Kertokaa vinkkejä mistä saisin apua äärimmäiseen hätätilanteeseen: ainoat tuloni ovat asumistuki, elatusapu ja lapsilisä, yhteensä 646,02 euroa ja pelkästään asumiseen (vuokra vesi) menee 610 euroa.
Jäin yllättäen työttömäksi helmikuun alusta, mutta en saa työttömyyskorvausta koska olen kirjoilla yliopistossa ja minut katsotaan opiskelijaksi. Opintotukea en taas saa kun olin töissä ja muutekaan opintoviikot eivät siihen riitä. Sossu taas katsoi että tilanteeni on itseaiheutettu ja vähensi vähimmäistukea sillä harkinnanvaraisell 40 prosentilla, minkä jälkeen tuloni jäävät heidän laskelmiensa mukaan minimitoimeentulosta plussalle. Olen korviani myöten veloissa, kaikki laskut ovat jo menossa ulosottoon, enhän ole voinut tehdä maksusuunnitelmia perintätoimistojen kanssa kun en tiedä milloin saan rahaa yhtään mistään. Töitä olen hakenut ihan koko ajan ja ravannut haastatteluissa, mutta edes hanttihommia kukaan ei suostu antamaan kun työkokemus on vähän "ylempää kastia".
Hätä on äärimmäinen, olen lainannut kevään aikana kaikilta keneltä olen voinut eikä kukaan pysty enää auttamaan, mitä ihmettä teen???
Otan vastaan vinkkejä myös sähköpostitse: [email protected]

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kokeilisin itse valittaa sosiaalitoimen johtajalle. Lähesty sähköpostilla (toivottavasti ei ole kesälomalla), selitä tilanteesi. Itse valitin kerran sosiaalityöntekijöistä tätä kautta, sain seuraavana päivänä vastauksen sosiaalitoimenjohtajalta ja sosiaalityöntekijäkin soitti itse parinpäivän sisällä. Oli vissiin valitus mennyt perille.
Tuo ei käynyt mielessäkään, pitää laittaa viestiä, vaikka virallinen valituskin on kyllä lähdössä.
Eikö edes siistijän tehtäviin oteta töihin???
Ei edes siistimishommia ole, asun pahalla työttömyysalueella ja kesätyöläiset on vieneet ne viimeisetkin paikat.
paikkakuntasi seurakuntaan,sieltä saat hätätilanteessa avun jos sossu ei auta.Ei tarvitse edes kuulua kirkkoon,auttavat silti.
Jos et opiskele, niin ota keskeytystodistus eli olet seuraavan vuoden poissaoleva vaikkakin kirjoilla. Näin saat työkkäriä. Tosin tähän kesän hätään ei taida auttaa.
Sossusta sen verran, että nää toimeentulotuesta päättävät ovat monesti eri linjoilla sosiaalityöntekijöiden ja/tai esimiestensä kanssa. Eli ei kannata tyytyä yhden henkilön (ttt-kumileimasimen) päätökseen, jos on oikea hätä.
..olen nytkin, mutta sekään ei riitä, pitäisi erota kokonaan tai valmistua.
paikkaansa!!! Työttömyyskovausta ei saa PÄÄTOIMINEN opiskelija, mikä tarkoittaa, että täytyy istua siellä koulun penkillä arkipäivisin, keskellä päivää. Ilta- ja tenttimisopiskelut eivät siis ole päätoimista opiskelua. Jos siis et saa työttömyyskorvausta opiskelujesi takia, siinä on tehty virhe, valitusta kehiin... Itselläni on sama tilanne ja sain korvauksen siltä yhdeltä kuukaudelta kuin olin työtön, vaikka olen iltaopiskelija.
Ja sitten, mene sinne sossun luukulle valittamaan asiasta. Niiltä tulee toimeentulotukea ja ne osaavat myös auttaa noitten valitusten tai muiden kanssa, eli tietävät, mistä voit sitä rahaa hakea.
Sulla on aika iso vuokra, et kertonut montako lasta on, mutta ilmeisesti yksi? Kuulostaa siltä, että tttuki on laskettu väärin, kyllä tuohon nyt vielä pitäisi ainakin pari sataa päälle tulla.
Seurakunta on nyt todella hyvä vaihtoehto, varaa aika diakonille ja ota kaikki paperit mukaan. Diakoni on vähän niinkuin sosiaalivirkailija, osaa laskea ja tietää ehkä jonkun "hätäapupankin", mistä voisi ainakin lyhyeksi aikaa saada tukea.
Kannattaa myös käydä henk.koht. sosiaalitoimistossa, jos et vielä ole käynyt. Ainakin täällä Oulussa joutuu kaikki kirjallisen hakemuksen laskelmat tarkistamaan, koska niissä on usein kiireen ja tietämättömyyden takia virheitä. Jos varaat soskuun käyntiajan, niin tilanteen selvittely on parempaa.
Kaikki sympatia sinulle, olen itse vuosimallia -70, opiskelu yliopistossa pahasti kesken ja putosin just samanlaiseen väliin kuin sinäkin. En kuitenkaan luovu opiskelustani, vaan yritän sinnitellä velkojeni ja laskujeni kanssa. Ota rauhallisesti päivä kerrallaan, älä enää ota lisää velkaa ja kyllä se päivä alkaa pikkuhiljaa paistamaan, vaikka nyt synkkää olisikin. Tsemppiä sinulle!