Aikuinen lapsia synnyttänyt ei usko rakkauteen enää.
Sen kuulee aina.
On väkivaltaa kasvaa aikuiseksi ja kertoa lapsille, että rakkautta ei ole.
Aikuinen tahtoo evätä lapsilta rakkauden.
Se on väkivaltaa ja lapset tulevat taistelemaan oikeudestaan rakastaa!!
Lapset pistävät hanttiin ja voittavat aikuiset.
Aikuisen rakkaudettomuus näkyy siinä, että aikuinen kieltää lapsia valitsemasta itsenäisesti oman rakkautensa elämässään, oman kohtalonsa.
Ensimmäinen rakkaus saapuu hyvin varhain kun hormoonit alkavat toimia.
Silloin on ensimmäinen tilaisuus tehdä valinta itsenäisesti.
Pahin tilanne, jos lapsilta, nuorilta kielletään valinnan tekeminen.
He eivät saa valita itse ketä rakastaa.
Lapsilta kielletään itsenäinen rakastaminen, koska partneri on huono, köyhä, ruma, sairas, vihollinen ym.
Aikuinen näkisi mielestään objektiivisemmin ja tietää lapsen puolesta, vaikka lapsen puolesta ei voi tietää, toisen elämää ei voi elää, koska se on väkivaltaa.
Lapsia on jätettävä tekemään omat valintansa, koska itse jo eli omansa.
Valtio ei puolla lasten oikeuksia ja usein valtio alistaa lapsia valinnassaan.
Rakkaudeton yhteiskunta voi olla suurempi ongelma, jos historiassa on AINA käskytelty lapsia, lapsia ei kuunneltu, minkä kuulee tänään joka paikassa kun aikuisilla on aina oikeus käskeä lapsia mitä tehdä ja ottaa päätöksiä heidän puolestaan aina, ikään kuin lapsia ei osaisi itse valita mitä tahtoo.
Rakkaudettoman yhteiskunnan kriisi paksunee, laajenee ja paisuu ja se puhkeaa joku päivä totaalisesti auki. Ongelma ei käsitellä tänään. Se jätetään huomiseksi.
Korostetaan RAHAN vallan ensitärkeyttä rakkauden nähden. Lapsen on valittava vanhempien raha ja vanhempien talous ja uhrattava itseään, luovuttava rakkaudestaan, tultava onnettomiksi elämässä rahan takia. Lasten on tietävä, että rakkautta ei ole mutta on seksi, joka on heidän suhteensa. Mutta jatkuuko lasten kasvu pelkällä seksillä ilman rakkautta?
Ovelat äidit, tunteettomatkin, kertovat tyttärilleen, että rakkautta ei ole, koska äiti tietää, mikä tyttärelle sopii rakkaudeksi. Äidit ovat pahempia kuin isät, koska eivät välitä tippaakaan tyttärien henkilökohtaisesta minästään. He ohjailevat heitä kylmäverisesti, tunteettomasti ja tuhoavat elämän.
Mielenkiintoinen naisten despotismi, diktatuuri, tuntuu jopa miehen diktatuuria voimakkaammalta.
Yhteiskunta ei usko rakkauteen ja se vihastuttaa lapsia
Anonyymi-ap
1
197
Vastaukset 1
- Anonyymi
Naisten oikeus lapsiin ehkä loppuu paljon aikaisemmin, mitä käytännössä on.
Oikeutta ei ole mutta hoito jatkuu.
Ja naisten käskyvalta
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381491Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686