Ubuntu 24.10 on ehtinyt beetaversioon, minkä pitäisi jo antaa hyvä kuva lopullisesta tuotteesta. Todellisuudessa bugisirkus hautaa alleen puhaltavat muutoksen tuulet.
Vastaukset 3
- Anonyymi
Kannattanee lukea todellisista ominaisuuksista vaikka täältä eikä uskoa trolleihin:
https://www.omgubuntu.co.uk/2024/09/ubuntu-24-10-new-features
Miksi kokeilla beta-versiota jos ei ole varautunut bugeihin? Se on nimenomaan sitä varten julkaistu, että käyttäjäpalautteen perusteella saadaan karsittua bugeja pois. Oman kokemuksen perusteella .10-versiot on bugisempia, koska niihin integroidaan uusia ominaisuuksia yleensä enemmän ja .04-versiot taas keskittyy enemmän toiminnallisuuteen. Jos varmatoimisuus on prioriteettina niin sitten LTS-versio on asentamisen arvoinen vaihtoehto. - Anonyymi
Lopullinen tuote on Ubuntu 26.04 LTS ja siihen on vielä yli puolitoista vuotta aikaa.
Canonicalin tapa julkaista ajoitetusti, on lisäksi hyvä käytäntö lykätä uudempaan päivitystä parilla point releaselle, että Ubuntu 26.04.2 LTS olisi sitten sitä mihin joskus Ubuntuja siirrellään. - Anonyymi
Beta-versiot ovat vielä pelkkiä testiversioita, ei niiden tarvitsekaan olla bugittomia. Jos lataa beta-version ja kuvittelee, että siinä on vähän bugeja niin on idiootti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 791090
- 1041075
- 67512
- 47483
Taiteiden yö
Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...8446Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?
Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/112441- 13430
- 42422
- 15396
Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?
Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön83391