Rokotuksiin jo kiire!

Anonyymi-ap

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) kertoo tiedotteessaan, että syksyn tehosterokotetta koronaan suositellaan iäkkäille ja tietyille riskiryhmille.

Rokotukset tulisi suositusten mukaan kohdistaa ensimmäisenä ”hoivakodeissa ja säännöllisessä kotihoidossa oleville ikääntyneille, kaikille 80 vuotta täyttäneille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille”.

Lisäksi suositellaan, että yli 75-vuotiaat rokotetaan tänä vuonna edellisiä syksyjä aikaisemmin.

65 vuotta täyttäneiden ja 18 vuotta täyttäneiden riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden rokotukset voidaan toteuttaa myöhemmin influenssarokotusten yhteydessä, tiedotteessa sanotaan.

Meidän sotealueella sai molemmat rokotukset jo lokakuun alkupuolella ilman mitään sairauksiakin jokainen yli 65-vuotias.

8

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On käyty jo molemmilla piikeillä. Influenssakausi on jo ovella ja korona jyllää koko ajan. Vanhoille molemmat ovat vaarallisia.

      • Anonyymi

        Jää ottamatta tänä vuona. On tehty niin hemmetin vaikeaksi.


    • Anonyymi

      Minä taidan jättää koronarokotteen väliin. Kaksi kertaa korona puhjennut viikko rokotuksen jälkeen, viimeksi vuosi sitten. Kausi-influenssarokotteen otan.

    • Anonyymi

      Hyvä ne suositellut rokotukset on ottaa. Niillä on tietoa, meitillä vaan arvailua.

    • Anonyymi

      Täs yksi aloitus jos joku on niin hyväuskoinen. Otit useita C piikkejä ja hengissä. Haluat määrätä muiden elämästä.
      Viiasas ei-oota,piikkejä.
      Vain sokeastimohjeita noudattava tottelee etteimnmärkö tule.
      Ihminen ei tarvitse piikkejä ei-mitään.

      • Anonyymi

        Lue enemmän, luulet vähemmän!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue enemmän, luulet vähemmän!

        Sinähän se toope olet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän se toope olet.

        Eli palstalaisille ei kelpaa kirjoittaja, joka on rokotettu.
        Onko muita ehdottomia rajoituksia?
        Asialle on varmaan yp: n siunaus?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe