NOJATUOLI !

Huomenet keskelle viikkoa ja tervetuloa uuteen Nojatuoli ketjuun, pitkäksi jo venyi edellinen ja ehkä turhankin kiihkeäksi.
Eihän liene tarkoitus lainkaan saada kinaa aikaan, näin vain taas kävi, olen aloittajana saanut "turpiin", minusta ihmeellistä, sillä eikös ylläpito poista minunkin tekemät ylilyönnit niitä tehdessäni.
Koskaan tämän yli kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään en ole ylläpidolta saanut huomautuksia, viestejäni ei ole poistettu.
Aloittamani ketjut on aina saaneet olla ja kasvaa sopuisina, nyt tahti on muuttunut.
Kahvipirtti oli suosittu 70+:ssa ja sillä tulin sitten tänne 80+ ja alkuun sujuikin hyvin.
En muista syytä miksi siirryin tänne, kai se oli ikäni, joka oli häädön syy, täällä oli vastassa Makriina, Ullamirjami ja Rituliini, muutama mieskin oli, tuntui ihan hyvältä tänne 80+:saan tuloni.
Iloinen vastaanotto ja mukavia viestittelyjä syntyi, sitten ajan kuluessa seurakunta kasvoi ja tahti kiihtyi.
Nyt ihmetykseni on suuri tilanteen vuoksi, pelkkää kapinahenkeä lietsotaan kaukana se arjesta ja sen kulumisesta puhuminen.
Aloituksia teen samoilla kaavoilla mitkä on todettu mukaviksi, mitään vastuunkantoa en itselleni ota, koska tämä on vain alusta saman tyylin edustajaksi tarkoitettu yhteisen hyvän ketju.
Nyt on palstalla tutuiksi tulleet kirjoittajaystävät joutuneet minua puolustaessaan hankalaan hommaan siitä olen pahoillani, toivonkin tuon väittelyn loppuvan ja palataan niin sanotusti ruotuun.
Yritän olla entistäkin vaatimattomampi, melkein näkymätön, että en ärtymystä herätä, toki kirjoitella haluan minäkin, kiitän kaikkia rohkaisun sanoja antaneita, en ihan maanrakoon itseäni survo.

Eilen soitti lauluystävä vuosia yhdessä kulkeneina ja monta hauskaa aikaan saaneina täällä livessä, kertoili kunnostaan.
Olemme liki saman ikäisiä ja hän jos mahdollista on, niin huonompi kuntoinen on ollut vuosia kuin minä.
Nyt kuitenkin on melkein liikuntakyvytön ja yöllä ei saa pakotuksilta nukuttua.
Lääkäristä ja tutkimuksista toiseen on käynyt ja kolmiolääkkeet ei apua anna.
Nyt kertoi ostaneensa tuolin, missä voi istuma asennossa nukkua, käsien voimat ovat surkastuneet ja jalat aivan jäykät.
Polvet, lonkat ja verisuonet hoidettu, verenkierron pitäisi olla kohdillaan, mutta silti turvotusta jaloissa paljon.

Jäin miettimään omaa tilaani, aina vaikertelen minäkin kuntoni huononemista ja kuitenkin vielä liikun ja kotini jaksan hoitaa.
Miten turhalta tuntuukaan nämä palstaongelmatkin, kun tosi tilanteisiin vertaa.
Täällä kinataan aivan tuntemattomat ihmiset ja mistä, kertokaa ymmärtävät.?
Yksi lause, sanakin saa aikaan paljon pahaa ja sitä kysynkin miksi on takerruttava olemattomaan, kirjoitellaan vaan jokainen oman tyylin mukaisesti ja jos se jotakin kiusaa hypätään yli.
Vertailu on pahasta, joku on hyvä yhden mielestä, toinen toisen, vaikka ymmärrän senkin, että ei kukaan halua olla kaatopaikka kaikelle joutavalle.
Yritetäänpä nyt tosissaan kaikki ja jätetään arvailut ja luetaan tekstiä oikealla tavalla, siis ymmärtäen mielen liikkeet.
Jos jokainen yrittää siivilöidä ne pahat puheet, niin eiköhän se onnistu;)D

299

2843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aina yhtä toivorikas Hilla avasi uuden ketjun. Ehkä olemme tänään heränneet iloisin mielin hyvin nukutun yön jälkeen ja syöneet maistuvan aamupalan!
      Toivotan menestystä ja hyvää vointia kirjoittajille. Minulle viestitettiin, että sitä saan mitä tilaan ja tilasin kahvit. Oikeastaan tilaan hyvän tuulen ketjun, kivoja tapahtumia ja maistuvia paistoksia.
      Niitä odotellessa, hyvää päivänjatkoa.
      Mkr.

    • Nyt on kansakoulun laulukirjan mukainen kunnon syyspäivä : lehti puusta variseepi , kun tuuli oikein tuivertaa, päivä yötä pakenee ja viimeinenkin lintupieni syksyn tieltä kesämaille rientelee . Me merenkävijät sanomme tätä myteriksi. komeaa vaahtopäiden myllerrystä on katsella . Syystuuli raikastaa ilman ja toivottavasti ilmapiirinkin, pöllyttää lehtikasat , kääntää sateenvarjon nurin ja tukan sekaisin. Mutta ei se estä olemasta hyväntuulinen, sehän voi pyyhkäistä pahantuulisuuden pois. Ohmenevää on kaikki tässä elämässä, ja tuuli puhaltaa missä se tahtoo. Uskon uusiin alkuihin, Makriinakin sanoo usein, että joka aamu on armo uus.

      Eilen käsittelimme Anneli Kantolaa lukupiirissä. Oma tehtäväni oli selostaa cozy crimeä edustava jännityskirja, jonka anti jäi aika köykäiseksi, sujuvaa kerrontaa toki. Rottien pyhimyksen olin lukenut aiemmin, siitähän on tehty musikaalikin. Viime kesänä tein pyhiinvaellusmatkan Hattulan kirkkoon, johon kirjan juoni sijoittuu kirkkomaalareineen. Kantolalla on myös todella rankkoja aiheita, kuten kansalaissodan kauhut, punaorvot ja pyövelin tehtävä. Hän on syvällisesti perehtynyt keskiajan maailmakuvaan ja rajutkin asiat saa näyttämään jotenkin ymmärrettäviltä ajan maailmankuvan ja olosuhteiden valossa. Seuraava kirjailija on virolainen Jaan Kross, varmasti kiinnostavaa lähihistoriaa Itämerensuomalaisesta sukulaiskansasta.

      Taidankin käpertyä lukutuoliini, lämmittää kaalilaatikkoa lounaaksi ja pakkasesta mustikkapiirakkaa kahville. Huomenna on uintipäivä, vesi onkin lempielementtini monin tavoin. Tulossa on myös sokerimaalausopetusta vaikkapa joulukorttien tekoon, meillä seurakunnassa on tarjolla monenmoista askartelua, kukka-asetelmien tekoakin ennen joulua.

      Mukavia syyspäiviä!

      • Anonyymi

        Nämä lukupiirit ympäri maata kokoavat kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä ympäri Suomea.
        Kuinkahan monessa lukupiirissä käsitellään näitä julkkisten muistelmia, joita ilmestyy ympäri vuoden ja joka viikko on jonkun kirja esiteltävänä tv- ruudussa ja itse kirjailijakin on mainostamassa teostaan. Herää kysymys, kuka näitä kirjoja ostaa, ketä kiinnostaa?
        Näitten julkisuudessa olevien tekemisethän on jo lehtien palstoilla ja somessa puitu moneen kertaan niin että tuntuu ettei mitään jää kertomatta.
        Oikeita kirjojakin ilmestyy ja toivoisin mieluimmin niitten tekijöitä esiteltäviksi. Monet kirjailijat eivät saa kutsuja TV -ruutuun, vaikka ovat julkaisseet useita romaaneja.
        Hyvää iltapäivää kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin iltalehdestä, että hiihtäjä Krista Pärmäkoskesta on kirjoitettu elämänkerta. Nämä jutut on tietysti kirjalle mainosta. Jutussa kerrotaan miten Krista alkoi saada paniikkikohtauksia koiran kuoltua. Monista muistakin urheilijoista on jo nuorina tehty elämänkertakirjoja.

    • Anonyymi

      Hyvää iltapäivää!
      Minulla on 35 vuotta vanha kotimainen sadeasu. Ihan iskussa ja takki on oranssi, näkyy metsässäkin.
      Kävin vähän hommissa ja toin mukanani porakoneen. Pitäisi 4 reikää saada kaappiin. Haluan hyllyjen välit uusiksi.

      Tarkoitit Ramoona varmaankin Anneli Kantoa. Olen hänen Näkijä-sarjan 2 ensimmäistä kuunnellut ja tuon Punaorvot sekä kepeän "Ihan pähkinöinä".
      Yritän ujuttaa aina jonkun kevyemmän väliin etten ihan synkistyisi.
      Kappas, onhan Anneli Kantola -niminen kirjailijakin. Minulle tuntematon.

      Mitähän minä tilaisin ja kenen piikkiin ;)
      Toivottavasti ei tarvitse "Remontti-Reiskaa" tilata, vaan rei'itys onnistuu.

      Ai niin Hil-la, löysin Googlesta sen "Kova pää" runon.
      Sehän on tosi hyvä, hauska. En ollut kuullut en lukenut. Tekijän oikeudet kieltää ehkä, joten en kopioi tähän.

      Kepeyttä keskiviikkoonne!
      /ex-brinkkala

    • Sadetta pitää.
      Ehdin aamusta käydä kotona ja ruokakaupassa, vielä polttopuut hakemassa, ennen sadetta.
      Sitten jo piti pistää sadetakkia päälle, kun nauloja ja vasaraa hain varastosta.

      Savu haisi, kun astuin autosta ulos arvasin, että naapuri on paikalle tullut.
      Olikin laittanut viestin, että polttaa roskia.

      Tuossapa nyt aikani kuluksi innostuin semmoisen paremman siivouksen tekemään vessaan.
      Eipä tuolla ulkona nyt viitsi olla.
      Saas nähdä, kuinka sähköt pysyy, vielä ei ole tuuli vielä kovin suurta, lehtiä kyllä lentelee.

      Anneli Kannolta olen lukenut yhden kirjan. Kunhan tästä kotiudun ja tieni kirjastoon taas vie, niin aion katsoa, luulen, että löytyy muitakin hänen kirjojaan.
      Nuorena olin kovakin lukemaan, nykyään siitä on tullut talvihuvia.
      Kesäelämään kun on tullut paljon muuta.

      Leppoista illan jatkoa itse kullekin.

    • Anonyymi

      Anneli Kanto taitaa olla samansuuntainen kansalaissota-kirjoittaja kuin eräät muutkin vuoden 1918 sodasta kirjoittajat. Draamaa pitää olla kuinka veli nousi veljeä vastaan jne.
      Uhohdetaan kokonaan se millä vakaumuksella osapuolet sotaa kävivät. Valkoisten vakaumus oli demokratia, lakien noudattaminen ja itsenäisyys eli vapaus.
      Neuvosto-Venäjän itsenäisyystunnustus (itsenäisyyden antaminen) oli edollinen. Siinä mainittiin ehtona maidenvälisen sekakomission perustaminen. Suomen hallitusta muistutettiin siinä, että työväestön edustus pitää olla myös mukana. Suomi nimesi edustajansa sekakomissioon 18.1.1918 ja vasemmiston edustajia oli mukana ja olisi ollut kyllä ilman tunnustamisehtoakin.
      Mitä teki Neuvosto-Venäjä - ei nimennyt edustajiaan, vaikka niitä kyseltiin. Sen sijaan teki Suomessa laittomasti synnytetyn ja maan hallitusta vastaan sodan sytyttäneen Kansanvaltuuskunnan kanssa 1.3.1918 sopimuksen, jossa Kansanvaltuuskuntaa pidettiin kuin Suomen virallisena hallituksena. Suomen laillinen hallitus sivuutettiin täysin. Tämän sopimuksen kyllä löytää googlesta, kun kirjoittaa hauksi vaikka: Neuvosto-Venäjän ja Kansanvaltuuskunnan välinen sopimus 1.3.1918.
      Eihän tuo muuta ole kuin sodan julistus Suomen lailliselle hallitukselle. Tarton rauhanneuvetteluissa vuonna 1920 Neuvosto-Venäjä myönsikin olleensa sodassa Suomen laillista hallitusta vastaan. Rajaneuvottelut käytiin siellä. Kiperiä kysymyksiä oli Petsamon alueesta sekä Repolan ja Porajärven alueiden kohdalla.
      Leninin ja Stalinin käytös tuollon perustui Marxin kommunistisen manifestin kohtaan: Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää! Oli tarkoitus tehdä maailmanvallankumous.

      • Anonyymi

        Niin, punaisten vakaumushan oli: luokkasota.

      • Lokakuun kymmenes ja Aleksis Kiven päivä, voisi kuvitella, että näin tuulet silloinkin vinkuivat, kova myrsky on yön aikaan riehunut.
        Uutisista kertoivat, että 10000 taloutta ilman sähköjä Pohjois-Karjalassa.
        En muista koska olisi sähköt pois olleet, kaduillakin täysi valaistus, näin tässä minun läheisyydessä, sivummalla kuulemma eivät pala.
        Historian kertomaa ja mielenkiintoisia on tiedot, tosin vaihdellen kertojasta riippuen.
        Äitini syntyi 1896, miten paljon joutuikin kokemaan elämänsä aikana, nälkävuodet, sodat, kapinat, kaiken keskellä perheen hyvinvoinnista huolta piti, laskematta askeleitaan, miettimättä uupumusta, pakko oli jaksaa.
        Jaksoikin, kunnes 76 vuotiaana loppui elon taival. kaksi lastaan hautaan saattoi ja sitten me kolme aikuisiksi päästiin, perheet perustimme ja vanhempien sitkeyden saaneina jaksoimme mekin, tosin yksin tänä päivänä.
        Harmissani olen, että en ymmärtänyt niitä vanhoja aikoja kysellä ja selvää ottanut, olisi ehkä kirjan aiheet saanut.
        No eipä minun kärsimätön luonteeni olisi kirjailijaksi pystynyt, mutta olisin kuitenkin historiaa voinut lapsilleni valottaa.

        Tuo Kova pää, oli runo jota kouluaikanani kilpailussakin lausuin, kai oli jotain viitteitä siihen , että osasin lausua, mutta siihenpä sekin jäi, sisareni kyllä loisti silläkin alalla, monessa muussakin.
        Toinen mieleen jäänyt runo oli Veräjän Mikko, raajarikko ja vanha Mikko oli, tienestä hankki veräjän aukaisulla matkaajille.
        Kirjat on aarteita, niitä lukeminen useasti selvensi asioita, tietenkin kirjailijan näkemyksin, totuuttakin on niin monenlaista.
        Olen yrittänyt ajatusta kirjojen lukemiseen johdatella, nyt ei käsitöille ole juurikaan kohteita, voisi pystyä rauhaisaan mieleen ja lukemisen uudelleen oppimisen, sohvatyynytkin valmistui, mistä aiemmin puhuin.

        Taidat olla monitoimi nainen sinäkin brinkkala, Eliaanan jo sellaiseksi olen ajatellut, otatte porat ja muut työkalut miehisesti käsiin ja jälkeä tulee.
        Miksikäs ei, eihän naisen tarvitse avuton ja hento olla, tässä maailmassa on pärjättävä, minulle nuo voimien katoaminen alkaa esteitä laittaa.
        Yksin en kaikkia parvekelasejakaan saanut liikkumaan, tyttären kanssa yhdessä ne saimme liikkumaan ja työ tuli suoritettua.
        Taitaa nuo lasini parvekkeella olla ensimmäisiä aikoinaan ja hyvin hankalat, nyt jo helpompia tekevät.

        Julkisten asiat voi lukea lehtien otsikoista halutessaan, minulle historian havina saa mieleniinnon heräämään, elämänkerrat myös puhuttavat, uteliaaksikin voisi sanoa, mutta en myönnä sitä olevani, tiedon oikeaa pohjaa etsin, miten joku mittavan huomion saanut henkilö on osannut elämässään luovia.

        Nuo jouluaskartelut mielen taas herättelevät, ongelma vaan on se, kun jo liian kanssa sitäkin lajia löytyy, poiskaan ei raski heittää, kun ovat suhthyvin säilyneet, no kortteja voisi muutamia tehdä.
        Liput saloissaan saavat tänä päivänä kyytiä ja katson tuota naapuritalon lippua, on hiukan huonosti sidottu, koska valuu alaspäin, kohta puolitangon tavoittaa.
        Tuossakin hommassa omat niksinsä.

        Makriina tilasi mukavia viestejä, minä tilaan auton kauppareissulle, no tilaus tehty jo muutama päivä sitten, tytär tulee hakemaan, hyvä niin, olisi aika raskasta kärriä vetää tuossa tuulessa.
        Koettakaa pysyä pystyssä, pienen elopainon omaavat vaarassa.

      • Anonyymi
        Hil-la kirjoitti:

        Lokakuun kymmenes ja Aleksis Kiven päivä, voisi kuvitella, että näin tuulet silloinkin vinkuivat, kova myrsky on yön aikaan riehunut.

        Me hennot keijukaiset laitetaan kovalla tuulella kiviä taskuun, niin pysytään tiellä, ;
        🧚‍♀️

      • Anonyymi

        Kiitos tästä katsauksesta. Ikäisillämme ja meitä nuoremmilla on hatarat tiedot 100 v takaisista tapahtumista. Suomettumisen aikana oltiin varovaisia ja vähäpuheisia. Nyt voimme jo ilman tunnekuohuja tutustua historiaamme.

        Tänään on Aleksis Kiven päivä. Liput yrittävät liehua likomärkinä. Mieleeni nousee aina kaikille tuttu runo: "Syntyi lapsi syksyllä, tuulet niin vinhasti vinkui.". .ja haikea päätös . . . " eli vain syksystä jouluun".
        Aleksis Kiven aikoina .monen perheen murhe.
        Lapissa kuulemma jo kunta.

        Näpsyvirhe taas! LUNTAHAN siellä!
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näpsyvirhe taas! LUNTAHAN siellä!
        Mkr.

        Sama runo pyöri minunkin mielessäni, Makriina. Kova oli meidän kansalliskirjailijan kohtalo, ainakin sen viimeiset vaiheet.
        Ymmärtäjiä ja tukijoita hänellä kuitenkin oli ja hänen kerrotaan kuolleen tietoisena omasta laadustaan, omasta merkityksestään isommassa kuvassa, hänen viimeiset sanansakin olivat: minä elän.
        demeter1

      • Anonyymi
        Hil-la kirjoitti:

        Lokakuun kymmenes ja Aleksis Kiven päivä, voisi kuvitella, että näin tuulet silloinkin vinkuivat, kova myrsky on yön aikaan riehunut.
        Uutisista kertoivat, että 10000 taloutta ilman sähköjä Pohjois-Karjalassa.
        En muista koska olisi sähköt pois olleet, kaduillakin täysi valaistus, näin tässä minun läheisyydessä, sivummalla kuulemma eivät pala.
        Historian kertomaa ja mielenkiintoisia on tiedot, tosin vaihdellen kertojasta riippuen.
        Äitini syntyi 1896, miten paljon joutuikin kokemaan elämänsä aikana, nälkävuodet, sodat, kapinat, kaiken keskellä perheen hyvinvoinnista huolta piti, laskematta askeleitaan, miettimättä uupumusta, pakko oli jaksaa.
        Jaksoikin, kunnes 76 vuotiaana loppui elon taival. kaksi lastaan hautaan saattoi ja sitten me kolme aikuisiksi päästiin, perheet perustimme ja vanhempien sitkeyden saaneina jaksoimme mekin, tosin yksin tänä päivänä.
        Harmissani olen, että en ymmärtänyt niitä vanhoja aikoja kysellä ja selvää ottanut, olisi ehkä kirjan aiheet saanut.
        No eipä minun kärsimätön luonteeni olisi kirjailijaksi pystynyt, mutta olisin kuitenkin historiaa voinut lapsilleni valottaa.

        Tuo Kova pää, oli runo jota kouluaikanani kilpailussakin lausuin, kai oli jotain viitteitä siihen , että osasin lausua, mutta siihenpä sekin jäi, sisareni kyllä loisti silläkin alalla, monessa muussakin.
        Toinen mieleen jäänyt runo oli Veräjän Mikko, raajarikko ja vanha Mikko oli, tienestä hankki veräjän aukaisulla matkaajille.
        Kirjat on aarteita, niitä lukeminen useasti selvensi asioita, tietenkin kirjailijan näkemyksin, totuuttakin on niin monenlaista.
        Olen yrittänyt ajatusta kirjojen lukemiseen johdatella, nyt ei käsitöille ole juurikaan kohteita, voisi pystyä rauhaisaan mieleen ja lukemisen uudelleen oppimisen, sohvatyynytkin valmistui, mistä aiemmin puhuin.

        Taidat olla monitoimi nainen sinäkin brinkkala, Eliaanan jo sellaiseksi olen ajatellut, otatte porat ja muut työkalut miehisesti käsiin ja jälkeä tulee.
        Miksikäs ei, eihän naisen tarvitse avuton ja hento olla, tässä maailmassa on pärjättävä, minulle nuo voimien katoaminen alkaa esteitä laittaa.
        Yksin en kaikkia parvekelasejakaan saanut liikkumaan, tyttären kanssa yhdessä ne saimme liikkumaan ja työ tuli suoritettua.
        Taitaa nuo lasini parvekkeella olla ensimmäisiä aikoinaan ja hyvin hankalat, nyt jo helpompia tekevät.

        Julkisten asiat voi lukea lehtien otsikoista halutessaan, minulle historian havina saa mieleniinnon heräämään, elämänkerrat myös puhuttavat, uteliaaksikin voisi sanoa, mutta en myönnä sitä olevani, tiedon oikeaa pohjaa etsin, miten joku mittavan huomion saanut henkilö on osannut elämässään luovia.

        Nuo jouluaskartelut mielen taas herättelevät, ongelma vaan on se, kun jo liian kanssa sitäkin lajia löytyy, poiskaan ei raski heittää, kun ovat suhthyvin säilyneet, no kortteja voisi muutamia tehdä.
        Liput saloissaan saavat tänä päivänä kyytiä ja katson tuota naapuritalon lippua, on hiukan huonosti sidottu, koska valuu alaspäin, kohta puolitangon tavoittaa.
        Tuossakin hommassa omat niksinsä.

        Makriina tilasi mukavia viestejä, minä tilaan auton kauppareissulle, no tilaus tehty jo muutama päivä sitten, tytär tulee hakemaan, hyvä niin, olisi aika raskasta kärriä vetää tuossa tuulessa.
        Koettakaa pysyä pystyssä, pienen elopainon omaavat vaarassa.

        Kiitos tuosta äitisi kuvauksesta, Hil-la. Se sopii varmasti monelle tuon ikäluokan äidille, omallenikin, äiti oli syntynyt 1900. Uskomattomia olivat heidän ponnistuksensa, ison lapsikatraan kanssa selvisivät usein hyvin alkeellisissa oloissa eivätkä juuri osaansa valittaneet.

        Iltapäivää!
        Kiitos Hil-la tuosta Veräjän Mikosta. Uusi tuttavuus sekin, Larin Kyöstin 1900. Surullisen kaunis.
        Minä olen runoihminen ja googlaan heti minulle tuntemattomat.
        Kyllä maailma on muuttunut. Sen huomaa taas kertomastasi äitisi tarinaa.
        Nöyrästi pistän suuta soukemmalle.

        En minä taida moniosaaja olla. Ei kaatuisi puut, ei huolta saisi moottorisaha ei auto :)
        Taidan olla malttamaton ratkaisukeskeinen mummo. Jos on ongelma, pyrin ensin ratkaisemaan sen itse ja tietysti heti, malttamaton.
        Hyllyjen kannattimille reiät onnistui. Vaikein kohta oli oikean terän valinta. Toisella yrittämällä osui.

        Kyllä tuli vettä eilisen päivän ja alkuyön aikana. Täytyy tehdä sienille tilaa pakastimeen. Omput jo pakastuneet , niitä voi tiivistää ja pinota.

        Minäkin saan tyttäreltäni kyydin kauppaan tänään. Hän käy kerran viikossa ja koukkaa minut mukaansa, jos on tarvetta. Usein on, ainakin tuoretuotteiden osalta.

        Heipparallaa!
        /ex-brinkkala

    • Anonyymi

      Jaa että nojatuoli-ketju. Ennen vanhaanhan mummojen ja vaarien lempituoli oli kiikkutuoli. Siinä istuttiin ja keinuttiin isossa tuvassa tai vähän pienemmässä. Seurattiin aikuisten lasten touhuja ja lastenlasten leikkejä. Välillä heiteltiin sekaan vanhan viisaan neuvoja ja moitteitakin jos aiheelliseksi nähtiin. Nyt moni vanhus asustaa yksin jos on niin hyväkuntoinen ettei tarvitse hoitokotiin mennä. Lastenlasten päivähoitajana voi toimia jos lastenlapsia on. Se antaa elämään sisältöä. Jos kuitenkin on 80+ niin voi olla jo lastenlasten lapsia, jotka sitten ovat nuorempien vanhusten hoidossa.

      Itse olen 80+ ja aivan yksin elelen. Lempituolini ei ole kiikkustuoli eikä nojatuolikaan vaan pelituoli. Ympärillä on itse kasaamiani kompuuttereita. Ne ovat ikkunoita maailmaan ja niistä seuraan maailmaa ja ihmisten touhuja. Välillä huutelen keskustelupalstoilla kommenttejani ja moitteitakin maailman menosta niinkuin ne muinaiset vanhukset kiikkustuolistaan. Vaikka on se pelituoli niin pelejä en kyllä juurikaan pelaa, mitä nyt vähän pasianssia. Vaikeammat pelit jätän nuoremmille. Pelituoli vaan on mukava istua, se on ergonomisesti muotoiltu, pyörii ja liikkuu. Käsinojat toimii kyynärtukena kun surfailee netissä hiirtä käyttäen. Sukulaisiin pidän yhteyttä WhatsAppilla.

      Vaikka kompuutterit tarjoavat nykyään vaikka mitä viihdykettä, uutisia, keskusteluja, musiikkia, elokuvia ja vaikka videomatkoja maailmalla niin silti välillä käy aika pitkäksi ja ajattelee, että oliko niillä kiikkustuolissa istuneilla entisaikojen vanhuksilla sittenkin asiat paremmin kun heillä oli ympärillä oma väki, omat lapset ja lapsenlapset. No, pitäväthän ne kompuutterit mielen vireänä kunhan välillä käy vähän ulkona liikkumassa ja kylillä ihmisiä tapaamassa. Aina ei kuitenkaan sää houkuttele ulkoilemaan. On syksy ja pimeä. Sataa, pian on talvi ja tulee liukkaat tai sohjoiset kelit. Pärjäillä kuitenkin pitää niin kauan kuin jaksaa.

      Että semmoisia mietteitä nojatuoli meikävanhuksessa herättää. Mikä se nojatuoli-ketjun tarkoitus sitten on? Jos yksi tarkoitus on niitten "vanhan viisaan" neuvojen ja moitteittenkin heittely niin niitähän meikävanhukselta kyllä löytyy vaikka mihinkä lähtöön ja ketjuun.

      • Anonyymi

        Kysyt nojatuoliketjun tarkoitusta. Kun katsomme, kuinka pitkäksi se aina kasvaa, voimme todeta, että se on ketju, johon mahtuu osallistumista ja mielipiteitä kaikista asioista jotka ovat kirjoittajille ajankohtaisia. Tälle ketjulle on tilausta.
        Mkr.

      • Anonyymi

        Varsinkin kun lukee edellisiä nojatuoleja, näkee jyräkolmikon toiminnan totuuskomissiona. Ihan ilman tilausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin kun lukee edellisiä nojatuoleja, näkee jyräkolmikon toiminnan totuuskomissiona. Ihan ilman tilausta.

        Nojatuoli on jokaiselle tarpeellinen palsta.
        Ketjun tarkoitus on toisille ystävällinen yhteydenpito muihin ja toisille totuuskomissio.
        Niin erilaiset motiivit mutta jokapäiväinen tarve.

        Täällä oppii erilaisuuden sietämistä, tai ainakin pitäisi oppia.

      • Anonyymi

        Omasta puolestani vastaan tuohon uuden (!) vierailijan kysymykseen: minulla Nojatuoli on tainnut tulla korvaamaan naapureiden välistä yhteydenpitoa, kylässä pistäytymistä.
        Aamusella voi tarkistaa, onko naapuri hereillä, mitä hänellä on tekeillä ja kertoa samalla omat kuulumisensa. Joskus saattaa istuskella pitempäänkin ja tutkailla sään lisäksi myös isompia ympyröitä ja tarvittaessa purkaa omaa tunnekuormaa, jos pienelämässä on jotakin isompaa sattunut.
        Näin se tuntuisi menevän, vaikka naapurissa olisi enemmänkin väkeä samalla asialla..))
        Vertaisseuraa olen itse täältä olen hakenut ja löytänytkin.

        Juuri eilen sanoin tutulle puhelimessa, että kyllä tämä vanhuus (minulla) niin lujille ottaa, ettei siitä yksinään selviä..))
        demeter1

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin kun lukee edellisiä nojatuoleja, näkee jyräkolmikon toiminnan totuuskomissiona. Ihan ilman tilausta.

        No niin no. Mehän olemma laumaeläimiä. Hi-lla on osoittautunut hyväksi meitin lauman johtajaksi. Seuraamme hänen polkuaan.

        Itellä oli verkkopankissa vaikeuksia kun ruutuun tuli ilmoitus, että se on suljettu sinulta. Kuitenkin ikään kuin kiertotietä onnistuin maksamaan 2 rästimaksuani.

        Ulkona en ole vielä käynyt. Ikkunasta näen, että hiukan tuulee. On sankka pilvisyys. En ole nähnyt sadetta tai kuullut sen ropinaa.
        Sääennusteet ovat luvanneet epävakaista säätä; ikään kuin monenväristä sullakuukerin kukon tapaan.

        Lääkkeet kuivaa alvariinsa suuta. Hyvälaatuista kraanavettä otan morttelista hörpyn.

        Hiukan sumuista tässä Hurskaisellakin tänään.
        Evondos lääkeautomaattikin laittaa taas oikkuillen. Punainen täplä hälyyttää Kuntasotellakin merkin mennä käymään hänen sijaintipaikallaan.
        Heippa.

        Ihanaa johtajaa on kiva seurata, varsinkin kun hän meitä viisaasti ja hellästi hoitelee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kun sanoit tuon, Ano 10.27..)) Kyllä lauma johtajan tarvitsee ja mitä hienovaraisemmin hän laumaa johtaa, sen paremmin karavaani kulkee... ))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Naulan kantaan D! Koirat haukkuu, karavaani kulkee!🩷

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin kun lukee edellisiä nojatuoleja, näkee jyräkolmikon toiminnan totuuskomissiona. Ihan ilman tilausta.

        Jaaha, pitänee käydä plaraamassa sitä edellistä nojatuolia - vai onko niitä ihan useita? Kiinnostaa tuo "totuuskomissio". Mitähän totuutta se tarjoaa? Meikä on kova panemaan hanttiin tietyille "totuuksille", jotka itse asiassa ovat vain mielipiteitä ja asenteita. Eikä meikäläistä ole kyllä vielä jyrätty missään tämän sivuston palstoilla.

        Kyllä se on parempi että ihan itse tutustut nojatuoleihin ja teet ihan omat johtopäätöksesi. Jotta saisit puolueettoman kuvan olisi hyvä tutustua 50-80 ikäpalstoihin viimeisen 22-25 vuoden ajalta. Lycka till.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaaha, pitänee käydä plaraamassa sitä edellistä nojatuolia - vai onko niitä ihan useita? Kiinnostaa tuo "totuuskomissio". Mitähän totuutta se tarjoaa? Meikä on kova panemaan hanttiin tietyille "totuuksille", jotka itse asiassa ovat vain mielipiteitä ja asenteita. Eikä meikäläistä ole kyllä vielä jyrätty missään tämän sivuston palstoilla.

        Ehtoota@

        Olen nimimerkki Korppis/korpikirjailija. Kuulun totuuskomiteaan, aktiiveja ryhmässämme on noin viisi.
        Tehtävämme on puuttua, salaliittoteorioihin ja vihapuheisiin.
        Kannatamme tasa-arvoa.

        No, niin päivä taas iltaa kohti taittuu. Eilen illalla ajaessani Kaukametsästä kotiin, tajusin kuinka illat ovat pimeitä.
        Sauna piristi väsynyttä matkaajaa.

        Kesä on ohi, mökkielämä taolla.

        Luovatyö on irtauttanut minut fyysisiltä töiltä.

        Tänään päivääni kuului uuden luomista, viimeistelin valmiiksi yhden ja puolivalmiiksi toisen maalauksen.

        Harrastastani voin suositella hyvän mielen antajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin kun lukee edellisiä nojatuoleja, näkee jyräkolmikon toiminnan totuuskomissiona. Ihan ilman tilausta.

        yksi ainakin totuuskolmikosta on ihan kuutamolla.kun muut puhuu aidasta hän puhuu aidan seipäästä.se on hänen totuutensa ja ainoa oikea 🫠hänen mielestään 🤡

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Ehtoota@

        Olen nimimerkki Korppis/korpikirjailija. Kuulun totuuskomiteaan, aktiiveja ryhmässämme on noin viisi.
        Tehtävämme on puuttua, salaliittoteorioihin ja vihapuheisiin.
        Kannatamme tasa-arvoa.

        No, niin päivä taas iltaa kohti taittuu. Eilen illalla ajaessani Kaukametsästä kotiin, tajusin kuinka illat ovat pimeitä.
        Sauna piristi väsynyttä matkaajaa.

        Kesä on ohi, mökkielämä taolla.

        Luovatyö on irtauttanut minut fyysisiltä töiltä.

        Tänään päivääni kuului uuden luomista, viimeistelin valmiiksi yhden ja puolivalmiiksi toisen maalauksen.

        Harrastastani voin suositella hyvän mielen antajana.

        Kyllähän nuo ” maalaukset” naurattaakin🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyt nojatuoliketjun tarkoitusta. Kun katsomme, kuinka pitkäksi se aina kasvaa, voimme todeta, että se on ketju, johon mahtuu osallistumista ja mielipiteitä kaikista asioista jotka ovat kirjoittajille ajankohtaisia. Tälle ketjulle on tilausta.
        Mkr.

        Tämä ketju on hyvä tällaisenaan, mitkään muutosyitykset ei onnistu, vaikka miten kierosti manipuloitaisiin. Anojen puolesta iso kiitos Hillalle ja muillekin hyvän mielen ja empatian ylläpitäjille!

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Ehtoota@

        Olen nimimerkki Korppis/korpikirjailija. Kuulun totuuskomiteaan, aktiiveja ryhmässämme on noin viisi.
        Tehtävämme on puuttua, salaliittoteorioihin ja vihapuheisiin.
        Kannatamme tasa-arvoa.

        No, niin päivä taas iltaa kohti taittuu. Eilen illalla ajaessani Kaukametsästä kotiin, tajusin kuinka illat ovat pimeitä.
        Sauna piristi väsynyttä matkaajaa.

        Kesä on ohi, mökkielämä taolla.

        Luovatyö on irtauttanut minut fyysisiltä töiltä.

        Tänään päivääni kuului uuden luomista, viimeistelin valmiiksi yhden ja puolivalmiiksi toisen maalauksen.

        Harrastastani voin suositella hyvän mielen antajana.

        Ehtoota vaan. Löytyihän noita nojatuoleja. Yhden taisin nostaa esiin ainakin vähäksi aikaa.

        Jaa, että semmonen totuuskomitea. Liberaalia totuutta. Turvallisesti valtavirtaa väriä tunnustaen. No mikä ettei, saahan sitä uuden ajan identiteetti vanhallakin olla.

        Opin sieltä nojatuolista pari "uutta" sanaa, "ano" ja "rekattu". Enpä oikein tiedä viitsinkö tunkea tälle palstalle rekattuna kertomaan, mitä ajattelen tästä nykymaailman menosta. Jos palstalla käyn niin taidan pysytellä anona ja välttää tuputtamasta omia ajatuksiani. Säilyköön puolestani seesteinen rauha edes Nojatuoli-ketjussa tässä polarisoituneessa ja vihaisessa maassa ja maailmassa.

        Tasa-arvo,josta mainitset, on pelkästään kuvannollinen. Hyväksytään tasa-arvo, kun toinen on samaa mieltä.
        Uudet näkemykset aiheuttavat vastalauseita. Ikävä kyllä,eri mieltä olevia häpäistään ja ylenkatsotaan ja nimitellään.
        Se on murheellista, sillä joukossamme on useita hyviä kirjoittajia. Toivotaan, että he edelleen jaksavat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehtoota vaan. Löytyihän noita nojatuoleja. Yhden taisin nostaa esiin ainakin vähäksi aikaa.

        Jaa, että semmonen totuuskomitea. Liberaalia totuutta. Turvallisesti valtavirtaa väriä tunnustaen. No mikä ettei, saahan sitä uuden ajan identiteetti vanhallakin olla.

        Opin sieltä nojatuolista pari "uutta" sanaa, "ano" ja "rekattu". Enpä oikein tiedä viitsinkö tunkea tälle palstalle rekattuna kertomaan, mitä ajattelen tästä nykymaailman menosta. Jos palstalla käyn niin taidan pysytellä anona ja välttää tuputtamasta omia ajatuksiani. Säilyköön puolestani seesteinen rauha edes Nojatuoli-ketjussa tässä polarisoituneessa ja vihaisessa maassa ja maailmassa.

        Lauantaipäivää Korvesta@

        Kun syntymäkotini myytiin, jaoimme tavaroita sisarusteni kanssa.
        Minä otin mm. isän kiikkustuolin ja vein mökille. Poikani valloittivat sen ja ohjeistivat siinä istuen minua, sen sijaan, että minä olisin heitä siinä komennellut. Se osoittautuikin epäkäytännölliseksi. Liian paljon tilaa vieväksi, joten möin sen.

        En itse ole liberaali. Kannatan liberalismin ei-taloudellisia puolia. Niihin kuuluvat muun muassa ihmisoikeudet: sananvapaus, uskonnonvapaus, yhdistymisvapaus, yleensäkin ihmisten oikeus päättää itse omista ei-taloudellisista asioistaan.

        Tasa-arvolla tarkoitan, arvoa yksilönä.

        Näin halloweenin lähestyessä voikin kuvailla, että maatuessamme meistä kaikista jää jäljelle luuranko.

        Alempana ketjussa on kerrottu, mikä tässä ketjusta itsekutakin miellyttää. Osa kertoi tykkäävänsä seurata johtajaa. Mitä se sitten tarkoittaaneen. Osalla ei taas ole mitään asiallista sanottavaa. Onneksi suurin osa kirjoittajista tykkää kertoa arjestaan. Ideoita olen saanut ja neuvojakin.

        Nyt aurinko on saavuttanut takapihan joten lähden katkomaan humalanoksat
        väliritilästä. Illalla voin istahtaa ritilän suojissa olleen valonauvan alle lumikenkätuoliini saunaoluelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omasta puolestani vastaan tuohon uuden (!) vierailijan kysymykseen: minulla Nojatuoli on tainnut tulla korvaamaan naapureiden välistä yhteydenpitoa, kylässä pistäytymistä.
        Aamusella voi tarkistaa, onko naapuri hereillä, mitä hänellä on tekeillä ja kertoa samalla omat kuulumisensa. Joskus saattaa istuskella pitempäänkin ja tutkailla sään lisäksi myös isompia ympyröitä ja tarvittaessa purkaa omaa tunnekuormaa, jos pienelämässä on jotakin isompaa sattunut.
        Näin se tuntuisi menevän, vaikka naapurissa olisi enemmänkin väkeä samalla asialla..))
        Vertaisseuraa olen itse täältä olen hakenut ja löytänytkin.

        Juuri eilen sanoin tutulle puhelimessa, että kyllä tämä vanhuus (minulla) niin lujille ottaa, ettei siitä yksinään selviä..))
        demeter1

        Vanhuutta olisi mahdoton kestää, jos emme olisi harjoitelleet vuosikymmeniä.
        Nyt se menee tässä muiden vaivojen ohessa.
        Ollaan kuin ei oltaskaan!
        Mkr.

    • Anonyymi

      Kiitän myös Mkr:n (klo 9,24) tapaan katsauksesta.
      Mainittakoon tässä yhteydessä, että 4.4.1949 perustettiin Pohjois-Atlantin liitto kommunismin laajenemisen estämiseksi. Tänään tämä liitto tunnetaan nimellä: Nato.
      Suomi liittyi Natoon 4.4.2023.

      • Anonyymi

        Nato puolustaa länsimaista demokratiaa. On siis puolustusliitto, vaikka Venäjältä usein kuulee kuinka se on Venäjän vihollinen - pelkäävät kai, että se on hyökkäysliitto.

        Kai Venäjä vihaa sen vuoksi Natoa, koska Nato puolustaa sellaista demokratiaa, jonka vaikutteita Venäjän diktatuurijohto ei halua kansalaistensa hyväksyvän.
        Diktatuurissa kansalaiset pidetään kurissa.

        Huomenta pimeästä ja sateisesta Savosta, tuuli on laantunut, syksyinen on sää, mutta näinhän aina lokakuussa onkin.
        Tytär meni mökilleen, oli sähköt menneet poikki ja pakkanen sielläkin vielä ruokaa täynnä, pakko oli hätiin joutua.
        Haudoilla kuitenkin käytiin ja nyt todella kauniit kanervat sinne jäi silmää ilahduttamaan, mieli senkin asian suhteen on hyvä, hyvin oli hauta hoidettukin, kaikki siistitty.
        Kaupassa käytiin samalla reissulla ja tarjoukset kierreltiin toiveideni mukaan, tänään menen pyykkitupaan ja pari mattoa aion lattialla siellä puhtaaksi saada.
        Niin alkaa kaikki tekemättömät työt olla tehty, kevääseen asti isommilta hommilta selviän.

        Mitäpä sanoisin uudelle tulokkaalle Nojatuolista, ehkä lyhykäisesti, tämä on arkipäivän asioiden kertoma mahdollisuus, ei siis mitään aihetta jonka pitäisi pysyä aiheessa, täällä rönsyilemme, kertoen jokainen omia kömmähdyksiä, ilon ja surun tunteita.
        Mitään vaatimuksia ei aseteta, no tietenkin toisten huomioon ottaminen, loukkaaminen ja henkilökohtaisuuksiin emme sorru.
        Asiallisia neuvoja toki luemme mielellämme, aina opiksi ovat, ei muuta kuin tervetuloa joukkoon.

        Tuon laumanjohtajuuden, heti irti sanoudun moisesta, olen aloituksen aikaan laittaja, en muuta, ymmärrän kyllä, että hyvällä näin mainitsitte, mutta huomiota saan kirjoittajanakin.
        Kaikilla on omat mahdollisuudet johtajuuteen jos niin halutaan, mutta yhdessä tämä homma onnistuu.
        Olen toki iloinen, kun huomioitte minuakin mukavasti, eihän tämä kirjoittelu onnistuisi, jos ei kukaan vastauksia antaisi.

        Toivotaan, että mitään puolustettavaa ei synny ja tilanteet saataisiin rauhoittumaan, näin minäkin olen Natoon liittymisen ymmärtänyt tuovan turvallisuutta.
        Minultakin kiitoksen sana Anoille joilla on mukava tarkoitus Nojatuolin suhteen.
        Hurskaisella noita harmituksia vaan riittää, ikävä on jos laskujakaan ei saa maksettu, eivät kauan pidä, kun ulosottoon laittavat.
        Kai pankista jonkunlaista neuvoa antavat, soita ja pyydä.
        Olen minäkin apua joutunut jonkun asian vuoksi pyytämään, jätän soittopyynnin ja kohta ottavat yhteyttä.
        Noiden hyökkäyksien vuoksikin on syytä ottaa yhteyttä, jos homma ei pelaa., onhan se yhtä opettelua näiden aina uusiutuvien ohjeiden kanssa.

        Aivan minun suullani puhuivat demeter kuin Makriinakin, olen huomannut juuri noista syistä monikin Nojatuolin oven aukaisee, haluamme kuulla kuulumiset, joskus vähän ikäviäkin, mutta valtaosa myönteistä ja siitähän mieli hyväksi tulee.
        Minulle itselleni on hyvä saada todistettua, että vielä sormet kutakuinkin toimii ja saan näpyteltyä sanomisiani,, ehkä aivoillekin voimistelua, sen minkä pystyvät vastaanottamaan.
        Jotenkin lohduttavaa kuulla, että brinkala kärsimättömyydestä kärsit, sama täällä ja onnittelut hyvästä lopputulemasta.
        Vanha oli veräjä, mutta vanhempi, harmaampi Mikko on varmaan, niinhän runo kertoo, tänä päivänäkin vastaavaa voi löytyä.

        Nyt päivä valkenee ja alkaa olla sopiva aika mennä kolistelemaan pyykkitupaan, kohta toivon mukaan pari matonpätkää kirkkaamman värin saa, päivän iloja teille kaikille.

        Heti oli kk esittelemässä uudelle(?) tulokkaalle totuuskomissotaan jossa on peräti 5 aktiivia. Olishan se aiheellista tietää nämä henkilöt, jjoska totuuskomissioiden toimintatavat liittyy totalitäärisiin valtioihin ja vain komission totuus on sallittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato puolustaa länsimaista demokratiaa. On siis puolustusliitto, vaikka Venäjältä usein kuulee kuinka se on Venäjän vihollinen - pelkäävät kai, että se on hyökkäysliitto.

        Venäjän propaganda on täyttyä soopaa ja se on tarkoitettu venäläisten
        kuultavaksi.
        Putinin on pidettävä venäläiset siinä uskossa, että kaikki länsimainen
        on pelkkää rappiota ja pahaa ja "länsimaat" ovat uhka ja koko ajan hyökkäämässä
        Venäjälle ja hän on ainoa oikea sankari pelastamaan Venäjän.

        Miksi mikään valtio hyökkäisi kaikessa jälkeenjääneeseen kehitysmaatasolla
        olevaan Venäjään ?
        Ajatuskin on naurettava, mutta Putinin on pakko aivopestä kansansa
        uskomaan propagandaansa, että hänen kannatuksensa diktaattorina säilyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato puolustaa länsimaista demokratiaa. On siis puolustusliitto, vaikka Venäjältä usein kuulee kuinka se on Venäjän vihollinen - pelkäävät kai, että se on hyökkäysliitto.

        Ei Putin pelkää Naton hyökkäystä. "Hyökkäysliitto Nato" on Venäjän propagandaa lähinnä venäläisille. Ennen kuin Putin käynnisti imperiumin laajennusprojektin niin Natossa oli painettu lepotila-näppäintä. Ei ehkä ihan horrostilassa oltu, mutta lepotilassa siis kuitenkin. Natomaat vähensivät puolustusmenojaan. Venäjän kanssa käytiin innokkaasti kauppaa, sikäläiset oligarkit saivat ihan vapaasti käyttää kaikkia globalisaation palveluja ja rikastua niin paljon kuin sielu sietää. Suomesta sai ostaa rantatontteja ihan vapaasti kaikenlaisiin tarkoituksiin. Kaikenlaiset putki- yms projektit etenivät Putinin haluamalla tavalla. Venäjän hallintoa kyllä arvosteltiin kovaotteisesta demokratian vastaisesta polititiikasta, mutta mitään käytännön merkitystä sillä ei ollut. Baltian maiden ja Puolan varoitukset Putinin vallanhimoisista suunnitelmista kaikuivat kuuroille korville. Krimin anastuksen jälkeen 2014 arvostelu koveni, mutta ei sillä kovin suurta merkitystä ollut muuten kuin, että Putinia vähän nöyryytettiin kansainvälisessä politiikassa. Kun Putin asemoi Venäjän sotajoukot Ukrainan rajoille 2022 niin vieläkään ei uskottu, että Venäjä hyökkää. "Se vain uhittelee" - niin sanottiin. Kun sitten Venäjä todella hyökkäsi ja aloitti terroristisen sodan Ukrainan kansaa vastaan niin se oli karu herätys koko demokraattiselle maailmalle ja eurooppalaista demokratiaa puolustavalle Natolle. Suomessakin onneksi herättiin ja Ukrainan sotaa hyväksi käyttäen päästiin livahtamaan Natoon. Se oli Venäjän imperiumin laajantamiselle kova isku, mitä Putin kavereineen aluksi vähätteli. Vasta viime aikoina katkeruus on alkanut näkyä. Venäjän propaganda Suomea vastaan käy kovilla kierroksilla ja hybriditerrorismin uhka on päällä.

      • Anonyymi
        Hil-la kirjoitti:

        Huomenta pimeästä ja sateisesta Savosta, tuuli on laantunut, syksyinen on sää, mutta näinhän aina lokakuussa onkin.
        Tytär meni mökilleen, oli sähköt menneet poikki ja pakkanen sielläkin vielä ruokaa täynnä, pakko oli hätiin joutua.
        Haudoilla kuitenkin käytiin ja nyt todella kauniit kanervat sinne jäi silmää ilahduttamaan, mieli senkin asian suhteen on hyvä, hyvin oli hauta hoidettukin, kaikki siistitty.
        Kaupassa käytiin samalla reissulla ja tarjoukset kierreltiin toiveideni mukaan, tänään menen pyykkitupaan ja pari mattoa aion lattialla siellä puhtaaksi saada.
        Niin alkaa kaikki tekemättömät työt olla tehty, kevääseen asti isommilta hommilta selviän.

        Mitäpä sanoisin uudelle tulokkaalle Nojatuolista, ehkä lyhykäisesti, tämä on arkipäivän asioiden kertoma mahdollisuus, ei siis mitään aihetta jonka pitäisi pysyä aiheessa, täällä rönsyilemme, kertoen jokainen omia kömmähdyksiä, ilon ja surun tunteita.
        Mitään vaatimuksia ei aseteta, no tietenkin toisten huomioon ottaminen, loukkaaminen ja henkilökohtaisuuksiin emme sorru.
        Asiallisia neuvoja toki luemme mielellämme, aina opiksi ovat, ei muuta kuin tervetuloa joukkoon.

        Tuon laumanjohtajuuden, heti irti sanoudun moisesta, olen aloituksen aikaan laittaja, en muuta, ymmärrän kyllä, että hyvällä näin mainitsitte, mutta huomiota saan kirjoittajanakin.
        Kaikilla on omat mahdollisuudet johtajuuteen jos niin halutaan, mutta yhdessä tämä homma onnistuu.
        Olen toki iloinen, kun huomioitte minuakin mukavasti, eihän tämä kirjoittelu onnistuisi, jos ei kukaan vastauksia antaisi.

        Toivotaan, että mitään puolustettavaa ei synny ja tilanteet saataisiin rauhoittumaan, näin minäkin olen Natoon liittymisen ymmärtänyt tuovan turvallisuutta.
        Minultakin kiitoksen sana Anoille joilla on mukava tarkoitus Nojatuolin suhteen.
        Hurskaisella noita harmituksia vaan riittää, ikävä on jos laskujakaan ei saa maksettu, eivät kauan pidä, kun ulosottoon laittavat.
        Kai pankista jonkunlaista neuvoa antavat, soita ja pyydä.
        Olen minäkin apua joutunut jonkun asian vuoksi pyytämään, jätän soittopyynnin ja kohta ottavat yhteyttä.
        Noiden hyökkäyksien vuoksikin on syytä ottaa yhteyttä, jos homma ei pelaa., onhan se yhtä opettelua näiden aina uusiutuvien ohjeiden kanssa.

        Aivan minun suullani puhuivat demeter kuin Makriinakin, olen huomannut juuri noista syistä monikin Nojatuolin oven aukaisee, haluamme kuulla kuulumiset, joskus vähän ikäviäkin, mutta valtaosa myönteistä ja siitähän mieli hyväksi tulee.
        Minulle itselleni on hyvä saada todistettua, että vielä sormet kutakuinkin toimii ja saan näpyteltyä sanomisiani,, ehkä aivoillekin voimistelua, sen minkä pystyvät vastaanottamaan.
        Jotenkin lohduttavaa kuulla, että brinkala kärsimättömyydestä kärsit, sama täällä ja onnittelut hyvästä lopputulemasta.
        Vanha oli veräjä, mutta vanhempi, harmaampi Mikko on varmaan, niinhän runo kertoo, tänä päivänäkin vastaavaa voi löytyä.

        Nyt päivä valkenee ja alkaa olla sopiva aika mennä kolistelemaan pyykkitupaan, kohta toivon mukaan pari matonpätkää kirkkaamman värin saa, päivän iloja teille kaikille.

        HAH...HAH...HAA...

    • Anonyymi

      Harmillisia nuo sähkökatkot, isoja vahinkoja voivat aiheuttaa monille.
      Minäkin olin varma, että jotakin häslinkiä aiheuttaa myrsky täälläkin, mutta mitään isompaa en tiedä tapahtuneen lähialueella - siis naapurien pihapiirissä..))

      Lehtipuut myrsky raastoi alastomiksi ja pihan tila pitäisi arvioida, mitä tehdä lehdille, kaikkia ei voi paikalleenkaan jättää.

      No. Ne omat murheet yleensä vertautuvat muiden murheisiin ja aina jää plussan puolelle, minä ainakin. Eilenkin oli peräti kaksi mieltä kohottavaa asiaa: ensin hyvä uutiset terveydenhoidosta; kinkkisin kilpirauhasarvo oli lopulta saatu kohdalleen; "normaali", luin tuloksista. Ainakin jonkinlainen todiste siitä, ettei se alaspäin meno aina niin suoraviivaista ole. Kiitos taas meidän hienolle terveydenhoitojärjestelmälle ja osaajille siellä.
      Toinen hyvän nosteen aikaan saanut tapahtuma oli meidän oma kyläkerho. Parin tutun kanssa sinne yhdessä taivallamme ja parin kilsan matkalla vaihdamme jo ensimmäiset kuulumiset, loput isommassa porukassa. Osallistujat ovat melkein kaikki yli kahdeksankymppisiä, alueen alkuperäisiä asukkaita, joilla on pitkä yhteinen historia, minähän olen "muualta tullut" asunut paikkakunnalla "vain" 55 vuotta..))

      Tämän ikäislssä ei yleensä ole kovin paljon tuota "esittelevää" osallistumista, vielä vähemmän kilpailuhenkeä ja siksi kai mukana olo on luontevaa ja lämminhenkistä.
      Ainakin tähän saakka on ollut..))

      Tänään on pakko uhrata jo toinen päivä isonveljen pankkiasioiden hoitoon. Pankkia ei sovi mainita, mutta annoin kyllä sinne asioinnista palautetta: pankki suojautuu nykyisin asiakkailtaan paremmin kuin pankkirosvoilta, ihmistä et pääse puhuttelemeen edes sen tolkuttoman digiportaikon kuljettettuasi, eikä edes soittopyyntöä voinut jättää.
      No kai tässä sitten oli poikkeustilanne: tilinomistaja asuu Ruotsissa, valtakirja ei ollut vaatimusten mukainen, valtuuteettu ei ollut pankin asiakas, muun muassa...

      Ei siis auta muu kuin mennä viemään sitä hiekkaa pankin lattialle ja yrittää pysyä alamaisena vaikka "meidän" rahoilla siellä valtaansa käyttävät ja meillä työnsä teettävät..)) Asiakkaan näkövinkkelistä tarkastellen...

      Iltapäiväksi on luvattu poutaa joten onneksi pääsee metsään rauhoittumaan,
      mukavaa perjantaita kaikille,
      demeter1

      • Anonyymi

        Wanha Makriina on nyt turhautunut. Kaikesta pitäisi selvitä omin avuin. Siitä olen tähän asti pitänyt kiinni.
        Mutta kun ne yöunet on menneet, niin koko elämisen into lamaantuu.
        Mä en ala!
        Sataa ja kauppareissuun on lähdettävä taksilla. Poispäin kyllä pääsen, peräkärryä vetäen, kun bussipysäkiltä kotiin on alamäkeä. Yleiset kulkuneuvot eivät ole meikäläisiä varten. Luin juuri uutisista, että Hgin pikaraitiovaunun pysäkinväli on yli kilometrin ja asukkaiden pinna alkaa kiristyä. Mutta tosihan se on, että asiakkaat vaan tuovat hiekkaa lattialle, mihin Demekin syyllistyi pankin konttorissa käydessään.
        Näin unta, että minun oli siivottava yläkerta, enkä jaksanut siirtää valkoista flyygeliä, joten rullasin sen portaisiin ja potkaisin menemään alas. Koskettimet vain lentelivät kuin irtohampaat. (Pitääpä tilata aika hammaslääkäriltä).
        Näin on minun viikonloppuni alkamassa. Hyvää perjantaita kaikille.

        Johan hakkerikin heräsi kiusaamaan meikä-hurskista.
        Se todella vihaa minua.

    • Iltapäivää@

      Sain siivousinnon. Ei onneksi tarvinnut yksin siivota, mieheni touhuili yläkerrassa.

      Siivousvinkki, wc.n pöntön saa hohtavan kirkkaaksi, pyykinpesuaineella.

      Olin iloinen kun luin Hillan aamun aloituksen, jossa luki totuuskomitean yksi tärkeimistä neuvoista keskusteluun.

      "Mitään vaatimuksia ei aseteta, no tietenkin toisten huomioon ottaminen, loukkaaminen ja henkilökohtaisuuksiin emme mene"

      Hyvä.

      Aurinko yrittää pilkistää pilvien takaa, sade ja harmaus poistuu. Taidan pistäytyä mökillä pitää hakea naulain. Yksi nojatuoli kaipaa nikkarointia.

      • Anonyymi

        Hillan aloitukset ovat aina olleet hyviä. Mikä ainä olet niitä arvostelemaan ja Hillalle vaatimuksia asettamaan.?
        Jos vessanpönttöä käytetään asianmukaisesti ja puhdistetaan säännöllisesti, se ei kaipaa pyykkiaineita, ne on vaatteille tehty.

        Oletkohan sinä syönyt jotain liian hapanta?

        Oletkohan niellyt vessan pytyn pesuainetta?

      • Anonyymi

        Pitääki olla kovat myrkyt että saat ne haravan varren pituiset putsatuksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääki olla kovat myrkyt että saat ne haravan varren pituiset putsatuksi.

        Älä unoda tärkeää asiaa: Hilla kertoi menevänsä tänään pesutuvalle kaksi mattoa mukanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä unoda tärkeää asiaa: Hilla kertoi menevänsä tänään pesutuvalle kaksi mattoa mukanaan.

        Hillalla ei ole mitään maton alla. Puhtaat molemmat puolet.

      • Anonyymi

        Puhdistitko myös lattiakaivon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hillalla ei ole mitään maton alla. Puhtaat molemmat puolet.

        Jaa, kujettelee sitten puhtaita mattoja mukanaan, kun käy pesutuvassa.
        Ilmeisesti ehtii heittämään maton alleen, jos tulee kaatuminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, kujettelee sitten puhtaita mattoja mukanaan, kun käy pesutuvassa.
        Ilmeisesti ehtii heittämään maton alleen, jos tulee kaatuminen.

        Hillalla onkin "lentävät" matot :) Hän on niin aktiivinen kaikkine kodin töineen ja harrastuksineen, lennokasta eikö vain.
        Mattoja olisi saanut olla pehmusteina, kun niitä kumpsahduksia on tullut.
        Hilla on nekin huumorillaan kuitannut kantavansa pehmusteita omasta takaa., naiselliset muotonsa ;)
        Ennusteiden ja tutkakuvan mukaan pidempi poutajakso vasta klo 15, sitten vasta ulos hekumoimaan ruskasta.
        /ex-brinkkala

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hillan aloitukset ovat aina olleet hyviä. Mikä ainä olet niitä arvostelemaan ja Hillalle vaatimuksia asettamaan.?
        Jos vessanpönttöä käytetään asianmukaisesti ja puhdistetaan säännöllisesti, se ei kaipaa pyykkiaineita, ne on vaatteille tehty.

        Olen muuten käyttänyt wc-n puhdistuksee aina pyykkipulveria. Ovat todella puhtaita ja valkoisia kymmenien vuosien käytönkin jälkeen.

    • Anonyymi

      Helei. hyvät ystävät! Syksy on ollut kiireistä aikaa, varsinkin noiden ulkotöiden suhteen. Omenia olen vienyt pois, lähellä oleviin kuoppiin, no lehtiäkin haravoinut, mutta pääsesonkin on vasta tulossa, kun kaikki lähtee pois puista.

      Minun äitini myös on samaikäinen, kuin Hil-lan, ja meitä sisaruksia oli useampia.
      Se hyvä puoli, ett aina oli leikkikavereita, kotona ja naapureissa.

      Lämpymäisiä vietiin ja saatiin. Tuli äsken mieleen, kun naapurini tuli tuoden keittämäänsa hernekeittoa, joka on aina ollut minun lemppari.
      Ajattelin puolet jättää huomiseksi, mutta oli niin maukasta, että söin ihan kaikki!
      Vielä hän oli ahkeroinut ja tehnyt munkkirinkeleitä.
      Huomenna saan maistaa niitä kahvin kera!

      Kiva, että Makriina, Demeter ja Brinkka ovat paikalla. Koska juotaisi Brinkkala ne
      kahvit, minulla olisi nyt munkkirinkeleitä!!

      Hyvää viikonvaihdetta, voidaan hyvin,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Eikö syötäis ne munkit jo tänään, nehän kuivuu huomiseksi😉

      • Anonyymi

        Heips vaan, nyt ilta jo pimenee. Äsken ryöpsähti vettä.
        Ano ehdotti kahvien juonteja jo nyt ettei munkit kuiva. Minulle käy. Riittää varmasti kaikille halukkaille Nojatuolissa.
        Mietin, että mikä olisikaan värimaailma tänään jos Hil-la Kahvipirtin sisustaisi.
        Ehkä saamme aamulla tietää, jos Hil-la tämän kommentin huomaa.

        Neeasa, sinullako on ylituotantoa omenoista vai ovat puusta pudonneita ja kolhiintuneita, kun kuoppaat?
        Onko niin, että maaemo antaa yltäkylläisesti satoa siksi, että tuleva talvi on ankaran kylmä?
        Ostin eilen uuden kakkuvuoan, joka mahtuu toisen ja pitkulaisen vuoan lisäksi samaan uuniin. Tulinkin nettiin etsimään omenaisia kahvikakkureseptejä. Jos jollain on helppo ohje ja haluaisi jakaa, olisin kiitollinen. Saa tulla myös suolaisia omenareseptejä mutta ei "suolaisia" :)

        Hyvää viikonloppua!
        /ex-brinkkala

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö syötäis ne munkit jo tänään, nehän kuivuu huomiseksi😉

        Kiitos kutsusta. Mukava ajatus. Enpä muista, koska viimeksi olen syönyt munkkirinkilän.
        Mkr.

    • Hyvää viikonloppua kaikille täältä aurinkoiselta ja syksyn väreissä hehkuvalta Dal-joen alajuoksulta. On lähes tyyntä, pienen pahanilman jälkeen, lämpö on tosin katoamas ja mitään intiaanikesää emme varmaankaan tänä vuonna edes saa.

      Nobelin palkintoja on jaettu , tieteissä ja kirjallisuudessa, nyt viimeiksi tänään rauhanpalkinto japanilaiselle ruohonjuurijärjestölle, joka ajaa ydinaseettoman tulevaisuuden puolesta, Hiroshiman ja Nagasakin kuolonuhrien muistoksi. Ihan hyvä valinta tässä vaiheessa vielä kun emme tiedä miten Israelin ja Hamaksen sota päättyy, mistä tulee se ehdotus joka tuo edes väliaikaisen rauhan alueelle tai miten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan päättyy ja miten saadaan rauha aikaan sinne. Ei ole helppoa valita rauhan palkinnon saajaa maailmassa jossa pommit putoilevat viattomien siviilien niskaan sairaaloissa ja kouluiissa, kodeissaan kaupungeissa ja maaseudulla.

      Kyllä totuuden kertominen aina voittaa maton alle lakaisemisen.

      • Anonyymi

        Pitää aloittaa omien mattojensa alusista.
        Kukaan ei ole teille” totuus”komitealle tilivelvollinen. Miksi haastatte koko ajan riitaa?

      • Anonyymi

        Olet oikeassa Paloma. Ilman totuuden tunnustamista ja julkituomista ei mikään
        pahuus lopu, mutta näköjään sekään ei aina auta. Maailma on muutaman
        mielipuolen armoilla Putinista alkaen.
        Eivät kansat halua näitä sotia, vaan niitten tyrannihallitsijat ja heidän tukijansa.
        Israel on aikojen alusta ollut lähi-idän "roistovaltio". Eivätkö juutalaisetkaan ole
        oppineet tappamisesta ja tapetuksi tulemisesta mitään ? Netanhaju on
        korruptoitunut roisto, joka olisi jo telkien takana, ellei hän juonitteluillaan olisi
        säilyttänyt valtaansa ja koskemattomuuttaan sen avulla.
        Vaikea tehtävä on Nobelin valitsijoilla etenkin Rauhan Nobelin suhteen.
        Se on vakavampi asia kuin muut Nobel-palkinnot.

        Nimetön kansalainen , kertoi Gazasta.
        Kun Hamas tuli valtaan, kaikki apu tavalliselle kansalaiselle loppui.
        Hamas kaappaa kaikki avustuskuljetukset ja myy ne kalliilla hinnalla ja käyttää myös itse.
        Vain ja ainoastaan, omia joukkojaan tukevat.
        Jos hakee työtä, kysytään, kannattaako Hamasia. Jos ei, työtä ei heru.
        Mikään osaaminen ei merkitse mitään.
        Kukaan ei uskalla avata suutaan, koska kohtalo on surkea.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Maailmalle ei ole oikein selvinnyt, mistä syystä sota edes on alkanut. Tiedämme. että Hamas ampui ensimmäiset laukaukset, mutta sen jälkeen vain kostoisku toisensa jälkeen on tehty molemmin puolin, ja nyt pommitusaalto tuntuu leviävän rajojen ylikin.
        On vaikea käsittää, miksi Israel on alkanut pommittaa rauhanturvaajien asemapaikkoja. Haluavatko he YK:nkin mukaan konfliktiin?
        Rauhanpalkinnon saajaa on varmasti ollut vaikea löytää. Hieno ratkaisu.
        Mkr.

      • Eliaana kirjoitti:

        Huomenta viikonloppuun ja saunailtaan, tämä viikko on ollutkin työteliäs, joten löylyt kivasti kaiken vaivan vie mennessään.
        Matot kuivamassa parvekkeella saavat kuivaa omaa tahtiaan, liian nopea kuivaminen ruskettaa, joten nyt sopii kuivaa hitaasti.
        Vielä muistui yksi urakointi, liesituulettimen pesu ja ei kaikkein mukavin homma lopuksi jäänyt.
        Tekemällä siitäkin pääsee.

        Brinkkala Kahvipirtin mieleen toi ja värimaailmaa arvailit tälle päivälle, no kaavailin mielikuvituksen avulla näitä värejä.
        Pellavalangasta kudottu pöytäliina, keskeltä ruskealla ruskea raita, siitä ohuilla raidoin oranssista keltaisen sävyin luonnonvalkoiseen.
        Valkeat kahvikupit, vihertävän sävyin servetit, kesää muistaen.
        Pellava on rouheinen, karkeahko, on eloisa liinana ja keltainen krysanteemikimppu maljakkoon, tuoden auringon loistamaan tuoden hyvän mielen kahvihetkeen.
        Jos vielä pirttiä muistaen laitan Syysunelman soimaan, eikös jo herkistä mielen.

        Nuo maailman tapahtumat miettimään pistää, katselen Pohjois-Korealaista sarjaa, mielikuvituksen tuottamaa, ja siitä ajatukseni siirtyy tuohon epäluuloon, mikä maailmassa vallitsee.
        Epäluulo, valehteleminen, oman edun tavoittelu ja vallanhalu.
        Salakuuntelua jopa hotellihuoneisiin näissä sotaisissa maissa koetaan.
        En ole päässyt mihinkään selvyyteen tuosta Hamasin ja Israelin välisesti sodastakaan, uskomattomalta tuntuu, että tämän ajan ihminen ei voi sopia asioista ilman tappamista.
        Hyvän kuvan antaa myös tämä palstakulttuuri, sotaa jollain tapaa täälläkin, miksihän?
        Mitkä tilanteet näihin taistoihin johtaakaan, kansat kärsivät ja pieni joukko vallasta kiistävien joukko saa ihmiset alamaisikseen.
        Johtajuutta kaivataan, mistä sitä löytyy, ei hyvältä näytä, katsellaanpa vaikka omaa maatamme ja eloa täällä, joillakin hyvin menee, mutta valtaosa kamppailee elämänsä vaikeuksissa.
        Hyvän jakamista ei osata.

        Demeteer, kyllä nämä pankin palvelut on minimissä täälläkin, yksi konttori, johon aika on tilattava Helsingistä, samalla soitolla kysyy asiansa sieltä
        Pankkineitejä ei enää istu kopean näköisinä tiskin takana, mihin heidänkin tiet lienee kulkeutuneet.
        Eikun sopeudu vaan kaikkeen, mitä ylhäältä annetaan.

        Makriina, olen kallistumassa siihen suuntaan, että apuun on turvauduttava, yksin roskasangon tyhjennys työstä käy, eilen kannoin osan kukkamullista pensaan juureen, olipa työläs homma, roskapussin viejää kaipaan.

        Löysin kivan reseptin Facesta, aion kokeilla, Neeassa kokeilepa sinäkin, kun niitä omenoita on runsaasti
        Pullataikina tavalliseen tapaan kaulitaan jo otetaan ohuita nauhoja jotka kierretään viipaloidun omenan päälle, josta keskeltä poistettu siemenkota,, kohotetaan ja uuniin, näytti niin herkulliselta.
        Kanelisokeri sopii hyvin omenan mausteeksi.
        Olen samasta Fasen sivuilta löytänyt helposti tehtävän (sen näköistä) kukan haarukan avulla tehden, tulee kaunis, minun tekele ei vaan onnistunut, en anna periksi, yritän uudelleen.

        Päättäväisin aatoksin liesituulettimen kimppuun, jos ei sika syö eväitä, mutta siihen olen opetellut, että heti asiaan tarttuen se tulee tehtyä.
        Aurinkoista päivä teille kaikille.

        Todella hieno ratkaisu maailmassa, jossa Putin suuruudenhulluudessaan uhkailee ja pelottelee ydinaseella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailmalle ei ole oikein selvinnyt, mistä syystä sota edes on alkanut. Tiedämme. että Hamas ampui ensimmäiset laukaukset, mutta sen jälkeen vain kostoisku toisensa jälkeen on tehty molemmin puolin, ja nyt pommitusaalto tuntuu leviävän rajojen ylikin.
        On vaikea käsittää, miksi Israel on alkanut pommittaa rauhanturvaajien asemapaikkoja. Haluavatko he YK:nkin mukaan konfliktiin?
        Rauhanpalkinnon saajaa on varmasti ollut vaikea löytää. Hieno ratkaisu.
        Mkr.

        Eliaana ei hyväkdy Hamasin toimia

        makriina ei Israelin toimia. Muut maat
        sekaantuu asioihin jotka ei niille kuulu. Kohta on taas miljoonat pakolaiset rynnimässä pohjolaan ja sehän sopii Putinille. Ukraina tujeminen ei enää onnistu niin hyvin, kun soditaan muillakin suunnilla.

        Olisiko jo vihdoin aika rauhan neuvotteluille?
        Ukrainakin on jo kärsinyt valtavat tappiot, eikä loppua ole näkyvissä.
        Suomessa jouduttiin raskaisiin alueluovutuksiin ja sotakorvauksiin rauhan aikaan saamiseksi. Siitäkin selvittiin ja Karjalan evakot kotoutettiin uusille asuinsijoille.
        Maailma on jatkuvassa muutostilassa kokonaiset kansakunnat vaeltelevat maailmalla etsimässä rauhaisampaa asuinsijaa.

      • Anonyymi
        Hil-la kirjoitti:

        Huomenta viikonloppuun ja saunailtaan, tämä viikko on ollutkin työteliäs, joten löylyt kivasti kaiken vaivan vie mennessään.
        Matot kuivamassa parvekkeella saavat kuivaa omaa tahtiaan, liian nopea kuivaminen ruskettaa, joten nyt sopii kuivaa hitaasti.
        Vielä muistui yksi urakointi, liesituulettimen pesu ja ei kaikkein mukavin homma lopuksi jäänyt.
        Tekemällä siitäkin pääsee.

        Brinkkala Kahvipirtin mieleen toi ja värimaailmaa arvailit tälle päivälle, no kaavailin mielikuvituksen avulla näitä värejä.
        Pellavalangasta kudottu pöytäliina, keskeltä ruskealla ruskea raita, siitä ohuilla raidoin oranssista keltaisen sävyin luonnonvalkoiseen.
        Valkeat kahvikupit, vihertävän sävyin servetit, kesää muistaen.
        Pellava on rouheinen, karkeahko, on eloisa liinana ja keltainen krysanteemikimppu maljakkoon, tuoden auringon loistamaan tuoden hyvän mielen kahvihetkeen.
        Jos vielä pirttiä muistaen laitan Syysunelman soimaan, eikös jo herkistä mielen.

        Nuo maailman tapahtumat miettimään pistää, katselen Pohjois-Korealaista sarjaa, mielikuvituksen tuottamaa, ja siitä ajatukseni siirtyy tuohon epäluuloon, mikä maailmassa vallitsee.
        Epäluulo, valehteleminen, oman edun tavoittelu ja vallanhalu.
        Salakuuntelua jopa hotellihuoneisiin näissä sotaisissa maissa koetaan.
        En ole päässyt mihinkään selvyyteen tuosta Hamasin ja Israelin välisesti sodastakaan, uskomattomalta tuntuu, että tämän ajan ihminen ei voi sopia asioista ilman tappamista.
        Hyvän kuvan antaa myös tämä palstakulttuuri, sotaa jollain tapaa täälläkin, miksihän?
        Mitkä tilanteet näihin taistoihin johtaakaan, kansat kärsivät ja pieni joukko vallasta kiistävien joukko saa ihmiset alamaisikseen.
        Johtajuutta kaivataan, mistä sitä löytyy, ei hyvältä näytä, katsellaanpa vaikka omaa maatamme ja eloa täällä, joillakin hyvin menee, mutta valtaosa kamppailee elämänsä vaikeuksissa.
        Hyvän jakamista ei osata.

        Demeteer, kyllä nämä pankin palvelut on minimissä täälläkin, yksi konttori, johon aika on tilattava Helsingistä, samalla soitolla kysyy asiansa sieltä
        Pankkineitejä ei enää istu kopean näköisinä tiskin takana, mihin heidänkin tiet lienee kulkeutuneet.
        Eikun sopeudu vaan kaikkeen, mitä ylhäältä annetaan.

        Makriina, olen kallistumassa siihen suuntaan, että apuun on turvauduttava, yksin roskasangon tyhjennys työstä käy, eilen kannoin osan kukkamullista pensaan juureen, olipa työläs homma, roskapussin viejää kaipaan.

        Löysin kivan reseptin Facesta, aion kokeilla, Neeassa kokeilepa sinäkin, kun niitä omenoita on runsaasti
        Pullataikina tavalliseen tapaan kaulitaan jo otetaan ohuita nauhoja jotka kierretään viipaloidun omenan päälle, josta keskeltä poistettu siemenkota,, kohotetaan ja uuniin, näytti niin herkulliselta.
        Kanelisokeri sopii hyvin omenan mausteeksi.
        Olen samasta Fasen sivuilta löytänyt helposti tehtävän (sen näköistä) kukan haarukan avulla tehden, tulee kaunis, minun tekele ei vaan onnistunut, en anna periksi, yritän uudelleen.

        Päättäväisin aatoksin liesituulettimen kimppuun, jos ei sika syö eväitä, mutta siihen olen opetellut, että heti asiaan tarttuen se tulee tehtyä.
        Aurinkoista päivä teille kaikille.

        Hyvää huomenta!
        Kyllä vain loihdit lämpimän tunnelman, Hil-la.
        Täällä meillä näyttää siltä ettei taivas tiedä kumman päästää vallalle, sateen vai auringon. Nyt näyttäisi aurinko olevan voitolla.
        Minulla ei tarvetta tarkempaan siivoukseen, mutta olen hurahtanut hyllyihin ja kaappeihin. Minulla on keittiön vetolaatikosto vähän normaalia leveämpi. Olen katsellut koreja, laatikon jakajia ym. etteivät kauhat, vispilät ja muut liiku laatikkoa avatessa. Onpa olemassa rullatavarana jarrumattoakin.
        Kaikkea sitä onkin. Ehkä minä laitan vain hyllypaperia, kun sitä vielä on. Korit voin kiinnittää sitten kakspuoleisella teipillä etteivät liiku.
        Iskuporakoneen käyttö aiemmin iski mieliteon puutöihin. Vaan eipä ole verstasta, ei edes höyläpenkkiä. Onneksi ehkä :)

        Puuhastelulla yritys kai pitää ajatukset pois ainakin hetkellisesti kriiseistä, niin pienistä kuin isommistakin.
        Nobelin rauhanpalkinto meni oikeaan osoitteeseen. Ydinaseet ovat uhkana ja lähempänä meitäkin kuin koskaan aiemmin. Onhan toki ne olleet, mutta liipaisinherkkyys voi olla mielialasta kiinni. Niin tuntuu tämän mummon mielestä.
        Eipähän muuta voi, kuin ohjata ajatukset omaan arkeen.

        Poutaista viikonloppua!
        /ex-brinkkala

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eliaana ei hyväkdy Hamasin toimia

        makriina ei Israelin toimia. Muut maat
        sekaantuu asioihin jotka ei niille kuulu. Kohta on taas miljoonat pakolaiset rynnimässä pohjolaan ja sehän sopii Putinille. Ukraina tujeminen ei enää onnistu niin hyvin, kun soditaan muillakin suunnilla.

        Mietteet sallittakoon palstalaisille. Yhdessä kommentissa ei ole edes tarkoituskaan ratkaista miljoonia ihmisiä ja useampia valtioita koskevaa riitaa.
        Kuolema on lopullinen kaikille sodan osapuolille.

        Samoilla linjoilla olen kuin Hil-la ja brinkkala. Arjen askareet kunniaan ! Komennan siis lähinnä itseäni, muilta askareet näyttävät sujuvan.
        Kerhokaveri antoi minulle hyvän siivoojan yhteystiedot, mutta vielä en ole sopimusta tehnyt, kun pohdin , mitä hänellä teettäisin kun vielä pystyn perussiivouksen (minulle riittävän) tekemään.
        Vaikka näitä kodin askareita monet väheksyvät, eivät pidä niitä maininnan arvoisina,
        itse koen, että niissä toimimme oppi-isämme Martti Lutherin ohjeen mukaisesti: "vaikka maailmanloppu tulisi huomenna, istuta tänään omenapuu"..))

        Vaikka lepopäivä on säädetty ja varmasti tarpeenkin välillä, ulkotöihin on syytä mennä, terveisiä vain Neeasalle ja muille niiden parissa askaroiville, kyllä se siitä. Tai sitten ei.

        Yritän tehdä noita töitä ihan harrastuspohjalta, liikunnan ja ulkoilun merkeissä, isommat työt tekevät "palkolliset", nämä vaihtuvat avustajani, joita onneksemme sentään riittää.

        Hyvää viikonloppua kaikille,
        demeter1

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietteet sallittakoon palstalaisille. Yhdessä kommentissa ei ole edes tarkoituskaan ratkaista miljoonia ihmisiä ja useampia valtioita koskevaa riitaa.
        Kuolema on lopullinen kaikille sodan osapuolille.
        Mkr.

        Syyllistät yhden kommentin kirjoittajan sen takia että hän on eri mieltä kuin sinä mkr. Miten sinä muka ratkaiset asiat oikeudenmukaisesti?

        Oikein Makriina !..)) Kuolema tekee meidät lopulta tasa-arvoisiksi. Ennen sitä meillä lienee "oikeus" spekuloida sen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi ?
        Joissakin yhteyksissä on myös todettu, että sodissa ei ole voittajia eikä häviäjiä, kaikki ovat uhreja - tavalla tai toisella.

        On todellakin oikeus spekuloida mutta mkr lyttäsi yhden anon mielipiteet. Se on tosiasia että Putin sekaantumalla aseellisesti Irakin ja Syyrian asioihin aiheutti siirtolaisvyöryn länteen, sai aikaan toivomaansa sekasortoa. Nyt on uusi pakolaisvyöry alkamassa Libanonista ja koko ajan Putin masinoi monin tavoin laittomia siirtolaisia länteen. Pois vaan Suomen YK joulot, Suomen ei pidä olla osapuoli mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyllistät yhden kommentin kirjoittajan sen takia että hän on eri mieltä kuin sinä mkr. Miten sinä muka ratkaiset asiat oikeudenmukaisesti?

        No niin näytät sinäkin tekevän.
        Sopisi ihan rauhaneleen vuoksi että kertoisit ratkaisun konfliktiin.
        Minä vetäydyn taka-alalle sodista. Saanen kuitenkin surra sodan osapuolien menetettyä tulevaisuutta?
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On todellakin oikeus spekuloida mutta mkr lyttäsi yhden anon mielipiteet. Se on tosiasia että Putin sekaantumalla aseellisesti Irakin ja Syyrian asioihin aiheutti siirtolaisvyöryn länteen, sai aikaan toivomaansa sekasortoa. Nyt on uusi pakolaisvyöry alkamassa Libanonista ja koko ajan Putin masinoi monin tavoin laittomia siirtolaisia länteen. Pois vaan Suomen YK joulot, Suomen ei pidä olla osapuoli mitenkään.

        En ole esittänyt Syyriasta ja Irakista yhtäkään mielipidettä.
        Älä syytä minua mielipiteistä , joita en ole sanonut.
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää huomenta!
        Kyllä vain loihdit lämpimän tunnelman, Hil-la.
        Täällä meillä näyttää siltä ettei taivas tiedä kumman päästää vallalle, sateen vai auringon. Nyt näyttäisi aurinko olevan voitolla.
        Minulla ei tarvetta tarkempaan siivoukseen, mutta olen hurahtanut hyllyihin ja kaappeihin. Minulla on keittiön vetolaatikosto vähän normaalia leveämpi. Olen katsellut koreja, laatikon jakajia ym. etteivät kauhat, vispilät ja muut liiku laatikkoa avatessa. Onpa olemassa rullatavarana jarrumattoakin.
        Kaikkea sitä onkin. Ehkä minä laitan vain hyllypaperia, kun sitä vielä on. Korit voin kiinnittää sitten kakspuoleisella teipillä etteivät liiku.
        Iskuporakoneen käyttö aiemmin iski mieliteon puutöihin. Vaan eipä ole verstasta, ei edes höyläpenkkiä. Onneksi ehkä :)

        Puuhastelulla yritys kai pitää ajatukset pois ainakin hetkellisesti kriiseistä, niin pienistä kuin isommistakin.
        Nobelin rauhanpalkinto meni oikeaan osoitteeseen. Ydinaseet ovat uhkana ja lähempänä meitäkin kuin koskaan aiemmin. Onhan toki ne olleet, mutta liipaisinherkkyys voi olla mielialasta kiinni. Niin tuntuu tämän mummon mielestä.
        Eipähän muuta voi, kuin ohjata ajatukset omaan arkeen.

        Poutaista viikonloppua!
        /ex-brinkkala

        Justiinsa Yle-radion säätiedotus kertoi säiden poutaantuvan. Näin syksyn aluksi hyviikiin uutisii.

      • Anonyymi

        Allekirjoitan viimeisen lauseesi.
        Totuuden kertominen vaatii moraalista selkärankaa.

        kylmätotuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitan viimeisen lauseesi.
        Totuuden kertominen vaatii moraalista selkärankaa.

        kylmätotuus

        Minkä totuuden kertominen on sinulta vaatinut moraalista selkärankaa? Minultä totuus ei sen kummempia vaadi, rehellisyys kuuluu normaleihin arvoihin. Mutta ei ole mikään pakko laukoa "totuuksia" muista ihmisistä, jos ne loukkaavat. Voi pitää suunsa kiinni, kun ei sentään olla todistajina raastuvassa käsi Raamatulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitan viimeisen lauseesi.
        Totuuden kertominen vaatii moraalista selkärankaa.

        kylmätotuus

        Mihin kommenttiin arvostuksesi kohdistuu.
        Paras selventää, muuten liian moni ylpistyy.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eliaana ei hyväkdy Hamasin toimia

        makriina ei Israelin toimia. Muut maat
        sekaantuu asioihin jotka ei niille kuulu. Kohta on taas miljoonat pakolaiset rynnimässä pohjolaan ja sehän sopii Putinille. Ukraina tujeminen ei enää onnistu niin hyvin, kun soditaan muillakin suunnilla.

        En kannata sotaa kenenkään toimesta.
        En ole kenenkään puolesta, enkä ketään vastaan.
        Kerroin vain, mitä kuulin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyllistät yhden kommentin kirjoittajan sen takia että hän on eri mieltä kuin sinä mkr. Miten sinä muka ratkaiset asiat oikeudenmukaisesti?

        Lue kommenttini uudelleen ja osoita minulle miten se syyllistää ketään.
        .kr

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eliaana ei hyväkdy Hamasin toimia

        makriina ei Israelin toimia. Muut maat
        sekaantuu asioihin jotka ei niille kuulu. Kohta on taas miljoonat pakolaiset rynnimässä pohjolaan ja sehän sopii Putinille. Ukraina tujeminen ei enää onnistu niin hyvin, kun soditaan muillakin suunnilla.

        Tuntuu siltä, että sinä hyväksyt molemmat, etkä paheksu muitakaan, paitsi nimeltä mainittuja palstalaisia.
        Mielipiteen vapaus!

    • Anonyymi

      Tiltu lista on kerätty

      • Anonyymi

        Monta listaa on nähty. Totuuskomissio jo jyrää. Mikä tämä titu on?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Monta listaa on nähty. Totuuskomissio jo jyrää. Mikä tämä titu on?

        Piti tulla varoittamaan, ne omenapullat ei sitten vastanneet kuvitelmia, tai paremminkin minä en onnistunut.
        Taikina tuli liian voitäytteinen katkeili, kun yritin omenan ympärille saada ja reikä pitää olla suuri, että sopii kiertämään, ehkä en uusi tätä luomusta.
        Näytti niin helpolta, kuten moni muukin asia, minulle kuitenkaan ei kaikki onnistu.

        En muuten tiedä minäkään mikä tiltu lista on?

        Kysymysmerkkinä minä myös sodista, tiedän sen, että syyttömät niistä joutuu kärsimään, menisi ne sodasta päättäjät sinne eturiviin.

        Kuuntelin kansanradiota taas hommia tehdessäni, aiheena olivat kaiken osaavat miehet, tai ainakin selitykset sen mukaisia.
        Minusta ei miehissä sen enemmän selittelijöitä kuin naisissakaan, mutta kotitalouden asioissa saisivat apua pyytää naisilta, siis suunnittelu vaiheessa.

        Niinpä jäi muut hommat ensi viikkoon, masennuin noista leipomuksista, hohoijaa.

        Älä välitä Hilla leipomuksistasi vaikka ei ihan suunmieleisiä tullutkaan. Ainakin parempia kuin minun joku aika sitten tekemäni palanut omenapiirakka.
        Nyt intouduin tekemään lanttukukkosia. Poika osti ämpärillisen juureksia ja siinäpä olikin mehevä lanttu, joten sehän oli sitten aivan pakko tehdä lanttukukoiksi. Pari päivää pähkäiltyäni vihdoin tänä aamuna ryhdyin toimeen. Lanttu viipaleiksi ja hautumaan ja kuoritaikinan alustus ja kuorien kauliminen sillä aikaa kun lanttu pehmeni. Lanttusurvoksen maustoin vain suolalla, siirapilla ja voilla. Annoksesta tuli 28 kukkosta, joista olen jo muutaman ahminut lounaaksi. Vihdoinkin onnistuin leipomuksessani pitkästä aikaa!
        Minä myös kuuntelin radiosta kansanradiota ja olihan siinä mielipiteitä moneen lähtöön, totisia ja veitikoita.

    • Anonyymi

      Eikös tiltun listaksi sanota putinmielisesti ajattelevia Suomessa?
      Sota aikana neuvostoliittolaista propaganaa puhui joku: Tiltu, Venäjältä.

      • Anonyymi

        Kuukelointi kertoo, että Moskovan Tiltu oli radiotoimittaja Aino Kallio, joka luki sotapropagandaa Moskovan radiossa. Hän oli s. 1903 Hämeenlinnassa. Hänen äänensä tunki Suonenkin lähetyksiin. Muistan kuulleeni lapsena, asiaa en ymmärtänyt. Suomessa Tiltulle vastaili toimittaja Yrjö Kilpeläinen, Jahvetti, joka kommentoi nokkelasti Tiltun propagandaa.

        Miten tiltu liittyy suomi 24 80 plussaan?

        Joku kysyi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tiltu liittyy suomi 24 80 plussaan?

        Kyllähän 80+ ikään ehtineen pitäisi jo tietää, että ihmisten maailmassa kaikki liittyy kaikkeen - toki sitä vähemmän, mitä pitempi on etäisyys ajassa tai paikassa. Moskovan Tiltu on eldankaa, mutta propagandaa on tässä ajassakin ja niitä tiltuja, jotka sitä Suomi24-palstoillakin suomalaisille tuputtavat. Ei siitä nyt tarvitse suomi 24 80 plussan ykkösaihetta tehdä, mutta aina jonkun sivuhuomautuksen voi heittää.

    • Anonyymi

      Siirrän edellisen ketjun viimeist viestit tänne,

      2024-10-12 16:35:39
      UUSI

      Ilmeisesti ovat parikymmentä vuotta änkyröineet Hillan aiemmissa ketjuissa ja hyväksi havainnet. Kukaan muu ei ole osannut pitää pystyssä sellaista ketjua, joka kiinnostaisi niin montaa erilaista osallistujaa. Hilla on todella poikkeuksellisen fiksu ihminen.

      Anonyymi
      2024-10-12 17:08:32

      Skillan- Hillan ura vakiketjun vetäjänä on huippusaavutus. Vain hyvin lahjakas ja sosiaalinen, empaattinen ihminen pystyy tuollaiseen. Hän saanut mukaan myös muita hyviä ja mukaviakirjoittajia. Iso kiitos!🌹

    • Anonyymi

      Onneksi Suomessa on rauha, ettei sotaa ole, kun sotaa on niin
      paljon. Suomessa on vain luokkasota päällä, kun uusi hallitus tuli
      ja sitä ajaa.
      Voi, kun Jumala antaisi rauhaa maailmaan ja ihmisille järkeä.

      • Sunnuntaiaamu, sen hiljaisuus on hyväksi mielelle ja päivän suunnittelulle, mitään suurta ei tekeillä, myssyn neulonta on tällä hetkellä tarve ja kukan kastelu on sunnuntaipäivän tehtävä.
        Ruokaa taas eilen monen päivän tarpeen sain pullakokeilun kylkiäisenä, pakkaseen sain osan mahtumaan.
        Naapuritalon koirat ja koiran ulkoiluttajat jo samanlaisia tuttuja kuin te kirjoittajat, te kirjoittaen, nämä koiria taluttavat kasvotutuiksi tulevat.

        Otan hyvillä mielin tuon siirron vastaan, minkä ano teit, ylisanoja kohdalleni, sillä kyllä täällä livenä löytyy muunkinlaista luonteen piirrettä.
        Kuitenkin tuo ymmärtäminen kohdallani, viestieni tulkinta on tarkoitus olla iloa tuottavaa, ei loukkauksia kenellekään, aika hyvin olen omasta mielestänikin asian pystynyt kuosissa pitämään.
        Mielestä on aika usein jätettävä kielen päässä pyrkimä kielteinen ilmaus, tietäen sen aiheuttavan ketjureaktion vastauksineen.
        Kaikilla ihmisillä on puolustukseen tarvetta, mutta siihenkin voi oppia, että jättää väliin.
        Mielipiteen lausuminen on sekin taitolaji, paras punnita sanojaan, mitä sanonnasta seuraisi, hyvin olemme tuonkin taidon oppineet, ainakin useampi.

        Sodista ja niiden uhkista tuo pelottavia asioita mieleen, sankarihaudat siitäkin muistuttaa, niin paljon tuhottuja haaveita, en usko kenenkään sellaista toivovan, valtansa pönkittäjät saavat mielet sotaisiksi, saaden sodan olemassa olon aiheelliseksi.
        Tavan kansalaiset ei sitä halua, viisauden tässäkin asiassa toivoisi voittavan.
        Tiltusta kuulin sota aikaan, tai paremmin asia valottui sodan jälkeen.

        Ano 16,03, sait tuon lantun olemassa olon mieleen, varmaan nuo kukkoset paremmin onnistuu, kuin kukkona, pari viikkoa sitten kukon tein ja syötyä tuli herkkuna.
        Pieni se oli, mutta kuoretkin tuli "mutusteltua", pitänee kohtapuoliin uusia, nyt juurekset kypsyvät pian.

        Demeter, en pidä pahana lepopäivänäkään, jos haravan käteen ottaa, siinä mukavasti saa liikuntaa, raitista ilmaa, pihan kuntoon laittamista, haravanvarsi nojana kelpaa väliin nojaillen levätä.
        Kyllä ne avun tarpeet tulee eteen meikäläisellekin, on vaan vaikea katsella hiljaa, jos kaikki ei suju niin kuin toivoo.
        Tapani siivoukselle on vaativat, tytärkin joskus harmittelee ja vähän arkaillen apuun tuleekaan, no siinä asiassa minulla oppimista, kaikkeen se pakko eteen tulee.

        Brinkkalan taidot puukäsitöihin voisi vaikka miten hyvin onnistua, jos olisi tarvjttavat välineet.
        Mieleeni tuli tyttären käsitöiden teko, sukkaa neuloi ja minä purin ja sitten yritin hänen käsialallaan neuloa tilalle, no kuutonen tuli käsitöistä, mutta kun poikien käsitöissä joutuivat koe mielessä olemaan tuli yhdeksikkö.
        Nauroivat asian tietäneet, että huonon numeron äiti sai, kai opettajakin asian näin ymmärsi.
        Tällä en tarkoita ettetkö käsitöitä osaisi tehdä brinkkala, muistutus vaan siitä, että moni taito piilee, odottaen tilaisuutta tekemiseen.
        Makriina puhuu asiaa jo ikänsäkin puolesta, kokemuksen äänellä, kuten minäkin aina yritän, näin vanhana ja viisaana.

        Nyt sitten tämän päivän urakkaan, kukkien hoitoon ja kasteluun, nekin oman osansa vaativat, onnistunutta sunnuntaipäivää toivottelen.

      • Anonyymi

        Demokratia Suomessa pelaa. Pitää vain odottaa seuraavia eduskuntavaaleja, eikä rytyä "sotimaan".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demokratia Suomessa pelaa. Pitää vain odottaa seuraavia eduskuntavaaleja, eikä rytyä "sotimaan".

        Muista myös viimekertaiset eduskuntavaalit. Kyllä vasemmistoblokki kaikkensa yritti, jopa omituisilla keinoilla, mutta vasemmiston keulapuolue, Sdp, jäi kolmanneksi.

    • Anonyymi

      Hyvää huomenta! Aurinkokin näyttäytyy pilvien lomasta, toivottavasti pian pilvet
      häipyvät ja tulee kaunis päivä.

      Ekumeenisessa Jumalanpalveluksessa t.v.n. kautta osallistuin äsken .
      Oli hienoja kuorolauluja, myös hyvä puhe, jonka teema oli, " Rauha on sydämen asia"!
      Rauhaa voi toivoa joka puolelle, kansojen väliin, kaikkiin ihmissuhteisiin, yhteisöihin, myös perheiden suhteisiin.
      Jos on tahtoa ja halua, niin rauha löytyy kaikkialle vaikka koko maapallolle.

      Nyt on luonnon antimia tullut runsaasti, omenoi
      ssa aivan ennätys syksy,
      myös esim. puolukoita tosi paljon kuukuu olevan, vieläkin monet menevät sangollisia sieppaamaan. Se vain, että pian puiden lehdet peittää maan,
      silloin niitä on enää turha etsiä.

      Niitä joka päiväisiä töitä minäkin, Brinkkala teen. Myös aina muistan , että kuinka sinä Demeter jaksat koko ympäristön kunnossa pitää! Mutta nythän olet jo
      onneksi tervehtynyt!

      Muuten, tuon kirjallisuuden finlandiapalkinnon saajan: Han Kangin kirjan,
      Älä jätä hyvästejä, joka on suomennettu aion varata kirjastosta.

      Hyvää vointia,
      Neeasa

    • Anonyymi

      Puolukoita minäkin vielä kaverin kanssa lähdin hakemaa ja hyvi' ovat, perkaaminen raskainta. Ei ollut edes hirvikärpäsiä ja autolla haettiin ja tuotiin.
      Hyvä on tietää paikka ettei tarvis kävellä tolkuttomasti.

      • Huomenta pilviseen säähän, hämärää vielä tässäkin ajassa.
        Syksyllä ajetaan monilla rattailla, tämäkin niitä vanhankansan sanontoja, eilen oli kaunis aurinkoinen sää ja värien loiste kertaantui.
        Puissa vielä runsas lehdistö, väri kuitenkin alkaa keltaiseen taipua koivuissakin.
        Puolukkaa tuntuu olevan metsässä ja nyt hyvän mehun saakin, minäkin yhden litranpullon mehua jo olen tyhjentänyt.
        Eipä tule mitään mehua, ei limsaa meikäläinen koko talvena ostaminen.

        Uutisista kuulin juuri miten 70 vuotias mies oli ystävättärensä surmannut, saman ikäinen oli, mikä vielä tämänkin ikäisenä tämän pystyy tekemään?
        Kai se on tämän hetken olotila joka puolella, ei mikään ole pyhää, ei edes ihmishenki.
        Sitten puhutaan nuorista, mistä he oppivat mallinsa, aina noita hirmutekoja kuulee ja nuo sodat tuntuvan kiehtovan joidenkin mieltä.
        Nuorella jolla ei ole mitään mielikuvaa menneistä, näkee kaiken ihannointina ja huomiota saavana.
        Siksi historia olisi meille kaikille tärkeä tuntea, oppitunnit koulussa pitäisi saada kiehtoviksi.
        Vanhoista puhuminen, muisteleminen on jotenkin ja joidenkin mielestä turhaa ja vaikeaa varmaan monelle edes uskottavaa, mutta omat vähäiset kokemukset tulisi ilmoille kertoa.
        Melkein kaikki sarjatkin mitä televisiosta nykyään näkee, raaistuu, todellisuus katoaa.
        Tästäpä riittäisi esimerkkejä, mutta minun ääneni ei kauas kanna, joten totean vaan taas kerran.

        Politiikassa taas muistetaan hyvinkin edellisten hallitusten virheet, joskus miettii mitä sillä onkaan tekemistä tämän päivän asioihin.
        Tilaisuus tehdä hyviä päätöksiä nykyistuvalla hallituksella, onko samoja virheitä pakko toistaa, kun esimerkki niiden huonoudesta on tiedossa.
        Säästöjä tehdään ja mistäs muusta kuin sen pienimmän elämää koskevista, milloinka hallitus esimerkkinä toimisi, pudottaisi ansionsa tavan ihmisten tasolle, matkustelut minimiin kaikilta virkamiehiltä.
        Jos matkoja tehdään on todistettava, että kauppoja syntyy, hyviä sopimuksia tehdään.
        Velka vaan kertyy, tarkoitus on kai ollut pienentää sitä osuutta säästämällä.
        Muisteloita entisten hallitusten toimista ei asioita kuntoon saa, onhan nekin kaikkien tiedossa.
        Nyt eletään tätä aikaa ja syyttelyt entisistä hallitusten toimenpiteistä ei enää päde.
        Jokaisella oma käsitys asioista ja niiden hoidosta saa olla, mutta yhteinen hyvä kuitenkin päämäärä.

        Arki on taas edessä ja nyt en uho mitään, kerron jälkeenpäin miten päivä kului, ainakin LaPromessa osan päivästä varastaa.
        Myssyni sain eilen valmiiksi, nyt jotain uutta puikoille kumminkin, sade täällä meillä ropisee , miten teillä toisilla?

      • Anonyymi
        Hil-la kirjoitti:

        Huomenta pilviseen säähän, hämärää vielä tässäkin ajassa.

        Kyllä se Promesa on raakuuksien huippu. Hieno markiisitar tappoi poikapuolensa heti häiden jälkeen . Nyt on tappamassa Curroa, ehkä tietää kuka Curron isä on. Miespalvelijan kuolema tuli siinä kylkiäisenä, kauheita kieroiluja kaiken aikaa muutenkin. sitähän sopii mummojen katsella .

        Jaa että opettajien saatava historian opetus kiehtovaksi? Mitenkä se onnistuu, anna ihmeessä ohjeet samalla miten koko koulun käynnin opettajat voi muuttaa kiehtovaksi! Ja niin pienellä palkalla, kun opetusministerit ei keksi monta kertaa suuremmalla palkalla!

        Hallitus niinkuin muutkin ihmiset ovat moraalisesti vastuussa kaikista teoistaan ja niiden seurauksista. Ainakin pitäisi olla eikä pestä käsiään kun varsinainen virkavastuu loppuu, Nyt sitten räkytetään uudelle hallitukselle hellittämättä eikä anneta työrauhaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se Promesa on raakuuksien huippu. Hieno markiisitar tappoi poikapuolensa heti häiden jälkeen . Nyt on tappamassa Curroa, ehkä tietää kuka Curron isä on. Miespalvelijan kuolema tuli siinä kylkiäisenä, kauheita kieroiluja kaiken aikaa muutenkin. sitähän sopii mummojen katsella .

        Jaa että opettajien saatava historian opetus kiehtovaksi? Mitenkä se onnistuu, anna ihmeessä ohjeet samalla miten koko koulun käynnin opettajat voi muuttaa kiehtovaksi! Ja niin pienellä palkalla, kun opetusministerit ei keksi monta kertaa suuremmalla palkalla!

        Arvasin, että joudun "tilille" viestistäni.
        Nostan kädet ylös, en todella osaa neuvoja antaa, miten asiat hoidettaisiin, ei ole opettaja koulutusta ja varmaan palkkaus ei vastaa vaatimusta.
        Koulussa istuminen ei taida olla helpompi opettajien homma, niin uskon, jotenkin vain mielenkiintoa olisi lisättävä.
        Suurien palkkojen myötä voisi kuvitella, että viisautta ministereiltä löytyy.

        Markiisitar varmasti saa palkkansa, uskon vakaasti oikeuden tapahtuvan, onhan pientä kapina henkeä jo ilmassa. Espanjan historiakin on ollut hyvin julmaa ja sekin olisi hyvä aihe tutustumiseen.
        Frankko niin kuin monet päämiehet ovat koetelleet kansojaan tavalla jos toisella, ei kovinkaan lempeästi aina.
        Pitänee pysyä kotimaan historiassa, aukkoja paljon siitäkin minulla.
        Arjesta puhuminen on sitä samaa arkea sodasta mainitessa, en mielelläni politiikkaa, en uskontoa ketjussa toivo.

        Onkohan koskaan ollut hallitusta, joka olisi täydet pisteet kansalta saanut ja korona unohtui, kun luettelit menojen kasvua, sekin oli mittava velannostaja.

    • Anonyymi

      Kyll ne edellisen hallituksen aikaansaamat rahalliset. sitoumukset ovat suurelta osin peruuttamattomia, kuten tämä sote ja valtava pakolaisten määrä mikä otettiin. Onhan heidät elätettävä. Natoon kuuluminen lisäsi rutkasti menoja , tosin se oli yksimielinen päätös. Entistenkin lainojen korot vie paljon, sosiaaliedut jouts edellinen hallitus anteliaasti veljarahalla jakoi, nyt on supistettava. EU jarruttaa netsäteollisuutta, siellä varsinkaan vihreät ja demarit eivät Suomes puolusta. Oppositio, hankaloittaa koko ajan räkyttämällä hallituksen työtä, ei anna työrauhaa. Venäjän pakotteet vei suuren osan viennistä, vaikeaa on saada uutta tilanne. Viennistä se raha tulee.

      • Anonyymi

        Näyttää siltä, että Lähi-idän tilanne leviää Pohjoismaihinkin.
        Iranin valtio on jo rahallisestikin sen takana, että Ruotsissa olevat "heimoveljet" tekisivät terroritekoja Ruotsissa.

    • Maanantaita Korvesta@,

      Pilvistä ja harmaata.

      Olen viikolopulla päivittänyt blogiani. Pääsin jo syyskuuhun asti. Kirjoitan vain pääasiat, lisään tapahtumista valokuvia. Valokuvablogi on selkeä, muistot kuvina.

      No, lauantai oli fyysisen työn päivä, sain kotimme takapihan humalat leikattua ja pihan haravoitua.

      Luin juuri kuusi tapaa ehkäistä syysmasennus. Ulkoilu on yksi hyvän mielen antaja. Puuhastelun mökillä ja kotipihalla olen kokenut parhaaksi aivojeni tuulettajiksi. Hyvillä mielin, parin tunnin rupeaman jälkeen palaan sisätiloihin.

      Mökin pihan lehtien haravoinnin tilasin yrittäjä koulupojilta ensi viikoksi. Se on liian kova homma minulle yksin, lehtisäkit vien toki itse puutarhajätepaikalle.

      Aamun avaus näyttää johdattavan keskustelun arjen touhuista sotien kärsimyksiin ja politiikkaan. Liekö tarpeen, tavan elämä on vielä Suomessa hyvää ja turvallista, näin itse koen.

      Kohti nousuviikkoa, syyslomalla harrastuspiiristä, mutta mikä estää kotona harrastelemisen. Olen jopa alkanut suunnittelemaan jouluaskartelua 🤔

      • Anonyymi

        Minulla on hyvin selkeät OMAT valokuva ym tiedodostoni, jaan tarpeen mukaan läheisille.

        Tunteva ihminen kantaa huolta muidenkin maiden ihmisten kärsimyksistä eikä vaan itsetyytyväisenä oman mahansa täyttöä ja ehjää kattoa oman päänsä päällä ajattele.

        Eipä ole masennusta syksylläkään eikä onneksi mökkirähjää riesana. Kyllä mukavampaakin liikuntaa löytyy ja monenlaista kulttuuria. Henkisen puolen vaaliminen on tärkeää. Nyt syksyllä on uusia teatterjappaleita ja uusia kiinnostavia kirjoja.

        Hyvä kun muistutit, olen lähdössä kotipihan lehtisäkkejä viemään puutarhajätepisteeseen. Pitää samalla hakea teatterilippu kaupungintalon infosta. Ajattelin, josko kävisin katsomassa Keräilijät näytelmän ensi-illan, niin toivottavasti on vielä lippuja jäljeĺlä.

        Kirjat ei innosta, sitovat liikaa sisätiloihin.

        Kyllä tällä ikää oma ja läheisten hyvä on tärkeintä. Sotien kärsimykset eivät lopu taivastelemalla.

        On ihan päivän selvää, että sinulla on omat valokuvat, minullakin on omani.

        Terveyttä pitää vaalia, pimeyden lisääntyminen pistää kynän kirjoittamaan karvaita, kipaise lenkillä se voi auttaa syysmielialan nostoon.

      • Anonyymi

        "Aamun avaus näyttää johdattavan keskustelun arjen touhuista sotien kärsimyksiin ja politiikkaan. Liekö tarpeen, tavan elämä on vielä Suomessa hyvää ja turvallista, näin itse koen."

        Suosittelen lukemaan ketjua alusta asti, niin ei tarvitse laittaa aamun avauksen piikkiin. :)

        Tietysti läheisten hyvinvointi on tärkeintä meillekkin, jotka kannamme huolta myös muun maailman kärsimyksistä. Ja onhan ilmastonmuutoskin suuri huoli, jos ei enää itselle , niin tuleville polville koko maailmassa, myös Suomessa. Kipaiseppa itse lenkillä vaan eikös sinulla ole lonkat leikkauskunnossa. Minäpä kipasin jo lenkillä . Olen aina vaalinut terveyttäni enkä ylipainolla rasittanut niveliä enkä maksaa viinaksilla. .

        Näinhän tässä ketjuissa pruukaa käydä. Anot ovat hiljaa kunnes Korppis kertoo päivistään.

        No, mutta kertokaa päivistänne ne eivät kuitenkaan ole minun päivieni eikä mökkirähjäni teidän harteilla, vaikka ymmärrän, että empatianne on laajaa.

        Sory, ei ollut tarkoitus, että otat kirjoitukseni noin. Kylmätotuus on kuitenkin se,
        että Hil-la
        ei noita aiheita aloittanut.

        Olen pahoillani, jos loukkasin sinua jotenkin.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Näinhän tässä ketjuissa pruukaa käydä. Anot ovat hiljaa kunnes Korppis kertoo päivistään.

        No, mutta kertokaa päivistänne ne eivät kuitenkaan ole minun päivieni eikä mökkirähjäni teidän harteilla, vaikka ymmärrän, että empatianne on laajaa.

        Nuo tiukat kommentit tuli kyllä lähinnä hillalle, mutta hän ei provosoidu eikä ala ehdotella lenkille lähtöä eikä kehua itseään, vaan vastaa asiallisesti. Itse kyllä pilkkasit sitä että hilla on huolestunut maailman tilanteesta ja koululaisista. Hänellä on lastenlapsia ja lastenladtenlapsia kuten useimmilla palstalaisilla mutta sinulla ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti läheisten hyvinvointi on tärkeintä meillekkin, jotka kannamme huolta myös muun maailman kärsimyksistä. Ja onhan ilmastonmuutoskin suuri huoli, jos ei enää itselle , niin tuleville polville koko maailmassa, myös Suomessa. Kipaiseppa itse lenkillä vaan eikös sinulla ole lonkat leikkauskunnossa. Minäpä kipasin jo lenkillä . Olen aina vaalinut terveyttäni enkä ylipainolla rasittanut niveliä enkä maksaa viinaksilla. .

        Terve olet, toista se on meillä kahdeksaakymppiä lähestyvillä koko ikänsä jalkojen päällä työtä tehneillä.

        Demeterilläkin on lonkka leikattu, Demestä en tiedä onko hän ylipainoinen ja juoko viinaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aamun avaus näyttää johdattavan keskustelun arjen touhuista sotien kärsimyksiin ja politiikkaan. Liekö tarpeen, tavan elämä on vielä Suomessa hyvää ja turvallista, näin itse koen."

        Suosittelen lukemaan ketjua alusta asti, niin ei tarvitse laittaa aamun avauksen piikkiin. :)

        Huomenta, Hilla. Ärtymys on näköjään taas pyrkimässä Nojatuoliin! MIkä meitä riivaa?
        Minä harmistuin keskellä yötä, kun muistin, että olin unohtanut mennä tilaisuuteen, jota olin kauan odottanut. Pomppasin pystyyn ja totesin, että eilinen meni jo!
        Muisti alkaa pettää.
        Ei ole helppoa huomata, että sanat katoavat, ajatus katkeilee ja nimet unohtuvat. Nyt olen vihdoin saanut kutsun kaihileikkaukseenkin. Toivottavasti aika pysyy mielessä.
        Koetan pysyä elämänuskoisena.
        Mkr.
        Seurasitteko TTK: ta,?

        Seurasin TTK.ta

        Olen tuomareiden kanssa samaa mieltä, vaikka en ymmärräkään kanta astumisesta, enkä keskivartalon kohotteluista ; )

        Minun kirjoitukseni luettiin kirjoituksena Hillalle. Ei todellakaan, yleisesti käsittelin ketjun politiikkaan kääntynyttä suuntaa ja syysväsymystä, josta luin HS.n viikkoliitteestä

        Ärtymystä liikkeellä .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nuo tiukat kommentit tuli kyllä lähinnä hillalle, mutta hän ei provosoidu eikä ala ehdotella lenkille lähtöä eikä kehua itseään, vaan vastaa asiallisesti. Itse kyllä pilkkasit sitä että hilla on huolestunut maailman tilanteesta ja koululaisista. Hänellä on lastenlapsia ja lastenladtenlapsia kuten useimmilla palstalaisilla mutta sinulla ei.

        Älä kirjoita valheetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta, Hilla. Ärtymys on näköjään taas pyrkimässä Nojatuoliin! MIkä meitä riivaa?
        Minä harmistuin keskellä yötä, kun muistin, että olin unohtanut mennä tilaisuuteen, jota olin kauan odottanut. Pomppasin pystyyn ja totesin, että eilinen meni jo!
        Muisti alkaa pettää.
        Ei ole helppoa huomata, että sanat katoavat, ajatus katkeilee ja nimet unohtuvat. Nyt olen vihdoin saanut kutsun kaihileikkaukseenkin. Toivottavasti aika pysyy mielessä.
        Koetan pysyä elämänuskoisena.
        Mkr.
        Seurasitteko TTK: ta,?

        Laitan aina i pad tablettiini, siihen MUISTUS appiin kaikki tärkeät asia ja ajanvaraukset. Sieltä se sitten pulpahtaa hyvissä ajoin , että silloin ja silloin on sitä ja tätä .Ei voi olla huomaamatta ,kun muistuttaa esim paria tuntia aikaisemmin, tai miyåten olen senitse laittanut muistuttamaan. TOIMII.

        Minulla saattaa olla puhelimessani jopa kahdesti se muistutus tyyliin:

        Tänään voi tulla ilmoitus, että "muista huominen" ja sitten huomenna taas on se itse aihe mihin pitää mennä.
        Se ei meinaan paljoa auta, jos mulla tulee ilmoitus klo 8 aamulla, että hammaslääkäriin klo 9, varsinkin, kun matka vie aikaa eli siksi jo edellisenä päivänä.

    • Minulla vielä muutama vuosi ennen kuin täytän 80, mutta lonkka se verran kiukuttelee, että pitemmät lenkit ja kipaisutkin jääneet vähemmälle. Vielä viitisen vuotta sitten kävelimme miehen kanssa Pohjois_Upplannin vaellusreittiä, joka kulkee seuraten tätä Daljoen rantaa hyvän matkaa, 4-5 km. lenkkejä, nyt tuottaa parikin kilometriä jo vaikeuksia. Pihatyöt ja kaksikerroksinen talo pitävät kuitenkin nivelet liikkumakelposina, kun ei liikaa rasita.

      Politiikka hiipimässä tähänkin ketjuun, toivotaan ettei siitä tule yhtä raskasta rekeä, kuin 70-plussissa, jossa etusivu täyttyy heti kohta politiikan keskustelusta ja etenkin persujen ja demareiden keskinäisistä vihapuheista. Minäkin seuraan politiikkaa, keskustelen mielelläni aiheesta ja kaikesta ajankohtaisesta, mutta ilmapiiri täällä foorumeissa ei ole otollinen antoisaan mielipiteiden vaihtoon. Valitettavasti.

      Arkipäivän asioista ontoivottu täällä keskusteltavan ja se sopii minulle hyvin. Kunhan vain pitää mielessä että se arkipäiväkin voi näyttää erilaiselta eri ihmisten elämässä.

      Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, teille jotka paistatte pullaa, teille jotka haravoitte lehtiä, teille jotka hoidatte lapsenlapsia, teille jotka pakastatte ja säilötte, teille jotka kudotte mattoja ja pesette niitä talvisäilöön, teette savitöitä, teille jotka seuraatte aikaamme ja huolestutte sodista ja luonnonktastrofeista, teille jotka keskitytte huolehtimaan vain rakkaistanne ja omaisistanne, teille jotka luette kirjoija ja teille jotka katsotte La Promesaa...jos jotain jäi mainitsematta niinse on oma mokani, kuten tavallista.

      • Anonyymi

        Ei ne meidän lapsenlapset hoitoa tarvitse, heillä on jo omat perheet! Nyt jäi mainitsematta ne jotka ei voi kirjoja lukea, koska ovat koko ajan ulkotöissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne meidän lapsenlapset hoitoa tarvitse, heillä on jo omat perheet! Nyt jäi mainitsematta ne jotka ei voi kirjoja lukea, koska ovat koko ajan ulkotöissä.

        Jäi myös mainitsematta hapannaamat joilla on kitkerä kommentti jokaiseen tietyn kirjoittajan viestiin.

    • Anonyymi

      Hyvää päivää!
      Luin aamun avauksesi, Hil-la ja olin sitä myötäillen vastaamassa, tulikin muuta ja päädyin lopuksi vesijumppaan, normaalisti olisi huomenna.
      Väkivaltaisuuksista sen verran, että vielä 10 v. sitten tapot "yleensä" tapahtuivat juoppoporukassa, jossa riidan päätteeksi joku puukotettiin.
      Nyt raa'asti sanottuna uhrit ovat lapsista vanhuksiin ja siltä väliltä. Tämän aamun järkytys tuo Espoon ampuma surma.

      Aurinko näyttäisi tulevan esiin. Jahka soppa kypsyy ja saan nälän tyrehdytettyä, niin lähden lähimetsään sienestämään.

      Taisi olla palsta jumissa eilen.
      Joku kyseli TTK:sta. Minä katsoin ja tykästyin nuoren Hugon kappaleeseen. Olikohan se "Aurinko". Olen pudonnut näiden nuorten tulemisesta musiikkimaailmaan, joten heitä oli mukava kuulla ja nähdä. Toisaalta, tanssihan siinä pääasia on, mutta sanovat sen olevan viihdeohjelman, joten en mutise vastaan.
      Pitkänhuiskeat Isaac ja Linnea kärjessä, Gogi, Bess ja Nina siinä kannoilla, minun järjestykseni.

      Leppoisaa viikkoa!
      /ex-brinkkala

    • Anonyymi

      Pilvipoutaista päivää etelärannikolta kahden aurinkoisen jälkeen. En ole masennukseen taipuvainen, mutta murehdin kyllä välillä maailmanmenoa, koettaen pitää kuitenkin tasapainon elämän osa-alueiden välillä. Omasta hyvinvoinnista ja mielenrauhasta kaikki lähtee, ei ole itsekkyyttä pitää huolta itsestään, saati läheisistään. Keskinäinen huolenpito on perheiden, sukujen, naapurusten ja yhteisöjen suuri voima, varsinkin kun yhteiskunnan palvelut ovat rapautumassa. Minussakin on annos maailmanparantajaa jäljellä, vaikka vaikutusmahdollisuudet eivät kummoiset olekaan, mutta onhan sentään äänioikeus, omalta pieneltä osaltaan voi avustaa lähellä sydäntään olevia järjestöjä ja itselleni seurakunnan vapaaehtoistyö antaa paljon. Jos on tarpeeksi tärkeä asia puolustettavissa, miksen voisi mennä muutamaksi tunniksi lämpimään huopaan kietoutuneena, termarilla ja eväillä varustautuneena istumaan rauhalliseen porukkaan retkituoliin asian puolesta. ;)))

      Ulkoiluun joka säällä olen tottunut kymmenien vuosien ajan koiran omistajana, puutarha ja metsä vetää aina puoleensa, vesielämälle ollaan nyt talvikaudeksi hyvästit heittämässä. Lukemiseen jää nyt enemmän aikaa, ja minulle sopii myös yhdessä sovituista kirjoista lukupiirissä keskustelu omavalintaisten lisäksi. Viimeksi olen käynyt Mustion linnan kesätetterissa, olen laiskistunut lähtemään Helsinkiin, kun teatteriporukkamme hajosi. Radion sinfoniaorkesterin kahdessa yleisökenraalissa kävin, marraskuun lopulla menemme taas. Vaikka kuinka on mahdollisuuksia kuunnella ja katsella kulttuuriantia kotona laitteistaan, live-elämys joskus kohottaa mieltä erityisesti. Tauluja en osaa maalata, mutta taidemuseoiden lähes suurkuluttaja olen, tulee museokortilla edulliseksi ja seuraa sekä kuskin saan omasta miehestä. Uintiakaan en jätä, sehän sopii nivelrikkoisellekin ja uskon sen ennaltaehkäisevään voimaan. Maastokelpoisuuteni on heikentynyt, mutta helpot polut siivittävät vielä 6-8 kilometrin taipaleisiin.

      Makriina kysyi TTK:sta. Katselen sitä kuten aina, olen lähes ikäni tanssia itse harrastanut. Siellä on nyt monta erittäin hyvää oppilasta: Gogi, Linda ja Isaac hyvin tasaveroisia. Mielestäni pitäisi suosia myös perinteisempää linjaa tansseissa ja musiikissa, ja tämä "soveltaminen" vaikuttaa välillä vähän teennäiseltä, kuten elämäntarinat ja nämä parinvaihdot. Tietysti tämä on showta, ja onhan kokonaisuus mahtava spektaakkeli parhaimmillaan: musiikki, valot, puvut ja muu rekvisiitta tanssin lisäksi.

      Omenaleivonnaisista puheenollen, meillä on nopea ja vähäkalorinen "omenapizza" suosittu kahvin kanssa. Ohueksi kaulittu (tai käsin venytelty) pizzaphja pellille, päälle ihan ohuita omenaviipaleita (omat omput kuorineen) runsaalla kädellä eikä tarvitse olla järjestyksessä. Päälle kanelia ja sokeria, mantelilastuja ja/tai kookoshiutaleita. Paistetaan noin 225 asteessa rapsakaksi. Jos haluaa, alimmaiseksi voi laittaa jotain tuorejuustoa, mutta me tykätään ilman sitä. Keikauskakku omenista on myös helppo ja hyvä, se on oikeastaan sama kuin ranskalaisten Tarte tatin, ja lisänä vaniljajäätelöä, kermavaahtoa tai vaniljakastiketta.

      Kirjautuminenkin häipyi, taitaa olla merkki lopettaa.
      Antoisaa alkanutta viikkoa ympäri Suomenniemen, samoin Dal-joen tuntumaan. Sinne Uppsalan Linné-museoon ja puutarhaan vielä kerran elämässä mieli tekisi.

      terveisin Ramoona

    • Anonyymi

      Minun tämän aamuinen huoleni on hyvin mitätön verrattuna muihin maailmaa ravistuttaviin tapahtumiin.
      Nimittäin orava, joka on monen viikon ajan käynyt hakemassa pihalta tammenterhoja talvivarastoonsa , on jäänyt kodittomaksi.
      Viime viikolla metsurit kävivät kaatamassa puistoalueen suuret kuuset, joissa on ollut oravan pesiä kaikkina näinä vuosina kun olemme täällä asuneet (yli50v)
      Kuusiin oli iskenyt kirjanpainaja toukka ja kuuset olivat pystyyn kuolleita monen kymmenen hehtaarin alueelta.
      Oravat ovat nyt neuvokkaina alkaneet ilmeisesti rakentaa uutta talvipesää suureen petäjään, jonka näen ikkunastani vuoripuiston puolella kasvavan.
      Käpyjähän nämä kaadetut kuuset eivät ole ainakaan pariin vuoteen enää tuottaneet ja siksi kai oravat ovat hakeneet tammestani terhoja ruoka varastoihinsa. Toivottavasti ne varastot eivät ole olleet niissä kaadetuissa kuusissa, niitten oksat raivattiin pois maastosta saman tien.
      Pihatalkkari kävi viime viikolla haravoimassa vaahteran lehdet, mutta vielä on paljon lehtiä puissa, joten haravoitavaa riittää ainakin pariksi viikoksi.
      Hyvää alkanutta viikkoa jokaiselle teistä.

    • Anonyymi

      Illan korvaa@

      Aamupäivän ilkeät hyökkäykset olivat samasta poterosta ammuttuja. Sama kaava toistui tekstini ymmärtämisessä kuin hänen minulle selventämissä Hillan kirjoituksissa.
      Ei mitään järkeä.

      No, se siitä, totuuden ymmärtää sokea Heikkikin.
      .
      Kävin lunastamassa teatterilippuni marraskuun lopun ensi-iltaan. On kuulemma kutsuvierasnäytös, mutta oli vielä joitain vapaita paikkoja.

      Kävin myös kirpparilla, löysin askartelumateriaalia joulusomisteisiin. Ostin myös värikkäitä kanervoja. Teen niistä kukkalaitteita haudoille.

      Mökillä siirsin nokkakärryä hyväksi käyttäen isot kukkapotit mökin pirttiin.
      Kyllä käsissä on vielä voimaa vaikka jalat ovat tällä erää heikoin lenkkini.

      Korppis

      • Anonyymi

        'Aamupäivän ilkeät hyökkäykset olivat samasta poterosta ammuttuja. Sama kaava toistui tekstini ymmärtämisessä kuin hänen minulle selventämissä Hillan kirjoituksissa.
        Ei mitään järkeä.'

        Oletko koskaan ajatellut, että teksteissäsi on jotain vikaa, jos niitä ei ymmärretä?

        🤔

        näyttää olevan luetun ymmärtämisessä vikaa.eikä ymmärrä että on vikaa.
        no, elämä on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Aamupäivän ilkeät hyökkäykset olivat samasta poterosta ammuttuja. Sama kaava toistui tekstini ymmärtämisessä kuin hänen minulle selventämissä Hillan kirjoituksissa.
        Ei mitään järkeä.'

        Oletko koskaan ajatellut, että teksteissäsi on jotain vikaa, jos niitä ei ymmärretä?

        🤔

        Tässä aamupäivän viestini. Kerro mitä et ymmärrä?

        Tämän viestin lähetän sinulle. Näet väkäsen tai viestisi ja teidät, se on vain sinulle.

        Jos kirjoitan ketjun teemasta arkeni, sitä en suuntaa kenellekään. Kuitenkin jos rupeat selvittämään kenelle viestitän viestini se menee ketjun eka viestiin, eli nojatuoli aloitukseen

        Understand

        Korppis

        Maanantaita Korvesta@,

        Pilvistä ja harmaata.

        Olen viikolopulla päivittänyt blogiani. Pääsin jo syyskuuhun asti. Kirjoitan vain pääasiat, lisään tapahtumista valokuvia. Valokuvablogi on selkeä, muistot kuvina.

        No, lauantai oli fyysisen työn päivä, sain kotimme takapihan humalat leikattua ja pihan haravoitua.

        Luin juuri kuusi tapaa ehkäistä syysmasennus. Ulkoilu on yksi hyvän mielen antaja. Puuhastelun mökillä ja kotipihalla olen kokenut parhaaksi aivojeni tuulettajiksi. Hyvillä mielin, parin tunnin rupeaman jälkeen palaan sisätiloihin.

        Mökin pihan lehtien haravoinnin tilasin yrittäjä koulupojilta ensi viikoksi. Se on liian kova homma minulle yksin, lehtisäkit vien toki itse puutarhajätepaikalle.

        Aamun avaus näyttää johdattavan keskustelun arjen touhuista sotien kärsimyksiin ja politiikkaan. Liekö tarpeen, tavan elämä on vielä Suomessa hyvää ja turvallista, näin itse koen.

        Kohti nousuviikkoa, syyslomalla harrastuspiiristä, mutta mikä estää kotona harrastelemisen. Olen jopa alkanut suunnittelemaan jouluaskartelua

        Lähetitkö tuon nyt aamuoäivän poteroon?

        Minä en ymmärrä miksi sinä mesot täällä? Nostat itsesi tikunnokkaan, kopioit tekstejä kuin selventääksesi kaikille miksi joku ei ymmärtänyt, miksi joku selvensi hillan kirjoituksia sinulle.

        Sinä teet itse sitä samaa, ymmärrätkö?
        Understand?

        Jos mesot aamupäivällä, niin täytyykö vielä illalla mesoa.?
        Tekisit vaan ne päiväkirjamerkinnät.
        That's it!

      • Anonyymi

        BÖÖÖ!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Aamupäivän ilkeät hyökkäykset olivat samasta poterosta ammuttuja. Sama kaava toistui tekstini ymmärtämisessä kuin hänen minulle selventämissä Hillan kirjoituksissa.
        Ei mitään järkeä.'

        Oletko koskaan ajatellut, että teksteissäsi on jotain vikaa, jos niitä ei ymmärretä?

        🤔

        Eikö se itsekin todennut kirjoituksistaan "Ei mitään järkeä", mutta jatkaa vain.
        Yli puolet palstan kommenteista on sen jyräämistä ja riidanhakua piilotetusti
        niinkuin manipuloija tekee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se itsekin todennut kirjoituksistaan "Ei mitään järkeä", mutta jatkaa vain.
        Yli puolet palstan kommenteista on sen jyräämistä ja riidanhakua piilotetusti
        niinkuin manipuloija tekee.

        Pihalla on kuin lumiukko ⛄️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se itsekin todennut kirjoituksistaan "Ei mitään järkeä", mutta jatkaa vain.
        Yli puolet palstan kommenteista on sen jyräämistä ja riidanhakua piilotetusti
        niinkuin manipuloija tekee.

        Et osaa laskee...heh.heh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et osaa laskee...heh.heh

        meni aamukahvit väärään kurkkuun 🤣
        vain 20 %

      • Anonyymi

        Heikkikin tuon tietää, että 8 % 🤣
        Siis 20 % kuten sanoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikkikin tuon tietää, että 8 % 🤣
        Siis 20 % kuten sanoin.

        Juuri noin se jyrääminen tapahtuu. "Oma totuus" jyrätään läpi vaikka totuus on toinen. Kuinka se Heiķki jaksaa. Pitäisikö huoli-ilmoitus tehdä 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikkikin tuon tietää, että 8 % 🤣
        Siis 20 % kuten sanoin.

        Ei mennyt oikein.
        Heikin kanssa laskettiin 11/137×100=8.03%

        Korppis Huomenta 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et osaa laskee...heh.heh

        Huomenta syksyn alakuloon, koivut ikkunan takana ovat alistuneet kohtaloonsa, riiputtavat keltaisiksi muuttuneita oksiaan, kuin sanoen, lepoon laskeudun.
        Oma mielialani ei samaan taitu, ei ole mitään itseäni koskevaa huolta tällä hetkellä, kaikki puuhani olen saanut hoidettua, liesituuletinkin puhtaana hohtaa.
        Oli muuten rasvaa kertynyt, vaikka vähärasvaista koetan tehdä, no vesi senkin pois vei.
        Vielä yksi homma löytyi, mutta sitä en edes yritä tehdä, valaisimien puhdistus,
        Hankalat olisi näprätä niitä prismoja, korkealla, ei mistään tukea saa, joten saavat olla.
        Olen kyllä kuulut suihkeesta joka puhdistaa, pitää kysellä kaupasta, löytyisikö sellaista.

        Makriina kysyit katsoinko tansseja, no aina katson ja minusta Mika on otettu hauskuuttamaan ohjelmaa, hänen tanssitaitonsa voisi olla minunkin taitoani vähäisempää.
        Symppis kyllä on ja kansa äänestää häntä juuri siksi jatkoon.
        Sami on suosikkini, olisi ihanaa hänen viemisestään nauttia.
        Tuosta muistista, minulla lähimuisti katoaa, teen jotain esimerkiksi voimisteluohjelmani liikeitä, en kohta muista joko jo tein määrätyn liikkeen ja teen varmuudeksi uudelleen.
        Asiani ja menoni kyllä suurin piirtein muistan.

        Tuo empatian puute on kyllä ikävä huomioida, minulla oli ystävätär, jonka kanssa paljon touhuilin.
        Kävimme lenkillä joka aamu , talvisin oli liukasta ja minun kenkäni liukkaat, olin usein maata syleilemässä, hän jatkoi matkaa kysymättä tarvitsenko apua.
        Keran tulimme ulkomailta , lentokoneesta ulos lähtöä tehdessä minulla oli tavaraa niin paljon, että en tiennyt miten ulos pääsen, hän ei millään tapaa mietteisiini puuttunut, meni menojaan, onneksi oli parsikunta joka tuskani huomasi ja auttoi minut linja-autoon,
        Hän tuli mielellään luokseni kylään, mutta ei koskaan kotiinsa pyytänyt, nyt jälkeen päin olen asiaa ajatellut ja koen hänet aika kylmäksi ihmiseksi.
        Nyt kanssakäyminen on loppunut, aivan mitään epäsopua kuitenkin.
        Ei sille mitään mahda, onko tarpeenkaan, kun ajattelee ihmisten kohtaloita, joihin itse eivät edes voi vaikuttaa, surua sitä tuntee.
        Huomatessaan elämässä kamppailun, tuntuu oma tila liiankin hyvältä, kun ei suurempia harmeja ole, herää kysymys, miten voisinkaan auttaa.

        Tuo eläimistä huolen kantaminen on myös osa minun elämää, mitään en juurikaan pysty tekemään, mutta katselen Facesta, miten hyviä ihmisiäkin löytyy.
        Ihan järjestöinä, jotka pelastavat ihmisten hirveyksien jäljiltä löytyneitä eläimiä, kysymys tuskaisena mieleen tulee, mitä nämä ihmiset ajattelevat elämän kunnioittamisesta, kaikilla elävillä.

        Ramoona kerroit sinfoniaorkesterin kuulemisesta, minä joskus kysyin ystävältäni joka niin ikään tykkäsi tästä korkeamman kulttuurin annista, miten siitä oppii oikein tykkäämään, hänen ohje oli, kuuntelemalla. no en ole oppinut, vaikka yritystä on ollut.
        On paljon maalauksiakin, joita en hyviksi kehuisi, mutta itse en pysty luomaan mitään, mikä itseäni tyydyttäisi, kyllä sekin silmää vaati, ja erilailla katsellen ei aina tyydytä, ihailen taiteilijoita, jotka osaavat tallentaa pohjalle ilmeitä ja tunnetta.

        No minun arkeeni tulee pysähdys, hyvin juhlava on laulumme mitä tänään harjoittelemme ja kirkossa huomenna laulamme.
        On Kuopion piirin Hiljainen päivä ja tällä kertaa saamme vieraita Varkauteen ja sen kauniiseen kirkkoon, mikä on yhtä vanha kuin minäkin.
        Kirkkomme esittelee vieraille kirkkoherramme, ruokailemme ja kahvittelemme ja tuttuja tervehdimme.
        Viettäkää mukava päivä, jos olo sen sallii.
        Kirjautuminen ei jostakin syystä onnistunut, mutta hil-la olen kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mennyt oikein.
        Heikin kanssa laskettiin 11/137×100=8.03%

        Korppis Huomenta 🤔

        Niinpä niin. Vain sinä ja Heikki tiedätte kuinka paljon kahvia meni väärään kurkkuun 🤐

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin. Vain sinä ja Heikki tiedätte kuinka paljon kahvia meni väärään kurkkuun 🤐

        No, minäkin tästä kahvin keittoon. Tänään pyykkipäivä.

        Kivaa tirstaita ; ))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikkikin tuon tietää, että 8 % 🤣
        Siis 20 % kuten sanoin.

        tuota korppiksen vedättämistä on jo kiusallista katsoa 🙈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se itsekin todennut kirjoituksistaan "Ei mitään järkeä", mutta jatkaa vain.
        Yli puolet palstan kommenteista on sen jyräämistä ja riidanhakua piilotetusti
        niinkuin manipuloija tekee.

        No pitä tätä ketjua terapiapaikkanaan, purkaa pahaa oloaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuota korppiksen vedättämistä on jo kiusallista katsoa 🙈

        Säälittää minuakin tuo korppikseen kohdistuva vedätys, ja plkan kohteeksi joutuminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta syksyn alakuloon, koivut ikkunan takana ovat alistuneet kohtaloonsa, riiputtavat keltaisiksi muuttuneita oksiaan, kuin sanoen, lepoon laskeudun.
        Oma mielialani ei samaan taitu, ei ole mitään itseäni koskevaa huolta tällä hetkellä, kaikki puuhani olen saanut hoidettua, liesituuletinkin puhtaana hohtaa.
        Oli muuten rasvaa kertynyt, vaikka vähärasvaista koetan tehdä, no vesi senkin pois vei.
        Vielä yksi homma löytyi, mutta sitä en edes yritä tehdä, valaisimien puhdistus,
        Hankalat olisi näprätä niitä prismoja, korkealla, ei mistään tukea saa, joten saavat olla.
        Olen kyllä kuulut suihkeesta joka puhdistaa, pitää kysellä kaupasta, löytyisikö sellaista.

        Makriina kysyit katsoinko tansseja, no aina katson ja minusta Mika on otettu hauskuuttamaan ohjelmaa, hänen tanssitaitonsa voisi olla minunkin taitoani vähäisempää.
        Symppis kyllä on ja kansa äänestää häntä juuri siksi jatkoon.
        Sami on suosikkini, olisi ihanaa hänen viemisestään nauttia.
        Tuosta muistista, minulla lähimuisti katoaa, teen jotain esimerkiksi voimisteluohjelmani liikeitä, en kohta muista joko jo tein määrätyn liikkeen ja teen varmuudeksi uudelleen.
        Asiani ja menoni kyllä suurin piirtein muistan.

        Tuo empatian puute on kyllä ikävä huomioida, minulla oli ystävätär, jonka kanssa paljon touhuilin.
        Kävimme lenkillä joka aamu , talvisin oli liukasta ja minun kenkäni liukkaat, olin usein maata syleilemässä, hän jatkoi matkaa kysymättä tarvitsenko apua.
        Keran tulimme ulkomailta , lentokoneesta ulos lähtöä tehdessä minulla oli tavaraa niin paljon, että en tiennyt miten ulos pääsen, hän ei millään tapaa mietteisiini puuttunut, meni menojaan, onneksi oli parsikunta joka tuskani huomasi ja auttoi minut linja-autoon,
        Hän tuli mielellään luokseni kylään, mutta ei koskaan kotiinsa pyytänyt, nyt jälkeen päin olen asiaa ajatellut ja koen hänet aika kylmäksi ihmiseksi.
        Nyt kanssakäyminen on loppunut, aivan mitään epäsopua kuitenkin.
        Ei sille mitään mahda, onko tarpeenkaan, kun ajattelee ihmisten kohtaloita, joihin itse eivät edes voi vaikuttaa, surua sitä tuntee.
        Huomatessaan elämässä kamppailun, tuntuu oma tila liiankin hyvältä, kun ei suurempia harmeja ole, herää kysymys, miten voisinkaan auttaa.

        Tuo eläimistä huolen kantaminen on myös osa minun elämää, mitään en juurikaan pysty tekemään, mutta katselen Facesta, miten hyviä ihmisiäkin löytyy.
        Ihan järjestöinä, jotka pelastavat ihmisten hirveyksien jäljiltä löytyneitä eläimiä, kysymys tuskaisena mieleen tulee, mitä nämä ihmiset ajattelevat elämän kunnioittamisesta, kaikilla elävillä.

        Ramoona kerroit sinfoniaorkesterin kuulemisesta, minä joskus kysyin ystävältäni joka niin ikään tykkäsi tästä korkeamman kulttuurin annista, miten siitä oppii oikein tykkäämään, hänen ohje oli, kuuntelemalla. no en ole oppinut, vaikka yritystä on ollut.
        On paljon maalauksiakin, joita en hyviksi kehuisi, mutta itse en pysty luomaan mitään, mikä itseäni tyydyttäisi, kyllä sekin silmää vaati, ja erilailla katsellen ei aina tyydytä, ihailen taiteilijoita, jotka osaavat tallentaa pohjalle ilmeitä ja tunnetta.

        No minun arkeeni tulee pysähdys, hyvin juhlava on laulumme mitä tänään harjoittelemme ja kirkossa huomenna laulamme.
        On Kuopion piirin Hiljainen päivä ja tällä kertaa saamme vieraita Varkauteen ja sen kauniiseen kirkkoon, mikä on yhtä vanha kuin minäkin.
        Kirkkomme esittelee vieraille kirkkoherramme, ruokailemme ja kahvittelemme ja tuttuja tervehdimme.
        Viettäkää mukava päivä, jos olo sen sallii.
        Kirjautuminen ei jostakin syystä onnistunut, mutta hil-la olen kuitenkin.

        Tuosta tympeästä ystävästäsi muistin tuttavani, joka oli avulias ja aina kyyditsi naapuriaan, kunnes tuli eräs jouluaatto. Ystäväni puuhasi perhepäivällistä kuten aattona tapana on, kun naapuri soitti ovikelloa ja pyysi, että ystäväni veisi hänen ostamansa lahjat pojan perheeseen toiselle puolen kaupunkia. Kerrankin ystäväni piti puolensa ja kieltäytyi. Naapuri vimmastui ja syytti ystävääni itsekkyydestä. Paiskasi oven kiinni ja huusi:"Kiitos, kun pilasit minun jouluni!"
        Onneksi ystäväni pystyi katkaisemaan ns. ystävyyden siihen.
        Joskus se raja tulee vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittää minuakin tuo korppikseen kohdistuva vedätys, ja plkan kohteeksi joutuminen.

        eikä onneton sitä ymmärrä. No elämä on, sitä saa mitä tilaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin se jyrääminen tapahtuu. "Oma totuus" jyrätään läpi vaikka totuus on toinen. Kuinka se Heiķki jaksaa. Pitäisikö huoli-ilmoitus tehdä 🤔

        Ei ne jyräysyritykset onnistu enää, itse on vaan joutunut pilkan ja säälin kohteeksi.

    • Anonyymi

      Suorastaan kuvottaa jokainen , joka täällä kiusaa Korppista. Hävetkää vanhat muorit.

      Leppoisaa viikkoa kaikille mukaville ihmisille.

      • Anonyymi

        samalla mitalla takaisin annetaan tai vedetään kuin litran mittaa 🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Koetan ymmärtää, omaan empatiaa.
        Kerran työelämässä jouduin kateellisten ihmisten työyhteisöön.
        Selän takana juonittiin. No, opin mitä kateus saa aikaan.

        Kannattaa lukea. Niin lukeminen kannattaa aina.

        Väkivalta | Some on luonut koulu­kiusaamista muistuttavan ilmiön – ”Onko tämä se yhteis­kunta, jota haluamme rakentaa?”

        https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000010718104.html 

        Jos ei jsksa lukea poimin pari kohtaa artikkelista.

        "Vihapuhujien kovaääninen joukko on lopulta kovin pieni, ja he saavat vihapuheellaan suhteettoman paljon harmia aikaan. He ovat yleensä huonosti voivia ihmisiä, joita ajaa esimerkiksi epävarmuus, katkeruus tai kateus. Vihapuhuja etsii aina hetkellistä valtaa.
        Vihapuhe on jotain muuta kuin mielipiteen ilmaisua. Se on yksittäiseen henkilöön tai ryhmään selkeästi kohdistettua aggressiota, jonka tarkoituksena on aiheuttaa pelkoa tai lisää aggressiota. Usein siihen kuuluu haukkumista, solvaamista ja uhkailua. Vihapuhuja menee sanomisissaan henkilökohtaisuuksiin."

        Korppis (en pääse kirjautumaan profiileihini)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        samalla mitalla takaisin annetaan tai vedetään kuin litran mittaa 🤣🤣🤣🤣

        Hyvää keskipäivää! Eilinen päivä meni kuin unen näkö, kiireineen. Oli monia asioita hoidettavana, ja kyllä illan tullen huomasin, että kaikki, mitä suunnittelin , tuli hoidetuksi.

        Noita omena leivoksia on monemlaisia, Sel-lan omenakääröt varmaan maittavia, kuin myös
        Ramoonan pizan tapainen . Kyllä molempia täytyy kokeilla.
        Pulukka on terveellinen marja ja sen mehu. Sanotaan, että tulehdukset se ihmisessä parantaa. Nuo puiden lehdet vain liian varhain ne peittää.

        Nuo tanssakilpailut on kyllä mukavaa katsottavaa, mutta säälin naistanssijoiden varpaita, kun noin korkeilla koroilla täytyy tuollaisia akropaattitemppuja tehdä.

        Lehtiä on paljon pudonnut nurmikolle, mutta eräs kertoi, ettei hän aio niitä haravoida, sade ne painaa maahan ja ovat hyvänä lantana seuraavalle kasvulle.
        Kyllä se tietenkin on totta. Menen kuitenkin pieneksi aikaa haravoimaan, kun on niin nätti päiväkin.

        Voidaan hyvin,

        Haukkumista solvaamista uhkailua. Helmiä sioille, takarivn tyyne , olmi paistinpannulla lyönti. Kuulostaako tutulta?

        Ne ovat vuosikymmenien vanhoja (paistinpannu vuodelta 1967) asiayhteydestä irti revittyjä sanoja. Ne eivät ole henkilökohtaisia. Takarivin tyynen keksi eräs toinen tunnettu nikki. Olmileikkiä leikittiin 1982 - 1983 uuden vuoden iltana hääjuhlissani. Helmiä sioille on vanha sananlasku.

        Korppis pyykillä 🫠

        Muistin virkistämistä taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haukkumista solvaamista uhkailua. Helmiä sioille, takarivn tyyne , olmi paistinpannulla lyönti. Kuulostaako tutulta?

        "En minä, vaan nuo muut". Sitähän se on, jyrääjän tekoja ei huomioida, kun hän kohdistaa ne anoihin. Sääliä saa raukkaparka, kun anot vastaa takaisin.
        Ei jatkoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovat vuosikymmenien vanhoja (paistinpannu vuodelta 1967) asiayhteydestä irti revittyjä sanoja. Ne eivät ole henkilökohtaisia. Takarivin tyynen keksi eräs toinen tunnettu nikki. Olmileikkiä leikittiin 1982 - 1983 uuden vuoden iltana hääjuhlissani. Helmiä sioille on vanha sananlasku.

        Korppis pyykillä 🫠

        Ihan sama kuka sanat on keksinyt, niiden käyttäjähän niistä on vastuussa. Saat vain mitä olet tilannut ja jatkuvasti tilaat.

        Yrität taas luistaa vastuusta siitä mitä olet sanonut. Olet nilkki, joka ei kanna vastuuta sanomisistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää keskipäivää! Eilinen päivä meni kuin unen näkö, kiireineen. Oli monia asioita hoidettavana, ja kyllä illan tullen huomasin, että kaikki, mitä suunnittelin , tuli hoidetuksi.

        Noita omena leivoksia on monemlaisia, Sel-lan omenakääröt varmaan maittavia, kuin myös
        Ramoonan pizan tapainen . Kyllä molempia täytyy kokeilla.
        Pulukka on terveellinen marja ja sen mehu. Sanotaan, että tulehdukset se ihmisessä parantaa. Nuo puiden lehdet vain liian varhain ne peittää.

        Nuo tanssakilpailut on kyllä mukavaa katsottavaa, mutta säälin naistanssijoiden varpaita, kun noin korkeilla koroilla täytyy tuollaisia akropaattitemppuja tehdä.

        Lehtiä on paljon pudonnut nurmikolle, mutta eräs kertoi, ettei hän aio niitä haravoida, sade ne painaa maahan ja ovat hyvänä lantana seuraavalle kasvulle.
        Kyllä se tietenkin on totta. Menen kuitenkin pieneksi aikaa haravoimaan, kun on niin nätti päiväkin.

        Voidaan hyvin,
        Neeasa

        Ei noissa korot tunnu missään. Ne on tosi tukevia kenkiä.
        Lesti on niissä loistava.

        Itselläni ollut aina 7 cm korot tanssikengissä. Eihän noita kenkiä myydä tavallisessa kenkäkaupassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koetan ymmärtää, omaan empatiaa.
        Kerran työelämässä jouduin kateellisten ihmisten työyhteisöön.
        Selän takana juonittiin. No, opin mitä kateus saa aikaan.

        Kannattaa lukea. Niin lukeminen kannattaa aina.

        Väkivalta | Some on luonut koulu­kiusaamista muistuttavan ilmiön – ”Onko tämä se yhteis­kunta, jota haluamme rakentaa?”

        https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000010718104.html 

        Jos ei jsksa lukea poimin pari kohtaa artikkelista.

        "Vihapuhujien kovaääninen joukko on lopulta kovin pieni, ja he saavat vihapuheellaan suhteettoman paljon harmia aikaan. He ovat yleensä huonosti voivia ihmisiä, joita ajaa esimerkiksi epävarmuus, katkeruus tai kateus. Vihapuhuja etsii aina hetkellistä valtaa.
        Vihapuhe on jotain muuta kuin mielipiteen ilmaisua. Se on yksittäiseen henkilöön tai ryhmään selkeästi kohdistettua aggressiota, jonka tarkoituksena on aiheuttaa pelkoa tai lisää aggressiota. Usein siihen kuuluu haukkumista, solvaamista ja uhkailua. Vihapuhuja menee sanomisissaan henkilökohtaisuuksiin."

        Korppis (en pääse kirjautumaan profiileihini)

        Hyvän katkelman olet löytänyt omaa vihaasi kuvailemaan. Itse olet jopa julistanut jyrääväsi ja valtaavasi palstan. Olet itse sanonut olevasi somenmonikäyttäjä ja kaiken teet somessa. Somesta olet tuon aggressiivisen vihapuheen käytönkin oppinut. Tyypillistä että oman käytöksensä on näkevinään muissa, joita juttusi ei yhtään kiinnosta, jotkut vaan provosoi koska olet niin helposti höynäytettävissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan sama kuka sanat on keksinyt, niiden käyttäjähän niistä on vastuussa. Saat vain mitä olet tilannut ja jatkuvasti tilaat.

        Kuten itse sanot, käyttäjä on solvauksistaan vastuussa.
        Lukija ihmettelee, kohtelevatko nämä suupaltit myös läheisiään samoin sanoin Nojatuolista noustuaan.
        Huonokäytöksisiä vanhuksia, eivät varmaankaan ole suosittuja seniorikodissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovat vuosikymmenien vanhoja (paistinpannu vuodelta 1967) asiayhteydestä irti revittyjä sanoja. Ne eivät ole henkilökohtaisia. Takarivin tyynen keksi eräs toinen tunnettu nikki. Olmileikkiä leikittiin 1982 - 1983 uuden vuoden iltana hääjuhlissani. Helmiä sioille on vanha sananlasku.

        Korppis pyykillä 🫠

        Ellet tuota mitään muuta sisältöä tälle palstalle, kuin haukkumiset, stalkkaamiset, ivat ja jankuttamiset jossain muinaisuudessa käytetetyistä sanoista, jotka eivät olleet edes kohdistuneeet henkilökohtaisesti keneenkään niin tekisit meille kaikille muille suuren palveluksen jos antaisit meidän kirjoitella omia juttujamme täällä rauhassa,
        t. Paloma

        Joko ne taas meni sukset ristiin korppiksen kanssa, vai miksi noin tyly kommentti hänelle:)))

        Ihan täyttä asiaa Ploman kommentti Kk:lle. Hatunnosto Plomalle, että totuuksia sanotaan Kk:llekin eikä lakaista maton alle 👌

    • Anonyymi

      Miksi haluat kostaa Hillalle. Pilaat jatkuvasti hänen ketjunsa. Pystyn näin luppopäivänä pyykkikoneen tehdessä töitä jauhamaan kanssasi jonninjoitavia, ei tämä minulle vaikeuksia tuo. Kuhan höpötän ;))

      Jahka tämä viimeinen koneellinen on valmis, lähden hautuumaalle, tein tässä joutessain kanervoista asetelman. Kanervien seasta pilkistää sieviä tilhiä.

      Korppis

      • Anonyymi

        Sinähän taas pilaat, aloitit jo eilen ketjun pilaamosen näköjään.
        Kanna vastuusi, säälittävä!

      • Anonyymi

        Hilla on nimenoman SINUN toivonut perustavan oman ketjusi, anoista ei ole valittanut. Sinä se hillan ketjujen pilaamisen yrittjä siis olet. Ja täällä päivystät jatkuvasti koska olet palstariippuvainen. Mutta Hillan karavaani kulkee, hauku vaan äänesi käheäksi.

        Sinä ainakin haukut äänesi käheäksi! Onko sinulla mitään muuta syytä kirjoittaa tänne kuin haukkuminen?

        Oletko koskaan kertonut tänne omasta elämästäsi tai tekemisistäsi? Miksi vainoat Korppista?

        Olet pahimman luokan kiusaaja.

        Palstariippuvuutesi lisäksi olet myös Korppis riippuvainen, mutta et sitä itse huomaa.

        Sillä, joka ei sovi tähän ketjuun ,on peiliin katsomisen paikka.

        Vuodesta 1967!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä, joka ei sovi tähän ketjuun ,on peiliin katsomisen paikka.

        Mitenkähän tuntuu siltä, että se oletkin sinä jolla on pahoja sopeutumisvaikeuksia?
        Oletko sinä se sama joka jankuttaa täällä naama punasena miten Hil-la haluaa sitä ja Hil'la haluaa tätä, onko sinut valtuutettu puhumaan hänen puolestaan? Eikö anneta Hil-lan kertoa itse omista ajatuksistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä ainakin haukut äänesi käheäksi! Onko sinulla mitään muuta syytä kirjoittaa tänne kuin haukkuminen?

        Oletko koskaan kertonut tänne omasta elämästäsi tai tekemisistäsi? Miksi vainoat Korppista?

        Olet pahimman luokan kiusaaja.

        Ellet tuota mitään muuta sisältöä tälle palstalle, kuin haukkumiset, stalkkaamiset, ivat ja jankuttamiset jossain muinaisuudessa käytetetyistä sanoista, jotka eivät olleet edes kohdistuneeet henkilökohtaisesti keneenkään niin tekisit meille kaikille muille suuren palveluksen jos antaisit meidän kirjoitella omia juttujamme täällä rauhassa,
        t. Paloma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ellet tuota mitään muuta sisältöä tälle palstalle, kuin haukkumiset, stalkkaamiset, ivat ja jankuttamiset jossain muinaisuudessa käytetetyistä sanoista, jotka eivät olleet edes kohdistuneeet henkilökohtaisesti keneenkään niin tekisit meille kaikille muille suuren palveluksen jos antaisit meidän kirjoitella omia juttujamme täällä rauhassa,
        t. Paloma

        Palstariippuvuutesi lisäksi olet myös Korppis riippuvainen, mutta et sitä itse huomaa.

        kylmätotuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstariippuvuutesi lisäksi olet myös Korppis riippuvainen, mutta et sitä itse huomaa.

        kylmätotuus

        Ellet tuota mitään muuta sisältöä tälle palstalle, kuin haukkumiset, stalkkaamiset, ivat ja jankuttamiset jossain muinaisuudessa käytetetyistä sanoista, jotka eivät olleet edes kohdistuneeet henkilökohtaisesti keneenkään niin tekisit meille kaikille muille suuren palveluksen jos antaisit meidän kirjoitella omia juttujamme täällä rauhassa,
        t. Paloma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ellet tuota mitään muuta sisältöä tälle palstalle, kuin haukkumiset, stalkkaamiset, ivat ja jankuttamiset jossain muinaisuudessa käytetetyistä sanoista, jotka eivät olleet edes kohdistuneeet henkilökohtaisesti keneenkään niin tekisit meille kaikille muille suuren palveluksen jos antaisit meidän kirjoitella omia juttujamme täällä rauhassa,
        t. Paloma

        Kannattaisiko sinunkin mennä oman kotimaasi palstoille. Aika korni, että ulkomaalainen antaa täällä neuvoja, opetuksia ja kehoituksia.

        Varmaan on kotona alistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ellet tuota mitään muuta sisältöä tälle palstalle, kuin haukkumiset, stalkkaamiset, ivat ja jankuttamiset jossain muinaisuudessa käytetetyistä sanoista, jotka eivät olleet edes kohdistuneeet henkilökohtaisesti keneenkään niin tekisit meille kaikille muille suuren palveluksen jos antaisit meidän kirjoitella omia juttujamme täällä rauhassa,
        t. Paloma

        Jyllä anotkin ovat ihmisiä eikä mitään sikoja joulle ei kannata heitellä helmiä. Kaikki anoihin kohdistuva vähättely ja nimittely on yhtä tuomittavaa kuin nikkeihin kohdistuva. Nikit ei ole nimiä!

      • Anonyymi

        Ellet tuota mitään muuta sisältöä tälle palstalle, kuin haukkumiset, stalkkaamiset, ivat ja jankuttamiset jossain muinaisuudessa käytetetyistä sanoista, jotka eivät olleet edes kohdistuneeet henkilökohtaisesti keneenkään niin tekisit meille kaikille muille suuren palveluksen jos antaisit meidän kirjoitella omia juttujamme täällä rauhassa,
        t. Paloma

      • Anonyymi

        Palstariippuvuutesi lisäksi olet myös Hilla riippuvainen, mutta et sitä itse huomaa.

        kylmätotuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstariippuvuutesi lisäksi olet myös Korppis riippuvainen, mutta et sitä itse huomaa.

        kylmätotuus

        Palstariippuvuutesi lisäksi olet myös Korppis riippuvainen, mutta et sitä itse huomaa.

        kylmäävätotuus

        Hyvä hyvä, nyt on oikea meininki. Ploma rules 💙

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstariippuvuutesi lisäksi olet myös Hilla riippuvainen, mutta et sitä itse huomaa.

        kylmätotuus

        Viesti on osoitettu Korppikselle käyttäen nimimerkkiäni.

        Minun koneeltani viesti ei ole lähtenyt, vaan joku sekopää on käyttänyt nikkiäni.

        aito
        kylmätotuus

    • Anonyymi

      Jostain syytä kirjutuminen ei onnistu, ei onnistunut eilenkään.
      On hyvin väsynyt olo, ei huvita tehdä mitään.
      Ollaan kissan kanssa makailtu.
      Jos se siitä olokin korjautuu.
      Liekko

      • Anonyymi

        suomi24:ssä on ollut usein katkoksia viime päivinä. Ei pääse tekemään aloituksia
        eikä välillä vastaamaankaan.

    • Anonyymi

      Tunne oma tilasi, anna arvo toisellekin.
      Minusta tämä vanha sananlasku on yhä pätevä muistuttamaan meitä pitääksemme keskustelun tason inhimillisenä. Ei kiusata ketään!

      Hilla kertoi tämän päivän kuoroharjoitus laulusta, olisi kiva tietää mitä te huomenna kirkossa esitätte.
      Varkauden kirkossa en ole koskaan käynyt sisällä, mutta sen ulkonäkö korkeine betonisine kirkontorneineen on vaikuttava ja poikkeaa vanhasta puukirkkotyylistä, jollainen esim. minun kotikirkkoni, Rautjärven kirkko oli. Sehän tuhoutui Jouluna 2022 Jumalanpalveluksen aikana.
      Varkauden kirkon alttarifresko on kuuluisa pohjoismaiden suurimpana tauluna, joka on taiteilija Lennart Segerstohlen työ. Olisin halunnut vielä nähdä sen luonnollisessa koossaan, mutta nykyisin en enää jaksa matkustaa.
      Kerran kävimme mieheni kanssa kirkon pihalla ja olisimme menneet tutustumaan kirkkosaliin, mutta kirkko oli silloin suljettuna ja myöhemmin ei ole tullut siellä päin kuljettua.

      • Anonyymi

        Lennart Segersttrohlen alttariteos Tulkoon Sinun Valtakuntasi, on 240 neliötä. Kirkon eteisessä on arkkitehti Paalasen suunnittelema 8 kulmainen lasiteos.

    • Anonyymi

      Niin paljon epäsopua, riitaa ja kaikenlaista pahoinvointia ilmenee tälläkin palstalla, mutta myös tavallisessa elämässä.
      Tuollaiset esitykset, mitä nyt T.v.stä tulee La Promesat, siinä annetaan katsojalle kauhukuva elämästä. Mitä kaikkea voi tehdä, juoruta, valehdella, jopa murhia suunnitellaan ja tehdään.
      Alkoholia litkitään joka välissä, teot tietysti sen mukaiset, mitä humalassa tehdään.

      Ei tarvitsisi näin masentavaa murhakuvaa näyttää.
      Vielä politiikkaakin siihen sotketaan mukaan. Kamala!

      • Anonyymi

        Eihän elämä palstalla ole, mkä pakko täällä on olla kärsimässä ja muita siitä syyttämässä?

    • Anonyymi

      Näin aamu-unien rippeillä hiukan erikoista. Kun nälissään oleva peko-ruunamme kurkki aidan yli vihreämpää ruohoa.
      - Voi sinua hyvää palvelijaamme, onko sinut jätetty nälkääkin näkemään, sanoin sille.
      Aikosin etsiä narun pätkää hevosen taluttamiseen.

      Meinasin että Peko syö ruohoa ja minä pidän sitä narulla karkimatta. Nöyrästi ja halulla hän söikin pientareelta ruohoa.
      Kun talutin nelijalkaista lähteen ohi, annoin Pekolle vettä janoonsa.

      Tuosta jäi hyvä tunne koko päiväksi. Näköjään unessakaan ei kaveria jätetä.

      Peko palveli isäni talossa joskus -50 luvulla.

      • Anonyymi

        Minäkin näin viime yönä unta kukkien kasvattamisesta. Oli hirveä kiire laittaa uusi multa ja etsiä parhaat kasvupaikat ja lisätä valaisusta kasvulampuilla joille ei löytynyt pistorasioita seinästä. Heräsin sitten ja helpotuin kun totesinkin olevan syksy ja kasvit lepotauolla.
        Vuosia sitten minulla oli yli 80 huonekasvia, nykyisin tuskin 30 on elinvoimaisia ja selviävät tulevasta talvikaudesta.

    • Anonyymi

      Aurinkoinen aamu Daljoen alajuoksulla, ilman suurempia mutkia tai kommervenkkejä. Nurmikko on kuurassa yön pakkasasteiden jälkeen ja vain kaikkein urheimmat syksyn kukkasista ovat selviytyneet hengissä yön yli, mutta ulkorappusten celosiat, kanervat ja alunrot ovat hengissä, sen sijaan maahan jo istutetut orvokit ovat yön aikana kelvanneet pieneksi iltapalaksi nälkäisille peuroille tai kauriille.

      Pari kohtalaisen lämpöistä ja aurinkoista päivää tulossa, jotka olen aikonut käyttää nyt pihan ja puutarhan siivoukseen ja kasvihuoneen tyhjentämiseen talveksi. Multasäkit tyhjennämme kasvimaalle, joka on vielä osittain kääntämättä. mies nosti kyllä jo viimeiset perunat ja porkkanat, oli vähän sipuliakin joukossa. Pieniä ovat, mutta onhan minulla aikaa raaputella ja kuoria pieniäkin juureksia. Punajuuret, joista ei tullut juuri retiisejä suurempia ovat vielä maassa. Kasvihuoneeseen laitan sitten uusia aurinkokennolamppuja ja sitten myöhemmin jonkun havuista tehdyn tontun.

      Ruska parhaimmillaan juuri nyt omassa pihassakin, etenkin euroopan sorvarinpuu ja amerikan mustikkapensaat ovat saaneet upeat syysvärit ja pihakoivuista keltaiset lehdent ovat peittäneet ruohomaton. Nurmikko odottaa viimeistä ajelukertaa, kun lehdet silpputuvat ravinnoksi ensi kevään kasvulle.

      • Anonyymi

        kuittaan edellisen, kirjautuminen ei onnistu vieläkään, Paloma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuittaan edellisen, kirjautuminen ei onnistu vieläkään, Paloma

        Päivää Korvesta@

        Tein eilen hautuumaakeikan. Siivosin paleltuneet liljojen lehdet hautakiven ympäriltä. Asettelin värikkäät kanervat tilalle. Sytytin kynttilän lyhtyyn. Fyysinen suoritus, joka otti hiukan voimille, sisältäen puolen kilometrin kävelyn.

        Olen kesän lapsi, mutta ilokseni huomasin, että alan herätä nauttimaan syyspimeydestä, erilaisten valojen ripustelusta ja kranssiaskartelusta. Kävin eilen kirpparilla, josta löysin askartelumateriaaleja niin syysjuttuihin kuin joulua silmällä pitäen.
        Täällä korvessa on liikkunut susia ihan kaupungin liepeillä. Onneksi niemellemme rakannettiin ympärivuotisesti asuttu talo, joten ei ne kaiketi päivisin lähistöllä liiku, olisi kauhistus törmätä suteen. On niitä talvisin ennenkin järven jäällä tallustellut, ei osannut pelätä kun oli aina porukkaa mökillä. Nyt en yksin tohtisi yötä viettää.

        No, keskiviikko, eilen pesty pyykki kuivanut, joten hommiin.

        Mukava kuulla touhuistasi. Siellä on sitten syksy hieman pidemmällä kuin meillä täällä L:rannassa. Mainitsit punajuurten olevan pieniä. Meilläkin ostetut punajuuret olivat tuskin kananmunan kokoisia. Oletin pojan valinneen pieniä, mutta ehkä ei ollutkaan suurempia siinä myyntierässä.
        Saitko hyvän sadon mustikkapensaistasi? Minua vähän harmittaa kun annoin omat mustikkapensaat pois, oletin niiden saavan paremman kasvupaikan, mutta olivat sitten kuolleet heillä kokonaan,
        Meillä vaahteran-ja tammenlehdet haravoidaan lehtikompostiin, mutta pensaiden ja koivun lehdet silppuuntuvat ruohonleikkuriin.
        Tammessa on vielä paljon lehtiä, mutta vaahtera pudottelee viimeisiään ja pihatalkkari tulee huomenna haravoimaan ja siivoilemaan pihalla.
        Hyvää syksyn jatkoa kaikille!

        P.s, Sattuneesta syystä olen luopunut nimimerkistäni,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivää Korvesta@

        Tein eilen hautuumaakeikan. Siivosin paleltuneet liljojen lehdet hautakiven ympäriltä. Asettelin värikkäät kanervat tilalle. Sytytin kynttilän lyhtyyn. Fyysinen suoritus, joka otti hiukan voimille, sisältäen puolen kilometrin kävelyn.

        Olen kesän lapsi, mutta ilokseni huomasin, että alan herätä nauttimaan syyspimeydestä, erilaisten valojen ripustelusta ja kranssiaskartelusta. Kävin eilen kirpparilla, josta löysin askartelumateriaaleja niin syysjuttuihin kuin joulua silmällä pitäen.
        Täällä korvessa on liikkunut susia ihan kaupungin liepeillä. Onneksi niemellemme rakannettiin ympärivuotisesti asuttu talo, joten ei ne kaiketi päivisin lähistöllä liiku, olisi kauhistus törmätä suteen. On niitä talvisin ennenkin järven jäällä tallustellut, ei osannut pelätä kun oli aina porukkaa mökillä. Nyt en yksin tohtisi yötä viettää.

        No, keskiviikko, eilen pesty pyykki kuivanut, joten hommiin.

        Korppis

        Vein vaimoni haudalle kanervat jo viikko pari sitten kun ne kestävät ehkä yli talven.
        kortteinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        P.s, Sattuneesta syystä olen luopunut nimimerkistäni,

        Ei haittaa tepa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei haittaa tepa

        Tereiset Kuopion piirin Hiljaisesta päivästä, Varkaus oli järjestys vuorossa, viisi vuotta edellisestä.

        Juhlat onnistui, laulummekin meni hyvin ja jauhelihakeitto maistui.
        Kirkkoherramme esitteli minulle jo tutun freskon, täytyy sanoa, että kyllä se pysäyttävä näky on joka kerta.
        Kanttorit lauloivat ja komeasti äänet kantoi.
        Suosittelen Varkaudessa käydessä tutustumaan.
        Väkeä vaan oli yllättävän vähän, kai nämä kirkolliset jutut ei nykyihmisiä kiinnosta.

        Joku kysyi aiemmin mitä lauloimme, ensin avauksena, kirkonkellojen soidessa lauloimme Pyhäaamu Herran Temppelissä,,, Kaikuvat kellot nyt kotoisen kirkon, kutsuen sanaasi taas kuulemaan,,,,, messu osuudessa ja sitten ruokailun jälkeen, lauloimme Ruskavalssin ja Kaiken kauniin rinnalla.
        Juhlassa kirkkoherra kertoi papiston vaatetuksesta ja juhla asujen väritarkoituksista.
        Näin kului päivä, aamulla en päässyt kirjoittamaan, oli häiriö Suomi 24:ssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        P.s, Sattuneesta syystä olen luopunut nimimerkistäni,

        Palstariippuvuutesi lisäksi olet myös Korppis riippuvainen, mutta et sitä itse huomaa.

        kylmätotuus

      • Anonyymi

        Puolivuotta vain palstalla imelää siirappia allekirjoituksellaan kertomansa mukaan.
        Kyllä niitä kirjoituksiaan löytyy jo 10-20 v sitten.
        Oliko puolenvuoden aikana jo kolmas teatraalinen lähtö marttyyrin viitta yllään.

    • Mukavaa saada Lappeenrannankin kuulumisia, palstan antia rikastaa tervehdykset eri puolilta Suomea ja naapurimaasta. Etelärannikon ruska kylpee tänään auringossa ja veteen heijastuessaan ihanuus kaksinkertaistuu. Vaahteroita ja tammia kasvaa paljon ympäristössä, omaan pihaan niitä ei istutettu, iso puistolehmus tontin nurkalla ei ruskavärejä saa. Tammet yleensä pitävät täällä lehdistään kiinni talveen saakka.

      Pensasmustikoista saatiin tänä syksynä kohtalainen sato, menestyvät hyvin kun tuodaan välillä oman metsän suoturvetta ja suorapaa. Meillä lajikkeet ovat Aino, Alvar ja North blue. Niitten ympärillä viihtyvät myös rhodot. Sato kypsyy eriaikaisesti, melkein yksitellen ne saa noukkia . Saskatooneista (marjatuomipihlaja) tulee melkein aina hyvä sato, mutta linnut ehtivät ensin, eikä mihinkään laiteta verkkoja, niissäkin kukinta ja ruskavärit ovat tärkeintä antia. Myös hyönteiset näyttävät imevän niiden marjoista ravintoa.

      Varsinaista kasvihuonetta ei meillä ole, sellaisena toimi varaston toisen pään lasitettu osa, mutta nyt se on liian varjoisa ja se toimii mietiskelypaikkanani ja talveksi laitan sinne kuusen valoineen ja lastenlasten kanssa aiemmin tonttulan. Talon paraatipuolen nurmialueen yleensä haravoin lehdistä, isomman nurmikentän hoitaa ruohonleikkuri. Hedelmäpuista pidonneet lehdet haravoin puiden juurille, samoin teen pensaille, ei mene hyvä lannoite hukkaan. Perennoistakin silppuan varret ja ripottelen multaa ja turvetta päälle, kuten myös puiden juurille, lehdet maatuvat nopeasti eivätkä lentele pitkin pihaa. Kesäkukat vaan jatkoivat kukkimistaan, tosin jo ränstyneinä, ne nakkasin kompostorin ruuaksi. Ostin pientä pakkastakin kestäviä syklaameja, niiden hehkuvia värejä en voi vastustaa ja seuraksi valkeaa marjakanervaa ja vielä kesän jäljiltä hyvin säilynyttä murattia. Callunaa ja tuivion oksia toiseen laakeaan ruukkuun, alustoihin myös sammalta ja mehiruusuketta, jota minulla on paljon kivikkoryhmässä. Näihin on kiva lisätä myöhemmin vielä kevyet ledvalosarjat.

      Kuten korppiskin kertoo, tämä touhuilu on hyvin inspiroivaa. Lähempänä pyhäinpäivää askartelen kransseja ja niihin käy tosiaan vaikka lintusomisteet, minulla on kokoelma aidonnäköisiä punatulkkuja.

      Kuulumisiin!

      • Olen samaa mieltä kanssasi.
        Katselin äskettäin You Tubesta haastattelua jossa muistisairauksista kärsivän puoliso oli mukana.
        Monesti sairauteen kuuluu myös agressiivinen käytös.
        Mistä sen tietää koska itsekin alan haukkua kaikki täällä ja siviilissä.
        Kanavaa katsoessa tuli mieleen että muistisairaus on julmimpia sairauksia.
        Rakas läheinen muuttuu vähitellen, vaikeiden kausien jälkeen vähitellen hiipuu pois.
        Toivon että jokainen ymmärtää että en ole tekemässä lausuntoa tänne kirjoittavista.
        Äkäisistä päivityksistä puheen ollen, itsekin kirjoittelin aika ilketä päivityksiä nuorempana. Johtuikohan vaihdevuosista ???

      • Anonyymi

        Ei säästynyt Ramoonakaan Paloman vihalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei säästynyt Ramoonakaan Paloman vihalta.

        Joku on ilmeisesti monistat kylmiksen ja paloman moitteet melkein kaikille. Mitä järkeä?

        Siis mitä ihmettä, kenelle tuo Palooma ja kuka toinen täällä nyt taas vihojaan viskoo? Tosi kuvottavaa aikuisilta vanhoilta ihmisiltä. Ymmärtäisin ,jos olivat viisvuotiaat hiekkalaatikolla tappelemassa.

      • Anonyymi

        En tajua miten tä,ä viesti on kahteen kertaan, tuolla ylempänä alkuperäisenä ja tämä toinen Ramoonan viestin perässä on jonkun toisen siihen kopioima.

        Tämä on aivan silkkaa sabotaasia.

        Olen kuitenkin varma, että useimmat kirjoittajat, Ramoona mukaan luettuna, ymmärtävät että viesti ei ole minulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku on ilmeisesti monistat kylmiksen ja paloman moitteet melkein kaikille. Mitä järkeä?

        Ilmeisesti palstahäirikkö käyttää hyväkseen tilannetta kun emme pääse kirjautumaan ja monistaa viestejämme niille joille ne eivät koskaan olleet osoitettu.
        Tarkoitus lienee kylvää epäsopua ja aiheuttaa lisää hämmennystä.

      • Kommentti alempana jossa moitin Ramoonaa on feikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei säästynyt Ramoonakaan Paloman vihalta.

        Ehkä Paloman kommentti meni väärään osoitteeseen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti palstahäirikkö käyttää hyväkseen tilannetta kun emme pääse kirjautumaan ja monistaa viestejämme niille joille ne eivät koskaan olleet osoitettu.
        Tarkoitus lienee kylvää epäsopua ja aiheuttaa lisää hämmennystä.

        Epäsovun kylväjä on tunnettu tyyppi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Paloman kommentti meni väärään osoitteeseen ?

        Ei vaan se kopioitiin ja pantiin vastauksena Ramoonalle.
        Ylempänä ketjussa on oma alkuperäinen kommenttini.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tajua miten tä,ä viesti on kahteen kertaan, tuolla ylempänä alkuperäisenä ja tämä toinen Ramoonan viestin perässä on jonkun toisen siihen kopioima.

        Tämä on aivan silkkaa sabotaasia.

        Olen kuitenkin varma, että useimmat kirjoittajat, Ramoona mukaan luettuna, ymmärtävät että viesti ei ole minulta.

        Ei se sinulta olekaan kun Paloma siinä lukee allekirjoituksena.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Ei vaan se kopioitiin ja pantiin vastauksena Ramoonalle.
        Ylempänä ketjussa on oma alkuperäinen kommenttini.

        Näkyy olevan se alkuperäinen korppikselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyy olevan se alkuperäinen korppikselle.

        Niin näyttää olevan Korppikselle. Varmaan vahingossa Paloma kopioinut tekstinsä Ramoonalle. Ramoona kirjoittaa hyvin neutraalisti osoittamatta ketään ja jos osoittaa, on sekin positiivinen huomiointi. Voihan sekin kyllä aiheuttaa närää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku on ilmeisesti monistat kylmiksen ja paloman moitteet melkein kaikille. Mitä järkeä?

        Ne kuuluu kaikille!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäsovun kylväjä on tunnettu tyyppi.

        HEI!
        "Tunnettu tyyppi"?!
        Älä vihjaile. Etkö ymmärrä, että emme tiedä, ketä tarkoitat, ja tuollaiset heitot aiheuttavat yhä enemmän hämmennystä lukijoissa.
        Mkr.

    • Huomasin toki, että Paloman teksti oli irrotettu alkuperäisestä yhteydestään, ja noita feikkiviestejä näyttää olevan aiempanakin ketjussa.

      • Anonyymi

        Me jotka luemme kommentit vain kertaalleen, emmekä paina niitä mieleemme, olemme täysin ulalla näiden heittojen keskellä. Mikä vihjetietokilpailu tämä on?
        Rivien välistä lukeminen ja arvuuttelu kirjoittajista ei kiinnosta.

        Nojatuoli jaettu kahtia. On Hillan puoli ja Korppiksen puoli. Keskellä pieni alue, jossa puolueettomat. He/me jotka haluaisimme vain kirjoittaa omista tai yhteisistä asioista.

        Hillalle kelpaa kaikki sopuisat kirjoittajat. Jos joku siitä poikkeavaa linjaa, pitäisi perustaa oma ” bloginsa”.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nojatuoli jaettu kahtia. On Hillan puoli ja Korppiksen puoli. Keskellä pieni alue, jossa puolueettomat. He/me jotka haluaisimme vain kirjoittaa omista tai yhteisistä asioista.

        Ei ole mitään kahtiajakoa, paitsi se mitä pari (?) anoa yrittää saada aikaan hämmentämällä soppaa, ylistämällä Hil-laa ja haukkumalla korppista . Nyt eilen illalla ja viime yönä he menivät niin pitkälle, että kopioivat allekirjoitettuja viestejämme ja asettivat niitä vastaukseksi kirjoittajille joille ne koskaan olleet tarkoitettu. Lapsellista riidanhakua.

        Kaikki muut, mukaanluettuna minä ja uskon että korppiskin, haluavat kirjoittaa vain omista ja yhteisistäkin asioista. Tämä "me hyvät/ nuo pahat" , elipalstan polirisointi on täysin keinotekoista ja tarkoitettua.

        Toistan sinulle tämän eli oletko sinä se toinen ano vai mistä hitosta sinä tiedät, että niitä on kaksi?

        Mitä hemmettiä kirjoitat?
        Kylmätotuus on julistanut, että teitä on kolme!?
        On myös totuuskomiossio jossa on Korppiksen mukaan 4-5 kirjoittajaa!
        Kyllä tuo jaottelu tulee teidän leiristä!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toistan sinulle tämän eli oletko sinä se toinen ano vai mistä hitosta sinä tiedät, että niitä on kaksi?

        Enhän minä tiedä, siksi laitoin kysymysmerkin sulkumerkkien sisään.
        Eikö teitä sitten olekaan kuin vain yksi, palstahäirikkö, siis sinä?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Ei ole mitään kahtiajakoa, paitsi se mitä pari (?) anoa yrittää saada aikaan hämmentämällä soppaa, ylistämällä Hil-laa ja haukkumalla korppista . Nyt eilen illalla ja viime yönä he menivät niin pitkälle, että kopioivat allekirjoitettuja viestejämme ja asettivat niitä vastaukseksi kirjoittajille joille ne koskaan olleet tarkoitettu. Lapsellista riidanhakua.

        Kaikki muut, mukaanluettuna minä ja uskon että korppiskin, haluavat kirjoittaa vain omista ja yhteisistäkin asioista. Tämä "me hyvät/ nuo pahat" , elipalstan polirisointi on täysin keinotekoista ja tarkoitettua.

        Ei pitäisi olla oikeutetumpaa teidän leiristä kaksi haukkuu Hillaa ja kehuu Korppista. No, kolme, korppishan myös kehuu itseään ja haukkuu hillaa.

        Kerrohan Paloma, missä kohtaan sinua vastaan kirjoitettiin, kun päätit kirjoittaa näin:

        "Ellet tuota mitään muuta sisältöä tälle palstalle, kuin haukkumiset, stalkkaamiset, ivat ja jankuttamiset jossain muinaisuudessa käytetetyistä sanoista, jotka eivät olleet edes kohdistuneeet henkilökohtaisesti keneenkään niin tekisit meille kaikille muille suuren palveluksen jos antaisit meidän kirjoitella omia juttujamme täällä rauhassa,
        t. Paloma"

        Itse koen tuon viestin siten, että sinulla on tarve riidellä ja tämä ei ole ensimmäinen kertoo, kun tuon olen viesteistäsi kokenut.

        Mitä mieltä olet siitä ajatuksesta että mielipide on vetoomus kirjoitusrauhan puolesta ja toivomus rauhallisesta yhteydenpidosta?

        samaa mieltä. tuollaiset kommentit ovat omiaan lietsomaan riitaa. sehän taas nähtiin., niin tapahtui. hilla on nimenomaan toivonut ettei riitaa kylvettäisi. hillan toivomuksia ei teidän leiri kunnioita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei pitäisi olla oikeutetumpaa teidän leiristä kaksi haukkuu Hillaa ja kehuu Korppista. No, kolme, korppishan myös kehuu itseään ja haukkuu hillaa.

        Lopeta ei ole mitään jakoja. On ihmisiä erilaisin mielipitein. Joidenkin kirjoitukset kokee samanhenkiseksi kuin itse ajattelee.

        Turhaa kinaa jonninjoutavasta.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Lopeta ei ole mitään jakoja. On ihmisiä erilaisin mielipitein. Joidenkin kirjoitukset kokee samanhenkiseksi kuin itse ajattelee.

        Turhaa kinaa jonninjoutavasta.

        itse olet tuon jaon julistanut 4-5 kirjoittajaa. kylmis laskee 3.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan Paloma, missä kohtaan sinua vastaan kirjoitettiin, kun päätit kirjoittaa näin:

        "Ellet tuota mitään muuta sisältöä tälle palstalle, kuin haukkumiset, stalkkaamiset, ivat ja jankuttamiset jossain muinaisuudessa käytetetyistä sanoista, jotka eivät olleet edes kohdistuneeet henkilökohtaisesti keneenkään niin tekisit meille kaikille muille suuren palveluksen jos antaisit meidän kirjoitella omia juttujamme täällä rauhassa,
        t. Paloma"

        Itse koen tuon viestin siten, että sinulla on tarve riidellä ja tämä ei ole ensimmäinen kertoo, kun tuon olen viesteistäsi kokenut.

        Kommenttini oli mielipiteeni siitä miten palstarauhaa voitaisiin edistää lopettamalla turha räksytys siitä kuka on hyvä ja kuka on paha ja vuosien takaisten yhteydestään irrotettujen ja ei-kenellekään henkilökohtaisesti osoitettujen sanojen tai ilmaisujen toisto ja jankutus.

        Elikkä siis, minä toivon sopua ja palstarauhaa ja tuollainen "hajoita ja hallitse"-mentaliteetti ja pitkävihaisuus joko koetuista tai väärinymmärretyistä loukkauksista muistuttaminen ja syyttäminen ei edistä palstarauhaa.

        Erilaiset mielipiteet ovat toki perusta hyvälle ja antoisalle keskustelulle.
        Mutta se onkin sitten aivan eri asia kuin tämä tahallinen ja häiritsevä nimittely , syyttely ja leireihin jakaminen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        itse olet tuon jaon julistanut 4-5 kirjoittajaa. kylmis laskee 3.

        Huumoria kehiin ; ))

        Samanlaiset jutut on sinulla ja korppiksellahuumoria ja metaforaa, muilla räksytystä ja vainoamusta. Nimittelystä syyttelystä ja leireistä sinulla ei ole varaa ketään ojentaa, hoida ensin oma tonttisi! ,

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Lopeta ei ole mitään jakoja. On ihmisiä erilaisin mielipitein. Joidenkin kirjoitukset kokee samanhenkiseksi kuin itse ajattelee.

        Turhaa kinaa jonninjoutavasta.

        Peruustakaa te kolmen kopla oma ketju, koska olette niin samanhenkisiä. Miksi tuppaatte erihenkisten ketjuun ?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Huumoria kehiin ; ))

        ei tuossa ole mitään naurettavaa. faktaa. löydät tuon jaottelusi kyllä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Peruustakaa te kolmen kopla oma ketju, koska olette niin samanhenkisiä. Miksi tuppaatte erihenkisten ketjuun ?

        Minä olen ollut täällä melkein yhtä kauan kuin ketjun aloittajakin, korppis taisi tulla suurinpiirtein samaan aikaan kuin minäkin.
        Kuokkavieraat näissä pidoissa taitaa olla jotkut muut :)

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Minä olen ollut täällä melkein yhtä kauan kuin ketjun aloittajakin, korppis taisi tulla suurinpiirtein samaan aikaan kuin minäkin.
        Kuokkavieraat näissä pidoissa taitaa olla jotkut muut :)

        Oho 😮

        Hilla saa päättää ketkä on hänen kuokkavieraitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peruustakaa te kolmen kopla oma ketju, koska olette niin samanhenkisiä. Miksi tuppaatte erihenkisten ketjuun ?

        He ovat riitariippuvaisia. Ei olisi mitään keskusteltavaa heillä kolmella keskenään. Tarvitsevat anoja tai vastapuolen rekattuja pitääkseen riitaa yllään.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kommenttini oli mielipiteeni siitä miten palstarauhaa voitaisiin edistää lopettamalla turha räksytys siitä kuka on hyvä ja kuka on paha ja vuosien takaisten yhteydestään irrotettujen ja ei-kenellekään henkilökohtaisesti osoitettujen sanojen tai ilmaisujen toisto ja jankutus.

        Elikkä siis, minä toivon sopua ja palstarauhaa ja tuollainen "hajoita ja hallitse"-mentaliteetti ja pitkävihaisuus joko koetuista tai väärinymmärretyistä loukkauksista muistuttaminen ja syyttäminen ei edistä palstarauhaa.

        Erilaiset mielipiteet ovat toki perusta hyvälle ja antoisalle keskustelulle.
        Mutta se onkin sitten aivan eri asia kuin tämä tahallinen ja häiritsevä nimittely , syyttely ja leireihin jakaminen.

        Sinä olisit voinut tehdä siitä oman aloituksen. Jokainen tietää, että tuollainen aiheuttaa vain lisää kinaa, mutta onko sitten tarkoitus tuhota Hillanin ketju?

        Itse en olisi missään nimessä kommentoinut tuota kirjoitustasi, jos Hilla olisi vielä tähän ketjuun osallistunut, mutta hän aloitti jo uuden ketjun, joten tuhotaan tämä nyt lopullisesti.

        Sinä yrität kovasti täällä pomottaa, mutta pomota omissa aloituksissasi, jooko?

        sama ano eli Anonyymi
        2024-10-17 11:57:17

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Minä olen ollut täällä melkein yhtä kauan kuin ketjun aloittajakin, korppis taisi tulla suurinpiirtein samaan aikaan kuin minäkin.
        Kuokkavieraat näissä pidoissa taitaa olla jotkut muut :)

        Oletko muka kirjoittanut aloittajan ketjuun yhtä kauan, kuin aloittajakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mieltä olet siitä ajatuksesta että mielipide on vetoomus kirjoitusrauhan puolesta ja toivomus rauhallisesta yhteydenpidosta?
        Mkr.

        Mitä mieltä sinä olet Hillanin toiveista?

        Onko sinun mielestäsi oikein, että muutamat nokittelee Hillania ja sinä tiedät tasan tarkkaan keitä he ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mieltä sinä olet Hillanin toiveista?

        Onko sinun mielestäsi oikein, että muutamat nokittelee Hillania ja sinä tiedät tasan tarkkaan keitä he ovat.

        Hilla on esittänyt avoimesti palstalla toiveen että korppis perustaisi oman ketjun ja samaa toivoi deme.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Ei ole mitään kahtiajakoa, paitsi se mitä pari (?) anoa yrittää saada aikaan hämmentämällä soppaa, ylistämällä Hil-laa ja haukkumalla korppista . Nyt eilen illalla ja viime yönä he menivät niin pitkälle, että kopioivat allekirjoitettuja viestejämme ja asettivat niitä vastaukseksi kirjoittajille joille ne koskaan olleet tarkoitettu. Lapsellista riidanhakua.

        Kaikki muut, mukaanluettuna minä ja uskon että korppiskin, haluavat kirjoittaa vain omista ja yhteisistäkin asioista. Tämä "me hyvät/ nuo pahat" , elipalstan polirisointi on täysin keinotekoista ja tarkoitettua.

        Onhan kaikilla oikeus tykätä tai olla tykkäämättä muista.Tykkään hillasta, en korppiksesta enkä sinustakaan. Saan kehua sitä kenestä tykkään. Nuinhän sinäkin kehut kaveriasi.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Minä olen ollut täällä melkein yhtä kauan kuin ketjun aloittajakin, korppis taisi tulla suurinpiirtein samaan aikaan kuin minäkin.
        Kuokkavieraat näissä pidoissa taitaa olla jotkut muut :)

        Olet ollut suomi24 foorumilla vuosia, mutta et tämän aloittajan ketjuissa, joten älä valehtele vai sekoiletko taas.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet ollut suomi24 foorumilla vuosia, mutta et tämän aloittajan ketjuissa, joten älä valehtele vai sekoiletko taas.

        Kirjoittelin satunnaisesti myös kahvipirtissä.
        Aivan sulassa sovussa muiden kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko muka kirjoittanut aloittajan ketjuun yhtä kauan, kuin aloittajakin.

        En ehkä ihan alusta, koska olin pitkään ainoastaan omassa ikäryhmässäni, mutta kirjoitin silloin tällöin myös kahvipirttiin, en muista tarkaa vuosilukua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan kaikilla oikeus tykätä tai olla tykkäämättä muista.Tykkään hillasta, en korppiksesta enkä sinustakaan. Saan kehua sitä kenestä tykkään. Nuinhän sinäkin kehut kaveriasi.

        Kun tämä nyt ei ole mikään tykkäämispalsta tai ei-tykkäämispalsta. Kyllä positiivista palautetta saa antaa, jos siihen on syytä, mutta HENKILÖÖN KOHDISTUVAT HYÖKKÄYKSET, samoin kuin ylenpalttinen kehuskelu ja mielistely eivät tuo mitään positiivista tähänkään ketjuun.

      • Anonyymi

        En ole, mutta tietysti hän saa päättää ketkä ovat kuokkavieraita hänen ketjussaan ja on sen ilmaissutkin.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kirjoittelin satunnaisesti myös kahvipirtissä.
        Aivan sulassa sovussa muiden kanssa.

        Kyllä minä muistan sinun tulosi Kahvipirttiin. Tunsin myötähäpeää silloin sinun puolestasi.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kun tämä nyt ei ole mikään tykkäämispalsta tai ei-tykkäämispalsta. Kyllä positiivista palautetta saa antaa, jos siihen on syytä, mutta HENKILÖÖN KOHDISTUVAT HYÖKKÄYKSET, samoin kuin ylenpalttinen kehuskelu ja mielistely eivät tuo mitään positiivista tähänkään ketjuun.

        Saako todellakin sinun mielestä antaa positiivista palautetta vai syytätkö sitten manipuloinnista?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        En ehkä ihan alusta, koska olin pitkään ainoastaan omassa ikäryhmässäni, mutta kirjoitin silloin tällöin myös kahvipirttiin, en muista tarkaa vuosilukua.

        Kahvipirtin kaatoon osallistuit tukena , kun korppis sinne rynnisti saatuaan pakit 60 plussalta. Sinne marssitte takki auki skillania opettamaan ja sittenhän ketju siirtyi pian 80:lle ja teidän riitakumppanit tuli mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako todellakin sinun mielestä antaa positiivista palautetta vai syytätkö sitten manipuloinnista?

        Se on manipulointia malliin ”hajoita ja hallitse”, jos kehut tulee jollekkin muulle kuin itselle ja kaverille. Siis kaikki kehut palomalle ka korppikselle, niin palsta säilyy yhtenäisenä rauhan majana. Paloma onkin rauhan kyyhky merkitykseltään.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kun tämä nyt ei ole mikään tykkäämispalsta tai ei-tykkäämispalsta. Kyllä positiivista palautetta saa antaa, jos siihen on syytä, mutta HENKILÖÖN KOHDISTUVAT HYÖKKÄYKSET, samoin kuin ylenpalttinen kehuskelu ja mielistely eivät tuo mitään positiivista tähänkään ketjuun.

        Hengitä rauhallisesti. Näköjään hyperventiloit. Sinulla menee niin helposti tunteisiin.

        No, niin. Sitten muistelet miten itse olet mennyt henkilöön kohdistuviin hyökkäyksiin anoja kohtaan.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kun tämä nyt ei ole mikään tykkäämispalsta tai ei-tykkäämispalsta. Kyllä positiivista palautetta saa antaa, jos siihen on syytä, mutta HENKILÖÖN KOHDISTUVAT HYÖKKÄYKSET, samoin kuin ylenpalttinen kehuskelu ja mielistely eivät tuo mitään positiivista tähänkään ketjuun.

        Kukas se on ylenpalttisesti kehunut ja mielistellyt korppista? Sinä! Mksi sinulla on eri säännöt itsellesi?
        Ja anotko eivät ole henkilöitä, kun heitä sätit kaiken aikaa??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole, mutta tietysti hän saa päättää ketkä ovat kuokkavieraita hänen ketjussaan ja on sen ilmaissutkin.

        S24 on kaikille kiinnostuneille. Kukaan ei ole " kuokkavieras"!.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas se on ylenpalttisesti kehunut ja mielistellyt korppista? Sinä! Mksi sinulla on eri säännöt itsellesi?
        Ja anotko eivät ole henkilöitä, kun heitä sätit kaiken aikaa??

        Kertauksena kahvipirtin hävitys. Uusinta vuosien takaa.
        Keskustelijoiden häiritseminen ja sivuuttaminen on kaikkien tavoite. Keinoista viiss.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        S24 on kaikille kiinnostuneille. Kukaan ei ole " kuokkavieras"!.

        Paloma niistä kuokkavieraista ensin puhui. Luulee olevansa kutsuvieras ja kunniavieras.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kun tämä nyt ei ole mikään tykkäämispalsta tai ei-tykkäämispalsta. Kyllä positiivista palautetta saa antaa, jos siihen on syytä, mutta HENKILÖÖN KOHDISTUVAT HYÖKKÄYKSET, samoin kuin ylenpalttinen kehuskelu ja mielistely eivät tuo mitään positiivista tähänkään ketjuun.

        Et sinä sitä määrää onko tämä tykkäämispalsta vai ei.

    • Anonyymi

      Kyllä minä sanon nyt suorat sanat: Olette täysin väärässä, perkl!

    • Anonyymi

      Luin tuota uutta Nojatuolia ja siellä kirjoitettiin näin:

      "Joukossamme on katkeroituneita ja yksin jääneitä ihmisiä, jotka kuvittelevat, että heitä ei hyväksytä joukkoon. Sen vuoksi hyökkäävät"

      Itse en menisi noin kirjoittamaan, kun palsta on 80 plus. Monelta on kumppanin ns. viikatemies vienyt.

      Toisekseen, ilkeyttä ja hyökkäämistä täällä näkee näillä parisuhteessakin eläviltä vai tulevatko tänne purkamaan kiukkunsa, jotta parisuhde pysyisi seesteisenä.

      • Anonyymi

        ” pysyisi seesteisenä” 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Minullakin on muistikuva että karvahattu-Paloma ja lantsari-Korppis ovat kumpikin parisuhteessa tahoillaan. Kyllähän nuo hyökkäykset lukemani perusteella sieltä parisuhdepuolelta on mikäli olettamus on se, että anot ovat leskejä, eronneita tai omaehtoissinkkuja.

        Ei se nyt kovin kummonen parisuhde ole, kun ainaki toinen koko ajan hyppää palstalla kertomassamiten suhaa edestakas mökillä ja kortteerissaan.

        Säälittää Petzele, kun ikää on ja morsmaikku mökittää alvariinsa.
        Toisaalta eikös morsmaikku ole Petzelen johdettavana. Taitaa olla niin, että sulho haluaakin omaa aikaa 🤫

        On tuolta lahden takaakin saatu selvitys vuorokauden rytmistä, varsinkin kuka milloinkin on hereillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minullakin on muistikuva että karvahattu-Paloma ja lantsari-Korppis ovat kumpikin parisuhteessa tahoillaan. Kyllähän nuo hyökkäykset lukemani perusteella sieltä parisuhdepuolelta on mikäli olettamus on se, että anot ovat leskejä, eronneita tai omaehtoissinkkuja.

        Anot ei levittele yksityisasioitaan palstalle,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anot ei levittele yksityisasioitaan palstalle,

        Anot osaa kunnioittaa omaa ja läheistensä yksityisyyttä. Eräöt rekatut levittelee kaikki omat perheensä asiat tänne ja sitten vinkuu, kun niitä kommentoidaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittää Petzele, kun ikää on ja morsmaikku mökittää alvariinsa.
        Toisaalta eikös morsmaikku ole Petzelen johdettavana. Taitaa olla niin, että sulho haluaakin omaa aikaa 🤫

        Eri kieli ja kierreportaan alla siellä sulhon omistamassa asunnossa. Ilmankos mökittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anot osaa kunnioittaa omaa ja läheistensä yksityisyyttä. Eräöt rekatut levittelee kaikki omat perheensä asiat tänne ja sitten vinkuu, kun niitä kommentoidaan.

        On tietysti kohteliasta, että anot eivät kommentoi muiden kertomuksia perheensä asioista. Tuntuu hyvältä, kun luvataan, että yksityisyyttä vastedes kunnioitetaan.

    • Anonyymi

      Tiilia- taalia tallal laa. On tämä näemmä omituisten otusten kerho! Sanon vaan.

    • Anonyymi

      Kaverukset alkoi TAAS hämmentämään uusinta Nojatuolia. On ne nyt niin kateellisia Hillalle.

      • Taisi kuitenkin olla itse ketjun emäntä joka antoi siihen aiheen.
        :)

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Taisi kuitenkin olla itse ketjun emäntä joka antoi siihen aiheen.
        :)

        Voi sinua reppanaa....

      • Anonyymi

        Annanpa heidän hämmentää ja häärätä. Sininen nikki näkyy taas, niin ei tarvitse sitä ketjua avata. Avaan, jos avaan vasta, kun 200 on täynnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua reppanaa....

        haahuilee kuin sokea pulu etsien riitakymppania (?)

    • Anonyymi

      Nämö 200+:t ovat ketjujen parsta keskustelutilaa.
      Ei tarvitse Hillan ohjeistusta enää lueskella - keskustelu on vapaa kuin taivaan lintu, normienmukainen keskustelu tietenkin - turha hienostelu ja varovainen "pyöritys"on pois.

      • Anonyymi

        Juu, ja nämähän ovat seka-asiaketjuja eli ei mitään määrätyä asiaa koskevia - ei siis tarvitse nojatuoleista keskustella vaikaa otsikko sen kuvan antaa.

    • Anonyymi

      Se paikka on vaan nimetty nojatuoliksi, koska se on rento ja kotoinen paikka jossa saa jutella leppoisasti .

      • Anonyymi

        se leppoisuus on alkumetri(e)n harhaa.aika usein viimeistään 3 tai 4 kommentti sisältää tölväisyn tai piiloveetuilua.

      • Anonyymi

        Juu, ja kontrolli seuraa alvariinsa leppoisuusasteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se leppoisuus on alkumetri(e)n harhaa.aika usein viimeistään 3 tai 4 kommentti sisältää tölväisyn tai piiloveetuilua.

        Paloma heti huomautteli hillan luonteesta, kun tämä anoja kiittelee. Korppis alkoi valittaa ettei anot kiitosta ansaitse ja viittasi rdellisen ketjun loppuun. Niiden kahden pitää perustaa oma anovapaa palsta. Johan sellainen on facessa, mikseivät siellä pysy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paloma heti huomautteli hillan luonteesta, kun tämä anoja kiittelee. Korppis alkoi valittaa ettei anot kiitosta ansaitse ja viittasi rdellisen ketjun loppuun. Niiden kahden pitää perustaa oma anovapaa palsta. Johan sellainen on facessa, mikseivät siellä pysy?

        ei heillä ole puhuttavaa keskenään.ploma pelkää kk:ta.nähty on monesti ja 60+ palstalle kk toi ploman pojasta facessa näkemäänsä arkaluontoista matskua.kertoi tarkkaan eräästä kuvastakin.ploma on kk:n pihdeissä.siksi lipoo kk:ta joka käänteessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ja kontrolli seuraa alvariinsa leppoisuusasteita.

        One/tripla

      • Anonyymi kirjoitti:

        ei heillä ole puhuttavaa keskenään.ploma pelkää kk:ta.nähty on monesti ja 60 palstalle kk toi ploman pojasta facessa näkemäänsä arkaluontoista matskua.kertoi tarkkaan eräästä kuvastakin.ploma on kk:n pihdeissä.siksi lipoo kk:ta joka käänteessä.

        Sinä kirjoitat vieläkin pötkyyn.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Sinä kirjoitat vieläkin pötkyyn.

        Sinä kyyläät vieläkin täällä. Mene jo lepäämään pötkylleen’

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Sinä kirjoitat vieläkin pötkyyn.

        Miten niin vieläkin? Tunnistatko Taas jonkun anon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin vieläkin? Tunnistatko Taas jonkun anon?

        Korppiksella on meedion kyvyt, vain hän tunnistaa anot!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korppiksella on meedion kyvyt, vain hän tunnistaa anot!

        Hän on niin hyvä, ylihyvä kaikessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paloma heti huomautteli hillan luonteesta, kun tämä anoja kiittelee. Korppis alkoi valittaa ettei anot kiitosta ansaitse ja viittasi rdellisen ketjun loppuun. Niiden kahden pitää perustaa oma anovapaa palsta. Johan sellainen on facessa, mikseivät siellä pysy?

        "Anovapaa" on anojen itsensä käsissä.
        Toisten kommentteja ei voi poistaa.

    • Anonyymi

      Trolli-anot tunnistaa aina!

      • Anonyymi

        Tuntomerkit ilmi ja heti!

    • Anonyymi

      Voi iloista lauantai-iltaa. Tässä massuni vieressä lekottelen tyytyväisenä ja naputtelen tätä juttua. Masu on täynnä kumppanin paistamia pitsireunaisia räiskäleitä.
      Itse en osaa niin hyviä paistaa, vaikka muut makoisat ruuat teenkin.

      Leppeä on ollut syys-sää vaikkei aurinko paljon hymyilekkään.
      Kuuntelen nyt samalla äänikirjaa. Ihan on mielenkiintoinen. Epämieluisat hipaisen samantien pois. Se on helppoa tabletilla. Saa kirjat hetkessä kuunneltavaksi ja pois.
      Rakastan tätä nykytekniikkaa-aah.
      Tekee elämän helpoksi. Enpä olisi uskonut 15 vuotta sitten , että kaikki toimii jouhevasti diginä.
      NIIN KAUAN , KUIN TOIMII- ymmärrän senkin.
      Tuo mobiilivarmenne on tosi helppo. Ja kaikista tärkeistä on apit valmiina, ni ei erehdy huijaus-sivuille,,,,, toivottavasti. Ei kantsi kyllä kehua!
      Nyt alan katselemaan ,jos tulee lemppariohjelmia. Mukavaa iltaa kaikille leppoisille ihmisille.

      • Anonyymi

        Katsotko elämäni biisiä? Parissa viimeisessä on ollut aika mitäänsanomattomia biisejä.
        Ei olisi luullut niitä kenenkään biiseiksi. Pitää kuitenkin taas tänään katsoa, olenhan koukussa ohjelmaan.
        Rauhaisaa illan jatkoa kaikille!

    • Anonyymi

      Kyllä katsoin, ja ei kyllä puhutellut minua lainkaan yksikään biiseistä.
      Tapanani on, kun kuule jossakin ohjelmassa oikein hyvän kappaleen, sukellan spotify appiin ja nappaan siltä omaan lempimusiikin listaani sen . Siell voi vielä valita, kuka se yleensä esittää omaan makuuni.

      • Anonyymi

        Katsoin minäkin elämäni biisiä. Omat arvaukseni menivät täysin pieleen. Eivätpä vieraatkaan kovin hyvin pärjänneet. Parasta ohjelmassa ovat muusikot ja solistit, niin nytkin.

    • Anonyymi

      Katsoin myös : Vain Elämää. Kyllä- kyllä kyynelehdin kovi,,, Se Jussi Rainion lapsuus- huah,,,,

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe