Sähkönhinnan heilunta tahallisesti aiheutettua

Anonyymi-ap

Ajan lähes päivittäin tuulimyllykeskittymän ohitse ja sellaista päivää en ole nähnyt että kaikki myllyt jauhaisivat sähköä. Tuulee vähän tai tuulee paljon, myllyistä pyörii vain 30-40 % ja ovat isoja myllyjä. Myllyjen omistajalle lienee taattu vähimmäishinta, joka lienee 10-12 snt/kwh ja silti myllyt eivät pyöri.

Ydinvoimalat huolletaan aina pakkasten ja kalliin sähkönhinnan aikaan. Huollossa ei pidetä kiirettä. Kun sähkönhinta on ollut jonkin aikaa matalalla, himmaillaan ydinvoiman tehossa, kunnes aina sattuu yllättävä tapahtuma ja ydinvoimala tai kaksi ajateaan alas. Keväällä valiteltiin siirtoyhteyttä Ruotsiin, loppukestästä Virooon ja enää ei vaivauduta edes selittelemään. Siirtoyhteyksiä on rakennettu lisää ja entisiä paranneltu, mutta sähkönhinnassa mikään ei muutu.

3

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      sähkönhinta muuttuu tunnin välein, tulevaisuudessa 15 minuutin välein

      • Anonyymi

        Miksi sähkösopimuksen vaihtaminen kestää pari viikkoa, kun kerran sähkön hintakin vaihtelee tunnin välein, eikä siinä ole sähköyhtiöille mitään ongelmia laskuttaa sähköstä.
        Ei ole mikään selitys, että sähköyhtiön työntekijän aika menisi koko ajan sähkösopimusten vaihtelemiseen, kun se voidaan hoitaa automaattisesti tietokoneella, ilman ihmistyöntekijää.
        Jos kerran sähköyhtiöille on ok, että sähkön hinta vaihtelee tunneittain pörssisähkössä, niin miksi asiakas ei voi vaihtaa sähkösopimusta kiinteän- ja pörssisähkösopimuksen välillä.
        Pörssisähköhän on sama, kuin asiakas vaihtaisi sähkösopimusta tunnin välein eri hintaiseen
        Voisi vaihtaa sähkösopimusken pörssisähköön iltapäivällä, kun seuraavalle päivälle on sähkön hinta miinuksella ja taas kiinteään sopimuksen, kun pörssisähkön hinta on enemmän, kuin kiinteän sopimusken sähkön hinta.

        Parin viikon irtisanomis aika on todella pirullinen, kumassakin sähkösopimuksessa.
        Pörssisähkössä, kun hita huitelee pari viikkoa 40-80 senttiä/kWh ja kiiteällä sopimuskella saiis sähköä 8 senttiä/kWh
        Tai
        Kiinteällä sopimuksella 8 senttiä/kWh, kun pörssisähkö on miinuksella.
        Sähköyhtiö ei jää miinukselle, vaikka asiakas saisi sähköä alle sentin/kWH, siitä pitää huolen sähkönsiirtomaksut, jotka on sama asia, kuin jatkuva useiden senttien/kWh sähkösopimus


    • Anonyymi

      Siksi, koska hinnan nostoilla otetaan takaisin asiakkaiden saamat muutaman sentin ja alle sentin/kWh sähköt.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      699
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe