Ryökäleen eheytys

Edellisessä koneesssa eheyttelin kiintolevyä W:n alkuperäisellä eheytyksellä, ja se meinasi saada minut psykoosin partaalle kun tahkosi tavu kerrallaan jonain päivänä tunnin ja toisena viisi tuntia ja joskus ei tuntunut loppua tulevan ollenkaan. Halusin siitä eroon ja äkkiä. Diskeeper Home Edition jämähteli kanssa jumiin kuin paska Junttilan tuvan seinään, ja tähän myllyyn lopuksi ajoin Diskeeper Liten, joka meneekin läpi kymmenessä minuutissa joka kerta. Sekin kuitenkin niettuilee kummasti, vaikka en ole laittanut mitään ajoitusta, niin aamuisin työntää pikakuvaketta esiin kuin haluaisi käynnistyä, mutta sitten häippäsee. Muutoin OK. Onko tietäviä siitä, että onko Home Editionin ja Liten välillä oleellista eroa? Ja onko siinä levyn jatkuvassa eheyttämisessä mitään mieltä, kun se näkyy sirpaloituvan kuitenkin jokaisesta nettikäynnistä? Eikö se jo riitä jos eheyttelee vaikka kerran kuussa? Muutanko politiikkaa?
6597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikä käyttis sinulla oikein on?
XP:ssä eheytys homma hoituu nopeasti ja ongelmitta sen omalla eheytysohjelmalla,XP:n eheytysohjelmassa Analysointi kertoo milloin eheytys on syytä viimeistän tehdä, tokihan eheytyksen voi kannattaakin tehdä esim.kerran kuussa-parin kuukauden välein jos paljon asentelee ja poistelee koneeltaan ohjelmia ja tiedostoja.

Äänestä

Hyvä konsti tehdä eheytys kuten muutkin koneen siivoustoiminnot (Ad-Aware, EasyCleaner etc.) on että menet vikasietotilaan.
Edut:
1. Tapahtuu nopeammin (kun vaan muistat ottaa mahdollisen näytönsäästäjän pois päältä)

2. Siivousohjelmat siivoavat paremmin, koska normaalitilassa on käynnissä ohjelmia, ja silloin siivousohjelma ei pääse niihin käsiksi.

Vikasietotilaan pääset kun käynnistät koneen uudelleen (Paina Käynnistä painiketta, valitse Käynnistä uudelleen), ja kun kone alkaa käynnistyä, naputtelet F8 näppäintä hyvin nopeasti. Ellei se toimi, joissakin vanhemmissa Windowseissa toimii se että käynnistyessä painat ctrl-näppäimen alas. Sitten vain valitset vikasietotilan.

Eheytystä ei tarvitse tehdä kovin usein, ellet jatkuvasti poistele ja lisäile ohjelmia. Ehkä 1-2 kk välein riittää.

Äänestä
  • XP:ssä eheytys toimii ja on nopea eikä tarvitse vikasietotilaan mennä eheyttämään kuten piti tehdä vanhemissa windows käyttiksissä.

    >Vikasietotilaan pääset kun käynnistät koneen uudelleen (Paina Käynnistä painiketta, valitse Käynnistä uudelleen), ja kun kone alkaa käynnistyä, naputtelet F8 näppäintä hyvin nopeasti.<

    -XP:ssä riittää kun koneen käynnistymisen alkaessa painaa F8-näppäimen alas (eikä sitä tarvitse näpytellä)
    niin pääsee vikasietotilaan.

    Äänestä

On tämä kumma juttu tämä eheytys. Windowsväki eheyttelee jatkuvasti ja jotkut väittävät että on vielä pakollistakin, jos haluaa koneensa toimivan.

Ei muitten käyttöjärjestelmien käyttäjät eheyttele. Kuitenkin kaikki pelaa moitteettomasti.

Taitaa olla turhaa vouhotusta koko eheytys.

Äänestä
  • vaikuttaa ainakin vanhemmilla koneilla koneen nopeuteen. Kuinka usein se pitää tehdä riippuu koneen käytöstä (kuinka usein lataat/poistat ohjelmia/tiedostoja). Itse ajan noin parin viikon välein riippuen käytöstä.

    Äänestä

  • Wintoosa väen kuuluu eheyttää vähän väliä niiden aika ei tahdo muuten kulua. Ja toosa menee ajan myötä juntturaan, niin ettei siitä selviä vanha erkkikään. Linux väki vain ihmettelee: että mikä ihmeen "eheytys", linux kun ei moista ihmettä tarvitse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko järkeä? kirjoitti:

Edellisessä koneesssa eheyttelin kiintolevyä W:n alkuperäisellä eheytyksellä, ja se meinasi saada minut psykoosin partaalle kun tahkosi tavu kerrallaan jonain päivänä tunnin ja toisena viisi tuntia ja joskus ei tuntunut loppua tulevan ollenkaan. Halusin siitä eroon ja äkkiä. Diskeeper Home Edition jämähteli kanssa jumiin kuin paska Junttilan tuvan seinään, ja tähän myllyyn lopuksi ajoin Diskeeper Liten, joka meneekin läpi kymmenessä minuutissa joka kerta. Sekin kuitenkin niettuilee kummasti, vaikka en ole laittanut mitään ajoitusta, niin aamuisin työntää pikakuvaketta esiin kuin haluaisi käynnistyä, mutta sitten häippäsee. Muutoin OK. Onko tietäviä siitä, että onko Home Editionin ja Liten välillä oleellista eroa? Ja onko siinä levyn jatkuvassa eheyttämisessä mitään mieltä, kun se näkyy sirpaloituvan kuitenkin jokaisesta nettikäynnistä? Eikö se jo riitä jos eheyttelee vaikka kerran kuussa? Muutanko politiikkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu