pieni kissa

minikisun omistaja

mikähän mahtaa olla syynä että kissani todella pienikokoinen. on ihan tavallinen maatiaiskissatyttö, leikattu, täytti juuri vuoden. kasvu loppui joskus neljän kuukauden iässä! madotettu on säännöllisesti ja muutenkin kissa voi hyvin. pentuna sillä oli korvapunkkeja jotka hoidettiin pois(voiko aiheuttaa tällaista?). ruokahalu on aina ollut hyvä. silti kissani on tämmöinen kääpiömalli.jopa kaverini kissa joka on vasta puolivuotias on omaa kissaani paljon suurempi! eihän tämä minua häiritse mutta askaruttaa vain...onko muilla minikissoja?

23

9943

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä vain

      Meillä oli kisuli, joka ei kasvanut pentukokoa suuremmaksi, mutta tosin hänellä hampaatkin olivat pienet ja syöminen täten vaikeaa.

    • sip-su

      Kun kyseinen tyttökissa meille tuli, arvelimme sen olevan vielä alle vuoden, mutta lääkäri hampaista päätteli sen olevan jo kohta kaksivuotias. Oli todella yllätys, koska kissa käyttäytyikin kuin nuori ja vikkelä. Kuinka paljon se painaa? Meidän painaa n. 2,5kg.

      Eiköhän syynä voi olla perintötekijät, puutteellinen ravinto(meidän kohdalla hyvin tod.näköistä), kasvuhäiriöt, sairaudet, madot, liian myöhäinen leikkaus... Korvapunkit tuskin vaikuttavat.

      • Kynsilaukkaaja

        kuuluu myös tähän minikissojen harvinaiseen kaartiin. Minäkin arvioin kissani puolikasvuiseksi, mutta eläinlääkärin mukaan se oli aikuinen, koska sillä oli jo hammaskiveä.

        Luultavasti pienikasvuisuuteen vaikuttaa kasvuiän huono ravinto ja tietenkin geenit. Tällä hetkellä pikkukissani painaa 2,7 kg, mikä on sinänsä ihme, sillä sille ei kelpaa juuri mikään. kissojen tonnikala ja liha-ankka Latz ovat ainoat sen kelpuuttamat ruokalajit. Välipalaksi kaurakeksit ja kuoritut auringonkukansiemenet.

        Henkilökohtaisesti minusta on mukavampaa pitää sylissä tätä miniä kuin kumppaniaan, joka painaa ruhtinaalliset 8,7 kg.

        Selvennykseksi kerron, että kissani on löytökissa, joten sen aiemmista vaiheista ei ole tietoa. Minulla se on ollut nyt viisi vuotta ja ihan on reipas likka koostaan huolimatta.


      • minikisun omistaja

        juu eli kissa painaa sellaset pari kiloa. ja on kanssa tosi vilkas tapaus. ei hetkeäkään pysy paikallaan....:)


      • sip-su
        minikisun omistaja kirjoitti:

        juu eli kissa painaa sellaset pari kiloa. ja on kanssa tosi vilkas tapaus. ei hetkeäkään pysy paikallaan....:)

        Pieneen pakkaukseen energia varmaan pakkaantuu tiiviimmin, ihan riehuriiviö on tämä meidän kanssa.


      • marsaparsajoo
        sip-su kirjoitti:

        Pieneen pakkaukseen energia varmaan pakkaantuu tiiviimmin, ihan riehuriiviö on tämä meidän kanssa.

        argh mulla menee niin hermot tohon meijän minilikkaan että oksatpois, se ei jätä hetkeksikään mamin meikki suteja, pompuloita sekä pinnejä rauhaan. kaikki on syöty jos ne vähääkään näkyy ja jos laatikko on vähääkään auki niin neiti kaivaa ne salamana korista tai kiipeää hyllylle hakemaan.. hauskinta on se että neiti tietää tekevänsä väärin ja saavansa huutia mutta ainakun astun ovesta ulos 5minuutiksikin niin se on sielä, kai se kostaa sitä että jää yksin? :S tosin sillä seurana on isompi katti.


    • Bulp

      Jotkut kissat vain ovat pienempiä kooltaan. Minäkin huolisin kyllä minikissan. :)

    • pikkukatti

      Myös minulta tuollainen pienempi kisu löytyy. Ei tosin ihan hirmu pieni, mutta kuitenkin. Ja äitilläni on vielä pienempi kissa, vaikka on jo vuoden vanha ja sai jo pentujakin. Molemmilla kissoilla on tiettävästi myös pieni emo, joten varmaan geeneissä on. Ja varmaan noista pennuistakin tulee suht pieniä. Vaikka itselleni otankin niistä sen suurimman kollin. Mutta tuskin siitäkään jättiläistä tulee.

    • asiantuntia

      maatiaiset ovat "rodultaan" pinenpiä !!!!
      Pienikokoisuus saattaa johtua myös siitä että pentu ei ole saanut emältään tarpeeksi RAVITSEVAA MAITOA !!!!

      • Eulalia

        Vähänkin vanhemmat ihmiset muistavat lapsuudestaan mummolan kissoja, jotka olivat isoja kuin ilvekset. Ja ne kaikki navettakissat ovat aina olleet maatiaisia.

        Itselläni on kyllä ollut mininarttu. Sillä oli pentuna jokin suolistotulehdus, en tiedä vaikuttiko kasvuun. Veljet olivat aivan komeita pötkäleitä, siinä 5 - 6 kg. Mutta tämä narttu varmaan 3 - 4 kg.

        Sen kohtuunkaan ei mahtunut kerralla kuin 2 pentua, kun kaksi kertaa annoin sen tehdä pentueen. Toisessa satsissa narttupentu oli isohko, mutta kollipentu pikkuruinen. Selvästi eri isistä lähtöisin (kissan pentueen pennuilla voi olla useita siittäjiä).


      • Tabby

        Oikein varsinainen asiantuntiJa olet :D

        Maatiaisia on kaiken kokoisia: pieniä, isoja ja siltä väliltä. Ei voida edes puhua siitä, mitä maatiaisen pitäisi painaa, koska ne eroavat toisistaan niin paljon.

        Meiltä löytyy kaksi isoa maatiaista, tyttökin painaa 6,5 kg (eläinlääkärin laskema ihannepaino 7 kg). Anoppilasta puolestaan löytyy parikiloinen aikuinen maatiaistyttö.

        Että se siitä asiantuntemuksestasi :D


    • söpöä

      mullekkin minikisuli =)

    • Citty

      Mun entinen kissa oli hyvin pienikokoinen. Mun mielestä se ei ole mitenkään hassua tai outoa? jotkut on jotkut ei. Sitä paitsi minikokoieset on söpöjä. :)

    • meillä:)

      yli vuoden on jo meidän pikkuinen maatiais poika! leikattu 7kk ikäsenä ni oon aina aatellu että johtu siitä,mutta nyt kuullu aika monelta taholta että se on ihan normaalia! Meijän minikisu painaa vaan n.2 kiloa,mutta energiaa on sitäkin enemmän,tuntuu joskus ettei se nuku ollenkaan!!! Aivan rakastan tätä hömppeliä,nyt kaveriksi hankitaankin sitte Britti:)

      • oooon

        Yli 7 kiloinen poitsu, ihan mammanpoika. ;D


    • marsaparsajoo

      heippa, meidän tyttö kisuli on kanssa jo ylivuoden ikäinen ja kaverin puolivuotias rääpäle menee koossa ohitse huimasti.. kaverini ihmettelevät kuin meidän katti on vielä rääpäle vaikka pitäisi jo olla iso kuin mikä, luulevat sillä olevan matoja taikka jonkin lainen kasvain sillä se ei sylissä tykkää olla. itse en usko matoihin enkä kasvaimeen, sillä kissa tulee syliin sillon kun itse haluaa, kaverini vain aina nostelevat sitä retuuttaen, en itsekään siitä tykkäisi :D ja madotettu on katti.. tosin pikkuista ei ole vielä leikattu joten kiima saattaa hidastaa kasvua (ko)? kiva kuulla että muillakin on pieniä kissoja sillä alkanut kyllä huolestuttamaan miten rääpäle tuo oikeasti onkaan vielä.

    • HemuliJaTiinu

      Mulla on samasta maalaispentueesta olevat sisarukset. Olleet kehnolla ravinnolla pentuvaiheen ja emo myös.
      Poika on sellanen normaali, mutta pienikokoinen. Tyttö taas ihan mini, max 3kg. Todella nirso eikä ruoka muutenkaan juuri napostele. Kuivaruokaa yleensä vaan (joskus esim katkaravut saattaa mennä), tällähetkellä royal canin.
      Ajattelin että voisin ens kerralla ostaa samalta merkiltä korkeaenergistä ruokaa mistä oli jo viime kerralla myyjän kanssa puhetta kun kerroin että kissani on kovin hoikka.
      Poika syö mielellään raakaa lihaa ja silloin tällöin kalaa. (Pakastimen kautta)
      Madotan sisäkissani säännöllisesti.
      Molemmat on erittäin energisiä ja ihmisrakkaita mussukoita.

      Monet ystäväni ovat kyllä kiinnittäneet neidin kokoon huomiota, minikissa..
      Ihana.

      ps. Tällä hetkellä nää pennusta asti yhdessä olleet kissat nukkuvat sylikkäin, kasvotusten sohvalla kerällä :) . ikää 3v.

    • Tiskirättinen

      Meillä oli britti tyttö joka ei kasvanut. Sisko samasta pesueesta kasvoi isoksi ja uljaaksi, mutta toisella ei edes karva kunnolla aikuistunut pörröisestä pentu turkista. Jopa miukuminen oli vauvamaista. Vajaa viikko sitten jouduimme hyvästellä pikkuisen, diagnosoitiin FIP(corona viruksen mutaatio). Hän ei koskaan kasvanut, koska pienessä kehossaan ei ollut tarvittavia rakennuspalikoita. Mitään ei ollut tehtävissä, ei ikinä ollutkaan. Parempaa onnea teille!

    • Milli5009

      Minulla on 2 pikku kissaa. Ikä 9v. Hyvin voivia ja virkeitä. Mutta keijukaisia ovat olleet aina.

    • Jepsndåekwpfbpan

      Minulla on ollut kaksi kissaa. Toinen kuoli ja siis otin jonkin ajan päästä toisen. Olivat sukua toisilleen ja molemmat olivat sellaisia sportti mallisia kissoja. Maatiaiskissoja siis molemmat sieltä pohjois Pohjanmaalta. Toinen serkuilta jolloin sain nähdä sen kasvavan. Emo oli huolehtiva ja opetti hienosti pentuja. Siis jos se pentu maukas vähänki nii samantien emo tuli suojelemaan. Toisesta en tiedä paljoakaan kun se oli toiselta kasvattajalta. Sisäkissa oli ja emo oli siis ensimmäisen kissan ”sisko”. Kyl vähän tuntu että muut pentuetoverit oli sitä vähän hylkiny emt. Mut se oli musta ja muut veljet oransseja. Se ei kyl enää kokoa kasva vaan painoa.

    • Kääpiökissa

      Oon ihmetellu meijän kissaa kun se ei oo kasvanu 6kk jälkeen ollenkaa. Kissa nyt 14kk ja painaa 2.3kg . Syöminen tosi vähästä. Toinen kissa syökin molempien edestä. Ihanaa että muillakin mini kissoja

      • annabz

        Onko ihan maatiainen ja tiedätkö minkä kokoinen emä?

        Itselläni on minikissan lapsi, kissani emä painaa siis 2,3 kg ja oma kissani painaa nyt 8kk iässä 2,4 kg. Omalta kissaltani kyllä löytyy ruokahalua ja myös imi emän tissiä pennuista kaikista innokkaammin, joten varmaan kasvaa tästä vielä.

        Mutta eiköhän tuo ihan normaalia ole, onhan meissä ihmisssäkin paljon kokoeroa eikä kukaan mieti että onko lyhyemmissä ihmisissä jokin vikana. Itse tykkään pienistä kissoista, ihania hetkiä kääpiökissasi kanssa! :)


    • Anonyymi

      Meillä on myös minikissa. Oli maatiaiskissapentueen pienin, mutta terve ja ketterä. Syö hyvin. 5-vuotias on nyt ja selvästi "normikokoisia" pienempi. Ei oo haitannut menoa. Ulkona viihtyy ja sisällä sylikissana. On vaan ihan eri kokoinen kuin edesmennyt aiempi kissa ja toinen maatiaiskissamme, joka meillä myös on. Ei oo samasta muotista pennut, vaik samasta pentueesta. Terve kun on ni hyvä näin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1332
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      995
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      696
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      21
      520
    Aihe