Sofia Möysästä

Torilla on kuhinaa, mutta ei kuulu mitään. Pienenä sivuhuomiona kerrottakoon, että Lahden tähden täältä lähden, sanoi Launeen pellon lammas vuonna yksi ja kaksi, kun myyntilaatikot alkoivat vyöryä tiluksille ja muukin tyhmeneminen, sekä alituinen kiire alkoi lisääntyä. Myöhemmin keksittiin alkaa tuijottaa kädessä olevaa laattaa, johon oli ladattu entisen apinan koko elämä.
5415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

täysin samaa mieltä, vaikka olenkin kärpäsestä

Äänestä

Onko Kärpäsen mummo tiellä?

Äänestä

Kärpäsen mummo on jo poissa tieltä. Venetsiassa on myös eräs mummo, mutta hän ei ole Sofia, kuten Venetsiakaan ole se sama kuin alkuperäinen. Ja onhan Jalkaranta, joka sai kai nimensä siitä, että siellä asui aikoinaan joku jolla oli jalka rannalla.

Äänestä

Oke Roine on kanssa Päijät-Hämeestä.

Äänestä

Marjatta on vielä tuolla katselee peiliin kunnes hämärä koittaa ja sorbus voittaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Torilla on kuhinaa, mutta ei kuulu mitään. Pienenä sivuhuomiona kerrottakoon, että Lahden tähden täältä lähden, sanoi Launeen pellon lammas vuonna yksi ja kaksi, kun myyntilaatikot alkoivat vyöryä tiluksille ja muukin tyhmeneminen, sekä alituinen kiire alkoi lisääntyä. Myöhemmin keksittiin alkaa tuijottaa kädessä olevaa laattaa, johon oli ladattu entisen apinan koko elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu