Kuten moni palstaa lukeva on huomannut metsästyksen vastustajien jatkuva trollaaminen ja väärän tiedon levittäminen sekä tietoinen disinformaatio metsästystä ja metsästäjiä vastaan on joka päiväistä.
Palstan moderaattori tunnetusti ei vastustajien kommentteja siivoa eikä edes vastenmielisisempiäkään heidän kirjoittamia ihmisten tappamisella naureskelua joka on jo käytännössä suora poliisiasia.
Tämä toiminta on tunnettua muualtakin mediasta missä metsästystä vastustavat anarkistit tarkoituksella levittävät väärää tietoa jotta suurelle yleisölle tulisi heidän mieleisensä metsästystä vihaava näkökanta. Tosin vähänkään maalaisjärjellä ajatteleva osaa suodattaa heidän disinformaationsa, mutta kaikille asia ei ole selvää etenkään täysin metsästyksestä tietämättömille.
Miten he sitten toimivat? Heidän toimintansa on moninaista, mutta tällä palstalla tuttu toimintamalli on usein täysin lapsenomainen metsästystä mustamaalaavien avausten teko ja vuosien vanhojen vastaavien avauksien jatkuva nosto ja spämmääminen palstalle. Näillä he pyrkivät sysäämään metsästäjien asialliset avaukset ja keskustelut alleen ja kiinnittämään huomion vain heihin.
Toinen tapa on esiintyä metsästäjänä ja kirjoittaa kuinka henkilö muka tekee kaikenlaisia metsästysrikoksia ja retostelee niistä palstalla. Tämä on yleisin malli ja kyseisen trollaamisen tarkoitus on esittää metsästäjät röyhkeinä rikollisina ja myöhemmin nostaa näitä omia kirjoituksiaan julkisuuteen ja väittää kuinka metsästäjien toiminta on rikollista ja röyhkeää. Siksi näiden trollien toiminta on tärkeää joka kerta paljastaa. Koska mode ei palstaa siivoa pitää sitä tehdä lukijoiden itse.
Nämä metsästäjänä esiintyvät trollit eivät myöskään ota mitään kantaa asiallisiin metsästystä koskeviin kirjoitusketjuihin niinkuin oikea metsästäjä tekee. Usein toistuu myös sama kellonaika trollaamiselle. Vaikka se on jakautunut koko vuorokaudelle trollaa vakituinen päätrollaaja yleensä kellonaikojen 22.00-2.00 välillä.
Vaikka tuo on koko mediatasolla yleistä, että tämä yleensä vihreiden ja vasemmiston äärianarkisteista koostuva sakki käytännössä puoliammatikseen levittää metsästyksestä disinformaatiota lähes identtisesti niinkuin venäjän kremli toisinajattelijoistaan on hyvä muistaa, että metsästyksen kannatus koko kansan keskuudessa on tutkitusti 90% myönteinen ja trendi on edelleen nouseva muunmuassa naisten innostuttua erityisen kovalla innolla metsästyksestä.
Joten tuuleen huutelua koko trollaaminen metsästyksen vastustajilta on, mutta se antaa kuvan heidän lapsentasoisesta ajattelumaailmasta ja epätoivoisesta yrityksestä mustamaalata metsästystä ja metsästäjiä sekä nämä tällekin palstalle kirjoittamansa trollaukset antavat heistä kansan silmissä yhä enemmän vastenmielisemmän kuvan ja se jos mikä puhuu aina enemmän metsästyksen hyväksyttävyyden puolesta.
Metsästyksen vastustajien disinformaatio mediassa.
305
1492
Vastaukset
- Anonyymi
Näinhän se on! Tunnen sinut kirjoitustyylistäsi ja olen pitkästi samaa mieltä kanssasi, sillä olen metsästänyt jo seitsemällä vuosikymmenellä. Kyllähän metsästäjissä on myös rikollisia hyvin paljon, jotka pilaavat harrastustamme, sillä kiinnijääneet esim. Autosta ampujat ja salakaatajat ovat aina laillisia metsästäjiä. Harvoin rikollinen jää kiinni jos ollenkaan, jolla ei ole metsästyskorttia. Metsästyskulttuurissa on parantamisen varaa yhä edelleen. Eikä asiaa paranna uutisissa olevat hylätyt 13 kpl teeriä, joista oli vain täkkälihat viety. Ainakin minusta vanhasta metsämiehestä tämmöinen haaskaus on irvokasta. Pahinta on vielä puolustaa moista ja ilmiantajia haukkua metsästyksen vastustajaksi. Tosin vastustan tuommoista metsästystä ehdotta. Riistaa pitää kunnioittaa ja arvostaa, niin näytämme esimerkkiä
- Anonyymi
Noniin, metsästäjänä esiintyvä metsästyksen vastustaja ilmottautui heti kunhan oli ensin nostanut tapasi mukaan kaksi metsästäjiä mustamaalaavaa trolliketjua etusivulle.😂
Arvasin asian, että et kykene olemaan tarttumatta syöttiin ja lukijat näkevät nyt konkreettisesti mitä tämän palstan metsästyksen vastustajien disinformaatio ja trollaaminen on eli:
1. Esitä metsästäjää.
2. Syyllistä muut metsästäjät.
3. Hae sympatiat osaksesi esittäessäsi olevasi lainkuuliainen metsästäjä.
Totuus.
Olet metsästyksen vastustaja, joukkolynkkaat metsästäjiä päivätyöksesi, väität yleisesti kaikkia metsästäjiä rikollisiksi, kun saat metsästys vastaisen uutisen öyhötät uutista päivä toisensa jälkeen viikko tolkulla, et ota kantaa mihinkään metsästystä koskevaan asialliseen etkä kehittävään keskusteluun, nostat etusivulle VAIN metsästäjiä tavalla tai toisella syyllistäviä otsakkeita ja trolliavauksia yms yms.
Kuulostaako herra "seitsemänkymmentä vuotta metsästänyt" palstatrollimme tutulta? 😂
Ja sitten nostamaan öyhöketjuja ylös eikö? 😂😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ja sitten nostamaan öyhöketjuja ylös eikö? 😂😂Taisit itse tarttua syöttiin! Sinä taas hyökkäät heti laillista metsästystä harjoittavia kohti. Kuka uskoo sinun öyhötyksiäsi. Se että takanani on pitkä metsästäjän ura saa sinut takajaloilleen. Puolustat milloin villikissoja, milloin tienpäälle ampujia ja ajavien hirvikoirien käyttöä hirvenpyynnissä, sekä maalintujen ampumista ilman ravinnoksi käyttämistä. Turhaa on puolustella laittomuuksien tekijöitä ja leimata metsästyksen vastustajaksi, sillä toimintasi antaa vain lisäpontta heille. Olet vieraantunut rehdistä metsästyksestä ja et kykene käsittelemään ongelmia jalon harrastuksen puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noniin, metsästäjänä esiintyvä metsästyksen vastustaja ilmottautui heti kunhan oli ensin nostanut tapasi mukaan kaksi metsästäjiä mustamaalaavaa trolliketjua etusivulle.😂
Arvasin asian, että et kykene olemaan tarttumatta syöttiin ja lukijat näkevät nyt konkreettisesti mitä tämän palstan metsästyksen vastustajien disinformaatio ja trollaaminen on eli:
1. Esitä metsästäjää.
2. Syyllistä muut metsästäjät.
3. Hae sympatiat osaksesi esittäessäsi olevasi lainkuuliainen metsästäjä.
Totuus.
Olet metsästyksen vastustaja, joukkolynkkaat metsästäjiä päivätyöksesi, väität yleisesti kaikkia metsästäjiä rikollisiksi, kun saat metsästys vastaisen uutisen öyhötät uutista päivä toisensa jälkeen viikko tolkulla, et ota kantaa mihinkään metsästystä koskevaan asialliseen etkä kehittävään keskusteluun, nostat etusivulle VAIN metsästäjiä tavalla tai toisella syyllistäviä otsakkeita ja trolliavauksia yms yms.
Kuulostaako herra "seitsemänkymmentä vuotta metsästänyt" palstatrollimme tutulta? 😂
Ja sitten nostamaan öyhöketjuja ylös eikö? 😂😂Keväällä vaalit uudet, siellä pääöyhökki Helccinkinvihreiden edustelijana, vaalin tuloksissa näytetään, kuinka pääöyhökki JÄLLEEN jää rannalle ruikuttelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisit itse tarttua syöttiin! Sinä taas hyökkäät heti laillista metsästystä harjoittavia kohti. Kuka uskoo sinun öyhötyksiäsi. Se että takanani on pitkä metsästäjän ura saa sinut takajaloilleen. Puolustat milloin villikissoja, milloin tienpäälle ampujia ja ajavien hirvikoirien käyttöä hirvenpyynnissä, sekä maalintujen ampumista ilman ravinnoksi käyttämistä. Turhaa on puolustella laittomuuksien tekijöitä ja leimata metsästyksen vastustajaksi, sillä toimintasi antaa vain lisäpontta heille. Olet vieraantunut rehdistä metsästyksestä ja et kykene käsittelemään ongelmia jalon harrastuksen puolesta.
Tämä! Juuri niinkuin aloituksessani puhuin. Tekeydytte muka metsästäjiksi ja alatte syyllistämään kaikkia metsästäjiä rikollisiksi.
Olen sinulta näissä metsästyksen vastaisissa trolleissasi kysynyt kymmeniä kertoja, että tuo ja todista tänne ranskalaisin viivoin näistä keskusteluista lainaten sellaisia tekstejäni missä olisin mainitsemasi rikollinen ja rikollistoiminnan puolustelija. KOSKAAN et tuo todisteita puheillesi, vaan jatkat saman öyhöttämistä muissa trolleissa.
Annan sinulle jälleen vapaat kädet mahdollisuuden todistaa meille kaikille rikollinen toimintani. Jos et sellaista todisteena tuo edelleenkään olet itse umpikujassa ja tiedät valehtelevasi niin kuin teillä metsästyksen vastustajilla on ollut tapana tälläkin palstalla vuosikaudet. Eli esiinny metsästäjänä ja syyllistä kaikki metsästäjät. Erikoista, että ette sanallakaan osallistu ikinä mihinkään asialliseen ja metsästystä kehittävään keskusteluun. 😉😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä! Juuri niinkuin aloituksessani puhuin. Tekeydytte muka metsästäjiksi ja alatte syyllistämään kaikkia metsästäjiä rikollisiksi.
Olen sinulta näissä metsästyksen vastaisissa trolleissasi kysynyt kymmeniä kertoja, että tuo ja todista tänne ranskalaisin viivoin näistä keskusteluista lainaten sellaisia tekstejäni missä olisin mainitsemasi rikollinen ja rikollistoiminnan puolustelija. KOSKAAN et tuo todisteita puheillesi, vaan jatkat saman öyhöttämistä muissa trolleissa.
Annan sinulle jälleen vapaat kädet mahdollisuuden todistaa meille kaikille rikollinen toimintani. Jos et sellaista todisteena tuo edelleenkään olet itse umpikujassa ja tiedät valehtelevasi niin kuin teillä metsästyksen vastustajilla on ollut tapana tälläkin palstalla vuosikaudet. Eli esiinny metsästäjänä ja syyllistä kaikki metsästäjät. Erikoista, että ette sanallakaan osallistu ikinä mihinkään asialliseen ja metsästystä kehittävään keskusteluun. 😉😂Todista väitteesi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä! Juuri niinkuin aloituksessani puhuin. Tekeydytte muka metsästäjiksi ja alatte syyllistämään kaikkia metsästäjiä rikollisiksi.
Olen sinulta näissä metsästyksen vastaisissa trolleissasi kysynyt kymmeniä kertoja, että tuo ja todista tänne ranskalaisin viivoin näistä keskusteluista lainaten sellaisia tekstejäni missä olisin mainitsemasi rikollinen ja rikollistoiminnan puolustelija. KOSKAAN et tuo todisteita puheillesi, vaan jatkat saman öyhöttämistä muissa trolleissa.
Annan sinulle jälleen vapaat kädet mahdollisuuden todistaa meille kaikille rikollinen toimintani. Jos et sellaista todisteena tuo edelleenkään olet itse umpikujassa ja tiedät valehtelevasi niin kuin teillä metsästyksen vastustajilla on ollut tapana tälläkin palstalla vuosikaudet. Eli esiinny metsästäjänä ja syyllistä kaikki metsästäjät. Erikoista, että ette sanallakaan osallistu ikinä mihinkään asialliseen ja metsästystä kehittävään keskusteluun. 😉😂Minä pystyn todistamaan sen että olen metsästäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä pystyn todistamaan sen että olen metsästäjä.
Juu ja sitä "todistat" täällä päivittäin nostamalla etusivulle pelkästään metsästäjiä mustamaalaavia öyhöketjujasi. 😂😂
- Anonyymi
Kyllä eläinten murhaaja toisensa tuntee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä eläinten murhaaja toisensa tuntee.
Luetun ymmärtämisessä vastustajalla edelleen vikaa, sillä tämä palsta ei vieläkään ole Metsästyksen vastustajat.
- Anonyymi
Aloittaja voi lätkäistä tänne todisteet siitä että tiedot joita tänne kirjoitetaan on vääriä.
Itse ole kirjoittanut sanasta sanaan totta mitä olen nähnyt. Pahimmat mets.rikokset olen jopa jättänyt kertomatta koska paljastuisin jos kertoisin.- Anonyymi
Metsästyksen vastustajilla on kumma tapa nähdä metsästysrikoksia, vaikka eivät itse edes kulje metsällä saati tunne edes metsästäjiä. Saanen huomauttaa herra vastustajaa, että rikosten salailu tekee sinustakin myös syyllisen ja henkilön joka joutuu asiasta rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Se, että anonyymi nettipalstalla öyhötetään ja mustamaalataan metsästäjistä tarkoitushakuisesti väärää todistusta ei tee metsästäjistä rikollisia, vaan rikoksen tekijä olet sinä ja tuo voidaan tulkita jopa kansanryhmää vastaan käytävänä hyökkäyksenä, vaikka ei varsinaisesti rasismi määritelmää täytäkkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästyksen vastustajilla on kumma tapa nähdä metsästysrikoksia, vaikka eivät itse edes kulje metsällä saati tunne edes metsästäjiä. Saanen huomauttaa herra vastustajaa, että rikosten salailu tekee sinustakin myös syyllisen ja henkilön joka joutuu asiasta rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Se, että anonyymi nettipalstalla öyhötetään ja mustamaalataan metsästäjistä tarkoitushakuisesti väärää todistusta ei tee metsästäjistä rikollisia, vaan rikoksen tekijä olet sinä ja tuo voidaan tulkita jopa kansanryhmää vastaan käytävänä hyökkäyksenä, vaikka ei varsinaisesti rasismi määritelmää täytäkkään.Minä taas olen toiminut metsästyksenvartijana ja joutunut näkemään myös toisten metsästäjien ilmoittamia salakaatoja ym. Vaitiolovelvollisuuteen vedoten en voi yksilöidä tapauksia. Käräjillä puidaan joka vuosi mets.rikoksia ja suurin osa niistä jää pimentoon. Meillä on kuitenkin sananvapaus....Muillakin kuin vihervasemmistolla, jotka yrittävät omia senkin itselleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä taas olen toiminut metsästyksenvartijana ja joutunut näkemään myös toisten metsästäjien ilmoittamia salakaatoja ym. Vaitiolovelvollisuuteen vedoten en voi yksilöidä tapauksia. Käräjillä puidaan joka vuosi mets.rikoksia ja suurin osa niistä jää pimentoon. Meillä on kuitenkin sananvapaus....Muillakin kuin vihervasemmistolla, jotka yrittävät omia senkin itselleen.
Juu, että taas on metsästyksen vastustaja toiminut "metsästyksen vartijana"😂😂
Entistä enemmän saa koomisia piirteitä nämä sinun öyhötyksesi.🤭
Oliko pukki kaalimaanvartijana? 😂🤭
- Anonyymi
Metsästys Rikollinen jää aina kiinni,jos Seuruemetsästyksessä on Vouti joka estää,ja vie rikoksen tekijän käräjätupaan.Tällaiset metsästäjät joilla "Jalka"nousee vain auton
kaasupolkimelle,nämä tulee kitkeä ikää katsomatta seurasta ulos.Koiran kouluttaminen on eri asia,silloin ei ammuta eläintä autosta päin.- Anonyymi
Nyt puhut asiaa! Itseäni on alkanut tympimään jo koko hirvenpyynti, kun vain koirat ajattavat hirviä ja isännät painaa autoillaan tukka putkella kiiruhtaen josko kerkiäis ampumaan. Olen jo vuosia vaatinut tutkan kieltämisestä hirvenpyynnissä, sen tuomien ongelmien vuoksi. Silloin palautuisi kunnon seisontahaukut ja kaikilla olisi paremmin. Hirville on mahdoton rääkki, kun koira koiran perään on hirveä ajamassa. Tässä lienee paras eläinsuojelijoille oleva ongelma, josta heitä tulisi tiedostaa.
- Anonyymi
Ja taas tämä yksi metsästyksen vastustaja jolla äidinkielen tunnitkin on vielä suorittamatta.😂 No, se on hyvä että ideologia luistaa, vaikka ei kirjallinen taito niinkään.🤭

Taidat olla joku ituhippi!

Hyvä kommentti hirvi miehet ovat itserakkaita paskiaisia luulevat olevan jotakin eliittiä ja paskat ylipainosia läskejä jotka eivät jaksa muuta kuin autolla ajella metsä autoteitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas tämä yksi metsästyksen vastustaja jolla äidinkielen tunnitkin on vielä suorittamatta.😂 No, se on hyvä että ideologia luistaa, vaikka ei kirjallinen taito niinkään.🤭
Joo eipä net äidinkielen tunnit 60 luvulla oikein kiinnostaneet, kun isän mukana pöllinajossa.....Sinun punavihreässä vaikutuksessa heijastuu aivan eri maailma kuin minun erämies elämäni aikoina., Jolloin mies oli jäntevä ja sitkas. Hirvet ja karhut ammuttiin jäljestämällä ja hyvällä koiralla jne. Silittele sinä vain kissaasi jotte mene kenenkään minkinrautoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt puhut asiaa! Itseäni on alkanut tympimään jo koko hirvenpyynti, kun vain koirat ajattavat hirviä ja isännät painaa autoillaan tukka putkella kiiruhtaen josko kerkiäis ampumaan. Olen jo vuosia vaatinut tutkan kieltämisestä hirvenpyynnissä, sen tuomien ongelmien vuoksi. Silloin palautuisi kunnon seisontahaukut ja kaikilla olisi paremmin. Hirville on mahdoton rääkki, kun koira koiran perään on hirveä ajamassa. Tässä lienee paras eläinsuojelijoille oleva ongelma, josta heitä tulisi tiedostaa.
Eihän koira hirveä aja, vaan pysäyttää ja haukkuu jotta hirvi pysyy paikallaan. Nim. entinen metsästäjän vaimo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt puhut asiaa! Itseäni on alkanut tympimään jo koko hirvenpyynti, kun vain koirat ajattavat hirviä ja isännät painaa autoillaan tukka putkella kiiruhtaen josko kerkiäis ampumaan. Olen jo vuosia vaatinut tutkan kieltämisestä hirvenpyynnissä, sen tuomien ongelmien vuoksi. Silloin palautuisi kunnon seisontahaukut ja kaikilla olisi paremmin. Hirville on mahdoton rääkki, kun koira koiran perään on hirveä ajamassa. Tässä lienee paras eläinsuojelijoille oleva ongelma, josta heitä tulisi tiedostaa.
Tykkäät siis, kun koirat joutuu ilman seurantapantaa hirven tai karhun perässä venäjälle, eikä isäntä tiedä millään ihmeellä,minne koira hävisi.
- Anonyymi
ja se ip-osoite on taas sama esillä !!
- Anonyymi
Ja molemmat oli palstabannissa. xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja molemmat oli palstabannissa. xD
Meillä eri IP tai sitten sama IP.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä eri IP tai sitten sama IP.
Voithan tarkistaa ip koska olet palstavahti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voithan tarkistaa ip koska olet palstavahti.
Ne on helposti tarkistettu ja trollaamisesi metsästäjiä provosoiden tuttua. 😂
- Anonyymi
Aloitus oli hyvä kirjoitus! Loppukommentointi kertoo enemmän metsästyksen vastustajien järjenjuoksusta!
Itse nostaisin esiin mielestäni tärkeän huomion, vaikkakin liittyy metsästysvastaisiin kommenteihin metsästysrikoksista.
Olisi hyvä huomioida, että ”metsästysrikoksen” kattavat laajan skaalan: metsästyslainvastainen toiminta, metsästysrikkomus, metsästysrikos, törkeä metsästysrikos sekä asiaan liittyviä, kuten laittoman saaliin kätkeminen.
Jos metsästyksen vastustaja esimerkiksi rikkoo elävänä pyytävän loukun, asiaa tutkitaan metsästyslainvastaisena toimintana.
Kaikella edellä esitetyllä haluan painottaa, että käytännön metsästysrikokset eivät ole lisääntyneet, metsästäjät ovat alkaneet tehdä enemmän tutkintapyyntöjä laillisen pyynnin häiritsemisestä. Vaikka tutkinnan kohde on metsästyksen vastustaja, liitetään tutkinta kategoriaan ”metsästysrikokset” ja syntyy tilastovääristymä mitä vihreät luonnollisesti käyttävät hyväksi!- Anonyymi
Jep. Aloitus osui juuri sinne mihin oli tarkoituskin ja palstan metsätyksen vastustajat älähtivät ja paljastivat todellisen luonteensa mikä on hyvä palstaa lukevien aitojen metsästäjien tiedostaa.
Kuten edellä näemme vastustajien toimintamallin mikä avauksessanikin korostui eli esiinnytään metsästäjänä ja haukutaan kaikki muut metsästäjät ja esitetään perusteettomia väitteitä rikollisesta toiminnasta joka tietenkin anonyymi nettipalstalla on hyvinkin helppoa näiden viherideologisten toimijoiden toteuttaa.
En pidä ihmeenä, että tätä trollausarmeijaa ei ylläpitäisi vihreiden tai vasemmiston maksamat toimijat, koska meno on täällä yhtä systemaattista kuin median tiettyjen toimittajien tarkoituksellinen metsästäjistä vain negatiivisten asioiden uutisointi.
Hyvin myös näkee tämänkin palstan metsästyksen vastustaja päätrollin reakoinnin asiaan, kun hänen ennen kaikessa rauhassa suorittama trollaamisensa on tullut päätökseen, koska ilmiannan hänen kaikki trollauksensa.
Hän on pari vuosikymmentä trollannut palstalle lähestulkoon kaikkea mahdollista metsästäjä vihaa ja kuten edellä näimme hirvenmetsästys on hänelle suurinta myrkkyä ikuisine tutka ja koirakielto kampanjoineen. Tätä samaa hän on jatkanut täällä pitkälti sen parikymmentä vuotta ja sen näkee hänen nostamistaan iänvanhoista avauksistaan missä toistuu tasan sama öyhöttäminen mitä hän on oksentanut tänne myös viimeiset vuodet ketjuun kuin ketjuun.
Mitä se kertoo henkilön mielenterveydestä se jääköön jokaisen harkintaan, mutta se että henkilö käyttää kaiken aikansa vihaamansa metsästyksen ja metsästäjien mustamaalaamiseen ja disinformaation levittämiseen netissä näyttää, että hänen henkinen vointinsa on todella alamaissa. Jos ihminen velloo vuosikausia vihassaan mistä ei enää kykene päästämään irti se on haaste jo hoitohenkilökunnallekin. Toisaalta on hyvä, että vastustaja voi päästää höyryjään irti täällä eikä irl elämässä, sillä tuollainen henkilö on jo vaaraksi muille. Se näkyy vastustajien ketjussa missä he pilkkasivat sunnuntaina murhattua henkilöä ja täten myös loukkasivat niin uhrin kunnioitusta kuin uhrin omaisiakin. Mutta nämä vastustajien kommentit itsessään jo näyttävät sen miksi metsästys on laajaa suosiota kannattavaa eikä metsästyksen vastustajatkaan viihdy heille tehdyllä palstalla, koska siellä ei ole lukijoita. Siksi he trollaavat tätä palstaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Aloitus osui juuri sinne mihin oli tarkoituskin ja palstan metsätyksen vastustajat älähtivät ja paljastivat todellisen luonteensa mikä on hyvä palstaa lukevien aitojen metsästäjien tiedostaa.
Kuten edellä näemme vastustajien toimintamallin mikä avauksessanikin korostui eli esiinnytään metsästäjänä ja haukutaan kaikki muut metsästäjät ja esitetään perusteettomia väitteitä rikollisesta toiminnasta joka tietenkin anonyymi nettipalstalla on hyvinkin helppoa näiden viherideologisten toimijoiden toteuttaa.
En pidä ihmeenä, että tätä trollausarmeijaa ei ylläpitäisi vihreiden tai vasemmiston maksamat toimijat, koska meno on täällä yhtä systemaattista kuin median tiettyjen toimittajien tarkoituksellinen metsästäjistä vain negatiivisten asioiden uutisointi.
Hyvin myös näkee tämänkin palstan metsästyksen vastustaja päätrollin reakoinnin asiaan, kun hänen ennen kaikessa rauhassa suorittama trollaamisensa on tullut päätökseen, koska ilmiannan hänen kaikki trollauksensa.
Hän on pari vuosikymmentä trollannut palstalle lähestulkoon kaikkea mahdollista metsästäjä vihaa ja kuten edellä näimme hirvenmetsästys on hänelle suurinta myrkkyä ikuisine tutka ja koirakielto kampanjoineen. Tätä samaa hän on jatkanut täällä pitkälti sen parikymmentä vuotta ja sen näkee hänen nostamistaan iänvanhoista avauksistaan missä toistuu tasan sama öyhöttäminen mitä hän on oksentanut tänne myös viimeiset vuodet ketjuun kuin ketjuun.
Mitä se kertoo henkilön mielenterveydestä se jääköön jokaisen harkintaan, mutta se että henkilö käyttää kaiken aikansa vihaamansa metsästyksen ja metsästäjien mustamaalaamiseen ja disinformaation levittämiseen netissä näyttää, että hänen henkinen vointinsa on todella alamaissa. Jos ihminen velloo vuosikausia vihassaan mistä ei enää kykene päästämään irti se on haaste jo hoitohenkilökunnallekin. Toisaalta on hyvä, että vastustaja voi päästää höyryjään irti täällä eikä irl elämässä, sillä tuollainen henkilö on jo vaaraksi muille. Se näkyy vastustajien ketjussa missä he pilkkasivat sunnuntaina murhattua henkilöä ja täten myös loukkasivat niin uhrin kunnioitusta kuin uhrin omaisiakin. Mutta nämä vastustajien kommentit itsessään jo näyttävät sen miksi metsästys on laajaa suosiota kannattavaa eikä metsästyksen vastustajatkaan viihdy heille tehdyllä palstalla, koska siellä ei ole lukijoita. Siksi he trollaavat tätä palstaa.Höpsisköpis.
- Anonyymi
Eiköhän tuo provosointi tule ihan sieltä vastustajien päästä, kun katsoo näitä öyhöavauksiasi ja nostettuja metsästäjiä mustamaalaavia ketjuja, vaikka kuinka yrität projisoida omaa toimintaasi ulkopuolisiin. 😂
Koita jo tajuta, että teitä vastustajia ei tällä palstalla kaivata, vaan teille on ihan oma palsta. - Anonyymi
Sama ip aloittajan kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama ip aloittajan kanssa
Etkö enää muuta keksi herra metsästyksen vastustaja.😂 Menehän opettelemaan se ip osoitteiden hakkerointi, niin pääsisit itsekin seuraamaan muiden viestiliikennettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Aloitus osui juuri sinne mihin oli tarkoituskin ja palstan metsätyksen vastustajat älähtivät ja paljastivat todellisen luonteensa mikä on hyvä palstaa lukevien aitojen metsästäjien tiedostaa.
Kuten edellä näemme vastustajien toimintamallin mikä avauksessanikin korostui eli esiinnytään metsästäjänä ja haukutaan kaikki muut metsästäjät ja esitetään perusteettomia väitteitä rikollisesta toiminnasta joka tietenkin anonyymi nettipalstalla on hyvinkin helppoa näiden viherideologisten toimijoiden toteuttaa.
En pidä ihmeenä, että tätä trollausarmeijaa ei ylläpitäisi vihreiden tai vasemmiston maksamat toimijat, koska meno on täällä yhtä systemaattista kuin median tiettyjen toimittajien tarkoituksellinen metsästäjistä vain negatiivisten asioiden uutisointi.
Hyvin myös näkee tämänkin palstan metsästyksen vastustaja päätrollin reakoinnin asiaan, kun hänen ennen kaikessa rauhassa suorittama trollaamisensa on tullut päätökseen, koska ilmiannan hänen kaikki trollauksensa.
Hän on pari vuosikymmentä trollannut palstalle lähestulkoon kaikkea mahdollista metsästäjä vihaa ja kuten edellä näimme hirvenmetsästys on hänelle suurinta myrkkyä ikuisine tutka ja koirakielto kampanjoineen. Tätä samaa hän on jatkanut täällä pitkälti sen parikymmentä vuotta ja sen näkee hänen nostamistaan iänvanhoista avauksistaan missä toistuu tasan sama öyhöttäminen mitä hän on oksentanut tänne myös viimeiset vuodet ketjuun kuin ketjuun.
Mitä se kertoo henkilön mielenterveydestä se jääköön jokaisen harkintaan, mutta se että henkilö käyttää kaiken aikansa vihaamansa metsästyksen ja metsästäjien mustamaalaamiseen ja disinformaation levittämiseen netissä näyttää, että hänen henkinen vointinsa on todella alamaissa. Jos ihminen velloo vuosikausia vihassaan mistä ei enää kykene päästämään irti se on haaste jo hoitohenkilökunnallekin. Toisaalta on hyvä, että vastustaja voi päästää höyryjään irti täällä eikä irl elämässä, sillä tuollainen henkilö on jo vaaraksi muille. Se näkyy vastustajien ketjussa missä he pilkkasivat sunnuntaina murhattua henkilöä ja täten myös loukkasivat niin uhrin kunnioitusta kuin uhrin omaisiakin. Mutta nämä vastustajien kommentit itsessään jo näyttävät sen miksi metsästys on laajaa suosiota kannattavaa eikä metsästyksen vastustajatkaan viihdy heille tehdyllä palstalla, koska siellä ei ole lukijoita. Siksi he trollaavat tätä palstaa.Aito metsästäjä🤔
- Anonyymi
🤣🤣
- Anonyymi
Suurin osa kirjoittajista on metsästäjiä, jotka haluavat tutkat pois hirvikoirilta.
- Anonyymi
Tutkatrolli iski jälleen. 😂
No kerrohan meille kaikille mitä olet saavuttanut vuosikausia täällä jatkuneella metsästäjiä mustamaalaavalla ja herjaavalla sekä perusteetta syyllistävillä kommenteillasi? Oletko saanut metsästyksen loppumaan?
Ei hyvältä näytä sinun osaltasi, sillä metsästys sen kuin kasvattaa suosiotaan, mutta jatka vain itsesi munaamista niin muut lukijat näkevät teidän typeryyden kuten avauksessa kerrotaan. 😂🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutkatrolli iski jälleen. 😂
No kerrohan meille kaikille mitä olet saavuttanut vuosikausia täällä jatkuneella metsästäjiä mustamaalaavalla ja herjaavalla sekä perusteetta syyllistävillä kommenteillasi? Oletko saanut metsästyksen loppumaan?
Ei hyvältä näytä sinun osaltasi, sillä metsästys sen kuin kasvattaa suosiotaan, mutta jatka vain itsesi munaamista niin muut lukijat näkevät teidän typeryyden kuten avauksessa kerrotaan. 😂🤭Ymmärrä pelle, että tutkat pois!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutkatrolli iski jälleen. 😂
No kerrohan meille kaikille mitä olet saavuttanut vuosikausia täällä jatkuneella metsästäjiä mustamaalaavalla ja herjaavalla sekä perusteetta syyllistävillä kommenteillasi? Oletko saanut metsästyksen loppumaan?
Ei hyvältä näytä sinun osaltasi, sillä metsästys sen kuin kasvattaa suosiotaan, mutta jatka vain itsesi munaamista niin muut lukijat näkevät teidän typeryyden kuten avauksessa kerrotaan. 😂🤭Minä sain hirvenmetsästyksen loppumaan otin maani pois metsästys seuralta enkä ole päivääkään katunut terv metsästäjä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä sain hirvenmetsästyksen loppumaan otin maani pois metsästys seuralta enkä ole päivääkään katunut terv metsästäjä
😂😂 Niin, sinähän olet täällä reilu kymmenen vuotta toistellut tuota samaa mantraasi "minä otin maani pois" kymmeniä ellet satoja kertoja. Jos joka vuosi otat maasi pois, niin sinulta jää kertomatta, että sinähän myös allekirjoitat vuokrasopimuksetkin yhtä usein. 😂
No, jokainen tuntee trollaamisesi ja senkin, että te metsästyksen vastustajat ette omista aariakaan maata.🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutkatrolli iski jälleen. 😂
No kerrohan meille kaikille mitä olet saavuttanut vuosikausia täällä jatkuneella metsästäjiä mustamaalaavalla ja herjaavalla sekä perusteetta syyllistävillä kommenteillasi? Oletko saanut metsästyksen loppumaan?
Ei hyvältä näytä sinun osaltasi, sillä metsästys sen kuin kasvattaa suosiotaan, mutta jatka vain itsesi munaamista niin muut lukijat näkevät teidän typeryyden kuten avauksessa kerrotaan. 😂🤭No mitä sinä dx trolli olet saanut aikaiseksi? Onpahan tullut laajaan tietoisuuteen ajavien koirien käyttö laittomasti hirvenpyynnissä lieveilmiöineen. Suuri joukko hirvenpyytäjiä on jo mukana huolestuneena hirvien jatkuvasta ajattamisesta ja auton käyttämisestä passiin ajoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä sinä dx trolli olet saanut aikaiseksi? Onpahan tullut laajaan tietoisuuteen ajavien koirien käyttö laittomasti hirvenpyynnissä lieveilmiöineen. Suuri joukko hirvenpyytäjiä on jo mukana huolestuneena hirvien jatkuvasta ajattamisesta ja auton käyttämisestä passiin ajoon.
Ps. Olen yhä hirviporukassa ja seurannut ohjelman avulla koirien ja miesten liikkumista ja kyllä suurin osa on juuri sitä, että koirat ajattavat hirviä ja kiiruhdetaan autolla seuraavaan tienylityspaikkaan. Hirvet ovat päivittäin koirien ajettavina ja kaatopaikat ovat teitten varsilla. Me metsästäjät vaadimme muutosya tutkien käyttöön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä sinä dx trolli olet saanut aikaiseksi? Onpahan tullut laajaan tietoisuuteen ajavien koirien käyttö laittomasti hirvenpyynnissä lieveilmiöineen. Suuri joukko hirvenpyytäjiä on jo mukana huolestuneena hirvien jatkuvasta ajattamisesta ja auton käyttämisestä passiin ajoon.
Sen, että esimerkiksi tämä palsta satunnais ja vakiolukijoineen on tullut tietoiseksi teidän metsästystä vastustavien trollaamisesta, metsästäjänä esiintymisestä sekä näinollen tietoisesta ja tarkoituksellisesta metsästäjien mustamaalaamiskampanjasta.
Ja myös sen, että kukaan ei enää usko valheitasi metsästäjänä esiintymisestäsi. Et kuulu mihinkään hirvi saati edes metsästysseuroihin.
Kuvitteletko todella, että oikeat metsästäjät käyttäisivät kaiken vapaa-aikansa somessa vain metsästäjien haukkumiseen niinkuin sinä teet tai että joku muu uskoo sellaista palstaoksennuksistasi?
Metsästäjäkö muka käyttää kaiken aikansa täällä vain metsästys vastaisten ketjujen esille nostamiseen? Hah. xD
Kun esiinnyt metsästäjänä ja valehtelet, niin olisit joskus edes uskotellut kanssaihmisille osallistuvasi täällä oikeisiin keskusteluihin metsästyksestä joissa puhutaan asiallisesti mutta ei. Ethän sinä vastustaja muuta tee kuin nostelet vain metsästys vastaisia öyhöketjujasi parin muun sinua komppaavan metsästyksen vastustajan öyhöttäen ohessa. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen, että esimerkiksi tämä palsta satunnais ja vakiolukijoineen on tullut tietoiseksi teidän metsästystä vastustavien trollaamisesta, metsästäjänä esiintymisestä sekä näinollen tietoisesta ja tarkoituksellisesta metsästäjien mustamaalaamiskampanjasta.
Ja myös sen, että kukaan ei enää usko valheitasi metsästäjänä esiintymisestäsi. Et kuulu mihinkään hirvi saati edes metsästysseuroihin.
Kuvitteletko todella, että oikeat metsästäjät käyttäisivät kaiken vapaa-aikansa somessa vain metsästäjien haukkumiseen niinkuin sinä teet tai että joku muu uskoo sellaista palstaoksennuksistasi?
Metsästäjäkö muka käyttää kaiken aikansa täällä vain metsästys vastaisten ketjujen esille nostamiseen? Hah. xD
Kun esiinnyt metsästäjänä ja valehtelet, niin olisit joskus edes uskotellut kanssaihmisille osallistuvasi täällä oikeisiin keskusteluihin metsästyksestä joissa puhutaan asiallisesti mutta ei. Ethän sinä vastustaja muuta tee kuin nostelet vain metsästys vastaisia öyhöketjujasi parin muun sinua komppaavan metsästyksen vastustajan öyhöttäen ohessa. xDVoi poikaparka, jos tietäisit kuinka monta vuosikymmentä on kairoja (erämaita) kierretty, niin ymmärtäisit edes jonkin verran, että minähän se oikeasti kunnon jahtia puolustankin. Näkyy olevan tuo oikea eränkäynti vihasi kohde josta et todellakaan ymmärrä mitään. Sinä et todellakaan pysty keskustelemaan mistään metsästyksestä, joka pitää sisällään sen oikean arvomaailman. En edelleenkään pidä oikeana metsästyksenä sitä että koirat ajattavat hirviä ja puhelimesta seurataan ajon etenemistä plus autolla kiiruusti eteen. Turha se kuule on xd trolli jargonistilla taistella totuutta vastaan. Meitä alkaa olemaan jo hirviporukoissa tosi paljon, jotka on nähneet tämän livenä suoraan älypuhelimestaan. Varmaan v...taa, kun tieto lisääntyy ja oikeat erämiehet saavat äänensä kuuluviin. Aloitappa lukemalla vaikka kunnon vanhoilla eräkirjoilla ja opettele jonkun konkarin kanssa sitä oikeaa hirvenpyyntiä, niin voit oppia jotain. Ps. Jos nyt olet metsästystä edes harrastanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi poikaparka, jos tietäisit kuinka monta vuosikymmentä on kairoja (erämaita) kierretty, niin ymmärtäisit edes jonkin verran, että minähän se oikeasti kunnon jahtia puolustankin. Näkyy olevan tuo oikea eränkäynti vihasi kohde josta et todellakaan ymmärrä mitään. Sinä et todellakaan pysty keskustelemaan mistään metsästyksestä, joka pitää sisällään sen oikean arvomaailman. En edelleenkään pidä oikeana metsästyksenä sitä että koirat ajattavat hirviä ja puhelimesta seurataan ajon etenemistä plus autolla kiiruusti eteen. Turha se kuule on xd trolli jargonistilla taistella totuutta vastaan. Meitä alkaa olemaan jo hirviporukoissa tosi paljon, jotka on nähneet tämän livenä suoraan älypuhelimestaan. Varmaan v...taa, kun tieto lisääntyy ja oikeat erämiehet saavat äänensä kuuluviin. Aloitappa lukemalla vaikka kunnon vanhoilla eräkirjoilla ja opettele jonkun konkarin kanssa sitä oikeaa hirvenpyyntiä, niin voit oppia jotain. Ps. Jos nyt olet metsästystä edes harrastanut.
Hah. xD
Kovin koitat edelleen esittää metsästäjää, vaikka älähdit heti kun tämän avauksen tein.
Mietihän millainen taho tähän avaukseen älähtää. No tietenkin te metsästyksen vastustajat.
Olet parikymmentä vuotta esittänyt täällä metsästäjää ja pitänyt omaa showtasi, kun monikaan ei ole jaksanut trolleihisi puuttua. Nyt vedät herneet nokkaasi, kun frami ei ole enää yksin sinun etkä pääse iänikuista metsästäjävihaasi lietsomaan kaikessa rauhassa.
Kuten olen sinulle jo monet kerrat sanonut, niin kauan kun esität täällä metsästäjää vaikka vastustaja oletkin tulen jokaikisen trollisi palsjastamaan, koska mode ei siivoa teitä sinne mihin kuulutte eli metsästyksen vastustajat palstalle.
Näitä iänikuisia "olen seitsemänkymmentä vuotta kairoja kierrellyt" tarinoitasi olet täällä hokenut vuosikausia ja samantyyppisiä iän vanhoja avauksiasi nostanut liki parinkymmenen vuoden takaa tasaisin välein palstalle.
Edelleen mistä sinut tunnistaa muustakin kuin samsta ip osoitteesta, mutta tavan palsta lukija:
A. Nostelet VAIN ja ainoastaan metsästäjiä mustamaalaavia ketjuja etusivulle.
B. Et ota PUOLELLA sanallakaan kantaa mihinkään tavalliseen keskustelu ketjuun missä puhutaan metsästyksestä ilman angstia tai anarkiaa rakentavasti tai jaeta kokemuksia.
C. Et nosta vahingossakaan sellaisia keskusteluketjuja etusivulle mitkä edes vähänkin olisivat metsästäjiä tai metsästystä kehuvia.
D. Toistelet kaikissa metsästäjiä vähättelevissä trolleissasi seuraavia teemoja: "Tutkakoira, ajava hirvikoira, tiet maastureillaan rikkovat metsästäjät, koiran perässä kaahaavat metsästäjät, oranssiin pukeutuneet möhömahat teboililla, tielle ampuvat metsästäjät, autostaan ampuvat metsästäjät, kielletään koiratutkat, kielletään autot, kielletään hirvenmetsästys, kielletään kanalinnustus, väärin syödyt kanalinnut, väärässä paikassa passittavat metsästäjät........."jne jne.
Ja kuten huomaamme teemasi on vain tätä yhtä ja samaa ja vielä kuvittelet, että joku uskoisi sinun olevan metsästäjä ja metsästäjät tottakai käyttävät kaiken elämänsä, vapaa-aikansa jne somessa metsästäjien ja metsästyksen haukkumiseen ja mustamaalaamiseen. Hah!! xD
Ei muuta, mutta todella tyhminä pidät ilmeisesti tämänkin palstan lukijoita, kun syvästi uskot tuohon mitä teet täällä 24/7 eli metsästäjien mustamaalaamista ja trollaamista ja sitä, että joku uskoisi sitä mitä öyhötät. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah. xD
Kovin koitat edelleen esittää metsästäjää, vaikka älähdit heti kun tämän avauksen tein.
Mietihän millainen taho tähän avaukseen älähtää. No tietenkin te metsästyksen vastustajat.
Olet parikymmentä vuotta esittänyt täällä metsästäjää ja pitänyt omaa showtasi, kun monikaan ei ole jaksanut trolleihisi puuttua. Nyt vedät herneet nokkaasi, kun frami ei ole enää yksin sinun etkä pääse iänikuista metsästäjävihaasi lietsomaan kaikessa rauhassa.
Kuten olen sinulle jo monet kerrat sanonut, niin kauan kun esität täällä metsästäjää vaikka vastustaja oletkin tulen jokaikisen trollisi palsjastamaan, koska mode ei siivoa teitä sinne mihin kuulutte eli metsästyksen vastustajat palstalle.
Näitä iänikuisia "olen seitsemänkymmentä vuotta kairoja kierrellyt" tarinoitasi olet täällä hokenut vuosikausia ja samantyyppisiä iän vanhoja avauksiasi nostanut liki parinkymmenen vuoden takaa tasaisin välein palstalle.
Edelleen mistä sinut tunnistaa muustakin kuin samsta ip osoitteesta, mutta tavan palsta lukija:
A. Nostelet VAIN ja ainoastaan metsästäjiä mustamaalaavia ketjuja etusivulle.
B. Et ota PUOLELLA sanallakaan kantaa mihinkään tavalliseen keskustelu ketjuun missä puhutaan metsästyksestä ilman angstia tai anarkiaa rakentavasti tai jaeta kokemuksia.
C. Et nosta vahingossakaan sellaisia keskusteluketjuja etusivulle mitkä edes vähänkin olisivat metsästäjiä tai metsästystä kehuvia.
D. Toistelet kaikissa metsästäjiä vähättelevissä trolleissasi seuraavia teemoja: "Tutkakoira, ajava hirvikoira, tiet maastureillaan rikkovat metsästäjät, koiran perässä kaahaavat metsästäjät, oranssiin pukeutuneet möhömahat teboililla, tielle ampuvat metsästäjät, autostaan ampuvat metsästäjät, kielletään koiratutkat, kielletään autot, kielletään hirvenmetsästys, kielletään kanalinnustus, väärin syödyt kanalinnut, väärässä paikassa passittavat metsästäjät........."jne jne.
Ja kuten huomaamme teemasi on vain tätä yhtä ja samaa ja vielä kuvittelet, että joku uskoisi sinun olevan metsästäjä ja metsästäjät tottakai käyttävät kaiken elämänsä, vapaa-aikansa jne somessa metsästäjien ja metsästyksen haukkumiseen ja mustamaalaamiseen. Hah!! xD
Ei muuta, mutta todella tyhminä pidät ilmeisesti tämänkin palstan lukijoita, kun syvästi uskot tuohon mitä teet täällä 24/7 eli metsästäjien mustamaalaamista ja trollaamista ja sitä, että joku uskoisi sitä mitä öyhötät. xDKauheeta ruikulia tulee ip-osoitteestasi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauheeta ruikulia tulee ip-osoitteestasi!
Tiedetään jo usean metsästäjän IP osoitteet!!!🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedetään jo usean metsästäjän IP osoitteet!!!🤣
Metsästyksen vastustajien älähdys. 😂 Uliuliuli, kun ei ole näemmä mitään muuta lisättävää provosointinne puolustukseksi. 😂🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästyksen vastustajien älähdys. 😂 Uliuliuli, kun ei ole näemmä mitään muuta lisättävää provosointinne puolustukseksi. 😂🤭
Ulisija dx pelle on naurettavin palstatrollaaja, joka näkee vastustajia jopa penkkinsä alla. Kuvittelee liikoja itsestään ja hyökkäilee kokeneitten hirvimiestenkin mielipiteisiin, jos ei seuraa hirvikoiransa ajoa puhelimestaan ja kaasuttele rapakot läiskyen passiin. Tämmöinen metsästyksen raiskaaja tuskin on oikeaa erämiestä ikinä tavannutkaan.

Metsästyksen vastustaja joka trollaa metsästys palstaa vaikka itkusi ei tänne edes kuulu pitää siis metsästäjiä trolleina. xD
Katse peiliin ja käynti spekseiversillä voisi auttaa. Onko taas metsästyksen vastustajat palstalla hiljaista? xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂😂 Niin, sinähän olet täällä reilu kymmenen vuotta toistellut tuota samaa mantraasi "minä otin maani pois" kymmeniä ellet satoja kertoja. Jos joka vuosi otat maasi pois, niin sinulta jää kertomatta, että sinähän myös allekirjoitat vuokrasopimuksetkin yhtä usein. 😂
No, jokainen tuntee trollaamisesi ja senkin, että te metsästyksen vastustajat ette omista aariakaan maata.🤭Menikö ihon alle kyllä minä omistan maata ja reilusti enkä vastusta muuta kuin hirvimiesten ylimielistä käytöstä muihiin metsästäjiin luulevat olevansa muita parempia metsästäjiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah. xD
Kovin koitat edelleen esittää metsästäjää, vaikka älähdit heti kun tämän avauksen tein.
Mietihän millainen taho tähän avaukseen älähtää. No tietenkin te metsästyksen vastustajat.
Olet parikymmentä vuotta esittänyt täällä metsästäjää ja pitänyt omaa showtasi, kun monikaan ei ole jaksanut trolleihisi puuttua. Nyt vedät herneet nokkaasi, kun frami ei ole enää yksin sinun etkä pääse iänikuista metsästäjävihaasi lietsomaan kaikessa rauhassa.
Kuten olen sinulle jo monet kerrat sanonut, niin kauan kun esität täällä metsästäjää vaikka vastustaja oletkin tulen jokaikisen trollisi palsjastamaan, koska mode ei siivoa teitä sinne mihin kuulutte eli metsästyksen vastustajat palstalle.
Näitä iänikuisia "olen seitsemänkymmentä vuotta kairoja kierrellyt" tarinoitasi olet täällä hokenut vuosikausia ja samantyyppisiä iän vanhoja avauksiasi nostanut liki parinkymmenen vuoden takaa tasaisin välein palstalle.
Edelleen mistä sinut tunnistaa muustakin kuin samsta ip osoitteesta, mutta tavan palsta lukija:
A. Nostelet VAIN ja ainoastaan metsästäjiä mustamaalaavia ketjuja etusivulle.
B. Et ota PUOLELLA sanallakaan kantaa mihinkään tavalliseen keskustelu ketjuun missä puhutaan metsästyksestä ilman angstia tai anarkiaa rakentavasti tai jaeta kokemuksia.
C. Et nosta vahingossakaan sellaisia keskusteluketjuja etusivulle mitkä edes vähänkin olisivat metsästäjiä tai metsästystä kehuvia.
D. Toistelet kaikissa metsästäjiä vähättelevissä trolleissasi seuraavia teemoja: "Tutkakoira, ajava hirvikoira, tiet maastureillaan rikkovat metsästäjät, koiran perässä kaahaavat metsästäjät, oranssiin pukeutuneet möhömahat teboililla, tielle ampuvat metsästäjät, autostaan ampuvat metsästäjät, kielletään koiratutkat, kielletään autot, kielletään hirvenmetsästys, kielletään kanalinnustus, väärin syödyt kanalinnut, väärässä paikassa passittavat metsästäjät........."jne jne.
Ja kuten huomaamme teemasi on vain tätä yhtä ja samaa ja vielä kuvittelet, että joku uskoisi sinun olevan metsästäjä ja metsästäjät tottakai käyttävät kaiken elämänsä, vapaa-aikansa jne somessa metsästäjien ja metsästyksen haukkumiseen ja mustamaalaamiseen. Hah!! xD
Ei muuta, mutta todella tyhminä pidät ilmeisesti tämänkin palstan lukijoita, kun syvästi uskot tuohon mitä teet täällä 24/7 eli metsästäjien mustamaalaamista ja trollaamista ja sitä, että joku uskoisi sitä mitä öyhötät. xDSinä et kestä totuutta ei tämän päivän hirven metsästys ole muuta kuin autolla ajamista kun ei jakseta läskipersettä saada metsään nykyajan hirvenmetsästys on metsästyksen syöpä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et kestä totuutta ei tämän päivän hirven metsästys ole muuta kuin autolla ajamista kun ei jakseta läskipersettä saada metsään nykyajan hirvenmetsästys on metsästyksen syöpä
Tällä öyhötykselläsi kumoat aina edellisen oksennuksesi. Itse olen kolmen seuran maanomistaja ja tiedän tasan tarkkaan, että et omaa aariakaan maata. Yksikään oikea metsästäjä ei käytä kaikkea aikaansa metsästys palstalla muita metsästäjiä mustamaalaten. Olet juuri se metsästyksen vastustaja joka kuvittelee esiintyvänsä täällä metsästäjänä, mutta käyttää kaiken aikansa metsästäjien solvaamiseen. 😂🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂😂 Niin, sinähän olet täällä reilu kymmenen vuotta toistellut tuota samaa mantraasi "minä otin maani pois" kymmeniä ellet satoja kertoja. Jos joka vuosi otat maasi pois, niin sinulta jää kertomatta, että sinähän myös allekirjoitat vuokrasopimuksetkin yhtä usein. 😂
No, jokainen tuntee trollaamisesi ja senkin, että te metsästyksen vastustajat ette omista aariakaan maata.🤭Herra metsäalan asiantuntija väittää ettei metsästyksen vastustaja voi omistaa maata on kova heppu 😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä öyhötykselläsi kumoat aina edellisen oksennuksesi. Itse olen kolmen seuran maanomistaja ja tiedän tasan tarkkaan, että et omaa aariakaan maata. Yksikään oikea metsästäjä ei käytä kaikkea aikaansa metsästys palstalla muita metsästäjiä mustamaalaten. Olet juuri se metsästyksen vastustaja joka kuvittelee esiintyvänsä täällä metsästäjänä, mutta käyttää kaiken aikansa metsästäjien solvaamiseen. 😂🤭
Mistä voit tietää oletko selvinnäkijä😀😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂😂 Niin, sinähän olet täällä reilu kymmenen vuotta toistellut tuota samaa mantraasi "minä otin maani pois" kymmeniä ellet satoja kertoja. Jos joka vuosi otat maasi pois, niin sinulta jää kertomatta, että sinähän myös allekirjoitat vuokrasopimuksetkin yhtä usein. 😂
No, jokainen tuntee trollaamisesi ja senkin, että te metsästyksen vastustajat ette omista aariakaan maata.🤭Näytä se lakipykälä missä metsästyksen vastustaja ei voi omistaa maata hoet tuota samaa virttä ja tiedät varmasti olevan väärässä myönnä pois😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näytä se lakipykälä missä metsästyksen vastustaja ei voi omistaa maata hoet tuota samaa virttä ja tiedät varmasti olevan väärässä myönnä pois😀😀
Vastasin siihen edellisessä öyhötysketjussasi jonka viestin tästä poistatit, kun ei miellyttänyt herra metsästyksen vastustajaa. 😂 Ei muuta kuin viesti poistoon taas, niin se kertoo hyvin tavastasi "keskustella". 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulisija dx pelle on naurettavin palstatrollaaja, joka näkee vastustajia jopa penkkinsä alla. Kuvittelee liikoja itsestään ja hyökkäilee kokeneitten hirvimiestenkin mielipiteisiin, jos ei seuraa hirvikoiransa ajoa puhelimestaan ja kaasuttele rapakot läiskyen passiin. Tämmöinen metsästyksen raiskaaja tuskin on oikeaa erämiestä ikinä tavannutkaan.
Älä välitä se on narsistien piirre
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä öyhötykselläsi kumoat aina edellisen oksennuksesi. Itse olen kolmen seuran maanomistaja ja tiedän tasan tarkkaan, että et omaa aariakaan maata. Yksikään oikea metsästäjä ei käytä kaikkea aikaansa metsästys palstalla muita metsästäjiä mustamaalaten. Olet juuri se metsästyksen vastustaja joka kuvittelee esiintyvänsä täällä metsästäjänä, mutta käyttää kaiken aikansa metsästäjien solvaamiseen. 😂🤭
Ali urakoitsija kehuu mutta se on narsistin piirre vain minä muut paskaa 😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastasin siihen edellisessä öyhötysketjussasi jonka viestin tästä poistatit, kun ei miellyttänyt herra metsästyksen vastustajaa. 😂 Ei muuta kuin viesti poistoon taas, niin se kertoo hyvin tavastasi "keskustella". 😂
Et ole vielä kertaakaan vastannut kysymykseeni väistelet hienosti narsistiseen tyyliin kääntämällä asian johokin muuhuun 😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole vielä kertaakaan vastannut kysymykseeni väistelet hienosti narsistiseen tyyliin kääntämällä asian johokin muuhuun 😀😀😀
Kyllä olen mutta metsästyksen vastustajan "minä itte" ideologialle ei vastaus kelvannut. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂😂 Niin, sinähän olet täällä reilu kymmenen vuotta toistellut tuota samaa mantraasi "minä otin maani pois" kymmeniä ellet satoja kertoja. Jos joka vuosi otat maasi pois, niin sinulta jää kertomatta, että sinähän myös allekirjoitat vuokrasopimuksetkin yhtä usein. 😂
No, jokainen tuntee trollaamisesi ja senkin, että te metsästyksen vastustajat ette omista aariakaan maata.🤭Tässäkin kommentissa herra aliurakoitsija painottaa metsästyksen vastustajat ei omista aariakaan maata maanmittaus laitos väittää toisin ja sitä minä uskon👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä öyhötykselläsi kumoat aina edellisen oksennuksesi. Itse olen kolmen seuran maanomistaja ja tiedän tasan tarkkaan, että et omaa aariakaan maata. Yksikään oikea metsästäjä ei käytä kaikkea aikaansa metsästys palstalla muita metsästäjiä mustamaalaten. Olet juuri se metsästyksen vastustaja joka kuvittelee esiintyvänsä täällä metsästäjänä, mutta käyttää kaiken aikansa metsästäjien solvaamiseen. 😂🤭
Herra aliurakoitsija tietää tasan tarkkaa ettei metsästyksen vastustajat omista aariakaan maata voi hyvänen aika onko metsästäjät pakko lunastaneet meidän maat täytyy tarkistaa maanmittauslaitoksesta🥶🥶🥶
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra aliurakoitsija tietää tasan tarkkaa ettei metsästyksen vastustajat omista aariakaan maata voi hyvänen aika onko metsästäjät pakko lunastaneet meidän maat täytyy tarkistaa maanmittauslaitoksesta🥶🥶🥶
Näytä sellaiset maanmittauslaitosten asiakirjat missä eritellään metsästyksen vastustajat kerran he sinulle sellaisen todistavat? xD
Olette te näemmä yli ihmisiä. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näytä sellaiset maanmittauslaitosten asiakirjat missä eritellään metsästyksen vastustajat kerran he sinulle sellaisen todistavat? xD
Olette te näemmä yli ihmisiä. xDNäin narsisti käänti asian hienosti sinuhan se pitää näyttää asiakirja missä todetaan ettei metsästyksen vastustaja voi omistaa maata kyllä ymmärrän sinun häpeän ja tyhmyyden päivän selvässä tapauksessa mutta faktaa esiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näytä sellaiset maanmittauslaitosten asiakirjat missä eritellään metsästyksen vastustajat kerran he sinulle sellaisen todistavat? xD
Olette te näemmä yli ihmisiä. xDUnohdin äsken kertoa on vain yksi asia kirja herra aliurakoitsija osaatko arvata mikä 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näytä sellaiset maanmittauslaitosten asiakirjat missä eritellään metsästyksen vastustajat kerran he sinulle sellaisen todistavat? xD
Olette te näemmä yli ihmisiä. xDEi maanmittauslaitoksen ihmiset ole yli ihmisiä ne on työnsä osaavia ja tulkitsevat asiat niinkuin laki sanoo siinä ois sulla paljon paranettavaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei maanmittauslaitoksen ihmiset ole yli ihmisiä ne on työnsä osaavia ja tulkitsevat asiat niinkuin laki sanoo siinä ois sulla paljon paranettavaa
Puhut henkilölle joka on yhtenään maanmittauslaitokseen yhteydessä. xD
Lapsellinen ulinasi on palstan koomisinta antia herra metsästyksen vastustaja, mutta jatka vain niin kaikki näkevät kuinka täysiä idiootteja te olette. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut henkilölle joka on yhtenään maanmittauslaitokseen yhteydessä. xD
Lapsellinen ulinasi on palstan koomisinta antia herra metsästyksen vastustaja, mutta jatka vain niin kaikki näkevät kuinka täysiä idiootteja te olette. xDNyt on asia kirja kävin hakemassa helsinkin maanmittauslaitokselta kun selitin asian oli virkailijalla hauskaa mutta minne sulle lähetän asiakirjan 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on asia kirja kävin hakemassa helsinkin maanmittauslaitokselta kun selitin asian oli virkailijalla hauskaa mutta minne sulle lähetän asiakirjan 🤔
Taasko kävit kelassa ja mäkkärissä herra metsäsytyksen vastustaja. xD
- Anonyymi
Oletteko nähneet hoikkaa hirvimiestä🤣
- Anonyymi
Kun aloitin laillisena hirvenpyytäjänä 70 luvulla, niin painoin 58-62 kiloa ja pituutta 176cm. Suksipelillä jäljestin hirviä noin 2-15km per hirvi. Osan sain ammuttua ja osa pakeni, vaikka en mennyt suoraan jälkiä pitkin. (Vanhat pyytäjät tietää) Vielä 2000 luvun alussa päihitin silloiset koiramiehet ja kunto oli hyvä. Nyt porukka päihittää kevyesti autoilla ja tutkakoirilla, mutta taidot hirvenpyyntiin heillä on hukassa.
- Anonyymi
No en ylipainosia punanaamoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en ylipainosia punanaamoja
Nyt loppu minun mailla hirvimiesten oleillu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun aloitin laillisena hirvenpyytäjänä 70 luvulla, niin painoin 58-62 kiloa ja pituutta 176cm. Suksipelillä jäljestin hirviä noin 2-15km per hirvi. Osan sain ammuttua ja osa pakeni, vaikka en mennyt suoraan jälkiä pitkin. (Vanhat pyytäjät tietää) Vielä 2000 luvun alussa päihitin silloiset koiramiehet ja kunto oli hyvä. Nyt porukka päihittää kevyesti autoilla ja tutkakoirilla, mutta taidot hirvenpyyntiin heillä on hukassa.
Menikö ihon alle, kun poistatit jälleen vastaukseni trolli? 😂
Vastustajat ei kestä, kun saavat samaa takaisin mitä tarjoavat.🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menikö ihon alle, kun poistatit jälleen vastaukseni trolli? 😂
Vastustajat ei kestä, kun saavat samaa takaisin mitä tarjoavat.🤭Ei niitä tarvitse poistattaa! Palstan automaattinen moderointi ne poistaa jos viesti ei ole asiallinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä tarvitse poistattaa! Palstan automaattinen moderointi ne poistaa jos viesti ei ole asiallinen.
Siinä tapauksessa täällä ei pitäisi olla ensimmäistäkään metsästyksen vastustajan viestiä jotka ei tänne edes kuulu, joten automaattimodesta ei ole kyse. 🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tapauksessa täällä ei pitäisi olla ensimmäistäkään metsästyksen vastustajan viestiä jotka ei tänne edes kuulu, joten automaattimodesta ei ole kyse. 🤭
Kyllä voi olla,yksikin väärä sana niin viesti poistuu.
Suomessa sananvapaus niin sääntöjen puitteissa olevaa viestiä ei poisteta vaikka pyynnön tekee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä voi olla,yksikin väärä sana niin viesti poistuu.
Suomessa sananvapaus niin sääntöjen puitteissa olevaa viestiä ei poisteta vaikka pyynnön tekee.Sinunko mielestä metsästyksen vastustajien metsästäjiin kohdistettu julkinen mustamaalaaminen, herjaus,uhkailu ja jopa murhilla naureskelu ja mässäily on sääntöjen mukaisia? Hah😂
Sananvapaus sisältää vastuun jota teillä vastustajilla ei ole ja joille metsästyksen vastainen mode antaa rajattomasti valtaa tarkoituksella. - Anonyymi
Noin sekopäisiä pöljiä TE ootte. Ette älyä edes sitä että tuntikausia passissa istujilla on on oltava kunnon kamppeet päällään.
- Anonyymi
Aika nostaa taas tätäkin ketjua ylös metsästyksen vastaisten trollien ja mustamaalaus yritysten runsaudessa muistutukseksi mikä näiden viherideologisten typerysten tavoite on.
- Anonyymi
Puutut liian herkästi mielipiteisiin ja syytät metsästyksenvastustajaksi, jos se ei ole sinun mieleen. Vihervasemmistolainen toimintamalli on juuri sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puutut liian herkästi mielipiteisiin ja syytät metsästyksenvastustajaksi, jos se ei ole sinun mieleen. Vihervasemmistolainen toimintamalli on juuri sitä.
Puutun juuri oikeanlaisiin asioihin eli juuri teidän metsästyksen vastustajien jatkuviin trollauksiin. Asiallinen keskustelu metsästyksestä on ihan eri juttu kuin trollaamisenne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puutun juuri oikeanlaisiin asioihin eli juuri teidän metsästyksen vastustajien jatkuviin trollauksiin. Asiallinen keskustelu metsästyksestä on ihan eri juttu kuin trollaamisenne.
Metsästys on muuten ok paitsi hirvenmetsästys se on metsästyksen syöpä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puutun juuri oikeanlaisiin asioihin eli juuri teidän metsästyksen vastustajien jatkuviin trollauksiin. Asiallinen keskustelu metsästyksestä on ihan eri juttu kuin trollaamisenne.
Kyllä minä olen sitä mieltä, näin pitkänlinjan metsästäjänä, että keskustelualeellasi ei ole liikkumavaraa ja olet täällä vain sotkemassa asiallisia mielipiteitä, joista paistaa se, että et ole oikein perillä metsästyksestä. Jokainen keskustelu on sinulle pakkomielle häiritä.

Kun katsoo näitä sinun "keskusteluitasi" mitä metsästäjiä mustamaalatessasi ja trollatessasi nostelet liukuhihnalla etusivulle, niin tyhmempikin tajuaa kumpiko täällä se asiaton trolli on.
-Ajometsästys
-Ritsametsästys
-Kotikissojen metsästäjiltä aseet pois
-Nyky metsästys muistuttaa rallikisoja
-Autometsästys
......................jne jne ja vain ja ainoastaan trollaus mielellä.
Jos henkilön elämän ainoa pakkomielle on metsästäjien trollaus, niin sinua ei huonollakaan huumorintajulla saa metsästäjäksi tituleerattua, vaikka trollatessasi metsästäjää epätoivoisesti yrität esittää ja leveilet metsästysrikoksillakin vain siksi, että saisit julkisuuteen kuvaa epärehellisistä metsästäjistä.
Et vain onnistu, joten sori siitä. xD - Anonyymi

Et vain onnistu, joten sori siitä. xDEi koske minua, vaikka taas luuletkin niin. Olet trolli!, Sillä minä en ole kehuskellut metsästys rikoksilla. Sinä taa puolustelet kaikkea laittomuutta. Kannattais hakea jo apua, ennenkuin on myöhäistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei koske minua, vaikka taas luuletkin niin. Olet trolli!, Sillä minä en ole kehuskellut metsästys rikoksilla. Sinä taa puolustelet kaikkea laittomuutta. Kannattais hakea jo apua, ennenkuin on myöhäistä.
Olen kymmenet kerrat sinulle antanut mahdollisuuden todistaa meidän kaikkien nähden missä on sellaisia kirjoituksiani missä trollaisin tai puolustelisin laittomuuksia? Koskaan et näitä pyyntöjäni ole todistanut, vaan jatkat saman öyhöttämistä toisessa ketjussa ja ohitat pyyntöni katoamalla ketjusta seuraavaan. 🤭Kuten avauksessani kerroin olet mainio esimerkki tämän palstan metsästyksen vastaisesta trollista. 😂

Jos ihminen ei kykene muuta kuin hyökkäämään ja haukkumaan keskustelijoita, jotka ilmaisevat harrastuksestaan mielipiteitä, niin lienee luetun ymmärtämisessä tai luonteessa vikaa. Sinulle en päivänselviä asioita ala todistelemaan, kun normaali ihminen ja metsästäjä näkee sen omin silmin. Olet vain pilaamassa näitä ketjuja.

Projisoit yhtenään omaa toimintaasi herra metsästyksen vastustaja. 🤭
Etkä edelleenkään toteennäytä syytöksiäsi, yllätys. 😂
Jokainen palstaa lukeva tajuaa, että yksikään metsästäjä ei käytä koko elämäänsä täällä nostellen vain metsästäjiä mustamaalaavia herjausketjuja päivästä toiseen etusivulle eikä yksikään metsästäjä käytä kaikkea valveilla olo aikaansa vain metsästäjien mustamaalaamiseen kuten sinä teet ja sinulla on pinna tiukalla siksi, kun olet ennen saanut täydessä rauhassa täällä esittää rikollista muka metsästäjää jonka keinoin olet vain mustamaalannut tietoisesti koko metsästäjäkuntaa vain siksi, että olet ääri metsästyksen vastainen henkilö ja kun nämä sinun trollisi paljastan, niin näkyy v..tuttavan ankarasti. 😂😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun katsoo näitä sinun "keskusteluitasi" mitä metsästäjiä mustamaalatessasi ja trollatessasi nostelet liukuhihnalla etusivulle, niin tyhmempikin tajuaa kumpiko täällä se asiaton trolli on.
-Ajometsästys
-Ritsametsästys
-Kotikissojen metsästäjiltä aseet pois
-Nyky metsästys muistuttaa rallikisoja
-Autometsästys
......................jne jne ja vain ja ainoastaan trollaus mielellä.
Jos henkilön elämän ainoa pakkomielle on metsästäjien trollaus, niin sinua ei huonollakaan huumorintajulla saa metsästäjäksi tituleerattua, vaikka trollatessasi metsästäjää epätoivoisesti yrität esittää ja leveilet metsästysrikoksillakin vain siksi, että saisit julkisuuteen kuvaa epärehellisistä metsästäjistä.
Et vain onnistu, joten sori siitä. xDTäällä tekee aloituksia moni muukin eikä vain tämä yksi on henkilö kuten luulet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä tekee aloituksia moni muukin eikä vain tämä yksi on henkilö kuten luulet.
Metsästyksen vastaiset aloitukset tai asiallisten aloitusten metsästyksen vastainen trollaus ei kuulu tälle palstalle herra metsästyksen vastustaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puutun juuri oikeanlaisiin asioihin eli juuri teidän metsästyksen vastustajien jatkuviin trollauksiin. Asiallinen keskustelu metsästyksestä on ihan eri juttu kuin trollaamisenne.
Eikö ole muka asiallista täällä julkaista juttuja tapahtuneista metsästysrikoksista ja esittää asiasta oma mielipide!!
Kyllä olet täysin väärässä tuon suhteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ole muka asiallista täällä julkaista juttuja tapahtuneista metsästysrikoksista ja esittää asiasta oma mielipide!!
Kyllä olet täysin väärässä tuon suhteen.Ei, koska sinun ainoa asiasi mitä täällä öyhötät on vain metsästäjien mustamaalaaminen ja jatkuva perusteeton syyllistäminen. Sano miksi sitten et öyhötä näitä päivittäisiä oksennuksiasi vastustajat palstalla, vaan täällä joka on selkeä merkki tahallisesta trollaamisestasi?
Tuon pakonomaisen mustamaalaamisesi voisit toteuttaa sielläkin.
- Anonyymi
Helpoin ja nopein saalis on kun teeret tulee syömään soraa tielle.
Tällaisia me metsästäjät olemme.- Anonyymi
Ikää jo alkaa olemaan senverran, että lenkit lyhenee, mutta lintujen ampumista tienpäälle en kyllä hyväksy. Hirvetkin ammun kytikseltä ja istuskelemalla kulkupaikoilla, sekä houkuttelemalla. Tuntuu olevan joka kylällä ne tietyt metsästyksenmädättäjät, jotka pilaavat mainettamme. Sitten vielä joku trolli hyökkää haukkumaan metsästyksenvastustajaksi. Nämä surkimukset ovat osaltaan edistämässä vastustajien päämäärää, eli rauhoitusten kautta kieltoon.
- Anonyymi
Kuten yllä sinulle kommentoin metsästyksen vastaiset trollaukset ja pyrkimykset metsästäjien mustamaalaamiseen eivät kuulu tälle palstalle, vaan metsästyksen vastustajiin.

Älä lue niitä tyhjäät kitiset jos noin menee ihon alle tosi asiat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten yllä sinulle kommentoin metsästyksen vastaiset trollaukset ja pyrkimykset metsästäjien mustamaalaamiseen eivät kuulu tälle palstalle, vaan metsästyksen vastustajiin.
Etkö kestä että yritän valistaa yhä metsästäjiä! Olet astunut väärille varpaille ja sotket tahallaan asioita. Olen RHY:n palkitsema pitkän linjan riistanhoitotyöstä ja kehittämisestä. Minun mukana on vuosikymmenien aikana moni nuori metsästäjä saanut oppinsa ja yksi tärkeimmistä on mahdollisimman rikkeetön harrastus. Sanoisin sinulle, että vähennä ainakin asioitten vääristelemisiä ja trollaamisia, jos olet oikeasti metsästyksen harrastaja. Ja huomio paremmin kuka mitäkin kirjoittaa!

Kuten olen sinulle monet kerrat sanonut tuo tänne kaikkien näytille sellaiset kommenttini missä mielestäsi trollaan? Etpä vaan koskaan tuo. 😂
Kuinka monen sinä kuvittelet uskovasi sepustuksiasi missä esität metsästäjää, mutta komppaat kaikkia muita täällä metsästäjiä ja metsästystä mustamaalaavia metsästyksen vastustajia? 😂
Kun kerran päivätyösi on täällä vain metsästäjien mustamaalaus ja trollaus, niin yritä edes valehdella paremmin uskottavuutesi eteen. 🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten olen sinulle monet kerrat sanonut tuo tänne kaikkien näytille sellaiset kommenttini missä mielestäsi trollaan? Etpä vaan koskaan tuo. 😂
Kuinka monen sinä kuvittelet uskovasi sepustuksiasi missä esität metsästäjää, mutta komppaat kaikkia muita täällä metsästäjiä ja metsästystä mustamaalaavia metsästyksen vastustajia? 😂
Kun kerran päivätyösi on täällä vain metsästäjien mustamaalaus ja trollaus, niin yritä edes valehdella paremmin uskottavuutesi eteen. 🤭😂😂 höpsis poika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂😂 höpsis poika.
Mistä tietää, että metsästyksen vastustajan kaikki argumentit on käytetty? No siitä, kun hän alkaa pojittelemaan täällä vastapuoltaan. xD
Jälleen kerran hyvä, kun myönnät että sinulla ei ole syytöksiisi mitään katetta. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten olen sinulle monet kerrat sanonut tuo tänne kaikkien näytille sellaiset kommenttini missä mielestäsi trollaan? Etpä vaan koskaan tuo. 😂
Kuinka monen sinä kuvittelet uskovasi sepustuksiasi missä esität metsästäjää, mutta komppaat kaikkia muita täällä metsästäjiä ja metsästystä mustamaalaavia metsästyksen vastustajia? 😂
Kun kerran päivätyösi on täällä vain metsästäjien mustamaalaus ja trollaus, niin yritä edes valehdella paremmin uskottavuutesi eteen. 🤭Ammattitrolli, joka syyttää jokaista muuta kirjoittajaa trolliksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ammattitrolli, joka syyttää jokaista muuta kirjoittajaa trolliksi.
Ei jokaista muuta kirjoittajaa, vaan ainoastaan sinua metsästyksen vastustajaa ja metsästäjien mustamaalaajaa. 😂
Avaukseni osui juuri siihen mihin se oli tarkoitettukin.🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei jokaista muuta kirjoittajaa, vaan ainoastaan sinua metsästyksen vastustajaa ja metsästäjien mustamaalaajaa. 😂
Avaukseni osui juuri siihen mihin se oli tarkoitettukin.🤭Olet saavuttanut naurettavuuden huipun. Tarkoituksena on riidan kylväminen metsästäjien keskuuteen., mutta siinä et ole onnistunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet saavuttanut naurettavuuden huipun. Tarkoituksena on riidan kylväminen metsästäjien keskuuteen., mutta siinä et ole onnistunut.
Katos, metsästyksen vastustaja aloitti jälleen oman toimintatapansa projisoinnin. 😂
- Anonyymi
Tulevaisuudessa eläimen murhasta saa samanlaisen tuomion kuin ihmisen murhasta.
- Anonyymi
Metsästyksen vastustajan utopiaa.😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästyksen vastustajan utopiaa.😂
Vastailet tuossa "yhdelle"mutta minä olen kuitenkin se joka on metsästänyt eniten tänne kirjoittaneista. Eläin pitää tappaa kiduttamatta, kuten olen itse aina pyrkinyt tekemään. Vihervasemmisto rinnastaa ihmisen ja eläimen samaksi olioksi. Ihminen on luomakunnan herra, ja saa sekä pitää säädellä myös eläinten määrää. Metsästys on ollut aina ravinnon hankkimista ja niin pitää ollakin. Urheilumetsästys on väärin, eli jos et syö riistaa, niin älä sitten metsästäkään. Mitä dx tähän sanoo?

Oho joku kirjoittaa kerrankin niin ettei joka lauseessa mustamaalaa ja syyttele metsästäjiä perusteetta. 😮
"Eniten metsästänyt" et voi sanoa mitään, koska et tunne ja tiedä tänne kirjoittaneiden metsästys taustaa, mutta ainakaan henkilö joka väittää "seitsemän vuosikymmentä metsästäneenä", mutta silti on käyttänyt 20 vuotta tällä palstalla vain metsästäjien mustamaalaamiseen ei ole siten päivääkään harrastanut metsästystä. 😉 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastailet tuossa "yhdelle"mutta minä olen kuitenkin se joka on metsästänyt eniten tänne kirjoittaneista. Eläin pitää tappaa kiduttamatta, kuten olen itse aina pyrkinyt tekemään. Vihervasemmisto rinnastaa ihmisen ja eläimen samaksi olioksi. Ihminen on luomakunnan herra, ja saa sekä pitää säädellä myös eläinten määrää. Metsästys on ollut aina ravinnon hankkimista ja niin pitää ollakin. Urheilumetsästys on väärin, eli jos et syö riistaa, niin älä sitten metsästäkään. Mitä dx tähän sanoo?
Ihminen ei ole mikään "luomakunnan herra".
Kuka ja missä ja millä oikeuksin on tällaisen herra-statuksen antanut. Ja turha sotkea raamattua tähän.
Ihminen on laji muiden joukossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen ei ole mikään "luomakunnan herra".
Kuka ja missä ja millä oikeuksin on tällaisen herra-statuksen antanut. Ja turha sotkea raamattua tähän.
Ihminen on laji muiden joukossa.Itke metsästyksen vastustajissa äläkä täällä ongelmiasi. Vinkki. Kerran vihaat itseäsi, niin miksi et samalla poista itseäsi muonavahvuudesta? Muut eivät ole ongelma, vaan olet osa ongelmaa itse metsästys vastaisuudessasi.
- Anonyymi
Metsästyksen vastaisen trollaamisen taas lisääntyessä palstalla on aika nostaa tämäkin ketju ylös ja muistuttaa mikä tämän trollaavan roskasakin tarkoitus on.
- Anonyymi
Nosto ja katsotaan millä kiireellä metsästyksen vastaiset trollit nostavat metsästäjiä mustamaalaavia avauksiaan etusivulle hävittäen tämän taas alleen. 😂
- Anonyymi
Mitä itket narsisti täällä ja kitiset kaikkia vastaan. Olet metsästyksen mädättäjä, jonka jahtipäivät kuluvat älypuhelinta tuijottaen, sillä välin, kun jahtimiehet ovat oikeassa jahdissa. Mahtaa olla kova työ kyttäillä jokaista palstaa? Gjähhähhää

Sinulla metsästyksen vastustajalla pitää kiirettä.😂 Jo 15 metsästyksen vastaista trolliketjuasi etusivulle muutaman minuutin aikana. 🤭 Jaksatko jatkaa metsästäjä vihaasi ja trollaamista koko yön toimeton ekoapina? 😂🤭
- Anonyymi
Eläimiä on nykyään niin vähän, ettei niitä pitäisi metsästää ollenkaan.
Vielä muutama vuosi sitten oli peuroja, hirviä, villisikakin tervehti röhkäisten joka kävely reisulla.
Jänistä en ole nähnyt kai vuosikymmeneen ja silloinkin vain rusakkoja.
Kapi on vienyt ketut moneen kertaan. Ainut mitä löytyy on heinösorsat, kun niille on tehty oma järvikin jonne niitä ruokitaan.
Rotat ja hiiretkin puuttuu ja kissakin on työtön.
Siilejä on ollut joinain vuosina kissan leikkikaverina. Mutta ainakun joku sanoo rotta niin antisimex tuleeja myrkyttää ja siilit katoaa kahden vuorokausen sisällä, eikä niitä enää nähdä ainakaan vuoteen tai pariin. Tönäkin vuonna ainut siili katosi, kun paikallislehdessä oli ilmoitus myrkyttämisestä.
Moni ei ole rottaa nähnyt ja luulee ruohikossa tonkivaa siiliä rotaksi.
Eräs ulkomainen poika tappoi joltain karenneen suuren papukaijan ja sanoi sitä harakaksi.- Anonyymi
Ei niitä eläimiä siellä helsinkiyksiössä näe herra metsästyksen vastustaja. 😂 Trollatessa kiire? 🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä eläimiä siellä helsinkiyksiössä näe herra metsästyksen vastustaja. 😂 Trollatessa kiire? 🤭
Tiedän toisenkin palstan missä palstan moderaattori on pahin trollaaja. Puuttuu jokaikiseen aloitukseen ja kommenttiin.

Paitsi että täällä mode ei laita tikkua ristiin tämän metsästys vastaisen jatkuvan häiriköinnin eteen. Muilla palstoilla sinne kuulumattomat aiheet mode ohjaa suoraan sellaiselle palstalle mihin ne kuuluu. Nämä jatkuvat metsästäjiä ja metsästystä mustamaalaavat trollaukset pitäisi siis ohjata suoraan vastustajiin. Mutta kun mode on itsekin vastustaja, niin tilanne on tämä.

Miksi laittaisi koska itse mode vastailee trollimaisesti näihin viesteihin mitkä käsittelee metsästysrikoksia. Mode sen täytyy olla koska tietää IP osoitteet.
Anonyymiteetit on vaarassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi laittaisi koska itse mode vastailee trollimaisesti näihin viesteihin mitkä käsittelee metsästysrikoksia. Mode sen täytyy olla koska tietää IP osoitteet.
Anonyymiteetit on vaarassa.Mode on metsästyksen vastainen johan sen kaikki enemmän täällä olleet tietää. Moderointi ei poista koskaan metsästyksen vastustajien viestejä, vaikka olisivat lainvastaisia ja vaikka olisivat suoraan uhkaavia olkoonkin, että niistä olisi lisäksi tehty kymmeniä poistopyyntöjä. Metsästäjien asiallisia viestejä kyllä häviää säännöllisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä eläimiä siellä helsinkiyksiössä näe herra metsästyksen vastustaja. 😂 Trollatessa kiire? 🤭
Entä perunakellarissa muita kuin yksi iso rotta
- Anonyymi
Hirveetä kuraa metästyspalsta täynnä!
- Anonyymi
Niinpä. Kiitos metsästystä vastustavien palstatrollien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Kiitos metsästystä vastustavien palstatrollien.
Sinä itse mädätät kaikki keskustelut, joissa itse metsästäjät haluavat kehittää harrastustamme. Saatat lähinnä itsesi naurunalaiseksi vaikka perimmäinen tarkoitus onkin riitauttaa kaikki asiallisetkin keskustelut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä itse mädätät kaikki keskustelut, joissa itse metsästäjät haluavat kehittää harrastustamme. Saatat lähinnä itsesi naurunalaiseksi vaikka perimmäinen tarkoitus onkin riitauttaa kaikki asiallisetkin keskustelut.
Taas projektio. 😂😂Kertoo metsästyksen vastustaja joka päivätyönään nostaa metsästyspalstan etusivun täyteen metsästäjiä mustamaalaavia ja perusteettomasti syyttäviä trollejaan. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas projektio. 😂😂Kertoo metsästyksen vastustaja joka päivätyönään nostaa metsästyspalstan etusivun täyteen metsästäjiä mustamaalaavia ja perusteettomasti syyttäviä trollejaan. 😂
Hupia BUAHHAAhahaaa!
- Anonyymi
Projektio eli sijoittaminen on psykologian ja psykiatrian käsite, jolla tarkoitetaan omien mielensisältöjen heijastamista toiseen ihmiseen tai muuhun ulkoiseen kohteeseen.
- Anonyymi
Noniin, osaat käyttää googlea. 😂👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noniin, osaat käyttää googlea. 😂👍
Niinpä näkyy osaavan. Opettelisit sinäkin mädättäjä trolli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä näkyy osaavan. Opettelisit sinäkin mädättäjä trolli.
Missäs minä googlea tarvin herra metsästyksen vastustaja? 😂
- Anonyymi
Eiköhän salametsästys ole aika pienen porukan hommia.
En metsästä itse mutta ihmettelen miksi jotain
ihmisryhmää pitää demonisoida.
Metsästyksen vihaajat ovat todennäköisesti Vihreiden äänestäjiä ja näin ollen kuuluvat eräänlaiseen autoritääriseen yhteisöön joka haluaisi sanella kaikkien elintavat, mielipiteet ja ajatukset.
Tiedän henkilöitä jotka haluaisivat kauppojen muuttamista "turvalliseksi tilaksi" siten, että lihatuotteet eristettäisiin muusta myymälätilasta pois näkyvistä.
Näin kipeitä nämä herrantertut on.- Anonyymi
Erinomainen kommentti ja asia on juurikin näin kuin sanot.👍 Harvinainen Asiallinen kommentti täällä metsästyksen vastustajien trolliarmeijan saastuttamalla palstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erinomainen kommentti ja asia on juurikin näin kuin sanot.👍 Harvinainen Asiallinen kommentti täällä metsästyksen vastustajien trolliarmeijan saastuttamalla palstalla.
Kun itselleen vastaa! 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun itselleen vastaa! 😂
Puhut edelleen omasta toiminnastasi täällä herra metsästyksen vastustaja. 😂 Alkoiko heti vtuttamaan, kun tulee asiallistakin keskustelua mustamaalaamis trolliesi oheen? 😂
- Anonyymi
Toki on pienen porukan hommia mutta kummasti vaan "hiljaa hyväksytään" tällainen salametsästys. Siitä ei saa täällä edes kirjoittaa kun heti haukutaan trolleiksi.

Tämä on metsästys palsta ja nämä metsästyksen mustamaalaamis kampanjanne voitte itkeä metsästyksen vastustajissa. Nämä "hiljainen hyväksyntä" kommenttinne on vain omaa toiveuntanne näissä trolleissanne metsästäjiä mustamaalatessanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki on pienen porukan hommia mutta kummasti vaan "hiljaa hyväksytään" tällainen salametsästys. Siitä ei saa täällä edes kirjoittaa kun heti haukutaan trolleiksi.
Näin nämä ns. metsästäjät" toimii.
Oikeat metsästäjät onkin ihan eri porukkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin nämä ns. metsästäjät" toimii.
Oikeat metsästäjät onkin ihan eri porukkaa.Mites metsästyksen vastustaja ylipäätään edes yhtäkään metsästäjää tuntee? 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites metsästyksen vastustaja ylipäätään edes yhtäkään metsästäjää tuntee? 😂
Yllättää laittomat metsästäjät mailtaan👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yllättää laittomat metsästäjät mailtaan👍👍👍
Olemattomilta mailtasi. 😂 Helsingin kerrostaloyksiön tontti ei ole edes omaisuuttasi. 😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olemattomilta mailtasi. 😂 Helsingin kerrostaloyksiön tontti ei ole edes omaisuuttasi. 😂😂
Todista väitteesi 😁😁😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todista väitteesi 😁😁😁
Et ole todistanut minulle yhtäkään väitettäsi täällä koskaan joten turha odottaa minultakaan mitään vastavuoroista oman toimintasi takia. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole todistanut minulle yhtäkään väitettäsi täällä koskaan joten turha odottaa minultakaan mitään vastavuoroista oman toimintasi takia. 😂
Huono vastaus kun huomaa jääneensä toiseksi😁😁😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono vastaus kun huomaa jääneensä toiseksi😁😁😁
Niin sinähän jaottelet täällä vastaukset hyviin ja huonoihin kuten edellisessä öyhöketjussasi huomasimme. xD
Metsästyksen vastustajan vastaus hyvä metsästäjän vastaus huono. xD
- Anonyymi
Metsästäminen on meille täällä lapissa enemmän kuin harrastus. 60 luvulta lähtien olen metsästänyt ja lihaa ei ole tarvinnut ostaa kaupasta.
- Anonyymi
Eka lause totta. Jälkimmäinen ei, kun lukee tätä palstaa olet viimeiset 20 vuotta käytännössä päivittäin mustamaalannut ja perusteetta syyttänyt kaikkia metsästäjiä sekä mustamaalannut metsästystä ylipäätään.
Vain täys taukki ei tajua tätä palstaa lukiessa, että olet metsästäjää esittävä trolli. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eka lause totta. Jälkimmäinen ei, kun lukee tätä palstaa olet viimeiset 20 vuotta käytännössä päivittäin mustamaalannut ja perusteetta syyttänyt kaikkia metsästäjiä sekä mustamaalannut metsästystä ylipäätään.
Vain täys taukki ei tajua tätä palstaa lukiessa, että olet metsästäjää esittävä trolli. 😂Suksi sinä mädättäjätrolli mihin haluat. Täälä lapissa tunnetaan mies eikä nuttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eka lause totta. Jälkimmäinen ei, kun lukee tätä palstaa olet viimeiset 20 vuotta käytännössä päivittäin mustamaalannut ja perusteetta syyttänyt kaikkia metsästäjiä sekä mustamaalannut metsästystä ylipäätään.
Vain täys taukki ei tajua tätä palstaa lukiessa, että olet metsästäjää esittävä trolli. 😂Pösilön kommentti, jos noin käsittää asiat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pösilön kommentti, jos noin käsittää asiat.
Eikö yksi kommentti edellä olisi riittänyt, mutta ei kun yrität monistaa itsesi täällä metsästys vastaisissa trolleissasi vastailemalla minuutin välein samaan kommenttiin. 😂
Näkyy kovasti vtuttavan, kun paljastan sinun metsästäjien mustamaalaamisen ja muun pskan jauhannan mitä itket täällä päivittäin. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eka lause totta. Jälkimmäinen ei, kun lukee tätä palstaa olet viimeiset 20 vuotta käytännössä päivittäin mustamaalannut ja perusteetta syyttänyt kaikkia metsästäjiä sekä mustamaalannut metsästystä ylipäätään.
Vain täys taukki ei tajua tätä palstaa lukiessa, että olet metsästäjää esittävä trolli. 😂No olet sinäkin sitten viihtynyt pitkään jauhamassa paskaa 20v kun noin tarkkaan tiedät😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No olet sinäkin sitten viihtynyt pitkään jauhamassa paskaa 20v kun noin tarkkaan tiedät😀😀😀
Kommentoi palstaa 20 vuotta trollannut vastustaja. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentoi palstaa 20 vuotta trollannut vastustaja. 😂
Todista väitteesi 😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todista väitteesi 😀😀😀
Mitä olet saanut tästä metsästys palstan trollaamisestasi?
- Anonyymi
Liha aiheuttaa syöpää.
- Anonyymi
Kasvissyönti pienentää aivot minkä näkee teidän metsästyksen vastustajien kommentoinnissa. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kasvissyönti pienentää aivot minkä näkee teidän metsästyksen vastustajien kommentoinnissa. 😂
Totta tuokin, mutta lihat mm maalinnuista kuuluu ottaa kunnolla talteen, eikä vain täkkälihat. Sinähän ylistit näitä herkkupalojen ottajia. Terveisin lapin äijä seitsemällä vuosikymmenellä metsästänyt.

Unohdit sanoa, että olet palstaa 20 vuotta trollannut metsästyksen vastustaja joka kuvittelee täällä esiintyvän metsästäjänä, mutta kaiken aikansa käyttää muiden metsästyksen vastaisten öyhöttäjien komppaamiseen. 😂
Mitäs vielä trollaat, kun lupasit pari päivää sitten jättää palstan rauhaan, mutta silti oksennat pahaa oloasi metsästäjistä täällä päivittäin? 🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kasvissyönti pienentää aivot minkä näkee teidän metsästyksen vastustajien kommentoinnissa. 😂
Näyttää ettet edes ole syönyt kasviksia 😁😁😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää ettet edes ole syönyt kasviksia 😁😁😁
Älä huoli. Meillä on perheessä samoin minulla sekaruokavalio eli kasvikset kuuluu jokapäiväiseen ravintoympyrään kuten normaali ihmisillä myös liha. Riistanlihaa syön 2.5kg viikossa.
Kuten näemme teidän lihaa demonisoivien vihervasemmistolaisten kasvissyöjien viha muita ihmisiä kohtaan on niin suuri juuri yksipuolisen ravinnon takia ja aivotoimintanne näin myös hiipuu. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä huoli. Meillä on perheessä samoin minulla sekaruokavalio eli kasvikset kuuluu jokapäiväiseen ravintoympyrään kuten normaali ihmisillä myös liha. Riistanlihaa syön 2.5kg viikossa.
Kuten näemme teidän lihaa demonisoivien vihervasemmistolaisten kasvissyöjien viha muita ihmisiä kohtaan on niin suuri juuri yksipuolisen ravinnon takia ja aivotoimintanne näin myös hiipuu. 😂2,5kg viikossa riistanlihaa viikossa oho olet oikea himo tappaja tuohon määrään paljonko tulee salakaatoja sehän on 17,5kg kuukaudessa😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä huoli. Meillä on perheessä samoin minulla sekaruokavalio eli kasvikset kuuluu jokapäiväiseen ravintoympyrään kuten normaali ihmisillä myös liha. Riistanlihaa syön 2.5kg viikossa.
Kuten näemme teidän lihaa demonisoivien vihervasemmistolaisten kasvissyöjien viha muita ihmisiä kohtaan on niin suuri juuri yksipuolisen ravinnon takia ja aivotoimintanne näin myös hiipuu. 😂Oot varmaan aika lihava jos et syö raakana 2,5kg riistanlihaa viikossa😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2,5kg viikossa riistanlihaa viikossa oho olet oikea himo tappaja tuohon määrään paljonko tulee salakaatoja sehän on 17,5kg kuukaudessa😀😀😀
Valitettavasti et edelleenkään saa olemattomiin salakaatoihisi syyllistettyä minuakaan sillä pelkästään hirvenlihaa tulee 1-1.5 hirven osalta syksyssä. Tähän peurat ja kauriit päälle plus linnut, niin hyvällä mielin syomme joka päivä riistaa. Käykö metsästyksen vastustajaa kateeksi? xD
Ja ihailtava huolehtimisesi minusta, jokapäiväinen raskas liikunta liikunnallisine metsästys harrastuksineen ohessa, niin kalorien kulutus on huimaa. Mites teillä sohvaperunoilla pleikan kanssa paljonko on sipsien ja mäkkäriruoan kalorikulutus? xD
- Anonyymi
Metsästäjät ovat aseitaan hinkkaavia peräkammarin poikia, joille aseen hinkkaaminen ja eläinten ampuminen tuottavat sen seksuaalisen tyydytyksen, jota he eivät muualta saa.
- Anonyymi
😂😂
- Anonyymi
Kuten kommentillasi osoitat jälleen, niin salaiset haaveesi kuin senkin miksi tänne on tehty metsästyksen vastustajat palsta erikseen, mutta minkäs sille voi jos ei osaa lukea niin trollaat sitten tätä palstaa 24/7. 😂

Sinä pösilö vastaat taas yhdelle, vaikka tuossa on toinen henkilö sotkemassa välissä. Etkö sinä yksinkertainen yksiössäsi homehtuva erota kirjoittajia? 🤣🙃🙃🙃🙃🙃🙃
- Anonyymi
Ei kyllä olla! Sinä ja tuo dx trolli kuulutte samaan ääripäähän mielipiteissänne. Itse olen jo 60 luvulta metsästänyt ja asunut täällä pohjan perukoilla. Metsästys on meille lapin asukkaille elinehto, sillä ruokaa ei jaa Hursti. Kunnioitan kyllä häntä, mutta me joudumme hankkimaan ruokamme itse. Te etelän pellet ette älyä oikeasta metsästyksen tarpeesta mitään, joten pysykää te tutkapellet ja vastustajat etelässä.

Kommentoi itsensä kanssa keskusteleva metsästyksen vastustaja joka esiintyy palstalla riidanhaluisena metsästäjänä ja nostaa päivästä toiseen etusivulle vain metsästäjiä mustamaalaavia keskusteluketjuja. 😂
Hyvin projisoit omaa toimintaasi viimeisessä parissa vastauksessasi taas ylempänä.😂
Joten öyhöti öyhöti sama meno jatkuu mitä olet täällä viimeiset 20v trollannut. 🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentoi itsensä kanssa keskusteleva metsästyksen vastustaja joka esiintyy palstalla riidanhaluisena metsästäjänä ja nostaa päivästä toiseen etusivulle vain metsästäjiä mustamaalaavia keskusteluketjuja. 😂
Hyvin projisoit omaa toimintaasi viimeisessä parissa vastauksessasi taas ylempänä.😂
Joten öyhöti öyhöti sama meno jatkuu mitä olet täällä viimeiset 20v trollannut. 🤭Keskustele kuule ihan yksinäsi kuvittelemiesi "yhden"ihmisen kanssa ja yritä edelleen riitauttaa kaikki aloitukset. Sinun metsästyksenvastaisuus näkyy jokaisella palstalla, mutta sinut paljastetaan jokaisesta trollauksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustele kuule ihan yksinäsi kuvittelemiesi "yhden"ihmisen kanssa ja yritä edelleen riitauttaa kaikki aloitukset. Sinun metsästyksenvastaisuus näkyy jokaisella palstalla, mutta sinut paljastetaan jokaisesta trollauksesta.
No kuule olen sanonut tämän sinulle metsästyksen vastustajalle ennenkin joka projisoi omia tekemisiään muihin että paljasta nyt sitten meille kaikille "trollaamiseni" saati "metsästysvastaisuudesta".?
Ai et edelleenkään löydä siihen todisteita kuten et koskaan. 😂
Mainiosti näkee kuinka vttuuntunut olet siitä, että paljastan nykyään kaikki sinun metsästäjiin kohdistamasi mustamaalaamisesi mitä olet tällä palstalla lähes häiriöttä päässyt trollaamaan viimeiset 20 vuotta. Joten olehyvä ja mene öyhöttämään kiukkuasi metsästäjistä ja metsästyksestä vastustajiin ja loleta tämän palstan trollaus. Ainiin, eihän siellä ole lukijoita ja trollaaminen on sinun ainoa keino yrittää mustamaalata meitä. 😂😂 - Anonyymi
Heheee siinäpä kommentti🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heheee siinäpä kommentti🤣🤣
Melko noloa kehua itse omaa kommenttiasi. 😂
- Anonyymi
Meat is murder!
- Anonyymi
Kyllä metsästäjissä on enemmän vikaa, kun minäkin jouduin sorsan metsästäjän ampumaksi kotijärvellä, josta silloin omistin noin puolet. Ampui kyllä liian kaukaa, ekä saanut pahempaa aikaan.
Kohteeksi tarkoitettu sorsa oli minun ja ampujan välissä juuri tähtäys linjalla. Aivan varmasti näki veneen ja meitä oli kolme siinä veneessä.
Naapurin poika ammuttiin sorsana ja vielä meidän metsästysalueella.
Huonosti liian kaukaa ammuttuja sorsia putoili pellolle, jonkun niistä kissakin raahasi meille.
Sorsan metsästys oli kuin pieni sota joka syksy mutta kaatuneita vähän apmunatarvike kulutukseen nähden,- Anonyymi
😂😂 Että tällaisella trollilla palstan vakio metsästyksen vastustaja lähti tänään trollaamaan. 😂😂
Kun suu vaahdossa yrität mustamaalata metsästäjiä, niin yritä edes kirjoittaa niin, että oksennuksesi olisi edes osin ymmärrettävää. 🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂😂 Että tällaisella trollilla palstan vakio metsästyksen vastustaja lähti tänään trollaamaan. 😂😂
Kun suu vaahdossa yrität mustamaalata metsästäjiä, niin yritä edes kirjoittaa niin, että oksennuksesi olisi edes osin ymmärrettävää. 🤭Ja tuon edellisen kirjoittajahan en ole minä, vaan olen se lapin ukko. Siehän yrität valehdella ihan tosisissaan kaikki yhden kirjoittamaksi. Kyllä sinä olet aika pahasti p...ö ei voi muuta sanoa. Ja ei taatusti ole samoista ip osoitteista kirjoitukset. Mädättäjä ja riidanhaluinen olet. Menisitkö sinne vastustajien palstoille.
- Anonyymi
Seitsemällä vuosikymmenenä metsästäneenä sanonkin sen että metsästäjiä on kyllä valistettu ko. Asialla ampuma suunnista ja matkoista. Varsinkin haulikolla ammutaan liian kauas ja olen myös itse syyllistynyt siihen. Kouluttaessani jo kolmatta sukupolvea metsästyksen saloihin, niin korostan aina ko. seikkojen tärkeyttä. Kyllä suurinosa on ihan asiallisia, mutta muutama mädättäjä pilaa mainettamme.

Hah! Että tällaista sitten!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuon edellisen kirjoittajahan en ole minä, vaan olen se lapin ukko. Siehän yrität valehdella ihan tosisissaan kaikki yhden kirjoittamaksi. Kyllä sinä olet aika pahasti p...ö ei voi muuta sanoa. Ja ei taatusti ole samoista ip osoitteista kirjoitukset. Mädättäjä ja riidanhaluinen olet. Menisitkö sinne vastustajien palstoille.
Kuule. Sillä ei ole mitään väliä montako metsästyksen vastustajaa tänne kirjoittaa, kun tämä palsta ei kuulu yhdellekään. Se, että yrität muuttaa tätä asiaa joksikin muuksi hokemalla "tuo en ole minä" paljastaa vain sen, että tuo trollaus tällä palstalla metsästäjiä mustamaalaten on systemaattista. Joten ulise mitä uliset tosiasioita se ei muuta. 😂

Mutta sinähän luulet että tänne kirjoittaa yksi ja sama ihminen.

Edelleen luetun ymmärtämisessä metsästyksen vastustajalla haasteita kuten on nähty. 😂
No, toisille pitää kertoa se kuinka typerä on, niin fiksummat saattaa oppia rakentamaan itsestään viisaamman. Vastustajistahan tähän ei ole. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen luetun ymmärtämisessä metsästyksen vastustajalla haasteita kuten on nähty. 😂
No, toisille pitää kertoa se kuinka typerä on, niin fiksummat saattaa oppia rakentamaan itsestään viisaamman. Vastustajistahan tähän ei ole. 😂Seliseli
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seliseli
Eipä tuon dx riitapukarin sanomisiin voi muuta sanoakaan. Metsästyksen vastustaja ja mädättäjä, joka vihaa rehellisiä metsästäjiä.

Uliuliuli voi sentään, kun metsästyksen vastaista palstatrollia vtuttaa, kun saa nenilleen eikä auta edes itsensä kanssa keskustelu. 😂🤭

😁😁😁 Dx trollilla alkaa käymään kaverit vähiin, kun hyökkäilee laillisen metsästyksen puolustajan kimppuun. Olen jo yli 60 vuotta puolustanut rehellisiä erästys hommia ja saanut RHY:n tunnustuksen harrastuksemme puolesta tehdystä työstä. Moni asia alkaa karkaamaan käsistä metsästyksessä, joka johtaa pahimmillaan harrastuksemme loppumiseen. Puolustan sitkeästi, monen muun metsästäjän kanssa metsästys harrastustamme, jotta voimme jatkaa sitä.

😂Ei sinun metsästyksen vastaisen ja muka "metsästäjänä" esiintyvän palstatrollin tarvi minun kavereistani huolehtia, vaan yritä nyt rimpuilla näiden rikosuutisten ja metsästäjien tarkoituksellisen mustamaalaamis kampanjasi kanssa josta et tule selviämään, vaikka kuinka yrittäisit täällä trollata ja perusteetta syyllistää metsästäjiä isken jokaiseen trolliisi. 😂

Samalla mustamaalaan jokaisen rehellisen metsästäjän ja palkittujen riistanhoitajien mainetta. Eikö niin dx trolli?

Kun katsoo metsästys vastaisia trollejasi ja tapaasi kritisoida kaikkia metsästäjiä yleisesti ja perusteetta, niin kyllä mustamaalaat kaikki metsästäjät samaan laariin.

Käsityshän se on tuokin! Ole kuitenkin metsästyksen mädättäjä, joks ei erota oikeaa väärästä.

Kannattaa sinun lopettaa se metsästäjien mustamaalaaminen ja metsästys vastaisten trollien jatkuva kylväminen palstalle, niin jätän sinut rauhaan. Niin kauan kun jatkat tätä metsästäjien ja metsästyksen solvaus kampanjaasi täällä puutun jokaiseen trolliisi kuten olet huomannut ja teen sitä niin kauan kunnes se loppuu, vaikka se veisi seuraavat viisi vuottakin.

Ei vaan se vie seuraavat kymmenen vuotta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂Ei sinun metsästyksen vastaisen ja muka "metsästäjänä" esiintyvän palstatrollin tarvi minun kavereistani huolehtia, vaan yritä nyt rimpuilla näiden rikosuutisten ja metsästäjien tarkoituksellisen mustamaalaamis kampanjasi kanssa josta et tule selviämään, vaikka kuinka yrittäisit täällä trollata ja perusteetta syyllistää metsästäjiä isken jokaiseen trolliisi. 😂
Eli provosoit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuon dx riitapukarin sanomisiin voi muuta sanoakaan. Metsästyksen vastustaja ja mädättäjä, joka vihaa rehellisiä metsästäjiä.
Älä muuta sano, täällä kun tekee aloituksia rikollisista metsästäjistä ja puolustaa rehellisiä metsästäjiä niin tämä pastatrolli vahti haukkuu heti pystyyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä muuta sano, täällä kun tekee aloituksia rikollisista metsästäjistä ja puolustaa rehellisiä metsästäjiä niin tämä pastatrolli vahti haukkuu heti pystyyn.
On se hellyttävää, kun sinun metsästys vastaisen palstatrollin ainoa juttukaveri täällä trollatessa olet vain sinä itse. 😂
Ja kyllä. Vaikka se vaatisi kymmenen vuotta isken jokaiseen metsästäjiä mustamaalaavaan trolliisi kiinni ennen kun opit kunnioittamaan metsästystä ja metsästäjiä tai lopetat kokonaan täällä trollaamisen. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se hellyttävää, kun sinun metsästys vastaisen palstatrollin ainoa juttukaveri täällä trollatessa olet vain sinä itse. 😂
Ja kyllä. Vaikka se vaatisi kymmenen vuotta isken jokaiseen metsästäjiä mustamaalaavaan trolliisi kiinni ennen kun opit kunnioittamaan metsästystä ja metsästäjiä tai lopetat kokonaan täällä trollaamisen. 😂Eiköhän se taas ollutkin "yksi ja sama" mielestäsi, vaikka kyse on eri henkilöistä? Me rehelliset metsästäjät olemme paljastaneet sinun trollisi ja paljastamme edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän se taas ollutkin "yksi ja sama" mielestäsi, vaikka kyse on eri henkilöistä? Me rehelliset metsästäjät olemme paljastaneet sinun trollisi ja paljastamme edelleen.
Yksi tai useampia, mutta jos tarkoitus on pelkästään metsästäjien mustamaalaaminen kaikki roskasakki menee silloin samaan laariin. Et sinä trollaamisesi kiinni jäämisistä eroon pääse, vaikka jatkuvasti yrität ulista "yhyy en se minä ollut yhyy" silti samaa turhake porukkaa kaikki metsästyksen vastustaja trollit. 🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän se taas ollutkin "yksi ja sama" mielestäsi, vaikka kyse on eri henkilöistä? Me rehelliset metsästäjät olemme paljastaneet sinun trollisi ja paljastamme edelleen.
Jatkan vielä. Olen antanut sinulle kymmenet kerrat tilaisuuden tuoda tänne linkkeinä sellaisia kommentteja missä trollaisin metsästäjiä. Koskaan et sellaisia tänne löydä mutta samat kymmenet kerrat uliset ja projisoit omaa toimintaasi ulkopuolisiin. 😂
Koita nyt tajuta, että vaikka kuinka yrität valehdella täällä olevasi muka metsästäjä, mutta silti kaikki tekemisesi täällä perustuu vain metsästäjien mustamaalaamiseen, niin kukaan muu kuin sinä itse ei usko yhteenkään metsästäjänä esiintymiseesi, sillä sen ainoa tarkoitus on esittää vain riiteleviä metsästäjiä mikä tietenkin olisi teidän vastustajien etu julkisesti. Mitä enemmän trollaat ja mustamaalaat meitä sitä enemmän sotket itseäsi siihen verkkoon ja jäät kiinni. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkan vielä. Olen antanut sinulle kymmenet kerrat tilaisuuden tuoda tänne linkkeinä sellaisia kommentteja missä trollaisin metsästäjiä. Koskaan et sellaisia tänne löydä mutta samat kymmenet kerrat uliset ja projisoit omaa toimintaasi ulkopuolisiin. 😂
Koita nyt tajuta, että vaikka kuinka yrität valehdella täällä olevasi muka metsästäjä, mutta silti kaikki tekemisesi täällä perustuu vain metsästäjien mustamaalaamiseen, niin kukaan muu kuin sinä itse ei usko yhteenkään metsästäjänä esiintymiseesi, sillä sen ainoa tarkoitus on esittää vain riiteleviä metsästäjiä mikä tietenkin olisi teidän vastustajien etu julkisesti. Mitä enemmän trollaat ja mustamaalaat meitä sitä enemmän sotket itseäsi siihen verkkoon ja jäät kiinni. 😂Rehellisyyìs maan perii, on vanha sadonta ja metsästäjänä pidän siitä kiinni. Olet jäänyt jo satoja kertoja kiinni, kun puolustat epärehellistä ja laitonta toimintaa. Et itse ole aiheuttanut muuta kuin riitaa, jos joku metsästäjä puolustaa lakia ja tuomitsee laittomat touhut! Lauha keli ja aamulla ettiin hirvenjälkiä ja kokeilemaan perinteistä jäljestämistä. Suoraan asunnoltani kairaa kohti ja jalan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rehellisyyìs maan perii, on vanha sadonta ja metsästäjänä pidän siitä kiinni. Olet jäänyt jo satoja kertoja kiinni, kun puolustat epärehellistä ja laitonta toimintaa. Et itse ole aiheuttanut muuta kuin riitaa, jos joku metsästäjä puolustaa lakia ja tuomitsee laittomat touhut! Lauha keli ja aamulla ettiin hirvenjälkiä ja kokeilemaan perinteistä jäljestämistä. Suoraan asunnoltani kairaa kohti ja jalan.
Ne sadat kerrat olen sinulta pyytänyt todisteita valheellisiin syytöksiisi, mutta silti koskaan et sellaisia tuo kuten teillä metsästyksen vastustajilla tapa on eli öyhötetään vailla mitään uskottavaa totuutta. 😂
Joten jälleen kerran. Tuo tänne meidän laikkien nähtäville sellaisia tekstejäni jossa puolustelisin laittomuuksia? Se on vallan helppoa linkata tänne sellaisia jos löydät. Mutta kuten on nähty uhoat ja uhriudut, koska syyllistyt itse juuri siihen mistä muita syytät. Tuo projisointisi ei siis toimi. 😂 Ei myöskään se lisää uskottavuuttasi, että esiinnyt muka metsästäjänä, mutta kaiken aikasi täällä käytät vain koko metsästäjäkunnan mustamaalaamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne sadat kerrat olen sinulta pyytänyt todisteita valheellisiin syytöksiisi, mutta silti koskaan et sellaisia tuo kuten teillä metsästyksen vastustajilla tapa on eli öyhötetään vailla mitään uskottavaa totuutta. 😂
Joten jälleen kerran. Tuo tänne meidän laikkien nähtäville sellaisia tekstejäni jossa puolustelisin laittomuuksia? Se on vallan helppoa linkata tänne sellaisia jos löydät. Mutta kuten on nähty uhoat ja uhriudut, koska syyllistyt itse juuri siihen mistä muita syytät. Tuo projisointisi ei siis toimi. 😂 Ei myöskään se lisää uskottavuuttasi, että esiinnyt muka metsästäjänä, mutta kaiken aikasi täällä käytät vain koko metsästäjäkunnan mustamaalaamiseen.Se katsotaan rikosten puolustamiseksi kun täällä haukut trollaamiseksi aloitukset jotka koskee metsästysrikoksia. Lyttäät heti aloituksen jossa aiheena metsästysrikos.
Kyse ei ole yhdestä vaan useammasta tapauksesta, siinä sulle todisteet.
Vai oletko oikeasti niin tyhmä ettet tuota tajua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se katsotaan rikosten puolustamiseksi kun täällä haukut trollaamiseksi aloitukset jotka koskee metsästysrikoksia. Lyttäät heti aloituksen jossa aiheena metsästysrikos.
Kyse ei ole yhdestä vaan useammasta tapauksesta, siinä sulle todisteet.
Vai oletko oikeasti niin tyhmä ettet tuota tajua.Et edelleenkään tuo tänne linkkeinä yhtäkään kommenttiani missä "puolustan rikollisuutta".
Se ei ole puolustamista, kun sinä trollaat tänne kaiket päivät metsästäjiä mustamaalaavia ketjuja ja kehotan sinua poistumaan omiesi pariin vastustajiin ulisemaan metsästys vastaisuuttasi. Kun trollaat, niin kanna myös vastuu omasta toiminnastasi ja varaudu siihen että saat samaa kaksin verroin takaisin. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et edelleenkään tuo tänne linkkeinä yhtäkään kommenttiani missä "puolustan rikollisuutta".
Se ei ole puolustamista, kun sinä trollaat tänne kaiket päivät metsästäjiä mustamaalaavia ketjuja ja kehotan sinua poistumaan omiesi pariin vastustajiin ulisemaan metsästys vastaisuuttasi. Kun trollaat, niin kanna myös vastuu omasta toiminnastasi ja varaudu siihen että saat samaa kaksin verroin takaisin. 😂Ei tuossa linkkejä tarvita kun lukee sinun kommentteja trollauksesta. Sen tajuaa jokainen että trollaukseksi haukut kaikki asialliset aloitukset ja kommentit jotka koskee metsästysrikoksia.
Sinä suosit metsästysrikoksia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et edelleenkään tuo tänne linkkeinä yhtäkään kommenttiani missä "puolustan rikollisuutta".
Se ei ole puolustamista, kun sinä trollaat tänne kaiket päivät metsästäjiä mustamaalaavia ketjuja ja kehotan sinua poistumaan omiesi pariin vastustajiin ulisemaan metsästys vastaisuuttasi. Kun trollaat, niin kanna myös vastuu omasta toiminnastasi ja varaudu siihen että saat samaa kaksin verroin takaisin. 😂Kyllä tänne viestejä mahtuu, siitä vaan näpyttelet, eipä sulla siellä hikisessä kämpässä muuta tekemistä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuossa linkkejä tarvita kun lukee sinun kommentteja trollauksesta. Sen tajuaa jokainen että trollaukseksi haukut kaikki asialliset aloitukset ja kommentit jotka koskee metsästysrikoksia.
Sinä suosit metsästysrikoksia!Ei niin, koska et löydä sellaisia täältä. 😂 Ja ihan tiedoksi ulkona olen työmaalla tälläkin hetkellä, joten projisoi vain omaa toimintaasi yhteiskunnan tuella elävänä sossupummina joita lähes kaikki teistä metsästyksen vastustajista on. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se hellyttävää, kun sinun metsästys vastaisen palstatrollin ainoa juttukaveri täällä trollatessa olet vain sinä itse. 😂
Ja kyllä. Vaikka se vaatisi kymmenen vuotta isken jokaiseen metsästäjiä mustamaalaavaan trolliisi kiinni ennen kun opit kunnioittamaan metsästystä ja metsästäjiä tai lopetat kokonaan täällä trollaamisen. 😂Minä en kunnioita metsästäjiä ne on ongelma jätettä🤮🤮🤮
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin, koska et löydä sellaisia täältä. 😂 Ja ihan tiedoksi ulkona olen työmaalla tälläkin hetkellä, joten projisoi vain omaa toimintaasi yhteiskunnan tuella elävänä sossupummina joita lähes kaikki teistä metsästyksen vastustajista on. 😂
Herra aliurakoitsija hommissa 😀😀😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra aliurakoitsija hommissa 😀😀😀😀😀
Mites teillä vastustajien piireissä onko kelakorvaukset jo anottu? 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa sinun lopettaa se metsästäjien mustamaalaaminen ja metsästys vastaisten trollien jatkuva kylväminen palstalle, niin jätän sinut rauhaan. Niin kauan kun jatkat tätä metsästäjien ja metsästyksen solvaus kampanjaasi täällä puutun jokaiseen trolliisi kuten olet huomannut ja teen sitä niin kauan kunnes se loppuu, vaikka se veisi seuraavat viisi vuottakin.
Haudassa olet ennekuin trollaaminen loppuu😁😁😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se hellyttävää, kun sinun metsästys vastaisen palstatrollin ainoa juttukaveri täällä trollatessa olet vain sinä itse. 😂
Ja kyllä. Vaikka se vaatisi kymmenen vuotta isken jokaiseen metsästäjiä mustamaalaavaan trolliisi kiinni ennen kun opit kunnioittamaan metsästystä ja metsästäjiä tai lopetat kokonaan täällä trollaamisen. 😂En ikinä tule kunnioittamaan metsästäjiä ole huoleti ne on ongelma jätettä joka pitää hävittää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites teillä vastustajien piireissä onko kelakorvaukset jo anottu? 😂
Joko aliurakoitsija on konkukursissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin, koska et löydä sellaisia täältä. 😂 Ja ihan tiedoksi ulkona olen työmaalla tälläkin hetkellä, joten projisoi vain omaa toimintaasi yhteiskunnan tuella elävänä sossupummina joita lähes kaikki teistä metsästyksen vastustajista on. 😂
Kiviäkö potkit onko hyvä palkka herra aliurakoitsija
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haudassa olet ennekuin trollaaminen loppuu😁😁😁
Herra metsästyksen vastustaja alkaa siis uhkailemaan. Okei. 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra metsästyksen vastustaja alkaa siis uhkailemaan. Okei. 🤔
En uhkaile ikä tekee tehtävänsä sinunkin kohdalla koetat taas vääristellä asiaa mutta sehä on narsistin tyypilline oire 😁😁😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En uhkaile ikä tekee tehtävänsä sinunkin kohdalla koetat taas vääristellä asiaa mutta sehä on narsistin tyypilline oire 😁😁😁
Kyllä uhkailet edellä ja se on teille metsästyksen vastustajille tyypillistä, kun olette hävinneet väittelyn. Siksi myös tuo jatkuva passiivisagressiivinen "itte oot" hyökkäily joka on tyypillistä lähinnä päiväkoti tai ala-aste ikäisten lapsien tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä uhkailet edellä ja se on teille metsästyksen vastustajille tyypillistä, kun olette hävinneet väittelyn. Siksi myös tuo jatkuva passiivisagressiivinen "itte oot" hyökkäily joka on tyypillistä lähinnä päiväkoti tai ala-aste ikäisten lapsien tasolla.
Minkä väittelyn me olemme hävinneet mitä sinä sössötät me laitamme lisää pökköä pesään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä väittelyn me olemme hävinneet mitä sinä sössötät me laitamme lisää pökköä pesään
Teitittelet nykyään itseäsi herra metsästyksen vastustaja. xD
- Anonyymi
Metsästys vastaisen trollin menon jälleen kiihtyessä on aika nostaa edelleen tätä ajankohtaista ketjua ylös.
- Anonyymi
Trolleille tyypillistä!🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trolleille tyypillistä!🤣🤣🤣
Tämäkin metsästyksen vastainen etelän vetelä trolli pyrkii ärsyttämään täällä. Trolleille tyypillistä toimintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin metsästyksen vastainen etelän vetelä trolli pyrkii ärsyttämään täällä. Trolleille tyypillistä toimintaa.
Kuka muu vastustaa metsästystä kuin sinä ja mistä tiedät missä kukakin asuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka muu vastustaa metsästystä kuin sinä ja mistä tiedät missä kukakin asuu?
Minäkin asun kuulemma helsingissä pikku yksiössä ja en ole ikinä metsästänyt. Tosiasiassa olen sukujuuriltani osittain saamelainen ja olen elänyt ja asunut erittäin syrjäisessä lapin kolkassa koko elämäni ja niin isäni, isoisäni, isoisoisäni jne. Dx trolli tosin väittää vastaan, kun olen joissain kodin erimieltä. Lieneekö kaikki kohdallaan, kun on niin agressiivista tyyppiä.

Ehkä sinun pitää vähentää metsästyksen ja metsästäjien mustamaalaamista jos haluat, että kanssasi ylipäätään voi mitään keskustella. Nyt ainoa asia mitä tänne tyrkytät on jatkuva metsästäjien dissaaminen ja se todellakin vie sinun metsästäjänä esiintymisestäsi uskottavuuden. Tyhmähän sinä olet, jos kuvittelet lukijoiden ajattelevan että täällä metsästäjät vaan haukkuvat harrastustaan. Jos harrastus on rikka elämässä, niin silloin kyse on väärästä harrastuksesta. Sinulle tämä palsta on väärä ylipäätään, koska metsästys vastaiset uikutukset käydään metsästyksen vastustajat palstalla ei täällä. Tietenkin se ei silloin ole trollausta, jos öyhöttää sille kuuluvalla palstalla eikä se tue sinun tarkoitusperääsi eli olla esittävinään metsästäjää joka riitelee kaikkien kanssa ja toisinaan esiintyy rikollisena, sillä tuolla pyrit vain saamaan valehtelemalla metsästäjät huonoon valoon.
Lopeta siis uhriutuminen ja mikäli jatkat samaa metsästys vastaista trollaustasi, niin varaudu siihen että saat samalla mitalla takaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä sinun pitää vähentää metsästyksen ja metsästäjien mustamaalaamista jos haluat, että kanssasi ylipäätään voi mitään keskustella. Nyt ainoa asia mitä tänne tyrkytät on jatkuva metsästäjien dissaaminen ja se todellakin vie sinun metsästäjänä esiintymisestäsi uskottavuuden. Tyhmähän sinä olet, jos kuvittelet lukijoiden ajattelevan että täällä metsästäjät vaan haukkuvat harrastustaan. Jos harrastus on rikka elämässä, niin silloin kyse on väärästä harrastuksesta. Sinulle tämä palsta on väärä ylipäätään, koska metsästys vastaiset uikutukset käydään metsästyksen vastustajat palstalla ei täällä. Tietenkin se ei silloin ole trollausta, jos öyhöttää sille kuuluvalla palstalla eikä se tue sinun tarkoitusperääsi eli olla esittävinään metsästäjää joka riitelee kaikkien kanssa ja toisinaan esiintyy rikollisena, sillä tuolla pyrit vain saamaan valehtelemalla metsästäjät huonoon valoon.
Lopeta siis uhriutuminen ja mikäli jatkat samaa metsästys vastaista trollaustasi, niin varaudu siihen että saat samalla mitalla takaisin.Taas tuo mt potilas taistelee yksin yhtä ( useaa) vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tuo mt potilas taistelee yksin yhtä ( useaa) vastaan.
Kuten ylempänä sinun ei tarvi uhriutua saamastasi palautteesta, kun lopetat tämän palstan metsästys vastaisen trollaamisen ja siirryt sinne mihin valituksesi kuuluu eli vastustajiin. Helppoa, jos äly riittäisi teillä niin pitkälle. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten ylempänä sinun ei tarvi uhriutua saamastasi palautteesta, kun lopetat tämän palstan metsästys vastaisen trollaamisen ja siirryt sinne mihin valituksesi kuuluu eli vastustajiin. Helppoa, jos äly riittäisi teillä niin pitkälle. 😂
Hyvin vastustat kaikkea normaalia keskustelua ja häiriköit näitäkin palstoja. Oletat muka metsästäjää, mutta sinä eroat meistä ja edustat jotain äärivihervasemmistoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin vastustat kaikkea normaalia keskustelua ja häiriköit näitäkin palstoja. Oletat muka metsästäjää, mutta sinä eroat meistä ja edustat jotain äärivihervasemmistoa.
Et edelleenkään tuo tänne mitään näyttöä syytöksiisi missä "häiriköisin" palstaa ja teidän metsästys vastaisten trollien öyhötyksiin puuttuminen ei todellakaan ole "normaalin keskustelun häiritsemistä" 😂
Kuten sanottu, niin kauan kun tätä palstaa trollaat epäasiallisella toiminnallasi saat aina samalla mitalla takaisin, vaikka se veisi vuosia. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et edelleenkään tuo tänne mitään näyttöä syytöksiisi missä "häiriköisin" palstaa ja teidän metsästys vastaisten trollien öyhötyksiin puuttuminen ei todellakaan ole "normaalin keskustelun häiritsemistä" 😂
Kuten sanottu, niin kauan kun tätä palstaa trollaat epäasiallisella toiminnallasi saat aina samalla mitalla takaisin, vaikka se veisi vuosia. 😂Äitis öyhötti kun sinua maailmaan puski. Olis saanut isäs laskea lakanalle🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitis öyhötti kun sinua maailmaan puski. Olis saanut isäs laskea lakanalle🤣🤣🤣
Näin metsästystä vastustava palstatrolli näyttää parastaan ja sitä ainoata asiaa mitä elämässään osaa eli provosoida ja trollata. 😂
Menisit sinäkin töihin, niin saisit elämääsi muuta sisältöä. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin metsästystä vastustava palstatrolli näyttää parastaan ja sitä ainoata asiaa mitä elämässään osaa eli provosoida ja trollata. 😂
Menisit sinäkin töihin, niin saisit elämääsi muuta sisältöä. 😂Ja sinä et ole mikään metsästäjä, vaikka oletatkin olevasi. Sen huomaa jokaisesta kaunaisesta trollistasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä et ole mikään metsästäjä, vaikka oletatkin olevasi. Sen huomaa jokaisesta kaunaisesta trollistasi.
No näytä nyt meille niitä väittämiäsi "trollejani"? 😂
Melko avuton alat olemaan näillä minuun kohdistuvissa syytöksissäsi, kun projisoit omaa toimintaasi epätoivoisesti minuun etkä kykene koskaan tuomaan näyttöä yhteenkään syytökseesi.
Kuten sanottua sinulle on metsästyksen vastustajat palsta. Et tule täällä pärjäämään enää metsästyksen ja metsästäjien mustamaalaamisessasi ilman, että saat samalla mitalla takaisin joten uhriutumisesi on lapsellista ja nauretavaa, kun syy löytyy peilistäsi. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No näytä nyt meille niitä väittämiäsi "trollejani"? 😂
Melko avuton alat olemaan näillä minuun kohdistuvissa syytöksissäsi, kun projisoit omaa toimintaasi epätoivoisesti minuun etkä kykene koskaan tuomaan näyttöä yhteenkään syytökseesi.
Kuten sanottua sinulle on metsästyksen vastustajat palsta. Et tule täällä pärjäämään enää metsästyksen ja metsästäjien mustamaalaamisessasi ilman, että saat samalla mitalla takaisin joten uhriutumisesi on lapsellista ja nauretavaa, kun syy löytyy peilistäsi. 😂Haloo!! Haloo!! En minä ollut tuo edellisen viestin kirjoittaja, se on joku muu. Täällä ollaan syvällä Kainuun korvessa itärajan vieressä ja huomenna jahtipäivä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haloo!! Haloo!! En minä ollut tuo edellisen viestin kirjoittaja, se on joku muu. Täällä ollaan syvällä Kainuun korvessa itärajan vieressä ja huomenna jahtipäivä.
Edelleen sillä ole mitään merkitystä kuka täällä öyhöttää metsästys vastaisuuttaan, koska kaikki ne menee samaan laariin eikä kuulu tälle palstalle. Jos yrität kääntää aiheen aina tällä "se en ollut minä" todistaa vain sen, että sinä trollaat myös metsästys vastaisuutta sillä nimiähän täällä ei kenelläkään ole.

Enkä minä! Mutta mutta, miksi sinä öyhötät metsästäjien kimpussa ja toistat idioottimaisesti sanaa metsästyksenvastustaja metsästyksenvastustaja......Taas vihdoin kämpän lämpimässä kotona lapin erämailla😆

Ehkä siksi, että et yhtä ainoaa kommenttia kirjoita koskaan tänne ilman ettet mustamaalaisi metsästäjiä tai kritisoisi metsästystä. Edelleen mitä enemmän trollaat sitä enemmän sotket itsesi siihen verkkoon. 😂

Kyllä sillä on merkitys. Jos minä kirjoitan metsästysrikoksista jotka on totta niin syytä minua metsästyksen vastustajaksi.
Vähän sama juttu kun syyttäisit jääkiekko tuomaria jääkiekon vastustajaksi joka antaa poikittaisesta mailasta jäähyn. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkä minä! Mutta mutta, miksi sinä öyhötät metsästäjien kimpussa ja toistat idioottimaisesti sanaa metsästyksenvastustaja metsästyksenvastustaja......Taas vihdoin kämpän lämpimässä kotona lapin erämailla😆
..ja minä lähellä itärajan Kainuun korvessa, huomenna herätys puoli kuusi ja jahtipäivä alkaa.
Reppu selkään ja tarkoitus samoilla koko päivä jahtialueella, nokipannukahvit keittelen jossain puron varressa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä siksi, että et yhtä ainoaa kommenttia kirjoita koskaan tänne ilman ettet mustamaalaisi metsästäjiä tai kritisoisi metsästystä. Edelleen mitä enemmän trollaat sitä enemmän sotket itsesi siihen verkkoon. 😂
..ja sitä enemmän sinulla ajanvietettä. Taidat olla pelkkä nörtti etkä metsästäjä lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..ja minä lähellä itärajan Kainuun korvessa, huomenna herätys puoli kuusi ja jahtipäivä alkaa.
Reppu selkään ja tarkoitus samoilla koko päivä jahtialueella, nokipannukahvit keittelen jossain puron varressa.👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sillä on merkitys. Jos minä kirjoitan metsästysrikoksista jotka on totta niin syytä minua metsästyksen vastustajaksi.
Vähän sama juttu kun syyttäisit jääkiekko tuomaria jääkiekon vastustajaksi joka antaa poikittaisesta mailasta jäähyn.Kyllä olet trolli, koska koko elämäsi tai paremminkin ne vuodet mitä täällä olet trollannut on yhtä ja samaa metsästysrikosta, metsästäjien mustamaalaamista, julkista herjaamista ja perusteetonta syyttelyä. Tuo sinun muka metsästäjänä esiintymisesi on jo parodiaa. Vain täysin kaistapää henkilö voisi uskoa, että tottakai metsästäjä käyttää täällä kaiken aikansa harrastuksensa ja harrastekumppaniensa solvaamiseen. 😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sillä on merkitys. Jos minä kirjoitan metsästysrikoksista jotka on totta niin syytä minua metsästyksen vastustajaksi.
Vähän sama juttu kun syyttäisit jääkiekko tuomaria jääkiekon vastustajaksi joka antaa poikittaisesta mailasta jäähyn.Ajatustasi lainaten uskot varmaan senkin, että jääkiekon harrastajatkin haukkuvat koko ajan jääkiekko palstalla omiaan ja harrastustaan? 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatustasi lainaten uskot varmaan senkin, että jääkiekon harrastajatkin haukkuvat koko ajan jääkiekko palstalla omiaan ja harrastustaan? 😂
Tai sinun mukaan jos joku sanoo, että korissasi on yksi mätä omena, niin sinun mielestä kaikki on mädäntyneitä.🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sinun mukaan jos joku sanoo, että korissasi on yksi mätä omena, niin sinun mielestä kaikki on mädäntyneitä.🤣
Yksi tai useampi metsästyksen vastustaja on yhtäkuin samaa roskasakkia kaikki. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi tai useampi metsästyksen vastustaja on yhtäkuin samaa roskasakkia kaikki. 😂
Hahaha Buahhaaahaa ottaako pattiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahaha Buahhaaahaa ottaako pattiin.
Ei. Pääasia, että saan sinun metsästys vastaisen trollaamisesi loppumaan ja muiden lukijoiden kiinnittämään mustamaalaamis kampanjastasi huomion pois. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Pääasia, että saan sinun metsästys vastaisen trollaamisesi loppumaan ja muiden lukijoiden kiinnittämään mustamaalaamis kampanjastasi huomion pois. 😂
Olen tehnyt 60 luvulta asti töitä riistanhoidon hyväksi ja kasvattanut nuoria hienon ja jalon harrastuksemme pariin. Olen saanut myös tunnustusta ko. työstä ja kiitos palkitsijoille. Vahvat riistakannat ovat harrastuksemme ydin. Ne voidaan pitää yllä vain kovalla riistanhoitotyöllä ja metsästystä säätelemällä. Hyvin on mennyt, mutta vihervasemmistolainen petojen suojelupolitiikka ja osan metsästäjien käyttämä tekniikka,kuten koiratutkat ovat tuhoisia riistanmetsästykselle ja hoidolle. Meitä perinteisiä metsästäjiä kohtaan käydään siis kahta hyökkäystä. Ne hyökkääjät ovat nämä vihervasemmistolaiset ja ryöstömetsästäjät, kuten tämä DX TROLLI. Nyt on aika käydä heitä vastaan ja ajatella harrastustamme.

Jaaha että nyt iski taas toinen persoonasi puhumaan kun olet ensin saanut mustamaalattua metsästäjiä ja kritisoinut kaikkia metsästysmuotoja ja nostettua metsästäjiä syyllistäviä ketjuja etusivulle. 😂
Kärsit mitäilmeisemmin skitsofreniasta koska tuo metsästäjien pakonomainen syyttely ja taas muka metsästäjänä esiintyminen vuorottelee päivän mukaan. No ongelmasi myöntäminen ei ole häpeää, vaan oman terveytesi kannalta etu.
Projisoit kuten tavallista omaa vihervasemmistolaista ja metsästys vastaista ideologiaasi jopa metsästäjiin mikä menee enemmän kuin koomiseksi. Kyllä ne vihreät ja vasemmisto sinulle jonkun palkinnon keksii sitkeydestäsi metsästyksen mustamaalaamis kampanjastasi. 😂🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha että nyt iski taas toinen persoonasi puhumaan kun olet ensin saanut mustamaalattua metsästäjiä ja kritisoinut kaikkia metsästysmuotoja ja nostettua metsästäjiä syyllistäviä ketjuja etusivulle. 😂
Kärsit mitäilmeisemmin skitsofreniasta koska tuo metsästäjien pakonomainen syyttely ja taas muka metsästäjänä esiintyminen vuorottelee päivän mukaan. No ongelmasi myöntäminen ei ole häpeää, vaan oman terveytesi kannalta etu.
Projisoit kuten tavallista omaa vihervasemmistolaista ja metsästys vastaista ideologiaasi jopa metsästäjiin mikä menee enemmän kuin koomiseksi. Kyllä ne vihreät ja vasemmisto sinulle jonkun palkinnon keksii sitkeydestäsi metsästyksen mustamaalaamis kampanjastasi. 😂🤭🤣🤣Eiköhän tuo kaikki sovi paremmin sinuun🤣🤣Et todellakaan ole metsästäjä ja jos oletkin, niin aselupasi on aikoja sitten laitettu kuivumaan🤣🤣Mitä skitsoiluun tulee, niin sinusta on näillä palstoilla tehty useampi toteamus🤣🤣Lisäksi asioitten erottelukyky on pahasti vialla, kuten useasti on todettu🤣🤣Elikkä voisi verrata jääkiekkojoukkueeseen, jossa pelaaja saa jäähyn, niin tuomari tuomitsee koko joukkueen🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣Eiköhän tuo kaikki sovi paremmin sinuun🤣🤣Et todellakaan ole metsästäjä ja jos oletkin, niin aselupasi on aikoja sitten laitettu kuivumaan🤣🤣Mitä skitsoiluun tulee, niin sinusta on näillä palstoilla tehty useampi toteamus🤣🤣Lisäksi asioitten erottelukyky on pahasti vialla, kuten useasti on todettu🤣🤣Elikkä voisi verrata jääkiekkojoukkueeseen, jossa pelaaja saa jäähyn, niin tuomari tuomitsee koko joukkueen🤣🤣
Johan alkaa metsästyksen vastustajalla selittelyt. 😂😂
Jääkiekko vertaus sopii sinuun hyvin. Oletat ilmeisesti että jääkiekon harrastaja käyttää koko valveilla olo aikansa jääkiekko palstalla muiden jääkiekkoilijoiden ja koko jääkiekko harrastuksen mustamaalaamiseen niinkö? Eli se on identtistä toimintaa miten käyttäydyt täällä. Käytät kaiken aikasi metsästäjien haukkumiseen ja metsästyksen mustamaalaamiseen ja tämän kaiken lisäksi kuvittelet, että lukijat uskovat sinun olevan vielä metsästäjä hah. 😂😂
Sinä vielä "metsästäjänä" komppaat muita trollaavia metsästyksen vastustajia, että sellainen "metsästäjä". 😂😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan alkaa metsästyksen vastustajalla selittelyt. 😂😂
Jääkiekko vertaus sopii sinuun hyvin. Oletat ilmeisesti että jääkiekon harrastaja käyttää koko valveilla olo aikansa jääkiekko palstalla muiden jääkiekkoilijoiden ja koko jääkiekko harrastuksen mustamaalaamiseen niinkö? Eli se on identtistä toimintaa miten käyttäydyt täällä. Käytät kaiken aikasi metsästäjien haukkumiseen ja metsästyksen mustamaalaamiseen ja tämän kaiken lisäksi kuvittelet, että lukijat uskovat sinun olevan vielä metsästäjä hah. 😂😂
Sinä vielä "metsästäjänä" komppaat muita trollaavia metsästyksen vastustajia, että sellainen "metsästäjä". 😂😂Todistappa yksikin kirjoitukseni metsästäjiä syyllistäväksi! Ja tuo sinä itte defenssi on loppuunkulunut.🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistappa yksikin kirjoitukseni metsästäjiä syyllistäväksi! Ja tuo sinä itte defenssi on loppuunkulunut.🤣
Kuule ihan kaikki trollisi mitä tänne nostelet päivän mittaan metsästäjiä mustamaalataksesi eli käytännössä jokainen kommenttisi myös tässä ketjussa, joten et selviä tuolla projisoinnillasi siitä, että vaadin sinulta puheillesi vastinetta. 😂 Päinvastoin, kun olet umpikujassa siirryt nimenomaan teinimäiseen "itte oot" defenssiin. 😂🤭
Alkaako metsästyksen vastustamisesi täällä käymään jo pahemman kerran sinua itseäsi vastaan? 🤭
Sen todistaa tuo päiväkouluikäisiltä tuttu toisen kommenttien toistelu. 🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule ihan kaikki trollisi mitä tänne nostelet päivän mittaan metsästäjiä mustamaalataksesi eli käytännössä jokainen kommenttisi myös tässä ketjussa, joten et selviä tuolla projisoinnillasi siitä, että vaadin sinulta puheillesi vastinetta. 😂 Päinvastoin, kun olet umpikujassa siirryt nimenomaan teinimäiseen "itte oot" defenssiin. 😂🤭
Alkaako metsästyksen vastustamisesi täällä käymään jo pahemman kerran sinua itseäsi vastaan? 🤭
Sen todistaa tuo päiväkouluikäisiltä tuttu toisen kommenttien toistelu. 🤭Todista yksikin lause, jossa mustamaalaan kaikkia metsästäjiä! Rikollista toimintaa harjoittava metsästäjä ei ole kaikki metsästäjät....Voi yhyreen kerran ajatusmaailmaasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todista yksikin lause, jossa mustamaalaan kaikkia metsästäjiä! Rikollista toimintaa harjoittava metsästäjä ei ole kaikki metsästäjät....Voi yhyreen kerran ajatusmaailmaasi.
Lapsenomainen minun lauseiden toistamisesi sen kuin jatkuu. 😂 Yhä edelleen jokainen kommenttisi tähän ketjuun, jossa vänkäät ketjun otsakkeen asioita vastaan plus metsästys vastaiset ketjut avauksineen jota spämmäät palstalle.
"Itte oot" defenssisi ei toimi edelleenkään, kun vaadin sinulta todisteita minuun kohdistuviin syytöksillesi. 😂🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsenomainen minun lauseiden toistamisesi sen kuin jatkuu. 😂 Yhä edelleen jokainen kommenttisi tähän ketjuun, jossa vänkäät ketjun otsakkeen asioita vastaan plus metsästys vastaiset ketjut avauksineen jota spämmäät palstalle.
"Itte oot" defenssisi ei toimi edelleenkään, kun vaadin sinulta todisteita minuun kohdistuviin syytöksillesi. 😂🤭Pääasiahan on että sinulla on jotain tekemistä koska sulla ei ole omaa elämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääasiahan on että sinulla on jotain tekemistä koska sulla ei ole omaa elämää.
Kiitos huolenpidosta herra metsästyksen vastustaja, mutta omaa elämää on ihan riittämiin. On yritys mitä pyörittää, perhe mitä elättää, mahtavat harrastukset eränkäynteineen, mökkeilyä yms joten valitan omaa oloasi, kun pyrit projisoimaan toimettomuuttasi vihaamiasi ihmisryhmää eli metsästäjiä trollaten. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin vastustat kaikkea normaalia keskustelua ja häiriköit näitäkin palstoja. Oletat muka metsästäjää, mutta sinä eroat meistä ja edustat jotain äärivihervasemmistoa.
Älä sotke politiikkaa näihiin juttuihin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Pääasia, että saan sinun metsästys vastaisen trollaamisesi loppumaan ja muiden lukijoiden kiinnittämään mustamaalaamis kampanjastasi huomion pois. 😂
Sitä et saa loppumaan et elä niin pitkään vanhuus tulee ja hoitaa ongelman pois😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos huolenpidosta herra metsästyksen vastustaja, mutta omaa elämää on ihan riittämiin. On yritys mitä pyörittää, perhe mitä elättää, mahtavat harrastukset eränkäynteineen, mökkeilyä yms joten valitan omaa oloasi, kun pyrit projisoimaan toimettomuuttasi vihaamiasi ihmisryhmää eli metsästäjiä trollaten. 😂
Metsäalan yrittäjällä on paljon aikaa kirjoitella no ei kai puu ukkojen tekeminen mitään urakka hommaa ole😀

Hyvin tässä ehtii töiden ja jahdin lomassa avata kännykkä ja lukea kuinka 24/7 palstaa trollaava metsästyksen vastustaja täällä öyhöttää taas typeryyttään. 😂
Jatka vain, niin kaikki näkevät kuinka vähä-älyisiä olette. 🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos huolenpidosta herra metsästyksen vastustaja, mutta omaa elämää on ihan riittämiin. On yritys mitä pyörittää, perhe mitä elättää, mahtavat harrastukset eränkäynteineen, mökkeilyä yms joten valitan omaa oloasi, kun pyrit projisoimaan toimettomuuttasi vihaamiasi ihmisryhmää eli metsästäjiä trollaten. 😂
Herra aliurakoitsija jaksaa mainostaa minä sitä minä tätä mutta sehän on narsistin tapa ilmaista omaa itsetuntoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin tässä ehtii töiden ja jahdin lomassa avata kännykkä ja lukea kuinka 24/7 palstaa trollaava metsästyksen vastustaja täällä öyhöttää taas typeryyttään. 😂
Jatka vain, niin kaikki näkevät kuinka vähä-älyisiä olette. 🤭Käsitöitäkö teet 😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra aliurakoitsija jaksaa mainostaa minä sitä minä tätä mutta sehän on narsistin tapa ilmaista omaa itsetuntoa
Sinähän sitä täällä kokoajan teet ja siten projisoit omaa toimintaasi muihin. 😂
Mene töihin, niin katkeruutesi saattaa helpottaa. 🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka muu vastustaa metsästystä kuin sinä ja mistä tiedät missä kukakin asuu?
Kuka muu vastustaa metsästystä kuin minä no voisit kysyä sey suomen eläinsuojelun ry yhdistykseltä 🦌🦌🦌
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän sitä täällä kokoajan teet ja siten projisoit omaa toimintaasi muihin. 😂
Mene töihin, niin katkeruutesi saattaa helpottaa. 🤭Hyvin komppaat purraa mene töihiin ei tarvi 😁😁😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin komppaat purraa mene töihiin ei tarvi 😁😁😁
No, kirjoitustaidostasi näkee, että et ole töitä tehnyt ikinä etkä liiemmin koulujakaan käynyt, mutta kelagold vinkuu. xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, kirjoitustaidostasi näkee, että et ole töitä tehnyt ikinä etkä liiemmin koulujakaan käynyt, mutta kelagold vinkuu. xD
Herra aliurakoitisijalla pännii😀😀😀😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos huolenpidosta herra metsästyksen vastustaja, mutta omaa elämää on ihan riittämiin. On yritys mitä pyörittää, perhe mitä elättää, mahtavat harrastukset eränkäynteineen, mökkeilyä yms joten valitan omaa oloasi, kun pyrit projisoimaan toimettomuuttasi vihaamiasi ihmisryhmää eli metsästäjiä trollaten. 😂
Narsistinen kommentti omaa egoa korostaen pystytkö edes itseäsi elättämään jopa sitten muita 😀😀😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Narsistinen kommentti omaa egoa korostaen pystytkö edes itseäsi elättämään jopa sitten muita 😀😀😀😀😀
Harmittaako metsästys vastaista trollia, kun suurinosa öyhötyksistäsi on poistettu palstalta. 😂
- Anonyymi
Jokaisella on täällä oikeus mielipiteeseensä
Dx trollin viestejä poistavat koska hyökkää voimakkaasti muiden kommentoijien kimppuun.
Minun viestejäni ei ole yhtäkään poistettu koska en hauku täällä ketään.- Anonyymi
Tiedätkö mistä tunnistaa metsästäjän ja metsästyksen vastustajan kommentit täällä? Siitä että vastustajien uhkaavat, herjaavat ja muutenkin sääntöjen vastaisia viestejä ei poisteta ilmoituksista huolimatta, mutta metsästäjien asiallisia viestejä poistuu. Tämä on todettu täällä jo vuosia sitten. Mikäli viestejäsi ei poisteta mode totee, että olet metsästyksen vastustaja (saman mielinen hänen kanssaan), joten trollaamisesi silloin sallitaan. Eli on vallan helppo todeta metsästys vastaisuutesi ei pelkästään trollaamisestasi, vaan siitä että se myös sallitaan. 😂🤭
Kun katsoo tämänkin aamun massatrollejasi ei ole epäselvää kuka täällä hyökkää ja nimenomaan metsästäjiä vastaan heitä mustamaalaten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö mistä tunnistaa metsästäjän ja metsästyksen vastustajan kommentit täällä? Siitä että vastustajien uhkaavat, herjaavat ja muutenkin sääntöjen vastaisia viestejä ei poisteta ilmoituksista huolimatta, mutta metsästäjien asiallisia viestejä poistuu. Tämä on todettu täällä jo vuosia sitten. Mikäli viestejäsi ei poisteta mode totee, että olet metsästyksen vastustaja (saman mielinen hänen kanssaan), joten trollaamisesi silloin sallitaan. Eli on vallan helppo todeta metsästys vastaisuutesi ei pelkästään trollaamisestasi, vaan siitä että se myös sallitaan. 😂🤭
Kun katsoo tämänkin aamun massatrollejasi ei ole epäselvää kuka täällä hyökkää ja nimenomaan metsästäjiä vastaan heitä mustamaalaten.Se on hyvä että metsästäjien asiattomat viestit poistetaan.
Huippu moderaattori tekee työtänsä👍 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on hyvä että metsästäjien asiattomat viestit poistetaan.
Huippu moderaattori tekee työtänsä👍xD
Mitäs vastauksia metsästyksen vastustaja on täältä nähnyt poistettavan?
Ei ole tullut mieleen, että sinun metsästäjiin kohdistettujen uhka viestien jättäminen palstalle kertoo sen, että: a. Kommenteistanne jää suora todiste viranomaisille ja b. metsästys vastainen öyhötyksenne ja suoranainen tyhmyytenne jää tänne kaikkien nähtäville mikä taas syö teidän uskottavuuttanne entisestään. xD
Lienet myös vihervasemmistolainen kommunismin kannattaja, koska hyväksyt ideologisin perustein sensuurin joka taas ei ole länsmaisen demokratia käytännön mukaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
xD
Mitäs vastauksia metsästyksen vastustaja on täältä nähnyt poistettavan?
Ei ole tullut mieleen, että sinun metsästäjiin kohdistettujen uhka viestien jättäminen palstalle kertoo sen, että: a. Kommenteistanne jää suora todiste viranomaisille ja b. metsästys vastainen öyhötyksenne ja suoranainen tyhmyytenne jää tänne kaikkien nähtäville mikä taas syö teidän uskottavuuttanne entisestään. xD
Lienet myös vihervasemmistolainen kommunismin kannattaja, koska hyväksyt ideologisin perustein sensuurin joka taas ei ole länsmaisen demokratia käytännön mukaista.Itsehän valitit kuinka sinun viestejäsi on poistettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsehän valitit kuinka sinun viestejäsi on poistettu.
Näytä sellainen kommenttini jossa näin olisin väittänyt? xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näytä sellainen kommenttini jossa näin olisin väittänyt? xD
Turhaa tinkaatte täällä! Jokaisella on oikeus mielipiteisiin. Metsästäjänä ja metsästäjilläkin on omia kantoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaa tinkaatte täällä! Jokaisella on oikeus mielipiteisiin. Metsästäjänä ja metsästäjilläkin on omia kantoja.
Mielipide on eriasia kuin systemaattinen trollaus. Kukaan ei kiellä edes metsästyksen vastustajalta metsästys vastaista öyhötystään, mutta mikäli sitä toteuttaa täällä eikä palstalla nimeltä metsästyksen vastustajat kyse on tietoisesta trollauksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielipide on eriasia kuin systemaattinen trollaus. Kukaan ei kiellä edes metsästyksen vastustajalta metsästys vastaista öyhötystään, mutta mikäli sitä toteuttaa täällä eikä palstalla nimeltä metsästyksen vastustajat kyse on tietoisesta trollauksesta.
Hyvin vähän täällä on metsästyksen vastaisia aloituksia.
Sinä kun luokittelet metsästyksen vastaiseksi nekin aloitukset jotka koskee metsästysrikoksia ja sitä kyllä ihmettelen eli sinä tavallaan puolustaa metsästysrikoksia koska heti herhaat me metsästyksen vastaisiksi trollauksiksi.
Kyllä pitää kyetä keskustelemaan metsästysrikoksista koska ne liittyy ikävä kyllä vahvasti metsästykseen vaikkakin rikollisin toimin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin vähän täällä on metsästyksen vastaisia aloituksia.
Sinä kun luokittelet metsästyksen vastaiseksi nekin aloitukset jotka koskee metsästysrikoksia ja sitä kyllä ihmettelen eli sinä tavallaan puolustaa metsästysrikoksia koska heti herhaat me metsästyksen vastaisiksi trollauksiksi.
Kyllä pitää kyetä keskustelemaan metsästysrikoksista koska ne liittyy ikävä kyllä vahvasti metsästykseen vaikkakin rikollisin toimin.😂 Käytännössä yhdeksän kymmenestä etusivulle nostetusta avauksesta päivässä on metsästys vastaisia trolleja. Ei ne tietenkään sellaisia ole mielestäsi kun niitä tehtailet, mutta koska tapasi on jankata samoja asioita se on tarkoituksellista mustamaalaamista. Miksi et tätä mustamaalaamiskampanjaasi käy metsästyksen vastustajissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂 Käytännössä yhdeksän kymmenestä etusivulle nostetusta avauksesta päivässä on metsästys vastaisia trolleja. Ei ne tietenkään sellaisia ole mielestäsi kun niitä tehtailet, mutta koska tapasi on jankata samoja asioita se on tarkoituksellista mustamaalaamista. Miksi et tätä mustamaalaamiskampanjaasi käy metsästyksen vastustajissa?
Ei kuulu sinulle, älä puutu aikuisten keskusteluihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kuulu sinulle, älä puutu aikuisten keskusteluihin.
Kyllä se kuuluu ja näkyy, kun trollaat palstaa mihin metsästys vastaiset kommenttisi ei edes kuulu.
Mutta tästä vain näkee kuinka yksinkertaista ja toimetonta voikaan metsästyksen vastustajan arki olla. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se kuuluu ja näkyy, kun trollaat palstaa mihin metsästys vastaiset kommenttisi ei edes kuulu.
Mutta tästä vain näkee kuinka yksinkertaista ja toimetonta voikaan metsästyksen vastustajan arki olla. 😂HOHHOIJAA! Monen päivän jälkeen tulin vikasemaan metsästyspalstoja ja dx trolli jokaisen kimpussa. Et ole edes metsästäjä, vaikka esiinnyt muka heinä. Ei ole ihme jos käyt kaikkien metsästyksen harrastajien kimppuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HOHHOIJAA! Monen päivän jälkeen tulin vikasemaan metsästyspalstoja ja dx trolli jokaisen kimpussa. Et ole edes metsästäjä, vaikka esiinnyt muka heinä. Ei ole ihme jos käyt kaikkien metsästyksen harrastajien kimppuun.
"Monen päivän jälkeen" xD
Ja kas kummaa et puutu metsästyksen vastustajien viime päivien öyhötyksiin sanallakaan, mutta minut läydät jokaiseen itkuusi, mutta miksipä metsästyksen vastustaja omiensa metsästys vastaisia trolleja kritisoisikaan. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se kuuluu ja näkyy, kun trollaat palstaa mihin metsästys vastaiset kommenttisi ei edes kuulu.
Mutta tästä vain näkee kuinka yksinkertaista ja toimetonta voikaan metsästyksen vastustajan arki olla. 😂Voi sinua pientä poloista kun sekoita taas täällä keskustelijat keskenään.
Eikö sulla lainkaan raksuta kuka kukin täällä on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua pientä poloista kun sekoita taas täällä keskustelijat keskenään.
Eikö sulla lainkaan raksuta kuka kukin täällä on?Edelleen kaikki metsästyksen vastustajat menee samaan laariin joita ei tällä palstalla kaivata. Etkä saa huomiota pois metsästys vastaisista öyhötyksistäsi, vaikka kuinka itket "en se ollut minä en se ollut minä".
Totuus kuitenkin edelleen on se, että et puhu sanallakaan mitään asiaa metsästyksestä vaan öyhötät propagandaasi.
- Anonyymi
Hiljaa metsällä https://www.hs.fi/feature/art-2000010705866.html
- Anonyymi
Aika nostaa taas tätä keskustelua ylös metsästyksen vastustajan metsästyspalstan massatrollaamisen periaatteen muistutuksena
- Anonyymi
Trolli!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trolli!!
Hyvä projisointi vastustajalta. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä projisointi vastustajalta. 😂
Trolli!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä projisointi vastustajalta. 😂
Projisoi-pelle taas täällä sekoittamassa aikuisten metsästäjä miesten keskusteluita!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Projisoi-pelle taas täällä sekoittamassa aikuisten metsästäjä miesten keskusteluita!!
😂 Vai paremminkin lapsen tasolle jääneen metsästyksen vastustajan yksinäistä öyhötystä metsästäjiä mustamaalaten. 😂 Vtuttaako, kun et saa enää öyhöttää metsästys vastaisuuttasi ilman että jokainen trollisi paljastetaan? 🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂 Vai paremminkin lapsen tasolle jääneen metsästyksen vastustajan yksinäistä öyhötystä metsästäjiä mustamaalaten. 😂 Vtuttaako, kun et saa enää öyhöttää metsästys vastaisuuttasi ilman että jokainen trollisi paljastetaan? 🤭
Ootkohan sie ihan normaali?🤮
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂 Vai paremminkin lapsen tasolle jääneen metsästyksen vastustajan yksinäistä öyhötystä metsästäjiä mustamaalaten. 😂 Vtuttaako, kun et saa enää öyhöttää metsästys vastaisuuttasi ilman että jokainen trollisi paljastetaan? 🤭
Pääsit jo bannista?

Fiksu mies tuo metsäalan yrittäjä kylläkin ihan väärällä alalla sopisko paremminkin kyttäys alalle trolli salapoliisi😀😀😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääsit jo bannista?
Koskas olen bannissa ollut herra metsästyksen vastustaja? 😂 Vieläkö sylettää se oma bannisi jonka sait muutamaksi päiväksi toista kuukautta takaperin? 🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskas olen bannissa ollut herra metsästyksen vastustaja? 😂 Vieläkö sylettää se oma bannisi jonka sait muutamaksi päiväksi toista kuukautta takaperin? 🤭
palstan oma Trolli!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskas olen bannissa ollut herra metsästyksen vastustaja? 😂 Vieläkö sylettää se oma bannisi jonka sait muutamaksi päiväksi toista kuukautta takaperin? 🤭
En ole tietääkseni ikinä ollut bannissa, sillä kirjoitukseni ovat aina asiallisia ja en vedä hernettä nenään kuten sinä.😇

Bannit jos tulee niin ei haittaa, sillä banni ajalla voi keksiä uusia juttuja ja meheviä vastauksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole tietääkseni ikinä ollut bannissa, sillä kirjoitukseni ovat aina asiallisia ja en vedä hernettä nenään kuten sinä.😇
Kun lukee sinun päivittäisiä trollaamisiasi täältä, niin herneet on kokoajan nokassa ja vihasi metsästäjiä kohtaan käsin kosketeltavaa. Lisäksi, kun et edes tajua ettei tämä ole metsästyksen vastustajat palsta ei ole ihme, että saat banneja vähän väliä. xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun lukee sinun päivittäisiä trollaamisiasi täältä, niin herneet on kokoajan nokassa ja vihasi metsästäjiä kohtaan käsin kosketeltavaa. Lisäksi, kun et edes tajua ettei tämä ole metsästyksen vastustajat palsta ei ole ihme, että saat banneja vähän väliä. xD
Sinua täällä vihataan eikä metsästäjiä.

Edelleenkää en ole ollut ikinä bannissa, mutta metsästäjänä ihmettelen toimintatapaasi ja vihamielistä suhtautumista jokaiseen kirjoittajaan. Minuakin vanhaa lapin ukkoa kohtelet kaltoin ja syyttelet asioista jotka ei ole edes sanomisiani. Arvaappa miten täällä pohjoisessa kohdeltiin moisia räyhääjiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua täällä vihataan eikä metsästäjiä.
Se on hyvä, että tunnustat vihasi sillä se on ensiaskel ongelmasi myöntämiseen. Kukaan ei käske sinun olla täällä metsästäjiä mustamaalaamassa, koska oma palstasi metsästyksen vastustajat on toisaalla. Mikäli et kestä saamaasi kritiikkiä tämän palstan trollaamisesta, niin vastaus löytyy peilistäsi eikä uhriutuminen auta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkää en ole ollut ikinä bannissa, mutta metsästäjänä ihmettelen toimintatapaasi ja vihamielistä suhtautumista jokaiseen kirjoittajaan. Minuakin vanhaa lapin ukkoa kohtelet kaltoin ja syyttelet asioista jotka ei ole edes sanomisiani. Arvaappa miten täällä pohjoisessa kohdeltiin moisia räyhääjiä?
Et edelleenkään löydä täältä yhtäkään vihamielistä kommenttiani metsästäjiä kohtaan kuten et mitään muutakaan kuvitelmiasi millä minua syytät kuukausi toisensa jälkeen, koska et ikinä sellaisia todisteita meille tänne tuo, vaikka ne olisi helppoa lainata kommenteistani mikäli niin olisi. xD
Kun saat kritiikkiä metsästäjiin kohdistamasta vihastasi ja mustamaalaamisestasi löydät syyn omasta peilikuvastasi kuten edelläkin jo sinulle kommentoin.
Olen sanonut, että en puutu yhteenkään asialliseen kommentiin metsästäjistä, mutta jokaiseen asiattomaan puutun, koska mode ei teitä ohjaa metsästyksen vastustajat palstalle uusine metsästyksen vastustaja kavereinesi jollaisen olet palstalta myös löytänyt. Hellyttävää ja suorastaan ihanaa, kun pääsette kimpassa nyt mustamaalaamaan metsästäjiä sekä metsästystä, joten varmaan sinunkin yksinäinen olosi helpottuu. xD
Ps. Älä syyllistä lappilaisia metsästys vastaiseen uhoosi, sillä tunnen useita lappilaisia metsästäjiä ja he irtautuvat metsästys vastaisuudestasi täysin. Heille metsästys on arkipäivää ja metsästys vastaisuus olematonta. Ja viimeisen lauseesi uhoon. Mikäli et enää muunlaiseen keskusteluun kykene kuin uhkailuun, niin silloin olet rankasti hävinnyt tämän trollaamisesi ja se alkaa menemään jo viranomais asiaksi.
- Anonyymi
Kepulistien kannattaa äkkiä laittaa viimeset rahat kuivanmaankalaan. Sähköankeriaat on sitten erikseen siirreltävä muttei märkinä.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1394386Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3422209Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32094Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481881- 1071810
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561777Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571469Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4861355Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441326