Annen grilli aukesi tänään eikä ollut ruuhkaa havaittavissa.

Pitänee jossain vaiheessa käydä katsomassa millainen ruoka tarjonta nyt uudella yrittäjällä mahtaapi olla kun tänään avajaiset oli mutta ei sinne jonoa näyttänyt olevan.
19011380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 190

Vanhimmat

Eipä kovin kummosta ollut.

Äänestä

Hyvää oli ja maha täyttyi.

Äänestä

Rrr

Äänestä

Ruoka oli aivan paskaa. Odotimme kumppanin kanssa tunnin makkaraperunoita ja sillä välin jo kolme ihmistä kävi valittamassa ruuasta. Melkonen sähellys oli keittiössä ja tuntu että ruokaa ei kenellekkään tullut.

Äänestä
  • Oli kyllä koomisen tuntuista sähläämistä.

    Äänestä

Menu oli aika tylsä, Annella oli hyviä komboja mutta nyt pitää itse kasata se burgeri tilatessa..

Äänestä

Äkkiä Anne konsultoimaan toimintaa, jos meinaa pitempään pysyä auki. Annen aikaan ei tarvinnu aterian jälkeen olla nälissään, mut nyt piti. Kebu annos oli ainakin puolittunut. Eikä mieltä ylentänyt kotipaketin raa'at ranut. Toivotaan että alku kankeutta hommassa että jospa se siitä lähtis

Äänestä

Eikö se Pirjo osaakaan ruokaa laittaa?

Äänestä

Pari kertaa kävin eilen, nimittäin ensimmäisen ja viimeisen.

Äänestä

No mutta siis hyvinhän se käynnistyi hommat grillillä.

Äänestä

Annella oli esim. Jymy burger, nyt pitää valita pihvi ja mausteet mutta ei ollut kuin kahdenlaista kastiketta (kebab ja joku ihme?) Niin ei oikein nappaa. Menu uusiks!

Äänestä

Palovaroittimet huusi ja savu/käry oli niin kova, että silmiin sattui. Ruokaa eikä asiakaspalvelua voi verrata Annen tasoon. Nälkä jäi ja vaatteisiin jäi paha haju. En mene toiste. Olisin ennemminkin yllättynyt, jos kaikki olisi mennyt hyvin. Alkoholitarjonta on kyllä hyvä siellä……

Äänestä

Ruokaa ootellessa meni tasan 30 minuuttia. Tilauksesta ruoka pitäsi olla vajaassa 10 minuutissa asiakkaalla. Ruuhka ei ole syy ruoan viipymiseen vaan henkilökunnan hitaus tai työvoima pula

Äänestä

Ikävä Kaisan Kurvia. Kakkospesässä oli hampparit myös hyviä.

Äänestä
  • Voi kun joku vielä laittasi grillin siihen kakkospesälle!

    Äänestä

Onko Annen grilliä ikävä?

Äänestä

Toivottavasti Anne pyytää grilliin nimenvaihdon niin ei joudu maine haittaan ja kaikki ymmärtää että on uusi yrittäjä. En voi suositella, enkä käy toiste.

Äänestä
  • Oo käymättä ketä se haittaa.Ei monta euroa häviä vaikket käykkään

    Äänestä

Annokset pieniä, palvelu hidasta ja ei kovin ystävällistä. Hampurilaisten itse kasaaminen ideana ehkä ok mutta ei sitten kuitenkaan toimi. Ikävä oikeaa Annen grilliä!

Äänestä
  • Tuo hampurilaisen kokoaminen on aika tyhmää, eri kokoisia pihvejä vaan tarjolla ja perustäytteet kuten ketsuppi, sinappi, tomaatti.. ikävä kun Annella oli chilimajoneesi ja esimerkiksi marinoitu punasipuli. Nyt on niin alas mennyt taso ja ei yhtään herkullisia vaihtoehtoja listassa. Onko ruokalista tehty kiireellä?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tuo hampurilaisen kokoaminen on aika tyhmää, eri kokoisia pihvejä vaan tarjolla ja perustäytteet kuten ketsuppi, sinappi, tomaatti.. ikävä kun Annella oli chilimajoneesi ja esimerkiksi marinoitu punasipuli. Nyt on niin alas mennyt taso ja ei yhtään herkullisia vaihtoehtoja listassa. Onko ruokalista tehty kiireellä?

    Facessa lukee punasipuli maksaa erikseen, ennen sisältyi Maxi Marilyn hintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Facessa lukee punasipuli maksaa erikseen, ennen sisältyi Maxi Marilyn hintaan.

    Mitä väliä jos sitä kuitenkin saa?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tuo hampurilaisen kokoaminen on aika tyhmää, eri kokoisia pihvejä vaan tarjolla ja perustäytteet kuten ketsuppi, sinappi, tomaatti.. ikävä kun Annella oli chilimajoneesi ja esimerkiksi marinoitu punasipuli. Nyt on niin alas mennyt taso ja ei yhtään herkullisia vaihtoehtoja listassa. Onko ruokalista tehty kiireellä?

    Siis itsekö kasata annokset? Kyllä lentsut kiittää kun likaiset syöjien kädet puristelee ketsuppi ja sinappi purkkeja. Hyhyhh.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mitä väliä jos sitä kuitenkin saa?

    No ei siellä ole samaa mitä Annen Grillillä alussa oli, esim. vuohenjuusto ja oikealla reseptillä marinoitu punasipuli. Tuo maistui etikalta!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    No ei siellä ole samaa mitä Annen Grillillä alussa oli, esim. vuohenjuusto ja oikealla reseptillä marinoitu punasipuli. Tuo maistui etikalta!

    Kenen Oikealla reseptillä??

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kenen Oikealla reseptillä??

    Älä ole näsäviisas, ANNEN alkuperäinen punasipuli oli ihan eri makuinen hampurilaisessa. Etkö testannut Annen purilaisia? Esim. Maxi Marilyn ja Jymy.

    Äänestä

Kolmevarttia meni tilausta odotellessa. Sisällä kauhea rasvan käry eli vaatteet pesuun käynnin jälkeen. Ranskalaiset raakoja sekä suolattomia. Annokset onnettoman kokoisia hintaan nähden.

Äänestä

AIkansa pyörii starttirahalla kunnes taas tulee eteen se että uusi ostaja hakusessa noin vajaan 5 vuoden päästä viimeistään tai jopa aikaisemmin..Mutta odotellaan ja seuraillaan tilannetta miten edistyy liikkeen toiminta.

Äänestä
  • Kauanko Laavun grilli oli toiminnassa?

    Äänestä

Aterian saa vaihtaa jos se ei ole sellainen kun pitää olla,samaanrahaan.Samallatacalla kuten kahviossa kahvi jos on palanutta

Äänestä

Kurjaa palvelua ja kallista roskaruokaa

Äänestä

Onko lounasta tarjolla eli monelta aukea?

Äänestä

Onko siellä sipsikaljavegaaneille ruokaa

Äänestä
  • Tuskin muuta kuin pelkät ranskalaiset. Ei ollut edelliselläkään yrittäjällä vegaaneille kuin kasvishampurilainen 90-luvun juuresmössöpihvillä, vaikka herkullisempiakin kasvispihvejä olisi nykyään olemassa. Tosin asiakaskunta Sotkamossa on varmaan 99,9% lihansyöjiä, niin turhapa niitä on valikoimassa pitääkään. Ehkä joku turisti ostaisi kerran vuodessa.

    Äänestä

Annen Grilli
1 pv ·
Avajais viikonloppu oli melkoista hulinaa. Kiitoksia kaikille, jotka kävitte ruokailemassa.
Valitettavasti kaikki ei mennyt niinkuin piti ja saatiin palautetta mm. raaoista ranskalaisista, rasvankärystä, liian pitkästä odotusajasta sekä listan hankaluudesta. Kyllä nämä kaikki pitää paikkansa ja myönnän virheeni, otan yrittäjänä vastuun kaikesta ja olen todella pahoillani edellä mainituista.
Olen vuosia työskennellyt ravintola-alalla ja ollut yrittäjänä vuodesta 2011, joten kyllä minun kokemuksen pohjalta pitäisi pystyä toteuttaa grillinavaus mallikkaasti. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Kiireessä työntekijät tekivät sillä hetkellä parhaansa, joten se ei ole heidän vika missään nimessä vaan vika on minussa, kun emme olleet yhdessä valmistunut tarpeeksi siihen että esim. Lauantaina menee 250 annosta.
Minun olisi pitänyt ohjeistaa etukäteen miten annokset valmistetaan, miten merkitään mausteet, selkeät vuoronumerot joka tilaukselle jne.
Tikkuperunat, jotka tulivat olivat korvattu toisella tuotteella, jota en valitettavasti testannut kunnolla. Näinollen ne jäivät raa-aksi osaan tilauksiin. Tänään myös tuli ilmi, että tässä erässä oli viallisia tikkuperunoita, jotka vedetään takaisin. Ottavat väriä kyllä mut sisältä raakoja.
Ruokien odotusaika taas johtui siitä etten ollut valmistaunut siihen, että asiakkaita tulee niin sankoin joukoin yhtenä päivänä.
Rasvankäry liiketiloissa myös minun moka, kun en ollut kysynyt vuokranantajalta miten oikein poistopuhaltimet toimii. Oli ne päällä, mutta minimi asennossa 🙄
Nyt asioihin on tehty muutoksia rankalla kädellä ja uskon, että grillin taso paranee huomisesta alkaen.
Valmiit burgeri kombot myös palaa osittain. Toki voi myös rakentaa omanlaisensa burgerin halutessaan.

Äänestä
  • 👍 hienoa, näin toimii yrittäjä joka haluaa kehittää toimintaa ja kantaa vastuun, turhat selitykset ei yritystä kehitä

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    👍 hienoa, näin toimii yrittäjä joka haluaa kehittää toimintaa ja kantaa vastuun, turhat selitykset ei yritystä kehitä

    Toivotaan menestystä, vaikka alkuperäinen Annen Grilli oli hyvä (majoneesia oli välillä liikaa ja ranskikset ois saanut olla sileitä ja rapeempia, jos jotain kehitettävää vanhasta).

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Toivotaan menestystä, vaikka alkuperäinen Annen Grilli oli hyvä (majoneesia oli välillä liikaa ja ranskikset ois saanut olla sileitä ja rapeempia, jos jotain kehitettävää vanhasta).

    Varmaan annoit palautetta suoraan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Toivotaan menestystä, vaikka alkuperäinen Annen Grilli oli hyvä (majoneesia oli välillä liikaa ja ranskikset ois saanut olla sileitä ja rapeempia, jos jotain kehitettävää vanhasta).

    Toivotaan. Saako Kantiksesta yöllä ruokaa vai mistä grilliltä?

    Äänestä

Hienoa että homma halutaan kehittää priimaksi ja palautetta otetaan vastaan.

Äänestä

Säälittää tuo yrittäjä, kun ottaa kaiken vastuun, vaikka työntekijä/työntekijät sählää.. Kyllähän työntekijöilläkin on vastuu työstään.

Äänestä
  • Kyllä se oli itse yrittäjäkin mukana söhläämässä ja jos ottaa tuollaisen kokemattoman nuoren tytön tuohon tilausten vastaanottoon, niin peiliin katsomisen paikka todellakin.

    Äänestä

  • Yrittäjällä vastuu siihen, että työntekijät tietää millaisia lopputuotteita myydään. Se kannattaisi heti alussa perehdytyksessä opastaa.

    Äänestä

Hyvinhän tuo on kun 250 annosta ekana viikonloppuna touhittu.

Äänestä

Mikäs se tämmöinen grilli on mistä ei saa grillimakkaraa?

Äänestä

Onko ollut hyvä eväs?

Äänestä

Kyllä oli surkeat sapuskat entisiin verrattuna. Hampurilaisessa ei ollut salaattia juuri lainkaan ja kastikkeet ei olleet hyviä. Maha ei tullut täyteen. Hinnat ovat kuitenkin melko korkeat ruuan laatuun nähden. Ruuan odotusaika liian pitkä ja lisäksi epäsiistit työntekijät. Toista kertaa en mene tänne, ennemmin ajelen naapurikaupunkiin grillille tai teen hampurilaiseni itse

Äänestä
  • Hamppareissa tosiaan oli halvanoloiset kastikkeet. Ei voi verrata Annen alkuperäisiin. Sama punasipulissa, resepti muuttunut?

    Äänestä

Hyvveä oli ja maha tuli täyteen. Kiitos tytöt.

Äänestä

Annen grilli on tiistaisin suljettu! JA aukee vasta kello 12 muina päivinä!!!!

Äänestä
  • Siitä se lähtee alasajo.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Siitä se lähtee alasajo.

    Alas ajo lähtenyt käyntiin. 3.12 saakkka nyt suljettuna

    Äänestä

Onko ruoan laatu ja palvelu parantunut avajaisista?

Äänestä
  • En tiijä, kävin avajaisissa kaks kertaa. Nimittäin ensimmäisen ja viimeisen kerran.

    Äänestä

Ikävä Annen alkuperäistä Maxi Marilynn purilaista. Miksi siellä käytetään pöytäsuolaa? Eikö ole opittu että merisuola on maukkaampi ja terveellisempi?

Äänestä

Miks Annen Grilli ei ole vaikka Sotkamon Grilli?

Äänestä

Ei halavattu soikoon mitä touhua! Grilli kiinni vaikka piti olla auki. Ennen puoltapäivää menossa syömään grillille isommalla porukalla tilaisuuden jälkeen ja grilli kiinni. Kyllä hävetti vieraiden kanssa seisoa tumput ojossa tuulessa oven takana.

Äänestä

Rillillä saapi syyä ja se on terveeellistä ruokaa kun on rasvaa ja mäskiä niin suonet kiittää kun vetää rillipaskaa päivät pitkät naamaansa.,

Äänestä

Kuka tässä joka päivä siellä syömisestä puhuu? Lähinnä uuden omistajan toiminta ihmetyttää.

Äänestä

Tuo suola on tosi pahaa uudessa grillissä, Annen aikaan oli paremmat raaka-aineet.

Äänestä

Huonoista raaka-aineista ei voi tehdä hyvää ruokaa.

Äänestä

Kyllä säälittää Annen Grillin kohtalo. Nyt pidettävä peukkuja että osaava uusi omistaja löytyy äkkiä

Äänestä
  • Niin onkos se jossain myynnissä sitten? en ainakaan löydä mistään ilmoitusta.

    Äänestä

Ei voi kehua grillin ruokia… mutta yllätyin miten hyvää ruokaa saa Hiukatista. Ja tarjolla on monenlaista annosta, pizzoista hampurilaisiin ja kebabeihin. Kannattaa käydä testaamassa, hinnatkin olivat mielestäni kohdallaan ja asiakaspalvelu huippuluokkaa.

Äänestä

Jospa Jouluna grilli porskuttaa täydellä teholla kunhan saavat kinkkua myyntiin.!
Yksi oleellinen syy tuon paikan heikkoon menestykseen on myös se että ei ole auto grilli eikä autopaikkoja oikein ole myöskään tarjolla vaan pitää kävellä torilta sinne tai sitten ajaa entisen piipposen tontille autolla jos nyt talvella voi siihenkään ajaa..
Valttikorttina olisi vaikkapa 4€ hampurilais ateria tai vastaava.

Äänestä
  • 4€ ateria? Varma valttikortti konkurssiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    4€ ateria? Varma valttikortti konkurssiin.

    Kyllä se konkurssi on jo valmiiksi pedattuna tämän uuden yrittäjän toimesta.
    Tänään suljettuna. Taitaapi auraushommilla paremmin tienata kotipitäjässään ettei kannata lähteä grilliä sotkamoon aukaisemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Kyllä se konkurssi on jo valmiiksi pedattuna tämän uuden yrittäjän toimesta.
    Tänään suljettuna. Taitaapi auraushommilla paremmin tienata kotipitäjässään ettei kannata lähteä grilliä sotkamoon aukaisemaan.

    Annen grillin menuehdotuksia:

    Annen erikoinen: iso 180g rotukarjan pihvi, cheddar, marinoitu punasipuli ja tulinen majo

    Kebablautanen: ranskalaisia, kebabia, salaattia, tomaattia, kurkkua ja aitoa kebabkastiketta

    Sotkamolaisen Unelma: Pitaleipä, pulled porkkia, valkosipulikastike, salaattia, tomaattia ja jalapenoa

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Annen grillin menuehdotuksia:

    Annen erikoinen: iso 180g rotukarjan pihvi, cheddar, marinoitu punasipuli ja tulinen majo

    Kebablautanen: ranskalaisia, kebabia, salaattia, tomaattia, kurkkua ja aitoa kebabkastiketta

    Sotkamolaisen Unelma: Pitaleipä, pulled porkkia, valkosipulikastike, salaattia, tomaattia ja jalapenoa

    SPK:ssa on samat asiat.

    Äänestä

Annen grilli on Sotkamon paras ravintola.

Äänestä
  • 🤡🤡🤡

    Äänestä

Purolan grillille mennään jatkossa. Röyh ja ei jää nälkä

Äänestä
  • Mene, äläkä tule takaisin.

    Äänestä

Jaha, kioski viikon kiinni.👍

Äänestä
  • Voi siisus sentää,,, Konkurssi

    Äänestä

MIKSI grilli on kiinni?? Nyt on paras sesonki, kun black friday ja pikkujouluja, kuun vaihe ja ennen itsenäisyyspäivää jne.. hoh hoh!

Äänestä
  • Työpaikka auki. Tervetuloa siis uppoavaan laivaan

    Äänestä

Höpö, höpö. Rajoittaa vain runsasta rahan tuloa, välillä ovet säppiin.

Äänestä

Mites sitä auki pystytään pitämään, kun koko ajan haukutte..

Äänestä
  • Itkuko tuli nyt?Älä hätäile ota kylmä karhu

    Äänestä

Joko Annen grilli is bäk!

Äänestä

Kinkkubingo Annen grillille!

Äänestä
  • Annen erikoinen listalla?

    Äänestä

Tuleeko nyt Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta.

Äänestä

Taas on kioski kiinni, nyt tammikuulle.👍 Paljonko tuota starttirahaa oikein saa kun on vara pitää kioskia vähänväliä kiinni?

Äänestä
  • Ei starttiraha iso ole, mut voihan olla et saa muita kehitystukia. Ja jos ei vaikka vuokraa tarvi maksaa kiinnioloaikana niin on iso apu.

    Äänestä

Käykää jommassa Kummassa huoltoasemalla tankkaamassa.Shellillä Nesteellä ja Ärrältä pientä purtavaa..

Äänestä
  • Hiukatissa hyvät eväät.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Hiukatissa hyvät eväät.

    Missä on hiukatti?

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Missä on hiukatti?

    Entinen neste

    Äänestä

Ny loppuu tämä yrittäjä haukkuminen.Yrittäjä tekee enempi ku päivä työn tekiä

Äänestä
  • Joo tosi harmi vastoinkäymisiä hänellä, mutta eikö voi grillillä tehdä yhtään päivää itse?

    Äänestä

  • No eihän se taida paljon mitään tehdä kun paikat on kiinni.

    Äänestä

  • Vasebuukin puolustelija taisi löytää näille sivuille kirjoitusasusta päätellen.
    Tulikko puolustelemaan ja eikä yhtään ole oma lehmä ojassa?

    Äänestä

Firma etsii työntekijöitä mutta samalla on kiinni pulju?
Erikoinen yrittäjä taitaapi olla kun ei rahat kelpaa ihmisiltä..
Mutta eipä sitä myyntiä muutenkaan joulun aikana taida olla niin ei isoja vahinkoja taida tulla nolla päivistä sitten.

Äänestä
  • Kyllä se vaan niin on että ei tuommoinen kioski pikkukylässä tule pyörimään pitkään, jos ei ite yrittäjä seiso tiskin takana, vaan maksaa 14 euron tuntipalkkaa ulkopuolisille lihapiirakan paistamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Kyllä se vaan niin on että ei tuommoinen kioski pikkukylässä tule pyörimään pitkään, jos ei ite yrittäjä seiso tiskin takana, vaan maksaa 14 euron tuntipalkkaa ulkopuolisille lihapiirakan paistamisesta.

    Tekispä Kakkospesä ja Kaisankurvi paluun.

    Äänestä

Rax konserni tulossa Annen grillin kiinteistöön.

Äänestä
  • Kas kun ei Pizza Hut.

    Äänestä

Eikö se paltamon nainen saa mitään aikaseksi,muokkaa vaan kuviaan facebookissa erinäköiseksi ja kehuu ihteään

Äänestä
  • Liittyy grilliin miten?

    Äänestä

Tuleeko rax oikeasti vai onko palturia

Äänestä

Näin puhuvat että olisi tulossa. 😋

Äänestä
  • Syrjäkorvallla kuuntelin kun parlamentti puhui, että Burger King olisi kiinnostunut jatkamaan toimintaa.

    Äänestä

Keskusliikkeen väki ainakin nauraa kun tyhjästä tilasta napsahtaa liki 1000€/kk kokoajan tilille eikä grilli pyöri päivääkään toiminnassa..No mutta ei hätää starttirahoista se vuokra pyörii ainakin jonkin kuukauden päivät.

Äänestä

Vain Sotkamolaiset haukkuu tuoreen yrityksen, eikä anna yhtään armoa. Täällä on haukuttu yrittäjä, työntekijät, ruuat, sisustus ja aukioloajat. Se pitää perustaa oma firma ja tehdä just semmosta evästä kuin haluaa, että on tyytyväinen. Kukaan ei pakota käymään Annen grillillä.

Turha siinä vaiheessa valittaa jos menee konkurssiin ja toiminta päättyy. Tämän lokakampanjan jälkeen tuskin kukaan haluaa perustaa uutta grilliä Sotkamon alueelle.

Äänestä
  • Ikävä annen alkuperäistä grilliä. Maxi Marilynn ja Jymy oli herkkupurilaisia. Laadukkaat raaka-aineet. Aikoinaan kakkospesäl oli myös hyviä hampurilaisia.

    Äänestä

  • Joo paha tuolla on käydä kun ovet on kiinni, vaikka joku pakottaisikin.

    Äänestä

  • Syyskuun lopulla avattu ja marraskuun lopulla ilmoitetaan tilapäinen sulku niin konkka ei todellakaan ole käymättömistä asiakkaista kiinni.

    Tässä 2kk aukiolon aikana oli myös sulkupäiviä. Jos avaa suurella melulla aiemmin varsin tykätyn paikan, luulisi huolehtivan myös sen, että laatu ja osaaminen on kohdallaan. Kunnon valmistelulla, osaamisella ja ihan puhtaasti laskemalla pitäisi yrittäjän toimia, mutta ei. Uhriudutaan ja asiakkaiden syytä ja työntekijöiden syytä jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Syyskuun lopulla avattu ja marraskuun lopulla ilmoitetaan tilapäinen sulku niin konkka ei todellakaan ole käymättömistä asiakkaista kiinni.

    Tässä 2kk aukiolon aikana oli myös sulkupäiviä. Jos avaa suurella melulla aiemmin varsin tykätyn paikan, luulisi huolehtivan myös sen, että laatu ja osaaminen on kohdallaan. Kunnon valmistelulla, osaamisella ja ihan puhtaasti laskemalla pitäisi yrittäjän toimia, mutta ei. Uhriudutaan ja asiakkaiden syytä ja työntekijöiden syytä jne.

    Muistatteko Cafe Burgeria Jöllissä? Siellä oli hyvät hampparit myös. Entisen Demirin tilaan piti ennen muinoin avautua Mamas Hampurilaisbaari, mutta se ei sitten koskaan auennut. Ovessa oli vaan lappu.

    Äänestä

  • Lokakamppanja? Anteeksi vain täällä puhuvat ihmiset jotka ovat pettyneitä nykyiseen yrittäjään. Ei tämä ole lokaa vaan pettyneiden kirjoitusta.
    Tämä nykyisen yrittäjän hommahan on saanut ihan sirkusmaiset piirteet
    . Kyllähän nyt jokainen grilli yrittäjä tietää miten hyvät, isot ja maistuvat annokset tehdään. Täytyy myös olla jotain omaa ja se on tämmöisissä paikoissa yleensä majoneesit/kastikkeet mitä muilta ei saa. Joka grillillä on omat kastikkeensa ja jokin erikoisuus listalla.
    Annen aikaan totuttiin laatuun, makuun ja määrään. Kertaakaan ei tullut pettymystä.
    Kyllä siinä passaa yrittää oikealla asenteella ja puhtaasti tahdolla tehdä asiakkaalle laadukasta ja hyvää grilliruokaa. Vain raha jos on mielessä ilman omaa panostusta voi jäädä vain nuolemaan näppejänsä. Tänne ei ole ennenkään tultu yrittämään niin etteikö perus asiat ole hallinnassa esim. annoskoot. Harhaan johtamalla ei kukaan menesty.
    Sirkuksella tarkoitan tätä kun lappu luukulla vähän väliä mitä kummallisempien selitysten kanssa, nyt tämä maistelutilaisuus vielä tähän päälle… Kyllä olisi pitänyt vähän aikaisemmin kouluttaa itsensä grilliruokien saloihin eikä tässä vaiheessa. Toivotonta.
    On jo niin hyvin upottanut asiakkaiden luottamuksen suohon että sieltä ei vaan enään nousta pelkillä tikkailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Ikävä annen alkuperäistä grilliä. Maxi Marilynn ja Jymy oli herkkupurilaisia. Laadukkaat raaka-aineet. Aikoinaan kakkospesäl oli myös hyviä hampurilaisia.

    Miksiköhän ne lopetti

    Äänestä

Joko liikettä havaittavissa grillin sisällä.

Äänestä
  • Uusavuton kuolee nälkään. Ei osaa keittää edes vettä 🤣🤣🤣

    Äänestä

Hetken oli toinen työntekijä ja sekin lähti osastolle lataamaan itseään, kun päässä vippaa niin sitten suljettiin koko grilli ensivuoden puolelle saakka. 😂

Äänestä
  • Sotkamolaisille olisi paras krilli sellainen minne saisi itse tuoda kaikki tarvikkeet joista voisi 10e maksua vastaan krillata itse itselleen mieluisen aterian miksi sitä yrittäjää ei löydy sotkamosta ootteko haukkunu jo kaikki osaamattomiksi eikös edellinenkin yrittäjä lähtenyt opiskelemaan uutta alaa tulkaa tänne etelän kurjuuteen täällä roskaruokaa saa niin monesta paikkaa että jostain on pakko saada syötävää

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Sotkamolaisille olisi paras krilli sellainen minne saisi itse tuoda kaikki tarvikkeet joista voisi 10e maksua vastaan krillata itse itselleen mieluisen aterian miksi sitä yrittäjää ei löydy sotkamosta ootteko haukkunu jo kaikki osaamattomiksi eikös edellinenkin yrittäjä lähtenyt opiskelemaan uutta alaa tulkaa tänne etelän kurjuuteen täällä roskaruokaa saa niin monesta paikkaa että jostain on pakko saada syötävää

    Joo ei edellinen jaksanu ja nykyinen vielä vähemmän.

    Äänestä

Onko siellä jouluista vai

Äänestä
  • tosi kiva talvi täällä on saanu ton 300m pitkän tien aurattua mönkijällä edellisenä talvena joutui naapuria pyytämään kahdesti raktorilla aukaisee ei tuu ylimääräisiä kuluja lumitöistä ku lumet sulaa ittekseen mökillä porvoossa ei oo tarvinnu aurata tietä kertaakaan tänä talvena

    Äänestä

Eipä hätää enään. Uusi burgeri paikka avaa ovensa vuokattiin superparkkiin.

Äänestä
  • Taitaa hiki nousta grillin nykyisellä omistajalla kun katselee noin ison valikoiman paikkan tulemista superparkkiin. Missä maistelutilaisuus?

    Äänestä

  • Eikait näitä nyt voi verrata?
    Toinen ala carte ravintola ja toinen grilli?
    Jos vetää hyvin jengiä ni ehkäpä Amarillossa, Messissä tai Olearys'issa ovi käy harvemmin..

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Eikait näitä nyt voi verrata?
    Toinen ala carte ravintola ja toinen grilli?
    Jos vetää hyvin jengiä ni ehkäpä Amarillossa, Messissä tai Olearys'issa ovi käy harvemmin..

    Kyllä siinä mielessä voi verrata että kummastako haet hampurilaiset?
    Ensimmäisessä huutaa palovarottimet ja rasvankäry täyttää koko liikehuoneiston. Lopputulemaksi saat kylmän, pienen, mauttoman, kypsymättömän tuotteen? Asiakaspalvelia vetelee tasoja sanitoolilla.
    Ja toisessa saat makujen kanssa sitä mitä toivot kera hyvän ja siistin asiakaspalvelun kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Kyllä siinä mielessä voi verrata että kummastako haet hampurilaiset?
    Ensimmäisessä huutaa palovarottimet ja rasvankäry täyttää koko liikehuoneiston. Lopputulemaksi saat kylmän, pienen, mauttoman, kypsymättömän tuotteen? Asiakaspalvelia vetelee tasoja sanitoolilla.
    Ja toisessa saat makujen kanssa sitä mitä toivot kera hyvän ja siistin asiakaspalvelun kanssa.

    Smokehousen omistaja heiluu siellä sanytol pullon kanssa jo. Eipä se uus lafka kauan superparkissa pyöri kun ruokia saa odottaa aivan liian pitkään jo nyt ennen lomakautta.

    Äänestä

Scan Burger, Hese ja Pizzakebabin hampparit riittävät.

Äänestä

Missä Anne on töissä nykyisin?

Äänestä
  • Kaisan Kurvilla joku tuntui puhuvan.

    Äänestä

  • Lehdessä oli että lähti opiskelemaan. Kaikkea hyvää hänelle.

    Äänestä

  • Tuskin ainakaan näin vaativille asiakkaille enää ruokaa laittaa oikeita yrittämisen asiantuntijoita luulisi noin pätevästä porukasta työntekijöitä löytyvän pitäisi vain Osta laittaa jokaiselle juuri sopivan kokoinen ja makuinen 4e annos 10e tarvikkeista

    Äänestä

Joo ei voi ruokaa verratakkaan Annen aikoihin eli ihan täyttä pa....skaa.. joutasi mennä koko grilli kiinni tai Anne takasin puikkoihin 💪

Äänestä

Harvinaisen huono hampurilainen, niin huono että suurin osa meni roskiin. En ole eläessäni maistanut noin pahaa grilliruokaa..

Äänestä

Ihanat hampparit ja ystävällinen palvelu! En ymmärrä tuota kitinää!

Äänestä

Oli kyllä aneemiset ruuat. Ei jatkoon

Äänestä

Bastard Burgers tulossa paikalle.

Äänestä

Onko tämä nyt auki vai kiinni??

Äänestä
  • Ohi ajoin tuossa puoli yks ja näytti kyllä että oli pimeänä koko paikka.

    Äänestä

Kaikenlaisia yrittäjiä sitä näkee. Laatu alas ja hinnat ylös, eikä minkäänlaista kunnioitusta anneta entisen yrittäjän näkemälle työlle, jonka nimeä grilli kantaa. Taisi olla melkonen kanan lento tämä uusi "Annen grilli" ei siinä kyllä vuosien kokemus ravintola-alalla näkynyt missään.

Äänestä

Ikävä Annen Maxi Marilynn purilaista. Raaka-aineet oli huippuja ja se kastike oli itse tehtyä.. nyt jotain purkkikamaa.

Äänestä

Meni vissiin konkkaan, kun oli auki olo lappukin otettu pois ovesta. Eipä kun ei saa kunnon työntekijöitä kun yksi pöllii kassan ja lähtee koti konnuille ryyppäämään ja toinen kävi joitakin vuoroja tekemässä ja pälli levisi ja piti osastolle mennä 😂 tuollaisen tason annokset niin eihän tuollainen kauaa pystyssä pysy.

Äänestä
  • Facebook sivukin häipynyt. Toivottavasti teki pitkän vuorasopimuksen tiloista😄

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Facebook sivukin häipynyt. Toivottavasti teki pitkän vuorasopimuksen tiloista😄

    Oliko tämä grillin loppu siis

    Äänestä

Annen Grilli, Ärrä, Saastamoinen ja Ravintola Naapurintali takas!

Äänestä
  • Naapurintali? Mikä siihen tuli ku eikait tuo kahta vuotta kauempaa ollu pystyssä?

    Äänestä

Onpa sääli yrittäjälle, että epäonnistuneen rekryn takia alku meni perseelleen ja siitä ei sitten enää noustu.

Äänestä
  • Ei se kyllä työntekijöiden vika ole jos yrittäjän rahkeet ei riitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Ei se kyllä työntekijöiden vika ole jos yrittäjän rahkeet ei riitä.

    Kyllä se myös työntekijöiden osasyy on. Ilmeisesti yrittäjä ei selvittänyt tee työntekijöiden taustoja ja se on tietty omaa syytänsä. Aina kannattaisi soitella entisille työnantajille ja kysellä, millainen tyyppi on. Kyllähän ne aina lupaa olevansa luotettavia ja hyviä työntekijöitä, mutta todellisuus on sitten ihan toinen. Mutta yrittäjän olisi pitänyt tehdä perehdytys kunnolla, ennen kuin avasi. Huonot kokemukset leimasi grillin heti alkuunsa ja ihmeellinen venkslaus aukiolojen kanssa viimeisteli koko homman.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Kyllä se myös työntekijöiden osasyy on. Ilmeisesti yrittäjä ei selvittänyt tee työntekijöiden taustoja ja se on tietty omaa syytänsä. Aina kannattaisi soitella entisille työnantajille ja kysellä, millainen tyyppi on. Kyllähän ne aina lupaa olevansa luotettavia ja hyviä työntekijöitä, mutta todellisuus on sitten ihan toinen. Mutta yrittäjän olisi pitänyt tehdä perehdytys kunnolla, ennen kuin avasi. Huonot kokemukset leimasi grillin heti alkuunsa ja ihmeellinen venkslaus aukiolojen kanssa viimeisteli koko homman.

    Eiköhän tuo sen ensimmäisen työntekijän tuntenu ihan henkilökohtaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Kyllä se myös työntekijöiden osasyy on. Ilmeisesti yrittäjä ei selvittänyt tee työntekijöiden taustoja ja se on tietty omaa syytänsä. Aina kannattaisi soitella entisille työnantajille ja kysellä, millainen tyyppi on. Kyllähän ne aina lupaa olevansa luotettavia ja hyviä työntekijöitä, mutta todellisuus on sitten ihan toinen. Mutta yrittäjän olisi pitänyt tehdä perehdytys kunnolla, ennen kuin avasi. Huonot kokemukset leimasi grillin heti alkuunsa ja ihmeellinen venkslaus aukiolojen kanssa viimeisteli koko homman.

    Tuommoisen kioskin pyörittäminen ulkopuolisilla työntekijöillä on sula mahdottomuus. Kyllä ne on iät ajat omistajat olleet tuommoisissa grilleissä ite työt tekemässä. Ei noissa paikoissa liiku niin paljon rahaa että pystyisi makseleen palkkaa muille kuin nippanappa itselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Kyllä se myös työntekijöiden osasyy on. Ilmeisesti yrittäjä ei selvittänyt tee työntekijöiden taustoja ja se on tietty omaa syytänsä. Aina kannattaisi soitella entisille työnantajille ja kysellä, millainen tyyppi on. Kyllähän ne aina lupaa olevansa luotettavia ja hyviä työntekijöitä, mutta todellisuus on sitten ihan toinen. Mutta yrittäjän olisi pitänyt tehdä perehdytys kunnolla, ennen kuin avasi. Huonot kokemukset leimasi grillin heti alkuunsa ja ihmeellinen venkslaus aukiolojen kanssa viimeisteli koko homman.

    Jos ei perehdyttänyt työntekijöitä niin työntekijöitä on turha syyttää edes kiertoteitse. On hyvä joskus katsoa peiliin ja todeta, että siellä se vika on.

    Äänestä

Miksi tästä ei tiedoteta mitään, onko grilli aukeamassa vielä vai ei!

Äänestä
  • Joillain on tapana vain häipyä vähin äänin.

    Äänestä

Pieretti erittäin rankasti nuo syömiset. Vaikka harvoin pieretys on harmiksi ollut, niin nyt meinas jo vituttaa jatkuva plörinä.

Äänestä
  • Annen Grillin nimi pitää vaihtaa!!

    Äänestä

Konkkaan meni. Aukiolo aika lappu lähteny ovesta ja grillin face sivuilla ei ole enään kuin alkuperäisen grillin pitäjän laittamia juttuja. Tämän pitäjä poistanu kaikki face sivuiltakin.

Äänestä
  • Eihän se vielä tarkoita et konkkaan meni jos suljettu.
    Saattoihan tuo vaan lopettaa grillin pitämisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Eihän se vielä tarkoita et konkkaan meni jos suljettu.
    Saattoihan tuo vaan lopettaa grillin pitämisen.

    Älysköhän tehdä pitkän vuokrasopimuksen liiketilasta?

    Äänestä

KAiken kruunaa tuo facebookin annengrilli sivu joka annen entinen sivusto minkä hän teki sinne alkujaan niin tämä uusi sankari sitä omanaan käyttää kun se on parempi imagollinen sisällöltään..EI hyvää päivää tätä rimpuilua taas kertaalleen.huh huh..

Äänestä

Täällä on totuttu oikean Annen grillin aikaan niin hyvälle grilliruualle, että noilla uuden yrittäjän tarjoamilla eväillä ei kyllä pärjää. Ruoka on ollut todella ala-arvoista huonoista raaka-aineista tehtyä, lähes syömäkelvotonta.
Kiinnihän tuo näkyy olevan, mahtaako enää auetakaan…

Äänestä

Talvilomalla suunnittelee kevätkauden burger uutus maku komboja.

Äänestä
  • Tuote-ehdotus: Annen Erikoinen, sis. briossisämpylän, tuplapihvi, cheddar, paprikamajoneesi, salaattia, tomaattia ja suolakurkkua. Majo pitää olla itse tehty ja suolakurkku ohut, ei vetinen. Salaatti samaa kuin Hesen kerroksessa / megassa.

    Äänestä

  • Siis ei kait tuo uusi yrittäjä enää tuosta suosta ees yritä nousta ja palata takaisin...

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Tuote-ehdotus: Annen Erikoinen, sis. briossisämpylän, tuplapihvi, cheddar, paprikamajoneesi, salaattia, tomaattia ja suolakurkkua. Majo pitää olla itse tehty ja suolakurkku ohut, ei vetinen. Salaatti samaa kuin Hesen kerroksessa / megassa.

    Hinta neljä euroa 🤭

    Äänestä

Annen Erikoinen :D

Äänestä

Grill Room tulossa.

Äänestä

Melkoinen yrittäjä no sanansa mukaisesti näköjään menee grillin pitäminen..
Mitenkähän mahtanee ne muut yrittämis hommat toimia jos ei tämä meinaa toimia sitten millään muotoa?

Äänestä
  • "Näyttää" siltä et on/oli laskenut työntekijöiden varaan liikaa. Eikä itse pysty paikkaamaan grillin pyörittämisessä kun tekijät lähtivät. Siihen olisi pitänyt varautua.

    Äänestä

  • Netti kertoo, että Paljakasta ja Haapavedestä on ollut kova puhe. Toinen ei toteutunut ja toisen jätti kesken. Sellanen bisnishöperö. Keskustan listoillakin näköjään ehdolla taasen.

    Äänestä

Herra taitaa olla aika joka paikan höylä, liikaa työtä joka paikassa joten mihinkään ei pysty keskittymään täysillä ja että innostuu vähän joka hommasta mutta sitten ei tieto tai taito riitä hommien hoitamiseen.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Suuret luulot ja puheet.

    Äänestä

Missä se 50€ lahjakortin arvonta Annen Grilliin

Äänestä
  • Oliko sellainenkin arvonta menossa??
    Mietin et lähden hakee ruokaa nyt sieltä, mut oliko ma-ti suljettu?

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Oliko sellainenkin arvonta menossa??
    Mietin et lähden hakee ruokaa nyt sieltä, mut oliko ma-ti suljettu?

    Taitaa olla ma-su suljettu

    Äänestä

Nyt peittelee jälkiään poistamalla kaiken fasebuukista. Annen päivitykset jäljellä. Melko velho.

Äänestä

Joko ryyppääminen lopetettu? joko saa ruokaa?

Äänestä

Tämä asia varmaan on loppuunkäsitelty.ja.

Äänestä

Kävin vuonna 2021 kesällä yhden kerran perjantaina kun ajattelin piristää itseäni ja aloittaa viikonlopun. Hampurilainen oli pahaa. En tajua miten se oli niin pahaa.

Nyt kävin uudestaan kun oli uusi yrittäjä ja oli hyvää.

Äänestä

Olipa nolo uutinen lopettamisesta. Suomi24 kirjoittelijat pilasi bisneksen. Ymmärtääkö tämä ihminen, että hän on omistanut bisneksen ja ei voi syyttää muita kuin itseään? Vähiten nettikirjoittelijoita. Mikään yritys ei pyöri jos yrittäjä asuu suomi24 lukemassa.

Äänestä
  • Sotkamoon uusia yrittäjiä!

    Varautukaa mielenpanssarilla! Senverta tulee rökitystä ja räkytystä!

    Onko siellä Sotkamon kylillä nyt grilliä ollenkaan? No eipähän porukat enempää pullevoidu 😂

    Oottapa työ melekkossii! En oo muualla tavannutkaan! Onneksi!

    Äänestä

Että sellainen tähdenlento yrittäjä se siltä osin oli tämä mestari..
Toivottavasti pitää ne starttirahat palauttaa mitkä nappasi taskuunsa..
Harmi sekin että en kerennyt edes käydä koko grillillä syömässä kun kokoajan kiinni koko paikka oli...
Onkohan seuraavan grillin nimi sitten Kallen Killi vai Kallen kulli..?
Harvoin sitä tälläistä firmaa näkee että kauheella tohinalla ekana pystyyn pistetään ja sitten kauheella tuhinalla alas ajetaan... :D

Äänestä

Siltä osin?
Tunnistaa kyl tämän siltä osin ja siltä osin..

Äänestä

Siellä asuu oikein mukavan oloisia ihmisiä kun ei anneta uudelle yrittäjälle edes mahdollisuutta vaan heti haukutaan lyttyyn. Anne sitä ja Anne tätä! 😂 Ajat muuttuu eikä se ikinä voi olla sama kun yrittäjä vaihtuu mutta aina paikka voi kehittyä ja tulla paremmaksi. Toivottavasti kukaan ei perusta mitään uutta sinne ku te paikalliset ootte niin perseestä. Koittakaa ite perustaa yritys ja tulkaa sitten sanomaan.

Äänestä
  • No onko tämä nyt se ite yrittäjä vai työntekijä joka jatkuvasti puolustelee?

    Äänestä

  • Niin turhaa sitä Annea takaisin haikailee.. ei jaksanut hänkään. Ja joidenkin mielestä olisi hänen pitänyt olla yötäpäivää ilman vapaapäiviä töissä.
    Vaan olikohan kannattavuuslaskelmat pettänyt uudella yrittäjällä. Eikä voinut itse tehdä vuoroja.

    Äänestä

  • Ristijärvelläkin ruokailua ryhmille tilauksesta. Respa pääosin suljettuna. Ei oikein kehuakaan voi

    Äänestä

Jospa tilalle tulisi Fizzan automaattipizzat.

Äänestä

Millainen se smash burgeri oli? Siitä puhuttiin uutisessa.

Äänestä

Ristijärven Pirtillä olisi kesäaikaan hyvät maisemat pyörittää ruokapaikkaa. Mutta harmi että tämä on siellä, ei osaamista.

Äänestä

...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pitänee jossain vaiheessa käydä katsomassa millainen ruoka tarjonta nyt uudella yrittäjällä mahtaapi olla kun tänään avajaiset oli mutta ei sinne jonoa näyttänyt olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu