Rakki puree ruokkivaa kättä

Anonyymi-ap

"Naisen oma koira puri naisen käden irti Townsvillessä Queenslandin pohjoisosassa Australiassa. Tapauksesta kertovat muun muassa BBC ja The Guardian.

34-vuotias nainen oli saanut hengenvaaralliseksi kuvattuja vammoja, kun hänen oma koiransa oli purrut käden poikki kyynärpään alapuolelta. Uutisen mukaan naisen tila on vakava, mutta vakaa. The Guardianin mukaan nainen on kuljetettu Townsvillen yliopistolliseen sairaalaan hoitoon.

BBC:n mukaan poliisi on tiedottanut, ettei sillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampua koira kuoliaaksi tapahtumapaikalle. Lopettaminen tehtiin eläinsuojeluviranomaisten suosituksesta."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010758812.html

Onneksi raateli omistajaa, mutta miksi lkytät surkuttelee rakin ampumista kun ihmisiä tappavat jatkuvasti ilman mitään syytä.

82

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan kuin Persut purevat omia äänestäjiä.

      • Anonyymi

        Niin meitä vasemmistolaisia.

      • Anonyymi

        Ihan kuin musut tappaa suvakkeja.

      • Anonyymi

        Vassari se vääntää kaiken persuiksi🙈

        Tiesitkö, nykyhallitus joutuu noudattamaan ex hallituksen sotesäästöjä, natokulujen maksua, ukrainantukea,jatkamaan ex hallituksen pakotteita?

        Et tainnu tietää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vassari se vääntää kaiken persuiksi🙈

        Tiesitkö, nykyhallitus joutuu noudattamaan ex hallituksen sotesäästöjä, natokulujen maksua, ukrainantukea,jatkamaan ex hallituksen pakotteita?

        Et tainnu tietää...

        Natolle ja Ukraina-tuelle on laaja tuki, mutta monille muille menoille ei. Nato tulee myös halvemmaksi kuin jos oltaisin yksin, myös kauppa USA:n kanssa lisääntynyt erittäin paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vassari se vääntää kaiken persuiksi🙈

        Tiesitkö, nykyhallitus joutuu noudattamaan ex hallituksen sotesäästöjä, natokulujen maksua, ukrainantukea,jatkamaan ex hallituksen pakotteita?

        Et tainnu tietää...

        Tyhmähän sinä olet. Mieti vähän laajemmin asioita ja kysy viisaimmilta mistä tuo Kokoomuksen ja Persujen touhu johtuu.

    • Anonyymi

      Vale uutinen.

    • Anonyymi

      Vain ihminen voi keksiä jotain niin sairasta kuin pitbull. Bulldogin ja terrierin risteytys.

      Bulldogilla on maailman kovin puruvoima ja kun terrieri puree kiinni, se ei enää päästä irti.
      Nämä ominaisuudet on näissä niin voimakkaana, että ne periytyy.
      Nämä rodut pitäisi vaan kieltää, se on ainoa tapa päästä näistä rotuominaisuuksista eroon.

      • Anonyymi

        Kaikki rakit hyökkää ihmisten kimppuun, mutta isoimmat vaarallisimpia, kultaiset noutajatkin tappaneet paljon.

      • Anonyymi

        Kyllä.
        Taistelut on kielletty jo, joten tarvetta noille ei ole.
        Nuo jatkavat touhua, johon ne on jalostettu.

        Leveä suu, vahvat niskalihakset ja kova puruvoima aiheuttavat kovan kiinnipidon suurelta alueelta ja ravistuksen joka saa järkyttäviä vammoja aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki rakit hyökkää ihmisten kimppuun, mutta isoimmat vaarallisimpia, kultaiset noutajatkin tappaneet paljon.

        Et tajua!!!

        Tavallinen koira kun puree, se lyö hampaansa yhteen ja lopettaa siihen. Uhrille tulee hampaanreijät ihoon.

        Taistelukoira ottaa suunsa täyteen uhria, ravistelee, eikä irti päästä. Joten suuri osa ihoa/ lihasta/ luuta vaurioituu pahoin.

        Lipputulos on siis Täysin eri.

        Taistelutyyppiset kun käy naamaan, ni vain hatva selviää. Paljon omien perheiden lapsia ollut kohteena.

        Kaikki vähänkin isommat rodut raadelleet ja tappaneet ihmisiä, mutta taistelurodut vielä enemmän. Eihän tuo kultainen noutajakaan mikään taistelurotu, ole, mutta silti tappaneet paljon.

        Linkki?

      • Anonyymi

        Kiitos vain tästä tiedosta. Koirakauhu varmasti helpottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkki?

        Etsi netistä tai vanhoista keskusteluista linkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vain tästä tiedosta. Koirakauhu varmasti helpottaa.

        Terve järki auttaa, ei joudu ainakaan oman rakin tappamaksi ja osaa varoa muitakin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Lehmäkin voi puolustaa laumaa. Koira, ja vieras ihminen voi olla uhka lehmän mielestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehmäkin voi puolustaa laumaa. Koira, ja vieras ihminen voi olla uhka lehmän mielestä.

        Räkyttävä ja hyökkäilevä rakki on uhka minkä tahansa eläimen ja normaalin ihmisen mielestä.

      • Anonyymi

        Ootko sinäki lehmä?
        Vai miksi yhdistit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räkyttävä ja hyökkäilevä rakki on uhka minkä tahansa eläimen ja normaalin ihmisen mielestä.

        Missä oli, et on haukkunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räkyttävä ja hyökkäilevä rakki on uhka minkä tahansa eläimen ja normaalin ihmisen mielestä.

        Röyhkeä ihminen ei kunnioota lehmän tilaa.

    • Anonyymi

      SUSIKOIRA HYÖKKÄSI LASTEN KIMPPUUN

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0c095215-d484-4b76-885f-d32f37239ec6

      tšekkoslovakiansusikoira, jonka uhreiksi joutuivat 8- ja 12-vuotiaat tytöt. Tapahtumien välillä oli aikaa vähän yli puoli vuotta.
      ________
      Kaksi koiraa kaatoi 8-vuotiaan tytön maahan. Sen jälkeen susikoira alkoi raahata lasta läheiselle pellolle.

      Susikoira puri tyttöä lukuisia kertoja vasempaan reiteen ja kylkeen.
      ______
      Susikoira karkasi tytön hallusta ja juoksi jälleen yleiselle tielle, jossa se iski hampaansa 12-vuotiaaseen tyttöön.

      Tytön ollessa maassa koira puri häntä muun muassa korvaan ja niskaan.
      _______

      Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan yksikin ihmisen henkeä vakavasti vaarantava hyökkäys on riittävä lopettamisperuste.

      • Anonyymi

        Miksi tuotakin ei lopetettu heti ensimmäisen kerran jälkeen, eikä pitäisi sallia yleensäkään.

      • Anonyymi

        No olikos tämä paha koira sirutettu rahan keruuta varten?? Sinällään ihmeellistä, kuinka paljon ihan tervepäisiä koiria on viime aikoina seonnut. Mutta usein kyllä tulikin esille varoitteluja sirutuksesta...järkätäänkö nyt koiria veke ilmastoagendan nimissä. Kaksijalkaisten likvidointihan on järjestetty näppärästi terveyspiikillä.
        Käykääpä tsekkaa Librela.....https://www.pethealth.news/2024-11-01-fda-approved-drug-linked-to-health-issues.html

        Onko sitä sirutusta ollut satoja vuosia kun aina hyökkäilleet ja tappaneet :D

        Nyt niitä taistelurotuja ja muita isoja rakkeja on vaan paljon enemmän kuin ennen ja yleensäkin kaikkia rakkeja.

        se on jeesus,ku satojen vuosien taa muistaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tuotakin ei lopetettu heti ensimmäisen kerran jälkeen, eikä pitäisi sallia yleensäkään.

        Se on rotukoira. Ongelmana tuossa, et ollu vapaana.

    • Anonyymi

      Parasta rodunjalostusta kun rakki lopetetaan heti ensimmäisestä kiinni käymisestä, laittaa rakkihullutkin ajattelemaan kannattaako monta kertaa tuhlata monta tonnia isoon vaaralliseen hurttaan. Ja lis'nä tietysti isot haittamaksut ja vakuutukset.

      • Anonyymi

        Niin. Mielummin ostan jättikokoisen +80kg koiran,joka on kaikille kiltti,ja kokonsa vuoksi hyvä vahti.
        Ku et ostas jonkun tappeluun jalostetun,ja pelkäis et se hyökkää jonkun kimppuun🙈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Mielummin ostan jättikokoisen 80kg koiran,joka on kaikille kiltti,ja kokonsa vuoksi hyvä vahti.
        Ku et ostas jonkun tappeluun jalostetun,ja pelkäis et se hyökkää jonkun kimppuun🙈

        Kaikki isot rodut hyökkäilee ja tappaa, lisäksi syövät monikertaisesti enemmän lihaa ja sontivat ja kusevat samassa suhteessa eli niille pitäisi tulla haittavero moninkertaisesti pieneen bensa-autoon tai pieneen rakkiin verrattuna.

      • Anonyymi

        Rakki= sekarotuinen Aina

        Olet Väärässä!

        Meillä koirat syö lihan toippeet, luut jne
        Joita ei ihmunen ilkeä syödä😜

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakki= sekarotuinen Aina

        Kaikki rakit toistensa sekoitteita, roturakit vaan pahemmin pilattu niin fyysisesti kuin päästäänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet Väärässä!

        Meillä koirat syö lihan toippeet, luut jne
        Joita ei ihmunen ilkeä syödä😜

        Kaikki "roippeet" kelpaa hyvin biopolttoon raakaineeksi, lannoitteeksi, kalojen rehuksi jne, rakeilla menevät täysin hukkaan.

    • Anonyymi

      Taistelutyyppinen rotu. Ei vietit ja vaistot niistä katoa.

      • Anonyymi

        Samat vietit kaikille rakeilla ja villiintyvät tutkitutsti jo puolessa tunnissa, laumassa sitten ovatkin todellisia petoja koosta ja rodusta riippumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samat vietit kaikille rakeilla ja villiintyvät tutkitutsti jo puolessa tunnissa, laumassa sitten ovatkin todellisia petoja koosta ja rodusta riippumatta.

        Olet sekaisin🙈
        Turvallinen muille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sekaisin🙈
        Turvallinen muille?

        Eihän rakit edes ole kesyjä, hyökkäilevät jatkuvasti niin ihmisten, muiden eläinten kuin toistensakin kimppuun.

    • Anonyymi

      Rikollisiahan nuo rakkihullut ovat pääsääntöisesti ja käyttävät rakkeja aseinaan, toivottavsti tämäkin vietiin heti piikille.

      "Myymälävarkaan isokokoinen koira puri pyöräilijää sunnuntai-iltana Torniossa, tiedottaa Lapin poliisi.

      Vapaalla ollut poliisi puuttui miehen näpistelyyn iltakahdeksan jälkeen Tornion Kivirannalla.

      Näpistelijän mukana ollut koira oli irti kaupan sisällä ja ulkopuolella. Koira lähti juoksemaan Isopalontietä ajaneen polkupyöräilijän perään ja puri tätä jalasta."
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/15209c39-f3b9-4f00-b87c-ac4e65333ccd

      • Anonyymi

        niinpä....rikollisiapa hyvinkin kaikki mummut ja papparaiset, joilla ainoana kaverina rakki....
        voi hyvänen aika näitä piip...päitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niinpä....rikollisiapa hyvinkin kaikki mummut ja papparaiset, joilla ainoana kaverina rakki....
        voi hyvänen aika näitä piip...päitä

        Niinpä, normaalilla ihmisellä olisi muita ihmisiä kaverina jos kaveria tarvitsee. Vanhukset ovat usein pahimpia häiriköitä taajamissa, heittävät rakkinsa paskatkin toisen pihalle. Fiksummat ottaa vaikka kissan jos jokin eläin pakko olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, normaalilla ihmisellä olisi muita ihmisiä kaverina jos kaveria tarvitsee. Vanhukset ovat usein pahimpia häiriköitä taajamissa, heittävät rakkinsa paskatkin toisen pihalle. Fiksummat ottaa vaikka kissan jos jokin eläin pakko olla.

        No onko kissa sen parempi,tappaa pikkulintuja ja kuseksii joka paikan vai sisälläkö vankeudessa pidetään??!
        Se tuo pöljyys oikein helottaa, kun on vain se minä minä minä kun oon niin viisas...mutta vanhuus se lieveilmiöineen tulee näillekkin vitun viisaille,ähäkutti

    • Anonyymi

      Nurmeksessa pysäytetty pakettiauto missä toistasataa rakkia, mistähän lie rakkihullut hakneet, Virosta tai venäjältä varmaankin. Onneksi puolet lopetettiin heti, toivottavsti loputkin elleivät kuole itsestään.

      • Anonyymi

        Olikohan tarkoitus myydä kebabina?

      • Anonyymi

        Satakunnasta löytynyt toinen rakkihamstraaja, mielisairasta porukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satakunnasta löytynyt toinen rakkihamstraaja, mielisairasta porukkaa.

        Kylläpäs näillä palstoilla riittää rakittelijoita...ihan yhtä paskoja kuin hamstraajatkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpäs näillä palstoilla riittää rakittelijoita...ihan yhtä paskoja kuin hamstraajatkin!

        Ei kukaan ole yhtä paskainen kuin rakkihullu :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan ole yhtä paskainen kuin rakkihullu :)

        Voi voi, kun nämä lemmikeistä ongelman rakentaneet oivaltaisivat sairautensa...vahinko että, mt-palveluiden tarjonta on niin retuperällä (ja kallistakin on), mutta koitamme ymmärtää sairautenne tuomat ongelmat.
        Terveiset kaikille karvakavereiden kanssa taaplaajille....terapointi tapahtuu omalla kustannuksella säästäen resursseja ja rahaa vihaa puhkuvien ongelmatapausten hoitoon:):)

      • Anonyymi

        Eikös sen ruokaviraston rahankeruusirutuksen pitänyt lopettaa tällainen puuhastelu, hyvinpä näyttää toimivan.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös sen ruokaviraston rahankeruusirutuksen pitänyt lopettaa tällainen puuhastelu, hyvinpä näyttää toimivan.....

        Rangaistukset ei ole tarpeeksi ankaria ja nuohan oli saksalaisia, rakit mistä lie.

    • Anonyymi

      Tuonrotuiset on vaarallisia, omistajat tietää sen. Joten ei yllättynyt.

    • Anonyymi

      Mistä tiedät että ruokki?
      Voi olla nälissään ollut.

      • Anonyymi

        Hukkaputket ovat aina nälissään.

    • Anonyymi

      Rakki=sekarotuinen koira, eli piski

      Aloittajalla tuskin tietoa koiran roduttomuudesta, tai puhdasrotuisuudesta?

      Puhdasrotuinen koira= rotukoira

      • Anonyymi

        Puhdasrotuinen rakki, sillä on vaan vielä enemmän päävikoja ja fyysisiä vikoja kuin vähemmän pilatulla sekarotuisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhdasrotuinen rakki, sillä on vaan vielä enemmän päävikoja ja fyysisiä vikoja kuin vähemmän pilatulla sekarotuisella.

        Semmoista Ei olekkaan.

        Rakki, on nimitys sekarotuisesta, jota myös piskiksi, seropiksi, mixeliksi, monirotuiseksi kutsutaan.

        Rotukoira, on puhdasrotuinen koira. Jolla puhdasrotyisuudesta rekisterikirja, ja sukutaulu myös netissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Semmoista Ei olekkaan.

        Rakki, on nimitys sekarotuisesta, jota myös piskiksi, seropiksi, mixeliksi, monirotuiseksi kutsutaan.

        Rotukoira, on puhdasrotuinen koira. Jolla puhdasrotyisuudesta rekisterikirja, ja sukutaulu myös netissä.

        Rakki mikä rakki, idiootteja vaan huijataan eniten pilatuilla rakeilla, maksavat jopa tonneja ja lääkärikuluihin monta tonnia joka vuosi :D

    • Anonyymi

      KOIRAT OVAT VAARALLISIA

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010952853.html

      Poliisipartio joutui käyttämään etälamautinta, ennen kuin kaksi karannutta saksanpaimenkoiraa lopettivat riehumisensa Kuopiossa Petosen asuinlähiössä. Ennen paikalle hälytetyn poliisipartion paikalle saapumista koirat olivat muun muassa purreet kadulla kulkenutta raskaana olevaa naista.

      • Anonyymi

        Todella vaarallisia elukoita, pitäisi kieltää normaaleissa asunnpissa, rakkihullut laitettava keskenään korpeen. Onneksi nuokin rakit on lopetettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella vaarallisia elukoita, pitäisi kieltää normaaleissa asunnpissa, rakkihullut laitettava keskenään korpeen. Onneksi nuokin rakit on lopetettu.

        Viime tietojen mukaan tuolla itärajan välittömässä läheisyydessä tarjotaan mt-palveluita vihansa luontokappaleita kohtaan purkaville ahdistuneille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viime tietojen mukaan tuolla itärajan välittömässä läheisyydessä tarjotaan mt-palveluita vihansa luontokappaleita kohtaan purkaville ahdistuneille.

        Kummalla puolella rajaa😅
        Ylihän ei pääse, vai pääseekö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella vaarallisia elukoita, pitäisi kieltää normaaleissa asunnpissa, rakkihullut laitettava keskenään korpeen. Onneksi nuokin rakit on lopetettu.

        Täällä korvessakin on ihan normaaleja asuntoja ja ennen muuta normaaleja ihmisiä lemmikeineen. Toivoisimme kaikkien betonibunkkeriahdistuneiden pysyvän mahd. kaukana, kiitos.

    • Anonyymi

      Hohhoijaa. Hae vastaavia uutisia täältä periferiasta. Isossa maailmassa tuo on täysin ok.

    • Anonyymi

      Jos koiraa kiusataan ja rääkätään kokoajan, niin joskus sillä voi päässä napsahtaa ja saada kunnon raivarin. Voihan olla, että koira on ollut myös sairas.
      Ei tuota oikein muuten pääse tapahtumaan koiran omistajalle mitenkään.

      • Anonyymi

        Rakkihulluista siis kaikki ovat rääkkääjiä kun rakeilla napsahtaa jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Mielenongelmaiset keksii aina jonkun kohteen, ja luulevat että se aiheuttaa heille ahdistusta.

      Eipä muutu tilanne, vaikka olisivat viikon sisällä, näkemättä kohdettaan. Vika, ei tarvii olla iso, kun se on päässä.

      Kannattanee miettä mistä moinen itselle on tullut?
      Ja hankkia jotain Omaa sisältöä elämään.
      Liikunta, harrastukset, ystävät ja muut mielenkiinnonkohteet voivat auttaa eroon vaivasta.

      • Anonyymi

        Niin että uhrin vika kun sinä hankit tappajia itsellesi.

      • Anonyymi

        Hyvä neuvo, kannattaa pitää se rakki sisällä, kusettaa ja paskattaa siellä eikä laskea hyökkäilemaan muiden kimppuun ja saastuttamaan luontoa. Tupakkakielto jo on, milloin saadaan rakkikielto kerrostaloihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että uhrin vika kun sinä hankit tappajia itsellesi.

        Luehan tarkemmin ja yritä sisäistää sanoma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että uhrin vika kun sinä hankit tappajia itsellesi.

        Minun koirat EI ole purreet ketään , eivätkä tappaneet mitään eläintä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä neuvo, kannattaa pitää se rakki sisällä, kusettaa ja paskattaa siellä eikä laskea hyökkäilemaan muiden kimppuun ja saastuttamaan luontoa. Tupakkakielto jo on, milloin saadaan rakkikielto kerrostaloihin.

        Omalla alueellani juoksuttelen. Kun kiertelen eri kaupungeissa, ni tietty kerään ulosteet roskiin.

        Koita ymmärrää, koirani EI hyökkäile kemenkään kimppuun.
        Joka lenkillä löytyy joku vieras joka pyytää luvan silittää koiraani. On hienoa, että koirasta on iloa muillekkin. Vanhuksille ja lapsille on päivän kohokohta kun päästä silittelemään kilttiä koiraani🐶😍

      • Anonyymi

        Ei se turhaa tietoa ole, että karvakuonojen kanssa elävät ovat terveempää porukkaa henkisesti ja fyysisesti kuin kaiken maailman masentuneet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun koirat EI ole purreet ketään , eivätkä tappaneet mitään eläintä.

        Rakkisi on syönyt jo monta lehmää, sikaa, kanaa, lammasta..., riippuen minkä ikäinen ja kokoinen on. Niiden takia tapetaan suhteessa paljon enemmän eläimiä kuin ihmisten ruuaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omalla alueellani juoksuttelen. Kun kiertelen eri kaupungeissa, ni tietty kerään ulosteet roskiin.

        Koita ymmärrää, koirani EI hyökkäile kemenkään kimppuun.
        Joka lenkillä löytyy joku vieras joka pyytää luvan silittää koiraani. On hienoa, että koirasta on iloa muillekkin. Vanhuksille ja lapsille on päivän kohokohta kun päästä silittelemään kilttiä koiraani🐶😍

        Ainahan te rakkihulliut väitätte rakkienne olevan maailman kilteimpiä ja kuitenkin ne hyökkää pyytämättä ja yllättäen kenen tahansa ihmisen tai eläimen kimppuun. Laita sille kuonokoppa niin ei tarvitse selitellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se turhaa tietoa ole, että karvakuonojen kanssa elävät ovat terveempää porukkaa henkisesti ja fyysisesti kuin kaiken maailman masentuneet

        Paljin mahdollsita, rakinomistajat kuolee nuorempina, eivät ehdi sairastella, osa jo vauvana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljin mahdollsita, rakinomistajat kuolee nuorempina, eivät ehdi sairastella, osa jo vauvana.

        Kannattais lukea (jos osaa) enemmän faktoja asiasta, eikä valehdella ja kirjoitella perättömiä...valehtelu on syntiä.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattais lukea (jos osaa) enemmän faktoja asiasta, eikä valehdella ja kirjoitella perättömiä...valehtelu on syntiä.....

        Oikeinkirjoituskin taitaa kaivata treeniä.

    • Anonyymi

      Minulla on ollu koiria mutra yksikään ei ole ollu vihainen ruuastaan omistajalle,päinvastoin. Naapurissa koirat oli vihaisia jos menitkin ruokakupin lähelle,mutta ne härnäsi koiraa aina ruokailun aikana,kepillä ym.ja sama luun kanssa,koko ajan härnäsivät eikä koira saanut syödä rauhassa.vihainen siitä tuli kun mikä!kävi heti persnahkaan kiinni kun kävelit kupin ohitse,ja he nauttivat tuosta?

      • Anonyymi

        Minulla on koiria, eikä ne ole vihasia kellekkään mistään.

      • Anonyymi

        Kerta se on ensimmäinenkin ja niitä sattuu tuhansittain joka vuosi, eikä niistä kuvista varoitella turhaan.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 328
      4843
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2266
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      194
      2109
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1486
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      81
      1407
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1002
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      987
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      949
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      854
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      776
    Aihe