he neuvovat meitä reppanoita ja lausuvat viisauksiaan"
https://www.is.fi/viihde/art-2000010743515.html
Jääkiekkoilun ja kotirouvailun antamalla mandaatilla
184
900
Vastaukset
- Anonyymi
Nämä Trumpin äänestäjät antavat meille "kultaisia ohjeitaan". Voi raukkoja.
- Anonyymi
Juurikin niin. Hiljaa jos ei kysytä. Eikä kysytä.
- Anonyymi
Joutuu tuntemaan myötähäpeää, kun lukee heidän kirjoituksiaan.
Rouva sanoo tomerasti, että hän haluaa puhua nyt politiikasta
(suuta suuremmalla), vaikkei siitä mitään ymmärrä. - Anonyymi
Herrasväki ilmeisesti Suomessa äänestäisi persuja, Trumpin kannattajia.
- Anonyymi
Onko Sirparouva käynyt paljon kouluja jenkeissä.
Tuntuu olevan asiantuntija joka lähtöön
Tämä asenne ei ole mitenkään epätavallinen esim. Floridassa pysyvästi asuvien suomalaisten veropakolaisten keskuudessa. Monet heistä äänestävät Trumpia tai äänestäisivät DiSantista, jos hän olisi ehdokkaana.
Kai heillä on omat syynsä äänestää Trumpia.
Ja kun heillä äänioikeus siellä on, niin miksi ei. Turha täällä narista sellaisen, jolla on vain Ruotsiin äänioikeus.
Olen samassa faceryhmässä yhden Floridasta takaisin Suomeen muuttaneen iskelmälaulajan kanssa. Hän sanoo ihmettelevänsä tätä Suomen yksisuuntaista mediaa, missä kaikki Trumpin sanoma on suoraan helvetistä, ei koskaan mitään positiivista vaikka jokaisessahan sitäkin puolta on oltava. Sitten taas demokraattipresidentti (ja -ehdokas) saa hourailla mitä vain, niin häntä hehkutetaan ja nostetaan jalustalle.
Hän sanoo hänelläkin olevan punainen Trumplippis, mutta Suomen vihamielisen ilmapiirin takia Trumpia kohtaan hän ei uskalla sitä pitää edes marjastusreissulla hirvimestäksyksen aikaan.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Kai heillä on omat syynsä äänestää Trumpia.
Ja kun heillä äänioikeus siellä on, niin miksi ei. Turha täällä narista sellaisen, jolla on vain Ruotsiin äänioikeus.
Olen samassa faceryhmässä yhden Floridasta takaisin Suomeen muuttaneen iskelmälaulajan kanssa. Hän sanoo ihmettelevänsä tätä Suomen yksisuuntaista mediaa, missä kaikki Trumpin sanoma on suoraan helvetistä, ei koskaan mitään positiivista vaikka jokaisessahan sitäkin puolta on oltava. Sitten taas demokraattipresidentti (ja -ehdokas) saa hourailla mitä vain, niin häntä hehkutetaan ja nostetaan jalustalle.
Hän sanoo hänelläkin olevan punainen Trumplippis, mutta Suomen vihamielisen ilmapiirin takia Trumpia kohtaan hän ei uskalla sitä pitää edes marjastusreissulla hirvimestäksyksen aikaan.Persut ylistää sekopää Trumpia. Ei kukaan järkevästi ajatteleva.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Kai heillä on omat syynsä äänestää Trumpia.
Ja kun heillä äänioikeus siellä on, niin miksi ei. Turha täällä narista sellaisen, jolla on vain Ruotsiin äänioikeus.
Olen samassa faceryhmässä yhden Floridasta takaisin Suomeen muuttaneen iskelmälaulajan kanssa. Hän sanoo ihmettelevänsä tätä Suomen yksisuuntaista mediaa, missä kaikki Trumpin sanoma on suoraan helvetistä, ei koskaan mitään positiivista vaikka jokaisessahan sitäkin puolta on oltava. Sitten taas demokraattipresidentti (ja -ehdokas) saa hourailla mitä vain, niin häntä hehkutetaan ja nostetaan jalustalle.
Hän sanoo hänelläkin olevan punainen Trumplippis, mutta Suomen vihamielisen ilmapiirin takia Trumpia kohtaan hän ei uskalla sitä pitää edes marjastusreissulla hirvimestäksyksen aikaan.Iskelmälaulaja se vasta asiantuntija onkin 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ylistää sekopää Trumpia. Ei kukaan järkevästi ajatteleva.
Tunnetko sinäkään häntä ja USA:n politiikkaa muuten kuin Suomen median kautta?
Anonyymi kirjoitti:
Iskelmälaulaja se vasta asiantuntija onkin 🤣
Oletko sinä Amerikan (tai Suomenkaan) politiikan asiantuntija?
Hän on kuitenkin asunut siellä ja on yhtä hyvin selvillä siitä mitä haluaa äänestää kuin kuka vain Suomenkin vaaleissa äänestävä, olipa sitten iskelmälaulaja tai kuka tahansa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iskelmälaulaja se vasta asiantuntija onkin 🤣
Olipas halveksiva kommentti sinulta. Typerää tuollainen jaottelu vanhalta akalta.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Oletko sinä Amerikan (tai Suomenkaan) politiikan asiantuntija?
Hän on kuitenkin asunut siellä ja on yhtä hyvin selvillä siitä mitä haluaa äänestää kuin kuka vain Suomenkin vaaleissa äänestävä, olipa sitten iskelmälaulaja tai kuka tahansa.Ei kuule ole selvillä politiikasta tuon taivaallista.onkohan juuret unohtuneet jossain välissä .
Niinhän moni työläinenkin kovasti porvaria leikkii nykyisin , sääliksi käy että tuo tyhmyytensä esille.
Inhan ne vanhat naisetkin kovasti ovat tulleet porvariksi, vaikka ovat koko ikänsä tehneet työtä joka ei ole ollut mitenkään aivosoluja käynnistävät missään muodossa.
Ovat unohtaneet juurensa ja omasta historiastaan eivät tiedä mitä.
Mutta eivät ymmärrä että ne joita he äänestävät eivät ehkä näitä mummeleita seuraansa koskaan , sillä mummelit ovat ainoastaan vaalipäivänä heille tärkeitä heille , sen jälkeen ei mitään .
Eräät luulevat puhuvansa politiikkaa ja haukkuvat veroja, mutta eivät ole . .
ole tietoisia mitä verorahoilla tehdään
Ei politiikka kuulu mitenkään äänestäjien päässä. - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Oletko sinä Amerikan (tai Suomenkaan) politiikan asiantuntija?
Hän on kuitenkin asunut siellä ja on yhtä hyvin selvillä siitä mitä haluaa äänestää kuin kuka vain Suomenkin vaaleissa äänestävä, olipa sitten iskelmälaulaja tai kuka tahansa.Selvillä ? Äei näytä okein rakentavasti ajattelevan , intellektuelli ajatustapan on aika alhaalla , kaikki pinnallisuus kuvastaa heidän jutuistaan miten kaukana heidän poliittinen ymmärrys on . Joten pelkäövätkö niin kovasti että on pakko hommata se punainen lippis valloissa ettei vaan tapahdu ikäviä asioita . Ei voi muuten muulla tavalla heitä mainita kun raukkoja ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iskelmälaulaja se vasta asiantuntija onkin 🤣
Tätäkään mieli pidettävä ei tarvitse pitää minään.
Koska sieltä suunnalta ei tule mitään järkevää kuten tuo suomen median syyttely ja idiootti trumpin kehuminen kertoo.
- Anonyymi
TRUMP THE BOSS
- Anonyymi
Pelkkä pelle koko ukko.
Republikaanien on vaikea kääntyä demokraateiksi ja päinvastoin.
Trumppi ei voi olla tarpeeksi vastenmielinen ja Harris tarpeeksi hyvä oikeudenmukainen moraalisia ihmisarvoja ajava presidentti ehdokas etteikö Trumppi tulisi valituksi, jenkkien uusnatsi äärioikeistolle vain Putin on vastenmielisempi, Trumpista ei ota selvää mitä mieltä hetken päästä on.Olet samoilla linjoilla Putinin kanssa taas kerran (niinkuin Israelkysymyksessäkin).
Hänkin on sanonut kannattavansa Harrisia enemmän kuin Trumpia.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Olet samoilla linjoilla Putinin kanssa taas kerran (niinkuin Israelkysymyksessäkin).
Hänkin on sanonut kannattavansa Harrisia enemmän kuin Trumpia.Ei pidä paikkansa.
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkansa.
Mikä ei pidä paikkaansa.
Tai tiedä sitä sitten, jos se vain oli taas niitä IS:n omia juttuja, kun kirjoittivat Putinin haluavan mieluummin Harrisin kuin Trumpin seuraavaksi presidentiksi.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010677613.htmlTellukka kirjoitti:
Olet samoilla linjoilla Putinin kanssa taas kerran (niinkuin Israelkysymyksessäkin).
Hänkin on sanonut kannattavansa Harrisia enemmän kuin Trumpia.Mielipiteeni on kristallin kirkkaat
https://yle.fi/a/74-20115667Pertikki kirjoitti:
Mielipiteeni on kristallin kirkkaat
https://yle.fi/a/74-20115667Niinhän teillä Putinin kanssa menee muutenkin mielipiteet kristallinkirkkaasti yhteen.
Tellukka kirjoitti:
Niinhän teillä Putinin kanssa menee muutenkin mielipiteet kristallinkirkkaasti yhteen.
Minää vihaan Putinia, persuissa ollut eniten Putinin kannattajia todisteeksi löytyy linkkejä ei kovinkaan monen vuoden takaa.
Pertikki kirjoitti:
Minää vihaan Putinia, persuissa ollut eniten Putinin kannattajia todisteeksi löytyy linkkejä ei kovinkaan monen vuoden takaa.
Vihaat siis Putinia, mutta et hänen mielipiteitään.
No selvä tämä.Tellukka kirjoitti:
Vihaat siis Putinia, mutta et hänen mielipiteitään.
No selvä tämä.Pyh, sinun tapasi aina ollu vääristely kun et muuhun pysty.
Pertikki kirjoitti:
Pyh, sinun tapasi aina ollu vääristely kun et muuhun pysty.
Mitä vääristelyä?
Kumpikin olette israelvastaisia ja kannatatte Harrisia presidentiksi.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Olet samoilla linjoilla Putinin kanssa taas kerran (niinkuin Israelkysymyksessäkin).
Hänkin on sanonut kannattavansa Harrisia enemmän kuin Trumpia.No Kamala Harrista ei voi edes verrata Trumppiin . Nainen on viisas ja älykäs Trumppi letkauttelee ihmisille mitä sattuu alentavasti kuten hänen ihailijatkin tekevät. Jopa vanhat ämmätkin omaavat tämän taidon ja luulevat olevansa muka älykkäitä. Näsäviisaus ei ole älykkään ihmisen tyyliä , vaan hän kertoo asioita ja katsoo tulevaisuuteen kuten Harris tekee , trumppi jauhaa samaa asiaa vuodesta toisen , sitä kutsutaan oikealla kielellä
Aivopesuksi ja ainoastaan yksinkertaiset takertuvat aivopesuun kuten marionetit - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Vihaat siis Putinia, mutta et hänen mielipiteitään.
No selvä tämä.Se jokamon tavannut Putinia pitää häntä fiksuja miehenä. Mutta ei todellakaan hänen politiikastaan . Joten tämä se taas alkaa tavanomaisen rautalangan väännön
Anonyymi kirjoitti:
No Kamala Harrista ei voi edes verrata Trumppiin . Nainen on viisas ja älykäs Trumppi letkauttelee ihmisille mitä sattuu alentavasti kuten hänen ihailijatkin tekevät. Jopa vanhat ämmätkin omaavat tämän taidon ja luulevat olevansa muka älykkäitä. Näsäviisaus ei ole älykkään ihmisen tyyliä , vaan hän kertoo asioita ja katsoo tulevaisuuteen kuten Harris tekee , trumppi jauhaa samaa asiaa vuodesta toisen , sitä kutsutaan oikealla kielellä
Aivopesuksi ja ainoastaan yksinkertaiset takertuvat aivopesuun kuten marionetitNiin mitä asiaa se trumppi on jauhanut vuodesta toiseen?
Kerro nyt, kun vaikutat seuraavan hänen puheitaan vuodesta toiseen.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Mitä vääristelyä?
Kumpikin olette israelvastaisia ja kannatatte Harrisia presidentiksi.Mitä sinulle kuuluu kenenkään poliittinen ajattelutapa ja olet joka paikassa haukkumassa ihmisiä. . Et kai luule liikoja itsestäsi jotenkin . Eikö ole kotona enää ukkoa jolle saa ilkeillä kun on pakko ilkeillä vieraille ihmisille. Anna Petrikin pitää omat asjatuksensa politiikasta Äläkä syyttele . Jokaisella ihmisellä on selvä ajatus Palestiina / Israel asiasta joten ei ole sinun asiasi olla nokkimassa joka asiassa . Raastin rautakin on miellyttävämpi kun sinun ilkeilysi. Mokomakin näsäviisaus
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sinulle kuuluu kenenkään poliittinen ajattelutapa ja olet joka paikassa haukkumassa ihmisiä. . Et kai luule liikoja itsestäsi jotenkin . Eikö ole kotona enää ukkoa jolle saa ilkeillä kun on pakko ilkeillä vieraille ihmisille. Anna Petrikin pitää omat asjatuksensa politiikasta Äläkä syyttele . Jokaisella ihmisellä on selvä ajatus Palestiina / Israel asiasta joten ei ole sinun asiasi olla nokkimassa joka asiassa . Raastin rautakin on miellyttävämpi kun sinun ilkeilysi. Mokomakin näsäviisaus
On sinussa sivistystä sentään, kun et hauku ketään, minuakaan. Ethän vai?
Pertikki vain on niin nopea toisia sanomaan natseiksi, Putinisteiksi vaikka tarkemmin ajateltuna hän taitaakin puhua siinä ihan itsestään vaikka kääntää sen toisiin, kun ei halua itselleen tunnustaa olevansa natsistinen ja putinistinen.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Niin mitä asiaa se trumppi on jauhanut vuodesta toiseen?
Kerro nyt, kun vaikutat seuraavan hänen puheitaan vuodesta toiseen.Sinä naisena hyväksyt siis kaikki seksistiset puheet mitä Trumpoi on kertonut videoissaan . Älä huoli trumpillakin on kirjain kombinaatio vaivanaan siksi isottelee
. . Ehdotan sinulle ettet viitsisi riidellä palstalla. Koska luulet että se on politiikkaa, ihmiset kyllästyy ainaisiin letkautuksiisi , milloin kukakin on kohteena.
Sinä et tiedä politiikasta mitään, siksipä ihmeellistä että siitä edes mainitset asioista tavallasi . Ei sinun tarvitse Trumpia puolustaa hän pärjäilee ihan hyvin ilman sinun kommentoimista .
Antaisit joskus ihmisten vaihtaa mielipiteitä netissä koska he jotka todella ymmärtävät politiikasta eivät tunne Trumppimaista tarvetta letkautteluun . Anna ihmisille rauha vaihtaa mielipiteitä. .ilman että sekaannut niihin . Anonyymi kirjoitti:
Sinä naisena hyväksyt siis kaikki seksistiset puheet mitä Trumpoi on kertonut videoissaan . Älä huoli trumpillakin on kirjain kombinaatio vaivanaan siksi isottelee
. . Ehdotan sinulle ettet viitsisi riidellä palstalla. Koska luulet että se on politiikkaa, ihmiset kyllästyy ainaisiin letkautuksiisi , milloin kukakin on kohteena.
Sinä et tiedä politiikasta mitään, siksipä ihmeellistä että siitä edes mainitset asioista tavallasi . Ei sinun tarvitse Trumpia puolustaa hän pärjäilee ihan hyvin ilman sinun kommentoimista .
Antaisit joskus ihmisten vaihtaa mielipiteitä netissä koska he jotka todella ymmärtävät politiikasta eivät tunne Trumppimaista tarvetta letkautteluun . Anna ihmisille rauha vaihtaa mielipiteitä. .ilman että sekaannut niihin .En todellakaan ole niin Ameriikan politiikan expertti, että olisin huomioinut Trumpin seksistiset puheet.
Sekö se siis on ainut asia, mitä hän on jauhanut vuodesta toiseen? Minulta on kyllä mennyt ihan täydellisesti ohi ne.
Mutta hyvä, että palstalla on joku, joka "ymmärtää politiikasta".
- Anonyymi
Kenelle rahaa kasaantuu suurempia määriä, tuskin he sosialisteja haluavat tukea. Normaalia.
- Anonyymi
Suomes ei mitään sosialisteja ole, ei.
- Anonyymi
Ehkä perheellä on hieman vieroitusoireita amerikkalaisesta elämäntyylistä, ja töksäyttelevät hieman, vaikka kyllä Selänteiltä on ihan asiallista juttuakin tullut.
- Anonyymi
Onhan se tietty kamalaa kun joutuu tulemaan tänne köyhään suomeen lomailemaan
- Anonyymi
Missä asiassa.
- Anonyymi
Eihän hän teitä ruotsalaisia neuvonut eli miksi kirjoitat "meitä"?
- Anonyymi
Suomalaisia on myös muualla, kuin vain Suomessa, tiedoksi tämä.
- Anonyymi
Teemu on kovalla työllä miljoonansa tehnyt, ja heillä on oikeus omiin mielipiteisiinsä.
- Anonyymi
Raha ei ole heille viisautta antanut. Kannattaisi pitää typerät mielipiteensä
ominaan. - Anonyymi
Ja meillä normaali töitä tehneillä, kovaakin työtä 06:00 aamusta alkaen tehneenä 40 v eikä silti omista mitään, ei myöskään ole ei mitään oikeutta... Niinkö?
- Anonyymi
Iikka kivi on törkyturpainen nettilässy vanheneva preseilijä joka hakee raivoisasti julkisuutta
https://www.como.fi/uutiset/jethro-ja-koomikko-ilkka-kivi-riitautuivat-nyrkkeilymatsi-turussa/- Anonyymi
Kivi antaa reppanoilla neuvoja am mattikoululaisena joka on kuin erkkituo mio ja
Ei ammattia eikä ole koskaan ollut töissä (reppananeuvoja Eki oli opiskelijana kesätöissä Rautaruukilla mutta oli allerginen hien hajulle kuten anni "sinne" tännemäki, hum.kand laulunsanoittaja, Stadin kaavoitusjohtaja ei myöskään ole ollut töissä mutta antaa neuvoja reppanoille) - Anonyymi
Jethro vasta turha äijä on.
- Anonyymi
"Jääkiekkoilun ja kotirouvailun antamalla mandaatilla"
Voi voi....miksi ivaat?
Kai sitä mielipiteensä saa kukin sanoa, ilman "mandaattia"?- Anonyymi
Paloma reppanalla on mandaatti ivata kaikkia, jotka eivät ole sosialisteja.
- Anonyymi
Sosialidemokraattinen heikon tason seiväshyppääjä Antti Kalliomäki teki rutosti hallaa mandaatillaan ministerinä, vuosikausia vielä, mm. myi Enson alihintaan Wallenbergien Storalle kun ei ymmärtänyt sijoituslogiikkaa: valtionyhtiön aliarvostusta pörssissä

Euroopan mestari Kalliomäen poliittisesta urasta höpise mitä vaan, mut hän ei todellakaan ollut mikään 'heikon tason seiväshyppääjä'. EM-kultaa nappas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euroopan mestari Kalliomäen poliittisesta urasta höpise mitä vaan, mut hän ei todellakaan ollut mikään 'heikon tason seiväshyppääjä'. EM-kultaa nappas.
Höpötystä
Mikä em on tasossa
Naiset hyppää nykyisin paremmin
Surkea ukko hyppääjänäkin - Anonyymi
Ko. pariskunnan ei kannattaisi tulla julkisuuteen "poliittisilla" mielipiteillään.
Tuntee myötähäpeää heidän ajattelunsa kehittymättömyydestä. - Anonyymi
Ivan aihetta olisi enemmänkin, mutta näitten ihmisten möläytykset
ovat niin turhanpäiväisiä, että on parempi ohittaa naurulla
niinkuin persujenkin pöljät jutut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paloma reppanalla on mandaatti ivata kaikkia, jotka eivät ole sosialisteja.
Paloma on valistunut. Selänteet eivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paloma reppanalla on mandaatti ivata kaikkia, jotka eivät ole sosialisteja.
Paloma on niin paljon sinua fiksumpi, että sinun kannattaisi olla ihan hiljaa vaan.
Anonyymi kirjoitti:
Ko. pariskunnan ei kannattaisi tulla julkisuuteen "poliittisilla" mielipiteillään.
Tuntee myötähäpeää heidän ajattelunsa kehittymättömyydestä.Tuo on niin taas tuota, että vain yksi poliittinen mielipide on sallittua ja eri mieltä olevien pitäisi pysyä hiljaa.
Ei kuulosta demokraattiselta ajattelulta.- Anonyymi
Muuten mitään mutta miljonäärin tai turhan julkkiksen (Jethro, Hjallis, Teemu ym)
Mielipiteitä tulee julkisuuteen ja joku idiootti voi pitää niitä viisaina... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euroopan mestari Kalliomäen poliittisesta urasta höpise mitä vaan, mut hän ei todellakaan ollut mikään 'heikon tason seiväshyppääjä'. EM-kultaa nappas.
Ja taisi kokoomus ministerien hommia olla kansallisen omaisuuden myynti isossa määrin, kun valtion ei kuulu omistas tuotanto laitoksia....
- Anonyymi
Täällä on vielä jotain työväenluokkaisia jotka pitää menneen ajan suomalaisurheulijiita hyvinä
Kun muut eivät urheilleet
Lisäksi ne olivat jotai köyhiä surkimuksia
Seiskassa on juuri nyt Jani Uimaopettaja Sievinen, köyhä raakki klooriastma ja lonkat sikin sokin ...- Anonyymi
Jani Sievänen on todella hyvä uintiopettaja myös aikuisille. Turha mollata jonkun räkäroolin uimarin!
- Anonyymi
Aloituksesta haisee kateus. YHHYYYHHH!!!!
- Anonyymi
Sinä olet kateellinen palomalle, koska tiedostat, että on sinua älykkäämpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet kateellinen palomalle, koska tiedostat, että on sinua älykkäämpi.
Todellakin, ja hänen älykkyytensä on sitten peräisin roskalehtien viihdeosioista. hahaaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin, ja hänen älykkyytensä on sitten peräisin roskalehtien viihdeosioista. hahaaa
Sinä tunnet roskalehdet. Paloma tuskin on niitten vakilukija.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tunnet roskalehdet. Paloma tuskin on niitten vakilukija.
Ainakin linkitti juuri sellaisen lehden viihdesivua, jota on itse pitänyt roskalehtenä.
Jos ei ole vakilukija, niin kuinka osuikin hänen silmiinsä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tunnet roskalehdet. Paloma tuskin on niitten vakilukija.
Minä en tänne roskalehtiä linkitä.
Äärettömän hölmöä olettaa mitä lehtiä tunnen. - Anonyymi
Ei haise mitenkään kateus vaan ihan todellinen toteamus millä tasolle eräät ovat ,
Joten naurettavaa että suomalaiset naiset eivät edusta rehellistä suomea ja sen arvoja vaan heittäytyvät pinnallisuuden verkkoon kaikin voimin - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ainakin linkitti juuri sellaisen lehden viihdesivua, jota on itse pitänyt roskalehtenä.
Jos ei ole vakilukija, niin kuinka osuikin hänen silmiinsä.Eikö sinua itseäsi inhota koskaan oma tapasi leikkiä jotain mitä et ole ja mihin et koskaan tule koskaan yltämäänkään. Minä en lue liioin roskalehtiä mutta joskus saa vinkin joltain työkaverilta että niissä oli jotain lapsellista kirjoitettu.
Mitä tulee Palomaan niin kyllä hän on ihan vaan tietoinen asioista ja taitavaa siinä mitä tekee . Oli viimeisessä kulttuuri lehdessäkin taas mainittu . Joten älä alenna. Sinä,ja hän pelaatte ihan eri sarjoissa , Paloma ja hänen ajatuksensa ovat ihan eri luokkaa sinun letkautuksiesi kanssa . Sinun ei tarvitse hänestä edes puhua. Sen teemme me jotka kunnioitamme hänen saavutuksiaan ..
- Anonyymi
Aloitus on hyvä. Tyhjäpäitten ei kannattaisi tulla suurella suulla
julkisuuteen. - Anonyymi
Selänteet on tehneet itsensä naurettaviksi. Ainoastaan persut tuntuvat
ihailevan heitä. Persutkaan eivät ymmärrä mistään mitään.- Anonyymi
Jos sun pääsi olisi lasia, niin näkisi keltaisen nesteen määrän.
- Anonyymi
Paloman fiksuus. Montako rakettia on valmistanut?
No onhan tuo nöyryyttävää, kun joku jääkiekkoilija tuppautuu neuvomaan eläkenöitynyttä entistä tarhatätiä.
- Anonyymi
Selänteistä on IS:ssä muillakin kuin viihdesivuilla, vaikka he kuuluisivat
ehkä 7 päivää lehteen. - Anonyymi
Tosijutuiksi ei tämän pallopääpariskunnan juttuja voikaan lukea
ja viihteenäkin ne ovat surkeinta laatua,, kun he ottavat itsensä
niin säälittävän tosissaan.
Palomalle bointsit aloituksesta, on ymmärrettävää, että
Trumpin kannattajat eli persut eivät siitä tykkääkään.Kyllä minä tykkään, kun Paloma kerrankin sanoo itseään reppanaksi.
Niin usein kun on minua nimitellyt samoin.
- Anonyymi
Kyllä yhdessä asiassa on Sirpa oikeassa; perintövero on kauhea Suomessa, joku on vararikkoon joutunut perinnön takia, kun pitäis valtavat verot maksaa sentakia.
Onko missä muissa maissa sellainen perintövero käytössä kuin Suomessa.
Ei Ruotsissa ainakaan ole.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Onko missä muissa maissa sellainen perintövero käytössä kuin Suomessa.
Ei Ruotsissa ainakaan ole.On ainakin saksassa, ranskassa, briteissä ja jenkeissä.
Wikistä katsottuna ;)
- Anonyymi
Bravo Paloma ! Uusnatsit tunnistaa siitä, että he ovat kanssasi eri mieltä.
Minä olen ihan samaa mieltä kerrankin Paloman kanssa, kun hän sanoo itseään reppanaksi.
Mutta enhän uusnatsi (antisemitisti) ole tosin muutenkaan.- Anonyymi
Onko joku lehden linkki Ploman mielipide?
Mitä ne Selänteet nyt ruotsalaisia neuvoi? En viitsi avata moista linkkiä - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Minä olen ihan samaa mieltä kerrankin Paloman kanssa, kun hän sanoo itseään reppanaksi.
Mutta enhän uusnatsi (antisemitisti) ole tosin muutenkaan.Ota lääkkees ja mene maate , mokomakin olio
Anonyymi kirjoitti:
Ota lääkkees ja mene maate , mokomakin olio
En minä nyt voi mennä maate vaikka noin tomerasti käsketkin.
Laitoin juuri 7 litraa kaalilaatikkoa uuniin, enkä halua, että koko talo palaa sinun kiukuttelusi takia.
- Anonyymi
Harris ei voi päästä presidentiksi, koska lisäisi veroja eli on äärivasemmistolainen. Amerikkalaiset inhoavat veroja ja äärivasemmistolaisia
- Anonyymi
Teemu sanoi Trumpia oudoksi, ja sehän on tosi.
PS Immonen kertoi puolueen kannan eduskunnan salissa, Suomessa ei saa haukkua Trumppia, Trumpista kerrottava vain myönteisiä asioita kuten Trumppi ei valehtele koskaan.
- Anonyymi
Psykologisesta näkökulmasta katsottuna Trumpin kehon kieli kertoo hänestä ihan kaiken . Ja kehonkieli ei valehtele koskaan . Joten ei mitenkään minun mieleiseni , kun vielä muistaa miten hön puhui naisista se oli ällöttävää kuunneltavaa . Itse tietysti kuvitteli että se oli hyvinkin älykästä , mutta sillä sanalla ei häntä edes ajatella
- Anonyymi
Hyviin tapoihin ei kuulu , haukkua meille tärkeän suurvallan presidenttiä.
- Anonyymi
Sämpylä
- Anonyymi
Ei ole vielä sellainen.
- Anonyymi
Apu koulu pohjalla pärtikki on asian tuntia ja räävitön jauha ja äly käpiömä
- Anonyymi
Kuka on haukkunut Joe Bideeniä ?
Eikä ketään muutakaan ainoastaan sanoneet miten kokee esim Harriksen ja Trumpin . Ainakin vielä on sanan vapaus asiallisissa asioissa , sitten ei tiedä milloin sekin oikeus otetaan kun ihmiset ovat unohtaneet demokraattisen ajatustavan ja kääntyvät populistiksi
- Anonyymi
Trump on itserakas narsisti ja pelle. Jotkut näköjään sellaisiakin ihmisiä fanittaa.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä, toivotaan Harrisin voittavan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä, toivotaan Harrisin voittavan.
Niin Putinkin tykkää.
– Hänen naurunsa on niin ilmeikäs ja tarttuva, se tarkoittaa että hänellä on kaikki hyvin, Putin totesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin Putinkin tykkää.
– Hänen naurunsa on niin ilmeikäs ja tarttuva, se tarkoittaa että hänellä on kaikki hyvin, Putin totesi.Mielipuoli Putin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielipuoli Putin.
2024-10-08 08: 13;16
Niin totta!
Perussuomalaiset aloittaneet mainonnan kevään alue- ja kuntavaaleihin oikein tasokkaasti.
https://yle.fi/a/3-8083082- Anonyymi
Kuva vuodelta 2015. Nyt on noloa.
17.6.2015
Ei tainnut olla ihan näihin kuntavaaleihin valmistautumista.
Itkettääkö sinua vieläkin se, että Eugen Schauman ampui Bobrikovin. Älä itke enää, kun onhan sinulla Putin vielä hengissä.Anonyymi kirjoitti:
Kuva vuodelta 2015. Nyt on noloa.
Samaa sakkia 2015, nykyään vaarallisempia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuva vuodelta 2015. Nyt on noloa.
Ihan ajankohtainen kuva. Ei persut tuosta ole muuttuneet muuten kuin
pahemmiksi ja mikä kamalinta nyt niitä hallituksessa monta. - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
17.6.2015
Ei tainnut olla ihan näihin kuntavaaleihin valmistautumista.
Itkettääkö sinua vieläkin se, että Eugen Schauman ampui Bobrikovin. Älä itke enää, kun onhan sinulla Putin vielä hengissä.Itkettävää on se, että uusnatsit pitävät itseään sankareina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itkettävää on se, että uusnatsit pitävät itseään sankareina.
Läskipreseinen valepukkijäi mahastaan kiinni ja aukooturpaansa kuin henki loppuisi
Mielipidehän ei ollut omani, koska se oli sitaateissa.
"Somessa Selänteen kommentit huomattiin välittömästi, ja Ilta-Sanomien Facebook-tilillä keskustelu kävi kuumana."
Paljon oli Selänteiden puolustajiakin.
Luin artikkelin Helsingin Sanomista, mutta linkki oli Ilta-Sanomiin.- Anonyymi
Kaikki vähänkään järjissään olevat nauravat Selänteille. Persuille he edustavat
jotain ihailtavaa, mutta ihailevathan persut Purraakin, se on ehkä vielä
pahempaa. - Anonyymi
Missä sitaatin alku? Ei näy.
- Anonyymi
Yksi sitaatti ei ole sitaateissa.
Anonyymi kirjoitti:
Yksi sitaatti ei ole sitaateissa.
Otsikkoon ei oikein voi laittaa sitaattia, se näyttää kummalliselta, olen kokeillut joskus.
Lillukanvarsia.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Otsikkoon ei oikein voi laittaa sitaattia, se näyttää kummalliselta, olen kokeillut joskus.
Lillukanvarsia.Ei nyt ole kyse lillukanvarsia.
Mietihän, miten päin tekstiä luetaan. Anonyymi kirjoitti:
Ei nyt ole kyse lillukanvarsia.
Mietihän, miten päin tekstiä luetaan.Koska lause päättyi lainausmerkkeihin oletin että se myös ymmärretään lainaukseksi. Mikisi alussa ei ole lainausmerkkejä, sen selitin tuossa ylempänä.
- Anonyymi
Palstan läskipreseinen valepukki lipui Paloman asettamaan stereorypiaan hienosti, nyt vain kansi kiinni, siellä on ja pysyy
Hesari on sama kuin IS ja STT, ne monistavat samat uutiset myyden ne moneen kertaan firmassaan
eli digiopetuksella kouluja pilaava Sanoma oy - kompleksi. Koronan jälkeen 2021 tammikuussa osake kävi jopa 16 mutta nyt on alle 7. Erkot myyvät itselleen ilmeisesti järjestellen perintöjään? Herlinit kyttäävät?- Anonyymi
Puhise vaan, mut pidä kaffitaukokin.
Lipui, republikaanit johtaa Trumppiin ja äärioikeistoon myös Suomeen, Selänteen ajatukset ei mitenkään poikkeus. Oikeisto konservatiivit ei tarkoita äärioikeistoa.
Äärioikeiston juuret ulottuu satavuotta taakse päin, Natsismi, fasismi sammui toiseen maailman sotaan. Epävakaat olosuhteet nostaa esiin populismia, ääriajattelua. pakolaiset maahanmuutto hyvä kasvualusta. Uusnatsi äärioikeisto ei ole perinteistä puoluepolitiikkaa, viha on hyvä kasvualusta, iljettävää äärioikeiston tunku politiikkaan, äärivasemmisto jota esiintyy vähemmän ei näitä tarvita demokraattisessa yhteiskunnassa.
Uusnatsismi äärioikeisto ajattelun pesiytyminen ajatusmaailmaan siitä eroon pääseminen näyttää olevan vaikeaa, mitään hyvää ei nämä sisällä, pahuutta kyllä, vertaisin johonkin saatanan palvontaa uskonlahkoon.Kyseinen artikkeli pitäisi olla ohjenuora mikäli haluamme pyrkiä takaisin jonkinlaiseen hyvinvointi yhteiskuntaan, se menetetään jos meillä ei ole tarpeeksi veronmaksajia.
Olemme menettämässä positiivisen maakuvan, ei Suomeen tule sijoittajia.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010738952.html- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Kyseinen artikkeli pitäisi olla ohjenuora mikäli haluamme pyrkiä takaisin jonkinlaiseen hyvinvointi yhteiskuntaan, se menetetään jos meillä ei ole tarpeeksi veronmaksajia.
Olemme menettämässä positiivisen maakuvan, ei Suomeen tule sijoittajia.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010738952.htmlNimenomaan osaajia pitää houkutella tänne, eikä elintasopakolaisia. Liian hyvät sosiaaliset etuudet tulijoille houkuttelevat kaikenlaista väkeä sosiaaliturvan piiriin.
Lisäksi vielä sellainen huomioon otettava seikka, että halvempi työvoima maksaa palkastaan vähemmän veroja ja verovarat hupenevat entisestään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan osaajia pitää houkutella tänne, eikä elintasopakolaisia. Liian hyvät sosiaaliset etuudet tulijoille houkuttelevat kaikenlaista väkeä sosiaaliturvan piiriin.
Lisäksi vielä sellainen huomioon otettava seikka, että halvempi työvoima maksaa palkastaan vähemmän veroja ja verovarat hupenevat entisestään.Onko Selänne, vanha äijä, joka luistelee kiekon perässä, joku "osaaja" ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Selänne, vanha äijä, joka luistelee kiekon perässä, joku "osaaja" ?
Selänteestä ei tuossa kohtaa edes puhuttu.
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan osaajia pitää houkutella tänne, eikä elintasopakolaisia. Liian hyvät sosiaaliset etuudet tulijoille houkuttelevat kaikenlaista väkeä sosiaaliturvan piiriin.
Lisäksi vielä sellainen huomioon otettava seikka, että halvempi työvoima maksaa palkastaan vähemmän veroja ja verovarat hupenevat entisestään.Jäin vain miettimään että jos äärioikeiston ja republikaanien toiveet toteutuvat ja USA saa Trumpin ja hänen vielä enemmän oikealle kallistuneen varapresidenttinsä valtaan ja maahanmuutto tyssättäisiin, Rio Granden ranta miehitettäisiin ja paperittomat meksikolaiset ja väliamerikkalaiset lähetettäisi takaisin kotiinsa, niin miten sitten varakas yläluokka USA:ssa saisivat palvelusväkeä ja siivousapua, uimalllasmiehiä, puutarhureita, lastenhoitajia jne. vai työllistyisivätkö omat mustat ja vuosisatoja maassa asuneet latinovähemmistöt täyttämään tarvetta rikkaiden palvelijoina?
Ei tunnu oikein uskottvalta.
Amerikkalainen unelma on kaikille, myös köyhille ja syrjäytyneille tärkeä houkutin äänestämään oikeistoa.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Jäin vain miettimään että jos äärioikeiston ja republikaanien toiveet toteutuvat ja USA saa Trumpin ja hänen vielä enemmän oikealle kallistuneen varapresidenttinsä valtaan ja maahanmuutto tyssättäisiin, Rio Granden ranta miehitettäisiin ja paperittomat meksikolaiset ja väliamerikkalaiset lähetettäisi takaisin kotiinsa, niin miten sitten varakas yläluokka USA:ssa saisivat palvelusväkeä ja siivousapua, uimalllasmiehiä, puutarhureita, lastenhoitajia jne. vai työllistyisivätkö omat mustat ja vuosisatoja maassa asuneet latinovähemmistöt täyttämään tarvetta rikkaiden palvelijoina?
Ei tunnu oikein uskottvalta.
Amerikkalainen unelma on kaikille, myös köyhille ja syrjäytyneille tärkeä houkutin äänestämään oikeistoa.Työ on oltava. Työttömät syövät valtion varoja. Kuka haluaa maahan ison joukon yhteiskunnan tulilla eläviä ja elätettäviä?
Anonyymi kirjoitti:
Työ on oltava. Työttömät syövät valtion varoja. Kuka haluaa maahan ison joukon yhteiskunnan tulilla eläviä ja elätettäviä?
Jos palaamme maahanmuuttajiin USA:ssa, niin kyllä suurin osa Rio Granden ylittävistä "märkäselistä" tulee nimenomaan etsimään työtä ja ottavat vastaan mitä tahansa . Veroja he eivät maksa, koska heillä ei ole työlupia, mutta heidän lapsensa sen tekevät. Elleivät sitten ajaudu jengirikollisuuteen. Joka on myös eräänlaista perverssiä riistokapitalismia.
Mitä tulee siihen pieneen määrään maahanmuuttajia Suomessa on tehtävä ero työperäisellä maahanmuutolla (opiskelijat mukaanluettuna, he maksavat opiskelustaan Suomessa) ja pakolaisilla.
Pakolaisilla ajattelen on vaihtoehdot usein vähissä. He Tulevat ja asettuvat sinne missä heillä on mahdollisuus jäädä henkiin jollain tapaa. Puhutaan elintasopakolaisista, mutta se on tulkintakysymys. Eivät ne jotka pakenevat köyhyydestä, miljöökatastrofeista, sodasta välttämättä etsi mitään "elintasoa", ainoastaan mahdollsuutta jäädä henkiin, saada jonkinlainen ihmisarvoinen elämä jossakin, missä tahansa.Itselleen, perheelleen, lapsilleen.
Kehitysmaassa asuneena tiedän, että köyhä jakaa vähästäänkin apua tarvitsevalle. Rikas on itsekäs ja narisee ja valittaa pienistäkin kuluista joita turvapaikanhakijat (väliaikaisesti) tuottavat maalle. Turvapaikka on kansainvälinen sopimus ja jokaisen ihmisen oikeus.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Jäin vain miettimään että jos äärioikeiston ja republikaanien toiveet toteutuvat ja USA saa Trumpin ja hänen vielä enemmän oikealle kallistuneen varapresidenttinsä valtaan ja maahanmuutto tyssättäisiin, Rio Granden ranta miehitettäisiin ja paperittomat meksikolaiset ja väliamerikkalaiset lähetettäisi takaisin kotiinsa, niin miten sitten varakas yläluokka USA:ssa saisivat palvelusväkeä ja siivousapua, uimalllasmiehiä, puutarhureita, lastenhoitajia jne. vai työllistyisivätkö omat mustat ja vuosisatoja maassa asuneet latinovähemmistöt täyttämään tarvetta rikkaiden palvelijoina?
Ei tunnu oikein uskottvalta.
Amerikkalainen unelma on kaikille, myös köyhille ja syrjäytyneille tärkeä houkutin äänestämään oikeistoa.ei kannata miettiä Trumpin puheita hän voittaa vaalit koska amerikkalaiset eivät
maksa veroja mielellään eikä varsinkaan halua elättää matuja
Trump puhuu mitä puhuu ja tekee sitten jotain arvaamatonta
ei häntä voi arvioida puheista ollenkaan
kaikki amerikkalaiset ovat varakkaita ja palkat hyviä ja työttömyys alhaalla
nyt ja he myös keksivät kaiken (esin. Nvidia)
Suomessa valtosa on köyhiä työväenluokkaisia asumistuen inisijöitä
jotka eivät keksi mitään vaan odottavat että hallitus työllistää
kekkosmalliin, kostamus-venäjälle ja halpaa menovettä ladaan
Nvidiaa johtaa taiwankiinalainen sähköinsinööri
https://www.bbc.com/news/articles/cyrr40x0z2mo
Tekoälyvimma nosti Nvidian maailman arvokkaimmaksi Anonyymi kirjoitti:
ei kannata miettiä Trumpin puheita hän voittaa vaalit koska amerikkalaiset eivät
maksa veroja mielellään eikä varsinkaan halua elättää matuja
Trump puhuu mitä puhuu ja tekee sitten jotain arvaamatonta
ei häntä voi arvioida puheista ollenkaan
kaikki amerikkalaiset ovat varakkaita ja palkat hyviä ja työttömyys alhaalla
nyt ja he myös keksivät kaiken (esin. Nvidia)
Suomessa valtosa on köyhiä työväenluokkaisia asumistuen inisijöitä
jotka eivät keksi mitään vaan odottavat että hallitus työllistää
kekkosmalliin, kostamus-venäjälle ja halpaa menovettä ladaan
Nvidiaa johtaa taiwankiinalainen sähköinsinööri
https://www.bbc.com/news/articles/cyrr40x0z2mo
Tekoälyvimma nosti Nvidian maailman arvokkaimmaksiEnsiksikään, suuri valtaosa USA:n maahanmuuttajista elättävät itse itsensä ja amerikkalaiset tietävät sen. Mitä Trumpin puheet lietsovat on lähinnä pelkoa rikollisuuden lisääntymisestä ja muukalaisvihaa (esim. tää viimeinen kaistapäisyys siitä että haitilaiset syövät amerikkalaisten kotieläimiä).
Amerikkalaisten asenteet maahanmuuttajiin eivät mitenkään korreloi suomalaisten populistien asenteiden kanssa, ne suuntautuvat eri asioihin. Kannattaa pitää mielessä että amerikkalainen yhteiskunta perustuu massiiviseen maahanmuuttoon ja etninen koostumus ei ole yhtä ratkaisevaa mielipiteiden muokkauksessa.
Amerikkalainen populismi muistuttaa enemmän kiihkolahkolaisuutta, jossa messuamalla saadaan ihmiset tekemään massahysterian vallassa täysin tunnepohjaisia päätöksiä. Haluammeko me tänne Pohjolaan samanlaisen poliittisen kulttuurin?
Minä ainakaan en."""Natsismi, fasismi sammui toiseen maailman sotaan."""
Ei se minnekään sammunut.
Siellä se antisemitismi on kytenyt islamilaisessa maailmassa kaiken aikaa. Nyt taas lehahtanut liekkeihin muuallakin. Jopa itseään suvaitsevaisiksi maininneet ovat siihen hurahtaneet, ja nimenomaan niissä piireissä se on pahimmillaan nykyisin.Paloma.se01 kirjoitti:
Jäin vain miettimään että jos äärioikeiston ja republikaanien toiveet toteutuvat ja USA saa Trumpin ja hänen vielä enemmän oikealle kallistuneen varapresidenttinsä valtaan ja maahanmuutto tyssättäisiin, Rio Granden ranta miehitettäisiin ja paperittomat meksikolaiset ja väliamerikkalaiset lähetettäisi takaisin kotiinsa, niin miten sitten varakas yläluokka USA:ssa saisivat palvelusväkeä ja siivousapua, uimalllasmiehiä, puutarhureita, lastenhoitajia jne. vai työllistyisivätkö omat mustat ja vuosisatoja maassa asuneet latinovähemmistöt täyttämään tarvetta rikkaiden palvelijoina?
Ei tunnu oikein uskottvalta.
Amerikkalainen unelma on kaikille, myös köyhille ja syrjäytyneille tärkeä houkutin äänestämään oikeistoa.No onhan Trump jo kerran ollut presidenttinä.
Toteutuiko silloin tuo sinun maalaamasi kuva.Paloma.se01 kirjoitti:
Jos palaamme maahanmuuttajiin USA:ssa, niin kyllä suurin osa Rio Granden ylittävistä "märkäselistä" tulee nimenomaan etsimään työtä ja ottavat vastaan mitä tahansa . Veroja he eivät maksa, koska heillä ei ole työlupia, mutta heidän lapsensa sen tekevät. Elleivät sitten ajaudu jengirikollisuuteen. Joka on myös eräänlaista perverssiä riistokapitalismia.
Mitä tulee siihen pieneen määrään maahanmuuttajia Suomessa on tehtävä ero työperäisellä maahanmuutolla (opiskelijat mukaanluettuna, he maksavat opiskelustaan Suomessa) ja pakolaisilla.
Pakolaisilla ajattelen on vaihtoehdot usein vähissä. He Tulevat ja asettuvat sinne missä heillä on mahdollisuus jäädä henkiin jollain tapaa. Puhutaan elintasopakolaisista, mutta se on tulkintakysymys. Eivät ne jotka pakenevat köyhyydestä, miljöökatastrofeista, sodasta välttämättä etsi mitään "elintasoa", ainoastaan mahdollsuutta jäädä henkiin, saada jonkinlainen ihmisarvoinen elämä jossakin, missä tahansa.Itselleen, perheelleen, lapsilleen.
Kehitysmaassa asuneena tiedän, että köyhä jakaa vähästäänkin apua tarvitsevalle. Rikas on itsekäs ja narisee ja valittaa pienistäkin kuluista joita turvapaikanhakijat (väliaikaisesti) tuottavat maalle. Turvapaikka on kansainvälinen sopimus ja jokaisen ihmisen oikeus."""Kehitysmaassa asuneena tiedän, että köyhä jakaa vähästäänkin apua tarvitsevalle."""
Kuuluit sitten Kolumpiassa niihin rikkaisiin, koska olet kertonut kuinka kaduilla hypit vain kerjäläisten yli.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Jos palaamme maahanmuuttajiin USA:ssa, niin kyllä suurin osa Rio Granden ylittävistä "märkäselistä" tulee nimenomaan etsimään työtä ja ottavat vastaan mitä tahansa . Veroja he eivät maksa, koska heillä ei ole työlupia, mutta heidän lapsensa sen tekevät. Elleivät sitten ajaudu jengirikollisuuteen. Joka on myös eräänlaista perverssiä riistokapitalismia.
Mitä tulee siihen pieneen määrään maahanmuuttajia Suomessa on tehtävä ero työperäisellä maahanmuutolla (opiskelijat mukaanluettuna, he maksavat opiskelustaan Suomessa) ja pakolaisilla.
Pakolaisilla ajattelen on vaihtoehdot usein vähissä. He Tulevat ja asettuvat sinne missä heillä on mahdollisuus jäädä henkiin jollain tapaa. Puhutaan elintasopakolaisista, mutta se on tulkintakysymys. Eivät ne jotka pakenevat köyhyydestä, miljöökatastrofeista, sodasta välttämättä etsi mitään "elintasoa", ainoastaan mahdollsuutta jäädä henkiin, saada jonkinlainen ihmisarvoinen elämä jossakin, missä tahansa.Itselleen, perheelleen, lapsilleen.
Kehitysmaassa asuneena tiedän, että köyhä jakaa vähästäänkin apua tarvitsevalle. Rikas on itsekäs ja narisee ja valittaa pienistäkin kuluista joita turvapaikanhakijat (väliaikaisesti) tuottavat maalle. Turvapaikka on kansainvälinen sopimus ja jokaisen ihmisen oikeus.Pertikin linkkamassa jutussa kyse on suomesta, ei USA:sta. Kun kirjoitettiin, että: "Nimenomaan osaajia pitää houkutella tänne, eikä elintasopakolaisia. Liian hyvät sosiaaliset etuudet tulijoille houkuttelevat kaikenlaista väkeä sosiaaliturvan piiriin." niin tähänkin liittyy Suomi, eikä USA.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Ensiksikään, suuri valtaosa USA:n maahanmuuttajista elättävät itse itsensä ja amerikkalaiset tietävät sen. Mitä Trumpin puheet lietsovat on lähinnä pelkoa rikollisuuden lisääntymisestä ja muukalaisvihaa (esim. tää viimeinen kaistapäisyys siitä että haitilaiset syövät amerikkalaisten kotieläimiä).
Amerikkalaisten asenteet maahanmuuttajiin eivät mitenkään korreloi suomalaisten populistien asenteiden kanssa, ne suuntautuvat eri asioihin. Kannattaa pitää mielessä että amerikkalainen yhteiskunta perustuu massiiviseen maahanmuuttoon ja etninen koostumus ei ole yhtä ratkaisevaa mielipiteiden muokkauksessa.
Amerikkalainen populismi muistuttaa enemmän kiihkolahkolaisuutta, jossa messuamalla saadaan ihmiset tekemään massahysterian vallassa täysin tunnepohjaisia päätöksiä. Haluammeko me tänne Pohjolaan samanlaisen poliittisen kulttuurin?
Minä ainakaan en.joo mutta se hispaanien duuni on sellaista farm payrollia jota ei lasketa työllisyyslukuihin
USAssa siis työllisyys on NFP-lukuja maatyöläiset ja maisemoijat pois ei mitään poimijoita
työttömyysluvut annetaan roduttain eli johdossa työllistyneitä ovat aasialaiset naiset
aasialaiset ja valkoiset
muita sinne ei kaivata
suomessa on tapana ottaa somaliaKelaan makaamaan kun virolainen tekee työt
sellaista ei USAssa tehdä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo mutta se hispaanien duuni on sellaista farm payrollia jota ei lasketa työllisyyslukuihin
USAssa siis työllisyys on NFP-lukuja maatyöläiset ja maisemoijat pois ei mitään poimijoita
työttömyysluvut annetaan roduttain eli johdossa työllistyneitä ovat aasialaiset naiset
aasialaiset ja valkoiset
muita sinne ei kaivata
suomessa on tapana ottaa somaliaKelaan makaamaan kun virolainen tekee työt
sellaista ei USAssa tehdäUSAssa elämä on täysin etnistä eli kaikki tilastot ja kaikki
Suomessa pöntöt tälläkin palstalla kertovat miten matu tekee työtä kun virolainen
on töissä vetämässä putkea ja somaliKelassa vetämässä lonkkaa Anonyymi kirjoitti:
Pertikin linkkamassa jutussa kyse on suomesta, ei USA:sta. Kun kirjoitettiin, että: "Nimenomaan osaajia pitää houkutella tänne, eikä elintasopakolaisia. Liian hyvät sosiaaliset etuudet tulijoille houkuttelevat kaikenlaista väkeä sosiaaliturvan piiriin." niin tähänkin liittyy Suomi, eikä USA.
Ketkä houkuttelee, eikö vieläkään mene perille minkä takia meille yleensä tullaan töihin ja ketkä heitä palkkaa Migrin luvalla, jos systeemi pettää niin kenen vika.
Kenen vika silloin kun yritykset haluaa osaavaa työvoimaa eikä Suomesta sitä löydy, mutta aina puolue löytää syyllisen mamusta, tee miten päin tahansa ei kelpaa puolueelle. Tulisi hätä puolueelle jos Suomi ei kiinnostaisi mamuja, mamut tulkaa takaisin kannatus vaatii teitä.- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Ketkä houkuttelee, eikö vieläkään mene perille minkä takia meille yleensä tullaan töihin ja ketkä heitä palkkaa Migrin luvalla, jos systeemi pettää niin kenen vika.
Kenen vika silloin kun yritykset haluaa osaavaa työvoimaa eikä Suomesta sitä löydy, mutta aina puolue löytää syyllisen mamusta, tee miten päin tahansa ei kelpaa puolueelle. Tulisi hätä puolueelle jos Suomi ei kiinnostaisi mamuja, mamut tulkaa takaisin kannatus vaatii teitä.Yrityksiä kiinnostaa tietenkin suomalaista halvempi työvoima. Kun yrityksen palkkakulut pienenevät, niin viivan alle jäävät voitot paranevat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrityksiä kiinnostaa tietenkin suomalaista halvempi työvoima. Kun yrityksen palkkakulut pienenevät, niin viivan alle jäävät voitot paranevat.
joo mutta pönttöpertikki luulee että yritys haluaa somalianiin paljon että tuo niitä tänne
seukko on ihan pihalla
virolaisia varmaan halutaan ja ehkä muitakin aasista tai jostain muttei pörtikkeja afrikasta
- Anonyymi
Paljon on pashkaa tullut monessa muodossa rajojen yli Suomeen.
Ja ei ole ihme, jos useimmat amerikkalaisista ovat täysin kypsyneet, lisääntyviin siirtolaismääriin.
Tulijoita on kaikkialta maailmasta, vaikka maa on suuri, nii rajansa on sielläkin. - Anonyymi
Suomessa pöntöt tälläkin palstalla kertovat miten matu tekee työtä kun virolainen
on töissä vetämässä putkea ja somaliKelassa vetämässä lonkkaa
eli USAn työllisyystilastoissa ei ole maatyöläisiä ja sen kaltaisia mutta lista on etninen
eli rotu merkitään jolloin aasialaiset ja valkoiset tekevät työt mustat ja hispaanit lonkavedonSekä USA:ssa että Latinalaisessa Amerikassa ns. harmaa talous, joka ei tule esille missään tilastoissa, mutta on suuri tekijä mitä tulee ihmisten, usein maahanmuuttajien toimeentuloa ajatellessa.
Suomessa ei ole juurikaan harmaata taloutta, eikä muissa Pohjoismaissa.
Muuten ensi vuoden talousennusteet Latinalaisessa Amerikassa ovat parhaat Brasiliassa ja Kolumbiassa. Molemmissa vasemmistohallits.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Sekä USA:ssa että Latinalaisessa Amerikassa ns. harmaa talous, joka ei tule esille missään tilastoissa, mutta on suuri tekijä mitä tulee ihmisten, usein maahanmuuttajien toimeentuloa ajatellessa.
Suomessa ei ole juurikaan harmaata taloutta, eikä muissa Pohjoismaissa.
Muuten ensi vuoden talousennusteet Latinalaisessa Amerikassa ovat parhaat Brasiliassa ja Kolumbiassa. Molemmissa vasemmistohallits.niin mutta nvidian johtaja on taiwaninkiinalainen sähköinsinööri
eikä jokusomali
eikä taiwanilaisia tänne saada vaan jotain pellejä maksaman asumistukia
Euroopassa ei ole mitää Nvidiaan, Microsoftiin, Appleen ... verrattavaakaan
vain työttömyyskorvauksia ja maataloustukia
tämä on se ongelma, ei tietenkään pimeä talous tai mafiatalous tai ...
USAta pystyssä pidä
Kyllä sen on tunnustanut arabialainenkin tiedemies
https://www.aljazeera.com/economy/2024/6/19/nvidia-becomes-worlds-most-valuable-company-dethroning-microsoft
Kerro vaan kyllä sinuun uskotaan.
Totuus jos Suomessa ei ole ensivuosi kymmenen alussa vähintään miljoona maahanmuuttajataustaista on taloutemme vielä huonomassa jamassa mitä tämä hallitus johtaa.- Anonyymi
Jos ovat töissä, ei työttöminä.
- Anonyymi
"Jääkiekkoilun ja kotirouvailun antamalla mandaatilla" otsikko oli tahallaan provosoiva. Hyvin on Teemu perheensä elättänyt ja lapsensa koulumaksut maksanut jääkiekkoilullaan sekä Sirpa kotirouvana ollessaan tehnyt merkittävän työn lastensa parissa vieraassa maassa, jotta miehensä pystyi suorittamaan ammattiaan jossa menestyi erinomaisesti. Vastuu on varmasti ollut kova vaimollakin neljän pienen ja kouluikäisen lapsen kanssa
Liekö Teemulla ja Sirpalla kaksoiskansalaisuus ja näin ollen tunteneet nahoissaan Suomen perintöverotuksen kohtuuttomuuden molemmissa valtioissa.- Anonyymi
joo mutta se Iikka kivi on preseilijäkoomikko johon alussa viitataan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18175770/iikka-kivi-ei-ole-suosittu-koomikko-vaan-han-on-lihava-pelle-joka-hakee-huomiota
- Anonyymi
Mitä tummempi on iho , sitä parempia ovat vetämään lonkkaa.
- Anonyymi
tästäkin voitaisiin keskustella eli maantieteellsestä siirtolaisuudesta muttei tällä pörtkin ja valepukin häiriköimällä pskapalstalla
fakta on että etelå-pohjoinen maahanmuutto on monin verroin vaarallisempaa kuin itä-länsi
ja etelä-Amerikan kaaos esimerkiksi johtuu juuri tästä alue ei ole yhtenäinen ja aivan
eri asia olla Argentiinasta kun Boliviasta
- Anonyymi
nvidian johtaja on siis amerikkalaistunut kiinalainen 黃仁勳
sähköinsinööri. Insinöörien koulutus on jopa parempaa Suomessa kuin Usassa
eli käytetään mm. samoja oppikirjoja järjestelmällisesti
mutta täällä on jokin sosialistivero ... tms este jonka johdosta kaikki tahmautuu
ja passioivoituu vähäosaisten paapomispohjaiseksi lässytykseksi
ei synny koulutuksesta ideoita pelkkää voivottelua hallituksen pitäisi tehdä työpaikkoja - onkohan kukaan USAssa kuullut hullumpaa
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001927165.html
Suomea vaivaa Ruotsiin verrattuna pääomaköyhyys. Sen vuoksi Holmström haluaa lisää rikkaita sijoittajia, herlinejä ja wahlrooseja.
– Heille on vain yksi ohjenuora: liiketoiminnan pitää olla kannattavaa. Suurten pääomiensa ja kokemustensa takia heillä on oikeus päättää, millaisia tavaroita ja palveluja Suomessa valmistetaan.
Pääomasijoituksista on seurauksena työpaikkoja ja hyvinvointia.
– Se on kansantalouden kannalta paljon tehokkaampaa ja terveempää kuin se, että pienistä puroista julkista pääomaa kerätään johonkin jaettavaksi tehottomasti.- Anonyymi
googlaa
黃仁勳
- Anonyymi
Lisää tuottavaa työtä suomeen ehdotti nykyinen puhemies, paras neuvo ikinä, muuta ei sitten sanonut.
- Anonyymi
Persuhallitus ei osaa muuta puhua länkyttää ja valehdella. Yhtään mitään
se ei saa aikaiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuhallitus ei osaa muuta puhua länkyttää ja valehdella. Yhtään mitään
se ei saa aikaiseksi.Länkytyksesi on hupaisaa.
- Anonyymi
Onneks tuli muutettua Ryysyrannasta jo 1980 !
Gubbe 75- Anonyymi
"Suomi on paras maa suomalaiselle" Kenr. A. Ehnrooth.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomi on paras maa suomalaiselle" Kenr. A. Ehnrooth.
Siitä niin kauan on ja nyt, sydämesi on jo kylmennyt ! Kylätie on hiljainen .-
:( - Anonyymi
Onnellinen sinä ! Tekee mieli lähteä täältä niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Ehkä lähdenkin. Ei tätä hallituksen natsitusmeininkiä kestä erkkikään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnellinen sinä ! Tekee mieli lähteä täältä niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Ehkä lähdenkin. Ei tätä hallituksen natsitusmeininkiä kestä erkkikään.Älä välitä, parempi hyväksyä totuus ja elää sen kanssa.
Anonyymi kirjoitti:
Onnellinen sinä ! Tekee mieli lähteä täältä niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Ehkä lähdenkin. Ei tätä hallituksen natsitusmeininkiä kestä erkkikään.Ottaisikohan ne sinut Venäjälle. Siellä ei ole natseja minkä olen kuullut.
Afrikka tai Lähi-Itäkin saattaisi olla sinulle hyvä vaihtoehto. Entäs Kiina, Oletko suunnitellut? Siellä eikö niitä pippuriakin kasva. Saa niitä tosin kaupastakin, ettei niitten perässä kannata lähteä hötkyämään.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnellinen sinä ! Tekee mieli lähteä täältä niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Ehkä lähdenkin. Ei tätä hallituksen natsitusmeininkiä kestä erkkikään.Ei uskoisi et 70v palstallakin on samanlaista päättömyyttä ja 'natsittelua' kuin keskenkasvuisten palstoilla. Eikö ihmisen pitäis kasvaa ja kehittyä hieman enemmän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei uskoisi et 70v palstallakin on samanlaista päättömyyttä ja 'natsittelua' kuin keskenkasvuisten palstoilla. Eikö ihmisen pitäis kasvaa ja kehittyä hieman enemmän?
Sano se persuille: "Alkaakaa kasvaa ja kehittyä!"
- Anonyymi
Kas, persukin heräsi taas kaljapöhnästään ja muisti toisen elämäntehtävänsä,
Pertikin vainoamisen.
Toinen on persujen äänestäminen. - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ottaisikohan ne sinut Venäjälle. Siellä ei ole natseja minkä olen kuullut.
Afrikka tai Lähi-Itäkin saattaisi olla sinulle hyvä vaihtoehto. Entäs Kiina, Oletko suunnitellut? Siellä eikö niitä pippuriakin kasva. Saa niitä tosin kaupastakin, ettei niitten perässä kannata lähteä hötkyämään.Teille oikean äärilaidan kannattajille on vain Putinin Venäjä olemassa,
sitähän se persu Mäkeläkin kehui. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teille oikean äärilaidan kannattajille on vain Putinin Venäjä olemassa,
sitähän se persu Mäkeläkin kehui.Persujen rakkauden Putiniin tietää myös Ben Zyskowicz: Vladimir Putin on fasisti ja imperialisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen rakkauden Putiniin tietää myös Ben Zyskowicz: Vladimir Putin on fasisti ja imperialisti.
Zysse Verkkouutisissa:
– Kun katsoin Putinia huudattamassa Venäjää kymmenillä tuhansilla kuulijoilla Moskovassa, ja kun kuuntelee hänen mielikuvituksellisia valheitaan, tulee hakematta mieleen myös
natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitler. Ja Hitlerin kansalliskiihko, ja Hitlerin joukkotilaisuudet, ja Hitlerin valheet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano se persuille: "Alkaakaa kasvaa ja kehittyä!"
Sanon sulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen rakkauden Putiniin tietää myös Ben Zyskowicz: Vladimir Putin on fasisti ja imperialisti.
Kaikki puolueet olivat Natoon liittymisen kannalta. Salaliittouskovaiset sitten uskovat mitä uskovat, hörähtäneitä kun ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki puolueet olivat Natoon liittymisen kannalta. Salaliittouskovaiset sitten uskovat mitä uskovat, hörähtäneitä kun ovat.
Se on totta, suomalaiset on yksimielisiä, kun tarvitaan oikeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki puolueet olivat Natoon liittymisen kannalta. Salaliittouskovaiset sitten uskovat mitä uskovat, hörähtäneitä kun ovat.
No eivät olleet!
8 vasemmistoliiton kansanedustajaa äänesti Natoon liittymistä vastaan.
- Anonyymi
Pyytämättä pyytämättä viisauksia.. Yhtä paljon haluan kuulla kuin muidenkaan lastenhoitajaksi kouluttatuneiden muita viisauksia
- Anonyymi
Suvakki sosialistit fanittaa Palefacea, jolla naama on valmiiksi viturallaan.
- Anonyymi
Rouva voi antaa neuvoja kotiäitiydestä!
- Anonyymi
Kyllä rouvatkin saa sanoa mitä tykkäävät asioista, hei!
- Anonyymi
Syytä onkin , Suomijannu olettaa olevansa viisas vaikka on demari tai kommunisti .
- Anonyymi
Putin ei siis ole pikkuporvarillinenfasisti vaan valtiososialistinen natsi kuten DDR-sosialdiemokraatit
Itä-Saksa oli natsi-Saksan perillinen ja samalla tavalla valtiososialistinen
Itä-Saksa on neuvostovyöhyke jossa sosialidemokraatit ja kommunistit liitettiin yhteen natsi-Saksan mallliseksi puolueeksi SED. Toisin kuin diktatuuri-Venäjä
Itä-Saksassa oli useita puolueita mutta vain natsityyppinen sosdempuolue SED piti valtaa Ulbrichtin ja Honeckerin johdolla- Anonyymi
Honecker ja Breznev suutelivat toisiaan kiihkeästi, hurmiossa diktaattorit.
Heikelä & Koskelo puhuvat aloituksen aiheesta selvänäköisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=3nltO0cGZeg- Anonyymi
Annettakoon heille heidän tyhmyytensä anteeksi, hehän ovat trumppilaisia ja se selittää kaiken!
- Anonyymi
Teemu on kyllä selkeästi kritisoinut Trumpia, ei hän hyväksy tollomaisuuksia.
Anonyymi kirjoitti:
Teemu on kyllä selkeästi kritisoinut Trumpia, ei hän hyväksy tollomaisuuksia.
USA:ssa äänestetään puoluetta, ei henkilöä. Velipoikakin äänesti Trumpia viime vaaleissa, mutta toivoi aivan loppuun saakka että että Mike Pence olisi valittu puolueen ehdokkaaksi. Floridan suomalaiset ovat etupäässä DeSantiksen kannattajia, mutta puolueuskollisina he äänestävät Trumpia.

De Santis olis ollu sopivampi, mut loppuiko rahat vai usko, tiedä sit. Ehkä De Santis laskee et seuraavat vaalit on sitten se oikea paikka satsata.
- Anonyymi
Mielenkiintoista kun USA:n pressan valitsevatkin suomalaiset!
Laskin sivun lopputuleman ja Trump voitti äänestyksen luvuin 22- 19.- Anonyymi
joo täällä ne lukee hesaria eikä tiedä usasta
mutta siis uskon että Suomessa asuvat kaksoiskansalaiset äänestävät Trumpia
ja Floridassa ja sielläpäin asuvat, näille on tärkeää verot ei siellä voi veroja maksaa
ja elintasoa yllä pitää, paleluja ei ole
ja Minnesotassa ja siellä päin Harrisia ... se on hiukan pohjoismaisempaa
Ihmettelen että Floridan Markku Valkeapää ei innosta republikaaneja, hän on oikea amerikkalainen
unelmatähti, johtava poliitikko, äiti siivooja, isä baarimikko
Ehkä hiukan liian katolinen suomalaisille
Lehtinen kertoo
https://www.youtube.com/watch?v=-Uq6Zj43Hpg
https://twitter.com/marcorubio/status/1843358331123212729
- Anonyymi
Persut edelleen kiihko Trumppilaisia, suomen uutiset haukkui Harrisin. Jos Trumppi häviää vaalit kutsuu apuun roskajoukot äärioikeistolaiset.
- Anonyymi
olen aatu mielinen
t. pe
- Anonyymi
Sanomisessa on ollut kyllä ideaa. Kun tarkemmin ajattelee. Kotiäidin työ on kunnioitettava työ ja vie koko päivän, kun kunnolla tekee kasvattaen lapsensa ja hoitaen kotinsa. En ihan heti aliarvioisi. Samalla tavalla itekin sanon, että miksi niitä varoja tuupataan toisiin maihin, kun ei sitä ole. Ja missä se näkyy? Mutta, mielipiteet on aina omia eikä niitä pidä vähätellä.
- Anonyymi
Piristävä oli lukea hieman erilaistakin, eikä pelkkää hyminää .
- Anonyymi
Ei pidä uhriutua, jos joku sanoo mielipiteensä, kantsii ennemminkin miettiä mitä tuli luettua.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778