Etusivulle
Jaa
Ruoka
Nälkä näkyy uudella tavalla ruokajonossa: osa alkaa syödä heti kassin saatuaan
Tampereella ruoka-avun jonottajista jo noin puolet on maahanmuuttajia. Heistä yli puolet on ukrainalaisia.
Siitä huolimatta ruoka-apu on
hyvin järjestetty tapa auttaa ihmisiä.
-0:56
Pitkä ruokajono halkaisi Pyynikin kirkkopuiston Tampereella perjantaina. Susan Otieno kertoo kokemuksista ruoka-avusta. Video: toimittaja Juha Kokkala / Yle, editointi Senni Nieminen / Yle
Antti Palomaa
20:32
Kuuntele juttu5:25
Hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan näkyvät ruoka-avun tarvitsijoissa. Näin kertoo Tampereen seurakuntayhtymän ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen.
– Autonkuljettajamme ja jakajamme ovat kertoneet, että on ollut tilanteita, joissa ihminen on alkanut välittömästi syömään saatuaan ruokakassin. Ihan tällaisia tilanteita ei ole aikaisemmin ollut, Palkonen sanoo.
Palkosen mukaan ruoka-avussa on tällä hetkellä kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä: on lapsiperheitä, yksinäisiä, työttömiä ja vanhuksia.
Eniten leikkaukset iskevät heikoimmassa asemassa oleviin.
– Nälkä näkyy ja se tulee näkymään yhä enemmän loppuvuodesta, Palkonen sanoo.
Tampereen seurakuntayhtymän ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen kertoo videolla, millaisia muutoksia ruoka-avun jakajat ovat huomanneet:
Etusivulle Jaa Ruoka Nälkä näkyy uudella tavalla ruokajonossa: osa alkaa syödä heti kassin saatuaan
33
464
Vastaukset
- Anonyymi
Yle ei välitä vaan polttaa 600 miljoonaa vuodessa verorahaa
Ylen retostelijajohto käyttää rahoja MYÖS omiin huvituksiin johtaja MerjaYli- kähmijä Pariisin Olympialaisiin ja radioRiikkaRäisänen lemmenlomaan
Ylelle asetetaan tiukemmat taloudelliset sopeutustoimet ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita
Allekirjoita
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14101- Anonyymi
Hallituksen tarkoituksella luoma pula-aika ei kosketa niitä, joilla rahaa ja työtä on normaalisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksen tarkoituksella luoma pula-aika ei kosketa niitä, joilla rahaa ja työtä on normaalisti.
"Hallituksen tarkoituksella luoma pula-aika"
Ja nyt tarkoitan siis 2019-2023 hallitusta, joka vei ostovoimastamme noin 30% sekä nosti lainojemme korkoja yli 4%!!!!
NYT OrpoPurran kaudella ostovoiman lasku lähes pysähtyi ja korotkin ovat laskusuunnassa ekaa kertaa sitten 2019!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hallituksen tarkoituksella luoma pula-aika"
Ja nyt tarkoitan siis 2019-2023 hallitusta, joka vei ostovoimastamme noin 30% sekä nosti lainojemme korkoja yli 4%!!!!
NYT OrpoPurran kaudella ostovoiman lasku lähes pysähtyi ja korotkin ovat laskusuunnassa ekaa kertaa sitten 2019!!!!!Etkö sinä vatipää opi mitään Europpan korkopolitiikasta, mikä taho sitä oikeasti määrittelee?
EKP = EUROOPAN KESKUSPANKKI !
- Anonyymi
patonkejakin syödään heti oston jälkeen ranskassa
mitä se kaatopaikalle ruokaa kippaava uskovainen selittää rottien määrän kasvusta kaatopaikoilla ? - Anonyymi
ruokajonoissa käy varakkaatkin , kun ilmaiseksi saa
- Anonyymi
Totta. Vaikka on omistusasunnot, metsää satoja hehtaareita, perinnöt tilillä jne.
- Anonyymi
noloimmat hienolla autolla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noloimmat hienolla autolla
Virolaiset ja ve äläiset käy vaikka on oma auto uudehkoja ja Virossa yritykset Venäjällä osakkeet ja myyvät niitä sekä jakavat keskenään. Jos on nälkä pitää myydä se oma auto ensin ja yritys sekä kalusteet. Varastettu tavara kuten kodinkoneet tuo kiroukset varkaan elämään. Helsingissä venä ja viro myy ja on aina myynyt varastettua ruokaa lähiöiden metsissä kuin huumeitakin. Myyjät varastaa sekä tavaraa että rahaa myös antaa kassan ohi kavereille. Paketit avataan kaupassa ja syödään sekä Aasian tyyliin syödään hedelmiä. Maksamatta. Siksi niitä ei enää paljon ole irtonaisena kuten oli viinirypäleitä. Kyseessä on röyhkeä asenne opetus ja käytös muita kohtaan eli ryöstely. Kioskissa samoin sekä myyjät että asiakkaat maksamatta ottaa mitä huvittaa. Väärin otetaan väärin annetaan. Ulkomaalaiset ei ota töihin valkoisia kristittyjä eikä suomalaisia että tämäkin on rasismista puhuttaessa näin päin. Ulkomaalaiset ottaa maksun kaikesta ei anna ilmaista edes varastettua sekin on myynnissä. Teidän täytyy pitää puolenne täällä maan päällä. Huumattuja on helppo ryöstää tyhjentää tilit jopa viedä asunto joten kristityillä pitää olla itsesuojelu vaistoa. Menetätte työpaikat ja elintilan näille. Myös keneltä ostaa kenelle antaa rahaa pitää huomata oma käytös näissä. Tyhminä pitävät. Ja sitten lukkojen hakkeroijat syö asunnoista ruuat ja vie muutakin jopa pesuaineet kenkiä vaatteita että tämäkin on huomioitava kodeissa. Kunnon huumerosvot kulkee parvekkeiden kautta. Tavara menee myyntiin usein Venäjälle , Viroon, kirppiksille. Tulkaa järkiinne. Ne luulee että te annatte heille kotinne ja työpaikkanne jopa autonne ja ruokanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noloimmat hienolla autolla
Tesla s
- Anonyymi
suomalaiset jonottaa jopa ilmaisia ämpäreitä 🤔
- Anonyymi
Nälkäisen lapsen itku on Purran lempimusiikkia. Sitä hän tahtoo saada rutosti lisää ja 24/7.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nälkäisen lapsen itku on Purran lempimusiikkia. Sitä hän tahtoo saada rutosti lisää ja 24/7.
Onkohan lääkityksesi ihan kohdillaan??? vai oletko vaan äärivasuriKommareiden kannattaja?
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan lääkityksesi ihan kohdillaan??? vai oletko vaan äärivasuriKommareiden kannattaja?
ENTÄ oma lääkityksesi. Etkö näe mihin tämä kauhukabinetti Suomen ja suuren osan suomalaisista ajaa?
<Käy sinäkin kirkossa paskantamassa ja varasta viinit ja hopeat kuten johtajapersujen tapana on.- Anonyymi
Jokaisella pitää olla ämpäri vesikatkoja varten lukee meidän Suomen laki ja käskyt sekä poikkeustila ohjeissa / kotivara. Mutta useimmat tarvitsee ämpäriä marjan poiminnassa ja ne on ulkomaalaisia eniten niissä jonoissa. Ne kerää myyntiin. Mutta pelkkää ämpäriä ei sieltä haeta vaan useimmin on tarjouksia että ämpärillinen kasviksia tai pesuaineita maksaa edullisesti jotain 5€ ämpäri. Laivoilla Suomeen tulleita Latvia viro venäjä kansalaisia ja arabeja taas vaivaa varastelu ja bordellit toiminta sekä huumemyynti ja siinä tulee välillä nälkä. Ottakaa nyt haltuun Suomen heimot oma maa oma elämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nälkäisen lapsen itku on Purran lempimusiikkia. Sitä hän tahtoo saada rutosti lisää ja 24/7.
Jos sä tulet tänne pakolaisleiriltä synnyttämään lisää pakolaisia vaikka sulla on omakin maa missä oikeasti synnyttää sä saat katua omia valintojasi. Kärsit itse. Voitte mennä sinne tekemään sovinnon ja lopettaa ryöstelyn siellä sen sijaan että levitötte riitaa vihaa ryöstelyä muihin maihin. Amen.
- Anonyymi
Osmium76 kirjoitti:
ENTÄ oma lääkityksesi. Etkö näe mihin tämä kauhukabinetti Suomen ja suuren osan suomalaisista ajaa?
<Käy sinäkin kirkossa paskantamassa ja varasta viinit ja hopeat kuten johtajapersujen tapana on.Kukas nämä kiintiö sopimukset on allekirjoittanut . Sopii mennä itseensä ja miettiä seurauksia.
- Anonyymi
Uutinenhan se, mamu leipäjonossa. Oli lupaa olla maassa tai ei.
- Anonyymi
Ensimmäinen kerta kun leipäjonon köyhä on ongelma sieltä löytyessä mamuja. Ukrainalaisia valtaosin mutta..
- Anonyymi
No Kontulassa ja jakomäessä piileksineitä laittomia on tuhansia. Ne on rikoksista tuomittu omissa maissaan ja paenneet tänne. Latvia ei ota heitä takaisin vaan pidättää heti. Heillä ei ole Latvian passiakaan sen takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäinen kerta kun leipäjonon köyhä on ongelma sieltä löytyessä mamuja. Ukrainalaisia valtaosin mutta..
Ukrainalaiset se on nyt esiintynyt sekä puolalaisia että turkkilaisia että venäläisiä. Tehän ette älyä etsiä heiltä passeja. Järki ei riitä siihen.
- Anonyymi
Suomessa ne ns. "Visiot" on olleet politiikassa täysin hukassa jo vuosikymmeniä.
Tulos näkyy, yli-velka-Suomi.
Super idealismi politiikka, viher vas ja markkinaliberalismi, kulttuuri marxismi, ne johtaa harhaan.
https://youtu.be/md_JMJMbwtQ?si=DmxaqoECcZv66BKL- Anonyymi
Näytös joku pitseria mikä ottaa töihin suomalaisia kristittyjä.
- Anonyymi
Helsingin leipäjonon pääkansalaiset on venäjä ja viro , sitten Latvia ja turkki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näytös joku pitseria mikä ottaa töihin suomalaisia kristittyjä.
Somalibaariin töihin suomalainen valkoinen kristitty niinkö. Älkää te puhuko mitään rasismista. Virolaiset ja arabit tappelee bussikuski en paikoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Somalibaariin töihin suomalainen valkoinen kristitty niinkö. Älkää te puhuko mitään rasismista. Virolaiset ja arabit tappelee bussikuski en paikoista.
Onko näkynyt että nämä muu uskontoiset ja maalaiset jakaa ruokaa ilmaiseksi suomalaisille ONKO NÄKYNYT. Missä sellaisia on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko näkynyt että nämä muu uskontoiset ja maalaiset jakaa ruokaa ilmaiseksi suomalaisille ONKO NÄKYNYT. Missä sellaisia on.
SPR varat tavarat työpaikat on jo näille muu maalaisille jaettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SPR varat tavarat työpaikat on jo näille muu maalaisille jaettu.
Helsingin diakonissa syömässä ULKOMAALAISET et löydä sieltäkään suomalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin diakonissa syömässä ULKOMAALAISET et löydä sieltäkään suomalaisia.
Miten vaan mutta nämä ei sulle leivän palaa ilmaiseksi anna ! Maksaa saat.
- Anonyymi
Hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan näkyvät ruoka-avun tarvitsijoissa. Näin kertoo Tampereen seurakuntayhtymän ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen.
– Autonkuljettajamme ja jakajamme ovat kertoneet, että on ollut tilanteita, joissa ihminen on alkanut välittömästi syömään saatuaan ruokakassin. Ihan tällaisia tilanteita ei ole aikaisemmin ollut, Palkonen sanoo.
Palkosen mukaan ruoka-avussa on tällä hetkellä kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä: on lapsiperheitä, yksinäisiä, työttömiä ja vanhuksia.
Eniten leikkaukset iskevät heikoimmassa asemassa oleviin.
– Nälkä näkyy ja se tulee näkymään yhä enemmän loppuvuodesta, Palkonen sanoo.
Tampereen seurakuntayhtymän ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen kertoo videolla, millaisia muutoksia ruoka-avun jakajat ovat huomanneet:- Anonyymi
Mitä luulet KOPIOKONE ap pitäsiköhän sinun hankkia elämääsi muutakin sisältöä kuin kaikkien lehtijuttujen kopioiminen s24 palstoille mitä harrastat 24/7-365vrk vuodessa? Mitä persujen perään itkemiseltä ennätät..
- Anonyymi
Ketjussa paljastuva persujen salaliittoteorisointi on tyypillistä QAnon-kamaa.
- Anonyymi
No jos sillä oli joku tortilla niin hyvähän se on syödä heti
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 933283
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232772Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1092384- 401784
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421593- 321547
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411525- 281330
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201296- 951191