Pietarsaari pitäisi vastaanottaa enemmän pakolaisia

Anonyymi-ap

Maahanmuutto on tärkeä voimavara, jota Pietarsaaressa tulisi hyödyntää entistä enemmän talouden vahvistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Ruotsi on hyvä esimerkki siitä, kuinka monimuotoinen yhteiskunta voi tukea taloudellista kasvua ja hyvinvointia. Siellä alhainen työttömyys ja toimiva talous ovat osittain maahanmuuton ansiota, sillä ulkomailta saapuneet työntekijät täyttävät osaajapulaa eri aloilla ja tuovat uusia näkökulmia innovaatioihin.

Maahanmuuton edut Pietarsaaren kaltaisessa kaupungissa voisivat olla merkittäviä, etenkin kun työikäisten määrä vähenee ja väestö ikääntyy. Uudet tulokkaat voivat elvyttää paikallista elinkeinoelämää ja tuoda lisää verotuloja. On tärkeää muistaa, että yhteiskunnan kehittämisen ja parantamisen tulee pohjautua taloudellisiin ja inhimillisiin arvoihin, ei rasistisiin ennakkoluuloihin. Maahanmuuttajien vastaanottaminen ja integrointi voi rikastuttaa yhteisöä ja tuoda uusia mahdollisuuksia kaikille.

6

892

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Surujen pietarsaaren suomenkielisiin kohdistama raaka rasismi.
      (Älyn kirjoittama)

    • Anonyymi

      Tässä pieni listaus niihin ikäviin uutisiin ja faktoihin ruotsin käytännössä hallitsemattomasta maahanmuutosta ja sen johtamisesta siihen tilanteeseen missä kansojenkoti nyt on.

      Maahanmuuttajien ruotsiin kotoutumisen puutteista, ruotsinkielen oppimattomuudesta, maan tapakulttuuriin oppimattomuus, yleisen lainsäädännön tuntemattomuus ja ylisukupolvisen kotoutumattomuuden segrekaatioon johtaneista ja aiheuttamista yhteiskunnallisista ongelmista nyt puhumattakaan.

      Luodit viuhuu ja pommit paukkuu kun maahanmuuttajien ja taustaisten tekeminen tekeytyy rinnakkaisyhteiskunnassa rikoksiksi klaaneihin ja heimoihin sitoutuneena.
      -
      -
      -
      -
      -... Ihan itse voi itselleen selvittää...
      Jos faktat kiinnostaa...

      Maahanmuutto on tosiaan tuonut ruotsiin väestömäärän kasvua, työntekijöitä, työpaikkoja ja taloudellista kasvua.
      "Monikulttuurisen" yhteiskunnan ja olympiakullan.

      Ruotsissa on ollut perinteisesti paremmat herratkin eli näin valtiontalouskin on velkasuhteeltaan suomea huomattavasti paremmassa tilassa.
      Maata ja yrityksiä ei myydä halvalla ulkomaille missään poliitokon tai yritysjohdon osaamattoman halpuuttamisen ja exitin kiimassa.

      Mutta nyt on tullut pää vetävän käteen ja hallitsematon maahanmuuttopolitiikka tai lähinnä sen puute, missä kaikki "hätää kärsivät" on tervetulleita asylumiin, on tenkkapoossa.
      SD ja Maltillinen Kokoomus yrittää demokratiassa johtaa kansaa valoon ja näyttäisi, että jopa sosiaalidemokraatit availevat pikkuhiljaa varovasti silmiään.
      Kuulostelevat ympärilleen.

      Liika on ollut liikaa hamstratessakin.

      Siitä sai suomikin oman maistiaisen 2015 kun ruotsin pääministeri Löven toivotti kaikki euroopassa vaeltaneet wälkommen ruotsiin.
      Meille sopii.

      No ei ihan kaikki sopinut kun työnsivät ylimäärän 30K Tornion kautta suomeen.

      Jos me nyt halutaan suomessa jatkaa saman hölmöläisten vapaalla linjalla eikä suomeen saada järkevää suomen tarpeeseen perustavaa maahanmuuttopolitiikkaa aikaiseksi, niin sitten on parempi kaikkien vaan ymmärtää, että sama se on täällä edessä kun kaikille tulijoille ei sitä paikkaa ja työpaikkaa yhteiskunnassa noin pakkomatemaattisestikkaan vaan yksinkertaisesti löydy.

      Muodostuu sitten siihen tarpeeseen sitä toisenlaista rinnakkaisyhteiskunnan elämisen kulttuuria ja tekemistä.

      Suomalaisessa peruskoulussa jo näkyy miten pieni maa ei pysty kotouttaan ja "sulattaamaan" kokoaan suurempaa ja vaativampaa kehitysmaiden tulijaa.
      Rimaa on jo pudotettu ja se näkyy jo kantasuomalaistenkin koulumenestyksessä.

      Ja ne asylumin pyytäjät jotka ei siihen ole oikeutettuja poistuu maasta tai poistetaan heti takaisin eivätkä he jää maahan vailla oleskelulupaa ei ilman papereita.
      Eller hur?

      Liika voi olla liikaa tässäkin kohtaa.

      • Anonyymi

        Ja jos viitsii katsoa uutisia ja tiedotteita naapurimaiden medioista, niin voi selvittää itselleen miten Tanska ja Norja on saanut ruotsin maahanmuuton kotoutumattomien kyvykkyyksistä jo haasteita omaan maahansa.

        Voitaneen jo sanoa ruotsin olevan pohjolan sairas mies tällä rintamalla.

        Kysymys voidaan esittää haluammeko samaa vaan sen takia kun työvoimantarve, alhainen syntyvyys, asylum, arvot ja ei rasismia.
        Ja me emme yhdessä tuumin suomalaisen kansallisvaltion ihmisinä vaan saa aikaiseksi.
        Emme uskalla olla realisteja.

        Joku poliittinen puolue tai etujärjestö voi olla kritiikittömästi sitä mieltä, että siirtolaisuus ja asylum on ihmisoikeus, ja ei siinä mitään.
        Heillä on demokratiassa siihen oikeus.
        Heillä voi olla omia kasvun tarpeita.
        Ja siihen liittyviä unelmiakin saa olla.

        Myös unelma höttöisestä ja onnellisesta monikulttuurisuudesta kaikkien yhteisessä kylässä on ok, mutta onko se realismia?
        Det är annan sak.

        Tuppaa nimittäin olemaan niin, että ihmiset kerääntyvät omiensa porukoihin.

        Mutta löytyykö suomesta niin suuri enemmistö ns aikuisia ihmisiä jotka näkevät ympärillään muutakin kuin loputtomia kolmansien kehitysmaiden maahanmuuton mahdollisuuksia ja pystyvät demokratiassa ottamaan asiasta kopin suomen ja suomalaisten etua ensimmäisenä katsoen.

        Katsokaapa vaikka Australian ja Canadan maahanmuuttopolitiikkaa, siihen säädettyjä lakeja ja käytäntöä.
        Työvoimaperusteinen tarveperusteella eli ei sinne osaajatkaan niin vaan muuta ja töihin mene.
        Ja piste.

        Suomalaiset sanovat mielellään johtajiensakkin suulla olevansa tolkun ihmisiä.
        Ollaanko sitä vai sinisilmäisiä ?


    • Anonyymi

      pelkästään kongossa on 99 miljoonaa asukasta Suomessa 6 miljoonaa . Mitä jos sieltä pölähtää yht äkkiä 6 miljoonaa tänne Suomeen . Mistä kämpät ? työpaikat? ei Suomen esivanhemmat hakanneet metsiä sen takia että kongolaisilla oisi täällä hyvä olla vaan että oma kansa voisi paremmin,.Suomi on hyvä maa vain Suomalaisille sillä erotuksella että virkamiehiä ja viranhaltijoita voisi olla vähemmän kuin 8000000 , esimerkiksi Sveitsissä heitä on vain noin 250000 kappaletta

      • Anonyymi

        Jokaisen on vastattava omasta maasta omine kansoineen, sotia ja "sotia" saadaan kyllä syttymään vaikka irvistyksestä, jos niin halutaan.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      188
      4790
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3670
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2572
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2247
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1548
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1308
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1161
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1142
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1083
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1021
    Aihe