Hätätilanne!!!

Kertokaa vinkkejä mistä saisin apua äärimmäiseen hätätilanteeseen: ainoat tuloni ovat asumistuki, elatusapu ja lapsilisä, yhteensä 646,02 euroa ja pelkästään asumiseen (vuokra vesi) menee 610 euroa.

Jäin yllättäen työttömäksi helmikuun alusta, mutta en saa työttömyyskorvausta koska olen kirjoilla yliopistossa ja minut katsotaan opiskelijaksi. Opintotukea en taas saa kun olin töissä ja muutekaan opintoviikot eivät siihen riitä. Sossu taas katsoi että tilanteeni on itseaiheutettu ja vähensi vähimmäistukea sillä harkinnanvaraisell 40 prosentilla, minkä jälkeen tuloni jäävät heidän laskelmiensa mukaan minimitoimeentulosta plussalle. Olen korviani myöten veloissa, kaikki laskut ovat jo menossa ulosottoon, enhän ole voinut tehdä maksusuunnitelmia perintätoimistojen kanssa kun en tiedä milloin saan rahaa yhtään mistään. Töitä olen hakenut ihan koko ajan ja ravannut haastatteluissa, mutta edes hanttihommia kukaan ei suostu antamaan kun työkokemus on vähän "ylempää kastia".

Hätä on äärimmäinen, olen lainannut kevään aikana kaikilta keneltä olen voinut eikä kukaan pysty enää auttamaan, mitä ihmettä teen???

Otan vastaan vinkkejä myös sähköpostitse: [email protected]
2115109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

näyttää! Kyllä tuossa yhtälössä on jo lukemat jotka vaan eivät ole noin. Kukaan ei elä kuukautta 36 egellä, jos rahaa ei tule mistään. Ihminen (äitinä ehkä useampi kuin 1) tarvitsee jo pelkästään elintoimintojensa ylläpitämiseksi ravintoa sen verran, että tuo raha ei voi riittää.Minkäänlaiset maksusuunnitelmat tms ei voi onnistua koska tuloja ei ole eikä lähiaikoinakaan ole mitään tulossakaan. Välttääksesi pahimman eli häädön mahdollisesti maksamattomien vuokrien takia, harkitsisin halvemman kämpän hommaamista. Kyllä yli 600 on tosi paljon vuokrakämpästä. oli se sitten missä tahansa.Jos muut maksut menevät ulosottoon, kyllä ne siellä pysyvät. Velkavankeutta ei Suomessa ole, joten maksat niitä sitten kunhan tilanteesi tuosta petraantuu.Tämänhetken ongelmat ovat ruoka ja asuminen?!

Äänestä
  • Oon käyttäny kaiken viimeiseen senttiin (tai oikeammin viimeiseen kolmeenkymppiin) kun olen kuukauden verran odotellut että päivänä minä hyvänsä saan toimeentulotukea takautuvasti, edes jonkin verran. Vuokra on maksamatta touko- ja kesäkuulta, ja kun tuo 30e on käytetty niin en oikeasti tiedä mitä teen. Sehän tässä onkin niin huvittavaa (karmealla tavalla) ettei minulla ole varaa edes muuttaa toiseen asuntoon..

    Äänestä

  • äiti71 kirjoitti:

    Oon käyttäny kaiken viimeiseen senttiin (tai oikeammin viimeiseen kolmeenkymppiin) kun olen kuukauden verran odotellut että päivänä minä hyvänsä saan toimeentulotukea takautuvasti, edes jonkin verran. Vuokra on maksamatta touko- ja kesäkuulta, ja kun tuo 30e on käytetty niin en oikeasti tiedä mitä teen. Sehän tässä onkin niin huvittavaa (karmealla tavalla) ettei minulla ole varaa edes muuttaa toiseen asuntoon..

    Voimia! Asiat tuppaa järjestymään. Murehtimalla ei tilanne ainakaan parane. Käy sossun luukulla ja selitä tilanne, luulisi että apua irtoaa.. myös pelastusarmeijan ja kirkon diakonilta voit saada ruoka-avustuskassin ja leipää. Hae töitä aktiivisesti entiseen malliin mutta älä sorru kulutusluottoihin tai muihin korkeakorkoisiin luottoihin jos vaan voit.

    Nauti elämän ihanista ilmaisista asioista (jos vaan pystyt); kesästä, auringosta, uimisesta, lapsistasi, unesta ja rakkaudesta. Voit käydä kalassa, marjastaa ja sienestää tulevan talven varalle kunhan tulee syksympi.

    Kyllä se elämä paistaa risukasaankin, usko pois! Vietä laatuaikaa lasten kanssa, ne ovat niin vähän aikaa pieniä! Nauti vapaudesta, töitä kerkeät tehdä vielä pitkään.

    Äänestä

  • melegda kirjoitti:

    Velkaa on jo, sekä tavallisena että kulutusversiona ja olisin vain onnellinen jos minulle annettaisiin jostain lainaa. Sossu ei anna mitään, se tuli jo todettua. Täytyy siis ottaa yhteyttä pelastusarmeijaan ja kirkkoon, kiitokset vinkistä =)

    "Velkaa on jo, sekä tavallisena että kulutusversiona ja olisin vain onnellinen jos minulle annettaisiin jostain lainaa."

    Velkaa on siis niin paljon että se aiheuttaa ongelmia ja myös kovakorkoista kulutusluottoa. Olisi silkkaa typeryyttä siis ottaa lisää lainaa, vaikka sitä jostain myönnettäisiinkin. Ja tuollaisen haaveileminenkin on osoitus vastuuttomuudesta. No, eipä sitä lainaa myönnetä, mutta näin jossitellen. Miksi ihmeessä et lapsen vanhempana ole kerännyt vararahastoa itsellesi pahan päivän varalle työaikana?

    Asumisen suhteen olet toiminut kahdessakin mielessä erittäin moraalittomasti. Toisaalta jättänyt vuokrasi maksamatta. Toisaalta nostanut samaan aikaan yhteiskunnan asumiseen antamia tukia. Miten ihmeessä se 650 e/kk ei ole riittänyt, vaikka asumiseen et ole laittanut euroakaan pariin kuukauteen etkä maksanut laskujasi?

    Nykyisen toimintatapasi seurauksia on:

    - luottotietojen menetys
    - häätö
    - asunnon saamisen muuttuminen erittäin vaikeaksi vuokrien maksamatta jättämisen vuoksi
    - ongelmia Kelan kanssa

    Äänestä

Päätoiminen opiskelija ei ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen, mutta jos on osoittanut pystyvänsä hoitamaan kokoaikaista työtä opiskelun ohessa, on työttömyyskorvaukseen oikeutettu.

Ohessa lainaus työttömyysturvalaista:

Luku 2 7§:
"Työnhakijaa ei pidetä päätoimisena opiskelijana, jos opiskeluaikaisen
vakiintuneen työssäolon tai yritystoiminnan harjoittamisen
perusteella on ilmeistä, ettei opiskelu ole esteenä
kokoaikaisen työn vastaanottamiselle."

Lähde:
http://www.kela.fi/in/internet/liite.nsf/(WWWAllDocsById)/F9A77E8CB31F2062C2256F340032CB9D/$file/tyo1-3.pdf

Äänestä

niin fattakaan. Jos tulosi vuokranmaksun jälkeen ovat kolkyt ja risat, on fatta sanonut sinulle väärin. Sinulle kuuluu 300 euroa mahdolliset lapsikorotukset. Tosin asumiskuluista on omavastuuosuus, mutta sitten taas esim. sähkölasku katsotaan asumiskuluksi. Saksanmaalla on menty jo siihen, että toimeentulotukiasiakkaat menevät sossuun lakimiehen kanssa.

Äänestä

eli ilmoittaudu opiskelupaikassasi ei läsnäolevaksi ja hae työttömyyskorvausta. Ole työttömänä ja hae töitä, kunnes pääset kuiville.

Äänestä

jep

Äänestä

Kannattaisikohan tehdä töitä? Mitä opiskelet jos ei budjetti riitä? Minunko asiani on maksaa kovia veroja ja vielä kovempia työnantajamaksuja, jotta sinä voisit päivät pitkät loikoilla jotain yli kymmenen vuotta campuksella? Kaikki yliopistot maksullisiksi, niin ei tarvitse aina kuunnella tuota köyhien natinaa.

Äänestä
  • Mieluummin minäkin olen köyhä kuin tuollainen, jolle raha on noussut päähän. Onneks elämässä on muutakin kuin raha, toisin kuin tollasella leuhkalla.

    Äänestä

Nyt hihat heilumaan ja kaikkensa tee,jotta saat asiasi kuntoon.

Ekaksi, opiskelun jatkaminen ja valmistuminen ammattiin saattaa mahdollistaa paremman tulevaisuuden, eli yritä viedä opiskelut eteenpäin.

Jos ihan tiukka paikka tulee, kirkon diagonissaa yhteyttä, sieltä saa ensiapurahaa, pientä ruokarahaa jotta selviätte muutaman päiän eteenpäin.

Yritä saada työpaikka, ja yritä opiskella ja tehdä työtä samanaikaisesti.

Kysy sosiaalilainan mahdollisuutta, jolla yhdistät velat yhdeksi lainaksi jota maksat suunnitelmallisesti takaisin kohtuullisella kuukausimaksulla.

ÄLÄ ota enää mitään lainoja, tai kulutusluottoja. Ole ilman uusia hankintoja, kunnes tilanne rauhoittuu.

Yksi ehdotus vielä. Etsi rinnallesi turvallinen kumppani, jonka kanssa jaat elinkustannukset.

Äänestä
  • "Yksi ehdotus vielä. Etsi rinnallesi turvallinen kumppani, jonka kanssa jaat elinkustannukset."

    = vonkaa itsellesi rikas mies, joka on valmis elättämään sinut.

    Jep, onhan noita setiä joka lähtöön. Yllättävän helposti muuten saa itselleen tuollaisen mesenaatin - kunhan hieman reittä vilauttaa, niin johan alkaa harmaahapsun lompakko aueta.

    (tätä sanotaan myös prostituutioksi tai huoraamiseksi :)

    Äänestä

työtön voi olla vain työtön tai työtön-työnhakija eli ilmoittaudut työttömäksi-työnhakijaksi ja yliopistoon poissa-olevaksi.itse olin töissä ja työttömänä eli en saanu päivärahaa vaan eipä tullut karenssia kun koko ajan muka hain töitä kun töissä olin.
diakonissalle aika varata,kirkolta raha/ruoka-apua ja syömässä käydä työttömien tuvalla(googleta paikkakuntasi tupa)jossa samalla voi viettää aikaa muiden vanhempien kera ja lapset saa kavereita.sieltä myös hyviä vinkkejä ja ainaki oulussa saattaa saada hantti-hommia jotta edes vähän rahaa saa

Äänestä

aikaa on kulunut reilusti kerroppa kuulumisiasi. Minkälaiseen ratkaisuun päädyit?

Äänestä

Hirveä tilanne. Valitettavaa.

Muistan aikoinaan sosiaalipolitiikan luennoitsijan kehoittaneen pyytää sossujen päätös kirjallisesti.Jotkut opsikelijakaverini kieltäytyivät lähtemästä sossuvirastosta ennen kuin paperi oli kädessä (tietty kaikki tarvittavat hakupaperit olivat mukana). Sossut kirjoittivat mielummin 'shekin' kuin kieltävän päätöksen.
Tsemppiä! Kerro miten meni.

Äänestä
  • Moi!
    Kerropa ihmeessä kuulumisia, eihän se voi noin mennä.

    Tässä vielä muutamia idean poikasia.

    Itse jouduin eroamaan ammattikorkeakoulusta, kun jouduin työttömäksi. Kyl ne sitte kuitenkin otti mut takasin kun taas olin töissä ja oli varaa käydä koulu loppuun. Se ei siis käynyt että olin ilmoittanut keskeyttäneeni opinnot! Siis eroamalla saat työttömyyskorvaukset juoksemaan. ja varmista vielä että onko sulla sitten mahdollisuus tulla takaisin myöhemmin.

    Toisekseen voi erota kirkosta. On kai turhaa maksaa kirkollisveroa toisien auttamiseksi, kun on itsekin hätää kärsimässä. Eli käyppä maistraatissa jos et ole sitä vielä tehnyt.

    Sitte voisit käydä velkaneuvojalla. On mahdollista saada valtio takaamaan lainojasi ja saisit yhdistettyä lainasi yhdeksi lainaksi normaalikorolla ja tekisitte maksu suunnitelman.

    Katkaise surutta kaikki luottokortit ja ilmoita kaikille mistä olet luottoa saanut että sinulle ei saa lähettää mainoksia!

    Mainoskielto postiluukkuun, ettet joudu turhiin houkutuksiin.

    Käy kirpparilla myymässä ja ostamassa.

    Jos on lapsia niin voitte yhdessä alkaa jakaa mainoksia, siinä se ilta kuluu tv:tä katsellessa ja mainoksia lajitellessa.

    Sieniä ja marjoja voi myös kerätä myyntiin.

    Käy läpi kaikki säännölliset laskusi ja mieti miten niissä voi säästää.

    Opiskelijana usein myös lähetttelin kaikenlaisia viallisia tuotteita ja sain niistä aina korvaukset. Eli oli se miten pieni juttu tahansa niin aina voi laittaa valmistajalle palautetta.
    Kuoreen merkitään "asiakaspalautus" ei tarvi postimerkkiä mm. ollaan saatu kymmeniä ruokalahjakortteja sitä kautta.

    Kyllähän niillä sossussakin on joku vararahasto, josta ne voi antaa harkinnanvaraisesti rahaa eikun vaan sitkeästi sinne ruikuttamaan!!

    Sinulla on oikeus mielipiteisiisi. Vaikka ei rahaa olekaan! Pidä pääsi! Älä anna periksi.

    Sittehän vielä voit käydä luovuttamassa verta. Siellä saa syödä ilmaiseksi.

    Kotiviiniäkin on tullut joskus tehtyä, kun oli köyhä opiskelija.

    Kannattaa todellakin nyt vaan tsempata ja kituuttaa muutama vuosi että pääset jaloilleen ja saat vanhat lainat maksettua.

    muistathan pitää työttömyyskassan jäsenyyden voimassa ja maksaa jäsenmaksusi säännöllisesti, että saat ansiosidonnaista päivärahaa!

    työttömäksi jäätyäsi voit myös mennä työkkärin kursseille. Siitä maksetaan lisäksi ylläpitokorvausta 7 euroa päivä.

    Tarkista ruokalaskusi ja ruokailutottumukset.
    Täällä palstalla olikin siitä keskustelua. Paljonko menee ruokaan rahaa?

    Pyydä kaikki laskut esim. sähkölasku 1 krt /kk ja pyri sitten maksamaan ne ajallaan, ettei kasaannu. sähkölaskun voit myös kilpailuttaa.

    Muista ilmoittaa kaikille, joilta sinulla on laskuja maksamatta ja yritä sopia maksuajasta. Yleensä sillä tavoin saa eniten maksuaikaa. ettei turhaan menisi ulosottoon.

    Pyöräile ja lenkkeile niin kauan kun säät sallii, kun tuo bensakin on kallista. Samalla saat voimia jaksamiseen, kun pidät yllä kuntoasi.

    usko pois et ole ainut tässä maailmassa, jolla on ongelmia velkojen kanssa.

    Äänestä

  • Mari kirjoitti:

    Moi!

    Mene vaikka puolukoita poimimaan ja kysy niiltä ystäviltä keneltä olet lainannut että jos voisit kuitata velkasi sillä.

    Kaikki velka mitä saat maksettua pois on kohti voittoa.

    Äänestä

En enää muistanut mihin olin viestin jättänyt, mutta onneksi meiliini tuli kuulumispyyntö, linkkeineen =)

Kiitos kaikille teille jotka olitte tukenani kesän alkupuolella, sekä kiitos vinkeistä, joiden mukaan koetan nyt elellä. Tiukkaa tekee vieläkin, mutta luojan kiitos sain vihdoin töitä. Nyt minulla on suuremmat tulot kuin koskaan ennen (brutto yli 2600e/kk) mutta valitettavasti tuon hätäviestini jälkeen laskuni napsahtelivat yksi kerrallaan ulosottoon, tällä hetkellä makselen kevään velkoja kaikkiaan noin 1300 euroa joka kuukausi. Eli säästövinkkinne ovat tiukasti käytössä =)

Selvennyksenä joihinkin aiempiin viesteihin: olisin kulutusluottoa halunnut nimenomaan siksi että sekin on parempi vaihtoehto kuin perintätoimistojen huikeat kulut ja ulosottomaksut korkoineen. Nykyisessä tilanteessani makselisin melkoista kulutusluottoa pois samalla rahalla millä lyhennän ulosottoa nihkeässä tahdissa. Maksan myös veroja sen verran reilusti (kuten olen aina työssä ollessani maksanut) etten suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä että kävin kolme vuotta jossain välissä opiskelemassa tai siitä että nautin puolen vuoden ajan asumistukea. Joillekin oli myös jäänyt epäselväksi tilanteeni yllättävyys, olin juuri päässyt edellisenä kesänä työhön joka vielä alkoi osa-aikaisena, eikä siitä palkasta kyllä säästelty yhtään mitään pahan päivän varalle. Mitään en saanut sossusta takautuvasti, en valitusten kauttakaan.

Vieläkään en saa säästöön jäämään mitään, mutta elän siinä toivossa että joulun jälkeen helpottaa jo hieman ja kesään mennessä taas vähän enemmän. Pahinta tuossa tilanteessa viime keväänä ja kesän alussa oli paniikki ja pelko, ne lamauttivat kaiken järjellisen ajattelun. En ihmettele yhtään isiä ja äitejä jotka surmaavat perheensä hädissään. Sosiaalitoimisto voisi vaikka kutsua hakijoita juttelemaan tilanteesta vaikka eivät voisikaan auttaa rahallisesti.

Hyvää syksyn jatkoa kaikille!

Äänestä
  • Lueskelin noita ensimmäisiä viestejä, ymmärsinkö oikein että olit siis ja opiskelit siinä sivussa samaan aikaan(tai ainakin olit kirjoilla yliopistolla), mutta kun jouduit työttömäksi et saanut mitään tukia koska sinut tulkittiin opiskelijaksi? Voiko asia todella olla noin? Olen itse harkinnut yliopisto-opintoja työni ohessa mutta jos on olemassa vaara että joudun vastaavaan tilanteeseen eikä edes poissaolevaksi ilmoittautuminen auta, voi olla että jatko-opinnot saavat jäädä.

    Äänestä

  • JZE kirjoitti:

    Lueskelin noita ensimmäisiä viestejä, ymmärsinkö oikein että olit siis ja opiskelit siinä sivussa samaan aikaan(tai ainakin olit kirjoilla yliopistolla), mutta kun jouduit työttömäksi et saanut mitään tukia koska sinut tulkittiin opiskelijaksi? Voiko asia todella olla noin? Olen itse harkinnut yliopisto-opintoja työni ohessa mutta jos on olemassa vaara että joudun vastaavaan tilanteeseen eikä edes poissaolevaksi ilmoittautuminen auta, voi olla että jatko-opinnot saavat jäädä.

    Kysyin asiaa silloin keväällä yliopistolta, ja sieltä sain vastauksen että kun olin jo ehtinyt ilmoittautua läsnäolevaksi koko lukuvuodeksi niin mitään ei ole tehtävissä, mutta kaikki nämä neuvojat täällä väittävät ihan muuta. Kannattaa varmaan tarkistaa kuitenkin, voihan olla että minulle sattui joku "maanantaiversio" puhelimeen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

äiti71 kirjoitti:

Kertokaa vinkkejä mistä saisin apua äärimmäiseen hätätilanteeseen: ainoat tuloni ovat asumistuki, elatusapu ja lapsilisä, yhteensä 646,02 euroa ja pelkästään asumiseen (vuokra vesi) menee 610 euroa.

Jäin yllättäen työttömäksi helmikuun alusta, mutta en saa työttömyyskorvausta koska olen kirjoilla yliopistossa ja minut katsotaan opiskelijaksi. Opintotukea en taas saa kun olin töissä ja muutekaan opintoviikot eivät siihen riitä. Sossu taas katsoi että tilanteeni on itseaiheutettu ja vähensi vähimmäistukea sillä harkinnanvaraisell 40 prosentilla, minkä jälkeen tuloni jäävät heidän laskelmiensa mukaan minimitoimeentulosta plussalle. Olen korviani myöten veloissa, kaikki laskut ovat jo menossa ulosottoon, enhän ole voinut tehdä maksusuunnitelmia perintätoimistojen kanssa kun en tiedä milloin saan rahaa yhtään mistään. Töitä olen hakenut ihan koko ajan ja ravannut haastatteluissa, mutta edes hanttihommia kukaan ei suostu antamaan kun työkokemus on vähän "ylempää kastia".

Hätä on äärimmäinen, olen lainannut kevään aikana kaikilta keneltä olen voinut eikä kukaan pysty enää auttamaan, mitä ihmettä teen???

Otan vastaan vinkkejä myös sähköpostitse: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu