Kissaveljeksemme ovat alunperin villejä, ja tulleet meille puolikasvuisina sijoitusperheessä yli kuun oltuaan. Silloin vielä sähistiin ja aika pitkäänkin. Toinen kissa kuitenkin kesyyntyi kun vaan silittelin sitä vaikka se yritti näykkiä. Nykyään se on onnesta mutkalla kun sitä paijaa, ja tulee jo joskus sohvaan viereen, vaikkei syliin olekaan oppinut tulemaan. Kehrää.
Mutta se toinen. Kun sitä silittää, se on niin jäykkänä että tuntuu kuin kuollutta silittäisi. Toisinaan silmiin tulee kauhu. Lattioilla viipottaessaan lähtee karkuun jos menee sitä kohti. (Enkä tarkoita nyt että juoksisimme sen perässä ympäri taloa, emme todellakaan!) Kehrännyt hennosti yhden ainoan kerran koko yli puolen vuoden aikana jonka meillä ollut, ja silloin koska veli oli vieressä.
Tämä arkajalka on kovin kömpelön oloinen, ja tänään erityisesti jäin asiaa ihmettelemään kun se minua säikähtäessään ja paetessaan juoksi suoraan päin jalkaani että tömähti. Yksikään kissani ei ole koskaan törmännyt minuun... Se on aika tälli kyllä kun 5 - 6 kg jysähtää sääreen.
En tiedä, kuten ei kukaan muukaan, mitään kissan pentuajoista. Koko pentue löytyi ehkä 3 - 4 kk ikäisinä metsästä, josta sen joku loukutti. Loukuttaja ei ollut mikään kissaihminen, joten en tiedä miten hän kissoja kenties käsitteli. Mikäli kissat on joku toimittanut metsään, on tämä tietysti saattanut hakata näiden päitä vaikka seinään niiltä nirrin ottaakseen... Mistä ihmisistä tietää mitä viiripäistä ne saavat päähänsä?
Koska toinen on lähes 100 % kesy ja toinen sanoisinko 50 % kesy (umpivillihän ei olisi ihmisten lähellä lainkaan ja ulvoisi ja sähisisi) ja kummallakin on samat geenit, niin olisikohan tosiaan pikkupäässä jotain viantynkää tuolla toisella?
Vai voiko se vaan käydä niin että samasta sarjasta muut kissat kesyyntyvät, mutta yksi ei? (Pentuja oli alunperin neljä ja tietääkseni toiset kaksi kesyyntyivät sylikissoiksi asti.)
Mutta se toinen. Kun sitä silittää, se on niin jäykkänä että tuntuu kuin kuollutta silittäisi. Toisinaan silmiin tulee kauhu. Lattioilla viipottaessaan lähtee karkuun jos menee sitä kohti. (Enkä tarkoita nyt että juoksisimme sen perässä ympäri taloa, emme todellakaan!) Kehrännyt hennosti yhden ainoan kerran koko yli puolen vuoden aikana jonka meillä ollut, ja silloin koska veli oli vieressä.
Tämä arkajalka on kovin kömpelön oloinen, ja tänään erityisesti jäin asiaa ihmettelemään kun se minua säikähtäessään ja paetessaan juoksi suoraan päin jalkaani että tömähti. Yksikään kissani ei ole koskaan törmännyt minuun... Se on aika tälli kyllä kun 5 - 6 kg jysähtää sääreen.
En tiedä, kuten ei kukaan muukaan, mitään kissan pentuajoista. Koko pentue löytyi ehkä 3 - 4 kk ikäisinä metsästä, josta sen joku loukutti. Loukuttaja ei ollut mikään kissaihminen, joten en tiedä miten hän kissoja kenties käsitteli. Mikäli kissat on joku toimittanut metsään, on tämä tietysti saattanut hakata näiden päitä vaikka seinään niiltä nirrin ottaakseen... Mistä ihmisistä tietää mitä viiripäistä ne saavat päähänsä?
Koska toinen on lähes 100 % kesy ja toinen sanoisinko 50 % kesy (umpivillihän ei olisi ihmisten lähellä lainkaan ja ulvoisi ja sähisisi) ja kummallakin on samat geenit, niin olisikohan tosiaan pikkupäässä jotain viantynkää tuolla toisella?
Vai voiko se vaan käydä niin että samasta sarjasta muut kissat kesyyntyvät, mutta yksi ei? (Pentuja oli alunperin neljä ja tietääkseni toiset kaksi kesyyntyivät sylikissoiksi asti.)
Vastaukset 6
Vanhimmat
itselläni ei ole villikissaa mutta päästään vähän pipi yksilö kyllä...kun sain uusimman tulokkaani kaksivuotta sitten niin silmät harotti itään ja länteen, eikä pystynyt kohdistamaan katsetta ihmiseen, kissa oli jo yli puolitoista vuotias siinä vaiheessa. ja itse asiassa oman kissani sisko, mutta pentuina lähteneet eri perheisiin.
olen nyt kahdenvuoden jälkeen päässyt pisteeseen että silmät katsoo suoraan ja kestää jo katsoa ihmistä silmiin, stressi tosin laukasee hetkellisesti harotuksen. syliin ottaessa oli ja on edelleen jäykkää puupötkäle mutta tykkää suunnattomasti kävästä nopeeta sylissä. en ole edes pakottanu kissaa katsomaan sylissä olessa silmiin vaan nappaan aina etutassujen takaa ja takatassujen edestä semmosen roikottavan otteen lähellä lattiaa, että saa harjoittaa luonnostaan pötkylä olo, niin pikku hiljaa on rentoutunut enemmän ja enenmmän. en vieläkään saa kissaa normaalin kissan tavoin syliin, istuvaan asentoon rinnalle tai olalle loikoilemaan, tuskin koskaan.
itse olen huomannut että kissa säikähtäessään ei näe eikä kuule...on vain yksi määränpää...pakoon ja nopiaa. yksilöinä kissat ovat myös herkkyydeltään hyvin erillaisia, vaikka samasta pentueesta tuleevatkin ja samat kokemukset pentuajalta niin, luonteensa mukaan reakoivat.
ilmeisesti sinulla on hyvin herkkä kissa, joka on menettänyt luottonsa ihmiseen. luottamuksen saaminen ei tule hetkessä, joillakin se vie kauemmin kuin toisilla.
villikissalla on jo luonteen omaista riippumattomuus joten kärsivällisyyttä tarvitaan vieläkin enemmän.
Niin tosiaan, tällä kissallahan silmät katsovat kohti nenää, eli sen katse harottaa sisäänpäin. On me sitä kyllä katseltu että ettei olisi vaan optinen harha tai jotain että vaan näyttäisi siltä, mutta vaikea sanoa.
Mistäs sen tietää jos on vaikkapa huono näkö sillä ja sen vuoksi ei sitten ihmisiinkään luota kun ne ovat jotain epämääräistä vipatusta sille. Toisaalta kyllä se aika hyvin perille osuu kun pomppaa jonnekin korkeammalle. Kerrankin tempaisi niin pitkän ja komean loikan että äimistelin vallan kuinka pitkälle kissa yltää. (Ja kerran sitä etsittiin koko asunto läpi, kun oli mennyt kirjahyllyn päälle isoon kukkapurkkiin puskan juurelle piiloon.)
Meillä on myöskin nyt n.8kk kolli, tuli minulle ollessaan 5viikon ikäinen. Löytyi kaupungin asutusalueelta, lautakasan alta. Hänellä taaskin erittäin vaihtelevia päiviä, välillä saattaa olla n.3-5 päivää kylpyammeen alla, tulematta edes syömään, jos jonnekin menee niin juoksee vauhdilla ohitse. Jos vieraita on, niin kissa hiipii matalana olohoneeseen ja jää tuijottamaan jotain silmiin ja sitten vauhdilla karkuun. Tosiaan, kun ruuankin hänelle laittaa niin lähtee jopa kuppia karkuun :D Taas toisina päivinä makaa lattailla, ihan koko pituudellaan ja kehrää ja odottaa siltiyksiä, tulee syliin ,puskee,kehrää ym... :) Nyt on tämä höövelivaihe ollut jo n. viikon, kun tätä ennnen oli kuukasi "hullua-aikaa" :)
Minulla on n. 2v leikattu punainen kolli kissa joka on ollut alusta asti tosi arka. Joskus kun itse kävelen kohti alpo pinkaisee karkuun,kuulee isomman äänen esim. aivastan saa ätkyn. Meni melkein kaksi vuott kun alpo tottui parhaases ystävääni vaikka hän käy melkein päivittäin. Antaa kuitenkin minun silittää ja helliä mutta uusia ihmisiä pelkää mielettömästi. Olen kuullut että punaisilla kissoillaolisi vikaa päässä?? Ja eräällä ystävällänikin on punainen kolli ja sekin on tosi arka!! Eli onkohan väittämällä perää että punaiset kissat ovat"pimpoja"?? Ja vaikka olisivatkin mutta rakkain alpo on kuitenkin kissoistani,minun vauva!! Heh heh!!!
Olen aina halunnut "punaisen" kissan, vaan ei sitten ole osunut kohdalle. Olen parikin kertaa tuntenut toisen oman sellaisen, ja molemmat olivat tosi rohkeita ja ihmissosiaalisia tapauksia. Se on aina kauhean kivaa jos saa jonkun ventovieraan mirrin mukaansa kävelylle...
Kissat joita minulla oli 90-luvulla olivat järjestään helvetin arkoja vieraita kohtaan, ja väriltään ne olivat harmaa/valkeita ja musta/valkea. Nämä nykyiset jotka ovat arkoja meitäkin kohtaan ovat samaten harmaa/valkea ja musta/valkea (reilusti valkeaa kummassakin).
Aiempien kissojeni emo puolestaan oli ahvenen harmaa raidallinen, ihmisille kaveri, mutta muille kissoille täysi piru. Vanhemmiten näki oikein sen naamasta miten se vihasi niitä muita kissojani, pentujaan, sikäli aivan luonnevikainen yksilö.
Edellisestä kissasatsistani lellikkikissani ei välttämättä tunnistanut minua kaukaa lainkaan, vaan juoksi piiloon. Nyk. kissoista kumpikin säikähtää aina aivastamista niin että alkaa pitää valittavaa ääntä.
Itselläni on punainen tyttökissa. Tai siis vähän laimeampi eli puna/creme. Väritys on vissiin suht harvinainen tyttökisuksi. Mahdottoman utelias tapaus on. Ja oikea sylikissa. Vieraita saattaa vähän katsoa pitempään muttei kuitenkaan kovin arka ole. Vaikka asui ensimmäiset kuukaudet hevostallissa. Ilmeisesti siellä kuitenkin sitten ihmisiä nähnyt. Välillä saa kyllä ihme sätkyjä pienestäkin rasahduksesta, mutta se on yleensä silloin kun on muutenkin hurjana ja säntäilee minne sattuu. Noita hepulikohtauksia ilmeisesti lähes jokainen kissa saa... Tosin meillä oli punainen kolli kotona kun olin pienempi. Silloin piti siitä ja toisesta kisusta luopua veljen allergian takia. Tuo poika ei sopeutunut uuteen kotiinsa. Osin siellä jo olleen kollin takia. Tuli ns. hulluksi ja se lopetettiin. Ja se toinenkaan kissa joka oli tyttö ei oikein sopeutunut. Karkasi ja oli hirmu arka. Oli sitä jo meillä ollessaan.