Edustavat Stubbit

Arvostan presidenttipariamme maamme edustajina ulkomailla. Nyt Norjan valtiovierailulla saamme ihailla tyylikästä esiintymistä.
79570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

"Edustavuus" eoi ole tasavallan presidentin ensimmäisiä kriteerejä, vaan olisi älykkyys, viisaus, rehellisyys, isänmaallisuus, sen alkuperäiskansan jäsenyys ja mielisyys jonka presidenttinä hän esiintyy, luotettavuus, korkea moraali, sydämen sivistys...

Kaikki tämä puuttuu Stubbin pariskunnalta, (jos puuttui muutamalta muiltakin ed. presidentiltämmekin).

Äänestä
  • Edustaminen on todella ISA presidentin tehtäviä valtio vierailusta tehdään aina. Entäs se isänmaallisuus , mikä. Hänen isän maalaisuudessaan on vikaa . Tekee työnsä vaatimusten mukaisesti . Nyt sattuu olemaan hän joka on presidentti , ja vaikka itse en kuulu oikeistoon niin en ala vihaamaan jotakin vaan siksi että hän in toisen puolueen väreissä .
    Rehellisyydestä ei oikein voi keskustella koska onko jäänyt jotenkin valheista kiinni vai. Jos katsotaan ne tärkeät asiat ennenkaikkea se kun haukutaan ihmisiä , sillä se ei johda mihinkään .

    Äänestä

  • Puute tuntuu olevan laajalle levinnyt ominaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Edustaminen on todella ISA presidentin tehtäviä valtio vierailusta tehdään aina. Entäs se isänmaallisuus , mikä. Hänen isän maalaisuudessaan on vikaa . Tekee työnsä vaatimusten mukaisesti . Nyt sattuu olemaan hän joka on presidentti , ja vaikka itse en kuulu oikeistoon niin en ala vihaamaan jotakin vaan siksi että hän in toisen puolueen väreissä .
    Rehellisyydestä ei oikein voi keskustella koska onko jäänyt jotenkin valheista kiinni vai. Jos katsotaan ne tärkeät asiat ennenkaikkea se kun haukutaan ihmisiä , sillä se ei johda mihinkään .

    Eivät nuo pahvit edes tiedä Stubbin poliittista suuntautumista. Ovat vain kiinnostuneita haukkumaan rouvan asuja
    Mikä olisi sen suomalaisempi kuin Vuokko Nurmesnieml?

    Äänestä

  • Vai puuttuu! Meillä on EPÄISÄNMAALLINEN presidentti?
    Kerroppa esimerkkejä.
    Ja nuo hyveet ovat puuttuneet edellisiltäkin? Mahdat olla isänmaallinen periaatteen ihminen. Liehuuko lippu salossasi joka päivä? (Mikä lippu?)

    Äänestä

  • "Kaikki nämä puuttuu".
    Katsopa peiliin.

    Äänestä

Vuokon musta asu presidentin rouvan päällä näyttää kuvissa aika kamalalta,
Ehkä se luonnossa on tyylikäs ?

Äänestä
  • Eikö se ole sininen?

    1Äänestä

  • Kyllä hän tyylinsä tietää mikä hänelle sopii , osaa vaatekoodit joita noudattaa .

    1Äänestä

  • Taisit nyt sekoittaa henkilöt.
    Eikös se ollut Sanna Marin, joka kulki mustassa nahkarotsissa, mustassa poolopaidassa ja mustissa pitkiksissä valtiovierailuilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Taisit nyt sekoittaa henkilöt.
    Eikös se ollut Sanna Marin, joka kulki mustassa nahkarotsissa, mustassa poolopaidassa ja mustissa pitkiksissä valtiovierailuilla.

    Oli tyylikäs nainen siinä asussa ja Ruotsissa hyvin tuttu näky katukuvassa. Usein on musta väri edustettuna valtiovierailulla joten Sannan pukeutumisessa ei ollut mitään väärää, mutta sinä joka kritisöit et ilmeisesti tiedä että ne vaatteet mitä hänellä oli yllä ei ollut niitä halvimpia mitenkään . Ja lyhyt nappa jakku oli silloin monella, siis hyvä asu valittu huolella ilman epävakaisuutta ajatellen , siis sateista oli vähän väliä .
    Mikä ihmeen kuva sinulla on lyhyestä nappa jakusta , se on paras kevät ja syksy asu ilmojen kannalta katsottuna . Monella on myös jakkuun kuuluva hame ja saappaat napasta , mutta Sanna valitsi pitkikset ja se oli hyvä valinta . Joten anna olla huutemata nahka rotsista , sillä se on ihan muuta kun nappajakku .
    Ihmeellisiä,ihmisiä kun ei edes tiedetä vaatteista mitää; mutta huudetaan silti omiaan .

    Äänestä

  • Se ei edes ole musta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hän ei tiedä, mitä eroa on sanoilla " nappa" ja "napa".

    Äänestä

  • Oliko se jonkun Vuokon vanha? Kirppisostos.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Oli tyylikäs nainen siinä asussa ja Ruotsissa hyvin tuttu näky katukuvassa. Usein on musta väri edustettuna valtiovierailulla joten Sannan pukeutumisessa ei ollut mitään väärää, mutta sinä joka kritisöit et ilmeisesti tiedä että ne vaatteet mitä hänellä oli yllä ei ollut niitä halvimpia mitenkään . Ja lyhyt nappa jakku oli silloin monella, siis hyvä asu valittu huolella ilman epävakaisuutta ajatellen , siis sateista oli vähän väliä .
    Mikä ihmeen kuva sinulla on lyhyestä nappa jakusta , se on paras kevät ja syksy asu ilmojen kannalta katsottuna . Monella on myös jakkuun kuuluva hame ja saappaat napasta , mutta Sanna valitsi pitkikset ja se oli hyvä valinta . Joten anna olla huutemata nahka rotsista , sillä se on ihan muuta kun nappajakku .
    Ihmeellisiä,ihmisiä kun ei edes tiedetä vaatteista mitää; mutta huudetaan silti omiaan .

    Mihin vihjailet kun sanot, että hän oli tuttu näky Ruotsin katukuvassa?

    Äänestä

Stubissa ei ole presidenttiaineksia. Saa koko ajan pelätä mitä se hölösuu
taas möläyttää.

Äänestä
  • Asetu ehdolle seuraavissa vaaleissa niin saadaan pressa joka osaa kaikki soaiaaliset koodit .
    Aika lopettaa pressan haukkuminenei sinun tartte hävetä muuta kun olla kirjoituksiasi

    Äänestä

  • Pelkäät presidenttiä? Pelkäät, että se sanoo jotain, mitä sinä joudut häpeämään.
    Pienet ovat murheesi.
    Tiedätkö, että on valtioita, joissa presidenttiä joutuu pelkäämään henkensä edestä, joissa on oltava aina samaa mieltä presidentin kanssa, että ei koko suku menetä henkeään. Missä valta muuttuu konetuliaseilla eikä vaaleilla.
    Et taida tietää.
    Olet Suomessa, jossa voit ilman pelkoa ja sananvapauteesi vedoten esittää julkisesti valheita maasi presidentistä.
    Mkr.

    Äänestä

Halvempi olisi veronmaksajille jos pysyisi kotimaassa eikä sähläisi ympäri maailmaa.

Äänestä
  • Sanos muuta, Stubbit hyvä jos kerkiävät käymään kääntymässä Suomessa ollaan menossa seuraavaan kohteeseen.
    Stubbia haluaa olla parrasvaloissa kyllä rikas Suomi kyydin maksaa, hoitas kotimaan ulkopolitiikan ajan tasalle, Tavio vaan naureskelee TV suorassa lähetyksessä kun kansa on äimänä.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Sanos muuta, Stubbit hyvä jos kerkiävät käymään kääntymässä Suomessa ollaan menossa seuraavaan kohteeseen.
    Stubbia haluaa olla parrasvaloissa kyllä rikas Suomi kyydin maksaa, hoitas kotimaan ulkopolitiikan ajan tasalle, Tavio vaan naureskelee TV suorassa lähetyksessä kun kansa on äimänä.

    Ihan samanlainen oli/on sinun idolisi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ihan samanlainen oli/on sinun idolisi.

    Niinistö presidenttinä matkusteli säästeliäästi.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Niinistö presidenttinä matkusteli säästeliäästi.

    Sinun idolisi onkin Marin, joka aina oli jossain..

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sinun idolisi onkin Marin, joka aina oli jossain..

    Aina jossain, kyllä ihmisen on pakko olla aina jossain, piilossakin on jossain.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Niinistö presidenttinä matkusteli säästeliäästi.

    Ensimmäisellä kaudellaan Niinistö teki 15-16 matkaa vuodessa.

    Toisella kaudella 9-13 matkaa, poikkeuksena koronavuosi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sinun idolisi onkin Marin, joka aina oli jossain..

    Marin teki loistavaa työtä Suomen hyväksi ja pääministerinä hänen kuului
    osallistua EU-tasolla pääministerien kokouksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Marin teki loistavaa työtä Suomen hyväksi ja pääministerinä hänen kuului
    osallistua EU-tasolla pääministerien kokouksiin.

    Ai, hänkö matkusteli vain EU:n pääministerikokouksissa?

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Sanos muuta, Stubbit hyvä jos kerkiävät käymään kääntymässä Suomessa ollaan menossa seuraavaan kohteeseen.
    Stubbia haluaa olla parrasvaloissa kyllä rikas Suomi kyydin maksaa, hoitas kotimaan ulkopolitiikan ajan tasalle, Tavio vaan naureskelee TV suorassa lähetyksessä kun kansa on äimänä.

    Meinaatko että valtiovierailut pitäisi hänen itsensä maksaa .?
    Niin ne tekee kaikissa maissa mutta auomalainen huutaa rahasta koko ajan oli asia mikä tahansa .

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sinun idolisi onkin Marin, joka aina oli jossain..

    Lopettakaa tuo paskan puhuminen kyllä näistä jokainen tietää vastuunsa omissa tehtävissään , mitä niistä hehkuttelemaan .

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ai, hänkö matkusteli vain EU:n pääministerikokouksissa?

    Oletkos jollain muulla matkalla mukana kun näytät tietävän mitä Sannakaan ei tiedä että on ollut matkalla muissakin . Politiikkojen tehtäviin kuuluu matkat ja siitä voi niinkun polttaa turhat keskustelut . Kai sitä, nyt aikuisilla ihmisillä on muutakin keskusteltavaa kun jonkun työhön kuuluvat matkat .

    Äänestä

  • Panisivat Väyrysen siihen jobiin . Eikö hän ollut aIkoinaan hyvässä opissa Kekkosen seurueessa 70- luvulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Oletkos jollain muulla matkalla mukana kun näytät tietävän mitä Sannakaan ei tiedä että on ollut matkalla muissakin . Politiikkojen tehtäviin kuuluu matkat ja siitä voi niinkun polttaa turhat keskustelut . Kai sitä, nyt aikuisilla ihmisillä on muutakin keskusteltavaa kun jonkun työhön kuuluvat matkat .

    Mitä ihmettä? Enhän tiedä missä hän matkusti.
    Kysyisinkö, jos tietäisin?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Marin teki loistavaa työtä Suomen hyväksi ja pääministerinä hänen kuului
    osallistua EU-tasolla pääministerien kokouksiin.

    Olisi osallistunut etänä.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Sanos muuta, Stubbit hyvä jos kerkiävät käymään kääntymässä Suomessa ollaan menossa seuraavaan kohteeseen.
    Stubbia haluaa olla parrasvaloissa kyllä rikas Suomi kyydin maksaa, hoitas kotimaan ulkopolitiikan ajan tasalle, Tavio vaan naureskelee TV suorassa lähetyksessä kun kansa on äimänä.

    Jos sinä olisit presidentti, et ottaisi vastaan virallisia kutsuja valtiovierailuille, etkä osallistuisi konferensseihin, et puhuisi EU: ssa, et tapaisi USA: n presidenttiä Valkoisessa Talossa, et johtaisi kauppavaltuuskuntia. EI EI,pois se rahanmeno. Jos niillä on asiaa tulkoot Tamminiemeen.
    Olisit varmasti suosittuSuomessa. Muualla sinusta ei mitään tiedettäisikään.

    Äänestä

Seuraavaksi Jerusalemiin vaatimaan YK:n kanssa etnistä puhdistusta

Äänestä

Ei Stubbia ole äänestetty "esiintymään tyylikkäänä" vaan hoitamaan valtion asioita.

Äänestä
  • Hallituksen kuuluisi hoitaa valtion asioita, mutta se ei kykene muuhun kuin
    hävittämään valtion omaisuutta.

    Äänestä

  • Ihan niin !

    Äänestä

Rouva on aikamoinen musta kotko.

Äänestä
  • On yhtä kolho kuin miehensäkin.
    Kauhulla odotan tulevia Linnan juhlia.

    Onko siellä enää mitään suomalaista, kun kumpikaan ei ole suomalainen, ei Stubb eikä vaimonsa?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    On yhtä kolho kuin miehensäkin.
    Kauhulla odotan tulevia Linnan juhlia.

    Onko siellä enää mitään suomalaista, kun kumpikaan ei ole suomalainen, ei Stubb eikä vaimonsa?

    No mene ehdolle ainä kun on noin suuret vaatimukset. Ei muuta kaunainen vaan mukaan haukuttavaksi

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    On yhtä kolho kuin miehensäkin.
    Kauhulla odotan tulevia Linnan juhlia.

    Onko siellä enää mitään suomalaista, kun kumpikaan ei ole suomalainen, ei Stubb eikä vaimonsa?

    Älä mene sinne, jos olet kauhun vallassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    On yhtä kolho kuin miehensäkin.
    Kauhulla odotan tulevia Linnan juhlia.

    Onko siellä enää mitään suomalaista, kun kumpikaan ei ole suomalainen, ei Stubb eikä vaimonsa?

    Kuinka kauan suvun pitää asua täällä., ennen kuin henkilö katsotaan suomalaiseksi.
    Nim. Sukuni salat

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kuinka kauan suvun pitää asua täällä., ennen kuin henkilö katsotaan suomalaiseksi.
    Nim. Sukuni salat

    Suomalaisugrilaisuus on etninen, kulttuurinen ja kielellinen ominaisuus.

    Ei pelkkä jossain asuminen vaikuta asiaan.

    Suomen kansalaisiahan voivat muutkin kansanryhmät olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kuinka kauan suvun pitää asua täällä., ennen kuin henkilö katsotaan suomalaiseksi.
    Nim. Sukuni salat

    Sitäpaitsi Stubb itse on julistanut, ettei ole suomalainen, vaan ruotsalainen ja että halveksii suomalaisia / suomalaisuutta.

    Johan hänen ulkonäkönsäkin on ihan muu kuin savolaisilla / kainuulaisilla!

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Suomalaisugrilaisuus on etninen, kulttuurinen ja kielellinen ominaisuus.

    Ei pelkkä jossain asuminen vaikuta asiaan.

    Suomen kansalaisiahan voivat muutkin kansanryhmät olla.

    Katsotko, että suomenruotsalaiset eivät ole Suomen kansalaisia? Vaikka olisivat asuneet kirkonkirjojen mukaan Suomessa ainakin 1600-luvulta asti.
    Savon sydämestä peräisin oleva sedänsetä opiskeli kultasepäksi ja muutti Etelä-Suomeen ja perusti liikkeen. Ruotsalaisella paikkakunnalla joutui käyttämään ruotsia, avioitui ruotsia puhuvan naisen kanssa, koulutti lapsensa ruots.koulussa.
    Niinpä osa suvustamme on ruotsinkielistä. Miten minun pitää suhtautua? Katkaisenko välit?Minkä maan kansalaisia ne suvustaan suistuneet nyt ovat? Mistä tiedän, onko heidän kulttuurinsa suomalais-ugrilainen? Onko omani? Onko sinun?
    Mitä erityispiirteitä tässä kulttuurissa on, joka Stubbilta puuttuu?

    Äänestä

Tekisivä uude relity sarjan Presidentit . Olisi kiinnostavaa kerrannin itkevien saariseikkailijoiden, omaa kohtaloaan päivittelevien osallistujien sijaan nähdä meidän poika maailmalla. Tulisi samal myös arjen politiikka maailman mittakaavassa Suomalaisil tutuks.

Äänestä
  • Eipä oikein naurata tämä presidentti matkailubuumi, pelkääkö ettei ehdi käydä kuudessa vuodessa joka paikassa.
    Vaimoa ei joka paikkaan tarvitse mukana kuljettaa, säästyisi joku euro johonkin muuhun.

    Ei toivoisi linnan juhlienkaan muuttuvan englantilais sävytteiseksi, suomessa suomalaisin tavoin.
    Voi olla , että hymyillen seurataan presidenttiä, kuin hallitustakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eipä oikein naurata tämä presidentti matkailubuumi, pelkääkö ettei ehdi käydä kuudessa vuodessa joka paikassa.
    Vaimoa ei joka paikkaan tarvitse mukana kuljettaa, säästyisi joku euro johonkin muuhun.

    Ei toivoisi linnan juhlienkaan muuttuvan englantilais sävytteiseksi, suomessa suomalaisin tavoin.
    Voi olla , että hymyillen seurataan presidenttiä, kuin hallitustakin.

    Ennen vaaleja huudettiin että presidentillä on oltava vaimo ja nyt sitten on joten vaimon kuuluu olla myös edustamassa maata miehensä kanssa. .
    Olette nyt saaneet maan äidin kun sitä kuorossa huudatte ennen vaaleja .

    Äänestä

Edustavat hampaat plussaa ei tee hänestä suuren valtion päämiestä, lehdistö/media Stubb sanoi sitä ja tätä lähi-idästä, Essayah on toista mieltä ja Tavio nauraa ulkopolitiikalle, Stubb ärähtää Tavio vain hymyilee.

Äänestä
  • Onko Taviolla paremmat hampaat? Miellyttäisiko sinua paremmin, jos S:ltä poistettaisiin purukalusto?
    " Yleisön pyynnöstä"

    Äänestä

Kyllä Halla-aho olisi ollut sopivampi Presidentiksi, vieläkin sitä mieltä.

1Äänestä
  • Nyt meni ulalle

    1Äänestä

  • Vanha sananlasku sanoo: Ei ole lahjahevosen suuhun katsomista.
    Voidaan tietysti vähän sommitella ja sanoa, ei ole vaaleilla valitun hevosen suuhun katsomista.
    Suosittua viisauttanne muistaen: Sen saa minkä tilaa.
    Seuraavissa vaaleissa on kiinnitettävä tarkka huomio ehdokkaiden hammashuoltoon, ettei tule tällaisia erehdyksiä toiste.
    Mkr.

    Äänestä

Halla-aho intoituisi leikkimään aatua.

Äänestä
  • Nyt leikkii Stubb aatua juutalaisvastaisuudellaan ja Palestiina (islamilais) myönteisyydellään.

    Äänestä

Aloittaja tökkäsi tahallaan muurahaispesään, koska palstalaisten joukossaon on liuta sisukkaita SUPI suomalaisia, joille Stubb on punainen vaate.
Kannattiko provosoida.?

Äänestä
  • Tästäkin asiasta voi puhua asiallisesti. Kuumakallet ottaa pulttia vaikka maitopurkin väristä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Tästäkin asiasta voi puhua asiallisesti. Kuumakallet ottaa pulttia vaikka maitopurkin väristä.

    Huomasin netistä otsakkeen Suzanne Stubbin "tuulitukasta", kuinka Norjan tuuli puhalsi Suzanne hiukset. Kuvassa oli parskunta ihan normaalissa kuosissa. En löytänyt muuta kuvaa. Mikä Suzanne kampauksessa oli vialla? Niin että ihan piti lehteen laittaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Huomasin netistä otsakkeen Suzanne Stubbin "tuulitukasta", kuinka Norjan tuuli puhalsi Suzanne hiukset. Kuvassa oli parskunta ihan normaalissa kuosissa. En löytänyt muuta kuvaa. Mikä Suzanne kampauksessa oli vialla? Niin että ihan piti lehteen laittaa!

    Tämä nyt ei oikein kampaus ole siinä mielessä, kun yleensä kampauksesta puhutaan. Tuulitukka, ihan kiva.

    https://www.is.fi/viihde/art-2000010770971.html

    Äänestä

Nyt meillä on tosi viisas ja edustava presidentti.Jolla on munaa jopa sanoa mitä ajattelee.
Tosi isänmaallinen rehti suomalainen perheenisä ja presidentti-
Nää vaatejutut vaimosta ja muusta silkkaa juoruilua.Jokainen pukeutuu niinkuin haluaa.
Edustava pariskunta toivotan kaikkea hyvää heille

Äänestä
  • Vertaile Tarjan muumikäsilaukkuasua Suzannen asuun ja kerro huomiosi.

    Äänestä

  • Meillä on vaaleilla valittu presidentti, kuten melkein aina ennenkin. Kansa on puhunut, pulinat pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Meillä on vaaleilla valittu presidentti, kuten melkein aina ennenkin. Kansa on puhunut, pulinat pois.

    Vaaleilla on valittu, mutta ei kaikki äänestäneet Stubbia, joten heillä on täysi oikeus arvostella. Se kuuluu demokratiaan ja sananvapauteen.

    Joku diktaattori voisi sanoa, että "pulinat pois"

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Vaaleilla on valittu, mutta ei kaikki äänestäneet Stubbia, joten heillä on täysi oikeus arvostella. Se kuuluu demokratiaan ja sananvapauteen.

    Joku diktaattori voisi sanoa, että "pulinat pois"

    Etkö tiennyt, kuka sanoi: " Kansa on puhunut. Pulinat pois"?
    Se oli Johannes Virolainen, joka hävisi vaalit.
    En ihan diktaattoriksi arvelisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Etkö tiennyt, kuka sanoi: " Kansa on puhunut. Pulinat pois"?
    Se oli Johannes Virolainen, joka hävisi vaalit.
    En ihan diktaattoriksi arvelisi.

    Ei kukaan ole häntä diktoottoriksi sanonutkaan?

    Äänestä

Äänestin Olli Rehniä, vaikken mikään kepulainen ole, nämä kaksi jotka olivat lopussa vastakkain, Stubb ja Haavisto, näyttivät kuinka fiksut ihmiset kampanjoivat näkökantojaan esittäen ja perustellen, tosi kaukana siitä mitä USAn presidentinvaalit on!
Muutama vuosi sitten en olisi voinut uskoa Stubbin olevan seuraava presidentti, mut nyt näyttää ihan hyvältä, on jotenkin kasvanut tehtävässään, mielestäni sopivampi kuin Haavisto, joka hänkin pätevä.

Äänestä

Kantele netistä naisen ja kieh3n luuston erilaisuutta ja vertaa niitä Supidoon ja Nimistöön ja sen naiseksi pukeutuneeseen. Onko naisten solisluu naisen?
Sam juttu sen Stubin olennon kanssa ja näitä esim on muita.

Äänestä
  • Ei ihmisen sukupuolta solisluut määrittele.
    Kun nainen on synnyttänyt lapsiakin, niin kyllä hän nainen on.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ei ihmisen sukupuolta solisluut määrittele.
    Kun nainen on synnyttänyt lapsiakin, niin kyllä hän nainen on.

    Demokratiassa saa arvostella jopa presidentin rouvan solisluita. Se on sananvapautta, se.
    On päästy siihen tilanteeseen, että kauneuskilpailut ja presidentinvaalit yhdistetään yhteiseksi tilaisuudeksi, jossa kansanvalta kukkii. Vastaisuudessa vaalitilaisuuksiin tulee myös uimapukukierros ja ehdokkaiden puolison luuston esittely.
    Äänestänyt on oikeutettu arvostelemaan valitun henkilön sukupuuta ja puolison ominaisuuksia. Tätä oikeutta kansalaisen myös on käytettävä, koska on äänestänyt.
    Miten mahtaa olla Kamala Harrisin solisluiden tilanne?
    Mkr.

    1Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Eikö Makriina arvostele koskaan mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Eikö Makriina arvostele koskaan mitään?

    Tiedoksesi, että en ikinä arvostele henkilön luustoa enkä kansallisuutta.
    Mkr.

    Äänestä

Ylen areenassa on rouvan haastattelu, hän on opetellut suomea ja puhuu siinä hieman myös, ja antaa neuvon maahanmuuttajille opetella ja uskaltautua käyttämään suomea tai ruotsia. Kovasti tykkään hänen asenteestaan!

Äänestä
  • Kyllä hän puhuu suomea ihan ymmärrettävästi vaikkakin ulkomaalaisittain murtaen.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Kyllä hän puhuu suomea ihan ymmärrettävästi vaikkakin ulkomaalaisittain murtaen.

    Suomi on vaikea kieli ja kestää kauan oppia kunnolla. Alex on kielitaitoinen, ei ole ennen tälläistä presidenttiä ollut Suomessa, eikä senpuolesta varmaan muuallakaan, joka osaa näin sujuvasti näin monia kieliä. Onkohan tällä palstalla kansalliskielten, suomen ja ruotsin, osaajia kuinka? Itse olen aikuisena oppinut toista kotimaista, ja englantiakin, muita kieliä ei juuri lainkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Olen vuosikymmeniä arvostanut suuresti suomenruotsalaisia kansalaisia, jotka opettavat lapsensa kaksikielisiksi pienestä pitäen. Kielitaito on rikkaus jonka ymmärtää hyvin ihminen jolle kielten oppiminen on tuskallista.
    Englannin oppiminen on ehkä helpompaa kuin ruotsin, koska kuulemme sitä päivittäin tv: stä.
    Kun lapsena oppii kaksi kieltä, on varmasti helpompi oppia muitakin kieliä kuten monet politiikkamme.

    1Äänestä

Joku mättää tuossa keikarissa ja ihan helvetisti. En tiedä mikä, mutta tunne on niin vahva, että tuo keikari ei ole millään .uotoa mieleeni. No se nähdään vielä.

Äänestä
  • Keikarit ei juokse maratoneja, eikä hikoile teräsmieskisoissa, Haavistohan se gaykari on, ei pahalla sanottuna kuitenkaan, hyvä mies.

    1Äänestä

  • Tutkiskele asenteitasi, ehkä huomaat, että päälimmäisenä on ennakkoluulo.
    Saattaa olla, että ei mätä enää tulevaisuudessa!
    Olemme niin tottuneet arvokkaan maan isään - äidistä puhumattakaan - että emme aseta hymyilevää ja urheilullista Aleksia siihen muottiin. Siellä kun on pohjalla Ståhlberg, Swinhufvud ja Kekkonen ja muut arvokkaat herrat.
    Jälkikäteen voimme sitten yhdessä ihmetellä, kun hän on sankarillisesti hoitanut presidentinjobinsa maamme parhaaksi.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Arvostan presidenttipariamme maamme edustajina ulkomailla. Nyt Norjan valtiovierailulla saamme ihailla tyylikästä esiintymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu