lapin oikis

Ei mikään mahdoton koe mutta pari kohtaa meni kehnosti.Kysymys numero 6 oli pahin. En edes löytänyt oikeusasiamiestä ku selailin kirjaa!Menny aika pahasti ohi. Vai onko julkisasiamies sama asia?Taitaa olla toiveajattelua..Outo kohta oli myös avustajan palkkion lainmukaisuus.(3c)3dssä oli virhe tai sitten kysymys oli naurettavan helppo? Eihän b:stä tehty esitutkintaa vaan B teki esitutkintapyynnön! Ei jääny mitenkään hyvä fiilis kokeesta kokonaisuudessaan.
91578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joo, paha oli, varsinkin kysymys nro. 6 ja samaten se kolmonen. Minäkin hieman ihmettelin sitä "B.stä tehtyä esitutkintaa".

Nöh, ens vuonna taas!

Äänestä

Mulle varsinkin se sudentappajaa koskeva oikeustapatehtävä tuotti suuria vaikeuksia. Veikkaan, että siitä esitutkintajutusta tulee kaikille 0 pistettä. Pakkohan sen oli olla kirjoitusvirhe. Enpä paljon osannut vastata niihin muihinkaan ko. tehtävän kotiin. Arvioisin saavani noin 6/16 pistettä tuosta tehtävästä.

Kaiken kaikkiaan koe meni päin helvettiä. Siihen edunvalvontaa ja perimystä koskeneeseenkin tehtävään vastasin d-kohtaan ihan paskasti ja juuri se oli se kahdeksan pisteen tehtävä.

Vituttaa, vituttaa niin valtavasti....

Äänestä
  • Se oli varmasti virhe se esitutkinta ja jos on yhtään järkeä sielläpäin tarkistajilla niin sen kysymyksen kohdalla tehdään hiukkasen erityisjärjestelyjä. Kämmi kokeen laatijoilta...tulee pahasti yo-lautakunnan kärttyiset pääpirut mieleen jos se lasketaan hakijoiden virheeksi.

    Itellä ei aavistustakaan miten meni mutta ihan sama. Lukeminenki jäi vähän sikseen kun hain moneen muuhunki paikkaan, mutta pitää kattoa haenko uusiksi ens vuonna. Ei muuten ollu mikään kauhukoe, ihan mahdollista päästä sisään jos tosissaan panostaa ja on vähintään keskitason yo-paperit.

    Harmi vaan että tuloksia saa odotella niin älyttömän kauan ennenku pääsee miettimään minkä paikan ottaa vastaan, vaikka ymmärrettäväähän seki on ettei niitä esseitä parissa päivässä tarkisteta...

    Äänestä

  • *lumina* kirjoitti:

    Se oli varmasti virhe se esitutkinta ja jos on yhtään järkeä sielläpäin tarkistajilla niin sen kysymyksen kohdalla tehdään hiukkasen erityisjärjestelyjä. Kämmi kokeen laatijoilta...tulee pahasti yo-lautakunnan kärttyiset pääpirut mieleen jos se lasketaan hakijoiden virheeksi.

    Tota, pääsykoetulokset julkistetaan 22.7.2005 ja se on tietysti henkilökohtaista, että onko se "älyttömän kauan". Mä pääsin Lapin oikikseen v. -95 [olen päässyt sieltä sittemmin poiskin ;-)], ja silloin pääsykokeet oli muistaakseni 11.7. tai jotain siinä paikkeilla ja tulokset tulivat elokuun puolivälissä. Siinäpä sitten tehtiin kaikki järjestelyt kahdessa viikossa, kun opiskelu alkoi syyskuun alussa. Onneksi päätös Domus Arcticalta kämpästä oli tullut jo ennen pääsykokeita (otin sen hyvänä merkkinä).

    Pidin eilen peukkuja pyrkijöille, edelleen muistan sen karmean pääsykoestressin. Mutta, vaikka tiedekuntaan on vaikea päästä, niin ei ihan simppeliä ole sieltä tutkinnon kanssa poispääsykään. Että lukemista tiedossa aivan h-vetisti...

    Hyvää kesänjatkoa kaikille pyrkineille, ja onnea!

    Jospa tarkoituksena oli havaita se, että tarkoitus oli ilmoittaa, ettei esim. esitutkintaa voi tehdä ennen kuin on esitutkintapyyntö valmisteltu?

    Väärässä oon varmasti, koska en tiiä, mistä kyse. Ihmeellistä, jos kokeessa virhe, sillä niitä luultavasti aika tarkalla seulalla katellaan ennen julkasua.

    Äänestä

  • entäpä kirjoitti:

    En nyt jaksa tarkistaa, mutta ei pääsykoekirjassa mun mielestä ollut mitään tuollaista mainittu edes sivulauseessa.

    Virhe mikä virhe

    Äänestä

  • vanha juristi kirjoitti:

    Tota, pääsykoetulokset julkistetaan 22.7.2005 ja se on tietysti henkilökohtaista, että onko se "älyttömän kauan". Mä pääsin Lapin oikikseen v. -95 [olen päässyt sieltä sittemmin poiskin ;-)], ja silloin pääsykokeet oli muistaakseni 11.7. tai jotain siinä paikkeilla ja tulokset tulivat elokuun puolivälissä. Siinäpä sitten tehtiin kaikki järjestelyt kahdessa viikossa, kun opiskelu alkoi syyskuun alussa. Onneksi päätös Domus Arcticalta kämpästä oli tullut jo ennen pääsykokeita (otin sen hyvänä merkkinä).

    Pidin eilen peukkuja pyrkijöille, edelleen muistan sen karmean pääsykoestressin. Mutta, vaikka tiedekuntaan on vaikea päästä, niin ei ihan simppeliä ole sieltä tutkinnon kanssa poispääsykään. Että lukemista tiedossa aivan h-vetisti...

    Hyvää kesänjatkoa kaikille pyrkineille, ja onnea!

    ...on älyttömän pitkä aika ootella niitä tuloksia ku koko ajan pohtii asiaa. Ja tuo aikahan on "viimeistään" kaikilla korkeakouluilla. Voi tulokset tulla aikasemminki joistakin yliopistoista, en muista miten oli roviksen kohdalla. Ei voi kiistää että jouduit oottamaan kauemmin ku meikäläiset.

    Mietin tosiaan sitäki, kannattaako mun laittaa domukselle asuntohakemusta vielä kun on epätodennäköstä että pääsisin sisäänkään. Siksi haluaisinki tulokset mahdollisimman nopeesti, ja tietenki myös puhtaasta uteliaisuudesta. Odottavan aika on pitkä.

    Äänestä

  • tossa pääsykokeessa oli kyllä kyse Euroopan unionin oikeusasiamiehestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pari kohtaa!!! kirjoitti:

Ei mikään mahdoton koe mutta pari kohtaa meni kehnosti.Kysymys numero 6 oli pahin. En edes löytänyt oikeusasiamiestä ku selailin kirjaa!Menny aika pahasti ohi. Vai onko julkisasiamies sama asia?Taitaa olla toiveajattelua..Outo kohta oli myös avustajan palkkion lainmukaisuus.(3c)3dssä oli virhe tai sitten kysymys oli naurettavan helppo? Eihän b:stä tehty esitutkintaa vaan B teki esitutkintapyynnön! Ei jääny mitenkään hyvä fiilis kokeesta kokonaisuudessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu