Kohdunkaulan esiastemuutosten hoitopolku

Anonyymi-ap

Kaivelin omakantaa ja totesin, että mulla on jo 2016, 35-v seulonnassa, todettu sekä korkean riskin HPV että LSIL muutoksia. Olen käynyt kaikki seulonnat ja ylimääräiset tarkistukset, joihin on kutsuttu, niin onko tosiaan niin, että tilannetta on ollut ok vain seurata tähän asti, eikä muutoksia olla aiemmin hoidettu, vai olenko epähuomiossa pudonnut jostain jonosta?

Alkuun muutoksia seurattiin tiiviimmin ja otettiin koepalojakin, kunnes ilmoitettiin, että seuraavana on 40 v joukkotarkastus noin 3 vuoden kuluttua, 2021. Muistan sen tutkimuksen tuloksista vain, että löydösten vuoksi tulisi kutsu ylimääräiseen tutkimukseen jossain vaiheessa. Tänä keväänä tuo ylimääräinen kutsu tuli, ja uusimmassa papassa minulla oli yhä korkean riskin HPV ja nyt myös HSIL. Nyt on vihdoin myös loop takana ja odottelen siitä tuloksia.

Selvitellessäni asiaa löysin tiedon, että esiastemuutokset tulisi hoitaa, jos ne eivät parane itsestään kahdessa vuodessa. Vähän siis jännittää tulokset, kun mulla noita muutoksia on ollut nyt ainakin jonkun kahdeksan vuotta. Onkohan se tosiaan yhä esiaste, ja pitäisikö tästä valittaa johonkin, jos tämän ei pitänyt mennä näin?

7

654

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      suthan on hoidettu kun sulle on tehty loop.Hoidon tavoitteena on poistaa muutosalue kokonaan. Kohdunpoistoa suositellaan harvoin – eli silloin, jos esiastemuutosta ei saada toistetuilla paikallisilla hoidoilla poistettua tai mikäli todetaan rauhassolukon pintasyöpä eikä raskaustoiveita enää ole.

    • Anonyymi

      Nyt on tosiaan hoidettu. Ihmettelinkin sitä, kuinka siinä kesti kahden vuoden sijaan kahdeksan vuotta. Terveyskirjaston mukaan lievätkin esiasteet pitäisi hoitaa, jos ne eivät parane itsestään kahdessa vuodessa. Kahden ja kahdeksan välillä on pitkä aika.

      • Anonyymi

        Olihan mullakin 2016 papakokeessa muutoksia mutta ei tullut mitään seurantaa. ja kaikki papakokeet ollut sen jälkeen puhtaita


    • Anonyymi

      Suurimmalla osalla tosiaan paranee itsestään. Aloittajalla ei.
      Siksi kysymys oli, että eikö muutokset olisi tullut hoitaa kahden eikä kahdeksan vuoden kohdalla.

      • Anonyymi

        Kysy potilasasiavastaavalta eli potilasasiamieheltä miten valitat asiasta


      • Anonyymi

        Usein muuten jos erikoislääkäri tekee lähetteen jostain, kun potilas sinne ensin päätyy yleiseltä puolelta yleislääkärin lähetteellä eikä mitään suurta vikaa tutkimuksissa löydykään, putoaa se potilas kokonaan hoidosta, eli yleislääkäri hyvällä tuurilla edes soittaa lopullisista tuloksista, ja se on sitten siinä. Moni potilas ei tajua edes mistä oli kyse, ja putoaa seurannasta,


    • Anonyymi

      Rukoilen , että loopin jälkeen tulee puhtaat paperit, eikä ole tarvetta valittaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe