Rakas, aivan ihana ja turvallinen varamami, äidinkielenopettajani yläasteelta (Kaisa Neimala) - joka minusta ei muuta saanut ulos, kuin itseni pois luokasta häiritsemästä muita - opetti JUURI minulle, että lause ei saa alkaa 'ja' sanalla.
Tämä ainut päähäni jäänyt kieliopillinen sääntö on iskostunut aivoihinin kuin poliittinen harhaoppi; ja nyt kyssäisinkin: Onko se harhaoppi?
***
Muuten toivotan kaikille kirjoittelijoille hyvää kesää ja alkavaa Benji-hyppyä Vilnan televisiotornista.
T:F
Tämä ainut päähäni jäänyt kieliopillinen sääntö on iskostunut aivoihinin kuin poliittinen harhaoppi; ja nyt kyssäisinkin: Onko se harhaoppi?
***
Muuten toivotan kaikille kirjoittelijoille hyvää kesää ja alkavaa Benji-hyppyä Vilnan televisiotornista.
T:F
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen kuullut ihan samaa ja pyrkinyt novelleissa ja asiateksteissä välttämään ja-sanalla alkavia virkkeitä. Ei varmaankaan ole harhaoppi. Jotkut viljelevät aika paljon ja-sanaa virkkeen alkuun, pitkässä tekstissä se pomppaa silmille. (Tai sitten olen vain pilkunnussija.)
Näin minäkin muistelisin, tosin kouluajasta on niin paljon aikaa.
Enkä tainnut kouluaikanakaan totella opettajaa, miksi siis sen jälkeen. Ja välillä sorrun tähän, vaikka jossain syvällä takaraivossa tunnen aina epäilyksen hihkaisun.
T. Sherlokki (c) 2005
Niin minäkin muistelisin. Lausetta ei muistaakseni saisi aloittaa myöskään sanalla myös.
Kaunokirjallisen lauseen voi aloittaa ihan millä vaan. Fiktiiviselle tekstille annetaan niin suuria vapauksia että ihan huimaa; ettekö hyvät ihmiset ole kirjallisuutta lukeneet? Joku ja-sanan käyttökielto lauseen alussa kuuluu sinne kouluaineiden piiriin, ei sellaisia kannata muistella. Eikö raamatullinen lause "Ja hän otti leivän, mursi sen ja antoi opetuslapsilleen" (vai miten se menikään) kuulostakin kauniilta? Tämä tuli nimittäin ensimmäisenä mieleeni, vaikken kovin uskonnollinen olekaan :)
Esimerkkisi kuulostaa hyvin kauniilta. Mulla on eräs raaputelma joka alkaa näin:
"Ja niinä päivinä jolloin hän minulle tarinoitaan kertoi, omistin korvat."
Eikö tuosta kasva aivan ihmeellinen jylhyys, niin kuin metsä valtavine puunrunkoineen, väistämätön kunnioitus elämää ja vanhemmuutta kohtaan yhdellä ja-sanalla.
Siksi en käsitä tuota sääntöä. Kirjallisuutta olen lukenut sen verran, että pääsin Dan Brownin melkein kolmannekseen ennen kuin yrjösin koodit koneestani ulos.
Suosituksia, Fiktive?
Ei minulla ole erityisiä suosituksia, toivon vain että ihmiset jaksavat lukea paljon ja hyvää, sekä ulkomaista että kotimaista. Jälkimmäistä suosin itse, koska olen oman kielemme ja kulttuurimme armoton rakastaja. Mutta tähän pistän muutaman kauniin proosakatkelman, joissa tuo puheena ollut ja-sana on oivallisessa käytössä.
"Ja koska unen jättämä muisto ei suuremmin eroa tositapahtuman jättämästä, ihmettelin lopulta enkö sittenkin ollut nukkunut silloin kun erääseen kristallisoituneen Venetsian yöntummaan osaan oli ilmestynyt tuollainen outo kangastus, joka tarjosi kuutamon mietteliäälle katseelle laajan, romanttisen palatsien ympäröimän aukion."
(Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 9; Pakenija)
"Nähdessään Juhan tulevan oli Marja tuntenut, että hänen olisi pitänyt sanoa jokin ystävällinen sana. Mutta se tarttui kurkkuun kuin kuiva, pettuinen pala. Ja sisu kirkui: tämmöistä tämä on... eikä tämä tästä enää muutu!"
(Juhani Aho: Juha)
"Ja päättymässä oli myös yksi vaihe elämästäni; sen merkkinä oudon asian tajuaminen: tietoni eivät taanneetkaan onnea tai pääsyä oleellisen äärelle..."
(Andreï Makine: Ranskalainen testamentti)
... ne taitavat koulussa opettaa, ettei ja-sanalla alkavat virkkeet ole oikein hyvää kieltä. Äidinkielen tunneilla opetetaan paljon kielenhuoltoon liittyvää matskua, jota kirjoittamista kiinnostuneiden ihmisten on hyvä hyödyntää mahdollisuuksien mukaan - siis jos on niin onnekkaassa asemassa, että tajusi jo koulussa kirjoittamisen kiinnostavan, eikä tarvitse sitten vuosien jälkeen harmitella, ettei kiinnitänyt huomiota.
Mutta niin, eihän kirjoittamista mitkään lait koske, varsinkaan luovaa. Kai jokaisen kirjoittajan täytyy päättää omalta kohdaltaan, mitkä 'säännöt' tuntuvat mielekkäiltä. Mitä tulee ja-sanaan virkkeen alussa, itse olen ainakin tällä hetkellä sitä mieltä, ettei sen välttämiseen kehottaminen kumpua tyhjästä. Jos sitä tekee paljon, niin teksti vaikuttaa tököltä. Jos itsestäni tuntuu, että olisi luontevaa aloittaa joku virke tekstissäni ja-sanalla, kysyn itseltäni, mistä se johtuu, miksi minulla on tarve nojata sillä virkkeellä kömpelösti edelliseen. Yleensä päädyn muuttamaan jotain, jolloin virkkeistä tulee tasapainoisempia ja 'itsenäisempiä' ja olen sitten tyytyväisempi tekstiin.
Tietysti on poikkeustapauksissa, joissa ja-sana virkkeen alussa tuntuu perustellulta. Tässä keskustelussahan on pari jo tuotu esillekin. Itse kirjoitin toissapäivänä novellin, joka viimeinen virke alkoi ja-sanalla. Halusin tehdä sen juuri niin, tahdoin sen viimeisen virkkeen nojaavan raskaasti kaikkeen aiemmin kirjoittamaani.