Endometrioosi

Onko jollain ollut kyseinen tulehdus? Ootteko saanu lapsia, vai jääny istten ilman niitä?

Kaverit pelotteli et mulla olis toi, ja nyt pelottaa ihan hirveesti! :(
41078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Millä perusteella kaverisi pelottelee sinua endolla kun sitä ei voi edes välttämättä ultrallakaan havaita?
Sitten asiaan, mulla on endo ja lapsia kuitenkin kaksi tervettä. Nyt ei muuta kun heti lääkäriin ja jos sulla on endo, sitä parempi mitä aiemmin hoito aloitetaan varsinkin jos ei ole lapsia.
Sitä paitsi se ei ole tulehdus vaan kasvain joka kasvaa rihmastona etenkin kohdussa ja munasarjoilla, toki voi levitä muuallekkin.
Sitten se saattaa tehdä lisäpesäkkeitä joihinkin paikkoihin ja ne lisäpesäkkeet on suurempia kohtia, minulla tällähetkellä pippurin kokoisia kuten lääkäri niitä koon mukaan nimitti.
Sitä ei tarvitse pelätä mutta heti lääkäriin jos on oikeat oireet. esim. kovat vatsakivut kuukautisten aikaan ja ns. tärinäkipu kohtauksia.

Äänestä

Ihan turhaan pelkäät endoa. Se ei ole mikään tulehdus. Se on kuukautisten aikana kasvava rihmasto. Jos endoo on paljon se estää raskaaksi tulon, mutta raskaana olo taas poistaa, kuivattaa endon.
Endoa itseltäni on poistettu kolme kertaa, laaserleikkausella, pieni juttu, mielestäni. Endo on estänyt raskaaksi tulon, mutta juuri eilen tein positiivisen raskaustestin : ) Viimisin leikkaus tehtiin puol vuotta sitte.
Kehottaisin sinua meneen heti gynegologin vastaanotolle. Hän osaa ohjata sinut oikeisiin hoitoihin. Älä pelkää!!!
Hyvää jatkoa!!

Äänestä
  • Oli mukava lukea kun ihmiset tsemppaa toisia, ettei tarvi pelätä! Kuitenkin täällä on jälleen yksi hurjan pelokas tapaus, joka on menossa muutaman kuukauden sisällä laparoskopiaan. Mulla on ollut kovia kuukautiskipuja useita vuosia enkä ole raskaaksikaan tullut. Kivut ovat viime aikoina vaan lisääntyneet ja niitä on alkanut olla mm. ulostaessa, joten säikähdin todella ja varasin ajan lääkärille. Tähänasti olen ollut toiveikas ja kuvitellut että ei mussa mitäänvikaa ole. Kohtaon kuitenkin kohtalon hetki käsillä. Onhan se tietenkin hyvä että tätä hoidetaan mutta nyt on alkanut pelottaa se, että mitä jos sieltä aletaan poistaa raskaaksi tulemisen ja synnyttämisen kannalta olennaisia elimiä kuten munasarjoja tms. Pelottaa ihan vietävästi, että mun endo on pahasti levinnyt kun on tosiaan jo noita ulostusvaikeuksiakin eli kipua ulostaessa. Osaisiko joku ystävällinen kertoa, kuinka usein joudutaan tekemään radikaaleja ratkaisuja leikkauksen yhteydessä eli poistamaan jotain edellä mainittua??

    Hyvää kesää kaikille!

    Vastauksista kiitollisena, pelokas

    Äänestä

  • pelokas kirjoitti:

    Oli mukava lukea kun ihmiset tsemppaa toisia, ettei tarvi pelätä! Kuitenkin täällä on jälleen yksi hurjan pelokas tapaus, joka on menossa muutaman kuukauden sisällä laparoskopiaan. Mulla on ollut kovia kuukautiskipuja useita vuosia enkä ole raskaaksikaan tullut. Kivut ovat viime aikoina vaan lisääntyneet ja niitä on alkanut olla mm. ulostaessa, joten säikähdin todella ja varasin ajan lääkärille. Tähänasti olen ollut toiveikas ja kuvitellut että ei mussa mitäänvikaa ole. Kohtaon kuitenkin kohtalon hetki käsillä. Onhan se tietenkin hyvä että tätä hoidetaan mutta nyt on alkanut pelottaa se, että mitä jos sieltä aletaan poistaa raskaaksi tulemisen ja synnyttämisen kannalta olennaisia elimiä kuten munasarjoja tms. Pelottaa ihan vietävästi, että mun endo on pahasti levinnyt kun on tosiaan jo noita ulostusvaikeuksiakin eli kipua ulostaessa. Osaisiko joku ystävällinen kertoa, kuinka usein joudutaan tekemään radikaaleja ratkaisuja leikkauksen yhteydessä eli poistamaan jotain edellä mainittua??

    Hyvää kesää kaikille!

    Vastauksista kiitollisena, pelokas

    Kiitos viesteistänne, on kiva huomata, että "kohtalotovereita" löytyy! Minulla todettiin endometrioosi jo vuosia sitten (olen nyt 29-vee) ja tehtiin laparoskopia 4/2002. Tähystyksellä ei kuitenkaan voitu tehdä mitään endometrioosille ja minulle kerrottiin, että jos toimenpide on tarvis jossain vaiheessa tehdä, se tulee olemaan "isompi leikkaus". Itse laparoskopia ei ole paha toimenpide, pääsin samana päivänä kotiin, enkä usko että siinä voisi tapahtua mitään peruuttamatonta.

    Minulla ja puolisollani on nyt sellainen tilanne, että mietimme pillereiden lopettamista.... pelottaa ja jännittää.... siis sekä ne jumalattomat kuukautiskivut että raskaaksi tuleminen... niin ja mistä sitä tietää, tulenko raskaaksi ollenkaan?! Se on ehkä se suurin huolenaihe. Sairaalassa kyllä kertoivat, että minun on mahdollista tulla raskaaksi myös ilman tuota "isompaa leikkausta". Nyt ei muuta kun yrittämään ;)

    Oikein mukavaa kesää kaikille ja erityisesti kaikille endometrioosi-ihmisille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaipaan apua kirjoitti:

Onko jollain ollut kyseinen tulehdus? Ootteko saanu lapsia, vai jääny istten ilman niitä?

Kaverit pelotteli et mulla olis toi, ja nyt pelottaa ihan hirveesti! :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu