minut sänkyynsä ja laskeutui itse viereeni.
      Sitten näytti hän minulle, kuinka naista tyydytetään sormilla ja kielellä.
      Kun minulla alkoi taas kikkeli jököttämään, veti hän minut päälleen ja näytti että mitä minun pitää sillä tehdä.
      Olet poika luonnonlahjakkuus, kehui Anne minua kun olin ruiskinut spermani hänen pilluunsa ja sillä samalla hetkellä myös Anne saanut omat orkkunsa.
      Ja siitä se alkoi tämän pojan seksielämä.
      Ei mutta nyt täytyy minun alkaa tuolle elämäni ensimmäiselle panomuistolleni alkaa tätä vanhaa pehmeää kaluani vetkuttelemaan.
      Ooh heh heh oli se Anne sitten tosi kiva likka ja sitten myöhemmin saman vuoden kesänä sain siltä myöskin ruotsinkielen opetusta, siitä silloin ehdot saatuani, vaikka ensin minua narrasi, ettei sitä muka yhtään osannut.
      Ja oli sillä Annella tyttökin, joka asui vuoronperään molempien vanhempiensa luona, mutta Leasta, se oli hänen nimensä, sitten joku toinen kerta.

    • Anonyymi

      Nukuin miltei puoleen päivään, kävin suihkussa ja join kylpypyyhe ympärilläni kahvit.
      Ruokaa en ruvennut tekemään kun ei ollut vielä nälkä.
      Söisin ulkona jossain jotain.
      Kävin ostamassa uuden puhelimen kun olin edellisellä viikolla tiputtanut entisen jonnekin puistossa kävellessäni.
      Olin teippaillut ja niittaillut ilmoituksia kadonneesta puhelimestani ympäri puistoa, mutta ainuttakaan vastausta en ollut sähköpostiini saanut.
      Kävelin puiston keskellä olevalle kioskille, joka oli kaupunkilaisten kokoontumispaikka vesilähteineen penkkeineen, leikkikenttineen, konserttilavoineen ja vaikka mitä muutakin sieltä löytyi.
      Kävin ostamassa hampurilaisen ja Coca colan, istahtaen lähimmälle vapaalle penkille.
      Vastapäätä pöytääni istui ja kisaili keskenään lauma tyttöjä, sellaisia juuri rintansa saaneita, joita he kikattaen vertailivat keskenään, toistensa t-paitoja nostellen ja niitä toisiltaan koitellen.
      Minähän tietenkin heti kiinnostuin tästä yllättävästä näytöksestä.
      Otin poissa olevan ja omissa ajatuksissaan olevan tylsistyneen vanhuksen ilmeen, alkaen heitä syrjäsilmällä, luomieni välistä seurailemaan.
      Muutaman kerran heistä jokaisen minua vilkaistuaan, tulivat he siihen käsitykseen, että olin täysin dementoitunut, omissa maailmoissaan elelevä vanha ukko, joka ei edes tajunnut heidän olemassa oloaan ja heidän kisailunsa jatkui, heidän minusta enää vähääkään välittämättä.
      Jokaisella heistä oli minihameet, joita he toisiltaan nostelivat ylös, vetelivätpä jopa toisiltaan pieniä alushousuja alas, jolloin jotkut näistä housuttomista tytöistä pitkänkin aikaa pöydän päällä selällään jalat levällään sätkien tietämättään esittivät minulle sellaisen näytöksen että verenpaineeni varmaan oli aivan huipussaan.
      Siinä oli kaikennäköistä pientä rintaa ja pimpsaa pienine karvapehkoineen, aivan parin, muutaman metrin päässä edessäni ja... olipa eräällä tytöllä pimpsassaan jopa tampoonikin, joka tarkoitti että... Vauu... hänellä oli poikakaveri... mikä onnenpekka... aivan kateeksi kävi.
      Haukoin tylsän, mitään näkemättömän ilmeeni takana henkeä, vai liekkö sittenkin ihastuksissani pidättelinkin sitä.
      Painoin tämän kaiken näkemäni tarkasti muistiini, sitä myöhemmin iltaisin sängyssä muistellakseni.
      Yht'äkkiä huomasin viereisessä pöydässä jonkun yksinäisen tytön silmä tarkkana seurailevan minua.
      Kun katsoin häntä, iski hän minulle ilkikurisesti hymyillen silmää, kääntäen sitten katseensa tovereihinsa.
      Huomasin hänen pitelevän käsissään puhelinta, suunnattuna keskenään kisaileviin tyttöihin.
      Tyttö oli filmannut tovereitaan koko ajan.
      Kun tytöt rauhoittuivat, sujautti hän puhelimen pöydällä olevaan laukkuunsa.
      Minua katsoen, naputti hän rannekelloaan ja huudahti kovalla äänellä "Huomenna..", käänsi katseensa minusta muihin tyttöihin ja jatkoi "..on meillä matikan kokeet ja minä lähden nyt kotiin lukemaan läksyjä".
      Tytöt poistuivat toisiaan tönien paikalta.
      Oliko tämä kaikki ollutkin vain unta, ihmettelin ympärilleni katsellen.
      En nähnyt ketään muita, olin yksin.
      Alkoi satamaan ja minä kastuin.
      Mitä sanoo laki äskeisestä?
      Olisiko minun lain mukaan pitänyt äsken sulkea silmäni ja sokkona silmät kiinni poistua vain paikalta?
      En tiedä.
      Kotiin päästyäni otin kuuman kylvyn ja painuin sänkyyn.
      Haaroissani tunsin sellaista mukavaa kihelmöintiä, puiston tapahtumia sängyssä muistellessani.
      Työnsin käteni peiton alle ja yllätys, yllätys. Käteni osui johonkin kovaan. Puristin kourani sen ympärille ja aloin sitä vatkaamaan.
      Handarbete är bra för dig, muistelin koulussa aikoinaan ruotsintunnilla opettajan meille oppilailleen vakuutelleen. Ja totta hän puhui.
      Tämä minihameinen opettajar oli ollut sievä ja nuori ja joka pojalla oli koko sen lukuvuoden ajan ollut ranne kipeänä.

      Uusi aamu koitti.
      Olin laittanut kellon herättämään jo kahdeksalta etten vahingossakaan nukkuisi puoleen päivään.
      Se kumma tyttö eilen siellä puistossa herätti uteliaisuuttani ja halusin tietää että miksi hän halusi tavata minut.
      En tuntenut häntä mutta hän vaikutti tuntevan minut.
      Ettei vain olisi minulle jotain tuntematonta ja yllättävää jälkikasvua, joka etsii juuriaan, välähti mielessäni.
      Jännitti hieman että mitä tämä päivä toisi tullessaan.
      No kohtahan sen näkisin.
      Poistuin asunnostani, suunnaten askeleeni kohti puistoa.

    • Anonyymi

      Kioskille saavuttuani ei sitä tyttöä näkynyt missään.
      Ostin kuitenkin tupla hampurilaiset ja Coca colat.
      Ehdin vain pari kertaa haukata hampurilaisestani, kun se tyttö selkäni takaa tullen kiersi pöydän toiselle puolen ja istahti penkille.
      Huomenta Matti-setä!
      Ei kai haittaa vaikka sinuttelenkin?
      Ei vähääkään, sinuttele pois.
      Vähän aikaa puhumattomina, tuijotimme vain tutkivasti toisiamme silmiin.
      Onko tuo minulle, kysyi tyttö hampurilaiseen katsoen.
      On.
      Kiitos, ei sinun olisi tarvinnut, mutta syön sen nyt kuitenkin.
      Söimme hampurilaisemme, toisiamme vain välillä vilkaisten.
      Tytön vietyä käärepaperit roskakoriin, istuimme hetken hiljaa paikoillamme.
      Lupasivat huomiseksi sadetta, katkaisi tyttö hiljaisuuden.
      Vai niin, en säätiedoitusta tänään TVstä katsonutkaan.
      Ja tämä maailman tilanne, aina vain hullummaksi ja hullummaksi menee.
      ?? Niin.. joo niinhän se menee.
      Tyttö purskahti nauruun, ilmeeni nähtyään.
      Skojjasin.. Raija.. sanoi hän, kättään minulle pöydän yli ojentaessaan.
      Matti.. mutta senhän sinä näytät jo tietävänkin, vastasin kysyvästi tyttöön katsoen.
      Raija työnsi kätensä pöydällä olevaan laukkuunsa ja sen ulos sieltä vedettyään, piteli hän siinä puhelinta, jonka ojensi minulle.
      Puhelimeni hihkaisin, sitä vastaan ottaessani.
      Löytöpalkkio on nyt sinun, kaksisataa euroa, mutta mielelläni maksan kyllä enemmänkin.
      Ei tarvitse, en halua löytöpalkkiota.
      Mitä.. et halua löytöpalkkiota? Tottakai sinun pitää se ottaa vastaan.. ehdottomasti sinun on se otettava.
      Sanoin etten ota, usko nyt.
      Olet koululainen.. se on iso raha sinulle.
      Olet köyhä eläkeläinen ja niin se on sinullekin.
      En saanut hämmästykseltäni sanaa suustani.
      Saan vanhemmiltani menoihini tarvitsemani viikkorahan mutta sinun tarvitsee elää kituuttaa pienellä eläkkeelläsi.. tarvitset itse rahasi.
      Hämmästyin tavattomasti.. tämä oli täysin uskomatonta.. en uskonut korviani.
      Kuinka vanha olet?
      Kolmetoista.
      Ei uskoisi.. kiitos puhelimestani.. mutta jos sittenkin muutat mielesi niin...
      En muuta. Sain jo palkkioni, saadessani lukea puhelimessasi olleet muistiinpanosi ja nähdessäni siinä olleet filmauksesi.
      Olivat todella mielenkiintoisia.
      Mutta kuinka sinä..? Eihän noin saa tehdä! Ne ovat henkilökohtaisia!
      Olit piiloittanut sen paperipalan numerosarjoineen siihen koteloon, enkä voinut vastustaa kiusausta avata sitä.
      Suljin hetkeksi silmäni.
      Eihän tämä voinut olla totta.
      Tuo tyttöhän puhui ja käyttäytyi kuin aikuinen. Oli aikuisten tapaan jotenkin kieron suunnitelmallinen.
      Tai jos ei nyt kierokaan, niin ainakin hänellä jotain oli mielessään.
      Silmät jälleen avatessani, oli Raija hävinnyt. Penkki vastapäätäni oli tyhjä.
      Kahvimuki ilmestyi yht'äkkiä takaani silmieni eteen.
      Tässä.. ota! Oletin sinun juovan kahvisi mustana, ilman sokeria.
      Oletit oikein, vastasin yllättyneenä.
      Nukahdit siihen istuallesi ja päätin hakea meille kahvit.
      En nukahtanut, vaan jäin vain silmät kiinni miettimään sitä mitä äsken sanoit.
      No et sitten nukahtanut. Muuten vain kuorsasit miettiessäsi.
      Olet tyttö nenäkäs, murahdin.
      Anteeksi Matti, et kuorsannut, mutta hetkeksi nukahdit siihen istuallesi, usko minua!
      Tuijotin tyttöä, tyttö ei valehdellut, näin sen hänen silmistään.
      Tuohan selittikin ne useat muistikatkokseni, varsinkin elokuvia katsellessani tuntui useasti kuinka yht'äkkiä hypättiin tilanteesta toiseen ja ikäänkuin siitä välistä olisi jäänyt jotain pois.
      Uskon sinua, sillä tuo sinun huomiosihan selittääkin ne useat bläk'auttini, joita olen viime aikoina ruvennut saamaan, sellaisia mikro-uni kohtauksia.
      Sellaisiahan ne varmaan ovat, ja sinun olisi syytä käydä lääkärissä.
      Kumma tyttö, oli kuin hän olisi ollut huolissaan terveydestäni, vaikkei edes tuntenut minua.
      Vaatetukseltaan hän poikkesi täysin hänen eilen näkemistään koulukavereistaan. Ehjät, siistit jeanssit, viininpunainen napitettu lyhythihainen paita, taivaansiniset lenkkitossut.
      Vihertävät, rehellisen näköiset silmät, sopusuhtaiset sievät kasvot, oljenväriset puolipitkät hiukset.. luottamusta herättävä olemus.
      Kuka olet?
      Olen Raija!
      Kuka Raija?
      Onko sillä nyt niin väliä, olen Raija, ystäväsi ja sinä olet minun ystäväni.. riittääkö?
      Olemmeko sukulaisia?
      Tyttö ei vastannut.

      • Anonyymi

        Mikä sinua siinä minun puhelimeni sisällössä niin kiinnosti, kysyin hieman nolona.
        Kaikki, vastasi Raija naurahtaen.
        Olet pervo ukko, tiesitkö sen?
        Enkä ole, en sen pervompi kuin muutkaan!
        Oletpas!
        Muistikortti puhelimessasi täynnä uimarannalla filmaamiasi filmejä ja kuvia tytöistä ja naisista.
        Pidät päiväkirjaa runkkailuistasi niille, joka kuvalle ja filmille erikseen.
        Se on terveyden hoitoa, pallit ja röörit on pidettävä tyhjinä, ettei tule eturauhassyöpää ja että mieliala pysyisi korkealla.
        Lääkärin määräys.
        Väität siis että se onkin lääkäri joka on pervo ja että lääkäri on määrännyt sinut tarkoin selostamaan kaikki ne ajatuksesi ja mielitekosi, jotka päässäsi runkatessasi pyörii?
        No minä vain täydensin sitä lääkärinmääräystä kun sen kohdan unohti siitä pois.
        Kuule Raija kun minua niin nolottaa jutella näistä asioista sinun kanssasi, eikö voitaisi jutella jostain aivan muusta?
        Eikä voida kun minäkin harrastan itsetyydytystä ja aivan samalla tavoin pidän niistä päiväkirjaa kuin sinäkin.
        Suuni loksahti auki.
        Nyt Matti näytät aivan homolta.
        Suljin suuni.
        Ihanko totta kysyin tyhjää nieleskellen.
        Totta, totta mutta en minä itse ole vielä poikien kanssa sängyssä ollut, enkä aio ollakaan, ennenkuin vasta hääyönä tulevan mieheni kanssa, mutta olen muilta tytöiltä kuullut, mitä ovat poikien kanssa tehneet ja kirjoitan siitä, ikäänkuin olisin itse niiden kanssa ollut.
        Ymmärrän.
        Tottakai sinä ymmärrät ja kopioin niitä muistilevylle, jonka löydät sen puhelimesi kotelosta.
        Kiitos, luen ne enemmän kuin mielelläni.
        Siinä on myöskin tyttöystävieni itse ottamia kuvia itsestään ja muista.
        Se puhelin muuten, jonka eilen näit käsissäni, oli tuo sinun puhelimesi.
        Tarkoitatko että...?
        Tarkoitan... juuri sitä!
        Kiitos Raija.. et ymmärrä kuinka paljon tämä minulle merkitsee.
        Kyllä minä ymmärrän.
        Mutta Matti-setä, olisi kiva nähdä mitä samalla teet, näitä nyt minulta saamiasi kuvia ja filmejä katsellessasi.
        No sehän nyt järjestyy, jos niistä nyt kenellekään mitään iloa on.
        On niistä, minulle ja ystävilleni, jotka eilen täällä näit.
        Et kai vain tarkoita että...?
        Tarkoitan!
        Mistä muuten löysit tämän puhelimen ja mikset palauttanut sitä jo viime viikolla?
        Pelkäsinkin että kysyisit tuota.
        Onko minun pakko vastata tuohon?
        Tuijotin hetken hämmästyneenä tyttöä.
        Ei ole tyttö-pieni. Ei sillä ole vähääkään väliä. Kaikki on nyt hyvin.
        Kaivoin taskustani edellisenä päivänä ostamani, vielä käyttöön ottamattomani puhelimeni.
        Haluan Raija sinun ottavan tämän.
        Mutta enhän minä voi...!
        Voitpas! Tekisit mieleni niin kovin iloiseksi, jos ystävyytemme kunniaksi sen ottaisit vastaan.
        Otathan?!
        No siinä tapauksessa.. kiitos Matti-setä!
        Ja samalla myös sukulaisuutemme kunniaksi, sillä sukulaisiahan olemme, emmekö olekin?
        Raija katseli hämmentyneen ja miettivän näköisenä pöydän päällä pitelemiään käsiään, nousi sitten ylös penkiltä, kiersi pöydän, kiersi kätensä kaulaani ja kuiskasi korvaani.. "Olemme vaari! Nähdään, hej då!"
        Ja sitten hän jo oli poissa.


    • Anonyymi

      Jo sen ensimmäisen minuutin aikana, Raijalta saamaani muistilevyn sisältöä TV ruudulta tutkiessani, sain sellaisen seisokin, ettei sellaista minulla varmaan ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut, jos ei jopa peräti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
      Tämä oli jotain aivan mahtavaa, jokaisen himorunkkarin toiveuni... Uni?... Älä anna tämän olla unta, huudahdin anovalla äänellä, katse ylöspäin kattoon käännettynä. Älä!.. Pliis!
      Myös kova kullini sojotti kohti kattoa, sohvalle selälleni heittäydyttyäni.
      Yritin ensin kaukosäädin kädessäni vemputtaa kyrpääni, kunnes älysin jakaa työtehtävät käsieni kesken.
      Vasen käsi sai hoidella kaukosäädintä ja oikea käsi kyrpääni.
      Olin hetkeksi innostunut liikaa ja muistin pitkä-aikaisesta kokemuksestani sen, että pitkitetty nautinto on aina paras nautinto ja että siinä samalla ikäänkuin jo latautuu seuraavaa nautintokertaansa varten.
      Joten.. otahan nyt Matti-poika iisimmin, mietin itsemielessäni.
      Paussasin dvd-soittimeni ja painuin kahville.
      Kahvia juodessani mietin että kuka mahtoi olla se nainen, josta ajan kuluessa oli tullut Raijan mummu ja että montako sukupolvea siitä mummusta oli Raijaan.
      Tietämättäni tuo nainen kuitenkin oli raskaaksi tullut, synnyttänyt lapsensa ja salannut sen minulta, mutta miksi?
      Ja kuinka Raija saattoi tuosta mummunsa salaisuudesta tietää?
      Olin ymmälläni, todella käsittämätöntä.
      Mutta ihmeellisintä tässä asiassa on se, kuinka heti samalla hetkellä aloittaessani keskustelun tytön kanssa, vahvana tunsin hänen olevan minulle läheisen.. kuin sukulaisen.
      Jotain hänen olemuksessaan, käytöksessään, ulkonäössään..?
      Mutta jos hän nyt todellakin on lapsenlapseni ja hän tiesi sen, on hänen sitten sen mukaan pitänyt minua kohtaan käyttäytyä, siten miten vaariaan kohtaan nyt yleensä käyttäydytään, jonka sitten olen alitajuisesti vaistonnut ja ymmärtänyt.
      Niin.. oli hän nyt sitten kuka tahansa, niin pidin hänestä aivan ensi hetkestä lähtien, tuntien läheisyyttä häntä kohtaan, samanlaista kuin muitakin lapsenlapsiani kohtaan.
      Mutta miksi hänen mummunsa oli juuri nyt paljastanut ja tunnustanut minut hänelle hänen vaarikseen, pullauttaen jonkun toisen miehen pois tämän vaarikseen luulemansa vaarin paikalta.
      Ei mutta nyt sain käskyn jälleen jököttämään alkaneelta kulliltani lähteä telkkua katsomaan ja sitä käskyttäjääni hoitamaan ja hyvänä pitämään.
      Värisin jännityksestä television jälleen päälle pannessani.
      Katsoin ensin sen edellisen päivän tyttöjen kisailun puistossa.
      Jotkut osat katsoin siitä kuva kuvalta. Niitä kopioisin ja säästäisin sitten yksittäisinä kuvina tietokoneelleni.
      Mutta sitten haukoin ihastuksissani henkeäni.
      Samoin olisi tehnyt myös kullini, jos vain olisi osannut, mutta se osasi jotain vieläkin parempaa, elikkä lähettää valtavia hekuman tunteita aivojeni hekumankäsittelyosastolle ja sieltä vuorostaan lähetettiin käsky kädelleni tarttua kulliini kiinni.
      Suuri määrä tyttöjä vuoronperään esitteli filmeillä sulojaan. Puettuina, vähäpukeisina ja aivan alasti. Kasvonsa ja hiuksensa he olivat peittäneet ja siksi kai he täysin tunnistamattomina uskalsivat ilman minkäänlaisia pienimpiäkään estoja esitellä itseään kameralle.
      Näki että he nauttivat siitä, siinä kuin minäkin nyt katsojana.
      He tyydyttivät itseään,
      tyydyttivät katsojiaan, pimpsojaan selällään maaten liikkumattomina auki levitellen ja ikäänkuin antaen poikien itseään kaikessa rauhassa ajan kanssa kosketella, nuolla ja lopuksi naida.
      Näitä filmejä he olivat tehneet poikakavereilleen ja kuka tietää kenelle muulle tai muille myös.
      Minulle ne olivat kuin kalliita aarteita. Ihan totta, vai voisiko joku olla uskomatta, en usko.
      Tyttöjä oli vaikka minkälaisia ja minusta he kaikki olivat kauniita, ihania ja haluttavia.
      Vaikeaa ja mahdotonta oli monenkaan ikää arvioida kun monen kolmikymppisenkin pimpsa saattaa näyttää aivan kuin nuoren tytön pimpsalta.
      Kaikki he vaivatta työntelivät sormiaan ja sauvojaan pimpsoihinsa, joissa ei kenelläkään heillä näyttänyt immenkalvoja olevan esteenä.
      Mutta se ei minua niinkään kiinnostanut, vaan se kun heidän kätensä ja sauvansa olivat poissa heidän pimpsojensa edestä, näköalaa estämässä.
      Myös vaatteet päällään he olivat niin runkattavan näköisiä että sen teinkin mutta.. sitten lopuksi valitsin yhden tytön niistä kuvista, kokovartalokuvan, jossa hän makasi selällään, jalat levällään, kädet päänsä alle taivuitettuina, niin että rinnatkin tulivat hyvin esille, ja sitten... haukoitellen lähdin keittiöön kahville...
      ai niin.. kun olin ensin tietenkin runkkaillut spermani talouspaperille.
      Siitä lähtien aloin nukkumaan yöni sohvalla rakkaan telkkuni ääressä, kaukosäädin valmiina yöpöydällä käyttöön.
      Aina herättyäni kävin ensin kusella, hain keittiössä olevasta termoskannusta kahvia, avasin TVeen, ja aloitin runkkailuni.
      Housupyykkiä ei tullut kun ei ollut aihetta eikä aikaa niitä käyttää mutta talouspaperikasa lattialla senkun vain kasvamistaan kasvoi.
      Ihanaa on runkkarin elämä. Telkku kun ei rähise eikä pihistele jos vain sähkölaskunsa muistaa maksaa.

    • Anonyymi

      Annen luona kävin joka ilta läksyni tekemässä.
      Sekä seksi- että koululäksyni.
      Rakastelumme jälkeen auttoi hän minua läksyjeni tekemisessä ja sitten vielä ennen kotiin lähtöäni rakasteltiin.
      Isäni työnsä puolesta oli paljon poissa kotoa, joten saunoimme yleensä kolmisittain äitini ja sisareni kanssa.
      Kerran olin juuri tullut Annen luota saunailtana kotiin, enkä sen vuoksi ollut hänen luonaan käynyt suihkussa.
      Sisareni Kaija haisteli jo pesuhuoneessa ilmaa, jatkaen sitä sitten saunassakin.
      Lauteilla istuessamme hän tarttui minua kullista kiinni, hieroi sitä kädellään ja nosti sen sitten nenänsä eteen sitä nuuhkien.
      Kaija mitä sinä teet, huudahti äiti.
      Haista, sanoi siskoni, työntäen kätensä äidin nenään kiinni.
      Hyi miten sinä tyttö oikein käyttäydyt, vie se kätesi pois minun naamaltani, kuuletko.
      Etkö äiti ymmärrä, Matti oli taas tänä iltana sen kioskinpitäjän luona.
      Mitä sitten, se rouvahan auttaa Mattia läksyjeni teossa.
      Kaija työnsi uudelleen kätensä äidin nenän eteen.
      Ja Matin kikkeli haisee sen rouvan vitulta. Haista.
      Äiti haistoi samalla minuun katsoen.
      Kaijan oman pillun hajua se on, sanoin.
      Eikä ole!
      Sisko ryntäsi ulos saunasta ja palasi hetken päästä alushousuni kädessään, antaen ne äidille.
      Et sen naisen luona saa käydä, ennenkuin olen hänen kanssaan jutellut, kuuletko.
      Seuraavana päivänä äiti ehti ensimmäisenä käydä Annen kioskilla, heti tämän avattua sen.
      Kerroin itkettyneen näköiselle Annelle mitä oli tapahtunut, johon hän että eihän se Matti sinun vikasi ollut, olisi pitänyt minunkin tuota ajatella, ettet ennen suihkussa käyntiä luotani pois lähde.
      Lea, se sun tyttö.. sanotaanko että me oltiin yhdessä?
      Annen kasvot kirkastuivat ja hän hymyili minulle.
      Sinullapa välähti, soitan ja pyydän häntä viikoksi luokseni.
      Hän aivan varmaan rakastuu sinuun, mutta muista sinä olla rakastumatta häneen, koska hän ei tyydy vain yhteen poikaan ja tulisit vain pettymään.
      Kotona kerroin äidille Annen tytöstä Leasta ja sanoin edellisenä päuvänä olleeni hänen kanssaan hänen kioskinpitäjä-äitinsä luona.
      Siinä tapauksessa minun pitää pyytää siltä naiselta anteeksi kun haukuin hänet tänään pataluhaksi.
      Mitä poika saitkaan minut tekemään, eilen sinun tuo olisi pitänyt kertoa, eikä vasta tänään, kuuletko.
      Kuulen äiti.
      Pyydä se tyttö täällä käymään, kuuletko.
      Mitä sanoit, en kuullut.
      Sinä poika se et koskaan kuuntele.
      Sanoin että pyydä sitä tyttöä täällä käymään.
      Joo pyydän.
      Illalla heti saunan jälkeen tuli Kaija kylpypyyhe ympärillä huoneeseeni.
      Sinä pikkuveli se sitten menetit neitsyytesi ennen minua, kuinka saatoit noin minulle tehdä?!
      Menettävätkö pojatkin neitsyytensä, niinkuin tytötkin?
      Menettävät!
      Matti?!
      Niin?
      Tykkäätkö minusta yhtään?
      Että tykkäänkö? En tykkää vaan rakastan sinua!
      Ihanko totta, mutta miksi et ole kertonut sitä minulle?
      En uskaltanut kun pelkäsin että suutut!
      Miksi minä nyt siitä olisin suuttunut?!
      Pidätkö minua kauniina?
      Pidän, runkkaan sinulle aina iltaisin saunan jälkeen.
      Runkkaat ilman minua ja minä olen runkannut sinulle.
      Oletko?
      Olen!
      Kaija heitti pyyhkeen pois päältään.
      Ja nyt pikkuveli saat ottaa minun neitsyyteni. Lukitse ovi ja jätä valot palamaan.
      Valvoimme aamuun saakka.
      Aamulla äiti koputti huoneeni oveen ja sen avattuani kun näki sisareni sängyssäni ei suuttunut vaan huokasi vaan että tätä minä lapset olen aina pelännyt ja kävi hakemassa Kaijalle jonkun pilleripurkin.
      Ota siitä purkin kyljessä olevien ohjeiden mukaan.
      Ei me äiti jakseta tänään kouluun lähteä.
      Valvoitte koko yön niinkö?
      Niin äiti, vastasimme yhteen ääneen.
      Tästä jää teille lapset mukava muisto, tiedän sen koska minullakin oli lapsena pikkuveli ja kiva veli olikin ja on vieläkin.
      Pitäkää lapset hauskaa, lähden nyt töihin!

      Vieläkin lämmöllä muistelen siskoani ja äitiäni.

      • Anonyymi

        Spede se taas on lukenut isojen poikien lehtiä uutterasti buaahaa


    • Anonyymi

      Se oli kiva tarina. Muuten kiva mutta kun se tyttö sitten jättikin sinut, miksi?
      Kun hän ei rakastanut minua.
      Rakasti se.. paljon.. ainakin luulen niin.
      Miksi sinä niin luulet?
      No kun se sanoi että rakastaa sinua.
      Missä siinä sellaista luki, en minä muista sellaista kirjoittaneeni, että hän olisi sanonut rakastavansa minua.
      Tykkään sinusta.. niin siinä luki ja se tyttö tarkoitti sillä sitä, että hän rakasti sinua.
      Tykkääminen ja rakastaminen on kaksi eri asiaa.
      Minä sanoin rakastavani häntä mutta hän sanoi vain tykkäävänsä minusta.
      Mutta luulit hänen sillä tykkäämisellä tarkoittavan sitä että hän rakastaa sinua, etkös luullutkin?
      Luulin.
      No niin minäkin sen ymmärsin.
      Miksi juuri tuo tarinani sinua kiinnosti, sillä olihan siellä paljon muitakin mielenkiintoisampia juttuja.
      En tiedä.
      Istuimme Raijan kanssa jälleen puistossa, mutta nyt katoksen alla koska satoi vettä.
      Olimme syöneet hampurilaiset. Minulla oli kahvi edessäni ja hänellä pullo Coca colaa.
      Haha näytin sitä juttuasi sille kaverilleni, jossa sinä kirjoitit sille hänen filmilleen runkanneesi ja häntä se nauratti niin kovasti että veti kokista väärään henkeen. Haluaa sinulta nyt vuorostaan filmin, jossa sinä runkkaat hänelle, sellaisen missä se filmi näkyy telkulla ja sen telkun edessä sinä runkkaat sille.
      No en varmasti sitä tee.
      Lupasi tehdä sinulle uuden filmin jos hän sinulta sellaisen saa mutta jos ei saa niin et sitten saa sinäkään. Niin se sano.
      Mietitään asiaa mutta mitä katsomista minussa on?
      Se vaan on jännää!
      Mutta naamaani en näytä!
      Haha ei tarvitsekaan, kun hän arvasi sen ja minulle sitä varten Aku Ankka naamarin mukaan.
      Ja hän käyttää tietenkin Iines Ankka naamaria?!
      Mistä sinä sen arvasit? Niin käyttääkin.
      Tässä Aku sinun naamarisi.
      Muutkin tytöt haluavat samanlaiset filmit kun runkkaat heillekin.
      No nyt tämä kyllä meni aivan sairaaksi. Eiköhän jätetä niitä filmejä tekemättä ja saat ne entisetkin filmit takaisin.
      Tee mitä tykkäät.
      Buahaa mitä Spede? Anna markka!
      Kuule kun ei ole markan markkaa mutta tuosta saat euron.
      Mitä ne semmoset eurot ovat, leikkirahoja ne vaan on. No anna Spede sitten pusu. Kuule kun en vieraille miehille jaa pusuja. Buahahaa Spede pihistää, No anna sinä tyttö sitten pusu. Aja Matti tuo mies pois tuosta! Buahahaa Speden pikku morsiankin pihistää. Ole hyvä ja poistu, peloitat lastenlastani. Buahahaa möö ammuu hoki resupekka poispäin piereskellen löntystellessään.
      Säälittävä ressukka mutta mitä se veti tuossa hihnassa perässään? Kuollutta kissaa.. eväät sillä ainakin oli mukana.
      Niin mihin me jäimmekään?
      Lupasit tehdä niitä filmejä kaverilleni.
      Lupasinko?
      Lupasit ja lupaukset on aina pidettävä.
      Et kai sinä niitä sitten katsele jos niitä teen? Nei intte jaak lååvar att inte titta på dom!
      No hyvä ja muista että lupaus on lupaus.
      Juu muistanhan minä.
      Ja nythän minä muistan senkin että kaverithan jo tekivätkin sinulle omat filminsä.. ole hyvä!
      Kiitos!
      Niin vielä siitä tarinasi tytöstä Leasta, minkä ikäisiä olitte viimeksi nähdessänne?
      Minä olin neljäntoista ja Lea oli täyttänyt juuri seitsemäntoista ja...
      Suuni loksahti auki.
      Taas sinä vaari näytät aivan homolta.
      Raija nousi ylös, kiersi kätensä kaulaani ja antoi suukon poskelleni.
      Sinä rakastit mummuani moi nähdään!
      Ja sitten hän oli kadonnut.
      Suljin suuni.

    • Anonyymi

      Piti tunnustaa että tämä oli hauskaa, mielettömän, mielettömän, ooh hauskaa.
      Hitaasti liikuttelin kättäni ylös ja alas, sormieni ollessa taivutettuina kyrpäni ympärille.
      Edessäni laajakuvatelkun ruudulla nuori Iines Ankka söpöläinen oli seisonut pitkän aikaa aivan alastomana minuun päin, ainakin varttitunnin.
      Kuva oli terävä eikä kamera tärissyt.
      Ensin koko vartalo muutaman minuutin ajan, sitten söpöt pienet pystyt rinnat, lähikuva posliiniksi ajellusta pienen ankkatytön pikku pimpsasta, sieltä mistä ankkatytöt munii, lantio ja sitten jälleen koko Iines Ankka ja runkkausvauhtini kiihtyi ja kiihtyi ja orgasmini hitaasti mutta varmasti lähestyessä, luulisin äänelleeni ja ähkineeni Akuankkamaisesti tai sitten en, mutta hiljaa ainakin ulisin ja sitten kovempaa kun laukeamiseni hetki oli vain enää sekunneista kiinni. Työnsin lantiotani eteenpäin ja selkä kaarella lennätin spermani kuvaruudulle, huutaen nautinnosta puolihuutoa.
      Mikä ihana tyttö tuo Iinestyttö.
      En edes ehtinyt katsomaan kun hän levittelee selällään maaten jalkojaan, kun jo minulla spermat lensi.
      Mutta huomenaamulla on jo spermatykkini taas latautunut valmiiksi uuteen laukaisuun.
      Aamulla taas spermat lensi ulinan säestyksellä Iineksen levitettyjen jalkojen välissä olevaan pimpsan kapeaan rakoon TV -ruudulla.
      Filmini oli valmis Iinesneidille luovutettavaksi.
      Toivottavasti se kaverisi on tyytyväinen tähän, sanoin Raijalle, hänelle muistitikkua ojentaessani.
      Varmasti on mutta etkö kopioinutkaan sitä sille muistilevylle jonka annoin?
      En kun se tipahti lattialle enkä löytänyt sitä ja minulla oli vain tämä yksi muistitikku.
      No ei haittaa, kopioin sen itse sellaiselle.
      Et saa katsoa sitä, anna sen ystäväsi itse tehdä se.
      No okej, annetaan.
      Sitten saat tehdä samanlaisen filmin niille muillekin ystävilleni.
      Miksi valitsit tämän ensiksi?
      Hän on heistä kaikista kaunein ja suloisin.. ihanin!
      Jos olisin vielä nuori poika niin...
      haluaisit hänet?
      Niin!
      Haluaisitko tavata hänet?
      En, en tietenkään!
      Älä edes ehdota hänelle sellaista!
      Lupaatko?
      Lupaan mutta miksi et halua tavata häntä?
      Koska minä olen vanha mies... äläkä viitsi jatkaa... Naurettavaa edes ajatella sellaista, että hänet tapaisin...sen naurettavampaakin naurettavimman runkkailuni jälkeen! Hävettää jo sekin.
      Keskustelisitte vain.
      En, en, en halua keskustella hänen kanssaan mutta toivon hänelle sydämestäni kaikkea hyvää. Hän antoi jo minulle niin paljon noiden filmiensä välityksellä.
      Kiitä häntä puolestani ja kerro hänelle että ne filmit merkitsivät minulle niin tavattoman paljon!
      Kerron ja lupaan pitää hänet loitolla luotasi.
      Hyvä! Kiitos!
      Ole hyvä vaari, olen iloinen siitä, että hän teki sinut niin onnelliseksi!
      Kerro mummustasi, tietääkö hän että tunnet ja olet tavannut minut?
      Tietää, mutta hän ei halua sinun näkevän itseään nyt, kun tuntee itsensä niin vanhaksi ja rumaksi.
      En minä siitä välittäisi.
      Mummu tietää sen mutta häntä hävettää se, kuinka huonosti ja julmasti kohteli sinua.
      Jätti sinut kun odotti lastasi, eikä koskaan sinulle hänestä kertonut.
      Jutellaan Lea-mummusta joskus toiste jooko?
      Hän on vihainen minulle kun otin yhteyttä sinuun ja kerroin sinulle kuka olen.
      Emme siis tavanneetkaan sattumalta?
      Emme, vaan minä etsin sinut, kun kuulin sinusta Kaija-mummulta, sinun tytöltäsi.
      Miksi hän ei ole ottanut minuun minkäänlaisia yhteyttä? En tiedä!
      Kaija... hän antoi hänelle siskoni nimen... mutta he olivatkin hyviä ystäviä keskenään... ei mutta... ei kai vain minun siskoni tiennyt että... ?
      Ei puhuta heistä nyt enempää, en vaari jaksa... Matti-vaari, en jaksa nyt. Lähdetään jonnekin, elokuviin, kirjastoon, jonnekin... kutsu minut kylään luoksesi, tehdään ruokaa, syödään, vuokrataan jokin hauska filmi ja katsotaan se, jooko?
      Mutta ethän sinä voi tulla vanhan vieraan...! VIERAAN? Mutta Matti-setä, sinähän olet minun vaarini... Olemme sukulaisia! Nyt lähdemme sinun luoksesi ja... Mutta... Poppoppop ei mitään muttia vaan lähdetään! Mutta... Osaan minä sinne itsekin. Odotan sinua rappukäytävässä.
      No lähdetään sitten yhtämatkaa.
      Rakastan sinua vaari! Tule!

    • Anonyymi

      Kyllähän seksipalveluja ymmärtääkseni saa ostaa kun pystyt vaan varmistuun ettei heillä ole parittajaa että he tekevät sitä itsenäisesti ihan yhtälailla niitä naisia halveksutaan jokka persettään jakaa et huora ymmärtää sentä ottaa maksun siittä ja voi huonoaoloaan yrittää turruttaa ostamalla itselleen jotain ehkä kivaakin ja huoran maineeseen riittää jo sekin kun yhden ainoan kerran erehdyt antaan väärälle miehelle vaikka et koskaan olisi kenkään muunkanssa ollutkaan miehille taas löytyy niitä olalle taputtelijoita enemmän kun niitä halveksijoita siksi se ei miehen itsetunnolle ole edes kolaus

    • Anonyymi

      Tunsin oloni kummalliseksi, epävarmaksi, milteipä peloittavaksi.
      Mitä oli tapahtumassa?
      Mihin sotkuun oikein olin joutumassa?
      Tunsin itseni kuin alle kouluikäiseksi, tahdottomaksi pikkupojaksi, Raijan minua kädestäni kiinni pitäen taluttaessa kadulla eteenpäin.
      Varo Matti tuota vesilätäkköä, ettet astu siihen!
      Hmm!
      Kävelehän nyt Matti hieman nopeammin, äläkä laahustele tuolla tavoin, ettei minun tarvitse koko ajan olla vetämässä sinua perässäni!
      Joo!
      Voi Matti kun sinä et sitten yhtään katso eteesi! Nyt sinä astuit tuohon vesilätäkköön ja kastelit kenkäsi!
      Anteeksi äiti!
      Raija pysähtyi yht'äkkiä kuin seinään, niin että olin vähällä törmätä häneen, ja vähällä oli ettemme kaatuneet molemmat kadulle.
      Mitä sinä sanoit?
      En kai minä sanonut yhtään mitään!
      Sanoitpas! Kutsuit minua äidiksi!
      Kutsuinko? Ajatukseni taisivat nyt olla aivan muualla ja puhuin kai ääneen.. anteeksi!
      Äiti? Vai että äiti? No leikitään sitten että olen äitisi! Kumarrupas poika niin että saan tukistaa sinua kun olet noin tuhma!
      Mutta enhän minä...
      Raija tarttui korvaani, veti siitä sormillaan kiinni pitäen pääni alas ja antoi suukon poskelleni!
      Siitäs sait ja kotona saat piiskaa!
      Katsoin tyttöä varmaan vähintäänkin hölmistyneen näköisenä.
      Niin tuota...!
      Niin tuota mitä?
      Muistin juuri että eihän meillä taida kotona olla mitään syötävää!
      No käydään vaari kaupan kautta!

      Huh kylläpä painoivat, ainakin tonnin, puuskutti tyttö hengästyneenä, laskiessaan kantamansa oman osansa ruokaostoksistamme eteisen lattialle, minun jo siihen laskemieni paperikassien viereen.
      Mutta onpahan nyt mitä syödä!
      Raijan otettua kenkänsä pois jaloistaan, kierteli hän iloisena ympäri asuntoani, paikkoja tutkien.
      Minä kannoin sen aikaa ruokakasseja keittiöön.
      Saatuani jääkaapin ja pakastimen täytettyä, menin ja istahdin olohuoneen sohvalle.
      Saatuaan asuntoni tutkituksi, tuli ja istahti hän syliini, kiertäen kätensä kaulaani.
      Voi vaari, täällä minä tulen viihtymään!
      Tuletko, kysyin hämmästyneenä.
      Tulen vaari ja kun olemme syöneet, näytät minulle missä pidät pölynimuria ja muita siivousvälineitäsi, ja minä aivan ensimmäiseksi teen täällä suursiivouksen!
      Mutta eihän sinun tarvitse täällä alkaa siivoamaan! Kyläänhän sinä tänne tulit etkä siivoamaan!
      Mutta kun minut on opetettu pitämään kotona paikat puhtaina niin minähän siivoan täällä!
      Mutta...!
      Mutta, mutta, sinun pitäisi laajentaa tuota sanavarastoasi, eikä vain hokea tuota yhtä ja samaa sanaa mutta!
      Ja nyt minä vaari alan valmistamaan meille päivällistä, ota päiväunet sen aikaa!
      Huudan sinut sitten syömään.

      Syömään! Ruoka on valmista ja pöydälle katettu! Herkullista pohjaanpalanutta kaurapuuroa nami nami!
      Heräsin, herkulliseen pihvin tuoksuun.
      Horjuin vielä puoliunissani keittiöön, istahtaen pöydän ääreen.
      Silmiäni uskomatta tuijotin pöytää.
      Pihviä, ja vaikka mitä muuta tilpehööriä.
      Tämähän on kuin ravintolan ruokapöytä, henkäisin.
      Ja samalla tavoin poskeen pisteltäväksi tarkoitettu!
      Aletaanhan vaari syömään, ennenkuin jäähtyy!
      Tottelin kokkia ja syödessäni mietiskelin että milloinkahan viimeksi olin tällaisia herkkuja syönyt.
      Missä sinä olet oppinut näin hyvää ruokaa laittamaan? Eivät edes vaimoni päässeet lähellekään tällaista ruoanlaittotaituruutta!
      Äiti opetti! Ja isä, kun se oli kokki!
      Hyväoppinen olet ollut, en muuta sano!
      Kiitos vaari, kiva kun kelpasi! Vaikka kyllä minä itsekin sen tiedän, ettei minua parempaa kokkia ole olemassakaan, ainakaan lähitienoilla, missä nyt milloinkin satun olemaan!
      Oikein olla turhan vaatimaton, kun tietää jossain asiassa olevansa mestari!
      Sinä teit ruoan, minä tiskaan!
      Tiskataan yhdessä!

      Ilta oli jo pitkällä.
      Raija oli mielenkiinnolla tutkinut kirjahyllystä löytämiään valokuva-albumeita, samalla pyyhkien pölyt sieltä.
      Olimme katselleet TVtä ja huomasin tytön muuttuneen jotenkin hermostuneeksi ja mietteliääksi.
      Kello on jo paljon, jos asut tässä lähellä kävelymatkan päässä, voin saatella sinut kotiin tai muussa tapauksessa voin soittaa taksin!
      En asu lyhyen enkä pitkän matkan päässä täältä.. etkö jo vaari ymmärrä?
      Ymmärrä mitä?
      Sitä että.. että ei minulla ole mitään muuta paikkaa minne mennä, jos en saa jäädä tänne!
      Vanhempasi ovat sinusta jo varmaan huolestuneita?!
      Ei minulla ole vanhempia!
      Minulla oli, mutta ei ole enää!
      Minulla on vain sinut Matti-setä!

    • Anonyymi

      Raija istui vierelläni, minua surullisen ja anovan näköisenä katsoen.
      Ajatukseni ruuhkaantuivat yhdeksi ainoaksi sekamelskaksi päässäni.
      Mitä tämä kaikki oikein oli, en ymmärtänyt enää yhtään mitään!
      Huokasin surullisena.
      Kutsuit minua taas Matti-sedäksi.. välillä vaariksi, välillä sedäksi.. emme siis olekaan samaa sukua, enkä olekaan vaarisi!
      Tyttö kiersi nyyhkyttäen kätensä kaulaani, tunsin hänen kyyneliensä kastelevan poskeni.
      Olet.. olet.. sinä olet minun vaarini.. en vaari-kulta valehdellut sinulle!
      Mutta miksi.. sanoit ettei sinulla ole enää vanhempia.. mitä sillä tarkoitit.. missä.. kenen luona olet asunut...?
      Nyt tyttö saat kertoa kaiken juurta jaksain.. ja tottakai sinä tänne luokseni saat jäädä, jos sinulla ei ole paikkaa minne mennä, mutta nyt aivan ensimmäiseksi käydään keittämässä minulle kahvia ja sinulle teetä, jookos?
      Joo vaari.. kiitos!
      Ja vaikka emme olisikaan sukua keskenämme, niin haluan sinua auttaa ja pitää sinusta huolta!
      Olemme me, usko nyt jo!
      No uskonhan minä jo, ja meidän on luotettava nyt toisiimme!
      Mummusi Lea siis makaa nyt sairaalassa hengityskoneessa?
      Niin ja voi kuolla millä hetkellä hyvänsä! Soitin eilen sairaalaan, eikä vielä ollut tullut tajuihinsa, eikä ehkä ikinä enää tulekaan!
      Ja hän oli ainoa sukulaisistasi, joka sinusta välitti ja yritti pitää sinusta huolta?
      Niin! Ja kun hän viime kuussa joutui taas sairaalaan, sanoi ettei hän sieltä enää ikinä takaisin kotiin pääse, kertoi sinusta ja käski minua etsimään sinut ja kertomaan sinulle että kuka olen ja sanomaan että tarvitsen apuasi!
      Tunsin silmieni kostuvan.
      Kiitos Raija että teit sen, sanoin tyttöä halaten.
      Olisin vielä kerran halunnut tavata Lea-mummusi, mutta minkäs sille enää mitään mahtaa!
      Vanhempasi siis ajoivat kolarin ja.. ja jäit yksin!
      Niin!
      Sukulaiset eivät sinusta välittäneet, veivät vain vanhemmiltasi perimäsi rahat.. mutta otetaan yhteyttä lakimiehiin ja selvitetään se sitten myöhemmin.
      Mummultasi hänen kotonaan säilyttämät rahansa piiloitit jonkun kiven alle metsään hmm.. no se oli sen tilanteen vaatima ratkaisu sinulta ja varmaan itsekin sinun asemassasi olisin tehnyt samoin!
      Olenko tähän asti ymmärtänyt kaikki oikein?
      Olet vaari ja sitten minä netistä etsin sinusta kaiken minkä irti sain, sain selville osoitteesi ja matkustin tänne kuukausi sitten, ja olen siitä lähtien asunut eräiden nettituttavieni luona, jotka auttoivat minua.. mutta.. kunnes eilen jouduin pakenemaan sieltä, heidän yrittäessään.. niin tai kuulin heidän suunnittelevan minun hyväksikäyttöäni, ja ehdin ajoissa sieltä karkuun!
      Nukuin viime yön puistossa olevassa vessassa, pelotti ja päätin vihdoinkin luottaa sinuun ja tulla tänne luoksesi.
      Mutta miksi et heti ottanut minuun yhteyttä vaan odotit näin kauan.. monta viikkoa..kuukauden?
      En luottanut että olisit ollut sen parempi kuin muutkaan sukulaiseni ja päätin sen vuoksi ottaa sinusta enemmän selvää!
      Vakoilin sinua, seurasin sinua kaupungilla ja minusta oli niin jännää leikkiä salapoliisia, että aivan unohdin, että miksi sen tein, kunnes eilen loppui sekin leikki, kun se yht'äkkiä muuttui niin vakavaksi, asettaessani sinutkin vaaraan, mutta kerron siitä sitten myöhemmin erikseen.
      Kävin jopa täällä asunnossasi, sinun täältä poissa ollessasi!
      Katsoin tyttöä hämmästyneenä.
      En tuota kyllä usko! Tämä on täysin murtovarma asunto! Eikö me sovittu että..!
      En valehtele! Kävin täällä ja voin sen todistaakin!
      Olit vuokrannut videovuokraamosta kaksi filmiä, jotka olivat tuossa pöydällä!
      Toisen nimi oli "I love my mammy" ja sen toisen "I love my daddy"!
      Riittääkö?
      Hmm!
      Kävit sinä iltana elokuvissa!
      Teatterin ovella olin muka kompastuvinani ja kaatuvinani sinua päin..!
      Hei muistan tuon, tyttö valitti huimausta, ei haissut viinalta.. vai sinä se olitkin?
      Minä!
      Ja sama tapahtui sen filmin jälkeen ulos tullessanikin, jolloin jo kokeilin takataskuani!
      Ilman avaimiasi ja lompakkoasi olit koko sen filmin ajan!
      Sinun olisi syytä olla hieman varovaisempi hihi sinuthan voitaisiin vaikka ryöstää!
      Haha sinä senkin.. selkäsaunan ansaitsisit!
      Saanko vaari anteeksi?
      Saat, mutta mitä sinä täällä teit?
      Tutkin vain paikkoja! Lueskelin papereitasi, tutkin tavaroitasi ja totesin sinut vain harmittomaksi runkkariksi, joka tykkää nuorista tytöistä ja mamista haha!
      Mutta sinäkihän olet nuori tyttö!
      Mutta nuori sukulaistyttö ja sinähän tykkäät vain katsella, et koskea!
      Aivan, olen vaaraton, ja kiva tietää että tiedät ja ymmärrät sen!
      Mutta nyt on jo aamu ja väsyttää!
      Haluatko nukkua sängyssä vai tässä sohvalla? Minulle itselleni se on aivan yhden tekevää, että missä itse nukun, kun nukun vuoronperään molemmilla!
      Haluan nukkua vieressäsi!
      Sehän nyt ei käy!
      On käytävä! Mehän vain nukumme! Otetaan kumpikin oma peitto päälle! Kaipaan minua rakastavan vaarin turvallista kättä ympärilläni, mutta.. jos et luota itseesi niin...!
      No tottakai minä nyt itseeni luotan, ja nyt tyttö nukkumaan!

    • Anonyymi

      Heräsin ulkoa kuuluvaan mekastukseen ja auton moottorin pörinään.
      Kummallista, eihän nuo äänet ikinä noin kovina ole tänne sisälle kuuluneet.
      Avasin silmäni.
      Ikkuna auki ja verhot syrjässä.
      Enhän minä ikinä illalla nukkumaan mennessäni ole jättänyt ikkunaa auki ja verhoja vetämättä eteen.
      Katsoin kelloa.. jo yli puolen päivän, olenpas nukkunut pitkään.
      Horjuin vielä puolinukuksissa makuuhuoneeseen ja.. ei voi olla totta.. täällähän haisee kahvi. Olenko minä alkanut unissani keittelemään kahvia.
      Hei unikeko!
      Säikähtäneenä kiepsahdin ympäri, kädet eteeni samalla nostaen.
      Ei mutta tuohan on sellainen filmeissä näkemäni karateasento, osaatko sinä karatea? Sinun pitää sitä opettaa minullakin, joohan?
      Joo mutta nuorempana.. eikun minähän jo unohdin sinut, tarkoitan etten asukaan täällä enää yksin.. Tervetuloa!
      Kiitos, mutta mitä nuorempana?
      Harrastin kaikenlaista tappelua.. karatea ja semmoista ja sain minä siitä sellaisen vyönkin!
      Mustan?
      Valkoisen!
      Tuo äskeinen näytti todella hienolta.. säikähdit.. käännähdit.. ja heti kolme kättä pystyssä valmiina taistoon!
      Kaksihan näitä on!
      Tyttö purskahti käsi suun edessä nauruun, toisen käden sormellaan etumustani osoittaen.
      Hämmennyin.
      Miehillä on tällaisia aamuseisokkeja ja yöseisokkeja ja.. oletpas sinä nenäkäs tyttö!
      Käännyin ja marssin vessaan.
      Kahvipöydässä istuessamme katselimme vakavina toisiamme silmiin, ikäänkuin toistemme ajatuksia yrittäen lukea.
      Mitä Raija mietit?
      Kerro sinä ensin!
      Sinua Raija siinä katsellessani, tuntuu kuin tuntisin itseni lopultakin onnelliseksi!
      Minä taas mietin että saankohan minä sittenkään tänne jäädä, mutta tuossahan se vastaus jo tuli!
      Tottakai sinä tänne saat jäädä mutta minun pitää jo heti ensi tilassa anoa itseäni sinun holhoojaksesi ja muuttaa sinut kirjoille tänne!
      Ei kirjoille, ennenkuin on varmaa että saan sinut holhoojaksesi!
      Tai edes pienikään mahdollisuus siihen!
      Mummu on nyt holhoojani ja hän kirjoitti paperin, jossa suosittelee sinua uudeksi holhoojakseni kun hän kuolee!
      Ja sinä siis oletkin kuusitoista vuotias, etkä kolmetoista?!
      Niin olen! Täytin kuusitoista viime viikolla!
      No siinä tapauksessa uskon heidän kyllä antavan myöntävän vastauksen holhoussuunnitelmillemme!
      Vietitkö synttäreitäsi niiden tuttujesi kanssa?
      En, enkä edes kertonut niistä heille!
      No siinä tapauksessa käydään sinulle tänään ostamassa synttärikakku!
      Eikun tehdään se itse!
      Kuinka minä saatoinkaan erehtyä noin paljon iässäsi?
      Sitä minäkin ihmettelen!
      Onko sinulla omia lapsia?
      Vain yksi poika, joka ei edes tunnusta minua isäkseen!
      Erottuani ensimmäisestä vaimostani, oli hän vasta vuoden vanha, sai uuden isäpuolen ja muuttivat pois Suomesta, enkä sen jälkeen ole edes nähnyt heitä. Toisen vaimoni kanssa emme saaneet lasta!
      Ikävää! Mutta nyt sinulla on minut, jos antavat minun jäädä! Mutta koska sinulla ei ole minkäänlaista rikostaustaa niin.. mutta kun minä taisin nyt sotkea asioitasi ja asettaa sinut vaaraan!
      Mennään olohuoneeseen istumaan, koska ilmeestäsi päätellen siitä saattaa tulla pitkä juttu!
      Joo tulee!
      Päivä vierähti keskustellessamme iltaan, niin että unohdimme jopa syödäkin.
      Vai oli heillä tarkoituksenaan sinun avullasi kiristää minua?
      Joo oli!
      Hävitin ne sinun itse filmaamasi runkkausfilmisi, ja jouduin siksi pakenemaan sieltä!
      Mutta uhkasivat henkeäni?
      Niin!
      Minua hävettää kun sillä lailla sekosin niistä filmeistä ja vieläpä itsekin aloin omia runkkailujani heille filmaamaan!
      Et ole ainoa tässä kaupungissa, etkä edes naapurikaupungit mukaan luettuina!
      Joten älä vaari välitä ja ne tytöthän niissä filmeissä ovat jo
      täysi-ikäisiä, mutta et ymmärtänyt sitä koska eivät näyttäneet kasvojaan!
      Mutta ne tytöt jotka itse näin siellä puistossa?
      Maksoivat heille ja minähän heitä kuvasin.. hävitetään se filmi!
      Mutta ne kasvottomat tytöt säästä.. voin hihi katsoa poispäin kun katselet runkkailet heille!
      Ja hehe, kylläpäs sinulla nyt on hauskaa!
      Muuten ne rahasi sieltä kiven alta on haettava pois ja heti niin pian kuin mahdollista!
      Avaan pankkilokeron, jonne vain sinä saat avaimen, mutta sitä avaamaan päästäksesi minun kuitenkin pitää olla mukana!
      Voin vuokrata auton!
      Ei vaan käydään siellä junalla! Etkö luota ajotaitooni? Saanko jättää tuohon vastaamatta?
      Hmm oletpas nenäkäs!
      Voi vaari kulta kun junassa on niin paljon mukavampi istua!
      Voi ei, sauna-aika alkaa vartin päästä! Käy sinä siellä ensin!
      Kuinka pitkä se on?
      Puoli tuntia.
      No jos se aika niin lyhyt on, niin sitten käydään siellä yhdessä!
      Mutta eihän se käy!
      Mutta kun minä sanon että se käy, niin silloin se myös käy!
      Mutta kun...!
      Ei mitään muttia.. hopotihopoti nyt vain vaari saunavaatteita mukaan etsimään! Meillä on jo kiire!
      Kyllä Raija!

    • Anonyymi

      Kyllä oli mukava taas pitkästä aikaa käydä saunassa, milloin meillä on seuraava saunavuoro?
      Kolmen päivän päästä!
      Ihanaa!
      Istuimme olohuoneen sohvalla jäähyttelemässä ja kuivattelemassa itseämme.
      Olisi ollut mukava myös saada edes vähäksi aikaa jäädä sinne vaatehuoneeseen vilvoittelemaan, ettei olisi märkänä ja hikeä valuvana heti tarvinnut tänne ylös ravata!
      Sanos tyttö muuta!
      Joimme kylmää tuoremehua laseistamme.
      Minkä ikäisenä tapasit ensi kerran mummun?
      Olin kaksitoista ja mummusi kai oli jo täyttänyt viisitoista!
      Oho, tepä aloititte nuorina seurustelemaan, ja olitte yhdessä kaksi vuotta?
      Välillä oltiin, välillä emme, tavallaan seurustelin myös hänen äitinsä kanssa!
      Tavallaan, miten niin tavallaan?
      Rakasteltiin! Tapasin hänen kauttaan Lea-mummusi ja tavallaan seurustelin samanaikaisesti heidän molempien kanssa!
      Ei voi olla totta, ei voi olla totta, nyt kyllä laskettelet täyttä palturia, en usko tuosta sanaakaan!
      Totta se on, usko tai ole uskomatta!
      Raija tuijotti minua silmät pyöreinä.
      Olit silloin vain kahdentoista, kun aloitit seurustelun heidän molempien kanssa?
      Niin olin!
      Vetivätkö pitkää tikkua vai heittivätkö kolikkoa sinusta?
      Eivät kumpaakaan! Mitähän sieltä telkusta tulee?
      Olitko ensimmäinen mummulle?
      En ollut ensimmäinen enkä viimeinen, mutta rakastin häntä!
      Äitiäkö myös?
      Hänestä pidin mutta taisin minä häntäkin hieman rakastaa. Myi sitten vähän yli kahden vuoden seurustelumme jälkeen kioskinsa ja muutti Lean kanssa pois.
      Et tainnut tietääkään sitä että mummu sai samanaikaisesti pikkusiskon kun itse sai pojan?
      En tiennyt, vastasin hiljaa, hetken hiljaisuuden jälleen. Kiitos tiedosta! Menen nukkumaan, hyvää yötä!
      Olin jo nukahtamaisillani, kun tunsin jonkun painautuvan kevyesti selkääni vasten.
      Ensin puolinukuksissa luulin sitä vain kuvitteluksi mutta kun tunsin käden olkapäälläni ja kuulin jonkun pyytävän pitämään kädestään kiinni niin.. tartuin ojennettuun käteen ja puristin sitä kevyesti omassani.
      Käännähdin selälleni ja Raijan käsi kädessäni, toivotin hänelle hyvää yötä.
      Nuku hyvin Raija!
      Sinä myös vaari!
      Olin saanut oman lapsen ja tunsin rintaani pakottavaa suurta hellyyttä häntä kohtaan.
      Seuraavana aamuna heräsin ennen uutta tytärtäni, joka oman peittonsa alla tuhisi yhä käsi rintani päällä, kädestäni tiukasti kiinni pitäen.
      Siirsin käden varovasti syrjään, annoin kevyen suukon hänen poskelleen ja lähdin kahvin keittoon.
      Kaksi yksinäistä sielua olivat löytäneet toisensa.
      Toinen oli saanut uuden oman isän ja toinen oman uuden tyttären.
      Olisiko paremmin kummallakaan enää voinut mennäkään? Ei!

    • Anonyymi

      POKS! Kuulitko ukki? Tämä auto poksahtelee!
      NO VOIHAN PER... Raili heti kädet korville! ...KELE!
      Joko ukki saan ottaa kädet pois korvilta?
      Nyökkäsin myöntävästi.
      Pysäytin kummaa poksahtelevaa ääntä pitävän vuokra-sähköautoni täysin sähköjakorasiattomalle tieosuudelle.
      Emmehän olleet vielä ajaneet edes sataakaan kilometriä tällä batterivehkeellä.
      Kun olisi edes ollut viererikäyttöinen, mutta kun ei niin ei, särki mikä särki.
      Pikkupoikana minulla oli ollut sekä sähkö- että vieterikäyttöisiä leikkiautoja ja jo silloin huomasin sähköautojen epäluotettavuuden.
      Minähän ukki sanoin että otetaan juna!
      Niin sanoit ja tästä lähtien lupaan kuunnella sinua!
      Olimme matkalla entistä lapsuuden aikaista rakastajatartani ja Raijan mummua Leaa katsomaan, sekä samalla Raijan rahat sen mummun asunnon lähimetsässä olevan kiven alta hakemaan, jonne hän ne hätäpäissään oli piiloittanut, ennenkuin oli muutanut täältä pois ja lähtenyt minua maailmalta etsimään.
      Mutta tässä sitä nyt sanattomina istuttiin, rikki menneessä autossa.
      Autossa? Ja kattia kanssa tämä mikään auto on, tällainen batterikäyttöinen leikkikalu!
      Olin soittanut autovuokraamoon, josta luvattiin tuoda oikea bensakäyttöinen auto minulle.
      Olivat jo tämän vekottimen tietokoneesta langattomasti saamistaan tiedoista selvittäneet kyseessä olevan vian, ja tulisivat samalla hakemaan tämän pois.
      Mutta oikean bensa-auton olivat joutuneet minulle etsimään tämän tilalle.
      Useita tunteja aikataulustamme myöhästyneinä, ehdimme vielä kuitenkin muutaman minuutin ajan, molemmat silmät kosteina, toisiamme kädestä kiinni pitäen, istumaan Lean sängyn vieressä.
      Lea ei tästä maailmasta tiennyt enään yhtään mitään, vaan yhä oli tajuton ja tulisi sitä loppuunsa saakka olemaan, epäili kanssamme keskustellut lääkäri.
      Raijan rahat löytyivät koskemattomina piilopaikastaan, josta iloitsimme molemmat, vaikka olisihan hän tästä lähtien tullut toimeen ilman niitäkin.
      Lean asunnon lukot olivat muiden sukulaisten toimesta vaihdettu, sekä tavallinen lukko että turvalukko, pelätessään kai Raijan kähmivän sieltä itselleen kaiken arvokkaan.
      Millähän oikeudella ja kenen luvalla he sen olivat tehneet, sillä virallisestihan tyttö siinä vielä asui. Siitä keskusteltaisiin vielä käräjillä.
      Hän olikin aavistanut jotain tällaista tapahtuvaksi, ja sen vuoksi ennenkuin jätti asunnon, oli kerännyt kaikki tärkeimmät paperit ja tavarat asunnosta kahteen matkalaukkuun, ja vienyt ne erään parhaimman ystävänsä luokse turvaan, mutta rahansa hän piiloitti sinne kiven alle, koska eihän kehenkään voinut aivan täysin luottaa. Ei edes luotettavampaankaan ystäväänsä.
      Matkalaukkunsa hakisi hän ystävänsä luota joku toinen kerta pois, koska nyt hän ei ollut ollut kotonaan.
      Oli jo myöhäinen perjantai-ilta, ystävä ehkä koko viikonlopun poissa kotoaan, joten saimme tyhjin käsin palata takaisin kotiin.
      Väsyneinä palasimme keskellä yötä takaisin kotiimme ja kävimme heti nukkumaan, unen tullessa meillä molemmilla heti päämme tyynyihimme painettuamme.
      Heräsin aamulla kyrpä kovana, eikä se sen jökötys loppunut, vaikka sitä pitkään sängyn laidalla istuen odottelin, ja vessaan olisi pikaisesti pitänyt päästä.
      Raija jo oli herännyt ja hävinnyt sängystämme, istuen varmaankin olohuoneessa, jonka läpi minun olisi vessaan mennessäni kuljettava.
      Puin kylpytakin päälleni ja lähdin makuuhuoneesta.
      Huomenta unikeko, arvaas paljonko kello jo on!?
      Paljon!
      Oikein arvattu ja sinun olisi jo pitänyt palauttaa se auto!
      Kävin lisäämässä kolikoita parkkimittariin, mutta vajaan tunnin päästä siitä aika loppuu!
      Soitin autovuokraamoon ja lupasivat minun sitä vielä yhden lisävuorokauden saavan puoleen hintaan pitää, johon mielelläni suostuin.
      Kävimme ostoksilla ympäri kaupunkia ja kaupungin ulkopuolellakin.
      Raija osti itselleen vaatteita ja kaikkea muuta tarvitsemaansa.
      Kuule vaari käydään tuolla seksikaupassa, sanoi hän sellaista juuri ollessamme ohittamassa.
      Mitä me siellä ja ethän sinä sinne ikäsi puolesta pääse, kuin vasta seuraavien synttäreidesi jälkeen!
      Sinulle pitää saada sellainen tekopillu ja minulle semmoinen tärisevä tekokikkeli!
      Hmm sellainen minulla jo on, mutta vein sen kellariin kun en velttoa kaluani saanut sen sisälle!
      Mutta nythän se sinulla taas näkyy olevan jatkuvasti kovana!Aamullakin!
      Mitä se sinua liikuttaa?
      Liikuttaa se, kun olet minulle rakas ja haluan sinun pitävän terveydestäsi hyvää huolta!
      Olen lukenut että jos mies ei saa siemensyöksyjä säännöllisesti, niin siitä on vaara saada eturauhassyöpä, enkä minä vaari halua sinun sairastuvan syöpään! Haluatko sinä itse sairastua syöpään?
      No en tietenkään halua!
      No sitten siinä tapauksessa käyt ostamassa pillun itsellesi ja sellaisen tärisevän kikkelin mulle!
      Mutta...?!
      Ei nyt mitään muttia vaari-kulta!
      Muista mitä lupasit silloin heti sen jälkeen, kun se auto poksahti sinne tien päälle!
      Että kuuntelen sinua!
      Ja heti jo olet rikkomassa lupauksiasi, hyi sua vaari kun olet noin tuhma!
      Anteeksi Raija!

      • Anonyymi

        Eihän siinä sitten mikään muu auttanut, kuin käydä se kikkeli ja se pimpsa sieltä seksiliikkeestä ostamassa.
        Muistitko vaari ostaa liukastusaineet ja batterit myös?
        Muistin ja hävetti!
        Mitä häpeämistä tässä nyt on, kysyi tyttö iloisena nauraen, samalla ostamaani kikkelipakkaustaan suukotellen.
        Ostin ja koska tuo sauva ei mielestäni ollut sinulle oikea valinta, koska se on.. niin.. on tarkoitettu vähän.. vähän sellaisille varttuneellimme ja kokeneemmille naisille, niin ostin sellaisen, joka vain tärisee, eikä tarvitse ty.. työn.. joo ei tarvitse päästää nä.. näkyvistään missään vaiheessa!
        Ihan kivaa tärinää, kehui myyjätärkin sitä!
        Sanoi sen hyvin sopivan myöskin ohimoiden hierontaan, kun on lukenut liikaa ja pää on tullut siitä kipeäksi ja.. ja muuten ensi viikollahan me etsitäänkin sinulle uusi koulu kun opiskellahan sinun pitää!
        Voi vaari, vaari kun sinä olet niin kultainen ja söpö! Ja aivan sitten hassu!
        Hassuko?
        Niin ihan sitten hassu ja hupsu!
        Hupsuko? Miten niin hupsu ja hassu?
        Minä olen tullut sukuuni, mummuuni ja vaariini.. mummuni tavoin se minäkin olen pojista pitänyt jo yhtä nuorina kuin mummukin piti, ja sinä vaari vuorostasi.. ei mutta vaari kun sinä taas olet niin homon näköinen.. luulevat minua vielä pojaksi kun en ole meikannut ja.. no niin.. katso nyt kuinka tuokin tyyppi ohimennessään meitä tuijotti!
        Suljin suuni.
        Olin hämmennyksissäni hiljaa.
        Starttasin moottorin ja ohjasin auton liikenteeseen.
        Oletko vaari nyt kovastikin pettynyt minuun? Mutta kun haluan olla sinulle täysin rehellinen!
        Vähän yllättynyt vain, ei sen kummempaa!
        Vähän kuitenkin?
        No vähän.. siis yllättynyt vain!
        Mutta et sinä Raija minulle mikään tilivelvollinen mistään ole, ja normaaliahan se vain on, että tytöt ja pojat tykkäävät toisistaan sekä seurustelevat keskenään!
        Minulla on ollut vain yksi poikakaveri! Niin tai oikeastaan kaksikin!
        Miten niin oikeastaan?
        Siten niin oikeastaan että sen toisen kanssa ei oltu sängyssä, kun se ei halunnut!
        Ei halunnut? Sinun kanssasi ei halunnut? Ei halunnut sinun kanssasi? Kumma poika!
        Ha ha no niin oli, ihan sitten kumma!
        Jouduimme pariin kertaan vielä palaamaan autolle, ennenkuin kaikki ostoksemme olimme kotiin sisälle saaneet.
        Kävimme molemmat vuoronperään suihkussa, kun niin hikistä hommaa se tavaroiden sisälle raahaaminen oli ollut.
        Asuntomme oli vain kaksio, yksine makuuhuoneineen.
        Olin ehdottanut muuttavani kokonaan olohuoneen sohvalle yöni nukkumaan, mutta sen Raija oli heti jyrkästi kumonnut.
        Sitten ehdotin kahden pienemmän erillisen sängyn ostamista, ja sen vanhan leveän parisängyn kantamista roskahuoneeseen, mutta siihenkään Raija ei ollut suostunut.
        No mutta mitä me sitten teemme, kun eihän tämä tällainen meidän kummankin yhdessä samassa sängyssä nukkuminen ole yhtään sopivaa!
        Miksei ole? Hyvin ollaan kumpikin nukuttu, vai eikö olla?
        Ollaan, ollaan mutta...!
        Ollaan, ollaan mutta mitä mutta?
        No kun...!
        No kun haluat minun nukkuvan olohuoneen sohvalla?
        Ei kun...!
        Ei kun lattialla?
        Vaatehuoneessa?
        Keittiössä?
        Vaiko sittenkin joku tuossa samassa sängyssä yhdessä sinun kanssasi,
        koska sinustakin se on mukavaa, kun siinä vierelläsi on joku,
        joku joka nukkuu yhdessä sinun kanssasi käsi kädessä siinä sinun kanssasi?
        Tuntuu ihanalta ja turvalliselta, nukkua yönsä jonkun toisen, itselleen rakkaan ihmisen kanssa!
        Eikä meillä kummallakaan ole kuin vain toinen toisemme,
        ja yhteisen kalliin aikamme tuhlaisimme öisin yksin nukkumiseen?!
        Olisiko se sinusta oikein?
        Enkö vaari olekin oikeassa!?
        Niin.. anteeksi Raija.. olet Raija aivan oikeassa!
        Minä todellakin pidän aivan valtavasti siitä, kun öisin unissasi tuhiset niin kivasti korvaani, ja minua minun kädestäni sinun omalla kädelläsi pidät kiinni!
        Tuntui jo niin kaukaiselta ja vieraalta se aika, kun vielä aivan yksin jouduin tässä asunnossani elelemään, vaikka eihän siitä ollut vielä kulunut edes täyttä kokonaista viikkoakaan.


    • Anonyymi

      TVstä tuli illalla jokin lääkärielokuva, jonka katsoimme.
      Minä olen aina haaveillut lääkärin urasta ja päätin jo monta vuotta sitten lukea itseni lääkäriksi!
      Se on hyvä ammatti mutta siihen menee monta vuotta, ennenkuin siihen valmistuu ja pääsee leipänsä sillä tienaamaan, mutta muista se, että minä mielelläni pidän sinut näkkileivässä, kunnes valmistut! Autan sinua mahdollisuuksieni mukaan myös muutenkin!
      Kiitos vaari!
      Mummu avasi minun opiskelujani varten jo monta vuotta sitten säästötilin, joten ekonomiani puolesta kyllä pärjään, jos vain lukuhaluja minulla riittää!
      Miksei riittäisi?
      No kun olen ollut jo useamman vuoden ajan masentunut!
      Vanhempieni poismeno ja sukulaisiltani saama huono kohtelu masensi minua aika lailla, mutta koulussa kuitenkin olen hyvin pärjännyt!
      Viime aikoina siihen saakka jopa loistavasti, kunnes mummu joutui sairaalaan ja minä matkustin sitä tilannetta pakoon tänne luoksesi!
      Vuoden päästä uskon saavani helposti ylioppilaslakin!
      Mukava kuulla että sinulla on noin vahva itseluottamus!
      Itseluottamusta minulla kyllä riittää, tykkäsivät aina vanhempanikin, ja samaa sanoi mummu myös!
      Kun saan jotain päähäni, niin mieltäni ei helpolla horjuteta, jos tiedän sekä olevani oikeassa että myöskin tekeväni oikein!
      Olet varmaan jo huomannut, kuinka olen ottanut sinultakin jo täällä ohjakset käsistäsi?!
      En minä sellaista ole huomannut, en ymmärrä mistä puhut!
      Ha ha vai et muka ymmärrä, nautit siitä, tunnusta pois!
      Olethan sinä kyllä vähän itsepäinen jääräpää, mutta ei se minua haittaa vähääkään!
      Odotat ja annat naisten manipuloida itseäsi määrättyyn pisteeseen saakka, odottaen jännittyneenä että kuinka pitkälle he ovat valmiita siinä menemään!
      En ymmärrä mitä tarkoitat!
      Kyllä sinä vaari ymmärrät aivan hyvin, mitä minä tarkoitan!
      Ollaan rehellisiä toisillemme jookos?! Minä haluan olla rehellinen sinulle, koska pidän sinusta niin paljon, joten ole sinä myös rehellinen minulle, jos todella pidät minusta! Haluaisin sitä, koska tunnen meidän kummankin olevan niin samanlaisia luonteiltamme!
      Olemme kuin kaksi täysin samanlaista marjaa, vaikka välissämme onkin pari sukupolvea!
      Sinä olet minä ja minä olen sinä.. ymmärrätkö sinä mitä minä tarkoitan?
      Ymmärrän Raija ja ymmärsin minä myös senkin, mitä äsken sanoit, mutta kun en sitä sellaista halua itsestäni uskoa!
      Pidän sinua vielä pienenä tyttönä, enkä naisena, joka jo tietenkin pian olet, enkä...!
      Lopeta! Etkö voi olla rehellinen edes itsellesi?
      Näet minussa haluttavan naisen, sen pikkutytön lisäksi!
      Tunnusta se itsellesi, sillä muuten emme voi olla rehellisiä toisillemme, kun emme ole rehellisiä edes itsellemme!
      Vaistosin sinusta mustasukkaisuutta minusta, kun kerroin siitä entisestä poikaystävästäni, ja että kuinka olimme yhdessä olleet sängyssä!
      Kun olet tunnustanut sen itsellesi, niin kerro se sitten minulle, jookos!?
      Nyt vaari teen sinulle kysymyksen, ja lupaa vastata siihen heti sen kuultuasi, kyllä tai ei, ilman että mietit kysymystäni edes sekunnin murto-osaakaan!
      Sanot vain sen sanan noista kahdesta sanasta, kyllä tai ei, joka ensimmäisenä pulpahtaa mieleesi, kysymykseni kuultuasi!
      Ymmärsitkö?
      Kyllä!
      Lupaatko?
      Lupaan!
      Oletko valmis?
      Olen!
      Pidätkö minua seksuaalisesti himoittavana seksuaalisena olentona?
      Kyllä, kyllä, kyllä sanoin kasvoni käsiini painaen.
      Tunsin kuinka Raija kiersi kätensä hartioitteni ympärille.
      Anteeksi Raija!
      Ei vaan kiitos vaari! Tuo puhdisti ilmapiirin välillämme! Kiitos!
      Eikö tunnukin nyt hyvältä olla täysin rehellinen sekä sinulle itsellesi, että myös minulle?!
      Tuo oli vaari rohkeasti tehty sinulta, ja sitä kunnioitan sinussa, että sen uskalsit tehdä!
      Epärehellisyyttä ja valheellisuutta vihaan! Todistit juuri nyt sen minulle, että sellaista sinussa ei ole, ja siitä olen nyt iloinen ja onnellinen!
      Tästä nyt meidän hyvä yhdessä jatkaa eteenpäin!
      Kiitos Raija, saanko halata sinua!
      Saat vaari!
      Nyyhkytin tytön poskea vasten, ja tyttö vuorostaan minun poskeani vasten.
      Mikä hemmetin nyyhkyttäjä minustakin nyt tuli, sanoin puoliääneen.
      Osoittaa vain sen vaari, että olet herkkä ja hyvä ja rakastamisen arvoinen! Lupaan pitää sinusta hyvää huolta, kun sinusta tulee vanha ja raihnainen!
      Johan minä olen vanha ikäloppu!
      Niin mutta sitten kun sinusta tulee oikein todella vanha ikäloppu nauroi Raija.
      Tule vaari! Me olemme kumpikin väsyneitä, mennään nukkumaan!
      Molemmat omien peittojemme alla, nukahdimme onnellisina toisistamme, toisiamme tiukasti kädestä kiinni pitäen.

      Näin unta Leasta, Raijan mummusta, joka kuin silloin nuorena ollessaan, hymyili minulle iloisen näköisenä.
      Ole Matti meidän Raijallemme kiltti kun minä olen poissa!
      Kyllä Matti minä sinua aina rakastin, mutta kun maailma minut vei luotasi! Anna minulle anteeksi!
      Lea älä mene, minä rakastan sinua ja anteeksi olet saanut!
      Minun täytyy! Nähdään!

    • Anonyymi

      Aamulla heräsin apealla mielellä, heti herätessä yöllisen uneni muistaessani.
      Raija oli jo noussut ylös.
      Löysin hänet olohuoneen sohvalla itkien istumasta, yöpaita vielä päällään.
      Otan Raija osaa, mummusi kävi nukahdettuamme sanomassa minulle jäähyväiset!
      Sinullekin? Minulle myös!
      Päivällä soittivat sairaalasta ja ilmoittivat Lea-mummun rauhallisesti nukkuneen pois.
      Se päivä kului meiltä hiljaa yhdessä Lea-mummua muistellessamme ja surressamme.
      Illalla oli sauna.
      Saunasta takaisin ylös asuntoomme tultuamme, menin keittiöön kahvit keittämään ja sen valmistumista keittimessä odotellessani, menin Fanta-pullot meille molemmille käsissäni olohuoneeseen istumaan.
      Raija jo sohvalla istuikin, jotain käsissään pidellen ja sen minulle antaen, sohvalle itse istahdettuani.
      Tekopilluni vielä avaamattomana paketissaan.
      Mitä tämä nyt on, kysyin sitä kädessäni varovasti, ikäänkuin jotain haurasta, herkästi rikki menevää pidellen.
      En enää jaksa katsella noita sinun jatkuvia seisokkejasi!
      Sinä kärsit niistä ja niin kärsin minäkin niistä sinun kanssasi!
      Ensin sinulla oli aamuseisokit, sitten päiväseisokit ja nyt ties mitkä kokopäiväseisokit, aivan peräkanaa yhtäsoittoa, ja minusta on ärsyttävää katsella, kuinka epätoivoisesti koko, ajan aamusta iltaan, yrität niitä peitellä, jopa unissasikin!
      Avaa se paketti ja ota se pillu ulos sieltä!
      Ja tuossa pöydällä on liukastusainetta.. meille molemmille!
      Raija vaikeni, alkaessaan omaa kikkelipakkaustaan availemaan.
      Minäkin olen aristellut tämän minun omani käyttöön ottoa, aivan kuten sinäkin sen omasi, mutta nyt siitä on tultava loppu, ja aivan yhtä jokapäiväinen ja normaali rutiinitoimenpide, kuin kahvinjuonnistakin!
      Raija oli jo oman tekokikkelinsä saanut ulos paketistaan, odotellen minunkin tekopimpsani esille saamistani.
      Hän voiteli sen aikaa omaa kikkeliään, kunnes olin oman pimpsani saanut esille.
      Kokeile vaari nyt sinä ensin, että saatko sen sinne sisälle, kun silloin autossa sanoit ettet saa, kun on liian pehmeä, mutta tarpeeksi kovaltahan tuo nyt minusta näyttää!
      Kokeilin ja sinne sisällehän se meni ja heti ensi yrityksellä.
      Ja nyt on minun vuoroni, sanoi tyttö, onnistuen hänkin heti ensi yrityksellä.
      Uuh haluatko vaari nyt samalla katsoa jotain filmiä, vaikkapa sitä minulta saamaasi, niistä entisistä kavereistani?
      Uuh enkö saisi katsella sinua?
      Ooh saat!
      Aah kiitos!
      Saimme molemmat milteipä heti orgasmimme.
      Ihanaa! En edes muista milloin sain orkut viimeksi!
      Minä sain viimeksi ne sitä sinulta saamaani filmiä katsellessani!
      Käydäänkö huuhtelemassa nämä, niin ovat puhtaita seuraavaksi kerraksi?
      Käydään!
      Tuntuiko kivalta tehdä se minun nähteni? Hävettikö sinua yhtään? Minua ei hävettänyt mutta pikkusen se jännitti!
      Se tuntui kivalta, vastasin. Aluksi jännitti ja hävetti kovasti, hävettää vähän vieläkin, mutta kivaa se oli.
      Ei häpeillä sitä enää ja runkkaillaan tässä sohvalla milloin mieli tekee, toisistamme välittämättä, jookos!?
      Tehdään siitä jotain sellaista normaalia, kuten syömisestä, nenän niistämisestä ja semmoisesta!
      Sinulla vaari seisoo taas!
      Tunsin Raijan käden varovasti koskettelevan ja hyväilevän taas seisomaan ruvennutta kulliani.
      Minä vuorostani yhtä varovasti aloin hyväilemään hänen rintojaan.
      Tyttöä kädelläni hyväillessäni annoin sen hitaasti laskeutua hänen vartalollaan alaspäin, jolloin hän työnsi alapäänsä aivan sohvan reunalle, jalkansa levittäen.
      Päässäni humisi, häntä siinä kylkeäni vasten rutistaessani ja häntä katsellessani.
      Toisella, hänen ympärillään olevalla kädellä hyväilin hänen rintojaan, ja toisella hieroin ja hyväilin hänen reisiään, häpykumpuaan ja glitoristaan.
      Karvapehko oli saanut häneltä vapaasti, ilman minkäänlaisia rajaamisia, saanut kasvaa rehoittaa, joka minusta oli kiihoittavaa, ja niin luonnollisen kiihoittavaa.
      Työnsin sormeni tytön tiukkaan pilluun, niitä siellä edestakaisin työnnellen.
      Hän omalta osaltaan runkkasi kovaa kyrpääni.
      Lähestyi.. lähestyi.. LAUKESIMME!
      Voi vaari.. mitä me nyt teimmekään, hihitti Raija minua silmiini katsoen.
      Jotain, jota en kadu ja tulee aina pysymään mielessäni elämäni arvokkaimpana muistona!
      En kadu sitten minäkään, saadessani sinulle sellaisena niin arvokkaana muistona olla!
      Kävin hakemassa vedellä kostuttamani pyyhkeen, jolla ensin pyyhin puhtaaksi Raijan ja sitten itseni.
      Heräsin Raijan ravistellessa minua hereille.
      Herätys vaari ja nukkumaan!
      Mitä.. mitä?
      Nukahdit vaari siihen sohvalle heti saunasta tultuamme ja.. hihi runkkasit siinä itseäsi unissasi!
      Siinä on sinulle pyyhe!
      Mennään sitten nukkumaan, kun olet ensin puhdistanut jälkesi!
      Vilkaisin sohvapöytää.
      Seksikaupan ostokseni siinä sen
      päällä olivat yhä avaamattomina.
      Näitkö vaari ihanaa unta?
      Näin.. näin elämäni ihanimman unen!

    • Anonyymi

      Runkaan juuri varatun rouvan kuville jonka mies aisuri, laitoin viestii oon vaimos kanssa aisuri tykkää. M 69

    • Anonyymi

      "Seksiä se on runkkaaminenkin."

      Seksi on yhtä kuin penis-vagina yhdyntä. Runkkaaminen on masturbaatiota, itsetyydytystä, itsesaastutusta, yms.

      "Kun miehelle tulee ikää, ei kyrpä enää samalla tavoin seiso kuin nuorempana."

      Kuinka tuo liittyy siihen että "Seksiä se on runkkaaminenkin."?

      Kyllä se seisominen on samanlaista, nuorena vaan seisoi tiheämmällä tahdilla. Enää en varmaankaan kykene/halua noin 10 kertaa aamupäivän aikana.

      • Anonyymi

        Grrrr vaari!
        Grrrr Rrrrraija!
        Grrrr rrrrakastan sinua vaari!
        Grrrr rrrrakastan sinua Rrrrraija!
        Milloin rupeamme vaari rakastelemaan keskenämme?
        Mutta mehän rakastelemme joka päivä! Nytkin minulla on sormi sinun pimpsassasi ja kyrpä sinun kourassasi! Jos se ei ole rakastelua, niin mikä sitten?
        Se että vaihdat niiden paikkaa!
        Vedät sen sinun sormesi pois sieltä minun pimpsastani ja työnnät sen sen sijaan sinne minun kouraani!
        Vedät sen sinun kyrpäsi pois sieltä minun kourastani ja työnnät sen sen sijaan sinne minun pimpsaani!
        Uuh puuh näinkö?
        Ei, ei vaari hyvä, ei noinkaan, ei tuokaan ole rakastelua!
        Mutta juuri äskenhän sanoit että...
        Voi vaari kulta, niinhän minä sanoin, mutta sanoin että pilluun, eikä pyllyyn!
        Uh anteeksi, mutta kun minulla silmät päässäni, eikä kyrvässäni!
        Uuh puuh entä nyt?
        No nyt me rakastellaan!
        Kuule vaari,
        kuinka sinä voit olla vaari,
        kun et eroita edes pillua pyllystä?


    • Anonyymi

      Vaari kuule! Millaisen unen sinä eilen näit? Kerro!
      Eh.. juu.. söin siinä maailman parasta jäätelöä!
      Elämäsi ihanimmassa unessa sinä vaari söit jäätelöä, niinkö? Kuulinko minä nyt oikein?
      Kuulit.. ja se oli niin hyvää se suklaa.. eikun jäätelö, ja söin minä siinä suklaatakin.. Fazerin.. ja sinäkihän pidät siitä! Joten ei yhtään hassumpi uni vai mitä?
      Hah hah otetaanpas vaari uusiksi.. siis.. minkälaista unta sinä nyt oikein näit? Katso minua silmiin.. no, no vaari, eipäs vilkuilla nyt muualle.. vaan silmiini minä sanoin.. näihin joita tässä edessäsi räpsytän.. No noin, no annas tulla.
      Mutta kun se oli vähän tuhma se uni! Et sinä siitä kuitenkaan välitä!
      Mistäs sinä sen tiedät, mitäpä jos vaikkapa välittäisinkin? Jatka!
      Mutta kun en kehtaisi, kun siinä olit sinäkin!
      Olinko minä siinä unessa tuhma?
      Ei, ei, et ollut kun oikein kilttihän sinä siinä olit!
      No se sitten olit sinä siis, joka siinä unessa olit tuhma?!
      En ollut kun kiltti.. oikein kiltti.. oikea herrasmies minä siinä olin!
      Mutta kuka se kolmas oli?
      Kuka kolmas, ei siinä muita ollut kuin sinä ja minä vain!
      Me molemmat siis oltiin kilttejä tuhmassa unessa, niinkö?
      Niin.. tai ei, kun ihan pikkusen vaan me molemmat siinä tuhmia oltiin!
      Ja nyt heti paikalla kerrot että mitä siinä elämäsi ihanimmassa pikkusen tuhmassa unessasi tapahtui! Anna tulla!
      Annoin tulla, kerroin ja kertomuksen lopetettuani katsoin tyttöä anteeksipyytävästi silmiin.
      Hävettää!
      Ha ha mikä ihana uni! Mikä sinua siinä hävettää? Kiltisti vain autoimme toinen toistamme!
      Olimme kilttejä toisillemme!
      Haluaisitko sinä vaari että tekisimme sen aivan oikeasti, että runkkaisimme toisiamme tässä sohvalla?
      Ha..ha..ha...!
      Mikä sinua siinä ajatuksessa naurattaa, luulin että...!
      HA.. HALUAN.. haluan.. en minä na.. nauranut vaan ä.. ä.. ä...!
      Änkytit ahaa! Minä jo ihmettelinkin, kun siitä unesta kertoessasi, sait sen aikana seisokin, ja aloitkin vain nauramaan kun ehdotin että otetaan oikeasti siitä unestasi mallia!
      Oletko nyt aivan varma että haluat tätä?
      Käsillä vain, mutta sinne sitä et vahingossakaan saa työntää, lupaatko!?
      Lupaan!
      Sovimme että minä ensin käsilläni hyväilisin ja kielelläni nuolisin hänelle orgasmin ja sitten hän minulle!
      Halusin nähdä ja katsoa häntä, samalla kun tein hänelle hyvää.
      Istutin hänet aivan sohvan reunalle jalat levällään, jolloin hän miltei puoliksi makasi selkänojaa vasten, minun nuollessani hänen ihanaa pimpsaansa.
      Tyttö oli kaunis ja himoittava ja minä näin hänet kokonaan, ollessani siinä lattialla polvillani hänen edessään!
      Nautin suunnattomasti hänen katselemisestaan.
      Hänen sylinsä ja pimpsansa katseleminen sekä nuoleminen ja kun ojennetuilla käsilläni vielä hyväilin hänen reisiään, vartaloaan ja rintojaan, en voinut enää kauempaa pidätellä laukeamista, vaan minä tahtomattani tulin liian aikaisin matolle.
      Jatkoin työskentelyäni Raijan kanssa ja hänkin tuli!
      Vai tuo matto se olikin sinusta minua himoittavampi, nauroi Raija, kerrottuani hänelle ennenaikaisesta laukeamisestani. Et kai nyt vain sotkenut käsiäsi spermaasi ja työnnellyt spermaisia sormiasi pilluuni!
      Olin varovainen mutta ainahan se on viisainta pelata varman päälle ja ottaa pilleri, jos sinulla on!
      On, on aina varmuuden vuoksi pillerit mukana, kun eihän sitä koskaan tiedä että mitä sitä tapahtuu!
      Mutta käypäs nyt istumaan tähän vierelleni niin runkkaan ja imen tuota sinun kulliasi kun taas se on pystyssä!
      Uudet orkut saatuani käytiin suihkussa, katseltiin TVeestä jotain sarjaa ja joku elokuva ja keskusteltiin nukkumaan menoon saakka kaikenlaista.
      Rakastin Raijan koskettelua ja hyväilyä ja kun Raija vuorostaan rakasti ottaa vastaan koskettelua ja hyväilyä niin sain luvan kosketella ja hyväillä ja halailla ja.. vaikka kuinka paljon ja milloin vain.
      Hän ehti saamaan monet orkut sen päivän aikana ja minäkin vielä yhden, niiden entisten kahden lisäksi.
      Jos tämä olikin vain unta, niin touvottavasti ei loppuisi koskaan, toivottiin molemmat.
      NukkuMatti rakastaa sinua, meitä, muita ja Jeesusta.
      Mieli meillä molemmilla oli korkealla.
      Sovimme ettemme sängyssä harrasta minkäänlaista seksiä.
      Sylikkäin silti tulisimme siinä nukkumaan, omien peittojemme alla nukkuen.
      Sänky olisi omistettu nukkumiselle, sohva seksille, sillä seksiä se on toistensa runkkaaminenkin.
      Piditkö vaari siitä?
      VAUU! Että pidinkö? Ei löydy maailmasta tarpeeksi sanoja ja ilmaisuja kuvaamaan sitä, mitä tunsin kanssasi tyttö rakas! Ei löydy!
      Minä pidin siitä myös vaari rakas!
      Ja hi hi meidän ha ha ha rakas haha apua kuolen nauruun, mattomme myös ha ha oijoijoi hyvää yötä!
      Hyvää yötä!

    • Anonyymi

      No kyllä se on jo kauakana seksistä tuo runkkaaminen liukkarilla siihi toki sais aidomman tunnun mu ei se siltikään seksiä vastaa

      • Anonyymi

        Niin, käsitteellä "seksi" (eng: sex) on selkeät asiayhteydestä riippuvat merkitykset. Jotkin tahot anonyymi sivustoilla pyrkivät muuttamaan tai lisäämään sille merkityksiä joilla jo on vakiintuneet luutuneita käsitteet. Esimerkiksi, homot eivät harrasta seksiä vaan he harrastavat sodomiaa (penis - paskareikä penetraatio). Ja hintit eivät harrasta seksiä vaan harrastavat itsetyydytystä, eli runkkaavat penistään, masturboivat.


    • Anonyymi

      Olin itsemielessäni alkanut haaveilemaan Raijan pimsasta ja että miltä se tuntuisi työntää sinne ja sitten sitä sieltä vähän vetää takaisin ja sitten sitä siellä edestakaisin...
      Mitä vaari mietit?
      Pil.. pil.. biljardipöytää.. että.. että mahtuisikohan tänne olohuoneeseen.. tuohon lattialle!
      Ettäkö iso biljardipöytä mahtuisi tuohon lattialle?
      Mitä sinä.. ahaa...!
      Tyttö lopetti lehtensä lukemisen, heitti sen sohvapöydälle, ja kiepsautti itsensä kahareisin syliini, kasvot minuun päin, tarttui sormillaan korviini, ja alkoi tuijottamaan minua silmiini.
      Mi.. mitä sinä nyt aiii älä purista noin kovasti korviani.
      Kuuntele nyt vaari tarkkaan, sillä minä sanon tämän vain kerran!
      Kuuntelen, kuuntelen aii!
      Mehän sovimme että olemme täysin rehellisiä ja avoimia toisillemme, emmekö sopineetkin!?
      Sovittiin, sovittiin!
      No mitä tuo puheesi siitä isosta bil.. bil.. piljardipöydästä sitten oli, kun tarkoitit jotain aivan muuta?!
      Mi.. mitä muuta minä sitten tarkoitin?
      Et ehkä sitä itse huomannut, mutta ajatuksissasi jo jonkun aikaa, minua välillä vilkaisten, hieroit ja taputtelit, haaveellinen ilme kasvoillasi tätä housujesi etumusta, joka pullotti, ja pullottaa yhä tuolla haarojeni alla!
      Pikku pillustani ison kyrpäsi ympärillä sinä haaveilit, etkä mistään isosta biljardipöydästä!
      Enkö olekin oikeassa?!
      Olet Raija! Anteeksi Raija! Mutta kun en halunnut sinun tuntevan olevan...!
      On aika kylvää ja aika kyntää!
      Eikös se ole että...?
      Eikä ole vaan kyntää, ja nyt vaari ylös siitä sohvalta ja makuuhuoneeseen mars, mars!
      Mutta...?!
      Ei mitään muttia.. seuraa vaari perässä vain!
      Raija sai hieman etumatkaa ja kun ehdin makuuhuoneen ovelle, pysähdyin siihen hämmästyneenä.
      Hän oli riisuuntunut ja makasi ilkosen alasti, jalat levällään sängyllä.
      Taas sinä vaari olet niin homon näköinen!
      Ei minulla ole sinulle mitään suuhun pantavaksi antaa, jos et sitten halua sinne sormiani imettäväksesi, mutta en usko sitä.. no tule nyt, en minä sinulle mitään pahaa tee.. tule, olen sulle hellä!
      Suljin suuni ja heitin vaatteet pois päältäni!
      Tästä.. juuri tästä olin haaveillut!
      Etten nyt vain pyörtyisi.. tai saisi stdänkohtausta.. kun tuollainen nuori.. nuori.. tyt.....
      Heräsin.
      Kuulin sireenien äänen aivan kuin korvieni juuresta.
      Avasin silmäni ja näin sairaanhoitajan kasvot yläpuolellani.
      Ei hätää, kaikki hyvin!
      EIKÄ OLE, huusin itsemielessäni.
      Voi ei, purskahdinko minä nyt kaiken muun lisäksi vielä itkuunkin, mutta syytä minulla siihen olikin, kun juuri.. juuri kun olin Raijalta pimpsaa saamassa.
      Päätin sammuttaa valot yläkerrasta ja sireenien ääni lakkasi heti kuulumasta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Lea ja Kaija supattelivat ja tirskuivat keskenään, vierelläni saunan lauteilla istuessaan.
      Oli aamu, kouluunmenoaika oli jo ollut ja mennyt, mutta mitäs siitä, oli meillä parempaakin tekemistä kuin laiskotella koulussa, kun voitiin laiskotella kotonakin.
      Vaikka laiskotteluksihan tätä minun nykyistä kotielämääni ei suinkaan, ei edes parhaalla tahdollaankaan, voinut kutsua.
      Opiskelimme.. opiskelimme ahkerasti lisääntymistä, ilman lisääntymistarkoitusta, mutta hyvä sitä oli harjoitella jo nuoresta pitäen, ettei sitten joskus vanhempana avioiduttuaan, sormi suuhun häävuoteessa menisi, ja yhdessä tuoreen vaimon kanssa yhdessä ihmetelty, että mitäs nyt sitten, mitä työnnettiin minne ja kuinka kauaksi aikaa, ja entäs mitenkäs siinä siinä päällekkäin nukkuu, vaikka kuinka liikkumattomana yrittäisi pysytellä, ettei aviosiippa nukkuessamme tipahda päältä kun.. ei tuu mitään.. kysyttäisiin sitten siitä jo menneestä hääyöstä seuraavana aamuna tarkemmin vanhemmiltamme, joista morsiammen appiukko ja sulhasen anoppi sitten mielellään tulisi kädestä pitäen sängyssä näyttämään, että mitä ja miten olisi edellisenä yönä vasta vihityn hääoparin sängyssä tehdä.
      MATTI?! Etkö kuullut mitä me kysyimme sinulta? Nukutko sinä siinä silmät auki?
      E..en kun mietiskelin vain! Mitä te kysyitte?
      Me kysyimme että joko lähdetään suihkuun ja sänkyyn?
      Kaija tarttui hellästi puristaen kikkelistäni kiinni.
      Kun tämäkin taas seisoo!
      Suihkuun mentiin ja pääsin hupihommaani tyttöjen käsin pesuun.
      Uiih kun tuntuu hyvältä, kuului Lean ääni jostain pääni yläpuolelta.
      Oiih niin tuntuu, kuului siihen Kaijan vastaus.
      Tytöt seisoivat selätysten edessäni, minun heidän kummankin pimpsoja samanaikaisesti sormillani naiden.
      Yht'äkkiä käännähti Kaija, nosti minut kainaloideni alta minua kiinni pitäen, matalalle saunajakkaralle seisomaan, työntäen pimpsansa syliäni vasten, veti minua takapuolestani kiinni pitäen tiukasti itseään vasten, jolloin kikkelini työntyi hetkessä kokonaan hänen pilluunsa.
      Tyttö nai minulla itseään, vedellen lantiotani edestakaisin lantiotaan vasten, eikä hänenkään lantionsa paikallaan pysynyt.
      Korvaani kiljuen sai hän orkut.
      Sinun vuorosi Kaija, ei tullut vielä.. pian.. pian!
      Tytöt vaihtoivat paikkaa, ja pian olikin jo kullini Kaijan pillussa.
      Sama ihana rytkytykseni jatkui, ja kohta laukesin sisareni pilluun.
      Kiljuimme tullessamme toistemme korviin.
      Voi kuinka ihana pikkuveli minulla onkaan, sanoi hän pitkään vielä orkkujemme jälkeen puristaen minua sylissään.
      Minäkin tykkään sinusta, enkä laskenut otettani hänestä minäkään.
      Rakastan sinua Kaija!
      Niin minäkin sinua, senkin ihana, minun ikioma pikku vesselini!
      Tytöt ihmettelivät, että kuinka minä jaksan seisottaa heille väsymättömänä kikkeliäni koko ajan ja vain vuoronperään heitä jatkuvasti pannen, aamusta iltaan ja illasta aamuun, kuten nyt viime yönäkin.
      Ja monta kertaa kumpaakin.
      No kun te kumpikin olette niin sieviä ja minusta on niin kiva halailla teitä ja työntää kikkeli teidän pimpsaanne, kun se tuntuu niin mukavalta siellä, vastasin minä heille.
      Voi kun sinä Matti sitten osaat tehdä meidät iloisiksi!
      Ollaanko me todellakin sinun mielestäsi niin sieviä kuin sanot?
      Olette jopa sievempiä, ja niin kauniita molemmat, ja kun annatte mulle molemmat pimpsaakin!
      Sain tytöiltä suukot kummallekin poskelleni ja nenänpäähänikin.
      Voi kuinka kiva veli sinulla Kaija on, olisipa minullakin samanlainen, mutta kun ei ole (huokaus).
      Mutta olethan sinä saanut häntä minulta lainata aivan niin paljon kuin olet halunnut, etkös Lea olekin!? Olet paras ystäväni ja se mikä on minun, on myöskin sinun!
      Olen Kaija kiitos! Ja äidillenikin häntä lainaat...!
      Ei vaan vuokraan, ja milläs oltais päästy elokuviin, vaateostoksille ja vaikka mihin muuten?
      Niin ja vuokrasin minä Mattia sille viidesluokkalaiselle lihavalle, silmälasipäiselle tytöllekin ja sain siltä sen Beatleslevyn ja seuraavan kerran saan siltä sen Rollareitten uusimman, kun saa minulta lainata Mattia! Haluaa pitää Mattia kaksi päivää, kun sen vanhemmat ovat poissa kotoa!
      Ei Ulla mikään mikään lihava ole, sievä se on, ja ehkä mä meen sen kanssa isona naimisiin!
      Minun kanssanihan sinä Matti lupasit mennä vihille, nauroi Lea.
      Meen teidän kummankin kanssa!
      Et saa, kun se on laitonta!
      Eikä ole sitten enään kun väkiluku on jo ruvennut laskemaan ja syntyvyys pitää Suomessa saada nousemaan! Puhuivat siitä telkkarissa!
      Menen sinunkin kanssasi Kaija naimisiin!
      Minähän olen sinun siskosi höhlä!
      Mutta mikäs pakko meidän on sitä kenellekään kertoa?!
      Minun oma rakas pikkuveljeni, eipä tietenkään, mikäs pakko meidän siitä asiasta on muille huudella! Pidetään se omana tietonamme! Sanotaan että isä ja äiti yks' luminen ja kylmä talviaamu aamukahviaan juodessaan näkivät minut ikkunan läpi kapaloituna tuossa pihahangella, hakivat minut sieltä sisälle, etten paleltuisi ja täällä minä yhä olen!
      Kiitos kosinnastasi! Mietin asiaa!

    • Anonyymi
      UUSI

      Sairaalassa maatessani, mielessäni pyörivät jatkuvasti menneisyyden muistot.
      Sekä unissani, että myöskin valveilla ollessani, kummittelivat kaikki tapahtumat, jotka olin kokenut kaksitoistavuotiaasta pennusta sinne jonnekin vuosi rippikouluni käynnin jälkeiseen aikaan.
      Rakkaimmat henkilöt minulle silloin olivat olleet sisareni Kaija, silloin olettamani tyttöystäväni Lea, mutta jonka myöhemmin ymmärsinkin parin vuoden tuttavuutemme jälkeen, olleenkin vain ystäväni, joka oli tyttö.
      Lean äiti pysyi hyvänä ystävänäni loppuun saakka, miltei kolmen vuoden ajan, jotka hänet tunsin, ja jonka kanssa myös jaoin sängyn, Lean ja Kaijan lisäksi.
      Anne tyttärineen kuuluivat molemmat vahvasti ankkuroituneina elämääni, lähes kolmen vuoden ajan, ja kun he sitten noin vain yht'äkkiä, nuoren pojan elämästäni täysin yllättäen hävisivät pois, tuntui kuin elämäni olisi vähäksi aikaa mennyt täysin pirstaleiksi.
      Eräänä päivänä he vain yllättäen olivat elämästäni hävinneet pois, jättäen tyhjän asunnon jälkeensä, jonne turhaan soittelin ovikelloa.
      Kukaan ei tullut sitä enää avaamaan.
      Kioskinsa Anne oli myynyt pois, eikä sen uusi omistajakaan tiennyt naisesta yhtään mitään, ei uutta osoitetta, ei yhtikäs mitään.
      Vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin heidän muistelunsa herätti minussa valtavaa katkeruutta.
      En voinut sille mitään, kunnes se sitten ajan kuluessa lientyi.
      Aloin ymmärtämään, että jokin painava syy heidän katoamiseensa oli ollut, eikä sen tarkoituksena ollut ollut minun loukkaamiseni.
      Sen jälkeen kun tämä asia minulle vihdoinkin selvisi, saatoin heitä taas alkaa lämmöllä ja rakkaudella muistelemaan.
      Olin heitä kumpaakin suuresti rakastanut.
      Kaija-sisareni jäi minua tukemaan, kunnes meille sattui pieni vahinko, ja hän pienen vahinkomme kanssa muutti toiselle paikkakunnalle.
      Hei vaari! Miten voit?
      Tunsin lämpimät kädet poskillani ja hellän suukon otsallani.
      Olin silmät kiinni ollut niin uppoutuneena omiin ajatuksiini, etten ollut kuullut Raijan tuloa huoneeseeni.
      Olin saanut oman pikku huoneen käyttööni sairaalassa, entisen siivous- tai minkä lienee komeron, mutta olin siihen erittäin tyytyväinen, sillä siellä sain olla omissa ajatuksissani, muiden potilaiden minua häiritsemättä.
      Kiitos Raija, voin hyvin!
      Olin juuri aikeissa lähteä pienelle juoksulenkille, mutta ei se nyt niin minuutin päälle ole, että milloin minä lähden, joten tervetuloa ja paina puuta, siinä on tuoli!
      Hi hi niinkuin eilenkin, juostessasi kaupungin ympäri! Niinhän sanoit tekeväsi sitten kun olen lähtenyt!
      Niin olisinkin, mutta kun en löytänyt lenkkitossujani mistään!
      Kiva kun Raija taas tulit!
      No pitihän minun tulla kun minähän se ajattelemattomuudessani aiheutin sen sairaskohtauksesikin!
      Etkä aiheuttanut, vaan minä pimpsasi nähdessäni toheloin ja kiireessäni kompastuin siihen perhanan mattoon!
      Höpö, höpö eihän siellä makuuhuoneessa mitään mattoa ollut, kun vein sen aamulla parvekkeelle tuulettumaan!
      No sitten kiireissäni kompastuin niihin pirskatin housuihini!
      Etkä kompastunut, vaan kättäsi rintaasi vasten painaen lyyhistyit siihen lattialle!
      Lievä sydänkohtaus, mutta palaudut ennallesi, lupasi lääkärisi minulle!
      Mutta kaikkia suuria mielenliikutuksia pitää tästä lähtien yrittää välttää!
      Et kai vain tarkoita että.. ettei mitään kyntämisiä enää.. että nyt jäivätkin kyntämisyritykset siihen?
      Tarkoitan! Kyntämisesi ovat nyt kynnetty!
      Et voi tarkoittaa tuota!
      Et saa tarkoittaa tuota!
      Murrat vanhan miehen sydämen!
      Et voi olla noin raaka ja julma omalle.. ikiomalle rakkaalle vaarillesi, joka sinua niin paljon rakastaa! Ethän?
      Sinun terveyttäsi minä vain ajattelen!
      Mitä väliä minun terveydelläni on, jos lopun ikääni saan olla onneton?
      Millään muulla ei ole merkitystä, kuin että saan kuolla onnellisina, vaikkapa vain muutaman sekunnin pituisen onnellisen ajan!
      Silmää räpäyttämättäkään, olisin valmis vaihtamaan ne onnelliset sekunnit vaikkapa kymmeneen.. kahteenkymmeneenkin onnettomaan vuoteen!
      Ymmärrätkö Raija, miten paljon se merkitsisikään minulle, että vielä kerran saisin aurallani kyntää..!
      Rakastella kanssani?
      Niin Raija rakas.. rakastella kanssasi!
      No puhu sitten asioista suoraan niiden omilla nimityksillään, äläkä tuollaisilla käsittämättömillä vertauksilla mistään auralla kyntämisistä!
      Mikä ihmeen perunapelto se minä sinulle oikein olen?!
      Aloin jo miettimään, että mistä olisin löytänyt jonkun maajussin ja pyytänyt häntä etsimään auransa esille, sanoen että tämä reipas mies tässä vierelläni, tulisi niin tavattoman onnelliseksi, jos saisi kaikki sinun perunapeltosi kyntää!
      Mutta itsehän aloit puhumaan kyntämisestä!
      Kunhan vain vaari skojjasin!
      Lääkärisi kertoi minulle, että tulet toipumaan tästä entisellesi ja että olit vain ylirasittunut, niin että.. katsotaan!
      Tiedä vaikka pääsisit vielä kyntöhommiin kanssani!
      Se olisi suurin toiveeni!
      Tiedän ja siksi haluan rakkaan vaarini sen toiveen toteuttaa!
      Haen sinut huomenna kotiin!
      Olehan täällä siihen saakka kiltisti!
      Olen, olen, oikein kiltisti!
      Pusun poskelleni annettuaan, lähti Raija kotiimme!
      Olin onnellinen!

    • Anonyymi
      UUSI

      Ulla oli myös eräs lapsuuden aikaisista rakastajattaristani.
      Kuusitoista vuotias pyöreähkö ihana pullukka, kaunis kuin mikä.
      Olin häntä neljä vuotta nuorempi miehen alku ja hänen kanssaan minulla oli todella hauskaa.
      Johtui kai hänen, lievästi sanottuna, hieman kieroutuneesta luonteestaan, ettei hänen kanssaan ikinä käynyt aikani pitkäksi.
      Kerrankin sitoi hän minut huiveillaan sängyn päätyyn pystyyn polvilleni, etupuoleni sängystä poispäin ja peitti huivilla silmäni.
      Nyt nait takaapäin, kun kyrpäsi on pillussa, alat panemaan, ja panetkin sitten vauhdilla! Onko poitsu selvä?
      Juu on, vastasin.
      Tunsin kuinka hän ohjaili kikkelini ahtaaseen, lämpimään pilluun, jolloin aloin vauhdilla sitä panemaan.
      Tyttö päästeli kummallista ääntä koko ajan häntä pannessani ja läähätti tavalla, jollaista en ollut ikinä aikaisemmin hänen suustaan kuullut, mutta tuntui aivan sitten tavattomasti nauttivan panemisestani.
      Tullessani ja spermaani hänen pilluunsa pumpatessani, ulisimme yhdessä nautinnosta.
      Pillu kullini ympäriltä vedettiin pois ja seuraavassa hetkessä Ulla jo nuoli kasvojani.
      Hyi kuinka sinun hengityksesi Ulla haisee.. lopeta!
      Huivi vedettiin silmiltäni.
      Vuh!
      Apua!
      Älä huuda, katso nyt kuinka rakastuneen näköisenä Nelli katsoo sinua silmiin!
      Nelli piti siitä, etkö Pitänytkin Nelli?
      Vuh, vuh!
      Päästä minut vapaaksi.. avaa solmut.. Ulla päästä minut irti!
      Ullan avattua solmut, puin päälleni ja ryntäsin ulko-ovelle.
      Nelli sanoo että tervetuloa sitten katsomaan yhteisiä pentujanne!
      Hullu tyttö ja häneen minä olin ollut rakastunut, mutta sitten vanhempana minua enää vain nauratti tuo muisto ja myös hävetti samanaikaisesti.
      Ullan luona ei minua enää sen jälkeen näkynyt, ja Kaija-siskoni LP-levyjen saanti Ullalta loppui siihen.
      Oli minulla ja Kaijalla myös eno, äidin veli, joka joskus silloin tällöin isän ollessa työmatkoillaan, kävi meillä lastensa kanssa kylässä, ollen meillä yötä, ensin kaikki saunassa käytyämme.
      Serkkumme Alpo ja Anna nukkuivat meidän huoneessamme, enon nukkuessa vanhempiemme makuuhuoneessa äitimme kanssa.
      Alpo oli Kaijaa vuotta nuorempi, ja minä Annan kanssa olimme samanikäisiä.
      Alpo nukkui Kaijan kanssa tämän vuoteessa, ja Anna minun kanssa minun vuoteessani.
      Mutta eihän me nukuttu, ei kukaan meistä.
      Ei äiti, eikä enokaan.

      Sairaanhoitaja kävi toivottamassa ovelta hyvää yötä.
      No johan tässä jo tulikin muisteltua vanhoja aivan tarpeeksi tältä päivältä.
      Nellin kanssa emme saaneet pentuja, mutta sehän nyt olikin aivan itsestään selvää sillä... Krooh puuh....

      NukkuMatti rakastaa sinua, meitä, muita ja Jeesusta!
      Ja NukkuMatin sydämmeemme asumaan, olemme ottaneet me kaikki, joka ikinen meistä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe