Veteli menettää vähitellen kaiken. Asukkaat, ambulanssin, pankin ja kaupan palvelut.
Veteli kuihtuu
Anonyymi-ap
81531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Saattaa rahaa tulevaisuudessa sinne jos tältä yleltä leikataan.
Tulevaisuuden rahankäyttö ja varojen siirtäminen riippuvat monista tekijöistä, kuten yhteiskunnallisista, taloudellisista ja poliittisista muutoksista. Jos esimerkiksi julkisista palveluista, kuten koulutuksesta tai sosiaaliturvasta, leikataan, voi se johtaa siihen, että ihmisten on itse turvattava tulevaisuutensa enemmän kuin ennen. Tällöin saatetaan ohjata enemmän varoja säästämiseen tai investointeihin tulevaisuutta varten.
On myös mahdollista, että leikkaukset aiheuttavat tarvetta etsiä lisää vaihtoehtoisia rahoituslähteitä tai tukea, kuten yksityisiä säästöjä tai investointeja. Tärkeää on suunnitella ja arvioida, miten varat käytetään parhaiten tulevaisuuden turvaamiseksi.
Ei kyllä ole mitään järkeä tuommoisessa Käpylässä omaa kunnanhallintoa ja vitkamiesarmeijaa.pitää,.myös.kaikki koulut voidaan lakkauttaa
Kuka sielä korvessa haluaa edes asua?.. :D
No, eipä siellä Vetelissä juuri muita ole ikinä ollut kuin riiteleviä isäntiä!
Mikä ihmeen kyläpahanen tämä on, ja missä sijaitsee? Mitä siellä tehdään, onko teollisuutta, maataloutta, suuria kauppaketjuja, cittari, lidl, tokmanni, s-ketju?
tunkkarin sairaala on avain.
Eihän siellä ole ikinä.muuta ollut, ku muutama riitelevät asukas