Kuhmolainen mies tuli töistä kotiin. Hän ihmetteli, kun vaimo oli kattanut pöydän koreaksi kaikenlaisilla herkuilla ja kukillakin. Musiikki soi taustalla.
- Mitä on tapahtunut? kysyi mies.
- On meidän hääpäivästä kulunut 5 vuotta, vastasi vaimo.
Silloin miehen kädet alkoivat tutista ja hermot kiristyä. Samalla muistui mieleen että pomo oli koko päivän haukkunut häntä ja uhkaillut vähentää porukkaa. Autokin oli reistaillut ja pari laskua rästissä.
Se riitti miehelle sillä erää. Kiireesti nahkatakki päälle, ja suuntaus kapakkaan.
Seuraavan yön hän vietti putkassa tyhjällä vatsalla...
- Mitä on tapahtunut? kysyi mies.
- On meidän hääpäivästä kulunut 5 vuotta, vastasi vaimo.
Silloin miehen kädet alkoivat tutista ja hermot kiristyä. Samalla muistui mieleen että pomo oli koko päivän haukkunut häntä ja uhkaillut vähentää porukkaa. Autokin oli reistaillut ja pari laskua rästissä.
Se riitti miehelle sillä erää. Kiireesti nahkatakki päälle, ja suuntaus kapakkaan.
Seuraavan yön hän vietti putkassa tyhjällä vatsalla...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eiköhän tässä pärjäillä!!
Koitahan pärjäillä niillä päreillä, joita pääkopassasi kannat...
"Hänen ystävänsä sattui istumaan junavaunussa ilmeisen masentuneen nuoren miehen viereen. Lopulta nuori mies paljasti olevansa ehdonalaiseen vapautettu tuomittu, joka palasi kaukaisesta vankilasta. Hänen vankeutensa oli tuonut häpeää hänen perheelleen. ja he eivät olleet käyneet hänen luonaan eivätkä kirjoittaneet usein. Hän toivoi kuitenkin, että he olivat liian köyhiä matkustamaan ja liian kouluttamattomia kirjoittamaan. Hän toivoi, että he olivat antaneet hänelle anteeksi.
"Heidän asian helpottamiseksi hän oli kuitenkin kirjoittanut heille, että he laittaisivat hänelle signaalin, kun juna ohitti heidän pienen maatilansa kaupungin laitamilla. Jos hänen perheensä olisi antanut hänelle anteeksi, heidän piti pystyttää valkoinen nauha suuressa omenapuussa, joka seisoi raiteiden lähellä, jos he eivät halunneet hänen palaavan, he eivät tehneet mitään, ja hän pysyi junassa sen kulkiessa eteenpäin.
"Kun juna lähestyi hänen kotikaupunkiaan, jännitys muuttui niin suureksi, että hän ei kestänyt katsoa ulos ikkunastaan. Hän huudahti: "Vain viiden minuutin kuluttua insinööri antaa pillin, joka osoittaa lähestymisemme pitkälle mutkalle, joka avautuu Laakso, jonka tunnen kotina, katsotko omenapuuta radan reunassa? Hänen kumppaninsa sanoi, että he vaihtoivat paikkoja, mutta sitten kuului junan vihellys.
"Tuuli vastaus: "Näen puun. En näe yhtä valkoista nauhaa, vaan monia. Jokaisessa oksassa on valkoinen nauha. Poika, joku varmasti rakastaa sinua."
Tulee mieleen äidinkielen aineen kirjoitus....
Eiköhän tässä pärjäillä!
Oisi kattanut suomeksikin.
Niinpä, jos korealaista herkkua ja musiikkia. Kuka tykkää?
Matkalla kotiin https://youtu.be/LZfqOuobz0A?si=7n7kzmnPjKtYttTL
Eiköhän tässä pärjäillä!!