Raamattu kieltää kaiken muun paitsi m+n.
Suhteen M+N luomiseen ja siinä elämisessä on Raamatussa paljon hyviä neuvoja, varoituksia, lohdutusta
M+N on ainoa terve ja Jumalan hyväksymä ihmissuuhdemuoto seksuaalisesti.
Siksi esim. eläimiin sekaantuminen, homoseksuaalisuus, lesboilu, transsut... eli kaikki se mikä on vastoin M+N on syntiä 100%.
Miksi Jumala on kieltänyt muut paitsi M+N. Asiaa voi tarkastella monesta näkökulmasta. Otetaan tarkasteluun yksi asia; Puolison murha.
Suomessa murhasi v. 2023 homo miespuolisonsa 60 puukoniskulla raa'asti. Vuonna 2020 lesbo murhasi naispuolisonsa ensin nukuttamalla hänet lääkkeillä, sitten kuristi hänet kuoliaaksi ja lopulta koitti poltaa murhaamansa puolison.
Nyt saatoit ajatella: " Murhaahan heterotkin puolisoja. Ja paljon enemmän." Onko näin ? Katsotaan.
Lasketaan tilastotieteellisesti asia. Suhteessa ryhmien kokoon. Silloin yhtä mm tai nn murhaa kohden pitäisi tehdä heteroparien keskuudessa 420 puolison murhaa. Tällöin suhde olisi sama verrattuna mm tai nn suhteeseen.
Puhutaan ns. "sisäistetystä homofobiasta". Siinä on kyseessä homoseksuaalisuudessa elävän ihmisen omantunnon syytökset, jota luonnottomassa suhteessa eläminen saa aikaan. Tämä altistaa nimenomaan homo- tai lesbopuolisoon kohdistuvalle väkivallalle, vihalle, agressiivisuudelle, kuristamiselle, murhalle.
Murhien äärimmäisen suuri suhteellinen määrä mm tai nn suhteissa on nimenomaan osoitus niiden luonottomuudesta. Ulkopuoinen kritiikki ei sitä synnytä. Sillä jos mm tai nn olisi luonnollista ei siihen ulkopuolinen krittiiki aiheuttaisi kielteisyyttä. Sillä eikö mm tai nn parin "rakkaus" pitäisi se kestää.
Saati sitten että ulkopuolinen kritiikki pitäisi vieläpä kohdeistaa puolisoonsa murhaamalla hänet.
Seta, QX, Pridet... yrittävät syyllistää mm ja nn puolison murhasta aina ulkopuolisia. Mieletön väite. Tosiasioiden kieltämistä.
Seta villitsee mm ja nn suhteita mainostamalla ihmisiä maailman suurimman murhariskin ansaan.
Seta vastuuseen !
Miksi Raamattu kieltää....
13
463
Vastaukset
- Anonyymi
Uskonnon nimissä on tapettu miljoonia ihmisiä. Miksi Raamattu ei kiellä uskovaisia sotimasta ja tappamasta?
- Anonyymi
Uskovaiset voisivat keskittyä todellisiin ongelmiin, eikä sivuseikkoihin, kuten homoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovaiset voisivat keskittyä todellisiin ongelmiin, eikä sivuseikkoihin, kuten homoihin.
Eikun homot on just niitä mitä pitää vainota, kun meillä menee muutenkin niin hyvin. :)
- Anonyymi
Tyypillinen toteamus, mutta kerroppa... Minkä uskonnon ? Missä ja milloin ?
Ja muista, että 1 ja 2. Maailmansodat ei olleet uskonsoti vaan poliittisia sotia. - Anonyymi
Matteus 10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
Luukkaan evankeliumi 12:49 Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!
Luukkaan evankeliumi 12:51 Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta.
Luukkaan evankeliumi 22:36 Niin hän sanoi heille: "Mutta nyt, jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa; niin myös laukun. Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan.
Aloittajahan sanoikin, että Raamattu kieltää kaiken muun paitsi m + n eli sotiminenkin kielletään, mutta ei sitten kuitenkaan.
Orjanhan voi myös ottaa tai parikin. Sitäkään ei kielletä. - Anonyymi
Matteus 10:34 "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan."
Mikä johtaa tähän ? Ateistit ja ei kristityt vihaa ja tappaa kristittyjä koska he ovat saatana lapsia, joka on varas, TAPPAJA ja MURHAAJA. saatanan tekoja he tekevät. Ovat saatana "sätkynukkeja". Matkalla Helvettiin.
Ateistit nostaa miekan murhatakseen kristittyjä, koska he vihaavat Jumalaa ja ovat saatana lapsia. Ja elävät synnin orjina.
Uskovia tapetaan koko ajan ja kaikkein eniten tapettu ihmisryhmä maailmassa, koska he uskovat Jeesuksen Jumalan Poikaan. Miksi tappavat ? Koska evankeliumi vie vastuuseen: Helvetti vai Taivas. Ihmiset vihaavat kristittyjä, koska kristityillä on rauha ja lepo sydämissä. Kateus, kateus ja taas kateus.... Kateudesta tapettiin Jeesuskin.
Luukkaan evankeliumi 12:49 "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!"
Tässä Jeesus puhuu Pyhästä Hengestä. PH vuodatettiin Helluntaina ja on uskovien kanssa aina maailman loppuun asti. Kirjoittaja ei ole ymmärätnyt pätkän vertaa kirjoitusta.
Luukkaan evankeliumi 12:51 "Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."
Mistä eripuraisuus johtuu? Sitä yksinkertaisesta syystä, että ihminen joka ei ole uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä elää pimeydessä, synnissä, Jumalan vihan ja tuomion alla ja vastustaa kristittyjä henkeen ja vereen. Siitä syntyy eripuraisuus. Jumalaton suuttuu ja raivostuu kun käskyt sanoo: Älä tee huorin, Älä varasta, Älä pidä muita jumalia Jumalan rinnalla, Älä himoitse lähimmäisesi vaimon äläkä mitään mikä on lähimmäoisesi omaa, Älä sanoo väärrää todistusta lähimmäisestäsi...
Luukkaan evankeliumi 22:36 Niin hän sanoi heille: "Mutta nyt, jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa; niin myös laukun. Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan."
Tällä ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa, vaan Jeesus puhui valmistautumisesta tuleviin ongelmiin Jeesusken ristiinaulitsemisen jälkeen. Ja Simonin miekasta Jeesus sanoi: " Pistä miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu." Ja sitä paitsi Jeesus paransi irti isketyn korvan. Maailman ehkä erikoisin paranemisihme, koska paransi opetuslapsen virheen.
"Aloittajahan sanoikin, että Raamattu kieltää kaiken muun paitsi m + n." Niin sanoo, mutta puhuu seksuaalisuudesta, eikä sillä ole mitään tekemistä tappamisen kanssa.
"...eli sotiminenkin kielletään..." Hyökkäys kielletään muttei puolustautumista. johon kirjoittajan sanat "...mutta ei sitten kuitenkaan."...viittaa.
"Orjanhan voi myös ottaa tai parikin. Sitäkään ei kielletä." UT:ssa ei orja ottamisesta puhut niinkuin krjoittaja ymmärtää. Orjaa käsketään hoitaa asiallisesti, eikä orjina kuten esim. Afrikassa ja muslimimaissa.
Raamatullinen "orja" on kyllä aivan ansionsa mukaista palkaa saava ja arvonsa mukainen työntekijä.
Orja- käsitteen on kirjoittaja ymmärtänyt ja käyttänyt väärin.- Anonyymi
Missä seurakunnassa saarnaat? Tultaisiin kuuntelemaan isommalla porukalla.
Mitänkäs tämä pitäisi tulkita:
Sananlaskut 26:5 Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi. - Anonyymi
"Kirjoittaja ei ole ymmärätnyt pätkän vertaa kirjoitusta."
No, kukas sen Raamatun on sitten kirjoittanut?
Raamatunhan saa myös äänikirjana, jos lukeminen tökkii. Minua on ainakin helpottanut, vaikka paljon meneekin ohi ymmärryksen. Lukijana itse Jeesus, no joku pitkätukkainen kuitenkin. - Anonyymi
Kirjoitit, että uskovia tapetaan koko ajan ja olisivat kaikkein eniten tapettu ihmisryhmä maailmassa. Mietin vaan, että miksi te heterot sitten olette tilastollisesti noin kovia tappamaan? Eikö pitäisi vähän rauhoittua, jo tilastojenkin kannalta.
- Anonyymi
Köh... köh... lukekaapas kivittäjät nyt kunnolla ja sinä joka kaipaat vapautuksen näistä syyttäjistä:
Apostolien teot 15:1-21 FB92
[1] Juudeasta tuli Antiokian seurakuntaan eräitä, jotka opettivat: »Ellette anna ympärileikata itseänne, niin kuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua.» [2] Paavali ja Barnabas asettuivat vastustamaan heitä, ja asiasta käytiin kiivasta väittelyä. Niinpä päätettiin, että Paavali ja Barnabas ja muutamat muut lähtisivät Jerusalemiin apostolien ja vanhimpien puheille, jotta saataisiin selvyys tästä kiistakysymyksestä. [3] Seurakunnan varustettua heidät matkalle he kulkivat Foinikian ja Samarian halki ja kertoivat veljille pakanoiden kääntymisestä. Kaikki ilahtuivat suuresti kuulemastaan. [4] Kun he saapuivat Jerusalemiin, seurakunta, apostolit ja vanhimmat ottivat heidät vastaan, ja he kertoivat niistä suurista teoista, joita Jumala heidän matkallaan oli tehnyt. [5] Silloin eräät uskoon tulleet fariseukset puuttuivat asiaan ja sanoivat, että kääntyneet pakanat oli ympärileikattava ja velvoitettava noudattamaan Mooseksen lakia. [6] Apostolit ja vanhimmat kokoontuivat käsittelemään tätä kysymystä. [7] Kun väittelyä oli kestänyt pitkään, Pietari nousi puhumaan ja sanoi: »Veljet, te tiedätte, että Jumala on jo aikoja sitten teidän keskuudessanne tehnyt valintansa: hän on antanut pakanoiden kuulla minun suustani evankeliumin ja tulla uskoon. [8] Jumala, joka tuntee kaikkien sydämet, osoitti hyväksyvänsä heidät vuodattaessaan Pyhän Hengen heihin yhtä lailla kuin meihinkin. [9] Hän ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla. [10] Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? [11] Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät.» [12] Koko joukko vaikeni. Kaikki kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, kun nämä kertoivat, miten suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli kansojen keskuudessa tehnyt heidän kättensä kautta. [13] Kun he olivat lopettaneet, alkoi Jaakob puhua. Hän sanoi: »Veljet, kuulkaa mitä sanon. [14] Simon kertoi, kuinka Jumala ensi kerran lähestyi pakanoita ottaakseen heistä itselleen oman kansan. [15] Tämä käy yksiin sen kanssa, mitä profeetat ovat kirjoituksissa sanoneet: [16] – Sen jälkeen minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan. Raunioista minä sen taas rakennan, minä pystytän sen uudelleen, [17] jotta kaikki muutkin ihmiset etsisivät Herraa, kaikki kansat, jotka olen omikseni ottanut. Näin sanoo Herra, [18] joka on antanut tästä tiedon jo ammoin. [19] Tästä syystä ei mielestäni pidä hankaloittaa niiden elämää, jotka vieraista kansoista kääntyvät Jumalan puoleen. [20] Meidän on kuitenkin lähetettävä heille kirje ja kehotettava heitä karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta, verta ja lihaa, josta verta ei ole laskettu. [21] Onhan Mooseksen laki jo ikimuistoisista ajoista tullut tunnetuksi joka kaupungissa, kun sitä luetaan synagogissa jokaisena sapattina.»
https://bible.com/bible/330/act.15.1-21.FB92 - Anonyymi
...jatkuu:
Apostolien teot 15:22-31 FB92
[22] Silloin apostolit ja vanhimmat yhdessä koko seurakunnan kanssa päättivät valita joukostaan muutamia miehiä ja lähettää heidät Antiokiaan Paavalin ja Barnabaksen kanssa. Valituiksi tulivat Juudas, jota kutsuttiin Barsabbakseksi, sekä Silas – molemmat seurakunnan johtavia miehiä. [23] Heille annettiin mukaan seuraava kirje: »Apostolien ja vanhimpien veljellinen tervehdys pakanuudesta kääntyneille Antiokian, Syyrian ja Kilikian veljille. [24] Me olemme kuulleet, että muutamat, jotka ovat tulleet meidän luotamme mutta joita me emme ole lähettäneet, ovat puheillaan järkyttäneet teitä ja saattaneet teidät hämmennyksiin. [25] Siksi olemme yksimielisesti päättäneet lähettää edustajamme teidän luoksenne. He tulevat yhdessä rakkaiden veljiemme Barnabaksen ja Paavalin kanssa, [26] jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden. [27] Lähetämme siis Juudaksen ja Silaksen, ja he tuovat tämän saman viestin myös suullisesti. [28] Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet: [29] karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta. Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin.» [30] Näin heidät lähetettiin matkaan. Antiokiaan saavuttuaan he kutsuivat seurakunnan koolle ja antoivat kirjeen veljille. [31] Kirje luettiin, ja sen rohkaisevat sanat ilahduttivat kaikkia.
https://bible.com/bible/330/act.15.22-31.FB92 - Anonyymi
Ja nyt jos joku väitää tuosta haureudesta jotain, niin sillä viitataan epäjumalien paljontaan ja sukuruntsaukseen.
Joten olkaa jo hyvät ja lopettakaa toi saatanallinen syytely ja keskittykää elämään oikeasti vapaina kristittyinä.
Sanon siis, että Jeesuksen Kristuksen nimessä Turvat kiinni!- Anonyymi
Raamattu kieltää kaiken muun paitsi m+n.
- Anonyymi
Raamattu kieltää kaiken synnin. Ja niitä rittää esimerkiksi homoilu ,bisseily, transsuilu, valheet, varastaminen, epäjumalan palvonta, Jumalan pilkka ym. ym.
Kaikki on rikkonu Jumalan lakia. Ja siksi kaikki me kuollaankin.
Jos joku haluaa Helevettiin niin hän on yhtä hullu kuin juoksisi suoraan tulipaloon liekkien keskelle ja olisi siellä elävänä ja kärsivänä ikuisesti. Valitettavasti sellaisia Helvetin hulluja kyllä on valtaosa ihmisistä. Sitä saavat mitä tilaavat...
Luojan kiitos on myös niitä jotka on matkalla Taivaaseen uskomalla sydämessään Jeesuksen Golgatan työhön. Jumala heitä siunatkoon !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400003124359- 152193
- 1872004
- 1041423
- 701291
- 74952
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu57927IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka2869Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.119804Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59726