Sähkölasku

Mitä porukat meuhkaa isoista sähkölaskuista.
Sain eka sähkölaskun. Oli 4€

Että ei ihan vienyt kaikkia rahoja tuo lasku.
Varaa ostaa vielä hautajaiskamppeet, kukat ym.
61712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Oletko saanut loppusähkölaskun edellisestä asunnostasi?

Äänestä
  • Aloittaja

    Siellä kuului sähkö vuokraan.

    Äänestä

Eivät taida lähettää noin pientä laskua. Jo pelkkä perusmaksu on paljon suurempi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Perusmaksusta olen vapaa ensimmäiset puolivuotta.
    Lasku tuli postitse.
    Laitoin Oomin nyt E-laskuksi.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Perusmaksusta olen vapaa ensimmäiset puolivuotta.
    Lasku tuli postitse.
    Laitoin Oomin nyt E-laskuksi.

    No jaa, enpä usko, että Oomikaan noin pientä laskua laittelisi. Tarkista ny, ettei vaan ole kolmen (3) kk:n lasku. Ajattelin vaan, jotta tuo siirtomaksukin on vähintään kolminkertainen. Joko valehtelet oikein reilusti tai sulla on sähkön tarve vain kahvinkeittimelle.

    Äänestä

Panemalla laskut e- laskuiksi ja käyttämällä luottokorttia ei tarvitse maksaa mistään mitään

Luottokortti maksaa juoksevat menot ja elasku makaavat

Äänestä
  • Aloittaja

    Noinko sinä toimit?
    Itselläni ei onneksi edes ole luottokorttia.

    Äänestä

"Mitä porukat meuhkaa isoista sähkölaskuista."

Eikö olekin hienoa elvistellä omilla asioillaan ja osoittaa luulonsa sekä tietämättömyytensä toisten asioista?

Äänestä

Entä sähkönsiirto? Sieltä saattaakin tulla isompi lasku toki riippuen mikä sähkönsiirtoyhtiö teidän alueella sähköt toimittaa.

Äänestä

Minulle tulee kans sähkölasku kerran kuussa, pitäisikö tehdä siitä uusi aloitus kerran kuussa.

Äänestä
  • Ei kai sitä kukaan sinulta kielläkään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Itselleni ei ole viimeiseen 20 vuoteen tullut sähkölaskua. Se kun on aina ollut vuokrassa mukana.
    Nythän on vouhkattu pörssisähköistä, määräaikaisista jne.

    Luulin että ensimmäinen lasku on tyyliin jotain 100€.

    Otin Oomin jossa on mukansa PoriEnergia sähkön tuottajana. Niin olen ymmärtänyt.

    Totta kai se oli jonkin lyhyen jakson lasku.

    Sain laskun, numerot,että sain tehtyä e-laskun.

    Seuraava lasku onkin sitten varmaan veret seisauttava.

    Lattialämpö hohkaa kylppärissä

    Sulla tietenkin vuokra nousee, vesi nousee vai pieneneekö nekin?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Sulla tietenkin vuokra nousee, vesi nousee vai pieneneekö nekin?

    Muutin 2 viikkoa sitten. Että ei vuokra nyt ihan heti nouse.
    Vesi nousee putkia pitkin tänne kattohuoneistoon.

    Leski70

    1Äänestä

Kuka näitä sähkönmyyntisopimuksia pyytämättä muuttaa? Nyt oli Pörssisähkö sähkölaskussa lähettäjänä.
Onko se vanhalle ihmiselle jotenkin edullisempi?
Toisaalta pörssisähkön edullisemmista käyttötunneista ilmoitetaan Yle radion puolella.

Ihan isoo merkitystä sähkönkuluttaminen ei merkitse; enemmän ehkä ne siirtohinnat.

Äänestä
  • Eihän sähkösopimusta voi muuttaa yksipuolisesti, vaan asiakas itse vaihtaa jos haluaa vaihtaa.
    Kerrostaloasunnossa siitä pörssisähköstä ei paljon hyötyä ole. Pörssisähkö on halpaa öisin, ja uskallapa kerrostalossa öisin pestä pyykkiä ja tiskiä koneella, ja imuroida, niin kohta saat huomautuksen.
    Harva myöskään yöaikaan viitsii saunoa, tai paistella uunissa ruokia ja leivonnaisia.
    Nuo ovat ne tavallisen kodin suurimmat sähkösyöpöt.
    Joten kerrostaloon on parempi löytää halvin kiinteähintainen määräaikainen sähkösopimus.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eihän sähkösopimusta voi muuttaa yksipuolisesti, vaan asiakas itse vaihtaa jos haluaa vaihtaa.

    Ei ole totta mutta varmuuden vuoksi

    Kerrotko mitä maksat kaukolämpötalossa sähköstä siis

    sähkö + siirto +molempien perusmaksu + sähkövero = kaikki

    Paljonko kulutusta vuodessa kWh

    Jaat nämä, minkä luvun saat

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eihän sähkösopimusta voi muuttaa yksipuolisesti, vaan asiakas itse vaihtaa jos haluaa vaihtaa.
    Kerrostaloasunnossa siitä pörssisähköstä ei paljon hyötyä ole. Pörssisähkö on halpaa öisin, ja uskallapa kerrostalossa öisin pestä pyykkiä ja tiskiä koneella, ja imuroida, niin kohta saat huomautuksen.
    Harva myöskään yöaikaan viitsii saunoa, tai paistella uunissa ruokia ja leivonnaisia.
    Nuo ovat ne tavallisen kodin suurimmat sähkösyöpöt.
    Joten kerrostaloon on parempi löytää halvin kiinteähintainen määräaikainen sähkösopimus.

    Minulla on sitten outo pörssisähkö, kun se on usein päivälläkin halpaa, jopa ihan miinushintaista.

    Asun kerrostalossa ja kylppärissä lattialämmitys, joten ilman muuta pörssisähkö.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Minulla on sitten outo pörssisähkö, kun se on usein päivälläkin halpaa, jopa ihan miinushintaista.

    Asun kerrostalossa ja kylppärissä lattialämmitys, joten ilman muuta pörssisähkö.

    Toki. Kummallisinta on pörssisähkössä se, että on kalleinta 06.00 - 10.00 ja 16.00-20.00. Siinä hyötyy vain kotona olevat. Työläisethän noihin aikoihin tekee töihin lähtöä, keittelee aamukahveet ja puurot ja sitten töistä kotiin, safkat, pesut ym askareet. Yöllä sitten "huutaa" astiab- ja pyykinpesukoneet. Kuka helvetti viitsii järjestää elämisensä pörssisähkön hintojen mukaan?

    Äänestä

Moneltako päivältä lasku on ?

Äänestä
  • Aloittaja

    23.9 - 30.9.2024 = 3,47€

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    23.9 - 30.9.2024 = 3,47€

    Miksi sinua laskutettiin niiltä päiviltä jos asunnon vuokra-aika alkaa 1 lokakuuta? Eikö tuo lasku kuuluisi vuokranantajalle?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Miksi sinua laskutettiin niiltä päiviltä jos asunnon vuokra-aika alkaa 1 lokakuuta? Eikö tuo lasku kuuluisi vuokranantajalle?

    Tein itse sähkösopparin alkamaan 23.09.
    Sain uuden asunnon avaimen ja luvan käydä siellä ennen virallista muuttoa.
    Asunto oli siis tyhjä.

    Äänestä

Tein sähköliiittymän fortumin kanssa eikä siihen tarvittu plus70 välimieheksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tein Oomin kanssa sopparin ja hyvin pelittää.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Tein Oomin kanssa sopparin ja hyvin pelittää.

    kerropa sitten sopimuksestasi seuraavta seikat:
    Onko sopimus määräaikainen vaiko toistaiseksi voimassa oleva?
    Onko hinta kiinteä vai onko kyseessä pörssisähköön pohjaava sopimus?
    Mikä on kWh- hinta ilman veroja?
    Entä mikä on asuinalueellasi siirtohinta ilman veroja ja perusmaksuja?
    Kysynkö liian vaikeita juttuja?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00014 kirjoitti:

    Määräaikainen
    Kiinteä 24 kk
    Loput on liian vaikeita

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Määräaikainen
    Kiinteä 24 kk
    Loput on liian vaikeita

    Tarkoittanet että kiinteähintainen määräaikainen sopimus. Kyllä siltä vaikuttaa että asiat ovat sinulle liian vaikeita, teet sähkösopimuksen tietämättä ja ymmärtämättä edes hintoja joista sovit...

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tarkoittanet että kiinteähintainen määräaikainen sopimus. Kyllä siltä vaikuttaa että asiat ovat sinulle liian vaikeita, teet sähkösopimuksen tietämättä ja ymmärtämättä edes hintoja joista sovit...

    "Entä mikä on asuinalueellasi siirtohinta ilman veroja ja perusmaksuja?"

    Täysin turha kysymys, koska tuohon ei pysty kuluttaja vaikuttamaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tarkoittanet että kiinteähintainen määräaikainen sopimus. Kyllä siltä vaikuttaa että asiat ovat sinulle liian vaikeita, teet sähkösopimuksen tietämättä ja ymmärtämättä edes hintoja joista sovit...

    Lue Oomista netissä niin tiedät enemmän.
    Älä minulta tiukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Entä mikä on asuinalueellasi siirtohinta ilman veroja ja perusmaksuja?"

    Täysin turha kysymys, koska tuohon ei pysty kuluttaja vaikuttamaan.

    Mutta kohtuullisen valistunut kuluttaja sentään ylipäätään tietä mitä mitäkin maksaa.
    Täysin turha huomautus!

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Lue Oomista netissä niin tiedät enemmän.
    Älä minulta tiukkaa.

    Lukisit oomisi ihan itse niin tietäisit...mutta kun et ymmärrä niin et ymmärrä, APUUUUVAAA....

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mutta kohtuullisen valistunut kuluttaja sentään ylipäätään tietä mitä mitäkin maksaa.
    Täysin turha huomautus!

    Ei ole tarvetta ole "kontuullisen valistunut kuluttaja", koska laskut on pieniä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei ole tarvetta ole "kontuullisen valistunut kuluttaja", koska laskut on pieniä.

    Ei ole tarvetta ole...mitä kieltä tuo on?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei ole tarvetta ole...mitä kieltä tuo on?

    Mieti sitä peilisi edessä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mieti sitä peilisi edessä.

    Muuta kun lause "ei ole tarvetta ole" ei ole suomenkieltä niin mitä kieltä se on..?

    Äänestä

  • Minulla ei ole mitään tekemistä Carunan kanssa, mutta taidanpa joutua maksumieheksi, kuten monet muutkin.

    https://yle.fi/a/74-20115064

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Muuta kun lause "ei ole tarvetta ole" ei ole suomenkieltä niin mitä kieltä se on..?

    Miten sinun pilkut?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Minulla ei ole mitään tekemistä Carunan kanssa, mutta taidanpa joutua maksumieheksi, kuten monet muutkin.

    https://yle.fi/a/74-20115064

    Entä kuka puhui sivulla mitään Carunasta, ei kukaan paitsi SINÄ!

    Äänestä

  • Herran pieksut! Pysy fortumista kaukana!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    kerropa sitten sopimuksestasi seuraavta seikat:
    Onko sopimus määräaikainen vaiko toistaiseksi voimassa oleva?
    Onko hinta kiinteä vai onko kyseessä pörssisähköön pohjaava sopimus?
    Mikä on kWh- hinta ilman veroja?
    Entä mikä on asuinalueellasi siirtohinta ilman veroja ja perusmaksuja?
    Kysynkö liian vaikeita juttuja?

    Yritätkö päteä? En ole se, jolle uhoat, mutta kerron omani: kiinteä hinta, määräaika, ei pörssi (sen kierrän kaukaa), vero lienee sinullakin tiedossa ja ymmärrys siitä, ettei veroja pysty sanomaan, koska kulutus on "liikkuvainen". Alvin tietää kaikki, mutta sinä ilmeisesti et. Siirtohinnatkin on tasoa riisto.
    Syytönhän minä olen siihen, että sinä olet mennyt pörssisähköhalpaan. Kato, kylmät kuukaudet on tulossa ja sitä mukaan vikaa vikaa tulee ja tarviihan sitä maailmallekkin lahjottaa sähköä

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kerrotaanpa näin:

    Perusmaksu 4,50 €/kk
    Energiamaksu (sis. ALV) 8,90 snt/kWh.

    Sähkönsiirto:

    Perusmaksu 12:65 €/kk
    Siirto 2, 35 snt/kWh
    Vero, veroluokka1 2,82752 snt/kWh.

    Mikä tässä on niin vaikeata ja "liikkuvaa" kuten esität, yksinkertaista pässinlihaahan tämä on, simppeliä kertolaskua. Jos kulutan kuukaudessa sähköenergiaa esim. 1000 kWh, maksan siitä perusmaksuja yht. 17,25 €, energia- ja siirtomaksuja veroineen 140, 7752 € ja koko laskuni perusmaksuineen yhteensä on 158,0252 Euroa.
    Kerro mikä tässä on niin vaikeata..?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Yritätkö päteä? En ole se, jolle uhoat, mutta kerron omani: kiinteä hinta, määräaika, ei pörssi (sen kierrän kaukaa), vero lienee sinullakin tiedossa ja ymmärrys siitä, ettei veroja pysty sanomaan, koska kulutus on "liikkuvainen". Alvin tietää kaikki, mutta sinä ilmeisesti et. Siirtohinnatkin on tasoa riisto.
    Syytönhän minä olen siihen, että sinä olet mennyt pörssisähköhalpaan. Kato, kylmät kuukaudet on tulossa ja sitä mukaan vikaa vikaa tulee ja tarviihan sitä maailmallekkin lahjottaa sähköä

    Mutta kun en ole mennyt mihinkään halpaan enkä ole ikinä pörssisähköä ostanut...
    Verot ovat kiinteitä koska ne ovat prosentuaalisia..
    Minä tiedän sähköön liittyen satatuhatta kertaa enemmän kuin sinä..
    Sana maailmallekin kirjoitetaan yhdellä k- kirjaimella, taidat olla oikea juntti?

    Äänestä

Mitä aloittaja meuhkaa, tekisi loisteliaan perukirjan...

Äänestä
  • Älä nyt hermostu. Mahtuu tänne palstalle vielä ne sinun persuttelusi ja purrailusikin, kun oikein ahkeroit läpi yön nonstoppina. Viime yönä taisit turhautua pahasti, kun viestien lähettäminen takkuili.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Älä nyt hermostu. Mahtuu tänne palstalle vielä ne sinun persuttelusi ja purrailusikin, kun oikein ahkeroit läpi yön nonstoppina. Viime yönä taisit turhautua pahasti, kun viestien lähettäminen takkuili.

    Mutta saithan sinä tärkeän viestisi kuitenkin lähetettyä klo 02:54 eli yöllä...pitikö kytätä ja painia pitkäänkin että onnistui, itse nukuin tuossa vaiheessa ihan nonstoppina!

    Äänestä

Sähkölle on käyttöä, maksaa mitä maksaa.

Pertikki

Äänestä
  • Olen viimeksi katsonut sähkölaskua kun laitoin laskun vihreäänkuoreen:)))
    Oli muistaaksen 40 markkaa.

    Sähkö ja vesi, maksaa minkä maksaa, ilman ei pärjää.
    Turha stressata.

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Olen viimeksi katsonut sähkölaskua kun laitoin laskun vihreäänkuoreen:)))
    Oli muistaaksen 40 markkaa.

    Sähkö ja vesi, maksaa minkä maksaa, ilman ei pärjää.
    Turha stressata.

    Jas näin rekisteröitynyt nimimerkki esiintyy sujuvasti välillä anonyyminä, on tämä upeaa keskustelua...

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jas näin rekisteröitynyt nimimerkki esiintyy sujuvasti välillä anonyyminä, on tämä upeaa keskustelua...

    Ken kuuluisuus hän jonka tunnet on rekistöröitynyt

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jas näin rekisteröitynyt nimimerkki esiintyy sujuvasti välillä anonyyminä, on tämä upeaa keskustelua...

    Se olin minä :)))

    Jos olisin rekisteröitynyt, tietenkin käyttäisin nimimerkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jas näin rekisteröitynyt nimimerkki esiintyy sujuvasti välillä anonyyminä, on tämä upeaa keskustelua...

    ''...on tämä upeaa keskustelua...''

    Hienoa että sinä näytät mallia upeasta keskustelusta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    ''...on tämä upeaa keskustelua...''

    Hienoa että sinä näytät mallia upeasta keskustelusta.

    Luulin että kyseessä olin minä, vai olinko jäin miettimään.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Luulin että kyseessä olin minä, vai olinko jäin miettimään.

    Ahaa, SINÄKIN siis esiinnyt sekä nimimerkillä että että anonyyminä, siinäpä sekin varmistui vaikka on tuota tullut epäillyksi jo pitempään...oot kyllä melko tyhmä sinäkin...

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Luulin että kyseessä olin minä, vai olinko jäin miettimään.

    Miksi sellaista luulit ellei aihetta ollut...??

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Miksi sellaista luulit ellei aihetta ollut...??

    Tiedän että sähkölaskuni hoituu ilman minua, olen antanut Fortumille käyttö oikeuden käyttötililleni sillä ehdolla että ei ota sieltä enempää kuin olen kuluttnut sähköä.
    Tänäänkin tuli Fortumilta ilmoitus sähköpostiin vaikken ole pyytänyt, vertailu viime vuoden syyskuun sähkön kulutus tämän vuoden syyskuun sähkön kulutukseen. Fortumilla palkattu henkilö minua varten joka seuraa sähkön koulutustani, silleen palvelu toimii.

    On se hyvä kun Fortumilla on palkattu henkilö vain sinua palvelemaan, varsinainen onnen pekka olet kyllä...
    Ja hienoa etä ottavat tililtäsi vain sen verran kuin kulutat, eli jos kulutat 200 kWh niin ottavat tililtäsi 200 kWh ja silleen, on se hyvä niin...

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Luulin että kyseessä olin minä, vai olinko jäin miettimään.

    Kenties olinkin...

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kenties olinkin...

    Tämä aihe on osaltani loppuunkäsitelty.

    Leski70

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tämä aihe on osaltani loppuunkäsitelty.

    Leski70

    Onhan muita aiheita...

    Äänestä

Samanlaisia laskut on olleet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Leski70 kirjoitti:

Mitä porukat meuhkaa isoista sähkölaskuista.
Sain eka sähkölaskun. Oli 4€

Että ei ihan vienyt kaikkia rahoja tuo lasku.
Varaa ostaa vielä hautajaiskamppeet, kukat ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu