Mooseksen kirja

Anonyymi-ap

38

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei pidä paikkaansa, vaan Suomen ulkopolitiikan linja on sama kuin Iranin ja Venäjän linja. Näin ovat ulkoministeri, pääministeri ja Tasavallan Presidentti päättäneet.

    • Anonyymi

      On parempi kuin Israel on voitolla kuin Hizbollah, joka hallitsee mm. Palestiinassa. Itse palestiinalaiset ovat Hizbollahille alistettuna, raiskattavana, kidutettavana ja tapettavana. Israel taistelee heitä vastaan ja on tärkeää että heitä tuetaan olemaan rikollisjärjestöä vahvempana.
      Raamatun mukaan Jeesus tulee toisen kerran maanpäälle juuri Israeliin, valittuun maahan, valitun kansasta keskuuteen. Hän on luvannut että israelilaiset saavat aina palata omaan maahansa. Toiset uskovat siihen vahvasti ja toiset pitävät satuna, kun en tiedä tulevaa, en ota kantaa. Jumalaan uskon. Saa heittää...

    • Anonyymi

      Olisiko juutalais valtion perustaminen jonnekkin muualle kuin palestiinalaisten keskelle on jälkiviisautta.

    • Anonyymi

      Tänään on tasan vuosi palestiinalaisten terroristien hyökkäämisestä siviilien kimppuun, murhaten yli 1000 ihmistä, ja yhä on panttivankeina satoja jossain.

    • Anonyymi

      Eikö juutalaiset ole aiheuttaneet jatkuvaa terrorismia. Nykyjärjestelmä ei varmaan tuo rauhaa, kahden valtion malli ja 1967 rajat voimaan.

    • Anonyymi
    • Uskomukset syntyneet kun ymmärrys loppuu, tulee selitys pakko olla joku korkeampi voima. Kummallista että Yhdysvalloissa uskomuksilla nykymaailmassa niin iso merkitys että vaikuttaa politiikkaan.

    • Anonyymi

      Suomi tukee Israelia koska Suomi on demokratian puolella. Uskonnolla ei ole mitään tekemistä asiassa.

      • Anonyymi

        Ootko varma demokratiasta, Suomen virallinen kanta on kahden valtion malli ja juutalaisten vetäytyminen miehitetyiltä alueilta, kaksi puoluetta vastustaa sitä tarkoituksella.


      • Anonyymi

        Hebronissa, Länsirannalla on yhden kilometrin pituinen katu, joka on erityisen tarkasti valvottu ja tiukasti vartioitu. Se ruokkii koko Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia: menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Ohjaajat: Idit Avrahami, Noam Sheizaf. Tuotanto: Medalia Productions (H2: The Occupation Lab, Israel 2022)

        https://areena.yle.fi/1-50775566


    • Anonyymi

      Suomi tukee Israelia koska Suomi on demokratian puolella. Uskonnolla ei ole mitään tekemistä asiassa.

      Juuri näin. Israel on lisäksi saavuttanut korkeateknolisen maan tason ja sen yritykset ovat kansainvälisiä
      diktatuuri Venäjältä ette saa edes uusia perunoita eikä mansikoita vaan ne tulevat Egypitistä ja Markokosta ja Espanjansata ja Ruotsista ennen kuin Suomesta
      mutta

      moni/kaikki teistä käyttävät Israelin lääketehtaan lääkkeitä

      Juutatalaiset ovat rakentaneet USAn pankkijärjestelmän, elokuvateollisuuden joka siis tienaa valtavia summia ei mitään Naurismäen tuettua pskaa
      ja armeijan, ei ole mikään ihme että USA tukee maailman tappiin Israelia

      pskasakki vassarisosialisteja täällä vain avelee päätään lisäveroja kytäten
      kun se kostamus-projekti työllistää ja ryssätuo menovettä ladaan

    • Sehän on selvä että USA tukee Israelia, samalla pyrkii rauhaan alueella.

      Juutalais valtion olisi voinut ujuttaa Yhdysvaltain alueelle, osavaltioksi ehkä liian pieni.
      Mutta piti tunkea alueelle johon rauhan tekeminen mahdotonta, tuhoamalla saadaan vain siviilejä tapettua.

    • Anonyymi

      Rassukat ei oikein ymmärrä nyt hesariuutisia lukevat
      Kahden valtion ratkaisu on mahdoton, siitä tulisi vielä suurempi terrorikeskus

      Noin 1950 Suomen väkiluku oli noin 4 miljoonaa ja Palestiinan miljoona
      nyt ne ovat karkeasti yhtä suuret, kauhea väestönkasvu

      Palestiina ei tuota mitään kuin työttömiä joita diktatuurit käyttävät terroriin
      Iran ja Venäjä levittävät palestiinalaisia terroritekoihin ympäri maailmaa

      Muistatteko sirhan sirhan kamerallamur haskuvan kennedystä
      hän on palestiinalainen
      https://www.youtube.com/watch?v=db2MhBXbRNg

      • Anonyymi

        Ei palestiinalaiset pärjäisi siellä ilman juutalaisia.
        Millä ne elättäisi itsensä, kun Gazassakin elävät köyhyydessä ja ulkomaitten avustusten varassa. Sanovat maan siellä olevan niin karua, ettei siellä kasva mikään. Mutta kas, kun heti rajan toisella puolella on Israelilla rehevät Kibbutsit, jotka tuottavat runsaasti satoa.
        Koko se maa oli karua ja viljelykseen kelpaamatonta, kunnes juutalaiset tekivät sinne kastelujärjestelmät ja saivat maan kukoistamaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei palestiinalaiset pärjäisi siellä ilman juutalaisia.
        Millä ne elättäisi itsensä, kun Gazassakin elävät köyhyydessä ja ulkomaitten avustusten varassa. Sanovat maan siellä olevan niin karua, ettei siellä kasva mikään. Mutta kas, kun heti rajan toisella puolella on Israelilla rehevät Kibbutsit, jotka tuottavat runsaasti satoa.
        Koko se maa oli karua ja viljelykseen kelpaamatonta, kunnes juutalaiset tekivät sinne kastelujärjestelmät ja saivat maan kukoistamaan.

        Oliko palestiinalaiset mielissään juutalaisten väkivaltaisesta valtion perustamisesta, ei olleet olisivat mielummin jatkaneet elämistä siten kuin halunneet


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Oliko palestiinalaiset mielissään juutalaisten väkivaltaisesta valtion perustamisesta, ei olleet olisivat mielummin jatkaneet elämistä siten kuin halunneet

        20% Israelin väestöstä on arabeja nytkin, eikä heillä tietääkseni ole mitään sisällissotaa juutalaisten kanssa, eikä Israelissa asuvien kristittyjenkään kanssa.
        Ne antisemitistit vetäytyivät pois, jotka eivät voi sietää juutalaisia.


    • Onko Palestiinan väestön vika jos asuneet sillä alueella ammoisista ajoista lähtien, alkuperäisiä asukkaita heitä jotka asuivat alueella jo silloin kun juutalaiset eivät vielä ensimmäistäkään kertaa olleet käyneet alueella. Muka tulivat luvattuun maahan Mooseksen johdattamina.
      Toisen kerran tulivat kun Britit lupasivat juutalaisten palata luvattuun maahan.

      Ihmettelen mikä ihmeen oikeus on tapahtunut, onko juutalainen jotenkin parempi ihminen.

      En hyväksy holokaustia, Halla-aho kieltää ettei tapahtunut holokaustia täällä puolue toverit lyttää rotuteorian varjolla ja tuomisee palestiinalaiset.

      • Anonyymi

        Olisiko nyt sitten myös sopivaa suomalaisten väistyä maastaan ja jättää Suomi saamelaisille kokonaan, koska he ovat asuneet Suomessa "ammoisista ajoista".


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko nyt sitten myös sopivaa suomalaisten väistyä maastaan ja jättää Suomi saamelaisille kokonaan, koska he ovat asuneet Suomessa "ammoisista ajoista".

        Ei voi oikein verrata saamelaisia, palestiinan tapaukseen.


      • Anonyymi

        on tietenkin vika saamaton kulttuuri joka elää luonnonvarojen riistolla kuin konkossa ja venäjällä


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Ei voi oikein verrata saamelaisia, palestiinan tapaukseen.

        Miksi ei. Jos palestiinalaiset ovat olleet alkuperäisväestöä, niin niinhän saamelaisetkin on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei. Jos palestiinalaiset ovat olleet alkuperäisväestöä, niin niinhän saamelaisetkin on.

        Jos ja jos, turhaa tuollainen saivartelu. Palestiinalaiset kun lopettaa väkivallan ja terrorismin, tulee alueelle rauha. Aamen!


    • Anonyymi

      Baphomet paholaista ja muiyakin moolok, lucifer,Baal palvova khazaari juutalaisten mafia Israelissa se saa kaikki hallitukset ym tottelemaan käskyjään. Luulitteko yodella etä laiton vale valtio olisi joku Jumalan valittu kansa? hah hah. Ei ole vaan ajokki onkin päinvastoin!
      Jos uskoo mediaa on väärässä kaikessa. Mitä uskikset tuumaa kun totuus paljastuu jonain päivänä. Raamattu on satanistien selittämiä valheita. On ne alkuperäiset kirjoitukset tallessa ja tullee esille vielä.

    • Anonyymi

      Olisiko nyt sitten myös sopivaa suomalaisten väistyä maastaan ja jättää Suomi saamelaisille kokonaan, koska he ovat asuneet Suomessa "ammoisista ajoista".

      ei kun ryssienvenäjältä suolalaisugrilaiset asuttivat Norjasta - Uralille
      kun slaavit oli pikkuruinen kasa Bulgarian paikkeilla ja svealaiset jossain Tanskassa

      sitten myöhemmin svealaiset perustivat Venäjän nimellä roslag eli russia

    • Anonyymi

      Jumalan valittu kansa ja Israel, mussu terroristeille täytyy vääntää rautalangasta.

      • Anonyymi

        Melko rasistinen jumala, jos tuolla lailla valitsee.


    • Poisti ei haittaa, Madagaskar piti paikkansa mutta eivät natsit saaneet tehtyä juutalaisten siirtoa, tapahtui holokausti, sekin päättyi sodan loputtua ja natsit unohdettiin .
      Kunnes koitti aamuinen koi Suomessakin.

    • Anonyymi

      natsittava palstaa pilaava narsistihäirikkö

    • Kirjoitan tekemääni aloitukseen, tehkää hyviä aloituksia.

      • Anonyymi

        kirjoita aloituksia niin natsittavapötikki tulee hamaan jauhamaan pskaansa


    • Anonyymi

      Artikkelissa todetaan, että Suomen ulkopolitiikan vanhempi tutkija Timo R. Stevard on perehtynyt uskontojen rooliin konflikteissa ja politiikassa.

      Lähi-Idan konfliktissa on oikeastaan kolme osapuolta.
      Islam-uskoisten mukaan ns. palestiinalaiset, eli Palestiina-arabit ovat asuneet lalestiinassa jo kymmenisen tuhatta vuotta, js siksi koko Palestiina kuuluu heidän jumalansa Allahin mukaan heille.

      Ja kun näin arabimuslimien mukaan on, niin juutalaiset tullaan ajamaan Palestiinasta pois.

      Tätä mieltä on myös Iranin ajatollah Ali Khamenei, joka vihki iranilaisen ”tuomiopäivän kellon” vuonna 2017 mittaamaan aikaa Israelin odotettavissa olevaan totaalituhoon, jonka on määrä tapahtua viimeistään vuonna 2040.

      Kaikki ne länsivaltiot kansalaisineen, jotka uskovat kahden valtion mallin toimivan Lähi-Idän rauhoittamisessa tulevat pettymään uskossaan pahemman kerran.

      Arabimuslimien olisi ollut parempi pysytellä siellä alkuperäisillä asuinalueillaan Mekka Medinaseuduilla, eikä lähteä sieltä muslimiarmeijoineen 730 luvulla jaa. miekkalähetyksellä levittämään uskoaan ensin Syyrian Damaskokseen, sitten Jerusalemiin tarkoituksenaan alistaa kaikki ihmiset alamaisiksi heidän jumalalleen Mekan kuunjumala Allahille.

      • Anonyymi

        Israelille ei edes pientä maaplänttiä, (Uudenmaan kokoista) suotaisi, siitäkin pitäisi repiä palasia muille, kummaa.


      • Anonyymi

        Israel perustettiin 1948.

        Muutama miljoona palestiinalaista sai käskyn ''...antaa vetää, tähän tulee Luvattumaa''

        Olisi kummallista jos alistetut tyytyisivät tilanteeseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel perustettiin 1948.

        Muutama miljoona palestiinalaista sai käskyn ''...antaa vetää, tähän tulee Luvattumaa''

        Olisi kummallista jos alistetut tyytyisivät tilanteeseen.

        Vääristelet, tyypillistä kun ei ole perusteita.


    • Anonyymi

      Putinin venäjä vapaa uskonnosta, NL-liitto piti uskontoja järjen köyhyytenä, nykyään venäjällä kirkko tukee Putinia vapaaehtoisesti.

      • Anonyymi

        Venäjän ortodiksein johtaja on tukenut ihan avoimesti Putinin sotaa.


    • Israelin valtiolle ei olisi myönnetty perustamislupaa jos olisi aavistettu lopputulos.

      Ilman toista maailmansotaa ja kaiken maailman natseja fasisteja ei olisi persuja, populiseja kyllä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe