Äidin päivystysreissusta tulikin satojen kilometrien ambulanssiralli, joka päättyi kuolemaan

Anonyymi-ap

kuolemaan toisella paikkakunnalla. Hyvinvointialueet joutuvat kuljettamaan potilaita vuodeosastohoitoon kauas kotoa, jos tilaa ei löydy lähempää.
YLE
Aivan hirveää. Kuinka paljon lisää tulee näitä hallituksen päätöksien lohduttoman surullisia seurauksia ? Kuinka paljon on jo tullut ?

17

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin julmasti hallitus kohtelee vanhuksia. Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo sanoo, että etenkin vanhalle ihmiselle pitkät siirrot ovat raskaita. Hän muistuttaa myös Maailman terveysjärjestön suosituksista, joiden mukaan läheisten tulisi saada olla läsnä elämän viime vaiheessa.

      Jos ajatellaan elämän viimeisten hetkien kokemuksia, ei se varmasti ollut sellainen kuolema, jollaista kukaan olisi itselleen toivonut.

    • Keväällä v. 2022 jouduin ambulanssiralliin. Eli edellisen hallituksen aikana. Ei siis uusi asia. Olisin kuollut Kuhmoon jos minua ei olisi siirretty takaisin KAKS.iin.

      • Ei todellakan ole uusi asia, jo silloin, kun itse vielä olin työelämässä, niin kyllä oli tuota ambulanssirallia, joka meikäläisten näkökannalta tarpeettomaksi katsottiin.

        Kotiinkin lähetettiin monia, joista tiedettiin, että kohta tulee takaisin.


    • Anonyymi

      Meidän kasikymppisten pitäisi koota joukko, joka menisi kerran kuukaudessa eduskuntaan ( kuukausittain eri porukka), mukana nootti, missä olisi kirjattuna ne epäkohdat miten meitä vanhuksia käsitellään, kun he eivät voi/ osaa itse enää hoitaa etujaan.
      Meitähän riittää, ei ole siitä pulaa.
      Olemmeko aikaansaamattomia, välinpitämättömiä,,,, itseni mukaanlukien.

      Kun alkaisimme konkreettisesti, ja sivistyneesti , mennen hallituksen pakeille, vaatimaan ihmisarvoista vanhusten hoitoa, niin luulenpa ,että tämä uutisoitaisiin ympäri maailmaa.
      Siis kerran kuussa ja asiantuntevasti.
      Raha ei ole este, auttaahan Suomi ulkomaillakin eri valtioiden ihmisiä. Miksi ei omia vanhuksia hoideta inhimillisesti.
      Ja- meitä on paljon teräviä, asiantuntevia ikäihmisiä.

      • Anonyymi

        Muistakaa ottaa miranol-purkit mukaan, lämmintä perseen alle ym . Se on täysin laillista. Tuhotkaa niin perkeleesti jylkisia rakennuksia. Se on tullut selväksi, ettei sanktioita seuraa.


    • Anonyymi

      Tuohan on vain jäävuoren huippu, että viedään vanhus säilöön satojen kilometrien päähän.
      Ei tarvitse olla pahemmin muistisairaskaan vielä, kun vanhus muuten sairaus ja heitetään kauas kotoa , eikä kukaan ole valvomassa , mitä osaa kertoa.

      Järkyttävää ja jokapäiväistä

    • Anonyymi

      Tälle hallituksella tärkeintä on rahan kahmiminen itselle ja omille
      varakkaille etupiireille. Ei hallituksella ole tippakaan inhimillisyyttä eikä järkeä.
      Ei ambulanssiralli voi tulla edullisemmaksi eikä raha saa mennä ihmishengen
      edelle !!!

      • Anonyymi

        Ambulanssissa on kaiken aikaa se sama henkilökunta. Kustannukset eivät ole korkeat, kunhan bensaan löytyy maksaja.
        Jos sairaaloiden päivystykset suljetaan, säästöä syntyy paljon enemmän. Hyvinvointialueet osaavat priorisoida. Siitähän heille maksetaan kunnon palkat. Leikkaamiset ja lakkauttamiset ovat heille ensisijainen ratkaisu ongelmiin.


    • Anonyymi

      Mikään asia ei parane, jos asianosaiset ( me) ei tehdä mitään.

    • Onhan se vanhusasiainvaltuutettukin olemassa, jonka pitäisi asioita ajaa.
      Sinne toimistoon voi kyllä s-postia lähettää ja kait soittaakin.

      Kunnissakin on nykyään näitä vanhusneuvostoja.

      Vai pitäisikö lähteä Mannerheimintielle istuskeleen. Tämmöinen vanha, kyllä tarvii jakkaran mukaan.

      • Anonyymi

        Hyvä neuvo, istuskelu olisikin totaalista, kun ikäihmiset eivät pääse omin avuin ylös kadun pinnasta. Todellinen istumalakko!
        Mkr.


    • Anonyymi

      Kylmäävän hyytävällä hallituksella on eduskunnan enemmistö.
      Mitä kukaan voi tehdä, ellei se hajoaisi sisäisiin riitoihinsa ?

      Miksi äänestitte persuja ?
      Minkään muun puolueen kanssa Orpo ei kykenisi tähän tuhoon.
      PS ja Purra ovat enemmän kuin innokkaita mitätöimään tavallisen
      kansan oikeudet. Hallitus on miljonäärien etujärjestö.

      • Anonyymi

        Ei tämä hallitus tätä sotea tehnyt.

        Onnetonta on ollut julkinen terveydenhuolto jo monta vuotta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tämä hallitus tätä sotea tehnyt.

        Onnetonta on ollut julkinen terveydenhuolto jo monta vuotta.

        Tätä uudistustahan väännettiin 15 vuotta, kyllä siihen mahtuu useampi hallitus, joissa kaikki suuremmat puolueet ovat olleet mukana.
        Niin, jotta pata kattilaa jne.....


    • Anonyymi

      Suurimman virheen teemme, kun alamme haukkua yhtä hallitusta. Meidän täytyy toimia, eikä räksyttää. Hallituksia tulee ja menee.
      Kyllä meitä on vielä pirteitä ja tomeria ikäihmisiä ,jotka voi järjestää lähtystöjä.

      Siihen tarvitaan halua ja intoa.
      Öitä.

    • Anonyymi

      Kallis sote-malli nuo haitalliset asiat ovat paljolti aiheuttaneet.

    • Anonyymi

      Tämän hallituksen? Minäpä kerron sinulle edellisen hallituksen "ansioista", kyseessä myös vanha äitini, nyt edesmennyt, kuukaudessa saatiin hengiltä. Vain minun tappelutaistelun takia, sai kuolla edes omassa synnyinpitäjässään. Minä tappelin ja kirosin. Missään muualla maailmassa, ei edes Venäjällä, vanhuksia ei kohdella niin huonosti, kuin Suomessa! Eläinten hyvinvointiinkin on pistetty lait turvaamaan, mutta Suomen vanhukset on täysin lainsuojattomia! Koskee kaikkia hallituksia, ihan kaikkia. Yksikään hallitus ei ole tehnyt vanhusten hyväksi mitään, ei yksikään, mutta korulauseita viljelevät niin, että räkä roiskuu!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe