Ajattelin kertoa oman kokemksen joka toimii itsellä. EI tarvi syödä sinistä salmiakkia kun ottaa magnesiumia !!
Jouduin sisuskalujen mentyä huonoon kuntoon kunnon pillerikurille. Ja ihan ensimmäisenähän ne vaikuttavat potenssiin. Ei seiso. Tai jos seisookin niin saattaa lerpahtaa tai jää puolikovaksi.
No, tässä syksyn tullen ruperi taas vetämään suota varpaista ja mutenkin lihaksen ritisi ja ratisi ja kaikin puolin olo oli "jäykkä". Ihan kuin ei olisi venytellyt. Siinä sitten yksi kaveri sanoi että hän syö magneesiumia että lihaksen pysyvät joustavina. Ettei vanhuuden jäykkyys iske.
No, minä ostin Natre Love totemerkin magneesimia ison prkillisen ja pitoisuus oli oksidia 660 + davon magnesiumia 440, mitä sitten lienee... lehmää tai lammasta.
Yhtäkaikki. Jo seuraavana aamuna oli aamustondis palannut. Siis yhden kapselin jälkeen. Ja kun otti kaksi niin seuraava aamustondis oli vielä kovempi ja iltapäivällä rouvakin sai taas osansa.
Näin viikon jälkeen voin todeta että ei tarvita sinisiä pillereitä. Ennenkuin niihin menee niin kannattaa kokeilla magnesium. Vehje ei ole ihan entisensä, mutta toimii riittävän hyvin. Kukaties, kun pääsee taas tositoimiin niin palautuu täydellisesti ennalleen.
Lerupsta ryhdikäs
Anonyymi-ap
0
241
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671262- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että342729- 116680
- 52670
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76592
- 56584