Kokoomuksesta kuvataan perussuomalaisten toimintatapoja:

”Edelleen paskannetaan matolle aina kun on paikka”.
Petteri on pulassa. Petteristä on tullut "päivystävä selittäjä".
Kauanko selityksiä riittää ? Nyt vaatii jo Rkp:kin pääministeriä
ryhdistäytymään ja lyömään nyrkkiä pöytään.
(IS 5.10.2024)
44410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan puolue oli ollut
liian kiltti. Purran neuvosta on otettu perus­suomalaisten riveissä koppi.
Lähes joka päivä joku persu alittaa riman, vaikka on jo luultu, ettei
alemmaksi voi enää mennä.
Lammaspaimen ja kamelikin ovat persuja älykkäämpiä.

Äänestä

Kokkareilla alkaa siis pinna kiristyä persujen kanssa ?
Eivätkö etukäteen muka tunteneet persuja ja tienneet
mitä tulossa on ?

Äänestä
  • RKP:llä myös alkaa käämit palaa, mutta PS:n onneksi köyhien ja sorrettujen
    Ristus-puolue KD tuntee PS:n tavoitteet omakseen ja tukee PS:ää
    köyhien ja sorrettujen riistämisessä.

    Äänestä

  • Tottakai tiesivät, että on ainoa puolue, joka pystyy laittamaan Suomen asiat kuntoon on persut. Kokkareista löytyi vielä ihmisiä, jotka halusivat pelastaa Suomen. Oikeassahan kokkareissa oltiinkin, kun kanki toimillaan vahvisti, että kepuleista ei ole vastuun kantajiksi.

    Äänestä

Kappas vaan kun kokoomuslaisetkin sanovat jo suorat sanat rasistisesta
hallituskumppanistaan Perussuomalaisista.

Äänestä
  • Enpä laittaisi paljon painoarvoa sellaisille sanomisille, missä ei uskalleta antaa esiin omalla nimellä kuka on sanonut. Taitaa olla IS:n Erno Laisin toiveunta nuo sanomiset.

    Tällaista epämääräistä hänen uutisointinsa:

    ""– Edelleen [perussuomalaisista] paskannetaan matolle aina kun on paikka. Sellaista tämä nyt vain on, kokoomuslähde huokaa.""
    Siis kuka on se hänen "kokoomuslähteensä"? Onko sitä edes muualla kuin Erno Laisin korvien välissä?

    ""– Vuoden päästäkin on vielä puolitoista vuotta jäljellä, eräs kokoomuslainen sanoo ja huokaa korostetun syvään.""
    Siis kuka kokoomuslainen?

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Enpä laittaisi paljon painoarvoa sellaisille sanomisille, missä ei uskalleta antaa esiin omalla nimellä kuka on sanonut. Taitaa olla IS:n Erno Laisin toiveunta nuo sanomiset.

    Tällaista epämääräistä hänen uutisointinsa:

    ""– Edelleen [perussuomalaisista] paskannetaan matolle aina kun on paikka. Sellaista tämä nyt vain on, kokoomuslähde huokaa.""
    Siis kuka on se hänen "kokoomuslähteensä"? Onko sitä edes muualla kuin Erno Laisin korvien välissä?

    ""– Vuoden päästäkin on vielä puolitoista vuotta jäljellä, eräs kokoomuslainen sanoo ja huokaa korostetun syvään.""
    Siis kuka kokoomuslainen?

    Hehhee.....jos toimittajalla on ''lähde'' esim. hallituspuolueessa, luuletko toimittajan julkaisevan nimen ????

    Nti.Helinä Sanahelinä, jotain tolkkua juttuihin :))

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Hehhee.....jos toimittajalla on ''lähde'' esim. hallituspuolueessa, luuletko toimittajan julkaisevan nimen ????

    Nti.Helinä Sanahelinä, jotain tolkkua juttuihin :))

    Tottakai pitäisi julkaista, jos se on totta, mitä toinen on sanonut.
    Noin epämääräiset uutiset eivät ole luotettavia ja julkaisukelpoisia ilman varmaa lähdettä.

    Äänestä

Kokoomuksessa ei ole siis mitään arvostusta hallituskumppani PS:ää
kohtaan, koska he sanovat persuja matollepaskantajiksi:
”Edelleen paskannetaan matolle aina kun on paikka”.

Osuvasti sanottu.

Äänestä
  • Tiedät kai, että kokoomuksessa on se oma vasemmistosiipensä ja monet niistä jo eronneetkin puolueesta pari askelta vasemmalle. Yhdet eroaa ja uusia tulee tilalle. Niinhän se on joka puolueessa.

    Äänestä

  • Persut ovat hallituksessa vain ja ainoastaan yhdestä syystä !!

    Persuja on paljon, mahdollistivat Orpolle enemmistöhallituksen.

    Nyt Petteri on vain kärsittävä, kaikella on hintansa:))))

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Persut ovat hallituksessa vain ja ainoastaan yhdestä syystä !!

    Persuja on paljon, mahdollistivat Orpolle enemmistöhallituksen.

    Nyt Petteri on vain kärsittävä, kaikella on hintansa:))))

    Niinhän ne kaikki kolme puoluetta ovat.
    Ei Orpolla yksinään olisi tullut enemmistöhallitusta. Jokainen sen ymmärtää.

    Hän valitsi mukaansa ne puolueet, jotka ovat lähimpänä hänen talouspoliittista linjaansa.
    Demarit ja muut vasemmistopuolueet ovat siitä kaukana kuin itä on lännestä. Se nähtiin jo vaalikeskusteluissa ja edellisen hallituksen toimissa.
    Talouspolitiikka on lähinnä Orpon sydäntä ja kaikki muu on hänelle toisarvoista. Jos joku nyt paskoo matolle, niin mitäpä tuosta, kunhan hän saa ajaa omaa talouspoliittista linjaansa.

    ''Niinhän ne kaikki kolme puoluetta ovat.
    Ei Orpolla yksinään olisi tullut enemmistöhallitusta. Jokainen sen ymmärtää.''

    Uskomatonta :)))

    Orpo olisi saanut enemmistö hallituksen ottamalla persujen sijaan esim. kepun ja demarit mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    ''Niinhän ne kaikki kolme puoluetta ovat.
    Ei Orpolla yksinään olisi tullut enemmistöhallitusta. Jokainen sen ymmärtää.''

    Uskomatonta :)))

    Orpo olisi saanut enemmistö hallituksen ottamalla persujen sijaan esim. kepun ja demarit mukaan.

    Kepu ei halunnut hallitukseen, ei mihinkään, ei edellisen hallituksen kaltaiseen, eikä Orpon hallitukseen, koska vaalimenestyksensä oli niin huono. Kai sen muistat, että he jättivät tyhjän paperin hallitustunnusteluissa.
    Aikaisemmin vaalikeskusteluissa olivat jo sanoneet, että entiselle hallituspohjalle meno ei tule enää kuuloonkaan. Saivat tarpeekseen Marinin hallituksesta hekin.

    Demarit ja muut vasemmistopuolueet ovat talouspoliittisesti liian kaukana Orpon talouspolitiikasta. Ei olisi onnistunut.

    Tuohon vielä, niin luultavasti Orpo olisi ottanut mukaan mieluummin Kepun kuin RKP:n diskuteeraajat ja jatustelijat, jos Kepu olisi halunnut.

    Äänestä

Kerrankin koko kansa voi olla samaa mieltä ainakin yhdessä asiassa
kokoomuksen kanssa.

Äänestä

Onko persujen lähtölaskenta alkanut ? Orpo on lirissä. Se meni halpaan.

Äänestä

Persujen kannalta näyttää huonolta, kansan kannalta hyvältä.

Äänestä

Nasevasti sanottu kokkareilta. 👍

Äänestä

Kokoomuslaiset alkavat ilmeisesti saada tarpeekseen aluksi niin
rakkaasta hallituskumppanistaan ?

Äänestä
  • Hinta on maksettava, joskus vaikka nieltävä paskaa ja hymyiltävä.

    Äänestä

  • Eikä mitä.
    Niin kauan kuin persut leikkaavat reippaasti Orpon mielen mukaisesti, niin ovat ihan yhtä rakkaita Orpolle kuin tähän asti. Pikku paskat matoilta siivotaan vain maton alle.

    Äänestä

Kokoomuslaisten tarpeet on pian tehty ja he jatkavat tarpeiden tekemisen jälkeen kuin mitään tarpeita ei olisi ollutkaan

Äänestä

2027 vaalien tärkeimmäksi asiaksi nousee palestiinalaisten elämä Kasassa
ja ukrainalaisten homoseksuaalien elämä kiovassa

Äänestä
  • Eikös Marin sanonut jo näitten edellisten vaalien olevan "arvovaalit".
    Mitkä arvot kansa sitten valitsi, niin se nähtiin vaalituloksesta.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Eikös Marin sanonut jo näitten edellisten vaalien olevan "arvovaalit".
    Mitkä arvot kansa sitten valitsi, niin se nähtiin vaalituloksesta.

    ''...niin se nähtiin vaalituloksesta.''

    Ei edes arvovaaleissa saisi valehdella niin härskisti vaalikarjalle kuten persut ja kokkarit tekivät.

    100 000 työpaikkaa piti olla vain ottamista vailla.
    Hallituskauden aikana on tullut 60 000 työtöntä lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hallitus on ilmeisesti pystynyt "parempaan". Jo muutama kuukausi sitten uutisoitiin,
    että työttömiä on tullut yli 70000 lisää hallituskauden aikana.
    Tavoite on kohta saavutettu: 100000 työtöntä.

    Hallitus on alentanut hallituksen arvovallan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Hallitus on ilmeisesti pystynyt "parempaan". Jo muutama kuukausi sitten uutisoitiin,
    että työttömiä on tullut yli 70000 lisää hallituskauden aikana.
    Tavoite on kohta saavutettu: 100000 työtöntä.

    Hallitus on alentanut hallituksen arvovallan.

    Tuo se onkin mielenkiintoista, kun työttömyys lisääntyy ja vasemmalta huudetaan vapaan maahanmuuton perään. Heidän mielestään Suomessa on vieläkin huutava työvoimapula.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    ''...niin se nähtiin vaalituloksesta.''

    Ei edes arvovaaleissa saisi valehdella niin härskisti vaalikarjalle kuten persut ja kokkarit tekivät.

    100 000 työpaikkaa piti olla vain ottamista vailla.
    Hallituskauden aikana on tullut 60 000 työtöntä lisää.

    Aika hyvinhän persut ovat pystyneet pitämään lupauksensa maahanmuuton kiristämisessä.
    Vastineeksi antavat kokoomukselle periksi kaikissa leikkaamisissa.

    Palvelua ja vastapalvelua. Niin se monipuoluehallituksessa toimii.
    Ei siellä mikään puolue yksin päätä mitään ja silloin on vaalilupauksista annettava jotain periksi joka puolueen.

    Äänestä

Persuilla on nyt uusi kokoomuksen antama lempinimi: Matollep*skojat.

Äänestä
  • Kokoomuksen antama?
    Eipäs, kun jonkun epämääräisen nimettömän, Erno Laisin liikkeelle laittaman huhun mukaan kokoomukselaisen, antama.

    Äänestä

Yököttävä Tavio saa jatkaa. Miksi ? Suurin osa eduskunnasta on lampaita.

Äänestä
  • Suurin osa eduskunnasta on hallituspuolueitten edustajia.
    Siksi.
    Kyllä ne äänestykset joskus vielä saattaa mennä niinkin päin, että oppositio voittaa.
    Riippuu paljon siitä kumpia on enemmän paikalla tai poissa; hallituspuolueitten vai opposition edustajia.

    Äänestä

Pensamaukka on ilmeisesti lentävälle matolle p*skova ?

Äänestä
  • Lammaspaimenet ja kamelit ovat persuja älykkäämpiä, myönsikö pensamaukka ?

    Äänestä

Pensamaukka ja muu PS poppoo on älyltään kamelia alempana.

Äänestä

Petteriä pistetään alta lipan. Petteri ei ole pääministeriainesta.

Äänestä
  • Joku muu sen sanoi kuin Spede-petteri.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Joku muu sen sanoi kuin Spede-petteri.

    Sitaatti on peräisin kesäkuun 2023 hallitusneuvotteluiden uutisoinnista, ja sillä kuvattiin kokoomuslähteiden näkemystä perussuomalaisten toimintatavoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Sitaatti on peräisin kesäkuun 2023 hallitusneuvotteluiden uutisoinnista, ja sillä kuvattiin kokoomuslähteiden näkemystä perussuomalaisten toimintatavoista.

    Se on muittenkin näkemys persuista.

    Äänestä

Naamanvenyttelijöillä ei ole älliä päässä.

Äänestä

Paskoa ne ossaa.

Äänestä

Ei kokoomus juurikaan persuista eroa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

”Edelleen paskannetaan matolle aina kun on paikka”.
Petteri on pulassa. Petteristä on tullut "päivystävä selittäjä".
Kauanko selityksiä riittää ? Nyt vaatii jo Rkp:kin pääministeriä
ryhdistäytymään ja lyömään nyrkkiä pöytään.
(IS 5.10.2024)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu