3:n silmän näyttö?

Onko kukaan muu huomannut nukkumaan mennessään ikään kuin kolmannen silmän näyttä olisi avautunut "elokuvakankaaksi"??? Olen huomannut tämän jo vähän aikaa sitten, mutta nyt olen alkanut näkemään sellaisia piemiä tanssivia valoja ja kuvioita. Mitäköhän ne ovat? Jotenkin tuntuu, että näen niitä samoja palloja kun silmäni ovat aukikin esim. kirkasta taivasta vasten-tuo nyt on varmasti ihan normaalia, mutta entä kun silmät ovat oleet jo kiinni pidemmänkin aikaa???
Toinen kysymys olisi energialinjoista????? Onko kenelläkään tietoa josko Suomessa olisi tällaisia ja mitä ne ovat?
51380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joskus vuosia sitten tapasin nähdä välähdyksenomaisia kuvia "elokuvakankaalta". Vanhemmiten näyttö surkastui surkastumistaan, kunnes viimeinen kuva tuli postimerkin kokoisena. Ehkäpä jokin minussa sulki kanavan syystä tai toisesta.

Senkin jälkeen olen kumminkin nähnyt nimenomaan sänkyyn asettauduttuani violetteja läikkiä ja erilaisia kuvioita. Jotkut vain toteavat että nämä ovat hypnagogisia kuvioita joita kuka tahansa näkee kun aivot ovat vaipumassa uneen. Itse nuo violetit läikät kyllä liitän kuitenkin onnistuneeseen meditaatioon. Joku kertoi joskus jossain että hänellä läikät syvenevät tunneliksi, jota pitkin hän voi irtautua kehostaan!

Äänestä

Palloja, muotoja, tunneleita...yleensä sinisävyisiä, joskus myös purppuran värisiä tai harmaita...

Joskus tuntuu siltä kuin olisi päässyt "ulkoavaruuteen"...kun musta tunnelli, jossa tuikkii pieniä "tähtiä" aukeaa "silmien eteen"...eli siis kiinni olevien silmien eteen.

Äänestä

tapahtuu useimmiten juuri rentoutuneessa tilassa.yleinen ilmiö.

Äänestä

Tarkoittatko ns.ley-linjoja?!! Kyllä niitä kulkee useisiin eri suuntiin täällä Suomessa.

Äänestä

Joo tuttua on. Mä näin yhtenä päivänä hyvin todentuntuista unta kolmannen silmän avautumisesta ja nykyään kuviot ovat jokapäiväisiä. Tosin ne tanssivat pisteet ovat välillä mustiakin, ei aina valopisteitä.

Aika omituisia näkyjä on tullut nähtyä sieltä "kankaalta". Joita sitten jälkikäteen on selitellyt itselleen enteinä, tiedä sitten. Ei niitä oikein osaa tulkita ajoissa.

Tässä kesällä huomasin yhtenä päivänä kotona kolme kärpästä, jotka lentelivät olohuoneen lampun alla. Mielenkiintoista oli, että kärpäset näyttivät sinkoilevan pienellä alueella samalla tavoin kuin nuo valopisteet (ja ufot). Eli olisikohan ne pisteet esimerkiksi pölyhiukkasia joihin vaikuttaa jokin magnetismi?

Sitten toinen mikä on taas alkanut voimistua juuri tänään on noi energia-aallot kehon lävitse. Ne on kyllä siisti juttu. Varsinkin ulkona liikkuessa tulee välillä ihan älyttömän hyviä tuntemuksia. Nääkin lisääntyy yleensä kun on väsynyt tai muuten
"herkillä".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luft kirjoitti:

Onko kukaan muu huomannut nukkumaan mennessään ikään kuin kolmannen silmän näyttä olisi avautunut "elokuvakankaaksi"??? Olen huomannut tämän jo vähän aikaa sitten, mutta nyt olen alkanut näkemään sellaisia piemiä tanssivia valoja ja kuvioita. Mitäköhän ne ovat? Jotenkin tuntuu, että näen niitä samoja palloja kun silmäni ovat aukikin esim. kirkasta taivasta vasten-tuo nyt on varmasti ihan normaalia, mutta entä kun silmät ovat oleet jo kiinni pidemmänkin aikaa???
Toinen kysymys olisi energialinjoista????? Onko kenelläkään tietoa josko Suomessa olisi tällaisia ja mitä ne ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu