Lastenkasvatus

Anonyymi-ap

Minun mielestäni jotkut vanhemmat suojelevat lapsiaan liikaa, toiset eivät taas aseta mitään rajoja. Ihmisen elämään kuuluu iloa, surua, tylsyyttä, pettymyksiä, vastoinkäymisiä ja kaikenlaista epämukavuutta. Esim. lapsella on oikeus surra jos lemmikki kuolee ja lemmikille voi pitää pienen hautajaistilaisuuden aivan kuten ihmiselle. Pienen lapsen voi ottaa hyvin mukaan hautajaisiin, siitä ei ole mitään haittaa lapselle, vaan ihan päin vastoin. Minä itse aikoinani olen ollut mukana ensimmäistä kertaa hautajaisissa 3-vuotiaana, tosin en itse muista niistä mitään, mutta valokuvat ovat todisteena minun mukana olosta. On hyvä, että oma äiti tai isä suree jotain kuollutta läheistään ja jopa itkee ääneen ja lapsikin saa oppia, että hän itse saa olla surullinen, kun joku läheinen on kuollut ja saa itkeä ääneen.
Mutta lapsi saa olla iloinen, minusta on aivan ihanaa, kun näkee joskus oikein iloisen lapsen, joka leikkii innostuneena ja nauraa ääneen ja jakaa ilonsa jonkun ihmisen kanssa. Pienestä lapsesta huomaa hyvin, jos hänellä on ollut sellainen isä tai äiti, joka on leikkinyt hänen kanssaan ja jutellut myös paljon lapsen kanssa. Tälläiset lapset leikkivät inostuneesti ja haluavat jutella jonkun kanssa ja kertovat omia juttujaan.
Ihan pienelle lapselle, alle 2-vuotiaalle ei missään tapauksessa saa antaa kännykkää. Niin pienen lapsen aivot ovat vasta alkaneet kehittymään hyvin ja ihmisen aivot kehittyvät aina ainakin 20-vuotiaaksi asti. Siksi riittävä uni on erittäin tärkeää kaikille kouluikäisille ja teini-ikäisille lapsille. Muutenkin murrosikäisen kasvu ja kehitys on niin huimaa ja nopeaa, että siksikin murrosikäinen tarvitsee riittävästi unta, 8-tuntia mieluiten. Väsyneenä ei ole kiva olla koulussa, eikä silloin pysty keskittymään eikä oppimaan hyvin uusia asioita.
Ulkona oleminen on erittäin tärkeätä kaikille 0-20 vuotiaille kehittyville ihmisen aluille. Pieni lapsi kannattaa viedä metsään, sillä metsässä on paljon uutta ja ihmeellistä nähtävää pienelle lapselle: On marjoja, sieniä, kasveja, pensaita ja puita. Niin ja metsäsää voi nähdä vaikka pieniä myyriä, oravia, jäniksiä, kettuja ja peuroja. Niitä minä olen itsekin tänä kuluneena kesänä nähnyt kun olen käynyt metsässä kävelemässä. Minulle tulee aina metsässä hyvä mieli, olen sitten ollut jostakin syystä jännittynyt, hermostunut, pettynyt ihmisiin tai surullinen, niin minun mieliala kohenee aina kun olen tehnyt pitkän, rauhallisen metsälenkin.

0

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        113
        2341
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        30
        1157
      3. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        953
      4. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        942
      5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        611
        912
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        855
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        85
        790
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        680
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        666
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        666
      Aihe