Hallitus tuhlaa valtion omaisuutta savuna ilmaan

Valtion varat tulee käyttää yhteiskunnan hyväksi eikä esimerkiksi isoa voittoa
tuottavien lääkäriyritysten tukemiseen.
10143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Veronmaksajien rahat siirtyvät veroparatiiseihin rikkaita hyödyttämään,
koska hallitus haluaa niin.

Äänestä

Siipeilijöiden on helppo pistää muitten rahoja haisemaan.

Äänestä

Suomi alkaakin muistuttaa Nikolae ja Elena Ceauṣescun aikaista Romaniaa.
Ne tekivät saman Romaniassa kuin Purra ja Orpo Suomessa.
Hassasivat valtion rahat ja kansa eli köyhyydessä.

Äänestä
  • Romanian diktaattoreille kävi huonosti ja kaikille diktaattoreille käy.

    Äänestä

Syystään pääministeri pitääkin kättään suunsa edessä.

Äänestä

Näin ei tee oikeudenmukainen hallitus, joka ajattelee valtiontalouden
kestävyyttä. Se, että hallitus polttaa veronmaksajien rahaa savuna ilmaan
on järjenvastaista ja palvelee muitten kuin oman isänmaan ja
omien kansalaisen etua, jonka kuuluisi olla hallituksella ykkössijalla.

Äänestä
  • Persuhallituksen "arvo" on rasismi eli ihmisviha.

    Äänestä

Persuhallitus potee myös vanhusvihaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtion varat tulee käyttää yhteiskunnan hyväksi eikä esimerkiksi isoa voittoa
tuottavien lääkäriyritysten tukemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu